Romanit

(Tässä ylijäämämateriaalin helmessä ei ole linkkejä, mutta toisaalta siinä on itse asiassa kaksi aihetta, joita ei vielä ole yhdistetty kunnolla, ja kumpaakin on kaiveltu vasta alustavasti. Romanien kohdalla perehtyminen on ollut sitä tasoa, että on viitsinyt edes etsiä hyvän järjestön, joka levittää tietoa tästä aiheesta, ja sen nettisivuilta löytyi kirja, joka tarjosi hyvän rungon. Muuten osoitteita on kertynyt talteen A4:n verran 12-pisteen fontilla eivätkä niistä kiinnostavimmat edes vaikuta kovin tutuilta. Myös toisesta aiheesta on löytynyt vieraalta vaikuttavaa materiaalia, eli tässäkin tapauksessa kokonaisuus on riittävän valmis lähinnä siksi, ettei luvuksi kasvattaminen ole vielä edes alkanut. 30 000 sanaa sekavaa keskeneräisyyttä ei ole lähimainkaan samalla tavalla valmis ja niitäkin pätkiä on tallessa.)

Vaikka suomalaiset ovat hyvin avuttomia huijareiden kanssa, se ei kuitenkaan ole aivan täydellistä, sillä he osaavat pitää omia romanejaan vähän epäilyttävinä. Saavutuksena se ei ole kovin ihmeellinen, koska romaneilla on omintakeinen tapa integroitua yhteiskuntaan. Moni on huomannut itsekin, että romanien avulla oppii tunnistamaan vaarallisempia rikollisia, ja sen tähden alamaailman määritelmä on heidän kohdallaan vähän erilainen kuin muilla. Pieni vilunkipeli ei ole kovin vakavaa, sillä se ei ole pelkästään haitaksi muille ja on aihetta etsiä syytä itsestäänkin, jollei osaa pitää romaneja vähän epäilyttävinä, koska he eivät niinkään naamioidu kuin pyrkivät erottumaan joukosta.

Riittävän kunniallinen romani ei varasta liikaa eikä aiheuta liian suurta pettymystä, joten hänen kanssaan on hyvä harjoitella rikollisen kohtaamista. Ero näkyy selvästi taikauskon hyödyntämisessä, sillä romanit eivät ole onnistuneet saamaan siinä kovinkaan huonoa mainetta. Alalla häärii vaarallisempiakin rikollisia, ja vaikka osa heistäkin on romaneja, niin stereotyyppistä ennustajaeukkoa pidetään lähinnä harmittomana.

Lähi-itään romanit ilmaantuivat 200-luvulla kun Persian shaahi Ardašir I alkoi kehittää valtakuntaansa ja siihen tarvittiin siirtotyöläisiä Intiasta saakka. Vieraasta korkeakulttuurista tullut väestö ilmeisesti kehittyi uudessa ympäristössä outoon suuntaan, koska Persiassa alkoivat oudot ajat.

Kun tällainen alamaailman kevytversio alkaa levitä, seuraavaksi joudutaan ihmettelemään, että mitä puoskareiden tilalle keksitään kun heihin ei enää luoteta, ja lääketieteestä kehitys alkaa levitä muuallekin. Persiassa tällainen kehitys oli voimissaan 200-luvulta vuoteen 651, jolloin arabit valloittivat Persian ja siellä siirryttiin zarathustralaisuudesta islamiin.

Vaikkei zarathustralaista tieteiden kulta-aikaa lueta osaksi islamilaista tieteiden kulta-aikaa, niin sitä samaa tiedettä se kuitenkin oli, sillä muslimit jatkoivat kehitystä siitä, mihin se zarathustralaisilta jäi, ja juuri tähän aikaan arabimaihin alettiin haalia työvoimaa Intiasta. Viihdyttäjät olivat erityisen suosittuja, ja se näkyy edelleen romaneista, sillä heidän kulttuurinsa on teatraalinen ja pysyy sellaisena levitessään erilaisiin paikkoihin.

