Ota blogi talteen

Blogi PDF-tiedostona, jossa luvut ovat jonkinlaisessa järjestyksessä.

Pohjolan Galapagos

Sama mobiiliystävällisessä EPUB-tiedostona.

http://www.filedropper.com/pohjolangalapagos_47

Noiden käyttäminen opetustarkoituksiin on sallittua, mutta blogista en osaa sanoa, koska siinä on myös netistä lainattuja kuvia.

Blogiin ei tule enää uusia lukuja, mutta siinä on enemmän kuvia jos tykkää niistä. Väsään kirjamuotoista esitystä LibreOfficella ja kuvat sotkevat sen muotoilun helposti, joten päätin jättäää siitä pois muut kuin itse ottamani kuvat, jotta olisi helpompi muistaa, missä kaikkialla kuvia on.

 

Oheistuotteena syntyneitä ajatelmia, jotka eivät sovi kokonaisuuteen.

Atlantis

Disinformaatioaseen kanssa riehuvat apinat

Marga Himmler

Alkuperäisestä blogista löytyy lisää. Videoiden takia kaikista ei saa tehtyä pdf-tiedostoja.

https://kyynikko.wordpress.com/

 

Tuolla näitä on hyvä lukea Windows PC:llä.

http://www.softpedia.com/get/Office-tools/PDF/SpdPDF-Reader.shtml

Tuo on vähän miellyttävämpi käyttää, mutta kirjanmerkkien lisääminen on maksullinen ominaisuus.

https://icecreamapps.com/Ebook-Reader/

 

Muutama hyvä lukuohjelmaa Androidille:

Tuo osaa näyttää sekä PDF:n että EPUB:in, mutta ei ole parhaimmillaan puhelimen näytöllä.

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.obreey.reader&hl=fi

Tuo ei osaa näyttää EPUB:ia, mutta osaa sentään rivittää PDF:n uudelleen puhelimenkin näytölle sopivaksi.

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.qoppa.activities.viewer

Tuo osaa saman, mutta sisältää paljon kaikkea epäolennaista. Kuitenkin se voi löytyä puhelimen esiasennettujen kikkareiden joukosta.

https://play.google.com/store/apps/details?id=com.xodo.pdf.reader&hl=fi

 

Mainokset

Pahan nousu ja jälkiselittelyt

Kippareille johtajavalintojen selitteleminen on älyllisen epärehellisyyden laji, josta pitäisi selvitä pelkästään valehtelemalla sinnikkäästi. Tarinoissa on suuria aukkoja, kuten vaikkapa se, että yleensä sitä ei tarvitse selitellä ollenkaan.

Merkittävän kokoinen kansanosa vain on innostunut jonkun puheista ja tullut koekäytön jälkeen siihen tulokseen, ettei puheissa ollutkaan perää. Hyvin usein poliitikon täytyy olla ministerinä ennen kuin havaitaan, ettei hän ollutkaan sitä, mitä hänen odotettiin olevan, eikä siitä koskaan opita mitään vaan aletaan etsiä toista yhtä hyvää johtajaa, jonka puheet toivon mukaan jotenkin mystisesti toteutuisivat.

Selittely alkaa vasta sitten kun johtajan johdolla on tullut tehtyä jotain, mikä antaa aihetta pelätä, että muut kostavat, joten muiden rotujen on helppo uskoa siihen, että kipparit todella käsittelevät natsien valtaannousua, koska se vaikuttaa olevan heille jotain poikkeuksellista.

Selittelyissä vältetään kiinnittämästä huomiota siihen seikkaan, että natsit olivat standardimallisia poliitikkoja, jotka innostivat kippareita puhumalla sitä, mitä nämä halusivat kuulla. Millään muulla keinolla ei pärjää vaaleissa, koska se ei olisi demokraattista. Ehdokkaan täytyy puhua sitä, mitä äänestäjät haluavat kuulla, tai muuten hän ei tule valituksi, ja jollei hän ole todella hyvä pakoilemaan vastuuta, hän joutuu kantamaan vastuun puheistaan kokonaan itse, sillä kansa ei ole mielestään vastuussa mistään.

Natsien valtaannousu oli varsin luonnollista, sillä jos kippareiden annetaan valita johtajansa itse, nämä ovat lähinnä urheilijoita, joiden tehtävä on menestyä pummimisessa. Kansan täytyy saada kokea suuria tunteita kun pummit ottavat yhteen yrittäessään saada kannattajilleen taloudellisia etuisuuksia.

Jossain vaiheessa kansantalous on pummittu kuiviin ja sitten muutetaan vähän pelisääntöjä. Vastustajista haluttaisiin päästä kokonaan eroon, jotta jaettavaa riittäisi taas kaikille, ja ryöstöretkellekin tekisi mieli päästä, jotta jaettavaa saataisiin varmasti paljon. Peli on edelleen sama, mutta panokset ovat kasvaneet, koska jotkut ovat jäämässä kokonaan ilman.

Suomen sisällissota oli aivan sama asia kuin natsien valtaannousu. Talous romahti vain eri syistä eikä johtajavalintoja ole tarvinnut selitellä, koska sota ei levinnyt muiden ongelmaksi. On aivan luonnollista, että päätettiin perustaa epämääräisiä kaarteja sen sijaan, että oltaisiin muodostettu koko kansaa palveleva armeija, eikä kaartien johtajiakaan tarvitse ihmetellä, vaikka punaisilla johtaja vaihtui useamman kerran hyvin lyhyen sodan aikana ja vain ensimmäisellä kerralla onnistuttiin valitsemaan joku, jolla oli edes jonkin tasoinen pätevyys johtaa sotilasorganisaatiota.

Muilla ei ole ollut syytä tulla vaatimaan selitystä, joten mitään kummallista ei ole tapahtunut.

Teeskentelemällä, että natseissa olisi ollut jotain kummallista ja jopa poikkeuksellista, kipparit ovat onnistuneet puhdistautumaan historian painolastista ja muut kansat pitävät heitä järkevinä ihmisinä, joilla sattui kerran vahinko eivätkä kaikki menneet hulluuteen mukaan silloinkaan.

Selittelyllä on ollut myös muita seurauksia, koska se on loputon tarina, joka rönsyilee joka suuntaan, jotta syntyisi kokonainen harhamaailma, jossa valheita voi perustella muiden valheiden avulla ilman, että muut tajuaisivat, että ne ovat samaa kokonaisuutta.

Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että on luotu mielikuva manipuloivasta ihmishirviöstä, jolle kukaan ei mahda mitään, ja sen olemassaolo riittää vakuuttamaan monet siitä, että johtajaksi on mahdollista saada sika säkissä, vaikka tämä olisi puhunut suunnitelmistaan yleisölle hyvinkin ahkerasti ja julkaissut keskeisimmät ajatukset kirjana.

Göbbels oli siitä erikoinen kipparijohtaja, että hän jätti jälkeensä todisteita siitä, kuinka kipparit vääristelevät asioita. Yleensä samoja oppeja toteutetaan pitäen ne visusti salassa, jotta valheet eivät paljastuisi, ja koska hän oli avoimempi, hänen voidaan valehdella olleen poikkeusyksilö, jonka menetelmät tulivat kippariraukoille täydellisenä yllätyksenä.

Selittelyn takia keksityt valheet ovat niin suuria, että natsit eivät koskaan päässeet lähellekään samaa tasoa, sillä psykopaatti tarkoittaa nykyisin käytännössä kippareiden mystistä hirviötä, joka on olemassa vain natseihin liittyvien valheiden tukemiseksi. Se on diagnoosina niin outo, että sen rinnalle on täytynyt keksiä narsistinen persoonallisuushäiriö, joka sopii paremmin käytettäväksi, koska psykopaatti alkaa olla lähinnä jotain, mikä ei vaikuta kovin uskottavalta elokuvassakaan.

Viihde paljastaa tämän ihmishirviön alkuperän, koska se on selvästi kipparin kehittämää fantasiaa. On hyvin tärkeä ihmetellä psykopaatin älykkyysosamäärää, koska se edustaa oveluutta kipparille, joka käsittää nämä asiat lähinnä pummimiseksi. Kun osaa keksiä nopeasti jotain, mikä auttaa saavuttamaan päämäärän, on vahvoilla kippareiden välisessä pummimiskilpailussa.

Sen sijaan psykopaatin tapa manipuloida muita on jäänyt vähälle huomiolle, koska kippareilla on tässä sokea kohta. He ovat kehittyneet elämään pienissä yhteisöissä, jotka ovat hajaantuneet laajalle alueelle, joten heidän ei ole tarvinnut kehittyä hyviksi näkemään, mitä muut todella ovat. Tämä näkyy selvästi johtajavalinnoissa ja avuttomuutena huijareiden kanssa.

He eivät myöskään ole metsästäjiä, joiden täytyy osata nähdä naamioiden läpi, koska ruoka on voinut kehittyä näyttämään sympaattiselta tai vastenmieliseltä, vaan hyvä saaliseläin näyttää aika samalta kuin karjaeläimet. Mitään liian suloista ei mielellään syödä, kuten ei sellaistakaan, mitä on muissa yhteyksissä opittu pitämään jotenkin vastenmielisenä. Vaikkapa heinäsirkan syöminen on osoitus rohkeudesta, koska se muistuttaa ikäviä hyönteisiä.

Ranskalaiset taas ovat omituisia, koska he mättävät naamaansa lihaa täysin riippumatta siitä, miltä se on näyttänyt elävänä. Sammakko on vain jotain, mikä maistuu hyvältä, eivätkä kipparit kykene ymmärtämään tällaista ollenkaan.

Kalastuksen yhteydessä he ovat aivan samanlaisia, eli saaliin ulkomuodolla ei ole niin väliä kunhan se vain maistuu hyvältä, mutta se koskee vain kaloja.

Myös saaliin riittävyyden varmistamisessa on suuria eroja metsästäjäkansoihin verrattuna, sillä kipparimaissa jokin saaliseläin saattaa loppua kesken jos sitä innostutaan metsästämään liikaa, mutta metsästäjäkansojen ei tarvitse kiinnittää kantojen säilymiseen yhtä paljon huomiota, koska se tulee niiltä luonnostaan.

Nämä erot ovat nähtävillä yli-inhimillisen olevassa psykopaattihirviössä, koska se on metsästäjä, mutta ei kuitenkaan ole. Ei tarvitse kiinnittää huomiota siihen, kuinka psykopaatti tarkalleen ottaen valitsee saliinsa ja näkee sen julkisivun läpi niin tarkasti, että kykenee manipuloimaan sitä ilman, että se huomaisi, mitä on tekeillä, koska kaikki tällainen on vierasta kipparille. Ne, jotka metsästävät, etsivät saalista sieltä, missä sitä on aikaisemminkin ollut, ja tunnistavat sen jäljistä, sikäli kun eivät tarjoa sille syötiksi ruokaa, jotta se olisi helppo ampua.

Kyky nähdä naamioinnin läpi puuttuu eikä sitä varten tarvittavaa visuaalista hahmotuskykyä edes ole, minkä näkee selvästi vertaamalla ranskalaista erittäin pitkälle kehittynyttä estetiikkaa kippareiden kehittymättömään estetiikkaan.

Samalla näkee myös eron naamioitumisessa, sillä ranskalaiset antavat itsestään jatkuvasti ja aivan kaikessa harmitonta vaikutelmaa, joka ei sovi yhteen käyttäytymisen kanssa, sillä he ovat kovia mellakoimaan ja lähtevät siitä, että intohimorikoksesta täytyy saada alennusta tuomioon, koska sellaista vain sattuu. Kipparit sitä vastoin ovat kovia uhoamaan eikä siihen edes tarvitse olla mitään todellista syytä, koska heille on tärkeää vain tunnelman nostattaminen. Korkeintaan he osaavat olla hiljaa juuri ennen kuin on tarkoitus tehdä jotain, minkä pitäisi tulla yllätyksenä, sillä kalastaessa ei ole tarvinnut naamioitua sen enempää, mutta sitä ennen suunnitelmien pitäminen salassa on vaikeaa, koska niistä tekee mieli mölytä, jotta tunnelma saataisiin kehittymään oikeanlaiseksi.

Myös ansastaminen on vaikeaa, koska saaliin käyttäytymistä ei oikeastaan ymmärretä, ja se on ollut helppo kieltää melkein kokonaan eläinrääkkäyksenä, koska se on vierasta käyttäytymistä. Kippari voi kyllä heittää verkot veteen siinä toivossa, että siihen sotkeutuisi kaloja, mutta ajatus siitä, että maalla elävä eläin kärsisi pyydyksessä, on täysin eri asia, ja se luultavasti kärsisi, koska kippari ei osaa virittää ansaa kunnolla. Kalastamisessa ei olla pidetty tärkeänä edes kehittää sellaisia vieheitä, joiden koukkua kala ei voi nielaista, jotta sen sisuksia ei tarvitsisi vetää ulos, ja ansan virittäminen tällä asenteella voi johtaa vaikka mihin.

Lapset ja nuoret innostuvat joskus onkimaan vesilintuja ja se on muiden mielestä aivan kauheaa.

Tärkeää on vain älykkyysosamäärä, ja koska kipparit kokevat sen tärkeäksi ominaisuudeksi, psykopaattihirviötä myös ihaillaan oveluutensa tähden. Se on karismaattinen, koska sillä on tärkeä johtajaominaisuus, ja tämä auttaa selittämään natsien valtaan nousua, koska heidätkin koettiin karismaattisiksi, vaikka se ei enää toimi käytännössä. Yli-inhimillisen ovelalla hirviöllä ei ole enää minkäänlaista naamiota vaan kaikki tietävät, miltä hän näyttää, ja yleensä hän vaikuttaa kovasti tarinankertojalta, koska kipparin auktoriteettihahmo on tietenkin shamaani.

Oikean psykopaatin on helppo päätellä, että kippari on avuton jos hän näyttelee tällaista hahmoa, ja näin asia on tullut todistetuksi. Tällaisia hirviöitä on ihan oikeasti olemassa.

Kansojen sekoittuessa saadut metsästäjävaikutteet ovat kippariyhteiskunnan sokea piste, koska niitä tietenkin hyödynnetään heimojen välisessä kilpailussa. Ulkopuolisen on varsin helppo tunnistaa, miltä suunnalta mikin heimo on saalistuskäyttäytymisensä saanut, mutta kipparit ovat eria asia. Auktoriteetti aseman tavoitteleminen on heille sitä, että kehitytään yhä itseriittoisemmiksi ja keksitään totuuksia omasta päästä, joten yhteiskunnan toiminnan ymmärtäminen on ylipäätään mahdotonta, mutta tähän asiaan vaikuttavat myös maanviljelijän ominaisuudet, sillä karjan hoito tarjoaa paremmat mahdollisuudet omahyväisyyden kehittymiseen. Saalista ei tarvitse kunnioittaa, jotta se ei pääsisi pakoon siksi, että metsästäjä luulee itsestään liikoja, koska se on jalostettu kesyksi ja totutettu ihmisiin syntymästään lähtien, ja kipparia tämä asenne kiinnostaa kovasti, koska se sopii oman pienen veneensä johtajan asenteisiin.

Saalis ei häiritse häntä olemalla varsinaisesti olemassa, joten se ei varmaankaan edes huomaa, että saalistaja katselee sitä sen näköisenä, että hän on varma asemastaan. Oikea saalistaja voi lukea paljon hyödyllistä tällaisen saalistajan naamasta, ja mikä parasta, saalis ei edes haluta ymmärtää, että se on mahdollista, eikä näin ollen epäile, että häneltä mahdollisesti yritetään udella tietoja väärinkäytettäviksi.

Kokemuksen karttuessa kipparit oppivat kuitenkin olemaan pitämättä metsästäjätyypin edustajista, sillä näiden suhde valehtelemiseen on liian vieras. Kippari vain valehtelee huonosti ja suojautuu suuttumalla jos tästä huomautetaan hänelle, kun taas metsästäjä on kehittynyt harkitsemaan niin nopeissa tilanteissa, ettei valehtelevan kipparin kanssa keskusteleminen ole periaatteessa kovin ihmeellinen haaste. Reaktiot on helppo hallita kun on oppinut ymmärtämään, minkä kanssa on tekemisissä, sillä valehtelijalle ei kannata puhua totta. Kun tilanteen käsittää saalistamiseksi, mitä se onkin, saa käyttöönsä nopean harkinnan, jonka ei ole edes tarkoitus näkyä fyysisissä reaktioissa millään tavalla.

Metsästäminen on kuitenkin elinkeinona niin epävarma, ettei sitä varten kehittynyt ihminen voi olla läheskään yhtä epärehellinen kuin kippari, joka on kehittynyt hyödyntämään loputtomia kalavaroja, ja tästä johtuen metsästäjä ovat liian kiinnostuneita valehtelijoiden paljastamisesta. Tästä seuraa se, että he ovat kippareiden mielestä liukkaita nilkkejä, jotka kannattaa leimata narsisteiksi ja psykopaateiksi, että heiltä saataisiin uskottavuus pois.

Metsästäjä voi huijata kippareita jonkin aikaa ennen kuin hänet tunnistetaan ja paikalle kutsutaan joku, jolla on niin paljon autistista peräänantamattomuutta, ettei nopea harkita enää toimi.

Ihanteellinen huijari tulee maatalousyhteiskunnasta ja on kehittynyt poikkeuksellisen hyväksi paimentamaan karjaa, sillä hänelle rotupuhtautta edustavien pienveneilijöiden ympärille kerätyt karjanhoitajat eivät mahda juuri mitään, koska heissä on liikaa auktoriteettiasemaan tarvittavaa autismia, jotta he pääsisivät pätevän piikatytön tasolle.

Järjestelmä on lähes suojaton jos tällainen henkilö vaivautuu opettelemaan, mitä kipparit ajattelevat, sillä nämä eivät kehity autismin takia juuri mihinkään suuntaan vaan erot johtuvat lähinnä rotueroihin liittyvistä käyttäytymismallien eroista. Kun tuntee yhden ajatusmaailman, tuntee niitä miljoonia, ja jokainen siihen kuuluva pitää itseään autismin takia aivan poikkeuksellisena yksilönä. Jos tällaisella ihmisellä on oikeasti vähän valtavirrasta poikkeava ajatus, siitä kannattaa olla samaa mieltä, sillä hän on kuitenkin kiinnostunut kuulemaan, kuinka sen voi perustella, ja hänen arastelunsa tarjoaa riittävästi aikaa ottaa selvää siitä, kuinka muut ovat sen perustelleet.

Puhumalla tällaiselle ihmiselle sitä, mitä hän haluaa kuulla, aiheuttaa hänessä kokemuksen syvällisestä henkisestä yhteydestä, joka johtaa ystävystymisen kautta luottamuksen syntymiseen.

Tätä lähestymistapaa ei olla ihmeemmin tutkittu kipparimaissa, koska se menee liian pahasti päällekkäin johtamiskulttuurin kanssa. Piikatytöt ovat perinteisesti olleet suosittuja puolisoita vaikutusvaltaisien miehien keskuudessa, koska he kykenevät tarjoamaan näille sellaisen vaikutelman, että nämä todella ovat luomakunnan kruunuja, ja samalla suku on parantunut, sillä autistisen kansan paimentamisessa karjanhoitajan taidot ovat valtava etu. Järkeä on aika turha yrittää puhua, mutta kansan käsittäminen karjaksi toimii varmasti jos sellaista todella osaa paimentaa.

Suuri johtaja syntyykin tyypillisesti vaatimattomiin olosuhteisiin tai hänellä on suora yhteys sellaisiin, koska tämä arvokas taito on parhaimmillaan siellä, missä on paremman osaamisen puutteessa jouduttu paimentamaan karjaa. Ison talon isäntäkään ei osaa pitää toista samanlaista merkittävänä valtiomiehenä, koska siinä asemassa pitää osata niin paljon kaikenlaista, ettei tämä kaikkein tärkein pääse kehittymään riittävän korkealle tasolle.

Luonnollisesti johtajien tapa johtaa on sellainen, että huijaria on mahdotonta määritellä rehellisesti siten, ettei johtajien asema olisi vaarassa, ja tästä syystä huomiota viedään mielellään johonkin aivan toiseen suuntaan. Mielellään syylliseksi valitaan joku vieras kansa, jotta päästäisiin mahdollisimman kauas omista rotupiirteistä, mutta paremman puutteessa syylliseksi kelpaa kuka tahansa muukalainen. Toiselta paikkakunnalta on tullut joku pahan ilman lintu ja sen takia kaikki menee poskelleen, joten syytä ei tarvitse omasta yhteisöstä.

Suurin ero kipparien ihannejohtajissa ja karjan paimentamiseen erikoistuneissa huijareissa on se, että huijarilta puuttuu auktoriteettihahmon tarvitsema autismi, minkä johdosta häntä pidetään luonnostaan alempiarvoisena ja siten harmittomana, vaikka se pelkästään helpottaa ylempiarvoisien henkilöiden paimentamista, koska alempiarvoisen henkilön ei uskota kykenevän pettämään autistisempaa henkilöä, jolla on tämän oman rodun normien mukaan oikeus antaa suuruuskuvitelmien kasvaa ja kukoistaa.

Organisaatiotasolla kippareiden järjestäytymistapa on kaikkien nähtävillä, sillä turvallisuusjärjestelyistä löytyy typerän ja omahyväisen elämänmuodon mentäviä aukkoja. Ne helpottavat organisaation työntekijöiden elämää eikä niitä koeta ongelmaksi, sillä ulkopuoliset koetaan lähinnä karjaksi, jota varten rakennetussa aitauksessa voi olla portteja muita varten, koska se ei kuitenkaan opi käyttämään niitä.

Näin vartioidulla alueella on usein ylimääräisiä kulkureittejä siltä varalta, että vartijat ottaisivat työntekijät aamulla vastaan alkometrien kanssa, sillä näin korkean turvallisuuden työpaikkaan päässyt kippari on niin luotettava, että hän voi olla töissä vähän maistissakin.

Rakennusten sisällä turvallisuus on usein sitä, että tilaan, joka täytyisi pitää lukittuna varkaiden varalle silloin kun se on tyhjillään, pääsee jostain sisäovesta ilman avainta, jota kippari säästyisi turhalta vaivalta jos hän unohtaisi ottaa avaimen mukaan. Samoin  se, että saman rakennuksen eri osien välillä ei ole muita ovia kuin se, josta pääsee siihen tilaan, jossa on paljon varastettavaa, on riittävä syy pitää ovea lukitsematta, jotta rakennuksen osasta toiseen voisi liikkua kastumatta sateessa.

Tällaiset epäviralliset kulkuväylät merkitään mielellään kyltillä, jossa lukee jotain sellaista kuin läpikulku kielletty. Tällä yritetään hämätä karjaa, joka on varmaankin aivan suunnattoman typerä, koska sen täytyy olla typerämpi kuin omahyväisiin suuruuskuvitelmiin vajonneet kipparit, mutta käytännössä ne vaikuttavat päinvastaisesti, sillä lukitussa ovessa ei tietenkään tarvitse olla tällaista kylttiä.

Jatkuvaa valvontaa vaativaan paikkaan on vaikea järjestää jatkuvaa valvontaa, sillä kipparin keskittymiskyky on liian huono sellaiseen. Jos on mahdollista istua mukavasti sisätiloissa ja käännellä valvontakameroita oman mielensä mukaan, keskittymiskykyä voi löytyä vähän enemmän sillä naapurin kyttääminen kiehtoo kipparia enemmän kuin työn tekeminen, mutta valvontaa on jopa vähemmän kuin muussa tapauksessa.

Ongelmaa on yritetty korjata ulkoistamalla tällaisia tehtäviä, jotta kipparit eivät voisi jakaa niitä helppoina hommina sukulaisilleen ja työn tasoa voitaisiin pitää korkealla kilpailuttamalla niitä tekeviä yrityksiä, mutta ongelmaksi on muodostunut se, että kippareiden mielestä tällaiseen työhön alentuva ihminen on niin paljon heitä alempana, ettei työstä mitenkään voi maksaa sellaista palkkaa, joka motivoisi tekemään työn kunnolla.

Valvonta tarkoittaakin sitä, että jos jotain tapahtuu, voidaan tarkistaa valvontakameroiden tallenteilta, mitä tapahtui, ja tarvittaessa myös kysellä tiedotusvälineiden kautta, että onko joku sattunut näkemään lähistöllä liikkuneita naamioituneita henkilöitä.

Ajattelutapa on kaikkialla sama, joten jos seurailee koulunkäynnin lomassa oppilaitoksen turvallisuuden toimintaa, voi myöhemmin käydä vaikka NATO:n tukikohdassa katsomassa ydinaseita.

Järjestelmä on tehokas ainoastaan silloin kun se on vaarassa joutua muuttamaan toimintatapojaan parempaan suuntaan. Silloin se panee vastaan ja valehtelee, että sille ollaan tekemässä jotain pahaa, sillä järjestelmän paneminen toimimaan kunnolla olisi täysin luonnotonta. Jos muutkin käyttävät aukkoja hyväkseen, se on vain jotain, mitä voi sattua ihan missä tahansa, eikä siitä pitäisi seurata muuta kuin jokin koulutustilaisuus, jotta paperilla näyttäisi siltä, että turvallisuuden parantamiseksi on tehty jotain. Potkuilla uhkaaminen on liian julmaa.

Asennoituminen näkyy myös natsien valtaannousun selittelemisessä, sillä kaikki, jotka haluavat kippareiden käyttäytyvän kuin järjellä varustettu rotu, pyritään leimaaman natseiksi. Tämä on kuitenkin eri asia kuin muut selitykset. Se on vain hyväksi havaittu hätävalhe ja sillä on muitakin nimiä, kuten fasismi ja stalinismi.

Varsinkin vasemmiston se pieni vähemmistö, joka on katsonut tarpeelliseksi perehtyä siihen, mihin on tullut liittyneeksi, puhuu stalinismista, sillä kun asiaa ajattelee yhtään tarkemmin, on varsin selvää, että jos kippariyhteiskunta halutaan saada toimimaan kunnolla, verta täytyy vuodattaa kauan ja paljon. Stalinismista puhuvat kipparit seuraavatkin toiveikkaasti kaikkia romahtamassa olevia yhteiskunta, koska jostain niistä voi löytyä se puuttuva komponentti, joka saa yhteiskunnan toimimaan järjestäytyneesti ilman mitään järjestykseen pakottavaa voimaa.

Vaikka ranskalaisilla onkin runsaasti kippareiden perimää, he ovat kuitenkin jotain aivan muuta, koska he ovat alkujaan metsästäjiä. Saksalaiset eivät ole samaa rotua ja britit kelpaavat ystäviksi vain silloin kun pitää sotia saksalaisien kanssa, sillä ranskalainen ei huoli johtajaksi omissa maailmoissaan elävää pienveneen kapteenia, joka kerää ympärilleen puusilmäisiä karjanhoitajia.

Luontainen metsästäjä näkee helposti, ettei tällainen järjestys toimi ollenkaan, koska hän on vieläkin kehittyneempi saalistaja kuin tavallinen varas, joka on joutunut valitsemaan taipumuksilleen sopivan ammatin huolimatta siitä, että sen takia joutuu aina välillä vankilaan.

Ei ole sattumaa, ettei varsinaisiin kipparimaihin ole kehittynyt merkittävän kokoisia ranskalaisperäisiä vähemmistöjä, vaikka suuri osa ranskalaisista on marxilaisia. Ranskalainen ei yksinkertaisesti viihdy kipparimaassa.

97-619x411
Kipparit naamioivat mielellään surkeaa hahmotuskykyään kilpailemalla, kenellä on paras hahmotuskyky, Jos lehtiartikkelin otsikossa luvataan, että vain neljä prosenttia ihmisistä näkee kuvassa jotain, yleisön tekee mieli kokeilla, ketkä edustavat ihmiskunnan parhaimmistoa. Jossain muualla sitä ei pidettäisi ihmeellisenä suorituksena, mutta kipparit eivät käy jossain muualla tutkimassa, kuinka moni selviytyy testissä, koska he ovat olevinaan muita parempia. Yllä olevassa kuvassa oleva alaston nainen ei pistä kipparin silmään silkkaan matkimiseen perustuvan kömpelön naamioinnin takia, vaan löytäminen vaatii pinnistelyä, jota on helppo pitää uroteon merkkinä jos sattuu olemaan autistinen. Luontainen metsästäjä sen sijaan etsii kuvasta säännönmukaisuutta ja löytää naisen vaivattomasti sillä aikaa kun kippari pinnistelee yksityiskohtien kanssa. Luontainen metsästäjä etsii kuvasta säännönmukaisuutta, joka paljastaisi paremminkin naamioituneen kohteen, ja on ehkä jo kotona nukkumassa kun yksityiskohtien kanssa pinnistelevä kippari viimein löytää etsimänsä. (Linkki lähteeseen)

Varsinaisissa kipparimaissa järjestäytyminen noudattaa siis kaavaa, jossa huipulla on äärettömän itseriittoisia pummeja, jotka koetaan yhteisön arvokkaimmiksi jäseniksi. He edustavat rotupuhtautta ja kippareiden luontaista auktoriteettia, koska johtaminen on heille kalastelua, jossa jokin, mitä ei nähdä, yritetään saada satimeen kokeilemalla erilaisia vieheitä ja pyydyksiä.

Tämä oli natsienkin tapa johtaa, koska he olivat mielestään ovelia tarjotessaan kansalle sitä, mitä se oli vailla. Ei tullut mieleenkään miettiä tarkemmin, että kuka oikeastaan petti ketä, koska sillä tasolla kipparin on oltava riittävän itseriittoinen lisäämään omaan ansioluetteloonsa vaikkapa sen, että aurinko nousee aamulla. On täysin luontevaa ottaa selville, mitä kansa haluaa, ja pitää itseään suunnattoman ovelana valehtelijana kun kansa ottaa sen iloiten vastaan.

Kippareille suuruuskuvitelmien kehitteleminen on helppoa, sillä riittää kun joku ehdottaa, että eikö me voitaisi olla vaikka tällaisia. Muut sitten puntaroivat ehdotusta ja lopputuloksesta riippuu, liitetäänkö se yhteiseen minäkuvaan vai ei.

Tästä syystä politiikassa menestyy helposti, jos on harjoitellut minäkuvan rakentamista yrittämällä saada aikaiseksi paljon enemmän kuin osaa, ja tarve rakentaa sitä kasvaa jos on onnistunut tekemään jotain oikein, sillä kipparit eivät osaa käsitellä näitä asioita rationaalisesti vaan onnistumiset on pakko selittää mystisellä huuhaalla.

Natsien suosio perustui siihen, että kommunistit häiriköivät ja suunnittelivat vallankumousta ja tarjosivat näille parhaan vastavoiman, joten tilanne oli sellainen, että heidän oli selitettävä suosionsa itse keksitystä muinaisuudesta tulleella verenperinnöllä, ja tämä lisäsi heidän suosiota entisestään, koska heillä oli suuremmat luulot itsestään kuin muilla.

Poliittiset vastustajat eivät tietenkään voineet hyökätä suuruuskuvitelmia vastaan kyseenalaistamalla sen kunnolla, koska he olivat itsekin samanlaisia, vaan heidän piti takertua epäolennaisuuksiin, jotta haukkuminen olisi lisännyt omien samanlaisien kuvitelmien suosiota, ja näin syntyneessä taistelussa kunnianhimoisin viritelmä luonnollisesti voitti, koska muut haaskasivat liikaa aikaa sen haukkumiseen, vaikka toimiva lähestymistapa olisi ollut se, että he olisivat kehitelleet itse vielä jotain suurempaa.