Lopulta edistys alkoi aiheuttaa niin paljon ongelmia, että muslimit siirtyivät näissä asioissa Koraanin oppeihin. Syitä siihen on varmasti ollut monia, mutta silti pistää silmään se, ettei tislatun viinin katsottu soveltuvan juomaksi, vaikkei viinin juomista sinänsä yritetty lopettaa, sillä uusien ajatuksien sulatteleminen on tarpeettoman vaikeaa kun niiden mukana leviää uusi rähinäjuoma.

Rajoitukset johtivat uuteen keksintöön, eli sairaalaan, jossa lääkäreiden tehtävät oli mahdollista jakaa sen mukaan, mitä eri uskonnot sallivat, joten vaikka islamilaiset lääkärit keskittyivät lähinnä lääkkeiden määräämiseen, kirurgienkaan palveluista ei jouduttu luopumaan huolimatta siitä, etteivät ne sopineet Koraanin oppeihin, sillä kristittyjen ja juutalaisien ei tarvinnut noudattaa Koraanin oppeja. Näin syntyi uskonnoista riippumaton lääketiede, mikä oli selvästi edullista kehitykselle, koska se on jatkunut niistä ajoista sinnikkäästi parempaan suuntaan eikä ole taantunut välillä taikauskoksi.

Toinen merkittävä keksintö oli köyhille suunnattu ilmainen terveydenhuolto, sillä näin saatiin runsaasti kokemusta eikä kokeellisia menetelmiä tarvinnut soveltaa ensimmäisenä tärkeisiin ihmisiin, joiden asennoituminen lääketieteeseen pysyi myönteisenä kun se pystyi tarjoamaa selvästi parempia palveluita kuin puoskarit.

Kalifaatti oli syvästi islamilainen valtakunta, mutta islamin luonne riippui kalifin tahdosta, ja koska kilpailu tästä asemasta oli niin raivokasta, että sen takia sodittiin paljon ja murhautettiin kilpailijoita ahkerasti, se, kuka kalifina sattuikin olemaa, pyrki pitämään islamin sellaisena, että kansa viihtyi, koska muussa tapauksessa se olisi löytänyt pian sopivan tilaisuuden hankkiutua eroon koko hallitsijasuvusta.

Kulttuurin kukoistus on usein ollut seurausta siitä, ettei hallitsija ole voinut luottaa edes omaan äitiinsä ja siksi hänen asemansa on ollut täysin riippuvainen kansansuosiosta, mutta tässäkin järjestelmässä on vakavia heikkouksia. Kalifaatti ei ollut mongoleille kummoinenkaan vastus, koska se ei ollut hyvä vastustamaan ulkoisia vihollisia, ja se oli jo valmiiksi syvällä ongelmissa assassiinien salamurhaajien kanssa, koska näitä ei pystytty erottamaan muista hallitsijan ympärillä pyörivistä epäluotettavista ihmisistä, joista monilla oli samanlaisia aikomuksia. Kansasta kuitenkin pidettiin huolta ja kulttuuri kukoisti.

Assassiinit puolestaan olivat terroristijärjestö, jonka juuret olivat uskonnollisessa fundamentalismissa ja ristiretkien aikaan kehittyneissä vastarintaliikkeissä. Myöhemmin keksittiin, että niitähän voisi oikeastaan käyttää muitakin vihollisia vastaan, ja vasta mongolit onnistuivat hankkiutumaan assassiineista eroon, koska heille oli luontevaa asennoitua itsemurhaiskujen torjumiseen sillä periaatteella, että jos se ei näytä mongolilta, niin se on aivan riittävän epäilyttävä. Mitään ihmeempää sotilaallista voimaa assassiineilla ei ollut, joten heidän linnoituksensa oli helppo kukistaa kun armeijan ei tarvinnut pelätä menettävänsä johtajiaan salamurhaajien takia.