Kippareilla on tällaisien ylimmän vallan käyttäjien suojana karjankasvattajia, joiden luulot omista kyvyistään käsitellä saalista ovat hyvin suuret. Tarvitsee muka vain olla olevinaan ystävällinen ja kolauttaa kirveen hamaralla otsaan ennalta arvaamatta, vaikka ei se oikeasti koskaan näin mene vaan auktoriteettihahmot mielistelevät vihollisiaan minkä ehtivät, koska nämä yrittävät päästä tavoitteeseensa pummimisen kautta, ja näin karjanhoitajienkin on puolustettava sellaisia aineksia, jotka oikeastaan haluaisivat tapaa heidät.

Kipparimaissa heimojen väliset levottomuudet alkavat tyypillisimmillään siten, että arvoisekseen kokemansa omahyväisyyden taakse piiloutuneet pummit eivät vain anna vihollisiensa vahvistua, vaan he kokevat sen oikeudeksi, jota pitää puolustaa. Ne, jotka yrittävät puhua järkeä, tajuavat pian, ettei typerien ja epärehellisien aineksien välisissä kiistoissa kannata valita puoltaan ja osaavat siten lähteä pois jo ennen kuin alkaa tapahtua jotain ja syntyy ruuhka-aika, jonka takia moni tyhmempi voivottelee myöhemmin, ettei päässytkään pakenemaan.

Tämä asetelma on käsittämättömän ihmishirviön perusta, sillä kippareiden auktoriteettihahmojen maailmassa on näkymätön vihollinen, jota ei jotenkin pysty ymmärtämään ollenkaan, vaikka olisikin omasta mielestään paljon älykkäämpi kuin se. Vaikka miten keksisi omiaan ja korostaisi omaa arvoaan, niin se ei kuitenkaan ryhdy palvelijaksi.

Moni muukaan ei halua alistua kipparin johtamistaidolle, mutta sen voi luokitella pahan ihmisen tuntomerkiksi, jotta ei tarvitsisi ymmärtää, mistä se johtuu. Tällaisille auktoriteettihahmoille on niin turha yrittää selittää näitä asioita, että vankilaan joutunut henkilö, joka on niin lähellä psykopaattihirviötä kuin se inhimillisesti ottaen on mahdollista, voi viihdyttää itseään puhumalla asiantuntijaa leikkivälle kipparille totta, koska siitä syntyy metka tilanne, jossa asiantuntijan on pakko joko löytää perätöntä tietoa valmiina tai keksiä sitä itse lisää, jotta hän voisi kokea ymmärtävänsä, minkä kanssa on tekemisissä.

Psykopaatin kertomusten todenperäisyyden tarkasteleminen ei ole hänelle se tie, jonka päästä totuus löytyy, koska hän ei osaa lainkaan ajatella kuin saalistaja, joka on kehittynyt miettimään, mitä harhautuksen takana on. Jopa valehdellessaan psykopaatti paljastaa itsestään jotain, mutta kippareiden auktoriteettihahmo ei kykene löytämään totuutta edes silloin kun hän puhuu tälle totta, sillä hänelle tutkimustyö on pitkälle jalostettu valehtelun muoto, jossa täytyy yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa.

 

Kippareiden tapa ymmärtää ihmishirviöitä on tärkein syy siihen, ettei näiden harjoittamaa manipulointia oikeastaan edes yritetä ymmärtää. Yhtäältä asiantuntijoilla ei ole varaa puhua näistä asioista tässä yhteydessä ja toisaalta he pitävät tärkeät havainnot mielellään omana tietonaan, jotta heillä olisi jotain, mitä muilla ei ole.

Jälkimmäinen seikka täytyy oppia lukemaan rivien välistä, mutta se ei ole vaikeaa, sillä kippari tyytyy vähään ja teeskentelee neuvotonta sellaisissakin yhteyksissä, joiden ymmärtämisen pitäisi kuulua yleissivistykseen.

Edellisen seikan taas saa kätevästi selville kun vertaa tunnettuja tosiasioita asiantuntijoiden lausuntoihin, mutta sitä ei tarvitse tehdä aina, koska näissä asioissa noudatetaan uskollisesti hyviksi havaittuja toimintamalleja. Täytyy kalastella suosiota poimimalla julkisesta keskustelusta tärkeiksi koettuja seikkoja, jotka voi unohtaa heti kun niistä jankuttaminen jää pois muodista, ja kertomuksen runkona käytetään poliittista liturgiaa, jolla tapahtunut yritetään käyttää koko heimon hyödyksi.

Vasemmisto uikuttaa mielellään syrjäytyneisyydestä ja osattomuudesta ja oikeisto itsekurin puutteesta, ja selitysmallit ovat niin turvallisia, että niitä voi käyttää jo ennen kuin tekijästä tiedetään yhtään mitään. Erehdyksestä ei ole haittaa, koska sellaista sattuu kaikille heimoille, ja näin tuttuja liirumlaarumeita voidaan hyödyntää myös silloin kun ollaan varautumassa uhkiin. Ei tarvitse keksiä mitään toimivaa, joka heikentäisi käyttökelpoisien selitysmallien uskottavuutta.

Kaikki heimot pyrkivät herättämään syyllisyyttä yleisellä tasolla etsimällä selitystä vaikkapa viihteestä, jota seuraavat lähes kaikki, jotta mahdollisimman moni kokisi, että itsessäkin saattaa olla jotain vikaa. Näin heimojen poliittiset liirumlaarumit eivät ole irrallisia vaan ne muodostavat kokonaisuuden, jonka puitteissa on mahdollista pitää yllä jatkuvaa kinastelua, joka estää muita näkökulmia saamasta liikaa huomiota.

Väkivalta viihteen raaistava vaikutus on erittäin suosittu selitysmalli ja siihen turvautumisen automatisoituminen tuli erittäin hyvin näkyville Pekka Eric Auvisen suorittaman kouluammuskelun loppuselvittelyissä, sillä hänen jälkeensä jättämässä aineistossa käsiteltiin tätäkin puolta ja tärkein viihdemaailmasta poimittu tekijä oli selvästi Idiokratia, joka on eri älykkyystasojen edustajien lisääntymiskäyttäytymisillä leikittelevä satiirinen komedia eikä lainkaan väkivallalla pilattu. Se myös sopii täydellisesti siihen, että hän esiintyi netissä Natural Selectorina, joka kykeni tarjoamaan paremman vaihtoehdon luonnolliselle evoluutiolle. Älyllinen viihde ei kuitenkaan kelvannut laukaisevaksi tekijäksi, koska se ei olisi palvellut korkeampia tarkoitusperiä, eikä varsin suurta ristiriitaa lähdemateriaalin ja asiantuntijoiden näkemysten välillä tarvinnut selitellä ollenkaan, sillä kaikki heimot olivat tyytyväisiä.

Psykopaattihirviö on samaten tietoisen valehtelun tuotetta, mutta se on jo niin vanha, etteivät nykyiset sukupolvet enää tiedä, mikä se on, koska näistä asioista ei tavata kirjoittaa muistelmissa. Valehtelemisen perusteet ovat toki tuttuja, mutta kaikkien yksityiskohtien alkuperää ei voi enää jäljittää, ja näin on päästy niin lähelle totuutta, kuin tällä tyylillä voi päästä. On hyväksi havaittu tarina, jota voi hyödyntää eläytymällä siihen.

Usko mystiseen hirviöön on kuin kultti, jossa on shamaaneja kertomassa jännittäviä tarinoita ja teeskentelemässä, että he kykenevät antamaan muille arvokasta tietoa, jonka avulla voi kohota pummien välisessä nokkimisjärjestyksessä. Kun oppii ymmärtämään, mikä psykopaattihirviö on, kehittyy varmaan myös paremmaksi pettämään tavallisia ihmisiä.

Hirviö luonnollisesti valehtelee hyvin paljon, jotta kipparien rooli kuviossa saataisiin siirrettyä muualle, joten älykkäälle psykopaatille ominainen valehtelutapa ei kuulu hirviöön ja puolustus sitä vastaan jää olemattomaksi jos uskoo hirviöön.

Todellinen hirviö ei valehtele turhan takia, koska siitä jää liian helposti kiinni, ja yritykset selviytyä siitä kippareiden tyylillä, eli valehtelemalla lisää, luovat vaikeasti hallittavan tilanteen, joka ei edes etene kunnolla mihinkään suuntaan. On käytännöllisempää valehdella vain silloin kun se on välttämätöntä päämäärien saavuttamisen kannalta ja tyytyä muulloin herättämään edullisia reaktioita keskittymällä siihen, kuinka asiat kerrotaan.

Kippareiden eloonjäämisstrategia on kuitenkin sama kuin variksilla, eli yksilön ei tarvitse olla erityisen selviytymiskykyinen, koska parvi jää kuitenkin eloon, joten se, että valehtelemiseen sisältyy riski joutua psykopaatin uhriksi, ei ole ongelma. Se tapahtuu jos on tapahtuakseen eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

Tämä on vain osa laajempaa kokonaisuutta eli huijareiden ymmärtämistä, jossa ei tarvitse edistyä mihinkään suuntaan. Psykopaatti on vain osa ongelmaa, joten häntä ei tarvitse edes käsittää erilliseksi uhaksi.

Erillisien uhkien sarjassa huijaritkin ovat täysin marginaalinen ilmiö ja suurin ongelma on se, että käsitykset oman armeijan mahdista paisuvat sillä periaatteella, että sotilaille ja kalustoille keksitään hienoja ominaisuuksia tyhjästä. Tällä asenteella natsitkin hävisivät sotansa, mutta se ei varsinaisesti ollut saksalaisille mikään ongelma, koska kipparit suhtautuvat tällaiseen siten, että jotain meni suunnitelmissa vähän pieleen ja jos oltaisiin toimittu hieman toisin, niin täysin poskettomat tavoitteet oltaisiin voitu saavuttaa. Mitään ei opittu ja sama virhe voidaan toistaa seuraavalla kerralla kun innostutaan valloittamaan maailmaa.

Kyse on niin keskeisestä piirteestä kipparin tavassa olla olemassa, että sitä kannattaa pitää silmällä jos aikoo elää näiden kansa samalla planeetalla, sillä näiden suunnitelmissa pyrkii olemaan valtavia aukkoja siellä, missä olisi pitänyt kiinnittää huomiota tosiasioihin ja onnistumisen mahdollisuuksiin.

Parvi selviytyy, vaikkei yksilö olisikaan selviytymiskykyinen.

Totuuksien keksiminen itse on kippareille tyypillistä kaikissa tavoittelemisen arvoisissa taidoissa ja se näkyy erityisen selvästi kirjailijan ammatin ymmärtämisessä, koska se yritetään vetää sille tasolle, että kuka tahansa voisi olla hyvä kirjailija. Tätä varten on olemassa kultti, joka uskoo kymmensormijärjestelmään ja erilaisiin teorioihin, ja vaikka menestyvät kirjailijat eivät vaikuta pitävän mitään tällaista tärkeänä, kipparille on kuitenkin ominaista kehitellä säännöt sellaisiksi, että hän menestyisi kilpailussa, ja taito kirjoittaa uskottavia tarinoita, jotka eivät ole totta, on niin tavoittelemisen arvoinen saavutus, että sen kanssa voi olla tavallistakin sinnikkäämpi. Siksi siihen asennoidutaan kuin oman pienen saaren varsin pienen hierarkian johtaja, joka yrittää säilyttää luontaisen asemansa keksimällä ihan omia sääntöjään.

Psykopaatteihin asennoidutaan samalla tavalla, minkä seurauksena heistä syntyy outoja käsityksiä, joille täytyy rakentaa uskottavuutta viihteen avulla, koska tieteessä on liikaa sääntöjä, jotta sen puitteissa voisi sepustaa omiaan täysin vapaasti.

Kipparimaissa on yleistä, että omille teilleen lähtenyt akateemikko kirjoittaa kansantajuisen kirjan, jonka sisältöä ei tarvitse vahvistaa todeksi, ja siitä hänen sepustuksensa leviävät toivon mukaan viihteeseen. Natsien valtaannousun selittävä ihmishirviö on niin hieno keksintö, että se on levinnyt viihteen kautta koko maailmaan ja elää omaa elämäänsä. Kippareiden ei ole enää aikoihin tarvinnut kehitellä sitä itse, koska muut tekevät sen heidän puolestaan, joten he ovat voineet keskittyä arvostelemaan muiden luomuksia, ja muut kuuntelevat, koska etenkin saksalaisilla vaikutta olevan jotain tällaisiin hirviöihin liittyvää erityisasiantuntemusta.

Muutenkin saksalaiset saavat helposti haluamiaan muutoksia pahoihin ihmisiin liittyviin käsityksiin, paitsi silloin kun se ei sovi juutalaisille, jotka eivät muista poiketen ihmeemmin luota heihin.

Psykopaattihirviö on levinnyt koko maailman tietoisuuteen viihteen kautta, vaikka se on vain tietynlaista karismaa, pummimista älykkyysosamäärän avulla ja jotain mystistä, mitä on mahdotonta ymmärtää, koska kippari ei ole kehittynyt metsästämään. Näin on saavutettu kummallinen tilanne, jossa saalis mainostaa heikkouksiaan, ja luonto toimii tällaisissa olosuhteissa siten, että saalistajien määrä alkaa paisua.

Sarjamurhaaja on suosittu psykopaattihirviön arkkityyppi ja heidän määränsä kasvaa koko ajan, sillä tälle alalle haluavan psykopaatin on helppo tajuta, että kuka tahansa, joka ottaa kippareiden tarpeita varten keksityn sarjamurhaajan todesta, on helppoa saalista, koska hän ei ymmärrä asiasta yhtään mitään.

Psykopaatti ei yleensä ihmeemmin ajattele tekojensa seurauksia, joten heitä on helppo houkutella tällaiseen toimintaa mainostamalla, että se on jännittävää ja jotenkin hienoakin, ja niinpä sarjamurhaajien määrä on sitten kasvanut viime vuosikymmeninä räjähdysmäisesti.

Ongelman voi jäljittää Saksaan, jossa ei olla hirveästi kiinnostuttu siitä, kuinka paljon ihmisiä kuolee sen takia, että natsien johdolla tapetut ihmiset saadaan kokonaan natsien vastuulle, eikä muualla maailmassa haluta huomata, mistä ongelma johtuu, koska on mukavaa ajatella, että saksalaiset ovat sittenkin hyviä ihmisiä eikä heidän kanssaan tarvitse enää koskaan sotia.

Psykopaattihirviö kuitenkin perustuu kipparihirviön suojaksi keksittyihin valheisiin. Siinä kiteytyy kaikki se, mitä kipparit alkavat selittää hädissään aina kun tulee puhe murhatuomioiden koventamisesta ja jopa kuolemanrangaistuksesta. Siinä on suunnatonta hulluutta ja luonnotonta harkintaa sekä äärimmäistä tunnekylmyyttä ja yhtä äärimmäistä vimmaa, sillä kipparimaassa on mahdollista luoda murhaajasta täysin ristiriitainen käsitys, koska murhaaminen on suurimmalle osalle väestöstä niin helppoa, että kannattaa varmuuden vuoksi pitää tuomiot lievinä siltä varalta, että sellainen sattuisi omalle kohdalle. Näin yleinen mielipide on kovia murhatuomioita vastaan eikä perusteluiksi tarvitse keksiä järjellisiä tekosyitä vaan riittää kun valehdellaan jotenkin, että murhaaja on jotain aivan muuta kuin tavallinen kippari ja hänen elämänsä on varmaankin jo valmiiksi sellaista helvettiä, ettei häntä tarvitse kiusata enää lisää.

Kippari voi aivan loistavasti lisätä psykopaattihirviöönkin sellaisen piirteen, että hän on oikeastaan ihmisistä empaattisin ja kärsii sen tähden tekojensa tähden ilman yhteiskunnan osallistumistakin, koska vastaväitteitä tulee vähän ja hänellä on paljon tukijoita.

Tässä yhteydessä voi olla olevinaan vaikka painokkaasti sitä mieltä, että sielu kuolee ja mielenterveys tuhoutuu jos tappaa toisen ihmisen, koska jossain muussa yhteydessä voi olla sitä mieltä, että ihmisen tappaminen on hieno asia. Jos joku liikaa vierasta perimää omaava henkilö ei ymmärrä tällaista ailahtelevaisuutta, se ei ole ongelma, koska hän edustaa sitä pientä ja epäilyttävää vähemmistöä, joka ei ole välttämättä hirveän kiinnostunut maanpuolustuksesta, koska siihen liittyy enemmänkin täysin järjetöntä valehtelemista sekä luonnollisesti myös johtaviin asemiin päästettyjä autistisia pienveneilijöitä alkoholismilla tai ilman.

Aseistakieltäytyminen on aivan eri asia kuin pasifismin, joka on lähes poikkeuksetta vain sitä, että vallankumouksesta haaveileva vähemmistö uikuttaa toiveikkaasti, että sielu kuolee jos tappaa ihmisen ja että aseet ovat jotenkin vastuussa siitä, mitä kipparit tekevät niillä sodissa. Pasifisti yrittää vain heikentää vihollistaan voidakseen tuhota sen, mutta aseistakieltäytyminen on leimallisesti sitä, että metsästäjäkansan geenejä omaava henkilö ei koe kippareiden tapaa järjestäytyä sotaa varten lainkaan järjelliseksi toiminnaksi. Upseereina on aivan outoa väkeä, jonka soveltuminen rintamakäyttöön missään tehtävissä on varsin kyseenalaista, ja miehistö odottaa toiveikkaana pääsevänsä röheltämään. On jo mielenterveydenkin kannalta parempi jättää asepalvelus väliin ja hakeutua vaikka siviilipalvelukseen.

Ne, jotka vaivautuvat käymään katsomassa NATO:n ydinaseita, suhtautuvat maanpuolustukseen kielteisesti, mutta osoittavat kuitenkin olevansa metsästäjäkansaa ohittamalla vaivattomasti kippareiden primitiiviset turvajärjestelyt. Se, että joku pienvenekalastajien johtaja voi suuttua, koska hänen organisointikykynsä on paljastunut olemattomaksi, ei merkitse mitään, vaan tarkoitus on tehdä yhteisölle palvelus osoittamalla, että mitään turvallisuusjärjestelyjä ei oikeastaan edes ole. Kipparille riittää, että syyllinen saa rangaistuksen, koska muuten hänen kansansa asema omassa on uhattuna omassa maassaan, mutta metsästäjä havaitsee turvallisuudessa aukon ja luulee olevansa hyvällä asialla käyttäessään sitä ihan vain osoittaakseen, että sellainen on olemassa.

Näiden henkilöiden kielteinen kansa sotimiseen ei johdu siitä, että väkivalta olisi täysin vastenmielistä, sillä metsästäjäkansat ovat aina väkivaltaisia ja pitävät sotimisesta, mutta olosuhteet ovat pakottaneet heidät kehittymään eri suuntaan kuin jossain toisessa maassa olisi käynyt. Samalla tavalla jopa soturikansoiksi asti jalostuneet entiset hallitsevat luokat ovat ympäri maailmaa kiinnostuneet rauhanaatteesta sen jälkeen kun on alettu sotia tavallisen kansan tyylillä. Maha ei kestä ihan mitä tahansa, vaikka sotiminen periaatteessa kiehtoisikin.

Kippareiden suhde sotaan on täysin vieras, joten sota vaikuttaa vastenmieliseltä, ja näiden keskellä varttuminen pakottaa pitämään tietyt metsästäjän käyttäytymismallit kurissa, koska kipparille ei ole kehittynyt taipumusta harkita voimankäyttöä tarkasti vaan väärä ele saattaa saada hänet tulemaan silmille käyttäen puukkoa ompelukonetyylillä, sikäli kun sellainen on mukana.

Syntymähullun kansan parissa varttuminen tekee muistakin omituisia ja sen johdosta kippareilla on käytössään ulkopuolisilta asiantuntijoilta vaikuttavia henkilöitä, jotka vahvistavat heidän tarinoidensa uskottavuutta puhumalla niin kuin ne olisivat totta. Valheita on kuultu niin paljon, ettei niitä olla kyetty käsittelemään, ja pyrkimykset sopeutua yhteiskuntaan ovat sitten johtaneet tilanteeseen, jossa maailmankuvaa voi täydellä syyllä luonnehtia jopa vähän psykoottiseksi.

Tällainen apu on erittäin tarpeellista, sillä ulkomaille päästetyt kipparit yrittävät horjuttaa yhteiskuntajärjestystä. Turisteille on luonnollista käyttäytyä tavalla, jota ei kotimaassa katsota hyvällä, sillä kaaoksen levittäminen muualle on pyhä velvollisuus, ja paikallisien johtajien ja intellektuellien kanssa tekemisiin päässeet kipparit markkinoivat edistyksenä sellaista, mikä kuuluu oikeasti kategoriaan psykologinen sodankäynti.

Näin maailmaa valmistellaan sitä varten, että barbaarilaumat vyöryvät tuhoten kaiken vieraan ja tappaen kaikki ne, jotka eivät alistu heille. Sitä ei koskaan oikeasti tapahdu, sillä kipparit ovat sodassa niin holtittomia, etteivät he suunnittele valloituksia järjen kanssa vaan suuruudenhulluus pakottaa yrittämään päästä aina vähän kauemmas ja ottamaan vähän suurempia riskejä, kunnes joukkovaellus on siltä erää ohi.

Kippareiden sotahistoria on täynnä sitä viatonta holtittomuutta, rationaalisen ajattelun puutetta ja piittaamattomuutta muista ihmisistä, joka on heidän valheissaan ominaista muka täysin vieraille ihmishirviöille, jotka tekevät kaikkea kauhistuttavaa, mutta joille pitäisi kuitenkin antaa jollain tekosyyllä anteeksi, etteivät he joutuisi kärsimään turhan takia. Ei saa lähteä siitä, että tällaiset henkilöt kannattaisi tunnistaa ja hoidella päiviltä jo ennen kuin he ovat tehneet hirveyksiä, sillä se johtaisi pahimmillaan siihen, että kipparit hävitettäisiin eikä sitten olisi ketään yrittämässä muodostaa Neljättä valtakuntaa, josta ei varmasti synny muuta kuin hirvittävä verilöyly, koska kipparit eivät osaa käydä valloitussotia.

31dc7645dfa440e8aeffa01afd092d81
Ruotsalainen taiteilija on maalannut New Yorkissa joulun kunniaksi kerrostalon seinään valtavan kyrvän. Hitsin pimpulat! Onko tämä jo liian rohkeaa? Öbö öbö öbö! Tukholmaan tällaisia ei toki kaivata, koska niistä ei seuraa mitään hyvää, mutta New Yorkissa se edustaa sitä edistystä, mitä ruotsalaiset haluavat viedä ulkomaille. Kulaan ei tietenkään pysty muka arvaamaan, että ruotsalaiset ovat regime changen tarpeessa, joten sellaiseen ei tarvitse varautua vaan he voivat mielestään juosta maailmanpoliisin helmoihin turvaan kun venäläiset vähän pelottelevat. (Lähde)

*

20171227_192226(FILEminimizer).jpg

Kanadalainen Robert D Hare on mainio esimerkki kippareiden tavasta hyödyntää muuta maailmaa. Hänet on valittu psykopaattiasiantuntijaksi eikä ole mitään syytä perustella, miksi juuri hänet on poimittu suuresta tarjonnasta, koska hän tarjoaa jotain hyödyllistä.

Hänen kirjoissaan lähdetään siitä, että psykopaatin narsismi saa tämän suhtautumaan muihin ihmisiin omistavasti ja mustasukkaiseksi, mutta äkkiä logiikka muuttuukin sellaiseksi, joku, joka suhtautuu toiseen ihmiseen omistavasti, onkin uhri, koska omaisuus ei käyttäydy niin kuin hän haluaa ja lopulta kyllästyy kokonaan tällaiseen omistushaluiseen henkilöön.

Tässä yhteydessä se, että katoaa ilman selityksiä, koska toinen ihminen ei halua kuunnella muuta kuin omaa ääntään, onkin sitä samaa narsismia, joka vain vähän aikaisemmin sai psykopaatin vaatimaan toiselta ihmiseltä alistumista ilman, että hän edes kokisi tarvetta tietää, mitä toinen ihminen on oikeasti vailla.

On syytä epäillä, että Harella on aimo annos kipparin geenejä, sillä hänen tarinansa ovat kuin kipparin keksimiä. Joka tapauksessa häntä voidaan käyttää kipparimaissa esimerkkinä siitä, että muuallakin maailmassa muka ajatellaan samalla tavalla ja tästä asiasta on olemassa vain tämä yksi totuus.

Autistinen ihminen, joka haluaa saada muita orjan rooliin omaan fantasiamaailmaansa, on terveyden perikuva, ja psykopaatin piirteitä pitää etsiä niistä ihmisistä, jotka lähtevät karkuun. Ehkä näin on mahdollista saada heidät suostuteltua palaamaan takaisin ja käyttäytymään niin kuin kippari haluaa, ettei hänen tarvitse turvautua väkivaltaan, jossa on aina se huono puoli, että pitää onnistua pysyttelemään koko ajan suhteen vahvempana osapuolena – jopa silloin kun toisella on kädessä pistoaseeksi soveltuva keittiöveitsi.

Kippareilla tämä on viety pitemmälle ja psykopatia kattaa jopa normaalin asenteen työn tekemiseen jos sitä ilmenee väärillä henkilöillä. Jonkun täytyy keskittyä tekemään asiat kunnolla ja varmistamaan toiminnan jatkuvuus, jotta muut voivat ajatella taloutta kuin kalastelemista ja pitää tällaisia ihmisiä vihollisinaan, joilta täytyy saada jotain.

Jos joku vaikuttaa soveltuvan tähän rooliin, niin hän ei saisi keskittyä ajattelemaan, mitä hän työn tekemisestä hyötyy, tai ajatella, että työpaikkaa voi vaihtaa vain sen takia, että saisi vaihtelua ja ehkä paremmat olosuhteetkin. Muuten tällainen sekä töiden tekeminen huonosti ihan vain siksi, että tulisi selväksi, että työntekijä ei halua sitoutua työyhteisöön kunnolla, on normaalia ja jopa ihannoitavaa.

Politiikalla on aika hyvin onnistuttu pitämään huoli siitä, ettei työn tekemiseen voi paneutua kunnolla, ja muiden asennoituminenkin on auttanut tällaista kaipaavia tekemään oikean päätöksen ja muuttamaan kehittyneempien kansojen pariin, mutta muut odottavat kuitenkin, että jostain löytyy aina ihmisiä pitämään yhteiskuntaa pystyssä heidän puolestaan ja sen takia keskustelu työn tekemisestä on erittäin skitsofreenista. Ahkeruus, tunnollisuus ja omistautuminen ovat olevinaan tärkeitä arvoja, jotta joku hölmö uskoisi niihin, mutta heti kun on kyse työntekijöiden omista eduista, ääretön itsekeskeisyys tulee esille.

Kun tällaisen kulttuurin piirteet siirtää kuvitteelliseen yksilöön, saadaan kätevä syntipukki, jonka avulla vähemmälle järjelle jäänyt kansa voi hämätä itseään luulemaan, etteivät muut nyt tajua, että tässä nyt vain piilotellaan omia piirteitä, vaikka totuus on koko ajan selvästi näkyvillä politiikassa ja työmarkkinajärjestöjen toiminnassa. Syntipukin kaltaiset henkilöt vaativat sitä ja tätä ajattelematta seurauksia ja tekevät typeriä päätöksiä lähinnä sen takia, että heille tulisi sellainen olo, että he ovat päteviä tekemään päätöksiä.

Kippareiden keksimistä viholliskuvista näkeekin kaikkein parhaiten, millaisia he itse ovat, sillä he ovat liian autistisia keksimään mitään muuta. Ainoastaan oma ajatusmaailma on niin tuttu, että sen toimintaa voidaan ymmärtää kunnolla, ja he tietävät sen itsekin. Puhuessaan näistä asioista keskenään he käyttävät usein itse on kun toista sanoo -argumenttia, ja se toimii, koska kaikki tietävät, kuinka viholliskuvia rakennellaan. Valehtelusta syytetty osapuoli toki turvautuu autistiseen järkähtämättömyyteen, mutta yleisö muistaa, että noinhan se juuri meneekin.

Seita

Seita on saamelaisien pyhä paikka. Se voi olla luonnonmuodostelma tai sellaista jäljittelevä rakennelma, koska sen on tarkoitus luoda tietynlaista tunnelmaa, joka auttaa saamelaisia kokemaan olevansa yhteydessä luonnon kanssa.

Muut suomalaiset ovat todiste siitä, että taipumus on perinnöllinen, sillä heillä ei ole saamelaisien luonnonuskontoa, mutta seitoja kyllä riittää. Samaa tyylisuuntaa edustavia siirtolohkareita ja kivikkoja löytyy asutuksen seasta, koska kaikki tällainen mielellään jätetään paikoilleen. Mahdollisuuksien mukaan ympärille jätetään vähän metsääkin, jotta alkuperäinen tunnelma säilyisi.

Näistä asioista ei juuri tarvitse puhua, joten ulkopuolinen voi törmätä seitaan aivan yllättäen sellaisessakin paikassa, jossa ympäristö on täynnä kaikkea sellaista, minkä arvellaan kiinnostavan turisteja.

Alla oleva seita kuuluu Porvoon tuntemattomiin nähtävyyksiin ja se löytyy vastapäätä paremmin tunnettua joenrannan perinnemaisemaa.

dscf1259fg

Joen toisella puolella on mäen päällä vähän joutomaan näköistä metsikköä paikassa, joka voisi näköalojen takia olla arvokas tontti, mutta sinne on päätetty tehdä ulkoilualue, joka on käytännössä vain muutama sata metriä polkua, jonka toisella puolella on jyrkkä rinne ja toisella puolella kapea kaistale metsikköä. Ulkoilumahdollisuudet ovat siten varsin rajalliset, mutta suomalainen pääsee kuitenkin siellä kosketuksiin oman itsensä kanssa.

Koska kivikasa on seita, sen alkuperällä ei ole mitään väliä. Osa kivistä on ollut siellä kauan ja osa vähemmän aikaa ja onpa kasaan eksynyt joltain räjäytystyömaaltakin tuotuja kiviä. Tärkeintä on tunnelma, johon suomalainen virittyy näkemällä sen. Vanhat kalastajahökkelit, kirkko ja kaikki muu, mitä turisteille esitellään, on jotain vierasta, ja vastapainoksi tarvitaan aitoa suomalaisuutta.

Suomesta ei juurikaan löydy salaseurojen asemakaavaan piilottamia yksityiskohtia, sillä asemakaava sommitellaan mielellään siten, että seidat jäävät paikoilleen.

Niitä ei kuitenkaan ajatella kovin paljon, joten lähinnä saamelaisien alueilla ollaan tietoisia siitä, että osa niistä on keinotekoisia. Muualla kolmen pienemmän kiven varassa nököttävä kivenjärkäle on vain jotain, missä on samaa tunnelmaa kuin luonnollisessa seidassa, eikä tällaisiin yksityiskohtiin juuri olla kiinnitetty huomiota. Niitä suojellaan, kuten muitakin seitoja, mutta suomalaisista vaikuttaa aika käsittämättömältä, että niitä olisi varta vasten tehtykin.

Seidat ovat tärkeitä luultavasti siksi, että ne ovat helpottaneet suunnistamista. Kasvillisuus pyrkii olemaan aika samanlaista, joten vaikeissa olosuhteissa kannattaa kehittyä kiinnittämään huomiota siirtolohkareisiin, joita on parempi käyttää maamerkkeinä. Tästä kielii se, että suomalaiset kokevat seidat jotenkin turvallisiksi ja jotkut saamelaiset käyvät niillä edelleen käymässä kauppaa luonnonantimista. Pienen uhrilahjan uskotaan turvaavan ravinnonsaannin.

Uskonnollinen puoli tulee selvästi siitä, että ne vaikuttavat pudonneen jostain toisesta maailmasta niin kuin kippareiden tietäjähahmotkin. Shamaani on pyhä ihminen, koska hän osaa puhua kummallisia asioita vakavissaan. Hän saavuttanut sellaisen omiin maailmoihinsa eksymisen tason, että hän kelpaa esikuvaksi kippareille, joilla on luonnollinen pyrkimys eriytyä omiin oloihinsa.

Nykyisin tämä näkyy yleensä tarpeena pystyttää seitamaisia patsaita henkilöille, jotka vaikuttavat shamaaneilta.

Jos patsas on pystytetty henkilölle, joka on ollut hyvä jossain ja viitsinyt silti haaskata aikaansa suomalaisien parissa, se on yleensä erilainen. Se viittaa tekemiseen eikä siinä ole shamaanimaista pönöttämistä ja seitamaista jylhyyttä ainakaan yhtä paljon kuin siinä tapauksessa, että joku on jättänyt jäljen suomalaisien ajattelutapaan puhumalla hulluja.

Jotain esittävät tai taiteelliset patsaat eivät ole suomalaisille kovinkaan tärkeitä. Niitä lähinnä ripotellaan koristeiksi, mutta tärkeät patsaat ovat seitamaisia ja niiden luona käydään olemassa yhteydessä johonkin.

*

Seita on mukautumiskykyinen ilmiö ja suomalaiset kykenevät saamaan suunnilleen kaikki mahdolliset rakennelmat vaikuttamaan seitamaisilta. Eduskuntatalo on parlamentin arvolle sopiva seita, ja suomalaiset kunnioittavat sitä, vaikka se onkin ulkopuolisen silmissä aika typerä ja mahtipontinen, koska suomalainen kaipaa siihen sellaista jylhyyttä, mitä muut kansat eivät välttämättä osaa yhdistää näihin asioihin.

Toinen sanantapainen poikkeavuus on se, että suomalaisille tiedekeskus on paikka, jossa voi käydä kokemassa olevansa yhteydessä tieteen kanssa. Se on vähän kuin taidenäyttely, mutta sinne on luotu seitamaisen pyhätön tunnelmaa, minkä johdosta kävijälle voi tulla sellainen tunne, että jossain nurkassa on ehkä paikka, jonne voi käydä jättämässä uhrilahjan.

5

Kun yrittää katsoa netistä, onko vastaavia pyhättöjä muuallakin, löytää tutkimuskeskuksia, mistä syntyy sellainen vaikutelma, että suomalaiset ovat näissä asioissa aivan poikkeuksellisen yksinkertaisia, sillä kehitysmaissakin tiedekeskukset tuottavat lisää tietoa ja messukeskusten tieteisiin liittyvät näyttelyt pyrkivät joko myymään jotain tai houkuttelemaan opiskelijoita joillekin aloille.

Suomalaisen tiedekeskuksen kaltaisia paikkoja alkaa löytyä kun etsii tieteelle omistettuja museoita, mutta niissäkin on erilainen tunnelma. Kyse on enemmän oppimisesta kuin siitä, että oltaisiin yhteydessä johonkin.

Seitakulttuuri on selvästi muuttunut aikojen saatossa, koska Pohjoismaiden nykyinen väestö ei koe kaikkia luonnosta erottuvia kiviripustelmia omikseen ja vaikeimmin käsitettäviä on tavattu selittää jääkaudella ja unohtaa sinne, missä ne sattuvat olemaan, jotta niitä ei tarvitsisi ajatella ollenkaan. Selvästi kyky tehdä niitä itse on löytänyt muuta tekemistä ja alkusuomalaisuuden säilyttänyt väestönosa keskittyy mieluummin olevansa yhteydessä johonkin kuin alkaa tosissaan miettiä, mitä vaikkapa vivuilla olisi mahdollista tehdä.

Alla oleva vähemmän tunnettu seita löytyy Ruotsin Sonesgårdenista ja painaa nelisen kymmentä tonnia. Sitä seuraavassa kuvassa on Suomen Juukasta löytyvä lohkare, joka on kiikkukivi, eli se on aseteltu siten, että sitä on helppo liikuttaa ihmisvoimin vähäsen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kaadettua.

1466156568_0
Tämä Ruotsin Sonesgårdenissa nököttävä kivi painaa noin neljäkymmentä tonnia ja samaa tyylisuuntaa löytyy enemmänkin.
33145801485_48c4216488_o
Tämä Suomen Juukasta löytyvä lohkare on kiikkukivi, eli se on aseteltu siten, että sitä on on helppo liikuttaa ihmisvoimin vähäsen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kaadettua.

Näilläkin on varmasti ollut aikoinaan taiteellista arvoa, mutta siitä on niin kauan, että väestö on ehtinyt muuttua. Niitä on jo kauan tavattu pitää luonnonmuodostelmina, sillä kansanperinne tietää kertoa, että niitä on selitetty jättiläisillä ja ties millä taruolennoilla niin kuin siirtolohkareitakin.

Mitään eroa siirtolohkareisiin niissä ei nähdä nykyisinkään, vaan shamaanit selittävät ne siten, että mannerjäätikkö on jääkauden aikana jotenkin asetellut niitä mitä merkillisimpiin asentoihin, ja kansa uskoo, koska tällaiset puheet ovat niin hulluja, että puhujan täytyy olla esikuvallinen henkilö.

Todellisuudessa jääkausi on yhtä tieteellinen selitysmalli kuin jättiläisetkin, koska siirtolohkareet tarttuivat mannerjäätikön pohjaan ja siirtyivät jäätikön pohjan liikkuessa. Ne raahautuivat mukana ja siitä syystä on olemassa rajat sille, millaisiin paikkoihin tai millaisiin asentoihin ne saattoivat päätyä. Ajatus siitä, että sellainen olisi voinut tulla pienen syrjän varassa tulla paikkaan, jossa ei ole kalliossa asianmukaisia raapimisjälkiä, on mahdoton, mutta shamaanit ovatkin sitä varten, että kertovat mahdottoman olevan totta.

Seidoille tuodut uhrilahjat ovat selvästi alun perin shamaaneihin liittyvä käyttäytymismalli, sillä suomalaisilla on voimakas tarve itää huoli siitä, että auktoriteettihahmot saavat päänsä kunnolla sekaisin. Poliitikoilta ei lopu ilmainen viina ja heissä on paljon enemmän alkoholisteja kuin kansassa keskimäärin, koska kansa äänestää mielellään alkoholisteja.

Lääkäritkin ovat arvostettuja henkilöitä, joten heillä on vielä nykyisin oikeus määrätä itselleen neljä litraa pirtua vuodessa, vaikka se on oikeastaan laissa kiellettyä väärinkäyttöä, koska sitä ei enää saisi käyttää ryyppäämiseen. Aikaisemmin he saivat määrätä itselleen pirtua mielin määrin, sillä suomalaisien alkukanteinen auktoriteettiusko menee järjen käytön edelle eikä heitä oikeastaan haittaa jos lääkäri on sellaisessa kunnossa, ettei hän selviydy tehtävistään. Toki hoitovirhe kelpaa riidan aiheeksi, mikä on suomalaisille iloinen asia, mutta luottamus rappioalkoholisteihin on kuitenkin niin pyhä asia, ettei se muutu miksikään, vaikka kirurgi unohtaisi vatsaonteloon tyhjän pirtupullon.

Kaikki anniskelupaikkoihin eksyneet julkisuuden henkilöt yritetään luonnollisesti juottaa humalaan, jotta heihin saataisiin enemmän arvostettuja henkisiä piirteitä, ja niissä esiintyvät muusikot ovat spurgujen jälkeen toiseksi päihdeongelmaisin väestönosa, koska yleisö ei pidä siitä, että joku ei haluakaan lähteä sille tielle. On epäkohteliasta kieltäytyä kun suomalainen tarjoaa viinaa siinä toivossa, että toinen joisi aivonsa pilalle, koska se on merkki kunnioituksesta.

Shamaani voi halutessaan käyttää myös muita päihteitä, kunhan mieli vain pysyy sopivan sumeana. Raittusliike tuli Suomeen siinä vaiheessa kun apteekista alkoi saada ja välissä kokeiltiin jopa kieltolakia, jolla viinan juonnista yritettiin päästä kokonaan eroon. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä vaikka suomalaiset käyttivät muitakin aineita huomattavan paljon, niin suuri osa kansasta luoti vanhoihin perinteisiin, ettei viinan salakuljettamista saatu loppumaan millään ilveellä ja sitä juotiin mielenosoituksellisesti jopa enemmän kuin aikaisemmin.

Entisaikoina muut varmaankin ruokkivat shamaaneja, sillä kunnioituksen arvoisessa tolkuttomassa tilassa on vaikea elättää itsensä luonnonvaraisissa olosuhteissa, ja tästä sitten johtuu, että seidoille tavattiin aikoinaan viedä uhrilahjana ruokaa. Rodulle tyypillinen käyttäytymismalli on vain vaihtanut kohdetta kun on opittu kehittämään shamaanin korvike, jonka kanssa kommunikoimiseen ei liity sitä riskiä, että se alkaisi kännipäissään haastaa riitaa tai ryhtyisi tappelemaan.

Shamaaniksi koulutettaviin henkilöihin liittyy aina se riski, että jossain vaiheessa tulee itsesuojeluvaisto herää ja sitten jonkun nenä murtuu.

*

Maanviljelysväestön päästessä voitolle kulttuuri muuttuu radikaalisti, sillä eri väestöryhmillä on erilaiset estetiikat. Muinaiset megaliitit pyrkivät sulautumaan ympäristöön ja niistä kehittynyt kaupunkikulttuuri pyrkii olemaan kaunis kokoelma yksityiskohtia, mutta maanviljelysväestön näköinen yhteiskunta on erilainen. Siinä on mukana megaliittikulttuuria, mikä ilmene mahtipontisuutena, mutta se on myös koruttomampi ja sisältää patsaita ja muistomerkkejä, jotka läheltä katsottuina täyttävät koko maailman.

tietäjät4.jpg

Patsaissa korostuu viihteestä tuttu tietäjähahmo, joka tietää kaiken paremmin ja näkee taivaanrannassa jotain, mitä muut eivät näe, eli sellainen henkilö, jonka johdolla on hyvä lähteä röheltämään.

Megaliittikulttuuriin liittyvät kasvokivet ovat aivan erilaisia. Ne edustavat suomalaisessa taiteessa edelleen paljon esiintyvää luonnollisien muotojen kanssa leikittelyä ja tärkeintä on tuntunut olevan se, että ne on naamioitu osaksi ympäristöä ja niiden huomaaminen tulee yllätyksenä.

kasvot1.jpg

Taide onkin hyvä keino tutustua niihin aineksiin, joista Suomen kansa koostuu, sillä väestöryhmien sekoittuminen ei ole koskaan täydellistä vaan niiden taipumukset näkyvät selvästi taiteessa.

Suomen vaakunassa on aika foinikialaisittain kuvattu leijona, joka pyrkii koruissa muuttumaan vieläkin foinikialaisemmaksi, ja se herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, joten on varsin mahdollista, että suomalaiset saivat näiltä perimää silloin kauan sitten, kun näillä oli toimintaa Itämerellä. Sitä ei ole niin paljon, että se näkyisi politiikassa, mutta estetiikasta tällaisetkin vivahteen on mahdollista huomata.

leijonat4.jpg

Suomalaiset ovat haluttomia tutustumaan kunnolla omiin juuriinsa, koska se on heille lähinnä yksilöiden välistä paremmuuskilpailua. Lähtökohtana pidetään sitä, ettei kansa ole juurikaan saanut vierasta perimää, jotta omasta sukupuusta löytyvien ulkomaalaisien arvo olisi mahdollisimman korkea.

Tämä on välttämätöntä siksi, että jos historiaa tutkittaisiin kunnolla, muinaiset saavutukset jaettaisiin heimojen kesken, sillä vaikka perimät ovatkin sekoittuneet, on tapahtunut myös eriytymistä takaisin heimojakoon, koska osa ihmisistä suosii lisääntymiskumppaneina erilaisia ja osa samanlaisia yksilöitä. Näin saadaan kehittyneempiä heimoja ja rotuja, mutta samalla hyödylliset piirteet pyrkivät säilymään, koska lisääntymiskumppania valittaessa vahvuudet koetaan kiinnostavaksi piirteeksi.

Näin ollen ei ole mitenkään kaukaa haettua, että Suomesta löytyisi edelleen väkeä, jolla korostuvat foinikialaisien vahvuudet, jos väestöön vain on sekoittunut merkittäviä määriä foinikialaisien perimää.

Merkittävämmät tekijät, kuten vaikkapa se kulttuuri, joka on aiheuttanut kansanperinteessä esiintyvät jättiläiset, olisi helppo jäljittää, koska tarvitsisi vain selvitellä, mistä Suomeen on tullut isokokoisempaa heimoa ja samalla saataisiin selville sekin, mitä osaamista se on tuonut mukanaan, mutta tämä sortaisi pienikokoisia suomalaisia, joilla on oltava yhtäläinen oikeus pitää jättiläisien saavutuksia ominaan.

Saamelaiset ovat pitäneet kiinni oikeudestaan oman heimonsa saavutuksiin ja sen takia heitä pidetään alempiarvoisina, koska tällaista itsekkyyttä ei pidetä oikein sopivana. Noitarummun on oltava myös sellaisen heimon omaisuutta, joka ei ole koskaan oikein edes pitänyt saamelaisista, ja jotenkin olisi keksittävä syyt myös siihen, että sukupuusta löytyvä hollantilainen satamahuora jotenkin antaisi siihen suuremman oikeuden kuin muilla on.

Näissä olosuhteissa on helpointa jättää historia tutkimatta ja kuvitella se jonkinlaiseksi, mikä sopiikin suomalaisille, jotka mielellään rakentelevat itselleen komeampaa historiaa kuin muilla on. Merkkihenkilöt omitaan häikäilemättömästi omalle heimolle ja huonommasta maineesta muistetut henkilöt siirretään muille heimoille.

Todellinen tilanne on se, että tuhannen vuoden takaiset merkkihenkilöt löytyvät laajojen kansanosien sukupuista ympäri maailmaa ja tuhansien vuosien takaiset henkilöt ovat sukua melkein kaikille ihmisille, mutta suomalaisilla on voimakas pätemisen tarve, joka ei yhdisty muihin merkittävämpiin kykyihin kuin valehtelemiseen ja itsekehuun, joten tätä ei vain haluta nähdä.

Suomalaisen olisi turvallista väittää olevansa sukua Egyptin faaraoille, koska se on kuitenkin totta. Ehkä Amazonin sademetsistä löytyy joku heimo, joka ei ole sukua näille, mutta jos on peräisin yhteisöstä, joka on ollut viime vuosituhansina kosketuksissa muuhun maailmaan, sitä ei edes tarvitse vaivautua todistamaan, koska ihmiskunta oli faaraoiden aikaan pieni ja näiden jälkeläiset osallistuneet sen koon kasvamiseen niin kauan, että he ovat tässä vaiheessa osa ihmiskunnan yhteistä historiaa. Suomalainen olisi kuitenkin hullu ja vaarallinen toisinajattelija jos hän väittäisi olevansa sukua faaraoille, koska Suomen kansan historia täytyy vääristellä sellaiseksi, että joku sukupuusta löytyvä tyyppi, joka on ollut edes vähän jotain, erottuu mahdollisimman paljon edukseen.

On totta, ettei Suomessa ole koskaan saatu aikaiseksi mitään kovin ihmeellistä ja nykyaikaisen kulttuurin omaksuminen on vaikeaa, vaikka sen pystyy matkimaan valmiina, mikä todistaa, että geenipoolissa on jotain vikaa. Taiteesta kuitenkin näkyy, että vieraita aineksia on tullut monelta suunnalta, ja oman aineksen riitaisuuden takia taiteita ei tarvitse varsinaisesti edes seurata huomatakseen sen monimuotoisuuden, vaan riittää kun joskus viitsii vilkaista, mikä nyt on saanut suomalaiset rähjäämään toisilleen.

*

Maanviljelijöiden tulo on selvästi vaikuttanut megaliittikulttuuriin, sillä muinaissaarilta eli korkeimmilta, paikoilta löytyy kivimuodostelmia, jotka on helppo tunnistaa ihmisen tekemiksi, mutta alempaa löytyy huomaamattomampia tekeleitä.

Luultavasti näihin asioihin ei olla kiinnitetty ihmeemmin huomiota siksi, että suuri osa megaliiteista on naamioitu maanviljelysväestön takia. Metsästäjillä täytyy olla hyvä hahmotuskyky, jotta tarvitsemansa voi erottaa muusta luonnosta, joten heidän on mahdollista tehdä rakennelmia, joita maanviljelijöiden on vaikea huomata. Näin asutukseen ja suunnistamiseen liittyvät rakennelmat ovat olleet piilossa ja muualle on tehty hämäyksen vuoksi mahtailevia rakennelmia, kuten jonkin syrjän varassa nököttäviä valtavia lohkareita.

Eri väestöjen sekoituttua hyvästä hahmotuskyvystä on tullut harvinaisempi ominaisuus, ja koska maanviljelijöiden tarve on vähentynyt roimasti, heitä parveilee runsaasti muun muassa korkeakouluissa, joissa ei sitten osata tutkia näitä asioita ollenkaan. Iso osa historiaa on vain tehty sellaiseksi, ettei historioitsija näe sitä.

Naamioinnissa on varmasti auttanut se, että kippari näkee sitä, mitä hän haluaa nähdä, ja tämän takia on tehty valtavia kiikkukiviä ja kaikkea muuta vaikuttavaa, mitä maanviljelysväestö ei ole osannut tehdä. Kun niitä ei olla haluttu tajuta ihmisen tekemiksi, kaikki muukin on saanut näkymättömyyden verhon.

Niin sanotuilla siirtolohkareilla on myös selvästi ollut taipumusta kasaantua mäkien päälle ikään kuin alkeellisiksi puolustusrakennelmiksi, mutta asiantuntijoiden mielestä jääkausi on vain jotenkin pudotellut niitä sellaisiin kasoihin korkeille paikoille.

Tällaista asennoitumista näihin asioihin ei löydy muulta, joten on ilmeistä, että se paikallista alkuperää. Se on sitä alkuperäistä kipparihenkeä, mistä yritetään kovasti kehitellä suuruutta, vaikka kaikki todisteet viittaavat siihen suuntaan, että kehitys on aina laahannut muun maailman perässä.

Liian vaatimaton kivikausi ei kiinnosta heitä, koska muualla oli tässä vaiheessa kehittyneempiä kulttuureita, joten täytyy jättää tilaa sille, että löydettäisiin merkkejä vieläkin kehittyneemmästä historiasta ja sitten kipparit voisivat viimeinkin todistaa olevansa kehittyneempiä kuin ruskeat ihmiset, joiden historiaa he mielellään ihastelevat samalla tavalla kuin sitä, mitä lapset askartelevat leikkikoulussa. Aina on varaa neuvoa, vaikkei mitään onnistuttaisikaan selittämään.

Suomen muinaishistorian tutkimisen käänteentekevä kohta oli se, että säveltäjänä maineensa hankkinut Jean Sibelius löysi kalliomaalauksia eikä viitsinyt pitää sitä salassa akateemikkojen iloksi. Siitä on jo noin sata vuotta eikä sen jälkeen vastaavaa ole tapahtunut, joten mitään ihmeempää edistystäkään ei ole tapahtunut. Kalliomaalauksia on lupa löytää, mutta paljon muuta on piilossa välillä näkyvilläkin paikoilla.

*

Seuraavat seidat edustaa nykyaikaa. Ensimmäinen on ulkoisesti kuin merkkihenkilölle omistettu patsas ja toinen kuin samanlaisen henkilön hauta, mutta suomalaisille näissä asioissa tärkeintä on sisältö. Patsas on joko hieno tai huono riippuen siitä, mitä se edustaa, koska se ei ole suomalaisille taideteos vaan kulttiesine, jonka avulla voi kokea kuuluvansa johonkin.

Joltain itäeurooppalaiselta kaatopaikalta varmaan löytyisi melkein samanlainen patsas, jossa olisi vain erilaiset kasvonpiirteet, mutta suomalaisiin se ei tekisi ollenkaan samanlaista vaikutusta. Ulkoisia eroja näissä seidoissa on niin vähän, että ulkopuolisen on mahdotonta päätellä niiden avulla, kuinka niihin suhtaudutaan. Joskus on raaskittu antaa vähän vihjeitä siitä, mitä henkilö on saanut aikaiseksi tai ketkä häntä arvostavat, mutta se ei selvästikään ole välttämätöntä.

Nimi sentään tavataan mainita, joten nämä asiat voi halutessaan tarkistaa jostain muualta, mutta siltikään ei välttämättä ymmärrä, mitä hän suomalaisille merkitsee, koska näistä asioista on olemassa virallinen totuus, joka on keksitty ulkopuolisien hämäämistä varten, ja se, mitä mieltä suomalaiset ovat, on yleensä aika eri asia.

Seidat on omistettu Johan Ludvig Runebergille, jolla oli tärkeä rooli suomalaisuuden kehittymisessä. Itse hän koki olevansa enemmänkin ruotsalainen ja siten parempi kuin muut suomalaiset, mutta hänen mielenmaisemansa olivat niin suomalaiset, ettei häntä juuri tunneta Ruotsissa. Suomessa kaikki heimot ovat tällaisia, joten asenne ei ollut este siinä vaiheessa kun hänestä tehtiin kansallisrunoilijaa ja valintaan ollaan oltu tyytyväisiä myöhemminkin.

Arvostus johtuu siitä, että hän ymmärsi suomalaisen tavan sotia ja kirjoitti hävitystä sodasta hauskan runokirjan, jossa sankaruus on lähinnä sitä, että pitää sotimisesta, ja asennoitumista on jäljitelty suomalaisessa kertomakulttuurissa ahkerasti, koska se toimii.

Tästä ansiosta johtuen patsaan oikean käden päälle asetetaan usein uhrilahjaksi viina- tai kaljapullo. Se on yleensä juotu jo valmiiksi tyhjäksi, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että ilmaistaan henkilön olevan niin tärkeä suomalaiselle kulttuurille, että hänen pitäisi juoda aivonsa pilalle jos hän olisi vielä elossa.

DSCF1393.JPG

20170423_124143.jpg

DSCF1402

DSCF1405.JPG

Runebergin kirjoittamaa Vänrikki Stoolin tarinoita käytettiin aikoinaan Saksassa nostattamaan hyvää tunnelmaa sotaa varten, mutta sen suosio romahti nopeasti, koska tunnelma ei sopinutkaan saksalaisien käsitykseen sotimisesta. Hekään eivät ole siinä kovin hyviä, mutta he mielellään pärjäävät hyvin ennen kuin alkavat saada selkäänsä yrittäessään valloittaa liikaa, joten suomalaisien tyyli, jossa hosutaan jotain siinä toivossa, että onnistuttaisiin tekemään jotain kunnolla, ei istu kansanluonteeseen ollenkaan.

Kirja käsittelee Suomen sotaa, joka on hyvä aihe jos haluaa käsitellä sotimista siten kuin suomalaiset sen ymmärtävät, koska sen etenemistä ei haluttu ymmärtää. Venäläiset tulivat väellä ja voimalla ja Ruotsin armeija joutui kerta toisensa jälkeen perääntymään kunnes koko nykyinen Suomi oli venäläisillä.

Sitä yritettiin selittää siten, että taistelut olivat voitokkaita, koska niissä ehti tulla vain vähän tappioita, ja pienen levon jälkeen varmaan päästäisiin etenemäänkin, joten vääjäämätön tuli yllätyksenä. Myöhemmin sitä seliteltiin lisää, koska kipparit eivät voi tunnustaa hävinneensä sotaa vaan se pitää jotenkin selittää voitokkaaksi, mutta tällä kertaa tappio oli niin ilmeinen, että vasta noin neljän kymmenen vuoden kuluttua Runeberg onnistui tekemään sen yksinkertaisesti kiinnittämällä huomiota aivan muihin seikkoihin kuin lopputulokseen. Se oli lopputuloksesta huolimatta kuitenkin hyvin sodittu.

Tällaiseen nerouteen kannattaa pyrkiä jos haluaa Suomessa ikuisen maineen.

*

Seita on edelleen usein myös jotain, mikä on tullut toisesta maailmasta, mutta enää ei tarvitse ihmetellä siirtolohkareita vaan tällaisia esineitä saa kaupasta.

Nykyaikaiset työkalut ovat tehneet suomalaisiin suuren vaikutuksen, koska ne ovat jotain vierasta. Muotoilussa on keskitytty käytännöllisyyteen ja tällainen kannustaa suomalaista haaveilemaan toisesta maailmasta, mihin tällaiset esineet kuuluvat, eivätkä niinkään keksimään niille jotain käyttöä.

80-lukulainen heavy metal -musiikki on muusta maailmasta poiketen Suomessa edelleen suosittua, koska se etsii innoitusta verstaalta ja yhdistelee sieltä poimittuja elementtejä televisiosta tuttuun fantasiaviihteeseen. Se on tavoittanut suomalaisuudesta jotain hyvin olennaista antamalla taiteellisen ilmeen työkaluille ja sille ympäristölle, jossa niitä käytetään. Kaikki on epäluonnollista seinällä roikkuvassa tyttökalenterissa esiintyviä malleja myöten, mutta siellä aikaansa viettävä suomalainen haluaa kokea sen todelliseksi maailmaksi, koska siellä olisi muuten liian ikävää, ja siksi muunlainen musiikki ei sovi sinne kunnolla.

sorvin teriä

Sorvin terät ovat mainio esimerkki suomalaisien suhtautumisesta muotoihin ja työkaluihin, sillä niissä ei ole mitään ylimääräistä. Varsinkaan metallia sorvatessa ei ole lainkaan varaa ottaa taiteellisia vapauksia, sillä on muutenkin vaikea tehdä kappale, joka kykenee leikkaamaan metallia.

Reunojen muodot ovat tarkalleen sitä, mitä leikkaamisen tarvitaan, ja muu kuviointi on tarkoitettu lastun katkaisemiseen. Väri taas tulee terän materiaalista tai sen pinnoitteesta.

Yllä olevasta kuvasta ei näy, mikä on mitäkin, jollei tunne sorvin teriä, sillä ne eivät noudata mitään muuta logiikkaa. Edes markkinointi ei vaikuta asiaan vaan ylhäällä oikealla oleva varsin hintava terä näyttää varsin vaatimattomalta.

Kuvan keskellä taas on pikateräksen palanen, josta voi tehdä itse sellaisen terän kuin tarvitsee. Suomessa sitä kutsutaan säästöpalaksi, koska työnantajaa pidetään pihinä jos se on haluton ostamaan turhan takia pieniä teriä, joiden kanssa kuumeneminen on aina ongelma. Jopa ylhäällä oikealla oleva terä, jonka pinnoite heijastaa suurimman osan kitkan tuottamasta lämmöstä lastuun, on turhan pieni kestääkseen lämpöä kovin hyvin, kun taas pikateräksestä pystyy tekemään edullisesti massiivisen terän, joka kestää lämpöä hyvin pelkän massansa takia.

Pikateräksestä saa myös tarkalleen sellaisen terän kuin tarvitsee, kun taas sarjavalmisteiset terät harvemmin soveltuvat täydellisesti mihinkään, ja ne voi teroittaa uudelleen kun ne tylstyvät. Ylhäällä oikealla olevassa terässä on se ongelma, että se on tarkoitettu sekä kärjellä että kyljellä leikkaamiseen, minkä seurauksena kärki kuumenee helposti liikaa kun leikataan kyljellä. Leikkuunestettä on pinnoitteesta huolimatta pakko käyttää, mikä tekee niiden käyttämisen vaikeaksi suomalaisille, jotka takertuvat mieluummin siihen, että se leikkaa terästä jopa paremmin kuin kuuma veitsi voita. On ammattitaitoa tajuta, ettei se sovellu kyljellä leikkaamiseen mitenkään mahdottoman hyvin tämän toisen ominaisuuden takia.

Suomalaiset pitävät pienistä kertakäyttöisistä teristä niin paljon, että heille hyvä työkalu selvästikin on jotain ihmeellistä, mikä heitetään pois käytön jälkeen. Terän valmistaminen itse ei ole mahdottoman vaikeaa, koska tarvittavat muodot voi katsoa taulukosta, eikä mikään estäisi pikateräksisien terien valmistamisen automatisointia, jolloin niitä voisi ostaa rautakaupasta, mutta suomalainen mieluummin kuitenkin ostaa pienen ja kalliin terän, jonka tilalle pitää kohta vaihtaa toinen.

Kertakäyttöiset keraamiset terät on oikeastaan tarkoitettu suurilla nopeuksilla sorvaamiseen ja vahvojen aineiden sorvaamiseen, mutta niitä käytetään mielellään kaikkeen mahdolliseen, sillä työkalut ovat ylipäätään suomalaisille vain jotain kertakäyttöistä eikä niistä pidetä huolta, mutta kuitenkin myös hyvät työkalut kiinnostavat kovasti. Ne ovat parhaimmillaan silloin kun päästään rikkomaan jotain kallista, minkä ominaisuuksia ei oikeastaan kyetä edes ymmärtämään, joten kalliilla terällä on hyvä tehdä autotallissa vaikka jotain mopon osaa, johon välttäisi halvempikin vaihtoehto.

Tämä koskee myös suomalaisien omia työkaluja, mutta työpaikalla taipumus pyrkii vapautumaan, jolloin päästään näkemään, ettei työkaluja todellakaan tee mieli pitää kunnossa. Niitä voi hukata ja jättää ulos ruostumaan.

Hitsauspuikkojen käsittelyssä tämä näkyy erityisen selvästi, koska suomalaisilla on taipumusta ajatella, että sellainen pitää heittää pois jos se ei syty ensimmäisellä raapaisulla, ja niitä voi jättää jonnekin lojumaan suuriakin määriä. Niiden ominaisuuksia osataan ihastella jos kyse on kalliimmista puikoista, mutta silti niitä voi panna huolettomasti ämpäriin ja jättää sateeseen kastumaan, jolloin ne menevät heti pilalle. Myös varastoiminen pyrkii olemaan sitä, että ne ovat vain jossain, missä niihin ei kompastu, vaikka ne ovat arkoja väärälle ilman kosteudelle ja lämpötilalle.

Suhtautuminen työstettävään materiaaliin on luonnollisesti samanlainen, mikä tekee osaltaan suomalaisen työvoiman käyttämisen hyvin kalliiksi, vaikka siihen vaikuttaakin enemmän se, että kaikki käsittävät tuottavan työn järveksi, jonka antimet eivät lopu kesken, vaikka kaikki kahmisivat niitä täysin pidäkkeettömästi.

Isossa firmassa niitä voi haaskata suhteellisen vapaasti, koska sellainen pystyy sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin. Julkiselle sektorille tehdyistä urakoista voi rokottaa ylimääräistä, koska siellä suhtautuminen rahaan on samanlainen, ja näin muukin toiminta saadaan vaikuttamaan järjelliseltä valtavasta hävikistä huolimatta.

Suomalaisien suhtautuminen työkaluihin on selvästi kaksijakoista ja se johtuu luultavimmin siitä, etteivät suomalaiset ole kovinkaan hyviä tekemään niitä, jolloin lopputuloksesta ei kannata pitää hyvää huolta, mutta ne ovat myös kuin seita, jossa on jotain mystistä.

terä

Jos sorvin terän irrottaa luonnollisesta ympäristöstään ja sen yrittää käsittää ihmissilmää miellyttäväksi esineeksi, päästään siihen, kuinka suomalaiset suhtautuvat niihin. Se on jotain ihmeellistä, mikä on tullut toisesta maailmasta, ja sillä voi tehdä asioita, jotka eivät vaikuta mahdollisilta. Hyvin pienellä esineellä voi leikata suuria määriä terästä ilman, että sanottavammin kuluisi.