Mitään uutta heissä ei ollut vaan heidät muistetaan muita muinaisia terroristeja paremmin siksi, että heitä haukuttiin hasiksen käyttäjiksi ja siitä alkoi kehittyä teoria, jonka mukaan hasiksella voisi ehkä tehdä ihmisistä itsemurhaterroristeja, mutta totuus on paljon ikävystyttävämpi, sillä kalifaatti oli jo alkuaikoinaan vaikeuksissa hyvin samanlaisen uskonlahkon kanssa ja järjestäytynyt terrorismi on ollut yksi tapa hoitaa tiettyjä asioita aikaisemminkin. Aleksanteri Suuren Intian valloitus päättyi Induslaaksossa siihen, että hänen upseerejaan murhattiin ja paikallista väestöä lietsottiin kapinoihin hänen joukkojaan vastaan, ja yksityiskohdista osaa kertoa tarkemmin Arthashastra, joka on siellä niihin aikoihin käytössä ollut valtio-opin kirja. Sitä varhaisemmista ajoista ei ole säilynyt tarkempia tietoja, mutta salamurhia ja kansankiihottamista on kuitenkin esiintynyt, eikä järjestäytyneen toiminnan luomiseen sen enempää osaamista tarvitakaan.

Lähi-idän kukoistuskaudet näkyvät Tuhannen ja yhden yön tarinoissa, jonka varhaisimmat versiot on kirjoitettu Persiassa sen kukoistuskauden aikana. Siinä on runsaasti intialaisia vaikutteita ja arabien tekemän jatkokehityksen jälkeen Persia on se paikka, josta kaikki ihmeellinen tulee, vaikka persialaiset koettiinkin vihollisiksi eikä heistä oikein pidetä vieläkään. Iranilainen kansa on arabeille hankala, koska sen sukupuoliroolit ovat liian erilaiset, mutta Tuhannen ja yhden yön tarinat on kehittynyt sellaisena aikana, jolloin persialaisia myös ihailtiin.

Eurooppaan tämän aikakauden tieteelliset saavutukset alkoivat levitä vasta 1400-luvulla kirjapainotaidon keksimisen jälkeen. Äkkiä osattiin valmistaa paljon kirjoja, mutta koska kirjojen kirjoittaminen ei kehittynyt samassa tahdissa, myöhäiskeskiaika oli juuri niin takapajuinen kuin edelleen kierrossa olevat roskapuheet väittävät, mutta ei lainkaan samalla tavalla. Silloin luettiin paljon sitä vähää, mitä painamisen arvoisia kirjoja oli saatavilla, ja suosituimpien kirjailijoiden joukossa oli sellaisia henkilöitä kuin Aristoteles ja Cicero, joiden tuotannot oli koottu mahdollisimman täydellisiksi aikaisemmin keskiajalla.

Valikoimaa täydennettiin myös islamilaisen maailman kirjallisuudella ja näin saavutettiin siellä aiemmin koettu nopea lääketieteen kehitys, joka johti taas siihen, että lääketieteellinen tutkimus piti kieltää jotakuinkin täydellisesti. Yrttirohdot ja antiikin aikaiset opit eivät olleet parhaita mahdollisia, mutta ainakaan niistä ei aiheutunut järjestyshäiriöitä.

Theophrastus von Hohenheim, eli kirjailijanimeltään Paracelsus, kuului sen ajan merkittäviin lääketieteen uudistajiin. Hän herätti pahennusta hylkäämällä silloiset lääketieteen oppikirjat toivottomasti vanhentuneina, koska saatavilla oli jo tuoreempiakin kuin antiikin aikaisia kirjoja. Persialainen Jabir bin Hayyan oli keksinyt jo 600-luvulla, että viinistä saa tislaamalla haavanpuhdistusainetta, joka säästää monelta amputaatiolta, mutta tieto siitä levisi Eurooppaan vasta 1500-luvulla ja kohtasi vastustusta akateemisissa piireissä.