IMG_20171005_130010

Huoleton suhde roskaamiseen auttaa osaltaan ymmärtämään heidän käyttäytymistään, sillä pois heitetään suunnilleen mitä tahansa. Hintavat Leathermanin monitoimityökalut ovat suosittuja, koska niissä on jotain ihmeellistä, mutta ne menevät helposti rikki jos niitä ei osata käyttää, minkä jälkeen sellaisen voi heittää pois, vaikka sen voisi viedä korjattavaksikin. Edes lahjakaiverrus ei anna niille mitään tunnearvoa vaan rikkoutunut työkalu on pelkästään turha. Siellä se sitten lojuu tien laidassa tai ties missä todistamassa, että Suomi on pohjimmiltaan täysin vieras paikka.

Suomalaiset megaliitit eivät ole paljon minkään näköisiä, joten niiden kuvitteleminen joksikin on selvästi ollut tärkeää, ja niiden katoaminen näkymättömiin suomalaisilta kertoo siitä, että jokin on muuttunut ja sen takia ne kuvitellaan nykyisin eri tavalla kuin ennen muinoin. Ehkä muualta tullut perimä on muuttanut taitovalikoimaa tai ehkä kyse on vain siitä, ettei nykyisin tarvitse osata liikutella kivenjärkäleitä, mutta kuitenkin ne nähdään siirtolohkareina. Jääkausi on vain jotenkin ripotellut niitä mitä merkillisimpiin asentoihin ja ennen tätä teoriaa kerrottiin tarinoita jättiläisistä.

Kyse voi olla vain siitä, että jääkauden aikana ei ollut metsiä, joten ei voitu rakentaa puusta, ja metsien tultua unohdettiin kivien käyttö. Vanha osaaminen ja kaikki sillä tehty on vain hylätty tarpeettomana eikä kukaan ole pian osannut kertoa, mistä megaliitit ovat tulleet, koska enää ei ole tarvinnut osata liikutella kivenjärkäleitä ja vipujen ja ehkä väkipyörienkin käyttäminen on selvästi ollut tämän aikakauden huippuosaamista, joka on unohtunut ensimmäisenä.

Suomalainen kulttuuri ylipäätään kehittyy pitkälti siten, että elämään ilmestyy uutta tavaraa, johon suomalaisien on sopeuduttava. Sähköistyminen johti sähköisen musiikin yleistymiseen ja tietokoneistumisen takia kaikenlaisen elektronisen musiikin yleistymiseen. Akustinen musiikki on jo niin vierasta, että valtion täytyy tukea sitä, jotta sekin säilyisi, vaikka ei sekään ole Suomessa vielä kovin kauan ehtinyt olemaan.

Vanhaa suomalaista runonlaulantaa ei oikeastaan edes tunnisteta suomalaiseksi kulttuuriksi, sillä suomalaisien maku muuttuu nopeasti. Ensin radiosta kuuluu jotain vierasta, sitten suomalaiset alkavat jäljitellä sitä ja lopulta se on suomalaista. On saatu taas uusi äänimaailman seita ja se on kappale aidointa suomalaisuutta.

Illuusio siitä, että suomalaisilla olisi pysyvää kulttuuria, on syntynyt maatalousyhteiskunnan aikaan, jolloin pyrittiin rakentamaan kunnolla, koska kansa on erittäin eripuraista. Jos talo meni asumiskelvottomaan kuntoon, ei välttämättä ollut miellyttävää majailla muiden nurkissa, joten se kannatti tehdä mahdollisimman hyvin ja tämä johti sitten siihen, että kaikki rakennukset olivat aika samanlaisia, koska niissä kaikissa käytettiin parhaita tunnettuja menetelmiä.

Teollistuminen teki rakentamisen helpoksi ja pilalle menneen kodin tilalle voi etsiä kulkuneuvojen ansiosta toisen vähän kauempaakin, mikä johti siihen, että rakentamisen taso romahti. Mitään ei haluttu tehdä enää kunnolla vaan rakennukset alettiin suunnitella kestämään joitakin vuosikymmeniä eikä niitä edes viitsitty tehdä kovin huolellisesti.

Rakennuksien homehtuminen on suomalaisille rakas asia, jota joudutaan rajoittamaan lainsäädännöllä, koska sen kansanterveydelliset vaikutukset käyvät kalliiksi. Silti myyntiin tulee omakotitaloja, joissa seuraava asukas sairastuu heti vakavasti, ja tiedetään olevan kerrostaloja, joissa kukaan ei huomaa mitään vikaa, mutta joista pois muuttaminen on helppo keino päästä eroon kroonisista sairauksista. Julkisien rakennuksien homehtumista suojellaan jos se vain on mahdollista. Jos hallinto ei ole olevinaan tietoinen asiasta ja oikeuslaitos haluaa mennä mukaan leikkiin, niin kaikki on hyvin, vaikka väkeä sairastuisikin.

Myös rikkinäisiin viemäreihin suhtaudutaan mielellään samalla tavalla. Varsinkin likaviemäristä tietää, milloin sellainen vuotaa, mutta suomalainen mielellään tottuu hajuun ja antaa vuodon pahentua eikä muiden välttämättä kannata huolestua sen enempää, sillä järjestelmä pyrkii noudattamaan suomalaista järjenjuoksua eikä välttämättä pidä tarpeellisena muuttaa tapojaan pienen ihmismäärän takia.

Vaivattomin tapa suhtautua slummiutuviin kouluihin ja työpaikkoihin on etsiä tilalle parempia ja jättää alkuasukkaat nauttimaan omasta kulttuuristaan täysin siemauksin. Sille ei mahda mitään, koska sama kansa on muuten puhtauteen liittyvissä asioissa aivan vainoharhainen. Pöly ja tahrat ovat itse pahuus ja pesuaineiden täytyy tappaa mikrobeja mahdollisimman tehokkaasti, mutta jos terveys menee homeen takia, niin menköön.

Kyse on pohjimmiltaan siitä, että suomalaiset haluavat elää jääkauden loppua vastaavassa ympäristössä, jossa asumukset homehtuivat kosteuden takia helposti, mutta nykyaikaista pölyä ja likaa ei juuri esiintynyt.

Ilmaston lämpenemiseen reagoitiin Suomessa nopeasti. Usko siihen levisi vauhdilla ja pian lähdettiin siitä, ettei lumisia pakkastalvia enää tulisi, jolloin oli mahdollista alkaa rakentaa vieläkin huonommin. Vastaväitteitä ei haluttu kuunnella ollenkaan ja näin saavutettiin tilanne, jossa hallin katto ei välttämättä kestä lunta eivätkä teiden ja raitateiden pohjat taatusti kestä routaa kunnolla, koska rakennusmääräykset eivät ole olleet aikoihin tästä maailmasta, mutta tällaiset asiat eivät huolestuta kansaa, koska ollaan saavuttamassa alkuperäinen tilanne. Koko maa on kuin kaatopaikka vanhan kertakäyttörakentamisen jäljiltä niin kuin silloin kun kalastajakansa vietti liikkuvaista elämää ja rakensi väliaikaisia asumuksia tarpeen mukaan.

Venäjällä kipparit ovat käyneet aivan erilaisen vapautumisen, jossa hyödynnettiin aluksi sisällissodasta saatuja kokemuksia rakentamalla röheltämällä kaikenlaista, mistä ei ollut edes tarkoitus tulla kunnollista. Tilanteen rauhoituttua kehittyi neuvostoliittolainen kaatopaikka, josta kehittyi edelleen venäläinen kaatopaikka, joka on hyvin samankaltainen kuin edellinen kehitysvaihe, mutta nyt näkyy, että valvontaa on selvästi aiempaa vähemmän.

Suomi on saavuttamassa hyvin samanlaisen slummiutumisen aivan toista kautta, mutta tulokset ovat niin samankaltaisia, että he varmaankin viihtyvät slummissaan yhtä hyvin kuin venäläiset omassaan.

On mahdollista, että seitakulttuuri johtuu rakentamisesta, koska nykyaikaisessa rakentamisessa on samoja piirteitä. Kaiken täytyy näyttää jotenkin oudolta, ja jos rakennuksessa on myös jylhyyttä, niin sitten se vasta hieno onkin. Tämän takia on kannattanut luopua perinteisistä harjakatoista, vaikka jylhän tasakattoisen rakennuksen katto ei kestäkään samalla tavalla lunta ja alkaa vuotaa paljon helpommin.

Suomalaisien suhde työkaluihin on selvästi sellainen, että he ovat kehittyneet poimimaan jotain käyttökelpoiseksi tiedetyn näköistä, mikä on heitetty pian pois, ja myös rakennusmateriaalien käytössä esiintyy samaa huolettomuutta, joten seita voi pohjimmiltaan olla miten kuten kyhätty asumus, joka on vähän erilainen kuin muilla.

Lapissa seita on edelleen joko luonnonmuodostelma tai rakennelma, joka näyttää seidalta, ja etelässä siirtolohkareteorian kannattajat kykenevät löytämään samanlaisia muotoja satojen ja tuhansien siirtolohkareiden joukosta ja tunnistamaan ne siirtolohkareiksi. Joku aivan satunnaisessa asennossa makaava tavallisen näköinen lohkare ei kiinnosta yhtä paljon vaan hyvän siirtolohkareen on oltava kuin seita.

Suomalaisien tapaa kyhätä vapaamuotoinen hökkeli ei ole juurikaan tutkittu, mutta on oletettavaa, että jääkauden lopulla talviasuttaviin rakennelmiin on käytetty maa-ainesta, joka eristää varsin tehokkaasti ja kestää jäätyneenä myrskyjä. Seita voisi edustaa tällaista kumpumaista rakennusta ja jylhyys voisi johtua siitä, että sen muoto näyttää kestävän säätä. Niissä on jotain turvallista ja niihin suhtaudutaan kuin eräänlaisiin naapureihin. Niihin liittyy jotain näkymättömiä henkimaailman olentoja ja uhrilahjat voi tulkita siten, että sille tuodaan palkkioksi jotain kun on metsästetty tai kalastettu sen mailla.

Suomalaisien suhtautumisesta veitsiin näkee selvästi, että he ovat tällaisissa asioissa joustamattomia, ja on oletettavaa, että muukin elämiseen ja asumiseen liittyvä peruskäyttäytyminen istuu heissä yhtä tiukassa.

*

Seitakulttuuri vaikuttaa levinneen skandinavialaisperäisien normannien mukana Britteinsaarille ja ottaneen omikseen sikäläisiä kivikauden ihmeitä, joihin suhtaudutaan hyvinkin tutulla tavalla.

Useiden vuosikymmenien hössöttämisen jälkeen on yhä epäselvää, kuinka Stonehenge on rakennettu, vaikka samalla vaivalla sen olisi voinut rakentaa kivikautisin menetelmin moneen kertaan. Jopa se, että se on sijoiteltu taivaankappaleiden mukaan, on olevinaan suuri ihme, vaikka metsästäjä-keräilijäkansat ovat tavanneet olla tietoisia sijainnistaan, koska se on elämäntavan perusedellytys.

Sen ympärillä ei selvästikään hyöri Britteinsaarien alkuperäisväestöä, joka on tehnyt kivestä paljon kaikenlaista, vaan jotain aivan muuta.

Jossain vanhassa sarjakuvassa Stonehenge restauroitiin ja se alkoi vetää puoleensa aaveita, jotka muodistivat lopulta uhan koko maailmalle. Se saattoi olla Flash Gordon, joka sitten pelasti maailman rakentamalla siitä kopion Kuuhun ja rikkomalla alkuperäisen. Hössötykseen ei muutenkaan suhtauduttu alkuvaiheessa samoin kuin nykyisin, mutta kun tarpeeksi kauan jatkaa valitsemallaan tiellä, jossain vaiheessa kriitikot luovuttavat.

stonehenge
Modernin legendan mukaan Stonehengen kiviä on joskus vain vähän suoristeltu, mutta totuus on, etteivät ne ole aivan alkuperäisessä kunnossaan tai alkuperäisissä paikoissaan.

Toinen selvä merkki siitä, että Britanniaan on tullut runsaasti skandinaavisia vaikutteita, on käynnissä oleva pedofiiliskandaali. Koko ajan paljastuu lisää ja ulkopuolisien on vaikea käsittää kuinka näin laaja toiminta on saatu pysymään salassa, vaikka siihen ei tarvita kuin skandinaaviset mielenmaisemat, joissa pedofilia on normaalia.

Siitä voidaan antaa lieviä tuomioita ja julkisuudessa voidaan sitä käsiteltäessä keskittyä olemaan huolissaan siitä, ettei kiinni jääneitä pedofiileja vain mitenkään leimata, koska se ei ole oikeasti vakava asia vaan se on kiellettyä lähinnä siksi, että on kannattanut mennä mukaan kansainvälisiin sopimuksiin, jotka kieltävät sen.

Ruotsalaiset ovat ovelana kansana onnistuneet jopa sallimaan sen, että ulkomailta käydään ostamassa suunnilleen orjiksi kasvatettuja alaikäisiä vaimoja. Se on olevinaan sallittua maahanmuuttajia varten, mutta ei ole olemassa mitään tilastoa siitä, ketkä lapsimorsiamia hankkivat. Tällaisien pariskuntien tekemistä avioehdoista päätellen kantaruotsalaiset solmivat näitä avioliittoja enemmän kuin maahanmuuttajat, mutta sen parempaa varmuutta asiasta ei ole. Sen sijaan on huomattu, että viranomaiset ovat joissakin tapauksissa hyväksyneet avioliiton nuoremmankin puolison kanssa kuin mitä laki sallii, ja varmaan tällä on jotain tekemistä sen kanssa, ettei asiasta ole saatavilla kunnollisia tilastoja.

Naisien aseman tiedetään olevan näissä asioissa jo valmiiksi hyvä, sillä moni tuomion saanut miespuolinen pedofiili kokee kärsivänsä syrjinnästä, koska naispuolisia kollegoja suojellaan vieläkin enemmän. Heitä jää kiinni harvemmin kuin miehiä ja heidän saamansa tuomiot ovat vieläkin lievempiä kuin ne, joilla miehiä kiusataan.

Muuallakin Itämeren ympäristössä esiintyy pyrkimystä laskea avioliiton solmimisen alaikärajaa yhä alemmas sillä tekosyyllä, että maahanmuuttajat tarvitsevat omat kulttuurinsa, mutta kippareiden suhde lapsipornoon paljastaa, että nämä asiat koskettavat heitäkin ja tarkoitus on ehkä solmia joskus avioliittoja vielä nuorempien kanssa kuin maahanmuuttajat.

Lapsipornon levittämiselle onnistutaan varsin harvoin tekemään mitään itse. Kun jossain kaukana saadaan Internetin avulla kiinni kipparimaidenkin pedofiileja, niin silloin kipparimaissakin pidätetään joukoittain pedofiileja ja se on olevinaan suuri uutinen, vaikka vieläkin suurempi uutinen syntyy siitä, että kipparimaiden tiedotusvälineet saavat vihiä siitä, että muualla käytetään pedofiilien metsästämisessä tehokkaita keinoja. Silloin alkaa ulina ihmisoikeuksista, jotta lapsipornon levittäminen muuttuisi turvalliseksi harrastukseksi.

Varmemman vakuudeksi sen levittämisen estämiseksi ei keksitä itse oikeastaan mitään ja väki muuttuu epätodellisen avuttomaksi heti kun näistä asioista tulee puhe. Laki vain jotenkin sallii sen katsomien jos se ei sijaitse fyysisesti omalla kiintolevyllä eikä tilanteelle jotenkin mahdeta mitään, vaikka lakeja osataan muuttaa muissa yhteyksissä. Välimuistia muisteta tässä yhteydessä ollenkaan, vaikka kaikki tietävät siitä heti kun on kyse omien nettiharrastusten jälkien peittelystä.

Suurisuuntaisin tämän alan hanke oli Suomen lapsipornomuuri, jota ei edes yritetty tehdä kunnolliseksi. Suodatettavaksi ei löydetty paljon mitään ja joukossa oli runsaasti vääriä sivuja, joten ihmisoikeusväki, joka oli vastustanut hanketta alusta saakka, pääsi teeskentelemään voittaneensa jotain kun hanke haudattiin ilman, että sitä oltaisiin missään vaiheessa edes yritetty toteuttaa kunnolla. Tämä oli niitä harvoja kertoja kun koko poliittinen kenttä teki yksissä tuumin jotain, ja vaikka käsikirjoitus oli huono, lopputulos oli kuitenkin niin hyvä, että voidaan jopa puhua onnistumisesta, joka muuten on kippareiden politiikassa varsin harvinainen ilmiö, sillä jälkeen ei ole tarvinnut teeskennellä moneen vuoteen, että lapsipornon levittämiselle tekisi mieli tehdä oikeasti jotain.

Kaikkein pyhin on insesti, johon ei puututa mielellään ollenkaan. Jos uhri haluaa välttämättä käsitellä asiaa julkisuudessa, niin sitten teeskennellään, että ongelma on varsin pieni, mutta muuten juuri mitään ei tapahdu.

Vanhoillislestadiolaiset ovat onnistuneet ajamaan itsensä nurkkaan mafiamaisella liiketoimintatyylillään. Muita ei kiinnosta suojella heitä näissäkään asioissa, joten heidän avullaan voi nähdä, että insesti on tärkeässä roolissa kun kasvatetaan tyhjäkatseisia heimon vanhimpia, jotka väittävät sinnikkäästi, ettei mitään ongelmaa ole, vaikka kaikki tietävät, että sellainen on ja se on vieläpä varsin suuri.

Samanlaisia auktoriteettihahmoja pyörii muissakin piireissä, mutta kun ei olla rikottu sitä kirjoittamatonta sääntöä, että korruption tulee olla yhteinen apaja, yksityisasioita ei tarvitse alkaa tonkia.

Pedofilia ja varsinkin insesti näyttävät olevan tärkeässä roolissa kippareiden kehittymisessä huonoiksi, mutta sinnikkäiksi teeskentelijöiksi, koska niitä pidetään salassa, vaikka ne selvästikin nauttivat laajasta hyväksynnästä.

Britanniaan on vain pesiytynyt tällä tavalla toimiva väestönosa eivätkä muut ymmärrä tilannetta. Samalla tavalla Pohjoismaissakin on helppo kuvitella, että lasten asiat ovat hyvin, koska julkisuudessa ollaan huolissaan sellaisista asioista kuin vanhempien päihteiden käyttö ja viihteen vaikutus lapsiin. Puuttuu kokonaan se meteli, mikä tällaisesta terveen ihmisen mielestä pitäisi syntyä.

Luultavasti kippareilla on taipumusta insestiin, koska tätä aihetta käsitellään julkisuudessa hyvin varovaisesti ja lapsiin sekaantumisesta jäädään yleensä kiinni silloin kun aletaan saalistaa perheen ulkopuolelta. Perheen sisältä tällaista käyttäytymistä ei olla varauduttu tunnistamaan vaan yhteiskunta katselee kohteliaasti toiseen suuntaan.

Lisäksi seitakulttuurissa korostuu teeskentelyn merkitys, joka on kippareille muutenkin tärkeää, ja siinä on avuksi jos on niin paljon salattavaa, että joutuu teeskentelemään koko ajan. Varsinkin johtajissa tämä on tärkeä ominaisuus ja sen tähden he ovat usein typeriä rosvoja, joilla ei ole varaa antaa näkyä, mitä roolin takana on.

Tästä syystä pedofiili, jonka moni mielellään lynkkaisi, onkin luottamusta herättävä henkilö, koska hänen täytyy olla erityisen huolellinen julkisivunsa ylläpitämisessä.

Britanniassa pedofilia on alettu nähdä ongelmaksi sen jälkeen kun siellä luovuttiin perinteisistä sisäoppilaitoksista, joissa lapsista tehtiin rääkkäämällä samaanityyppisiä johtajia. Varsinaisissa kipparimaissa tällaiseen ei ole tarvetta, sillä tarpeeksi hulluja tyyppejä on muutenkin aivan riittävästi, mutta briteillä on niin paljon muitakin geenejä, että kippareiden piirteiden jalostaminen täytyy huomioida kasvatuksessa jos niitä halutaan johtajille.

Kun shamaanien kasvattaminen kiellettiin epäinhimillisenä toimintana, tarvitsi vain odottaa, että nämä poistuivat valtarakenteesta toistensa puuhia peittelemästä, ja saavutettiin nykyinen tilanne, jossa ei kyetä edes ymmärtämään, millaisessa kulttuurissa väestö eli vain muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin.

Samalla tavalla tällainen sisälaitoskulttuuri on nyt juurtumassa Venäjälle, jossa ollaan niin helpottuneita siitä, että päästiin eroon diktatuurista, ettei enää muisteta kunnolla, miten siihen päädyttiin. Nyt iloitaan siitä, että voidaan taas luottaa shamaaneihin, ja kohta sitä taas kadutaan, koska kippareiden verenperintöä on niin paljon, ettei sen aiheuttamille kiusauksille pitäisi antaa periksi ollenkaan.

Britit saivat samalla tyylillä aikaiseksi maailmanlaajuisen imperiumin, jota voitiin käyttää perusteluna shamaanien kasvattamiselle, koska kansalla on runsaasti muitakin ominaisuuksia, mutta Venäjällä tällainen johtaa vain ongelmiin Itämeren lähettyvillä ja aiheuttaa sen riskin, että täytyy taas siirtyä diktatuuriin, jotta tilanne saadaan asettumaan.

*

Seitakulttuurin leviäminen Ranskaan on sikäli mielenkiintoista, että se on myös palannut sieltä takaisin kehittyneemmässä muodossa.

Ruotsalaiset löysivät nykyisen kuningassukunsa sieltä ja siihen kuulunut Sigvard Bernadotte omisti elämänsä teollisuusmuotoilulle. Hän otti runsaasti vaikutteita siitä, mitä kutsutaan art decoksi, suosituimmat tuotteet olivat seitamaisia. Tämä oli selvästi mullistava lähestymistapa, sillä seitamaisuus hiipi pian koteihin kun hänen keittiövälineitään myytiin paljon ja muut alkoivat jäljitellä niitä.

Alla olevassa kuvassa oleva kattila edustaa tätä tyylisuuntausta ja siitä on vaikea arvata, onko se hänen suunnittelemansa vai jäljitelmä vai jäljitelmän jäljitelmä, koska ne ovat kaikki hyvin samanlaisia. Sigvard vain löysi jotain, mikä muiden on ollut helppo omaksua sellaisenaan.

IMG_20171027_054713

Seuraavan kuvan koru edustaa Bernadotten suvulle tyypillistä kuviointia ja ero seitamaisiin keittiövälineisiin on selvä. Se on helppo mieltää ranskalaiseksi, kun taas kattila edustaa jotain, mikä oli Ranskassa muodikasta joskus kauan sitten. Sikäläisissä vanhainkodeissa tuollainen muotoilu toisi mieliin lapsuuden muistoja, mutta pohjoismaissa se tuntuu olevan uusi normaali. On löytynyt jotain, mikä sopii paikallisiin mielenmaisemiin, ja siitä pidetään kiinni.

IMG_20170920_151852

Ranskalainen muotoilu on niitä harvoja asioita, jotka kykenevät kilpailemaan italialaisen muotoilun kanssa, koska siihen on saatu vaikutteita monelta suunnalta ja niistä on kyetty luomaan paljon omaa, mutta Pohjoismaihin ei selvästikään ole kehittymässä samanlaista kulttuuria ainakaan ihan lähivuosisatoina, koska vieraiden vaikutteiden pitää mielellään olla jotain omaa.

*

Normannit saapuivat nykyiseen Ranskaan jo 800-luvulla ja levittäytyivät sieltä Britanniaan, joten myöhemmät kansanvaellukset kippareiden maille voidaan jättää huomiotta seitakulttuurin syntymisen syyllisiä etsittäessä, ja alkusuomalaiset voidaan unohtaa siksi, että skoteilla on enemmän heidän perimäänsä eivätkä he edusta seitakulttuuria yhtä voimakkaasti kuin normannit vaan heissä korostuvat muut suomalaisuuden huonot puolet enemmän kuin normanneissa.

Onkin mahdollista, että alkuperäisen kalastajakansan ominaisuuksista on kadonnut jotain olennaista sen sekoituttua maanviljelyskansaan.

Sen on täytynyt olla suuri muutos, koska väestöjen sekoittumineen kului tuhansia vuosia, mikä kertoo kohtuullisen huonoista väleistä. Sekoittuminen ei edes näytä olevan ohi, sillä erilaisien väestöryhmien välillä on voimakasta kitkaa, joka purkautuu välillä kapinoina ja vallankumouksina.

Alkuperäinen kalastajakansa on elänyt vaikeissa olosuhteissa, joten sen on kannattanut panostaa lisääntymisessä määrän sijasta laatuun, mutta ilmaston lauhduttua tulleet maanviljelijät ovat olleet aivan eri tilanteessa. Säät ovat olleet suotuisampia ja heillä on ollut suhteellisen varma tapa saada ravintoa, joten lisääntyminen on voinut olla voimakkaampaa ja väestön kasvaessa yli käytettävissä olevien resurssien, on voitu laajentaa elintilaa muiden reviireille.

Kipparikansoille elintila ja laajeneminen ovat tärkeitä käsitteitä, vaikka muinaisen Ancylusjärven rannalla tällaisella asenteella ei ole tehnyt mitään, sillä järvessä oli ruokaa yllin kyllin kaikille.

Röheltämisen suhteen alkuperäinen väestö oli siinä tilanteessa, että se olisi johtanut sukupuuttoon, koska olosuhteet olivat liian vaativat, mutta maanviljelyskansa kykeni kestämään henkilötappioita aivan eri tavalla.

Kipparimaiden historialle on tyypillistä, että siellä näkyy merkkejä siitä, että maanviljelysväestön osuus geenipoolista on välillä kasvanut liian suureksi ja sitten on menty eikä meinattu. Jos röheltämisen tarvetta ei olla onnistuttu kanavoimaan sotimiseen, on syntynyt kansannousuja, joiden tukahduttaminen ei ole ollut siistiä puuhaa.

Kuitenkaan tilanne ei ole näin yksinkertainen, koska muuttoliikettä on ollut paljon.

Britteinsaarilta tiedetään, että maanviljelyksen omaksuneetkaan skandinaaviset vaikutteet eivät oikein tule toimeen toistensa kanssa. Skotlantiin muutti skandinaaveja paljon aikaisemmin kuin Englantiin ja näin syntyi tilanne, jossa väestöryhmät sotivat toisiaan vastaan kauan ja hartaasti.

Englantilaiset ovat enemmän seitakansaa, jolla on taipumusta muodostaa hallitseva luokka, johon pääsee joukkoon kuulumisen kautta. Osaaminen ei ole lainkaan tärkeää, mutta sillä ei ole merkitystä kunhan vain osaa pönöttää sen näköisenä, että olisi jotain tärkeää.

KGB organisoi aikoinaan englantilaisien ulkomaantiedustelun, koska hallitseva luokka ei itse osannut tehdä sitä ja antoi tehtävän yhdelle henkilölle, joka vaikutti osaavan. Hän lienee ollut ulkomaista alkuperää, koska hän päättyi lopulta Itä-Saksaan.

Skotit eivät ole tällä tavalla omituisia vaan heissä korostuu se, että talous nähdään suurena järvenä, josta kala ei lopu kesken, ja taipumus on niin voimakas, että se menee kaiken muun ohi.

He sotivat tosissaan itsenäisyytensä puolesta englantilaisia vastaan, mutta pankkitoiminta muutti tilanteen kokonaan. Sillä luotiin sellainen talouskriisi, että oli pakko liittyä Englantiin, koska muuten veloista ei oltaisi selvitty.

Ero näkyy olevan suunnilleen sama kuin varsinaisien kipparimaiden punaisilla ja valkoisilla. Edelliset ovat huonompia sopeutumaan nykyaikaan, mutta elävät tässä maailmassa, ja jälkimmäiset sopeutuvat nykyaikaan roolileikin avulla, mikä tekee vallankumouksen helpoksi punaisille. Valkoiset ovat olevinaan hyviä sotimaan, mutta se on lähinnä sitä, että komennellaan muita ja ollaan olevinaan jotain erikoista, mikä ärsyttää suunnattomasti punaisia. Kun nämä päättävät hankkiutua heistä eroon, ratkaiseva tekijä on se, että saavatko he apua ulkomailta, koska punaiset suhtautuvat sotimiseen aivan eri tavalla. Se ei ole roolileikkiä, jossa pitää koko ajan ajatella, mitä muut ajattelevat, mikä on kohtuullisen suuri etu.

Maanviljelyskansat ovat syntyneet kun päihdeorientoitunein väki on asettunut paikoilleen viljelemään huumaavia kasveja ja keksinyt jossain vaiheessa, että ruokaakin saa samalla vaivalla. Ne eivät ole erityisen älykkäitä, koska elämäntapa on yksitoikkoinen eikä kiehdo sellaisia, jotka saavat elämäänsä sisältöä osaamisesta, joten ne mielellään käyttävät hyväkseen metsästäjä-keräilijäväestöä.

Niiden sosiaaliset taidot ovat kehittyneet karjanhoitoa varten ja eläintenkohtelu käsitetään helposti ihmisoikeusasiaksi, koska jos kohtelee huonosti yksiä, kohtelee luultavasti huonosti toisiakin. Se, että metsästäjä tappaa täysin tuntemattoman eläimen saadakseen ravintoa, vaikuttaa julmalta, koska eläintä pitäisi hoitaa ja se tulisi tappaa kivuttomasti.

Tästä syystä ihmissuhteet ovat sellaisia, että sukuun on helppo saada vieraitakin aineksia. Naaras vain levittää reitensä sopivalle urokselle ja samanlaisen naaraan kasvattama puoliso uskoo, että vieraat piirteet ovat jotain, mitä periytyy suvussa, koska suvussa on muitakin käenpoikasia.

Näin saadaan älyä ja johtajia, jotka metsästäjä-keräilijäväestökin kokee omikseen.

Itämeren ympäristössä tällainen on luultavasti johtanut poikkeaviin tuloksiin, sillä kalastajat ovat eri asia kuin metsästäjä-keräilijät, joiden jäljiltä muualla on komeita megaliittikulttuurin jäänteitä, jotka kertovat kehittyneestä rakennustaidosta. Kipparikulttuureilta tällainen historia puuttuu ja megaliitit ovat isoja kiviä, joille on tehty vähän jotain. Tyypillisesti niitä on vähän kallisteltu, jotta alle on saatu pienempiä kiviä.

Myös järjestäytyminen on ollut selvästi alhaisemmalla tasolla kuin muualla eikä edes kylän kokoisista asutuskeskuksista ole löytynyt hirveästi jälkiä.

Kaikesta päätellen maanviljelyskansa on Itämeren alueella sekoittunut pienissä venekunnissa eläneisiin kalastajiin, jotka ovat ehkä parhaimmillaan osanneet pyytää valaita, koska mitään suurempia haasteita ei ole tullut vastaan.

Maanviljelijät ovat riitaisia ja eriytyvät yhteisöstä omille tiluksilleen, joten pienveneilijöiltä ei olla saatu juurikaan lisää järjestäytymiskykyä, jos ollenkaan, koska nämäkin ovat eriytyneet perhekunniksi. Mitään erityisempiä älynlahjojakaan näillä ei ole ollut tarjota, joten väestöjen sekoittuminen on johtanut siihen, että maanviljelyskansakin viihtyy veneissä ja kokee ympäristön järveksi, josta voi kalastella huoletta mielensä mukaan. Mitään ei oikein osata suunnitella ja älyllisen tason taantumisen takia alkuperäisen kulttuurin jäänteitä on vaikea käsittää, vaikka niiden tekemiseen ei olla parhaimmillaankaan tarvittu muuta kuin vipuja, köyttä, alkeellinen tietämys kiven työstämisestä ja muutama venekunta tekemään työt.

Normannit voisivat olla näin kehittynyt kipparikulttuuri höystettynä Saksan suunnalta tulleiden valloittajien geeneillä, koska he olivat kovia laajentamaan elintilaansa, mikä ei ole tyypillistä saksalaiselta perimältä säästyneille kippareille. Ranskassa ja Britanniassa on saatu hyödyllisiä ominaisuuksia paikalliselta väestöltä, mutta lopputulos ei kuitenkaan vakuuta, koska heikolle pohjalle ei saa rakennettua mitään kunnollista.

Roomalaiset tunsivat Itämeren alueen lähinnä siitä, että sieltä tulleet barbaarit aiheuttivat usein ongelmia, normannien mukana levinnyt kulttuuri lukeutuu selvästi tähän kategoriaan, koska se ei vieläkään ole sillä tasolla, että kykenisi käsittämään muiden vanhoja raunioita, vaikka niitä varten tarvittu insinööritaito on vanhentunut jo satoja tai tuhansia vuosia sitten.

Seitakulttuuri vaikuttaa levinneen myös arabimaihin, joihin venäläiset myivät suomalaisia naisia orjiksi ylellisyystuotteina, ja koska silloinen yläluokka yritti kehittyä haaremeiden avulla yhä paremmaksi, tietyt suomalaisien ominaisuudet varmaan kiehtoivat. Johtamistaitoa ei ole nimeksikään, mutta käytöksessä on enemmän tärkeyttä kuin kuninkaallisilla.

Lähi-idän mytologiassa on vahvoja vahvoja viitteitä aikaisemmin pohjoisesta tulleesta muuttoliikkeestä. Yhtäältä ovat arjalaiset, jotka ovat jonkinlainen ylempi rotu, jonka alkuperää ei olla onnistuttu paikantamaan, ja toisaalta ovat jinnit, jota ovat kuin ihmiset, mutta eivät kuitenkaan ole. Nämä ovat aika luihuja ja viihtyvät muiden vanhoissa raunioissa, mikä tuoksahtaa vahvasti seitakulttuurilta ja auttaa selittämään arjalaismyytin, sillä kipparin on toki selitettävä reviirinsä omaksi omaisuudekseen.

Kun näitä ottaa työelämään, alkaa ensin huuto, että tuotantovälineet kuuluvat proletariaatille, ja kun nämä vähitellen pääsevät etenemään arvoasteikossa, proletariaatilla kuuluvaa omaisuutta löytyy yhä lisää, kunnes saavutetaan se tilanne, jossa proletaari päättää, että valtion omaisuutta voi aivan hyvin yksityistää hänen omaisuudekseen.

Samalla tavalla muiden rauniot kuuluvat jinnille ja arjalaismyytillä voidaan selittää, että hän kuuluu mahtavaan kansaan, jolla on oikeuksia.

Sana jinni tulee luultavasti kansan alkuperäisestä nimestä, joka on hyvinkin voinut olla jotain sellaista kuin finni tai fenni, sillä Lähi-idän tarinat arjalaisista eivät vastaa muita lähteitä.

Kun nämä löysivät myöhemmin Induslaaksosta toisen pitkälle kehittyneen kulttuurin, johon oli mukava pesiytyä, he jäivät paikallisiin tarinoihin lukutaidottomana kansana, joka oli kova ryyppäämään ja kertomaan tarinoita, millä on luultavasti yhteyttä siihen, että paikallisissa tarinoissa märehditään yksilön oikeuksia, mikä on suomalaisittain hyvinkin tuttu teema. Mitään kestävää on vaikea saada aikaiseksi, koska yhteiskunnan olisi ensisijaisesti palveltava yksilön mielihaluja.

On vaikea kuvitella, kuinka Induslaakson kulttuuri olisi voinut nousta kehityksen kärkeen ja kukoistaa lähes vuosituhannen jos sillä olisi ollut taipumusta paneutua näiden asioiden märehtimiseen oma-aloitteisesti, mutta se, että arjalaiset tulivat myöhemmin omine tarinoineen, jotka alkoivat levitä paikallisen väestön keskuudessa, sopii tapahtumiin jo paljon paremmin.

Arkeologiset löydökset eivät vastaa tarinoita, joissa arjalaiset tekevät valloituksia sotimalla, mutta kertomalla tarinoita, joissa pohditaan yksilön oikeuksia, voidaan luoda poliittinen liikehdintä, joka kaataa vallan ilman suuria taisteluita. Pakenemaan joutunut väestönosa on sitten ehkä värittänyt tapahtuma omissa kertomuksissaan, saadakseen enemmän tukea pyrkimyksilleen valloittaa takaisin se, mikä menetettiin.

Joka tapauksessa arjalaiset eivät olleet sillä suunnalla edistyksellinen superrotu vaan lähinnä jotain, millä vaikuttaa olleen tekemistä kehittyneen kulttuurin romahtamisen kanssa. Myöhemmin he olivat tarinoissa jaloja ja hyveellisiä, mutta tarinat kehittyvät oman logiikkansa mukaan ja he olivat kovia kertomaan niitä kännipäissään. Myöhemmin niiden kehittelyä on voitu jatkaa ilman, että olisi tarvinnut katsella millaiset ihmiset niitä kertoivat, ja sen takia varhaisemmat tarinat ovat erilaisia kuin myöhäisemmät, jotka antavat heistä paljon myönteisemmän kuvan.

Jinneillä on tarinoissa salaperäisiä kykyjä, ja niin on olevinaan suomalaisillakin, jotka hyödyntävät lapsenomaista maagista ajattelua yrittäessään päästä hyötymään muista. Aina löytyy kummallisia tekosyitä, joiden nojalla he muka ymmärtävät muita enemmän, ja ennen muinoin tässä hyödynnettiin taikauskoa.

Myös noituminen on osa suomalaisien peruskäyttäytymistä. Korviaan myöten velkaantunut kansa, jolla ei ole realistisia toimeentulosuunnitelmia, yrittää taikoa toiselle kansalle ongelmia uskottelemalla itselleen, että pahan päivän varalle kerätyt puskurirahastot ovat jotenkin vaarallisia.

Tällainen taikuus on lähinnä omaan jalkaan ampumista, missä suomalaiset ovatkin aina olleet tavattoman hyviä, koska heidät on ohjelmoitu epäonnistumaan pienissä venekunnissa kalastelemista laajamittaisemmissa hankkeissa. Kun he alkavat tavoitella jotain suurisuuntaisempaa, he lumoavat itsensä uskomaa, että tällä kertaa tilanne on jotenkin erilainen, koska he eivät voi muuttaa ajattelutapaansa, joka vie heitä kohti luonnontilaa.

Yritykset ohittaa luonnon asettamat rajoitukset ilmenevät kummallisina ajatuksina ja rinnakkaistodellisuuksiin sijoittuvia outoja tarinoita muistuttavina tapoina hahmottaa maailmaa. Yritetään olla rationaalisia ja tehdä kunnollisia suunnitelmia, mutta ajattelu tapahtuu sellaisissa puitteissa, että yhteisö on tosiasiassa hajoamassa pieniksi venekunniksi.

Selittelyt sulautuvat helposti muiden tarinankerrontaperinteisiin, mutta suomalaisille tarinat ovat totta ainakin silloin kun he keksivät niitä. Suomalaisien oleminen paikan päällä johtaa samanlaiseen tilanteeseen kuin arjalaisienkin kanssa, eli kulttuuri uhkaa kadota, jollei uhkaa torjuta. Pohjois-Amerikassa suomalaiset siirtolaiset syrjäytyivät pääosin alkuasukkaiden pariin ja Neuvostoliitossa heitä katosi paljon, koska muiden täytyi puolustautua heidän tuomiaan vaikutteita vastaan. Ajatus siitä, että nyt on tekeillä jotain uutta ja mullistavaa, tarttuu helposti, jolleivät muut ole suomalaisien toimintaa vierestä riittävän kauan tajutakseen, että se on heille täysin normaali tapa aiheuttaa ongelmia.

Kyse on eräänlaisesta lumouksesta, joka voi vaikuttaa mystiseltä niiden mielestä, jotka yrittävät pitää järjestäytynyttä yhteiskuntaa pystyssä. Jostain syntyy täysin typeriä ajatuksia ja ne alkavat levitä ja aiheuttaa vahinkoa. On kuin yhteisö olisi noiduttu.

*

Gog ja Magog liittyvät selvästi kippareihin, koska ne elävät kaukana pohjoisessa. Epäselvyyttä on lähinnä siitä, että mistä jako johtuu.

Raamatullisissa tarinoissakin Magog on välillä maa ja välillä jotain kansan tapaista, joten kyse voisi olla jaosta punaisiin ja valkoisiin, koska näiden välillä ei juurikaan ole eroja. Välillä Gog on punaisien ja valkoisien muodostama kansan tapainen ja Magog paikka, jossa he elävät, ja välillä toinen tarkoittaa punaisia ja toinen valkoisia.

Vapaamuurareille Gog ja Magog ovat hyvin tärkeitä asioita, vaikkei niistä, kerrota mitään hyvää, joten he ovat selvästi löytäneet muiden vanhoista tarinoista jotain omaa.

Gog ja Magog liitetään yleensä hunneihin, jotka levittäytyivät kippareidenkin alueille ennen kuin näissä alkoi ilmetä samanlaisia piirteitä. Näin tehdään kippareille tyypillinen älyllinen harhautus, jolla vältytään huomaamassa itsessä negatiivisia piirteitä, ja hunneillahan näitä oli, sillä he olivat pelkkä valloittajakansa. Mitä aggressiivisella valloittamisella saavutettiin, se heikolla järjestäytymiskyvyllä hävittiin, koska hunnit olivat elinkeinon puolesta vain paimentolaisia eivätkä he muodostaneet pysyviksi soveltuvia yhteiskuntia.

Joitakin satoja suosia heidän ilmaantumisensa jälkeen myös kippareissa oli samoja piirteitä, mistä tunnetuin esimerkki ovat viikingit, jotka olivat kovia tekemään ryöstöretkiä, mutta kulttuuri oli muuten sillä tasolla, että heillä oli vähän jotain maatalousyhteiskunnan tapaista.

Kippareiden piirteet selvästi antoivat kulttuurille pysyvyyttä, sillä viikingeillä ei ollut valtavaa tarvetta valloittaa sellaista, mitä he eivät kyenneet pitämään, vaan he kävivät kauempana lähinnä ryöstämässä, murhaamassa ja ottamassa orjia, mikä on edelleen kippareiden luonnollinen tapa sotia. Syntyy vain tarve alkaa laajentaa elintilaa ja saada ryöstösaalista ja orjakansoja, mutta kunnollinen suunnitelma puuttuu, joten jos jotain onnistutaankin valloittamaan, se menetetään jossain vaiheessa.

Hunnien tapa järjestäytyä sulautui venekerhoajatteluun, sillä heilläkään ei ollut taipumuksia keskushallinnon luomiseen vaan pienillä ryhmillä oli johtajat ja näitä varten oli lisää johtajia, jotta pystyttiin toimimaan jotenkuten heimoina, ja tarvittaessa kyettiin valitsemaan johtaja myös heimoille. Se oli hyvin henkilökeskeistä, minkä seurauksena pysyvän kulttuurin muodostaminen oli mahdotonta, koska sellainen vaatii enemmän viisautta kuin heidän suurilta johtajiltaan löytyi.

Kipparit perivät tämän piirteen ja heille pysyvyyttä tarjoavat venekerhot alkavat pystyttää samanlaista järjestystä yrittäessään luoda kehittyneempää yhteiskuntaa, mikä johtaa vääjäämättä suuruudenhulluihin haaveisiin, koska hunneilta perityt piirteet soveltuvat lähinnä siihen, että lähdetään kohti tuntematonta laajenemaan omaa vaikutusvaltaa paimentolaisen asenteella, mistä puuttuu ajatus jonkin pysyvän rakentamisesta. Uskotaan vain suureen johtajaan ja hänen visioihinsa ja lopulta petytään, koska suuri johtaja on valittu paimentolaisien tarpeita ajatellen eikä hän sovellu ollenkaan johtamaan kehittynyttä yhteiskuntaa.

Liittyi suunnitelmiin sotimista tai ei, niin kaava on aina sama, ja jossain vaiheessa sotiminenkin alkaa kiinnostaa, koska omaa vaikutusvaltaa pitää päästä levittämään muuallekin.

Lopulta järjestäydytään taas venekerhoiksi, jotka alkavat miettiä, kuinka ne voisivat muodostaa kehittyneemmän yhteiskunnan ja päädytään taas käyttämään paimentolaisien taipumuksia.

Kipparit ihailevat roomalaisia näiden valtakunnan tähden, mutta se ilmenee pelkkänä samaistumisena. Kaikki itsekuriin ja rationaaliseen suunnitteluun liittyvät piirteet sivuutetaan ja ajatus on vain se, että kun kipparit lähtisivät vyörymään legioonina muiden maille, niin pysyvyyttäkin varmaan syntyisi jotenkin.

Kippareiden vaikutus menneiden korkeakulttuurien ymmärtämiseen onkin helpointa tunnistaa siitä, että heillä on taipumusta hahmottaa niitä siten, että suuri johtaja on päättänyt jotain ja orjat ovat tehneet työt ja näin on sitten syntynyt sellaista, mitä kipparin järjellä ei pysty käsittämään.

Lisää vain ruoskaniskuja, niin kyllä se pyramidi nousee. Ei tarvitse perehtyä siihen, mitä egyptiläisien insinööritaidosta tiedetään, ja alkaa miettiä, mitä kaikkea sillä on osattu tehdä, koska omat taipumukset eivät sovellu kunnolla tällaiseen ajatteluun.

Hunnien geenit ovatkin hyvä ehdokas syyksi siihen, että kipparien muinaisista megaliiteista on tullut heille vain seitoja, joiden alkuperää ei tarvitse edes yrittää ymmärtää kunnolla.

*

20170719_085536

Lähi-idän kansat käytävät pahuuden voimien torjuntaan mielenkiintoista amulettia nimeltä nazar, joka on tuijottava sininen silmä. Se on hyvin vanha eikä sen alkuperää tunneta tarkoin, mutta sen sijaan tiedetään, että Lähi-idän kansat ovat ruskeasilmäisiä.

Siniset silmät eivät ole etelässä automaattisesti hyvä merkki vaan niitä pidetään epäluotettavan ihmisen tuntomerkkinä, joten kyse ei voi olla ennakkoluulosta, mutta jos ajatellaan, että kansat ovat olleet muinoin tekemisissä alkusuomalaisien kanssa, voidaan olettaa, että siellä on kannattanut opetella katsomaan itsevarmasti kohti näiden ilkeää tuijotusta.

Nazar poikkeaa ilkeästi tuijottavan kipparin silmästä siinä, että se on ystävällisen näköinen, joten muinoin on varmaan oivallettu, ettei näiden kanssa kannata haastaa riitaa, koska nämä eivät reagoi siihen samoin kuin paikalliset ihmiset, jotka voivat olla keskenään hyvinkin epäkohteliaita, sillä he eivät ole syntyneet etsimään tekosyitä, joiden avulla yhteisö voi hajota pieniksi venekerhoiksi. Kippareiden kanssa tappelun saa aikaiseksi paljon vähäisemmilläkin loukkauksilla, joten ystävällinen suhtautumistapa toimii näiden kanssa paremmin.

*

Myös se on mielenkiintoista, että vampyyrimyytti on syntynyt samoihin aikoihin samoilla tienoilla arjalaismyytin kanssa. Kuivalle maalle siirtynyt kalastajakansa on varmasti koettu taipumuksiltaan verenimijäksi, koska sen suhde ympäristöön on erilainen kuin maanviljelijöillä, ja eräät muutkin vampyyreihin yleisesti liitetyt ominaisuudet sopimat myös suomalaisiin. He eivät näe omaa kuvajaistaan vaan jotain tavattoman ihmeellistä, ja valkosipulin haju on epämiellyttävä, koska se on voimakas ja aromirikas, mutta se ei kuitenkaan ole kalaa, jonka yhteydessä he sietävät näitäkin ominaisuuksia.

Vampyyrin täytyy levätä oman maansa mullassa, mitä usein raahataan mukana ruumisarkussa, ja tämä voisi viitata suomalaisien asumiseen. Elämän merkit pitää siivota pois, mutta homeeseen kuoleminen ei ole ongelma.

Pään irrottaminen ja sydämen seivästäminen voisivat tarkoittaa sitä, että suomalaisilta kannattaa ottaa hulluimmat shamaanit pois, sillä nämä ovat rauhallisempia kun heidän puolestaan ajattelevien henkilöiden laatua valvotaan.

Kuitenkaan vanhojen tarinoiden yksityiskohtia ei tunneta kunnolla ja tarinat ovat kehittyneet aikojen saatossa, joten tästä yhteydestä ei voi sanoa mitään varmaa.

*

Suhde sianlihaan on Lähi-idässä täysin käänteinen verrattuna siihen, kuinka siihen suhtaudutaan kipparimaissa, joissa vaurautta on se, että sitä voi syödä vaikka joka päivä. Se on jostain syystä niin paha, asia, että se on täytynyt kieltä uskonnoissa, vaikka se on vain yksi lukuisista ruoka-aineista, joita ei kannata syödä paljon jos haluaa pysyä terveenä.

Kipparimaissa sen syöminen on myös lähes uskonnollinen kokemus, koska siihen liittyy niissäkin kummallisia oppeja. Sitä pitää syödä muka siksi, että naudanliha on kalliimpaa, vaikka on olemassa muitakin lihoja. Vaikkapa kananliha on halvempaa kuin sianliha.

Sen terveysvaikutuksia peitellään etsimällä syitä sairauksiin mistä tahansa muualta kuin siitä, että sian hormonitoiminta on hyvin samankaltainen kuin ihmisellä ja niin ollen sen lihan syöminen sotkee ihmisen hormonitoiminnan. Tämä ohitetaan kokonaan etsimällä hormoneja mieluummin muualta ja löytämällä niitä vaikkapa lehmänmaidosta, jossa niitä toki on samoin, kuin kaikissa muissakin eläinkunnan ja kasvikunnan tuotteissa. Mielellään hormoneista ei puhuta ollenkaan vaan etsitään jotain aivan muuta, ja sellaista riittää kun kipparit ovat innostuneet tekemään elintarvikejäljitelmiä, joissa on runsaasti synteettisiä lisäaineita.

Sikoja ei ollut nykyisen itämeren alueella siihen aikaan kun kippareista kehittyi leimallisesti kalastajia, mutta kuitenkin se selvästi palvelee heille jotain tarkoitusta, sillä vauraus ei ole johtanut siihen, että vaikkapa savustettua kalaa syötäisiin koko ajan. Kyse on luultavimmin siitä, että ympäristön yksipuolista tarjontaa on paikattu syömällä välillä ihmislihaakin, ja tästä syystä suuresti ihmislihaa muistuttava sianliha on sitten jotain, mitä pitää saada yllin kyllin kun on mahdollisuus syödä monipuolisesti.

Jos kippari onnistuu tajuamaa, että sika on epäterveellistä, hän päättää helposti ryhtyä kasvissyöjäksi sen sijaan, että alkaisi syödä muita lihoja, sillä ajatus ainoastaan sian jättämisestä pois ruokavaliosta on liian vaikea, vaikkei jonkin muun ruoka-aineen pois jättäminen vaadikaan yhtä radikaalia muutosta ajattelutapaan.

Lähi-idän käänteinen suhtautumistapa voisi selittyä sillä, että sinne on muinoin muuttanut pohjoisesta ihmisiä, jotka ovat reagoineet sianlihan syömiseen taantumalla kohti omaa perustilaansa, mitä ei siellä olla osattu arvostaa ollenkaan.

Tolkuttomuuksiin mennyt sian syöminen voi aivan hyvin johtaa kipparimaissa vielä siihen, että ihmiset alkavat syödä toisiaan, sillä tällainen aktivoi geenejä, mikä johtaa käyttäytymisen muuttumiseen ja tarpeeseen aktivoida lisää geenejä. Jos näin käy, niin sitten voidaan olla melko varmoja siitä, että Lähi-idän uskonnot kieltävät sianlihan syömisen juuri tästä syystä.

Venäläisien kommunismikokeilu on selvä todiste siitä, ettei kannibalismi ainakaan haittaa kippareita, koska yhteiskunta tuhottiin niin perusteellisesti, että sitäkin päästiin kokeilemaan, eivätkä kipparit näe tässä vieläkään mitään pahaa. Heille on suuri mysteeri, että Venäjällä arvostetaan Stalinia, jonka avulla pohjakosketuksesta toivuttiin, sillä he eivät kykene käsittämään, että ihmislihan syöminen voisi olla käännekohta, jonka jälkeen kansa alkaa kaivata parempaa politiikkaa.

Varsinaisissa kipparimaissa stalinismi on yksi pahimmista tunnetuista uhkista ja oikeistossakin uskotaan, että ongelmista oltaisiin selvitty parhaiten antamalla kipparin järjelle vieläkin suurempi rooli päätöksenteossa.

*

Lähi-idän kukoistus jatkui vielä kauan jinni-myytin syntymisen jälkeen, joten syy nykyiseen tilaan löytyy ilmeisesti orjakaupasta, jonka jäljiltä maailmassa on muitakin kriisipesäkkeitä. Missä vain on käytetty paljon orjia, siellä on yleensä vähän sen näköistä, että sinne on joskus muutu sellaisia yksilöitä, joita muut eivät ole katsoneet tarvitsevansa mihinkään. Alkukantaisissa kulttuureissa orjuutta on käytetty yleisesti vankeusrangaistuksen korvikkeena sellaisille yksilöille, jotka eksyvät värille teille ilman valvontaa, mutta joita ei kannata tappaakaan.

Lähi-idässä miespuoliset orjat tavattiin kastroida, mutta naispuolisia otettiin puolisoiksikin, sillä moniavioisuuden takia omia naisia oli liian vähän. Vaalea iho koettiin tavoiteltavaksi ominaisuudeksi, joten venäläisien orjakauppiaiden kannatti viedä suomalaisia naisia sinne saakka, ja kun tutusta kansasta oli kyse, he varmaan tiesivät mitä oheistuotteita arabit saivat ihonvärin mukana.

Venäläisetkin ovat Ancylusjärven alueen asukkaiden jälkeläisiä, mutta heillä on niin paljon muutakin perimää, etteivät he ole pelkästään epäluotettavia vaan myös suunnitelmallisia ja heidän juonissaan on tietynlaista eleganssiakin. Arabien haaremeiden saastuttaminen suomalaisuudella sopisi heidän tyyliinsä.

Samoihin aikoihin Lähi-itä taantuikin edelläkävijästä takapajulaksi, jossa ihanteellinen johtaja vaikuttaa olevan diktaattori, joka ei arastele kaasuttaa häiriköitä. Kulttuuri on muuttunut sellaiseksi, ettei enää haluta kehittää uutta vaan mieluummin kaivetaan esille jotain vanhaa ja sitä käytetään kuin seitaa.

Egypti on tästä loistava esimerkki, sillä kansan suuruus kumpuaa vanhoista raunioista, joilla ei ole mitään tekemistä useimpien egyptiläisien kanssa, sillä koptivähemmistö on ne jälkeensä jättäneen kansan perillinen. Muut vain kehuvat itseään ja riitelevät keskenään.

Pyramidien rakentaminen on jatkuva ihmetyksen aihe, vaikka oikeastaan kyllä tiedetään, että egyptiläiset olisivat saaneet rakennuskivet minne tahansa kanavajärjestelmien ja ponttonien avulla. Egyptiläiset tunsivat siihen aikaan sulkuportin, joten kivet on saatu vaikka rinnettä ylös jos sieltä vain on virrannut vettä alas. Vastapainojen avulla niitä on ollut helppo liikutella työmaalla, sillä hiekan kantaminen puiseen säiliöön ei ole erityisen raskasta työtä, ja kun hiekkaa on säiliöissä riittävästi, ne vetävät isonkin rakennuskiven ylös painuessaan itse alas. Kun rakennetaan nosturi, isonkin pylvään saa nousemaan pystyyn samalla periaatteella.

Nykyisien egyptiläisien asiantuntijoiden korvien välistä vain puuttuu se palikka, jolla voi keksiä osaamiselle uusia käyttötarkoituksia, ja sama piirre löytyy myös kippareilta.

Egyptiläisien suuruus on todellisuudessa sitä, että valtaeliitti miettii kuinka seidoista tarttuneen suuruuden tunteen voisi muuttaa todeksi, ja pitkän jahkailun jälkeen keksitään, että leivotaan maailman suurin piiras. Toinen sukujuurista vihjaava saavutus on varsin yleinen usko siihen, että arabit keksivät nollan, koska länsimaisilta hengenheimolaisilta on kuultu, että he oppivat numeronsa arabeilta. Arabit itse puhuvat intialaisista numeroista, koska ne oppivat ne intialaisilta, mutta tällaisista seikoista ei enää osata vetää varsin ilmeisiä johtopäätöksiä.

On kuin Egyptissä pitäisi valtaa suomalainen lautakunta, joka nostaa kokouspalkkioita kunnes muut alkavat painostaa saamaan jotain aikaiseksi ja plagioi siten kiireellä jotain netistä.

Lähi-itään vietiin orjia muualtakin, mutta tästä ongelmasta ei voida syyttä neekeriorjia, koska neekerit eivät ole tällä tavalla himmeitä vaan heissä ongelma on pikemminkin levoton käyttäytyminen.

Toki suomalaista perimää löytyy Afrikastakin, sillä saamelaisasutusta oli jääkauden loppuvaiheessa Välimerellä asti ja berberit ovat edelleen heidän sukulaiskansojaan, sillä näiden alueet Saharassa ovat omiaan säilyttämään populaation perimän samanlaisena pitkiä aikoja. Sinne ei kovin moni vapaaehtoisesti muuta, ja vaikka nojatuolikenraalit keksivät aina välillä, että sinne pitää hyökätä, ilmasto pitää huolen, että se jää yritykseksi. Moni kulttuuri on hukannut sinne sotilaitaan ilman, että näistä olisi kuulunut sen koommin mitään.

Ehkä tästä on aiheutunut tarvetta päästä eroon osasta väestöä ja se on sitten myyty arabeille.

Joka tapauksessa arabitkaan eivät ole enää sellainen kansa, joka rakentaa sellaista, mitä kaikki eivät ymmärrä, vaan sellainen, joka valtaa vanhat rauniot ja alkaa leikkiä jotain.

On vaikea arvioida, kuinka oikeassa islamistit ovat uskoessaan, että vanhojen raunioiden hävittäminen muuttaa jotain, mutta he eivät ole niin sydämettömiä kuin väitetään, sillä he mieluummin kokeilevat pehmeitä keinoja eivätkä ole ryhtyneet vieläkään hävittämään niitä seitoina käytäviä hulluja, vaikka sillä tyylillä tulosta syntyisi taatusti.

Islamissa kiinnitetään paljon huomiota kuvainpalvontaan ja epäjumalien palvomiseen, mitkä ovat seitakulttuuriin liittyviä piirteitä. Ihmisiä esittävät kuvat ovat suunnattoman tärkeitä ja melkein mikä tahansa vähän erikoisempi paikka vaikuttaa kutsuvan tekemään jotain rituaaleja.

Se syntyi moraalisen rappion aikaan vastaukseksi hyvinkin tutuille ongelmille, kuten alkoholismille, moraalittomuudelle ja kurin ja järjestyksen puuttumiselle, joten voidaan olettaa, että kyse oli arjalaisista vaikutteista. Ehkä tehokas lisääntyminen on saanut niiden osuuden väestön geeniperimästä kasvamaan liian suureksi tai pohjoisesta on tullut myöhemmin lisää väkeä, mutta se on selvästi muslimeille eri asia kuin jinnit. Vanha vihollinen oli palannut, mutta sitä ei enää tunnistettu, koska tarinat ovat muuttuneet liian ajan saatossa paljon.

Kyse voi olla myös Lähi-idän omasta väestöstä, koska sieltä on suuntautunut muinoin muuttoliikettä Eurooppaan ja kipparimaihin asti. Ruotsissakin hallitseva y-kromosomi on sieltä tullutta cromagnon-linjaa, joten se selvästikin on osatekijä myös pohjoisemmassa arjalaisuudessa, mutta kuitenkin Lähi-itä oli sivilisaation kehto ja sen jälkeen jotain on muuttunut. Kosketusta pohjoisiin röheltäjiin on ollut ja vaikutuksetkin ovat olleet sen suuntaisia, eli on syytä epäillä, että jotain on ehkä kulkeutunut pohjoiseen ja palannut takaisin muutettuaan luonnettaan.

Yhteydestä kertoo myös se, että kipparimaissa ollaan kiinnostuttu islamista eikä niinkään siitä, mitä Lähi-idässä oli ennen kuin asiat alkoivat mennä pieleen.

Kiinnostukseen on erilaisia syitä, mutta siitä selvästi löytyy kaikenlaista tarpeellista. Jotkut kiinnostuvat henkimaailman asioista ja toiset kurinpidosta, mutta siinä on myös toinen puoli, joka ei näy pyhistä kirjoituksista, eli se, että siitä voi tehdä mieleisensä päästäkseen tappelemaan muiden kanssa.

Muslimeille moniäänisyys on voimaa ja sitä voimaa on käytetty niin paljon keskinäisiin välien selvittelyihin, että muita uskontoja on ehditty vainoamaan poikkeuksellisen vähän.

Kristinusko taas on huomattavasti jäykempi, koska kehittynyt erilaisissa mielenmaisemissa, mutta islamiin on lisätty myöhemmin röheltämisen vapaus ja sitä pidetään luonnollisena asiana. Se on vapaamielisimmilläänkin paljon ahdasmielisempi, mitä tulee suuntauksien välisien uskonsotien kehittelemiseen, koska se on kehittynyt lopettamaan sellaisen. Alkukristityt olivat kovia tappelemaan keskenään ja sen takia pidettiin lopulta ensimmäinen kirkolliskokous, jossa suunniteltiin sellainen pyhäkirja, että se miellytti kaikkia ja pyrki rajoittamaan keskinäisien vihollisuuksien kehittelyä.

Raamattu ei sovellu röheltämiseen kovinkaan hyvin ja sen takia kipparimaissa ollaan kiinnostuttu islamista, jonka aseman parantamisessa kristittyjen papistokin on mukana. Se on osattu panna syrjään tarpeen niin vaatiessa, mutta siitä eroon pääseminen merkitsisi sitä, ettei röheltämistä tarvitsisi myöhemmin arvostella sen mukaan, mihin tarvitaan kohtuullisen paljon luovaa tulkintaa ja kaiken muun pahan lisäksi siinä ei anneta kovinkaan myönteistä käsitystä tällaisesta toiminnasta.

Kirjanoppinut joutuu olemaan liian tietoinen siitä, että hän on tekemässä jotain, mistä Jeesus olisi luultavasti saanut aluksi raivokohtauksen ja myöhemmin tuominnut hänet kadotukseen päästyään taivaaseen isänsä rinnalle.

Koraani on myöskin röheltämisen vastainen kirja, mutta siitä puuttuvat esteet tulkita sitä siten, että se muka kuitenkin on tarkoitettu edistämään röheltämistä. Jos muslimit luopuisivat myöhemmistä tulkinnoista, se lakkaisi kiinnostamasta kippareita, ja islamilainen maailmakin rauhoittuisi kun röheltämisen lopettamiseen alettaisiin taas kiinnittää huomiota. Kuvainpalvojien kanta on taas liian suuri ja se on ottanut islamin epäjumalakseen, mutta uskonpuhdistus ja tarpeellinen määrä tällaisia olosuhteita varten kehitettyjä perinteisiä valtiomiestaitoja riittäsi muuttamaan tilannetta.