Paitsi, että Paracelsus toi lääketieteellisen kemian Eurooppaan, hän oli niin hyvä riitaantumaan auktoriteettihahmojen kanssa, että elämäntapa oli liikkuvainen jo pelkästään senkin takia, että hänet karkotettiin monesta paikasta.

Häntä voidaan myös kiittää sanasta “alkoholi”. Sen takana olevaa aivoitusta ei tunneta ja se tulee sanasta “al kohl”, joka tarkoittaa jotain mitä tahansa puhdistettua ainetta, ja jo Raamatun aikoina keksittiin samalla tavalla sama nimi kosmetiikalle, mutta se on kuitenkin jäänyt käyttöön hänen keksimässään merkityksessä. Joka tapauksessa hän selvästi piti alkoholista paljon, sillä hän teki kirjallisen työnsä humalassa ja kuolema seurasi tiettävästi siitä, että hänet poistettiin yksityisasunnosta heittämällä ikkunasta pihalle.

Tällaiset yksittäistapaukset ovat unohtuneet sen takia, että kirjapainotaito mahdollisti myös uskontoon liittyvien uudistusmielisien ajatuksien aiempaa tehokkaamman levittämisen, minkä seurauksena saksalaiset ajautuivat kolmikymmenvuotiseen sotaan protestantisen liikehdinnän syntymisen takia, ja britit lyhyempään sisällissotaan puritaanien takia. Kuitenkin Paracelsus on hyvä esimerkki silloisista toisinajattelijoista siitä syystä, että uskonnollisien ajattelijoiden elämää on kaunisteltu. Vaikkapa Martti Lutterin mainitaan joskus olleen juoppo akanhakkaaja, mutta Paracelsuksen kohdalla viinaan liittyvään riehumiseen viittaavia käänteitä on ihannoitu avoimesti ja hänen elämäntarinastaan on vaikea saada selvää sen takia, että niitä on ilmeisesti keksitty lisää.

Väestö sopeutuu kulttuurin kehittymiseen samalla tavalla kuin muuhunkin olosuhteiden muuttumiseen, eli vanhentunut mallisto poistuu käytöstä. Vanhat sivistyskansat etsivät mielellään hyvän hallitsijan hoitamaan nämä asiat suunnitelmallisesti, sillä häiriköiden hävittäminen vähitellen on pienin riesa. Kehittymättömämmät kansat sen sijaan ajautuvat kaaokseen, jossa kuolee eniten niitä, joita ei enää tarvita, mutta myös paljon aivan muita ihmisiä. Siihen aikaan germaaniset kansat halusivat toisinajattelijoidensa olevan kiukkuisia kuin pieni koira, sillä ne kokivat kehityksen lähinnä tilaisuudeksi harrastaa valtataistelua uusilla keinoilla, mutta kuitenkin vanhalla tutulla tyylillä, jossa seurauksia ei paljon mietitä. Kuitenkin jopa saksalaiset kehittyivät sen verran, että kirjapainotaitoa osattiin käyttää tappamiseen käytettyjen vuosikymmenien jälkeen vastuullisemmin, koska näissä asioissa on vaikea epäonnistua. Se, joka ei kykene sopeutumaan kehitykseen, kuolee paljon todennäköisemmin kuin se, joka kykenee.

Kehitys kohti valistuksen aikaa alkoi siinä vaiheessa kun väestöön oltiin tehty tarpeelliset muutokset, mutta se liittyy myös romaneihin, koska siihen aikaan näitä ajateltiin paljon.