Kipparit inhoa mitään niin paljon kuin toimivaa yhteiskuntaa. Tästä syystä Venäjän ammattitaitoisia tsaareja haukutaan sellaisilla lisänimillä kuin Verinen tai Julma, vaikka he vain tekivät sen, mikä piti tehdä, jotta röheltäminen ei alkaisi. Lenin oli paljon verisempi ja julmempi, mutta häntä kunnioitetaan yhä vapauttajana, koska hänen yhteiskuntamallinsa ei ollut toimiva vaan sitä, mitä kipparit olivat vailla.

*

Sosiopaattiset salaseurat kielivät kippareiden leviämisen haitallisista vaikutuksista muille kansoille, koska ne ovat ongelma siellä, missä esiintyy myös seitakulttuuria, ja niiden mielenmaisemat ovat hyvin kipparimaisia. Jäsenet yrittävät liittää itseensä vieraita ominaisuuksia roolileikin avulla ja toiminnan ympärillä on salamyhkäisyyden ilmapiiri, jolla luodaan sellaista vaikutelmaa, että kerholla on käytössään jotain suunnatonta viisautta.

Tämä tulee kippareilta luonnostaan, joten vaikka salaseurat ovat viime aikoina joutuneet niin ahtaalle kilpailussa muun harrastustoiminnan kanssa, että salaisuuksista on pakko kertoa, jotta saataisiin houkuteltua uusia jäseniä, salamyhkäisyyden ilmapiiri ei ole silti kadonnut, koska muut pitävät sitä yllä. Viisaana esiintyvän kerhon tulee hämätä muita pitämällä oppinsa salaisuuksina.

Nimekkäin salaseuroista on vapaamuurarit, joka jäljittelee rakentajien kiltaa. Innoitusta on haettu komeista rakennuksista ja muinaisista rakennuksista, mutta se ei ole lähtenyt kehittymään siihen suuntaan, koska se on vain roolileikkiä. Parasta, mihin se on rakennusalalla kyennyt, on politiikan ja rakennusalan epäpyhä liitto, jossa urakoita jaetaan kavereille ja vanhoja komeita rakennuksia revitään alas uusien ja huonojen rakennusten tieltä.

Symboliikkaa se on plagioinut sellaisista kulttuureista, joissa hallitsijaksi valitaan mielellään joku rakennusalan edustaja, minkä johdosta komeita rakennuksia riittää arkeologien hämmästeltäviksi tuhansien vuosien ajalta.

Vapaamuurarien puuhat ovat niin paksua puppua, että kippari kunnioittaa heitä siinäkin tapauksessa, ettei pitäisi heistä ollenkaan.

Alun perien vapaamuurarit oli kerhotoimintaa vapaille ammatinharjoittajille eikä toiminnassa ollut mitään salamyhkäistä. Siihen aikaan vain ei ollut paljonkaan viihdykkeitä, joten ihmiset kokoontuivat yhteen tappamaan aikaa ja kaikilla oli omat kerhonsa.

Toiminta alkoi Britanniasta ja Ranskasta, jossa vapaat ammatinharjoittajat olivat paljon tekemisissä merenkäynnin kanssa, mutta Saksassa se joutui tekemisiin kippareiden kanssa ja alkoi muuttaa luonnettaan. Toiminta alkoi muuttua mystisemmäksi, koska kippari on ohjelmoitu vetäytymään omiin maailmoihinsa ja luulemaan olevansa jotain erikoista, mikä on aivan eri asia kuin vapaan ammatinharjoittajan lähestymistapa, jossa opitaan tekemään hyvin jokin tehtävä ja muututaan hyödylliseksi osaksi työmaata tai laivan miehistöä.

Kipparille on aivan loogista suorittaa jotain typeriä rituaaleja siinä uskossa, että hänestä tulee niiden avulla jotain epätodellisen ihmeellistä, koska on aivan sama, mitä hän tekee päästäkseen kykkimään pienessä veneessä luullen olevansa luomakunnan kruunu. Kaikki järjestäytynyt toiminta, mihin kippareita päästetään mukaan, pyrkii muuttumaan hierarkkiseksi ja saamaan ilmeellisiä sääntöjä, joiden nojalla kippari voi antaa egonsa paisua, sillä tämä on heidän tapansa sopeutua järjestäytyneeseen toimintaan. Muu ei kelpaa, koska muu ei toimi.

Kippareilla on samoja mielenkiinnonkohteita kuin merenkävijöillä, minkä lisäksi laivan miehistöksi soveltuva aines ei välttämättä edes ymmärrä, että jotain niin epäluotettavaa edes voi olla olemassa. Maatalousväestökin ajattelee liikaa vain itseään, jotta se kykenisi sopeutumaan laivan miehistöksi ilman sotilaallista kuria, ja kipparit ovat vieläkin yhteiskuntakelvottomampia. Työt on pakko tehdä huonosti, ettei kokisi olevansa oikeasti osa vastenmielistä yhteisömuotoa, aivan kuten teollisuudessakin.

Kipparit olivat vapaamuurareille vakava ongelma. Jossain näkymättömissä levisi sairaus, jonka oireili samoin kuin kipparimaiden liberalismi yleensäkin, eli muiden selän takana häärää omiaan vallanhimoinen rantarosvojen salaliitto, joka pystyy tuhoamaan kaiken tielleen osuvan joko siksi, ettei se pysty tajuamaan sitä, tai siksi, että se haluaa tehdä tilalle jotain omaa, mikä ei toimi käytännössä.

Nykymuotoiset vapaamuurarit koetaan ongelmaksi Lähi-idässä, jossa heillä selvästi on jalansijaa, vaikka väestö yleensä ottaen kunnioittaa enemmän oikeita rakentajia, minkä johdosta historia on tässä suhteessa aivan toisella tasolla kuin kippareilla, joiden käsitys hallitsijasta muistuttaa enemmän nykyistä vapaamuuraria eikä maaperästä niin ollen löydy mitään kovin ihmeellistä tuhansien vuosien takaa.

Varsinaisissa kipparimaissa tilanne on toinen, mutta olosuhteetkin ovat erilaiset. Kilpailevia väestöryhmiä ei ole niin suuressa määrin, että kippareilla olisi tarvetta vetäytyä omiin oloihinsa enemmän kuin normaali venekerhojen välinen juonittelu edellyttää.

Kipparimaissa suhtautuminen vapaamuurareihin on erilainen, joskin se vaikuttaa samanlaiselta, koska vapaamuurareista ei yleensä ottaen pidetä. Syyt ovat kuitenkin erilaiset, sillä se, että kipparien vapaamuurarilooshi aiheuttaa vahinkoa, ei poikkea muusta kippareiden järjestäytyneestä toiminnasta, eikä niin ollen myöskään ole ongelma. Sitä vain ollaan pitävinään ongelmina, koska tarvitaan jotain, mitä voidaan käyttää vapaamuurareita vastaan, ja todellinen ongelma on naamiointi, joka on kehittynyt aivan erilaisissa kulttuureissa. Ranskassa ja Britanniassa kannattaa esiintyä yhteiskunnan tukipilarina, mutta kipparimaissa sillä saa vihollisia, koska yhteiskunta on vihollinen. Luottamus kasvaa sitten kun vapaamuurareiden salaliitto on rakentanut kaupungin pilalle ja korruptio-oikeudenkäynnissä on paljastunut, ettei kulissien takana piilekään järjestystä kaipaava mörkö vaan lauma tavallisia ääliöitä, jotka tervaavat rituaaleissaan toistensa munia.

Muualla maailmassa naamio toimii paremmin, koska sivistyksen jatkumista ei pidetä uhkana ja kippareiden saastuttaman salaseuran täytyy levittäytyä hitaasti ja varovaisesti, etteivät muut suutu.

Ensin tulee formaatti, jossa on rituaaleja ja abstrakti arvoasteikko, mutta järjen käyttäminen on sallittua ja jopa suotavaa kuten hyviksi havaituissa keskustelukerhoissa. Toiminta vaikuttaa osin hengelliseltä ja sitä arvioidaan sen mukaan, onko se omiaan aiheuttamaan jotain uskonsotien tapaista, mutta uhka onkin aivan toisaalla. Kipparit on ohjelmoitu eriytymän pieniin piireihin, joten monimutkaisemmat yhteiskuntarakenteet näyttäytyvät heille abstraktioina, jotka on saatava irtautumaan todellisuudesta, jotta niiden luonnetta voitaisiin muuttaa. Kaiken täytyy lähteä omissa maailmoissaan elävistä yksilöistä, jotka järjestäytyvät aivan eri tavalla kuin järjestäytymiskykyisemmät kansat.

Hengellisyys todella kuuluu vapaamuurareiden formaattiin. Sen ainekset on lainattu muilta, mutta sitä käytetään kippareiden tarpeisiin, eli käytännössä siirtymävaiheena, jolla voidaan päästä eroon vieraasta yhteiskunnasta. Ensin siirrytään kippareiden mentaliteettiin hengellisyyden avulla ja sen jälkeen yritetään saada yhteiskunta vastaaman sitä.

Tämä ei ole kovinkaan vaikeaa, sillä kipparit ovat onnistuneet vääntämään kristinuskonkin lähes tunnistamattomaan muotoon, jossa ristille naulittua Jeesusta käytetään perusteluna sille, että kipparin täytyy saada syntinsä anteeksi. Hänellä ei ole mitään tarvetta elää kuten Jeesus opetti, koska Jeesus kuoli hänen puolestaan ja se on jotenkin niiden syytä, jotka rohkenevat kyseenalaistaa tämän tulkinnan luotettavuuden.

Tarjotaan vain muille jotain, mihin on mukava uskoa, ja sitten aletaan vähitellen tulkita siitä jotain aivan muuta. Osa lähtee pois tajuttuaan, minkä kanssa ovat tekemisissä, mutta osa jää kippareiden saaliiksi.

Symboliikka on vaarallisempi osa, koska sillä houkutellaan sellaisia ihmisiä, joilla on taipumusta seitakäyttäytymiseen. Maailma alkaa näyttää aivan erilaiselta kun on tutustunut salaseuran symboleihin ja edelleen sen tulkintoihin muiden symboleista. Voi olla tietävinään, kuka on ystävä ja kuka vihollinen.

Jos joku jäsenistä saavuttaa menestystä muualla yhteiskunnassa, hän ylenee myös salaseuran arvoasteikossa, jotta hän kokisi sen tarpeelliseksi ja antaisi sen vaikuttaa toimintaansa. Vapaamuurareiden kolmaskymmeneskolmas aste on mystistä höttöä, jota ei voi saavuttaa oikeasti, ja sille päästetään vain sellaisia jäseniä, jotka ovat päässeet yhteiskunnassa merkittävään asemaan. Se on olevinaan symbolinen asema, jonka saavutettuaan näkee maailman sellaisena kuin se on, eli ettei huuhaalla menestykään, mutta sen saavuttanut henkilö raahaa kuitenkin mukanaan salaseuraa, jonka olemassa oleminen on kiinni siitä, että näitä asioita pidetään todellisena. Mistään ei tiedä, kuka ottaa huuhaan vakavissaan ja kuka ei, ja seura on olevinaan niin luotettavaa, että sille voi kertoa salaisuuksiakin.

Saman voi tehdä aatteidenkin avulla, mutta silloin tulevaisuuden suunnitelmat ovat turhan selvästi nähtävillä ja muut osaavat tunnistaa vallankumoukselliset. Nykyisin kippareiden liberalismi on jo levinnyt niin laajalle, että suuressa osassa maailmaa voi toimia avoimestikin, mutta aikaisemmin käytettiin mielellään salaseuroja, joiden avulla aatteita pyrittiin levittämään huomaamattomasti.

Vapaamuurareissa ei sinänsä ole mitään poikkeuksellisen uhkaavaa vaan se on vain mukautumiskykyisin formaatti. Britit mielellään järjestävät keskustelukerhot siten, että miehet ja naiset voivat turista keskenään ilman, että toinen sukupuoli häiritsisi, ja vapaamuurarit toimivat samalla tavalla, mutta kanaalin toisella puolella Ranskassa sukupuolia ei erotella, koska se ei kuulu sikäläiseen keskustelukulttuuriin. Myös muita salaseuroja voidaan houkutella mukaan vapaamuurareiden toimintaan, kunhan tärkeimmät piirteet eli rituaalit ja abstrakti hierarkia ovat olemassa, koska muu ei ole tärkeää.

Närää ei herätä edes se, että perustetaan sellaisia looseja, jotka vastaavat sisällön puolesta julkisivua, koska tällaiset loosit auttavat muitakin vaikuttamaan kunniallisemmilta, mutta sillä tavalla ei kuitenkaan pääse piireihin.

Näin ihmisille luontainen taipumus muodostaa keskustelukerhoja on lähes huomaamatta muuttunut käytännöllisesti katsoen ääriliikkeeksi, koska nekään eivät ole avoimia eikä pohjalta näy, miten hulluja johtajat ovat.

Kipparimaista muualle suuntautuneen muuttoliikkeen toisesta päästä löytyy salaseuroja, paitsi jos muuttoliike on ollut vähäistä tai siitä on niin kauan, että kippareiden perimä on ehtinyt laimentua lähes olemattomiin. Samoin salaseuroja esiintyy runsaasti Kaukoidässä, josta merkittävä osa kippareiden verenperinnöstä on kotoisin, mutta ei niinkään muualla.

Kipparimaissa taas tilanne on se, että koko yhteiskunta voi muuttua ääriliikkeeksi, joka on naamioitunut muuta maailmaa varten kuin salaseura.

Salaseuroja tarvitaan ehkä siinä vaiheessa kun vielä mietitään, kuinka tällaista kehitystä estämään tarkoitetut yhteiskunnan rakenteet saadaan ohitettua, mutta ne eivät ole välttämättömiä, koska ääriliikkeiksi järjestäytyminen tulee väestöltä luonnostaan. Suurta salaliittoa ei tarvita, koska pieniä on niin paljon, että yhteiskunnan rakenteet pettävät jossain vaiheessa ja sitten päästään tappelemaan siitä, mikä ääriliikkeistä saa kaiken vallan itselleen.

*

rapparit2
Jos mikään on varmaa, niin se, että suomalainen vapaamuurari ei pääse yhteyteen 33. asteen mysteerin kanssa vaikka se tulisi kadulla vastaan ja sanoisi päivää.

Rakentajien killan leikkiminen on luonnollinen formaatti kippareiden salaseuralle, koska rakentaminen on heille pyhä asia. Se pitäisi saada tehdä tärkeän näköisenä omalla tavallaan.

Mökki on pyhä paikka, joten niitä pyritään suojelemaan rakennusmääräyksistä politiikan avulla ja monin paikoin tilanne onkin sellainen, että määräyksiä valvovat viranomaiset joutuvat katsomaan ilmakuvista, kuinka paljon rakennusmääräyksiä on jäänyt hakematta, koska työn tekemiselle ei ole näissä asioissa enempää tilaa.

Rakennusalalla suositaan sellaista asennetta, että tehdään pollean näköisinä vähän sinne päin, ja metalliala on vihollinen, koska siellä pyritään tekemään kunnollista jälkeä. Tästä syystä metallialalle ohjataan sellaisia nuoria, joilla ei ole taipumuksia sinne, ja näin päästään olemaan vihaisia siitä, että pitää hankkia alan väkeä ulkomailta tekemään työt kunnolla.

Kömpelö tai keskittymishäiriöinen nuori on niin tyytyväinen päästessään puuhaamaan koulussa autojen ja kaiken sellaisen kanssa, ettei hänelle välttämättä tule mieleen pohtia, että paljonkohan alalla todella on käyttöä sellaisille osaajille, joille tuottaa vaikeuksia tehdä työt sadasosamillimetrin tarkkuudella, mutta vastuu työllistymisestä on kuitenkin yksin hänellä.

Rakennusalalla ei mielellään tehdä mitään kunnolla, mutta se on eri asia, koska kyse on eri henkilöistä.

Kuluttajien suojaksi on keksitty runsaasti erilaisia määräyksiä, ja koska kippareiden tapa rakentaa on omia aiheuttamaan suuria taloudellisia vahinkoja nykyaikaisessa rakentamisessa, nämä kustannukset yritettiin siirtää vakuutusyhtiöille, joilla ei kuitenkaan ollut varaa maksaa niin paljon korvauksia kuin kipparit kykenevät aiheuttamaan vahinkoa ja tästä syystä ne ovat jopa kiinnostuneempia rakennusten laadusta kuin loppukäyttäjät. Ne ovat myös kiinnostuneet työntekijöiden turvallisuudesta, koska hoidot yritetään maksattaa niillä, ja näin on saavutettu tilanne, jossa rakennusala joutuu toimimaan luonnottoman ahtaissa puitteissa.

On kuitenkin turha luulla, että mikään olisi todella muuttunut, sillä omalla tyylillä rakentaminen on kipparille pyhä asia. Määräyksien takia on vain ollut pakko keksiä uusia tapoja tehdä vähän sinne päin, ja siitä syystä rakennukset sortuvat nykyisien aiempaa helpommin, koska säännöissä ei osata määritellä ylimääräisiä muuttujia, jotka pitäisi ottaa huomioon laskelmissa. Näin on mahdollista säilyttää rakentamisessa röheltämisen henki, johon kuuluu se, että ihmisiä voi kuolla.

Jos hallin katto romahtaa kun sen alla on paljon ihmisiä, niin vakuutusyhtiötä harmittaa, mutta kipparit ovat tyytyväisiä, koska katto oli rakennettu heidän tyylillään.

Myös metalliteollisuuden karkottaminen pois maasta erilaisien tekosyiden avulla on tärkeää kippareille ja teollistumisen rinnalla kehittynyt vapaamuuriaate edustaa tätä pyrkimystä. Se on omaksunut tunnuksikseen harpin ja suorakulman, jotka kuuluisivat metallialan tunnuksiksi, jotta muille tulisi selväksi, että se on kaikesta huolimatta kaikkein paras.

Vapaamuurareiden pyhyys on sitä samaa röheltämisen henkeä, jolla Neuvostoliiton hulluimpina aikoina rakennettiin käyttökelvotonta ihmishenkiä säästelemättä. Ei ole sattumaa, että Neuvostoliiton tunnukset muistuttavat vapaamuurareiden tunnuksia, koska ne oli ajateltu samalla tavalla. Piti esittää, että oltiin kaikkein parhaita tekijöitä, vaikka omalla tyylillä tekeminen oli todiste aivan muusta.

Metalliala ei varsinaisesti uhkaa vapaamuurareiden tai rakennusalan asemaa, joka on kippareilla geeneissä, mutta oikeasti kunnollista jälkeä tekevästä alasta pitäisi silti päästä eroon, koska sitten olisi vähän helpompaa tehdä pollean näköisenä vähän sinnepäin ja katsella mahdollisuutta ottaa turha riski, johon ei sisälly potkujen saamisen riskiä. Nykyisin rakennuksilla käytetään metallialan valmistamia työkaluja, jotka muistuttavat siitä, että edes kipparille luonnoton millin päälle tekeminen ei ole kaikille vielä edes tarkkaa jälkeä.

Sadasosamillimetrin päälle tekeminen on jo niin kummallista, että se vaikuttaa vieraalta pyhyyden muodolta, joka uhkaa röheltämisen asemaa.

*

Illuminati oli vapaamuurareiden sisäistä liikehdintää, joka syntyi kippareiden tarpeita varten. Jotkut pitävät sitä yhä uhkana, koska uhkan luonnetta ei olla ymmärretty. Se edusti tätä uhkaa, mutta sitä edustaa myös aivan kuka tahansa, jolla on kipparin aivot.

Käsitys jossain kulissien takana lymyilevästä salaseurasta on harhaanjohtava, sillä kipparit eivät ole kehittyneet lymyilemään vaan väijymään saalista veden pinnan yläpuolella, jonne se ei näe kunnolla. Kaikki on hyvin avointa ja naamiona toimii ainoastaan se, että vieraiden kansojen on vaikea ymmärtää kippareita, koska niiden suhde typeryyteen ja epärehellisyyteen on täysin erilainen. Typeryyteen liittyy rajoittavia tekijöitä ja epärehellisyys vaatii harkintaa ja huolellisuutta.

Vaikkapa ruotsalainen yhteiskunta käy esimerkistä Illuminatiin liitetystä tavasta juonitella, mutta sitä ei huomata laajemmin, koska on vaikea uskoa, että tällainen yhteiskunta olisi mahdollinen.

Ruotsalaiset ovat innostuneet hankkiutumaan eroon vieraasta kulttuurista, joka edustaa kaikkea sitä, mitä röheltäminen ei ole. Tässä käytetään apuna äärimmäisen kömpelöitä lavastuksia, joilla saadaan tekosyy leikkiä, ettei muissa maissa varmasti ole mitään syytä huomata, että Ruotsissa olisi tekeillä jotain epäilyttävää, ja yleensä ottaen se toimiikin, koska ruotsalainen typeryys ylittää älykkään kansan ymmärryksen.

Venäläiset ymmärtävät kipparin aivotoimintaa, joten he ovat tajunneet, että kannattaa harjoitella ydiniskuja Ruotsiin, koska tavanomaisilla aseilla näissä tuskin saa herätettyä tarvittavaa pelkoreaktiota, mutta yleensä ottaen viatonta esittävä umpikiero ruotsalainen vaikuttaa uskottavammalta osapuolelta, joten venäläiset ovat sitten tuhmia, koska he osaavat varautua tuleviin haasteisiin järkevästi.

Ruotsalaisien juonittelu on sillä tasolla, ettei älykkäämpi kansa edes tunnista sitä juonitteluksi, koska tällainen kansa ei pysty vajoamaan samalle tasolle, ja sen tähden ruotsalaiset saavat kaikessa rauhassa romuttaa yhteiskuntajärjestyksensä saadakseen tekosyyn vaihtaa valtiomuodon mieleisekseen.

Kukaan ei ole vaikkapa ymmärtävinään, miksi nuoriso leikkii käsikranaateilla, vaikka joskus keskustellaankin siitä, että pitäisikö ne ehkä luokitella aseiksi, jotta niillä leikkimisestä saisi sellaisia rangaistuksia, että ne toimisivat pelotteena. Pitkän vetkuttelun jälkeen lakia saadaankin muutettua, mutta kranaatteja on jo liikkeellä niin paljon, että varastot riittävät pitkäksi aikaa, mikä on ehkä vaikuttanutkin siihen, että lakia lopulta haluttiin muuttaa. Asiaan on nyt reagoitu ja ruotsalaisen aivoissa se tarkoittaa sitä, ettei tilanne ole ruotsalaisien syytä. He voivat teeskennellä täysin vapaasti, että ongelma on aivan muiden syytä ja siihen täytyy jossain vaiheessa reagoida karsimalla kansalaisien vapauksia. Samalla voidaan perustellusti lisätä sitä, minkä ruotsalainen mieltää kuriksi ja järjestykseksi, eli katastrofaalisen typerille johtajille täytyy saada lisää valtaa, jotta yhteiskuntaan tulisi lisää röheltämisen meininkiä.

Missään vaiheessa ei mietitä sitä, että muissa maissa lainsäädäntö suhtautuu käsikranaatteihin aivan eri tavalla, vaikka tässä on suunnitelman heikko kohta. Henkeen ja terveyteen kohdistuvat uhkat on saatu aikaiseksi omituisella lainsäädännöllä, josta on pidetty kiinni sinnikkäästi, vaikka muualta tullut pikkulapsikin olisi osannut havaita vian ja korjata sen.

Tästä syystä suunnitelman peitteeksi sepitetyt valheet ovat niin typeriä, että vieraiden kansojen on vaikea ymmärtää, että ruotsalaiset pystyisivät sepittämään niitä.

Lisäksi tällainen yksityiskohta hukkuu samanlaisien joukkoon, koska kaikki toivoa herättävät asiat pyritään hoitamaan samalla tavalla. Turvallisuuspoliisille annetaan lupa pitää kirjaa terroristeista vasta siinä vaiheessa kun tiedetään muutenkin, että määrä on niin suuri, ettei se pysty valvomaan näitä kaikkia. Tästä syntyy sellainen vaikutelma, että ruotsalaisien tapa tehdä päätöksiä on tällainen, ja he ovat itse auliisti vakuuttamassa olevansa kovia keskustelemaan asioista. Se ei toki ole esteenä silloin kun pitää vaientaa sellainen taho, joka yrittää saada päätöksentekoon vauhtia, mutta yleensä ottaen he todella antavat ongelmien paisua käymällä puuduttavan turhanpäiväistä keskustelua, jossa löydetään kaikki mahdolliset tekosyyt olla tekemättä mitään, ja jos löydetään jotain, minkä voi hyvällä tahdolla mieltää liittyvän ihmisoikeuksiin, siitä aletaan kehitellä valtavaa estettä, jonka ylittäminen ei vaikuta edes mahdolliselta.

Että turvallisuuspoliisille annettaisiin lupa pitää lukua sellaisista henkilöistä, jotka suunnittelevat muiden ihmisien tappamista? Voiko yksityisyyttä enää yhtään pahemmin loukata?

Ruotsalainen on kehittynyt läpensä epärehelliseksi, mutta myös umpisurkeaksi valehtelijaksi, joten hän voi puuhata tällaista potematta syyllisyyden tunnetta ja olematta epävarma onnistumisestaan. Kehittyneemmille kansoille hänen mielenmaisemansa ovat täysin vieraat, joten hänen ei tarvitse edes yrittää opetella esittämään viatonta vaan hän vaikuttaa siltä muutenkin, sillä muiden mielestä kukaan ei voisi tehdä tällaista ruotsalaisella asenteella.

Tällaisen käyttäytymisen levittämiseen ei tarvita mitään Illuminatia vaan riittää kun muut kansat ovat niin hölmöjä, etteivät ne estä ruotsalaisia muuttamasta omiin maihinsa. Mikä tahansa paikka, joka on saastutettu kippareilla, joutuu kärsimään äärimmäisen itsevarmasti toteutetuista typeristä lavastuksista, joilla yhteiskuntaa pyritään muuttamaan kipparien kaipaamaan suuntaan.

Ei haittaa, vaikka lavastuksissa kuolisi ihmisiä, sillä kippari ei ymmärrä ihmisarvon käsitettä. Hän ei ole syntynyt olemaan juuri minkään arvoinen eikä pysty ymmärtämään, että joku muu voisi olla yhtään arvokkaampi.

Tasavalta-ansa

Perusteena sille, että tasavalta olisi muka jotenkin järkevä valtiomuoto käytetään usein Sveitsiä, jossa se toimii, mutta siellä on kuitenkin käytössä jotain muuta, mitä kutsutaan samalla nimellä.

Sveitsiläiset ovat vuoristolaisia ja viihtyvät omissa oloissaan, tekevät kunnolla sen, mihin ryhtyvät, eivätkä ole lähdössä mihinkään. Heiltä puuttuu poliittinen liikehdintä suunnilleen kokonaan, sillä heillä ei ole ideologioita oikeastaan olleenkaan eikä puolueitakaan näin ollen tarvita mihinkään, vaan politiikka on oikeasti sitä, että yhteiset asiat pyritään hoitamaan kunnolla ja johtaviin asemiin pyritään saamaan mahdollisimman päteviä henkilöitä.

Periaatteessa sieltä puuttuu kokonaan se, mikä kipparimaissa käsitetään politiikaksi, sillä kansa on kehittynyt vaikeissa olosuhteissa eikä loputtomien kalavarojen vieressä. Kaikki pyritään tekemään kunnolla ja on täysin vieras ajatus, että politiikan avulla voitaisiin kohottaa tärkeisiin asemiin typeriä ja itsekeskeisiä ihmisiä, jotka tekevät kaiken toisin kuin viisaammat neuvovat pelkästään sen takia, että tällainen asenne kohottaa arvoa lauman nokkimisjärjestyksessä.

Sveitsin talouteen voi luottaa, mutta sen naapurimaissa ei osata hoitaa raha-asioita vaan kansoilla on erilaisia lähestymistapoja huonoon taloudenpitoon. Etelässä kyetään kehittämään oma kulttuuri, joten yksilöillä on niin paljon annettavaa yhteisölle, ettei heitä kannata uhrata turhan takia eikä sotia synny heti kun niitä varten voidaan keksiä tekosyitä, joten talousasiat voi hoitaa avoimesti huonosti, ja pohjoisessa ollaan kehitytty elämään primitiivisesti loputtomien kalavarojen äärellä. Mitään ei oikeasti menetetä jos suuri osa väestöstä kuolee ja kalavarojen takia se korvaa hävikin nopeasti, joten järjettömän verilöylyn voi aloittaa heti kun siihen löytyy tekosyy, joka sopii enemmistölle, eikä näissä asioissa olla yhtä avoimia kuin etelässä. Talousasiat hoidetaan huonosti, mutta se yritetään pitää salassa teeskentelemällä, että ne hoidetaan tunnollisesti, koska enemmistö tietää, että se on saamatta hyvän tekosyyn sotimista varten.

Missään muualla kuin Sveitsissä ei ajatella sillä tavalla, että talous kannattaisi pyrkiä pitämään kunnossa, koska väestö ei ole kehittynyt ajattelemaan sillä tavalla. Rosvot ja typerykset pelailevat talouden pilalle ja viisaimmat yksilöt tallettavat rahansa Sveitsiin, jonka turvallisuuspolitiikka perustuu siihen, ettei se kysele rahojen alkuperää, joten sillä on laaja epärehellisien yksilöiden näkymätön verkosto pitämässä huolen siitä, etteivät muut hyökkää sinne.

Sveitsiläinen politiikka ei kiinnosta muita eurooppalaisia juuri lainkaan, koska se ei ole vain urheilulaji, jossa on liian vähän sääntöjä ja tuomareita, jotta siihen ei vahingossakaan tarttuisi järjellistä sisältöä. Varsinkaan kipparimaissa moni ei osaa edes sanoa varmasti, että onko Sveitsissä presidenttiä, sillä vapaus on sitä, että voi olla jotain mieltä ilman, että tietäisi tai käsittäisi yhtään mitään, ja aivan erityisen tärkeää on se, että tätä ajattelutapaa täytyy voida käyttää politiikassa, koska vapauden määrä riippuu sen luonteesta. Jos järjettömän mylvimisen vapaudesta tingitään ollenkaan, kyse on siirtymisestä totalitarismin suuntaan.

Muualla käytössä oleva tasavaltamalli on peräisin Ranskasta, jossa siihen saatiin mukaan runsaasti kippareiden ajattelutapaa. Koko maa ajautuu välillä sellaiseen tilaan, ettei sitä johda oikeastaan kukaan, koska kansa on halunnut typeryyksiä eikä suostu tajuamaan, ettei sillä ole enää varaa vaatia mitään. Kansa ei ole vastuussa mistään vaan vaatii mahdottomia niiltä, jotka eivät jostain syystä maan johtamista huonona ajatuksena. Näin politiikassa on aina tilaa korruptiolle ja äärettömälle typeryydelle, joten tämä tasavaltamalli sitten lähti leviämään, toisin kuin sveitsiläisien malli, joka kehittyi eri suuntaan.