Arabimaailmaan intialaiset alkoivat levitä vasta Persian valloittamisen jälkeen, ja Eurooppaan arabianintialaisia alkoi saapua niinkin myöhään kuin 1200-luvun lopulla. On löytynyt merkkejä siitä, että heitä on tuotu orjina vähäisiä määriä jo aikaisemmin, mutta sitä ei voida pitää kulttuurin leviämisenä, ja koska romanit eivät ole ainoa arabianintialainen kansa vaan ainoa niistä, joka on levinnyt Eurooppaan, Euroopan romanit ovat eri asia, koska heille on siunaantunut liikkuvainen elämäntapa kansojen sekoittumisen takia.

Tämäkin noudattaa sitä kaavaa, että tulokkaat katsotaan hyödyllisiksi, mutta väestöjen sekoittuessa syntyy jotain odottamatonta, koska arabit hakivat väkeä Intiasta sen takia, että heitä tarvittiin, ja varhaisimmat maininnat Euroopassa kertovat suutareista, joiden ilmaantumista paikkakunnalle ei pidetty lainkaan huonona asiana.

Itä-Eurooppa vaikuttaa olleen tilanteen kehittymisen kannalta tärkeä paikka siksi, että siellä oli loistavat mahdollisuudet saada huonoja vaikutteita. Balkanin niemimaalla rikollisuudella on pitkät perinteet ja sieltä alkoi romanien leviäminen Itä-Euroopassa, minkä seurauksena suuri osa sikäläisistä romaneista on muslimeja, mutta myös Krimin tataarien khanaatissa vaikutti romaneja ja tämä voisi selittää sen, että perimätieto kertoo heistä monenlaisia tarinoita. Yleensä he ovat korkeintaan kiusallisia, koska maailmassa on ikävämpiäkin asioita kuin kerjäläiset ja pikkurikolliset, mutta heitä on myös syytetty lapsien varastamisesta ja he ovat tarttuneet mukaan vampyyrilegendoihin, jotka otettiin Itä-Euroopassa niin tosissaan, että se aiheutti välillä hysterioitakin.

Romaneilla on vampyyritarinoissa lähinnä palvelijan rooli, mikä voi kertoa siitä, että heillä on ollut sellainen rooli orjakaupassakin, mutta kun väki elää kauan yhdessä, niin taipumukset sekoittuvat ja palvelijoista voi kehittyä johtajia. Tosin alamaailmassa on koko ajan käynnissä evoluutio, joka tuottaa niin ikäviä tapauksia, että alamaailmalla on oltava itsesäätelymekanismeja, joilla näistä päästään eroon, mutta kehitys on nopeampaa jos ikäviä taipumuksia saadaan valmiina ja romanien maine kehittyi Euroopassa huonoksi hyvin nopeasti.

Itä-Euroopassa myös näkyy selvästi se, ettei alamaailma ilahdu romanien tavasta integroitua yhteiskuntaan, koska heitä vihataan huolimatta siitä, että heidän rikollisuutensa on pienimuotoista verrattuna siihen, mitä se on Itä-Euroopassa muuten ollut Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Ihmiskauppa on ollut tärkeä elinkeino ja kaikenlainen salakuljetus kukoistaa, eikä naisien myyminen seksiorjiksi juuri eroa muinaisesta orjakaupasta, mutta silti muut romanit ovat huolissaan siitä, että osa heistä on innostunut varastamaan liikaa ja herättävät pahennusta ympäri Eurooppaa. Ihmiskauppakaan ei ole kaikille liian vastenmielistä liiketoimintaa, ja nämä ovat epäedullisia piirteitä kansassa, koska osa muusta väestö etsii sopivaa tekosyytä hankkiutua eroon kaikista romaneista.

Vaikka Euroopassa suhtauduttiin romaneihin pitkän aikaa myönteisesti, asenteet alkoivat kääntyä heitä vastaan 1400-luvun lopulla. Ensimmäinen maa, joka päätti karkottaa heidät, oli Sveitsi, jossa myös ensimmäisenä säädettiin laki, jonka mukaa maasta löydettyjä romaneja odotti kuolemanrangaistus. Myös Ranskassa, Tanskassa ja Norjassa otettiin jo 1500-luvulla käyttöön kovat keinot, mikä kertoo siitä, että muutoin melko avoimien yhteiskuntien luottamusta käytettiin hyväksi liikaa.

1600-luvulla oli saavutettu lähes Euroopan laajuinen yksimielisyys siitä, että romanikulttuurista täytyi päästä eroon, ja valistuksen aikaan heitä joko karkotettiin maasta tai pakotettiin luopumaan liikkuvasta elämäntavasta. Samaan aikaan tieteellisen ajattelun arvostus kasvoi räjähdysmäisesti, mikä johti uusien keksintöjen tulvaan suunnilleen kaikkialla muualla paitsi lääketieteessä, jossa niitä ei edelleenkään kaivattu. Sekin kyllä kehittyi, mutta se tapahtui salaa tieteellisien piirien teeskennellessä, ettei asiasta oltu tietoisia, ja sen seurauksena kehitykseen kaikkein kielteisimmin suhtautuneissa maissa löytyy yhä remonttien yhteydessä laittomasti hankittuja ihmisruumiita, joiden avulla on tehty tutkimustyötä kotioloissa.

Valistuksen jälkeen 1800-luvulla oltiin jo niin paljon viisaampia, että asenteet alkoivat lieventyä, ja 1900-luvulla saavutettiin nykyinen tilanne, jossa taikausko on typerää ja tällä alalla hääriviin romaneihin luotetaan omalla vastuulla.

Lähi-idässä vastaavia ongelmia ei ole ollut, ja toisaalta Euroopan romaneissakin on eroja. Harva tietää, että heitä on Espanjassa noin miljoona, koska se ei ole kovin suuri ongelma, mutta Itä-Euroopan romanit kyllä tiedetään Länsi-Euroopassa, vaikka käsitykset ovatkin virheellisiä kun vain pieni osa heistä käy lännessä kerjäämässä ja ryöstelemässä. Islaminuskon säilyttäneitä ei nähdä lännessä juuri lainkaan, sillä liikkuvaisuus liittyy jotenkin kristinuskoon kääntymiseen.

Toisaalta ero näkyy siinäkin, että siellä, missä romanien kanssa on ollut paljon ongelmia, edistys on paljolti vain sitä, että taikausko on typerää. Sen kun sisäistää, niin sitten on varaa huudella sellaisillekin kansoille, jotka pärjäävät paremmin tieteissä, ja Suomessa tämä asenne on erittäin voimakas. Sen ansiosta romaneille on löytynyt suomalaisesta yhteiskunnasta arvokas rooli, sillä kun muut ovat väittävinään aivan vakavissaan, ettei heitä sovi pitää mitenkään epäluotettavina, aina välillä joku erehtyy luottamaan heihin ja muut pääsevät kokemaan itsensä älykkäiksi.

Näitä asioita ajatellaan usein loiseliön näkökulmasta, koska ne askarruttavat eniten niitä, joilla on loisivat suhde yhteiskuntaan, mutta lähtökohta on kuitenkin symbioottinen suhde. Loiseliökin käyttää hyväkseen sitä, ettei loisittava ole kehittynyt tuhoamaan kaikkia ruumiiseensa tunkeutuvia vieraita eliöitä, mutta symbioottisen suhteen luovat eliöt kuitenkin menestyvät samassa ruumiissa paremmin, koska niiden avulla voi kehittyä ekosysteemiksi, joka selviytyy paremmin kuin yksi eliö. Ruoansulatuselimistöä on todella vaikea valloittaa, sillä se on jo täynnä hyödyllisiä asukkaita, jotka suojelevat omia reviirejään.