Tämän tasavaltamallin kehittyminen oli pitkä ja vaikea prosessi, koska se toteutettiin ilman mainittavampaa suunnittelukykyä. Aluksi kokeiltiin niin typerää mallia, ettei siitä syntynyt muuta kuin lyhytikäinen kommuuni, ja sitten siirryttiin keisarikuntaan, joka ei myöskään ollut hyvä ratkaisu. Sitten palattiin kuningaskuntaan, josta yritettiin palata tasavaltaan, mikä johtikin taas keisarikuntaan, sillä todellinen vaihtoehto kuninkaalle oli taas kippareiden käsitys yksinvaltiaasta. Sotien ja kapinoiden takia oli lopulta pakko unohtaa haihattelut ja kehitellä toimiva väliaikainen hallinto, josta kehittyi Ranskan nykyinen valtiomuoto.

Vähemmälle huomiolle jäänyt piirre tässä tasavaltamallissa on se, että se on luonteeltaan väliaikainen, koska sitä ei olla saatu toimimaan kunnolla. Lopullinen valta on presidentillä, jota lainsäädäntö ei koske samalla tavalla kuin muita, ja sen takia Ranskassa tapahtuu välillä kaikenlaista, mikä ei sovi lainkaan tasavallan ihanteisiin. Jos Seine on täynnä ruumiita, niin se on vain merkki siitä, että muut ovat möhlineet ja presidentti on joutunut siivoamaan jälkiä.

Presidentin valtaoikeuksista keskustellaan jatkuvasti, mutta vielä ei ole tehnyt mieli kaventaa niitä, koska se voisi johtaa uuteen Napoleoniin ja siihen, että koko Eurooppa olisi täynnä ruumiita.

Kipparimaissa tällainen ei tietenkään kiinnosta ollenkaan ja tasavaltaa on jatkokehitelty siten, ettei uusille napoleoneille ja ruumiskasoille ole mitään esteitä. Useimmissa maissa ylin valta on hallituksella siihen saakka, että tarvitaan tällainen yksinvaltias, jonka johdolla on hyvä lähteä röheltämään, ja presidentti käsitetään henkilöksi, jonka täytyisi tehdä tällainen suunnanmuutos helpoksi pyrkimällä olemaan kaikesta samaa mieltä kuin suurin osa kansasta.

Suomessa kokeiltiin vähän aikaa pitkälle laimennettua versiota ranskalaisesta presidentti-instituutiosta ja vanhemmilla ikäluokilla on traumoja siitä, että presidentti ajatteli itse ja haukkui häiriköt ja epäonnistujat pystyyn kulissien takana. Se, että presidentti estäisi uuden napoleonin nousun määräämällä hänet tapettavaksi, ei ole mahdollisuuksien rajoissa, koska kansanluonne on aivan vääränlainen.

Valitettavasti kippareiden käsitystä tasavallasta pidetään edistyksenä, koska se vaikuttaa tarjoavan tasavallan hyvä puolet ilman ikäviä suojamekanismeja, ja tämä merkitsee Ranskan suureen vallankumoukseen palaamista, koska se syntyi siten, että Ranskan kippariväestö uskotteli muille, että kuningas oli sortaja. Hänen johdollaan muka sodittiin liikaa eikä köyhistä pidetty riittävästi huolta.

Näin aiheutetulla tyytymättömyydellä vanhasta järjestyksestä hankkiuduttiin vähitellen eroon uskottelemalla, että kansa ymmärsi asiat paremmin. Kun sille saatiin päätäntävaltaa kansanedustuslaitoksen kautta, alettiin uskotella, että keinotteleminen olisi helppo tie vaurauteen, ja kun talous sitten romahti, se oli vanhan vallan syytä ja aatelisia teloitettiin näytösoikeudenkäynneissä samaan aikaan kun keinottelijat tekivät huimia voittoja vallankumouksen avulla.

Samalla osa aatelisista saatiin peloteltua palvelemaan uutta valtaa, joka halusi tehdä kaikkea sellaista, mihin pelkkä valehteleminen ei riittänyt. Piti hyökätä joka suuntaan ja alkaa rakentaa utopiaa ja siihen tarvittiin todellista osaamista.

Köyhät saivat kuolla kaikessa rauhassa nälkään aika 1900-luvulle saakka, koska he olivat olleet vain väline, jonka avulla saattoi aiheuttaa levottomuuksia.

Vallankumouksen alkuperäiset päämäärät toteutuivat parhaiten Kanadassa, jonne muutti runsaasti yhteiskuntakelpoisia ranskalaisia siksi, että Ranska oli kehittymässä aivan toiseen suuntaan.

Kipparit yrittävät saada haluamansa keksimällä tarinoita, joissa hyvä muuttuu kätevästi pahaksi ja päinvastoin. Ne ovat selvästi valheita, mutta tämä seikka unohtuu helposti, koska niistä pyritään tekemään kiehtovia ja niin pitkiä, että ensivaikutelma unohtuu. Yksittäiset tarinat ovat vain osa suurta valhetta, joka kehittyy hitaasti, mutta varmasti, kohti epätodellisuutta, jonne ei kannattaisi eksyä.

 

He ovat hyviä eläytymään omiin tarinoihinsa, joten he kykenevät luomaan tilanteen, jossa muut alkavat uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi kun kansalle vain annetaan periksi joka asiassa. Mikään historiassa ei viittaa siihen suuntaan, että kippareiden omilla taidoilla voitaisiin luoda muuta kuin kaaosta, mutta kun propagandasotaa käydään tarinoiden avulla, muut eivät ole riittävän kriittisiä vaan alkavat huomaamattaan luottaa huonoihin ajatuksiin ja siirtyvät vähitellen kippareiden ajatusmaailmaan, jossa jopa se, että kansa yrittäisi valita itse päteviä johtajia, on huutava vääryys, koska kansan mielipiteiden on päästävä totuuden asemaan.

Kippareiden tasavallassa johtajaksi haluavan henkilön täytyy vain uskoa, että tasavalta on paras valtiomuoto, mikä koskaan on keksitty, ja tehdä sitä, mitä kansa haluaa.

Se on pelkkä tarina eikä edes kovin hyvä sellainen, sillä kansa kiihottaa itseään kapinaan valittamalla siitä, että johtajat ovat tyhmiä ja epärehellisiä, mutta se valitsee kuitenkin tällaisia johtajia. Älykäs ja rehellinen ehdokas ei pärjää vaaleissa, koska tarkoitus on päästä eroon tasavallasta ja päästä tappelemaan siitä, ketkä saavat valita yksinvaltiaan.

Puolue, joka ei saa aikaiseksi edes selväjärkistä puolueohjelmaa, on hyvä puolue, koska se ei osaa suunnitella mitään muutakaan ja se voidaan jossain vaiheessa panna vastuuseen siitä, ettei siitä ole mihinkään. Jossain vaiheessa saavutetaan se typeryyden taso, jossa johtajat luottavat kansaan, ja sitten ansa laukeaa.

Tätä valmistellaan uskottelemalla heille, että uhka on jossain muualla. Pienet ääriliikkeet ovat vaarallisia, vaikkeivät ne näytäkään saavan aikaiseksi juuri mitään, ja Venäjä on hirvittävä uhka, koska se ei kippareiden vallankumouksesta toipuvana suurvaltana ole riittävän hölmö säntäilemään pelkkien pötypuheiden mukaan.

Kansa itse on luonnollisesti olevinaan rehti ja luotettava. Se naamioituu niin vastuulliseksi, ettei sitä tarvitse vahtia ollenkaan, ja yrittää herättää johtajissa syyllisyydentunnetta jos nämä kuitenkin epäilevä, että se yrittää vain petkuttaa.

Leikkiin mukaan meneminen on iso askel jopa tyhmälle ja omahyväiselle ihmiselle, sillä uutiset ja viihde ovat pitkälle vain sitä, että ihmisien kiusaaminen lailla ja järjestyksellä on väärin. Rikolliset ja kapinalliset ovat sankareita ja viranomaisia yritetään houkutella ryhtymään samanlaisiksi, jotta päästäisiin eroon kaikesta, mikä on keksitty estämään yhteiskuntaa ajautumasta kaaokseen.

Tästä syystä aikapommi naamioidaan houkuttelevaksi siten, että sen avulla jaetaan kaikille paljon jotain kivaa, mikä tekee sen vain tehokkaammaksi, koska uudet oikeudet, ja lukuisat uudistukset sekä se, että menot ylittävät tulot, ovat olevinaan se, mistä valtiossa todella on kyse. Tätä puolta sitten kehitetään samaan aikaan kun yhteiskunta ajautuu yhä heikompaan toimintakuntoon. Jakamalla auliisti lahjuksiaan itselleen valitsemiensa johtajien kautta kansa käytännössä varmistaa, että lopulta yhteiskunta järjestys romahtaa ja se tulee sille yllätyksenä.

Itsekkyyden vapauttaminen on hyvin vaarallista, koska sen jälkeen kansa ei enää halua ajatella suurempia kokonaisuuksia vaan yksilöt keskittyvät mankumaan itselleen lisää kaikkea kivaa. Yksilö huomaa korkeintaan se haitan, mitä muiden etuisuuksista aiheutuu hänelle ja hänen etuisuuksistaan muille, joten politiikkaa aletaan hahmottaa kaksinapaiseksi, vaikka todellisuudessa napoja on yhtä paljon kuin erilaisia eturyhmiä ja haittojen määrä on aivan eri kertaluokkaa kuin mikään niistä luulee.

Yhteiskunnan romahtamisen edetessä itsekkäät kuvitelmat kaksinapaisesta tilanteesta kostautuvat, sillä sen avulla on helppo luulla, että oma eturyhmä olisi vahvoilla aseellisessa taistelussa, koska siihen muka liittyisi runsaasti muita eturyhmiä. Todellisuudessa on kehittymässä moninapainen konflikti, jossa osapuolia on niin paljon, että kyky luoda järjestystä edes jollain tavalla on merkittävä etu, koska se alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun paljastuu, etteivät mielikuvat tilanteesta vastanneet alkuunkaan todellisuutta ja siistin valtataistelun sijaan onkin saatu kaaos, joka pyrkii kehittymään yhä pahemmaksi.

Pakon edessä suhtautuminen yksilön oikeuksiin siirtyy nopeasti ääripäästä toiseen, koska ne olivatkin ongelman alku ja juuri. Näitä asioita ei ajateltu juuri ollenkaan silloin kun kaikki olivat mielestään saamassa kaikkea kivaa, joten ihanteeksi muodostuu yksinvaltias, jonka oikkuja kansan on toteltava kiltisti, koska silloin yksilöllä ei ole ainakaan liikaa oikeuksia. Yksinvaltiaan valitsemistakaan ei olla joudettu miettimään ajoissa, joten tulokset ovat melko sattumanvaraisia ja niitä luultavasti kadutaan myöhemmin.

Kansan keinot hämätä itseään uskomaan mahdottomuuksiin ovat edelleen samat kuin ennen Ranskan suurta vallankumousta. Tarinoiden avulla luodaan epätodellisuus, jossa musta on valkoista, ja keinottelemista tarjotaan helppona tienä vaurauteen. Kun talous romahtaa, se on olevinaan niiden syytä, jotka aikoinaan vastustivat keinottelemista, koska näistä äänekkäimmät on saatava vaiennettua, jotta kukaan ei kertoisi totuutta, ja toivon mukaan pelokkaammat yksilöt saadaan palvelemaan uutta valtaa, joka ei ole kovinkaan hyvä muussa kuin valehtelemisessa.

Toki myös pelkän kriisipesäkkeen syntyminen on täysin mahdollista, sillä kipparit mielellään kuvittelevat itsestään liikoja. Realistisia suunnitelmia ei juuri ole ja lopputulos riippuu pitkälti sitä, onnistuvatko vallankumoukselliset löytämään sellaisia johtajia, jotka kykenevät keskittymään tehtäviinsä.

Vallankumouksen onnistuminen on kipparimaissa parhaimmillaankin kiinni siitä, että kaaoksesta onnistutaan löytämään edes muutama henkilö, jotka pystyvät johtamaan edes jotain, ja on täysin mahdollista, ettei ketään sellaista löydykään vaan kaaos jatkaa pahenemistaan.

Poliittiset heimot

 

kansi

Suomalaisen puolueen puolueohjelman pystyy tunnistamaan lukemattakin pelkäksi tahattomaksi huumoriksi, koska siinä ei ole kuin epämääräisiä toiveita, ja yleensä rivien välistä on helppo lukea, että jonkun muun pitäisi toteuttaa ne. Suomalaisista ei vain ole pitkäjänteiseen suunnitteluun ja suunnittelusta ylipäätään on runsaasti huonoja kokemuksia, joten siihen ei mielellään edes yritetä paneutua.

Kokoomus on suomalaisista puolueista suoraselkäisin, koska se on rehellisesti ja kiemurtelematta lauma älyllisesti rajoittuneita valehtelijoita. Sen nettisivuilla kerrottiin aikoinaan yksiselitteisesti, että Yhtenäinen Venäjä on sen veljespuolue, ja linkkiä tähän leviteltiin nettikeskusteluissa varsin ahkerasti, mutta nyttemmin mitään tällaista ei muka ihan varmasti ole koskaan ollutkaan ja näin on valmis vannomaan vaikka kuka.

Muut puolueet arastelevat tällaista lähestymistapa ja mieluummin yrittävät selittää ympyrän neliöksi ja ehkä vähän uhkaillakin, mutta Kokoomus edustaa rohkeasti sitä, mitä suomalaiset todella ovat.

Tästä syystä se on onnistunut löytämään politiikasta aivan omanlaisensa paikan. Sen kannatus sinänsä on pieni, mutta se kykenee kasvamaan palvelemalla muita. Kun oikeasti suuret puolueet keksivät jotain, kokoomuslaiset rientävät toteuttamaan sitä ja puolue saa liikkuvia äänestäjiä puolelleen.

Periaatteita Kokoomuksella ei juuri ole, joten kun isänmaallisuus on muodissa, se on puolueista isänmaallisin, ja kun se ei ole muodissa, se on vähiten isänmaallisin. Sillä on myös aivan oma tapansa rakentaa puolueohjelma. Se lupaa mahdollisimman paljon sisältämättä oikeastaan mitään, mikä on eduksi, koska näin ei jää tilaa suomalaisille puolueohjelmille tyypilliselle sekavuudelle ja ristiriitaisuudelle.

Politiikassa se on kuitenkin vain apupuolue eikä oikeasti johda yhtään mitään, joten sillä ei myöskään ole mitään todellista merkitystä. Se lähinnä tarjoaa innokkaita apulaisia tyhmempää ja laiskempaa johtaja-ainesta suosiville puolueille ja saa siitä hyvästä tulonsiirtoja omille jäsenilleen.

Sen tärkein työnantaja ovat sosialidemokraatit, jotka keksivät vaikeampia tapoja tuhota kansantalous kuin pystyvät tai jaksavat itse toteuttaa. Kyse on oikeastaan luokkasodasta, jossa Kokoomus on vihollinen, mutta se pystyy kuitenkin toimittamaan aina riittävän määrän innokkaita apulaisia tekemään varsinaiset työt ja kantamaan vastuun seurauksista.

Sosialidemokraatit luottavat sosiaalidemokratiaan, joka on Adolf Hitlerin keksintö, ja se on myös oiva todiste siitä, etteivät rotuopit ilmesty tyhjästä vaan niillä vain selitellään jo olemassa olevaa uskoa omaan ylemmyyteen.

SDP on jo vuosikymmeniä edustanut turhantärkeää väkeä, joka on päässyt nostamaan nokkaansa työväenluokalle opiskelemalla jonkun akateemisen pikkututkinnon, mutta se myös pyrkii pääsemään työväenluokan suosioon aiheuttamalla sille vahinkoa ja esiintymällä pelastajana. Kaikki muut ovat tietoisia asiasta, sillä on helppo havaita, että SDP tekee ensin itse jotain, mikä aiheuttaa vahinkoa, ja alkaa sitten ulista, että porvarit ovat olleet pahoja, mutta yli-ihmiset eivät ole tajunneet tilannetta vaan jatkavat sinnikkäästi vihollisien keräämistä.

Myös Kokoomus ryvettää itsensä tässä pelissä, koska se on ilomielin esittelemässä osaamistaan aina kun siihen vain on tilaisuus. Se tunnetaan kykypuolueena lähinnä siksi, että sillä on ollut taianomainen kyky huolehtia SDP:n yksityistämispolitiikasta tavalla, josta on mahdollisimman paljon haittaa. Niin arvokasta omaisuutta ei olekaan, etteikö Kokoomus osaisi myydä sen halvalla pois.

Kokoomuspoliitikolle riittää palkkioksi se, että hän pääsee tekemään kauppoja menestyvien huijareiden kanssa ja pystyy ehkä käärimään vähän jotain omaankin taskuunsa. Sen takia kannattaa ottaa ammutuksi tulemisen riski, joka voi realisoitua siinä vaiheessa kun kansantalous saadaan viimein kaatumaan.

Surullisinta Kokoomuksessa on se, että se on kaikesta huolimatta verraten hyvä tekemään suunnitelmia ja muut puolueet mielellään luottavat tiukan paikan tullen siihen, että se onnistuu pelastamaan nekin.

Se on imagoltaan voimakkaasti porvaripuolue ja tämän johdosta sana porvari on jouduttu määrittelemään uudelleen, jotta se voisi tarkoittaa kokoomuslaista. Siihen ei kuulu kovinkaan paljon oikeita porvareita, eli yrittäjiä ja vapaita ammatinharjoittajia, jotka ovat huomanneet, että muut puolueet pitävät heidän asioistaan huolta paremmin, vaan sen jäsenillä ja kannattajilla on leimallisesti kova tarve olla olevinaan jotenkin taitavampia kuin muut. Jostain koulusta valmistuneelle mämmikouraiselle virkamiehelle tai palkkajohtajalle tulee hyvä olo kun hän leikkii kuuluvansa kädentaidoilla ja johtamistaidolla varustettuihin ihmisiin.

Toinen poikkeuksellisen mielenkiintoinen puolue on Vasemmistoliitto, jolla käynnissä ikuinen luokkasota Kokoomuksen kanssa. Se ei pidä porvareista ollenkaan, missä on avuksi se, ettei sana porvari tarkoita enää vaikkapa taksialan yrittäjää, joista valtaosa tuntuu olevan vasemmistoliittolaisia, tai työnantajalta toiselle ajelehtivaa ammattimiestä, jolle löytyy aina kysyntää, koska hän osaa sellaista, mitä koulussa ei voi oppia. Malliesimerkki tällaisista ihmisistä ovat omaperäiset taiteilijat, joita Vasemmistoliitossa on vähintään yhtä paljon kuin taksialan yrittäjiä.

Suomessa sanat vaihtavat merkityksiä helposti, koska totuus ei ole tärkeiden asioiden listalla aivan ensimmäisenä, joten on aivan luontevaa, että oikeasti porvarit ja leikisti porvarit käyvät järjettömältä vaikuttavaa luokkasotaa.

Vasemmistoliitolla on kannatukseensa nähden huomattavan paljon auktoriteettia. Sen politiikalla pystyisi pilaamaan kaiken mahdollisen, mutta jos jollakulla sattuu olemaan sen jäsenyys, häntä kuunnellaan kuin hänellä olisi suurempaa viisautta kuin muilla. Vaikutelma ei murene edes silloin kun siihen kuuluva psykiatri tekee politiikkaa diagnosoimalla muita psykopaateiksi, vaikka se muutoin on vain merkki todella surkeasta ammattietiikasta, sillä ainoastaan vasemmistoliittolaisella on todellinen sananvapaus. Hän saa puhua aivan mitä haluaa, ja jos hän haluaa puhua sananvapauden kaventamisesta muiden osalta, sitä aletaan harkita vakavissaan.

Tämä johtuu siitä, että Vasemmistoliitto on suomalaisien oman johtajatyypin puolue. Sitä ei voi käyttää johtamiseen, mutta ei siitä eroonkaan päästä vaan sitä on pakko kuunnella silloinkin kun järki pakottaa olemaan sen kanssa eri mieltä. Veri vetää sen suuntaan ja sen takia se on suhteettoman paljon esillä, ja toisin kuin muiden marginaalipuolueiden kanssa kinastellessa, sille täytyy osata väittää vastaan perustellusti ja moni antaa sille periksi jollei onnistu keksimään riittävän hyviä perusteluja omille näkemyksilleen.

Julkisen keskustelun kautta se kykenee vaikuttamaan kokoonsa nähden hyvin paljon yhteisiin asioihin eikä sen tarvitse kantaa vastuuta levittämistään typeryyksistä. Kokoomus on sen pahin vihollinen, mutta Kokoomus sijaishallitsijapuolueena mielellään omaksuu sen näkemyksiä ja naamioi ne oikeistoliberalismiksi, jotta niiden takana oleva suomalaiskansallinen järjenjuoksu ei näkyisi turhan selvästi.

Se on myös ainoa puolue, joka ei pysty irtisanoutumaan poliittisesta väkivallasta edes leikisti, koska sillä on sellainen käsitys, että todellisuudessa sen pitäisi johtaa maata ja muut ovat jotenkin rikollisia kun se ei toteudukaan.

Vasemmistoliiton ajattelijoiden seuraaminen on helpoin tapa ymmärtää suomalaista yhteiskuntaa, koska he paljastavat sen, mitä muut haluavat. Jos jossain on yhteiskunta romahtamassa, Vasemmistoliitto seuraa tilannetta tiiviisti ja yrittää löytää siitä myönteisiä piirteitä, joihin kuuluu aina se, että kyvyttömiä ihmisiä on saatu liian vastuullisiin tehtäviin. Pian muutkin alkavat ajatella, että eivät asiat taida niin kovin huonosti ollakaan.

Parhaimmillaan se on viisastellessaan oppositiossa, koska se on niin pieni, ettei se kykene aiheuttamaan sieltä käsin kovinkaan paljon haittaa. Hallitukseen päästessään se toteuttaa ideologiaansa ja voi ihan hyvin suututtaa erityisesti omat kannattajansa sotkemalla näiden asioita ja vaikuttamalla alkoholisoituneiden tyhjäntoimittajien puolueelta.

Kuitenkin se kykenee käyttämään valtaa myös oppositiosta käsin, koska sen viisastelu on luonteeltaan sellaista, että se leviää muihin puolueisiin.

Pitäisi saada sitä ja tätä eikä perusteluiksi tarvita muuta kuin höpinää jostain sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, ja säännöt ahdistavat niin paljon, että niitä pitäisi purkaa, mutta muiden kiusaksi niitä olisi saatava lisää.

Se on myös aina olevinaan kovasti köyhien asialla, vaikka köyhät eivät ole koskaan luottaneet siihen, koska sen juuret ovat Suomen kommunistisessa puolueessa, jonka avulla menestyneet pyrkyrit tarvitsivat vanhaa liturgiaa varten uuden puolueen sen tehtyä konkurssin Neuvostoliiton rahoituksen loppuessa. Se on alusta saakka ollut lähinnä keskiluokkaista kapinaa sitä vastaan, että Suomessa on sellaista varallisuutta, jota se ei vielä hallitse, ja sen toinen vihollinen, eli äärioikeisto, tapaa olla kaikkea sitä, mikä uhkaa sen oman hallitsevan luokan asemaa. Kun mukaan houkutellut työväenluokan edustajat haluavat jotain, mikä uhkaa varakkaiden jäsenien etuja, se on äärioikeistolaisuutta.

Sen oma aatemaailma on yhtä joustava ja jättää aina runsaasti tilaa oman navan kaivamiselle, mutta koska se on muille puolueille henkinen johtaja, se saa olla edustavinaan poliittisen kentän vasenta laitaa ihan vain siksi, että sen liturgiaan kuuluu muiden haukkuminen oikeistolaisiksi tai äärioikeistolaisiksi. Millään muulla kriteerillä siitä ei mitään aatteellista pohjaa löydy, koska puheet eivät vastaa todellisuutta ja niiden takana on aina lähinnä oman navan kaivamista.

Omimmillaan se on teeskennellessään jotain, mistä se ei ole, ja siitä tulikin varsin vaivattomasti Vihreän liiton klooni kun omat ideat eivät riittäneet äänestäjiä kiinnostavien puheiden keksimiseen. Tämä on sinänsä johdonmukainen toimintatapa, että vihreillä on puolueohjelman tilalla kokoelma ajatuksia, jotka vaikuttavat sen jäsenien mielestä hienoilta, eivätkä Vasemmistoliiton taidot tällä alueella riitä edes siihen. Johdonmukaisesta kokonaisuudesta on turha edes haaveilla ja yksittäisiäkin asioita on vaikea keksiä, joten listan kopioiminen toiselta puolueelta ratkaisee suuren ongelman, mutta lopputulos on kuitenkin ymmärrettävä.

Ammattiliitoissa se pyrkii saavuttamaan tilanteen, jossa siihen kuuluva pyrkyri voi kerätä kokemusta toimimalla luottamusmiehenä joutumatta sitä ennen tekemään päivääkään oikeaa työtä, minkä jälkeen hän voi yletä korkeampiin asemiin aiheuttamaan enemmän vahinkoa ja nauttimaan suuremmista tuloista kuin mihin luokkavihollinen, eli yrittäjä, keskimäärin yltää. Tämä on sitten puheissa tavallisien työntekijöiden puolustamista riistäjiä vastaan.

Vasemmistoliiton liturgiassa luokkasodalla on tärkeä asema, mutta käytännössä se on lähinnä sitä, että jos jonnekin muuttaa rikkaita ihmisiä, jotta he saisivat rauhaa kaiken maailman onnenonkijoilta, kohta naapurissa asuu vasemmistoliittolaisia, jotka saavuttavat näin syyn kulkea nokka pystyssä ja kokea syntyneensä johtamaan työväenluokkaa. Kaikkein hulluimpia ovat ne, jotka ovat syntyneet tällaisille alueille, sillä heidän tarpeensa edetä pummimalla parempaan maailmaan suuntautuu psykoottisiin mielikuvitusmaailmoihin. Koko maailma pitäisi panna uusiksi heidän mielensä mukaan, jotta he voisivat kokea edenneensä parempiin piireihin.

Jos Suomessa joku käyttää sanaa hienostoalue, hän joko kuuluu Vasemmistoliittoon tai oleskelee liikaa siihen kuuluvien seurassa, sillä muut eivät juurikaan käytä tällaisia sanoja. Myös sosialidemokraateille on erittäin tärkeää päästä eroon kaikesta, mikä voi jollain tavalla ajateltuna ehkä vähän muistuttaa muille pokkuroimista, ja saada muut pokkuroimaan itselle, mutta he ovat näissä asioissa maltillisempia. Teitittelyä vastustamalla tärkeään virkaan päässyt demari ei välttämättä loukkaannu sinuttelusta, koska hän muistaa vielä oman menneisyytensä, mutta Vasemmistoliitossa ajatus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta on tiukempi.

Siinä kiteytyy kaikki, mikä Suomessa on pielessä, joten on täysin luonnollista, että se toimii esikuvana muille puolueille.

Kuitenkaan kaikki siihen kuuluvat eivät ole huonoja ihmisiä vaan se on monelle ohimenevä osa nuoruutta, jonka avulla opitaan tärkeitä asioita ihmisyydestä, eikä siirtyminen muihin puolueisiin ole kovinkaan vaikeaa, sillä ne eivät loppujen lopuksi eroa Vasemmistoliitosta kovinkaan paljon.

Kaikkialla ihaillaan juoppoa tai muuten päihdeorientoitunutta öykkäriä, joka haluaa itselleen enemmän valtaa ja omaisuutta mitä ihmeellisimpien tekosyiden nojalla, mutta pääsääntöisesti näistä lahjakkaimmat sijoitetaan työmarkkinajärjestöihin, joissa näistä on mahdollisimman paljon haittaa talousjärjestelmälle, ja virkamieskuntaan, jossa nämä voivat pitää huolen siitä, ettei mitään muutakaan saada toimimaan kunnolla. Vasemmistoliitolla vain on näitä niin paljon, että huippulahjakkuuksia riittää kaikkialle.

Vihreä liitto puolestaan on onnistunut kehittymään lähes täydelliseksi sen, mitä suomalaiset kutsuvat edistykseksi.

Suomalaiset ovat tavattoman kiinnostuneita kaikesta uudesta ja ulkomaisien yhtiöiden kannattaa myydä prototyyppejään Suomessa, koska silloin niille saadaan runsaasti koekäyttäjiä, jotka ostavat tuotteet täyteen hintaan.

Suomalainen johtamistaito on kyennyt pilaamaan tämänkin ja oma tuotekehitys laahaa jäljessä, koska poliitikoilla ja virkamiehillä on pakkomielle sekaantua siihen edistyksen nimissä mahdollisimman paljon sillä seurauksella, että se lakkaa kiinnostamasta.

Vihreä liitto on suomalainen versio edistyspuolueesta ja se on kiinnostunut varsinkin kiinnostunut uusista ja puhtaista energianlähteistä. Se vastustaa myös määrätietoisesti ydinvoimaa, paitsi juuri silloin kun Suomeen päätettiin ainoan kerran rakentaa uutta ydinvoimaa sen olemassa olon aikana, mutta eniten haittaa se on aiheuttanut tyrkyttämällä muille uusiutuvia energianlähteitä täysin väärällä tavalla. Se haukkuu, pilkkaa ja hyppii silmille, ja pääsee sitten narisemaan, että muut maat ovat näissä asioissa paljon Suomea edellä.

Sillä on myös hyvin mukautuva usko ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen, joka vaikuttaa joko viilentävästi tai lämmittävästi, ja sen avulla se pystyy haittaamaan edistystä myös niillä alueilla, joista ei ymmärrä juuri mitään.

Myös suhtautumistapa luonnonsuojeluun ja energiatehokkuuteen on kuin muovailuvahaa.

Alkuaikoina se oli kovasti suojelemassa metsiä kuten ulkomaiset aatetoveritkin, mutta koska metsät ovat suomalaisille lähinnä kokoelma vieraslajeja, se on unohtanut ne ja keskittyy vesistöihin, joista suomalaiset ymmärtävät enemmän. Niiden elosysteemi jotenkin vain säilyy ennallaan, vaikka metsille tapahtuisi mitä, koska mitään liian vaikeaa ei tee mieli ajatella.

Energiatehokkuuden merkityksen korostamisen rinnalla sillä on perinteisen asumisen ihannointi, koska se on lähempänä suomalaisen rakasta mökkiä, vaikka se onkin energiatehoton ja idyllinen puulämmitys aiheuttaa pienhiukkaspäästöjä, joista vihreät muutoin ovat kovin huolissaan.

Suhteessa energiatehokkuuteen on avuksi se, että vihreät vastustavat ydinvoimaa vain silloin kun muut eivät ole sen lisärakentamisen kannalla, joten energiatehottomia rötisköjä voidaan lämmittää vaikka sähköllä, koska se ei ole loppumassa kesken.

Kehityksen haittaaminen riitelemällä ei ole suomalaisessa politiikassa millään muotoa poikkeuksellista, mutta Vihreä liitto on vienyt sen uudelle tasolle paneutumalla kunnolla hyvin kapeaan alaa.

Suomen keskusta ja Suomen sosialidemokraattinen puolue ovat vihollisia keskenään, mutta myös siamilainen kaksonen, koska niillä on yhteinen päämäärä. Ne yrittävät päästä käyttämään muita karjana, jolloin niiden olisi mahdollista elää menneisyydessä luopumatta kuitenkaan nykyajan mukavuuksista ja olla sopeutumatta siihen ajatukseen, että muut soveltuvat paremmin johtamaan nykyaikaista yhteiskuntaa.

Kumpikin haluaa enemmän vapauksia itselle ja enemmän sääntöjä muille. Sosialidemokraatit ovat kaupungistuneempia, joten niillä tämä politiikka aiheuttaa koko ajan kitkaa muun yhteiskunnan kanssa, mutta Keskustalla se etenee huomaamattomammin, koska sen kannatus painottuu vahvasti maaseudulle. Asiasta ei paljonkaan keskustella, mutta silti elämä maaseudulla muuttuu koko ajan kummallisemmaksi ja jo lähellä kaupunkeja löytää sivuteiltä aivan erilaisen liikennekulttuurin, jossa dementikko voi puuhata auton ratissa omiaan ja muun liikenteen on vain yritettävä sopeutua häneen.