Samoin yhteiskunta ei pyri pääsemään rikollisista eroon täydellisesti vaan auttaa näitä muodostamaan sellaisen alamaailman, joka puolustaa reviiriään, mutta ei ole kovin paljon haitaksi muille. Maailma ilman rikollisia on hyvin suojaton paikka, koska sellainen ei pysty puolustautumaan rikollisia vastaan sitten kun näitä taas ilmaantuu, ja tämähän näkyy selvästi niissä riemuidiooteissa, jota kehittyy kun turhantärkeitä kun he eristäytyvät muista omille asuinalueilleen, joissa ei pääse oppimaan monia hyödyllisiä taitoja, ja panevat lapsensa parempiin kouluihin, joissa ei myöskään opi niitä. Lopputuloksen petkuttamiseen ei paljoa tarvita ja näin rikollisien asemaan on mahdollista saada sellaisia parannuksia, joita osa rikollisistakin pitää vaarallisina, pelkästään tekemällä asiasta ihmisoikeuskysymys, josta pumpulissa kasvaneiden on helppo löytää heitä varten varattu sankarin rooli.

Ei se ole alamaailman syytä, että Ruotsin rikostilastot kehittyvät aina vain huolestuttavammiksi, vaan ongelma johtuu siitä, etteivät pumpulissa kasvaneet ole kuunnelleet vankiloista tulevaa kritiikkiä, koska heillä on niin hieno sankarin rooli, ettei ammattirikollisen ole lainkaan sopivaa sanoa heille suoraan, että yrittäkää nyt vittu tajuta, että teidän politiikkanne on silkkaa paskaa. Suojattuun elämään kuuluu myös mahdollisuus elätellä suuria luuloja omasta epärehellisyydestään, joten pumpulissa kasvaneet huijaavat ja valehtelevat paljon siinä uskossa, etteivät he voi jäädä kiinni, vaikka kuvioon kuuluu myös se vaihe, jossa pitää ihmetellä, että mihin uskottavuus katosi, koska sen katoamiseen ei löydetä mitään uskottavaa syytä. Kuitenkaan ammattirikollisella ei voi olla heille mitään opetettavaa, koska hän ei kuulu superälykkäiden ihmisien luokkaan.

Näillä piireillä on erittäin voimakas taipumus asettua puolustamaan syyllisiä ja joutua shokkiin siinä vaiheessa poliisi alkaa tutkia luottamusta herättävän henkilön edesottamuksia ja löytää ihmeellisiä asioita. Koko maailmankuva sortuisi jos kaikki se, mikä tulkitaan paremmuuden tunteen lähteeksi, paljastuisikin häpeällisen avuttomuuden lähteeksi, joten shokin takia riennetään terapiaan sen sijaan, että uusista kokemuksista opittaisiin jotain hyödyllistä.

Ennen vanhaan tärkeistä asioista ei päässyt päättämään pelkästään sillä, että onnistui huijaamaan kansaa vaaleissa, joten romanien rikollisuutta ei pidetty kovin vakavana asiana, koska sen arvo paremman alamaailman kehittämisessä ymmärrettiin.

Yhteiselon alkuvaiheessa monessa Euroopan maassa säädettiin kuolemanrangaistus siitä, että sattui olemaan romani, mutta sillä pyrittiin vain pitämään heidät poissa maasta, ja se on täysin eri asia kuin se, että säädetään laki, jonka nojalla voidaan tappaa kaikki johonkin rikokseen syyllistyneet. Jälkimmäisessä tapauksessa jalostetaan alamaailmaa siedettävämmäksi, mutta edellisessä ilmaistaan vain mahdollisimman selvästi, että menkää jonnekin muualle, ja romaneja teloitettiin silloin häviävän pieni määrä verrattuna siihen, kuinka paljon muita rikollisia tapettiin. Suurin osa heistä ymmärsi pysyä poissa sieltä, missä heitä ei kaivattu, ja muutaman tappaminen varoitukseksi muille oli vielä verrattain lempeä keino, sillä kuolemantuomiossa ei ollut siihen aikaan mitään ihmeellistä ja rosvojoukon olemassaoloon reagoitiin lähettämällä armeija hävittämään se.