Muiden huomio keskittyy Keskustan toiminnassa siihen, että se on päättänyt, että muu Suomi on olemassa vain ja ainoastaan sen valta-alueiden elättämistä varten. Niiden ei tarvitse kehittyä elättämään itse itsensä vaan ne voivat elää tuilla, joilla estetään kehittäminen. Se yrittää mielellään pitää esillä maataloustukia, mutta muut ovat silti huomanneet, että yritystuet käyvät kalliimmaksi ja niillä lihotetaan sellaisia yrityksiä, jotka pärjäisivät ilmankin. Tervettä kilpailua ei pääse syntymään eikä mafiamaisen hallintotavan asema ole uhattuna.

Keskusta on myös ymmärtänyt täydellisimmin suomalaisien käsityksen oikeudenmukaisuudesta, koska sen puheissa se tarkoittaa vain sitä, että keskustalaisien kuuluu saada sitä ja tätä. Maatalousyrittäjien kuuluu saada eläkkeet, koska muillakin on, mutta niitä ei tarvitse kustantaa itse, niin kuin muiden täytyy, vaan oikeudenmukaisuus oikeuttaa parempaan asemaan.

Sen retoriikka on kömpelöä, joten se vaikuttaa oppositiossa harmittomammalta kuin muut puolueet, mutta se kykenee saamaan sieltäkin käsin oikeudenmukaisuutta itselleen, koska se on siitä poikkeuksellinen puolue, että siihen kuuluu paljon aikaansaavaa väkeä. Kun muut panostavat mouruamiseen, se tekee töitä saadakseen haluamansa ja näin ollen se on suomalaisessa politiikassa kuin pysäyttämätön luonnonvoima. Muut haluaisivat edes hidastaa sitä, mutta se edellyttäisi omaa aktiivisuutta eikä siitä niin ollen tule mitään.

Myös SDP on omalla tavallaan erittäin aikaansaava puolue, mutta sille on epäluonnollista käyttää tätä ominaisuutta työajalla, joten sen aktiivisuus tulee esille lähinnä siinä, että se kykenee järjestämään hyvin nopeasti mouruamista edesauttavia tapahtumia. Vaikka demarit tunnetaan työympäristössä lähinnä laiskuudestaan, muut joutuvat katsomaan suu auki vierestä kun vaikkapa konsertti osataan järjestää hyvin lyhyellä varoitusajalla, mutta politiikassa sekin on avuton Keskustan kanssa, koska siellä vastenmielisyys työn tekoa kohtaan on liian pahasti tiellä ja Keskusta on immuuni aatteellisesti värittyneille tilaisuuksille.

Koska Keskusta ja SDP eivät pidä toisistaan ja niillä on vahvoja taipumuksia yli-ihmisajattelun suuntaan, jossain maaseudun valtakulttuurin ja sosialidemokraattien kesämökkikulttuurin välille syntyy kahnausta, sillä kun valvontaa ei ole ja ihanne on se, että yksilö saa tehdä mitä haluaa, maalaiset alkavat jossain vaiheessa tapella keskenään. Edellinen sisällissota alkoi sosialidemokraattien ja keskustalaisien huonoista väleistä ja niistä alkaa luultavasti seuraavakin, sillä kumpikaan näistä puolueista ei oikeastaan ole kehittynyt ollenkaan, vaikka nimet ovatkin vaihtuneet.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole huono asia, sillä yksi Suomen lukuisista ongelmista on se, että maalaisia on liikaa. Pieni harvennus ei tekisi ollenkaan pahaa ja suuremmastakin olisi paljon hyötyä.

SDP:n erityislaatuisuus piilee siinä, ettei se tajua olevansa tyhmä, joten virheet eivät aiheuta hätäännystä, joka saisi sen sotkemaan asioita vieläkin enemmän, koska niiden tekemistä ei vain ymmärretä.

Sen suurimpiin saavutuksiin tällä saralla kuuluu yleisökilpailu, jolla paikattiin sitä, ettei puolueohjelmaa osattu tehdä itse, ja ettei jo tämä olisi murentanut puolueen uskottavuutta, voittaja ei edes ollut sen jäsenen tai kannattajan käsialaa vaan sisälsi niin paljon Vihreän liiton ajatuksia, että puolue muuttui punavihreäksi ja siitä alkoi pitkä alamäki, joka ei vieläkään ole loppunut, koska se ei enää aja riittävästi punaisien asioita ja vihreillä oli sen lisäksi jo Vihreä liitto ja myöhemmin Vasemmistoliittokin.

Tämän seurauksena Kokoomuksesta tuli riittävän suuri, jotta se pystyy pääsemään päähallituspuolueeksi. Aikaisemmin se toimi sijaishallitsijapuolueena parhaimmillaankin luonteelleen paremmin sopivassa keskisuuren puolueen roolissa, mutta SDP:n hölmöilyn takia se kykeni ryhtymään myös työväenpuolueeksi, mikä on ollut demareille jatkuva ihmetyksen aihe. Heidän mielestään yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut jotenkin heille epäedulliseksi, vaikka tilanne johtuu kokonaan siitä, etteivät he voi päästää tärkeisiin asemiin henkilöitä, jotka osaavat tehdä jotain, mitä voi kutsua puolueohjelmaksi, vaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä ne on jaettava tunareille ja idiooteille, jotta kukaan ei pääsisi vaikuttaman näitä älykkäämmältä.

Kristillisdemokraatit ja Suomen ruotsalainen kansanpuolue taas ovat jalostaneet omissa maailmoissaan elämisen turvalliselle tasolle. Ne eivät juurikaan kasva tai kutistu tapahtui mitä tahansa, joten politiikan tasollakaan ei ole mitään väliä.

Ne ovat turvallinen vaihtoehto sellaisille, jotka kykenevät sopeutumaan niihin.

Kristillisdemokraatit ainakin puhuvat vaalivansa kristillisiä arvoja, mutta asian todellinen laita ei ole aivan selvä, koska muita suomalaisia tällainen ei kiinnosta juuri ollenkaan eikä se uhkaa muiden puolueiden kannatusta niin paljon, että sen asioita viitsittäisiin tutkia tarkemmin.

RKP taas todistaa olevansa kappale kauheinta suomalaisuutta pyrkimällä muuttamaan koko maan itsensä näköiseksi, vaikka sen kannatus on pysyvästi neljän ja viiden prosentin välillä. Se, mitä se kutsuu ruotsalaisuudeksi, pitäisi olla valtakulttuuri kaikkialla, ja näin saavutettaisiin viimein sellainen tilanne, jossa oikeat ruotsalaiset joutuisivat ottamaan sen vakavasti.

Suomenruotsalaisien ruotsalaisuus on aika heikolla pohjalla, koska väestö on sekoittunut vuosisatojen rinnakkaiselon takia, joten kaikilla on myös ruotsalaisia sukujuuria, ja sukunimet ovat sekä suomalaisille että ruotsalaisille niin tuore asia, ettei niihinkään voi luottaa. Lisäksi niitä on vaihdettu Suomessa sen mukaan, onko haluttu ruotsalaisia vai suomalaisia.

Periaatteessa RKP on puolue niitä ruotsia äidinkielenään puhuvia suomalaisia varten, jotka suhtautuvat heimojakoon kaikkein suomalaisimmin eivätkä halua riesakseen yhtenäiskulttuuria, joka haittaisi heimojen välistä riidan haastamista.

RKP:n suomalaisuus tulee parhaiten esille sen isottelussa, jossa totuudella ei ole alkeellisintakaan merkitystä. Suomalainen puolue yrittää omia menneisyydestä myönteisiä saavutuksia itselleen keksimällä satuja, ja RKP on kehittänyt tätä varten kaksikielisyyden käsitteen, joka tarkoittaa jossain yhteydessä sitä, että puhuu toisena kielenä ruotsia ja toisena suomea, ja toisessa sitä, että puhuu toisena kielenä suomea ja toisena jotain muuta kuin ruotsia. Kaksikielinen ihminen on automaattisesti sen kannattaja eikä tähän vaikuta mitenkään se, ettei suuri osa äidinkielenään ruotsia puhuvista suomalaisista tunnista sitä omakseen ja sen johdosta on toinen ruotsinkielinen kulttuuri, jonka piirissä RKP tunnetaan muun muassa lempinimellä svenska talande bättre folket.

Näin se voi liittää itseensä kaikki kahta kieltä puhuvat henkilöt, mistä on ollut apua loistavan historian sepittämisessä, ja loistavan tulevaisuuden takaamiseksi se on ollut innolla mukana tekemässä sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka lisää kaksikielisien suomalaisien määrää, vaikka se käytännössä onkin jo johtanut siihen, ettei valtaväestö enää yhdistä kaksikielisyyttä ruotsinkielisyyteen, mutta se jatkaa samalla linjalla niin kauan kuin ruotsinkielisissä pitäjissä voidaan kuvitella, että se voi olla edustavinaan kaikkia kaksikielisiä suomalaisia voidakseen ajaa omia etujaan tehokkaammin.

Ahvenanmaa edustaa myöskin suomalaista ajattelutapaa, vaikka siellä se on saanut olla niin rauhassa, että se muistuttaa päällisin puolin vihaa kaikkea mannersuomalaisuuteen liittyvä kohtaan, ja sillä on itsehallinnon takia kokonaan oma politiikka ja mahdollisuus käyttäytyä kuin se ei kuuluisi Suomeen ollenkaan. Edes ruotsinkielisistä mannersuomalaisista ei pidetä vaan näidenkin oikeudet on poljettu sille tasolle, että sellainen on mahdollista vain maan sisäisissä asioissa. Jos kyse olisi valtioiden välisistä suhteista, Ahvenanmaa olisi pulassa syrjinnän takia, mutta autonomisena maakuntana se voi olla ylpeä siitä, että se suhtautuu muihin suomalaisiin kuin äärimmäisen vastenmieliseen vieraaseen rotuun.

Ahvenanmaan itsenäistymisestä puhutaan paljon, koska suuri osa ahvenanmaalaisista ei ole tajunnut, että suomalaisien syrjiminen loppuisi sen toteutuessa kansainvälisen painostuksen takia, mutta asenneilmasto on myös itsenäistymisen tiellä, sillä muut suomalaiset eivä tyleensä ottaen kannata itsenäistymistä, koska heistä on hienoa, että aito suomalainen yhteisöllisyys on saatu säilymään tällaisessa reservaatissa.

*

Suomalainen puolue pyrkii hajottamaan yhteiskuntaa huomaamattomasti. Se uskottelee, että asiat ovat hyvin ja pyrkii pitämään aiheuttamansa vahingon kaukana tärkeimmiksi kokemistaan kannattajista. Ne, jotka joutuvat kohtaamaan todellisen tilanteen, tulevat vihaisiksi ja haluavat parempaa politiikkaa, mikä merkitsee käytännössä vahingollisempaa politiikkaa, sillä suomalainen ei pidä toimivasta politiikasta.

Tyytymättömyys kyetään aika hyvin naamioimaan myönteiseksi kehitykseksi, jolla puolueet itse asiassa aiheuttavat vahinkoa, mutta sen lisäksi on olemassa myös protestiliikehdintä niille, joille sekään ei riitä.

Suomen maaseudun puolue edusti tätä liikehdintää, ja koska se oli vieläkin huonompi kuin muut puolueet, sen poliitikkojen taso oli alhaisempi. Suomalainen luottaa typerään, järjestäytymiskyvyttömään ja ennalta arvaamattomaan johtajana, ja tämä korostuu vaikeina aikoina. Samoin se, että joutuu kohtaamaan ensimmäisien joukossa vaikeat ajat, joita kohti johtajat ovat suunnistamassa, on pätevä syy siirtyä kriisiaikojen ajattelutapaan.

Näin SMP hajosi lopulta ihan vain sen takia, että tyytymättömien määrä kasvoi suureksi eikä se enää osannut käsitellä kannatustaan. Syntyi valtataistelua, johon se lopulta hajosi.

SMP:läisen liikehdinnän, jota Perussuomalaisetkin edustaa, keskeinen ongelma on aina ollut sen, että huonoja ja suuruudenhulluja johtajia on liikaa ja kaikkia muita liian vähän, joten Perussuomalaisien sisäiset valtataistelut eivät lopu siihen, että yksi klikki lähtee omille teilleen vaan uusia klikkejä syntyy sitä mukaa kun sen jäsenet harjaantuvat toimimaan johtajina. Jos tätä haluaa pitää lahjana, niin SMP:läinen liikehdintä on sellainen lahja, joka ei varmasti lakkaa antamasta.

Sotien jälkeen Neuvostoliitto perusti Suomen Kansan Demokraattisen Liiton keräämään politiikassa puuhaavia häiriköitä sen valvontaan, ja SMP näyttää perineen sen aseman ilman valvontaa, koska sen kannatus kääntyi nousuun 70-luvulla, jolloin SKDL:n kannatus laski, ja se alkoi taas kasvaa 90-luvulla sen jälkeen kun SKDL lakkautettiin. Kaikella, mitä siitä on syntynyt, on tarve kaivaa politiikan historiasta esille Neuvostoliiton vaikutus ja nykyisestä politiikasta Neuvostoliiton vaikutuksen jättämä perintö.

Alkuaikoina SMP tuli tunnetuksi eduskunnan toiminnan vaikeuttamista siihen pisteeseen asti, että sen edustajille piti antaa porttikieltoja, jotta asiat saatiin hoidettua, mutta sen kannattajat pitivät tällaisesta ja vanhempi väki muistaa yhä sitä kun puheenjohtaja Veikko Vennamo kannettiin ulos eduskunnasta. Tämä johtui yksinkertaisesti siitä, että hän tuli häiriköimään porttikiellosta huolimatta, mutta kannattajat näkevät hänet uhrina, jota muut kohtelivat väärin.

SMP:läisen liikehdinnän piirissä ei vikistä fasismista, jonka takia ei saa tehdä sellaista, mikä on kiellettyä, koska näin se voi erottua muusta vasemmistosta, mutta mentaliteetin puolesta se on äärivasemmistoa. Myös suhde rahaa on erittäin vasemmistolainen, sillä muiden köyhyydestä puhuminen on lähinnä keino päästä käsiksi isoihin tuloihin, mutta sen taipumus pilata kaikki sisäisellä valtataistelulla paljastaa, että se on vasemmistolaisempi kuin muut vasemmistopuolueet, jotka kykenevät luomaan toiminnalleen sen verran jatkuvuutta, ettei tarvitse puhua liikehdinnästä, koska puolueet eivät hajoa yhtä herkästi.

SMP:n hajottua 90-luvulla, sen raunioille nousi Perussuomalaiset, joka perustettiin lähinnä siksi, että eräs SMP:n entinen kansanedustaja istui eduskunnassa yksin edustamatta oikeastaan mitään. Erittäin vaatimattomasta alustaan huolimatta puolue koettiin alusta saakka tärkeäksi, koska siitä tiedettiin heti, että se kasvaa vielä suureksi. Paljon parempaa alkua protestipuolueelle ei voisi olla.

Se onnistuikin haalimaan protestihenkisiä ihmisiä, joilla oli kannatusta, mutta joita ei kaivattu muihin puolueisiin, sen kasvettua suureksi ydinryhmän epäluotettavuus alkoi muodostua ongelmaksi, sillä suomalaisiin protestiliikkeisiin kuuluu olennaisesti se, että johtohahmot ovat kiinnostuneita lähinnä omista eduistaan. Se on puolueille tyypillistä ylipäätään, mutta korostuu sitä enemmän, mitä enemmän ne ovat olevinaan parantamassa maailmaa.

Lopulta ydinryhmä päätti säilyttää asemansa perustamalla uuden puolueen, jonka oli suunniteltu saavan Perussuomalaisien kannatuksen, vaikka aatteellinen pohja pantiin kokonaan uusiksi siitä syystä, että väki oli saavuttanut jo sellaisen elintason, ettei sitä enää huvittanut samaistua syrjäytyneisiin, joiden kannatuksella se oli urallaan edennyt.

Näin Perussuomalaisista tuli käytännössä uusi puolue, koska protestiliikkeen tarvitsemat johtajat lähtivät pois, mutta se sai kuitenkin pitää protestiliikehdinnän, joka oli tullut petetyksi harvinaisen härskisti. Vaikka protestiliike alkaa jossain vaiheessa kaivata riittävän epäluotettavia johtajia, kohtuullisen suurena puolueena aloittaminen auttaa kuitenkin tekemään hyvän vaikutuksen sellaisiin kansalaisiin, joiden protestimieliala ei ole niin korkealla, että sen takia haluttaisiin pilata sekin, mitä ei vielä olla ehditty pilata.

Uusi puolue, eli Sininen tulevaisuus, taas edustaa suomalaista ajattelutapaa puhtaimmillaan. Koko maailman pitäisi pyöriä oman venekerhon ympärillä, joten puolueen kannatuksen pitäisi seurata perässä kun se päättää perustaa uuden puolueen ja alkaa ajaa erilaista politiikkaa kuin aikaisemmin. Äänestäjät vain jotenkin hyväksyisivät sen, että kansanedustajat ovatkin äkkiä jotain muuta kuin sitä, minkä takia heidät eduskuntaan äänestettiin.

Se, ettei tällainen siirto toimi käytännössä, edustaa suomalaisille äärimmäistä pahuutta sikäli kun asialla on oma venekerho, koska heille on luonnotonta ajatella, että muillakin venekerhoilla on yhtäläinen oikeus ajatella itse. Geenit vain eivät ole edulliset oikean kansan muodostamista varten.

Jos muut epäonnistuvat yrittäessään jotain tällaista, niin se on iloinen asia, mutta omalla venekerholla pitäisi kuitenkin olla erivapaus onnistua.

Epäonnistuminen aiheuttaa uhkakuvien maalailua, koska jokin luonnoton voima tuntuu rajoittavan venekerholle kuuluvaa vapautta, mutta se on vain tapa käsitellä tilannetta eivätkä uhkakuvat sinänsä ole mitenkään merkityksellisiä. Kaikilla puolueilla on samanlaisia hirvittäviä mielikuvitusvihollisia, joista puhutaan paljon, mutta samaan aikaan sisällissotaan ajautuminen ei pelota ollenkaan vaan sen tieltä puretaan kaikki mahdolliset yhteiskunnan toimintaa säätelevät mekanismit, koska nekin rajoittavat vapautta.

Mielikuvitusmörkö estää valehtelemasta ja haastamasta riitaa täysin siemauksin, joten se on sitten olevinaan ainoa todellinen uhka ja kohti sisällissotaa ajautuminen on keskeinen osa sen torjumista. Puolueet kokevat vapautuvansa mörköjensä otteesta sitä mukaa kun ne saavat lisää vapautta ryhtyä itse möröiksi. Tässä yhteydessä ei ole ollenkaan paha asia kokea omistavansa oikeuden keksiä ainoan oikean totuuden itse ja haaveilla, että jonain päivänä se hävittää kaikki kilpailijansa.

*

Sininen tulevaisuus on kuitenkin omalla tavallaan merkittävä puolue, koska se on todistanut, että suomalaisien luottamus huijareihin on rotuominaisuus, jonka poistumisesta on aivan turha haaveilla.

Puolueen imago löydettiin Kokoomuksen entisen puheenjohtaja Jyrki Kataisen filosofi Pentti Himaselta hankkimasta Sinisestä kirjasta, joka on niin tyhjää jaarittelua, että suomalaisetkin kykenivät huomaamaan sen turhaksi kirjaksi. Se, että tällainen ideologinen kirja pantiin kiertoon vain nelisen vuotta sen jälkeen kun siitä oli käyty kiivasta keskustelua julkisuudessa osoittaa jossain määrin kehittynyttä pelisilmää, sillä suomalaiset eivät muista tällaista kirjaa enää neljän vuoden kuluttua. Harva on jaksanut lukea sitä, sillä keskustelussa ei tarvitse ymmärtää, mistä on kysymys, mistä syystä itse keskustelukin unohtuu nopeasti.

Sininen kirja on luonnollinen osa suomalaista järjestäytymistä, sillä kun suomalaiset pääsevät käsiksi niin suuriin muiden rahoihin, että on varaa pestata ulkopuolinen henkilö ajattelemaan muiden puolesta, tilataan mielellään tällainen hengentuote, johon voidaan viitata silloin kun halutaan teeskennellä, että ymmärretään asioista jotain, mutta harvemmin niitä kukaan lukee.

Sinisestä tulevaisuudestakin keskusteltiin paljon ja yleisesti epäiltiin, että se oli lähinnä tie hyviin EU-virkoihin, mutta tämä hyvin ilmeinen yhteys Jyrki Kataiseen jäi silti huomaamatta, vaikka Katainen oli siinä vaiheessa tie hyviin EU-virkoihin. Oma ura oli jo siinä vaiheessa, että Euroopan komission puheenjohtajuus näytti lankeavan seuraavaksi hänelle, minkä johdosta pyrkyrit olivat mieliksi hänelle ja hän itse oli ostamassa liittolaisia, jotka eivät pettäisi häntä myöhemmin.

Sinisestä kirjasta muovattiin puolue selvästikin tämän takia, mutta yhteys jäi huomaamatta muilta, sillä vaikka suomalainen sivistää mielellään itseään lukemalla kirjoja, hän tekee sen lukemalla fiktiota, joka on kirjoitettu sellaiseksi, mitä hän haluaa lukea. Edes täysin ympäripyöreä ja lähinnä jonkinlaista asiatekstiksi naamioitua runoutta edustava visio tulevaisuudesta kiinnosta ollenkaan, koska sisältö on kuitenkin ankkuroitu todellisen maailman asioihin, mikä ei kuulu hyvän kirjan piirteisiin.

Vaikka Sininen tulevaisuus osoittikin ideologian plagioimisessa suomalaisuuden ymmärtämistä, se osoitti siinä myös edustavansa suomalaisuutta itsekin, sillä Sinisen kirjan sisällön suosio oli jo testattu, joten tiedettiin aivan varmasti, ettei se kelpaa suomalaisille. Piti vain olla tietävinään asiat paremmin, ja tämä on keskeinen syy siihen, etteivät suomalaiset saa tehtyä juuri mitään kunnolla.

SMP:läinen liikehdintä edustaa niin puhdasta suomalaisuutta, ettei järjestäytyminenkään enää onnistu kunnolla, joten Perussuomalaiset oli osuva nimivalinta ja se olisi sopinut Siniselle tulevaisuudelle paremmin kuin sen hylkäämälle emopuolueelle, joka jäi järjestäytymiskykyisemmälle väelle.

Vasemmistoliittokaan ei edusta näin puhdasta suomalaisuutta, mutta järjestäytymiseen liittyvän rajoittuneisuuden takia SMP:läinen liikehdintä ei kykene uhkaamaan sen asemaa älymystön puolella. Jutut muuttuvat liian nopeasti ja yhteisen rintaman muodostaminen on vaikeaa eikä sellainen koskaan kestä kovin kauaa.

On kuvaavaa, että moni SMP:läiseen liikehdintään kuuluva on tuntenut vetoa Vasemmistoliittoon eikä ole koskaan oikein onnistunut tajuamaan, miksei siihen liittyminen onnistu. Sitoutumiskyvyn puuttuminen on suomalaiselle sellainen asia, että jos potee sitä itse, niin ei pysty käsittämään, että jotain puuttuu. Pikemminkin kokee olevansa vapaa jostain, minkä kanssa eläminen tuottaa muille ongelmia, koska harva suomalainen nauttii sitoutumisesta. Se on enemmistölle lähinnä jotain, mikä aiheuttaa masennusta, josta puhuminen taas on jotain, millä voi osoittaa olevansa normaali ja siten jotenkin parempi kuin muut.

Perussuomalaisien hajoaminen jakoi suomalaisien mielipiteitä järjestäytymiskyvyn mukaan ja enemmistö oli tietenkin lopulta Siniseksi tulevaisuudeksi irtautuneen ryhmän puolella, koska siinä oli enemmän sitä jotain, minkä suomalainen kokee omakseen. Yleinen käsitys oli, että muut edustivat äärioikeistolaisuutta, vaikka siitä ei ihmeempiä todisteita löytynyt ja todellisia äärioikeistokytköksiä loikkasi Siniseen tulevaisuuteen, mutta tällainen on normaali osa suomalaista aatehistoriaa. Pahuus on siellä, missä on jotain, mistä ei pidetä, ja sen takia voidaan kaveerata sellaisien henkilöiden kanssa, jotka edustavat jotain, mistä ei olla pitävinään sen takia, että voidaan leimata vastenmielisiä ihmisiä pahoiksi ihmisiksi.

Rationaalinen argumentointi on Suomessa hyvä äärimmäisen pahuuden merkki, sillä se uhmaa aivottoman mölinän asemaa keskustelukulttuurissa, ja Perussuomalaisiin oli houkuteltu tätä koulukuntaa edustavia maahanmuuttokriittisiä tuomaan lisää kannatusta ja pehmentämään sitä vaikutelmaa, joka oli syntynyt silloin kun suurin osa naisia halveksivista rasistijunteista onnistuttiin houkuttelemaan puolueen kannattajiksi.

Kun puolueen ydinryhmä pääsi hallitukseen ja muutti mielipiteitään seuraavaa päämäärää varten, se menetti oman kannatuksensa ja tarvitsi pari vuotta uskotellakseen itselleen, että muiden kannatus kuuluikin sille ja muut olivat jotenkin kaappaamassa valtaa, koska kannatus tuntui olevan merkillisen kiinnostunut näistä. Kun valta puolueessa oli siirtymässä muille, ydinryhmä lähti omille teilleen siinä uskossa, että kannatus tulisi perässä ja pian voitaisiin palata ottamaan valta puolueessa.

Näin syntyi kummallinen tilanne, jossa äärimmäinen pahuus edusti sitä, mikä oli jo siirtynyt muihin puolueisiin, ja pahuuden ruumiillistumaa vastaan taisteli joukko ministereitä ja kansanedustajia, joilla ei ollut kannatusta nimeksikään.

Samaan aikaan varsinkin SDP ja Vihreä liitto kärsivät merkillisestä vaivasta, joka ei pitänyt varsinkaan nuorista vasemmistolaisista naisista, mutta kun oli päätetty, että pahuuden ruumiillistuma oli muualla, vaivalle ei voitu keksiä selitystä. Puolueiden kannatukset olivat vain jotenkin kasvaneet samaan aikaan kun Siniseksi tulevaisuudeksi irronneen ryhmän kannatus oli romahtanut ja ne olivat menettäneet tätä kansanosaa asettuessaan sen sisäisissä kiistoissa ylimielisien feministien tueksi, mutta eihän näillä seikoilla mitään yhtyettä voinut olla, koska se ei olisi sopinut viholliskuviin.

Suomalaiselle poliittiselle ajattelulle on ominaista, että se estää tehokkaasti ymmärtämästä, mitä politiikassa tapahtuu, joten politiikka sitten tarjoaa aivan ihmeellisiä yllätyksiä.

Politiikaksi kutsuttu ilmiö

Ulkopuolinen erehtyy helposti pitämään Suomen poliittista järjestelmää vakaana, koska puolueilla ei vaikuta olevan todellisia eroja. Ne pyrkivät käymään kukin vuorollaan hallituksessa ajamassa yhtä ja samaa politiikkaa ja eroja niillä on vain tulonsiirtoon ja sivuseikkoihin liittyvissä asioissa, mutta ne eivät suinkaan ole ystäviä keskenään vaan niiden välillä on käynnissä raivoisa kilpailu.

Tilanne on samanlainen kuin kommunistien väliset vihollisuudet. Yksillä on pilkku vähän eri paikassa kuin toisilla ja sen takia ollaan valmiita tappamaan, sillä kyse on samasta ilmiöstä. Suomalaisetkin ovat umpimarxilaisia ja heidän versionsa siitä on sosiaalidemokratia, jossa pilkkujen paikat ovat aivan yhtä tärkeitä.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että valta halutaan saada henkilöille, joilla ei ole ensimmäistäkään omaa ajatusta, jotta kansa voisi olla peruskäyttäytymisen vietävissä, ja tästä syystä suomalaisen poliitikon on ensisijaisesti pyrittävä olemaan mahdollisimman paljon samaa mieltä kuin kansa ja tästä sitten seuraa, että puolueet ovat lähes identtisiä. Kaikki ajavat samaa typerää politiikkaa ja vain tekosyyt vaihtelevat, jotta voitaisiin ylläpitää kansan tarvitsemaa vastakkainasettelua. Oikeisto ja vasemmisto pyrkivät samaan, mutta niillä on siihen erilaiset tekosyyt, joiden avulla saman politiikan jatkaminen vaikuttaa siltä, että suunta muuttuu välillä. Oikeisto tekee sitä samaa vastustaakseen vasemmistoa ja päinvastoin.

Tästä syystä politiikka on henkilökeskeistä pelailua ja jännitys tulee siitä, että ketkä pääsevät käyttämään päätäntävaltaa samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Siihen liittyy suuria tunteita ja häviäjät ovat oikeasti masentuneita sen takia, etteivät pääsekään tekemään sitä samaa, mitä muut pääsevät tekemään.

Suomalaiset eivät osaa keskustella politiikasta ollenkaan, joten tavoite on saavuttaa sadan prosentin enemmistö, joka taistelee keskenään tekosyiden avulla. Vasta sitten demokratia toteutuu, koska enää ei tarvitse vaivata aivojaan syiden ja seurauksien pohtimisella vaan voi ymmärtää politiikkaa puhtaasti sen mukaan, että sopiiko se peruskäyttäytymiseen vai ei.

Epäonnistumiset selitetään aina siten, että ne johtuivat ulkoisista tekijöistä tai joku yksilö on möhlinyt asiat yksin, joten tällainen järjestelmä vaikuttaa suomalaisista hyvin viisaalta. Erehtymisen vaaraa ei juuri ole.

Ulkopuoliselle on varattu tässä pelissä palvelijan rooli. Hänen täytyy alistua palvelemaan tällaista järjestelmää, joka on niin typerä, että sitä on vaikea todeksi uskoa, tai muuten hän ei kuulu joukkoon. Tämä pätee niin yksilöiden kuin kaiken muunkin kohdalla, ja siitä syystä suomalaisien on ollut vaikea löytää liittolaiskansoja, koska se tarkoittaisi käytännössä sitä, että muiden pitäisi alkaa palvella suomalaisia.

Jopa keskustelu NATO-jäsenyydestä on vain sitä, että joidenkin mielestä se tarjoaa mahdollisuuden laajentaa suomalaisien päätäntävaltaa ja toiset epäilevät, ettei siitä kuitenkaan palvelijaa saisi. Jälkimmäinen keskustelun osapuoli kokee sen viholliseksi, sillä ystävällismielinen sotilasliitto uskoisi kiltisti kaiken, mitä suomalaiset sille valehtelevat saadakseen oman tahtonsa läpi, ja toinenkin päätyisi samaan käsitykseen jos jäsenyys toteutuisi.

Vain kaikista tärkeistä asioista samaa mieltä olevat suomalaiset koetaan päteviksi käyttämään valtaa ja muut pitäisi saada alistumaan heille.

*

Kun kansalle annetaan äänioikeus, politiikka alkaa muistuttaa urheilulajia, jossa tärkeintä on se, että oma joukkue voittaa, mutta suomalaiset ovat vieneet tämän vieläkin pidemmälle ja heidän käsityksensä politiikasta muistuttaa läheisesti penkkiurheilusta kehitettyä urheilulajia.

Sääntöjä ja tuomareita on liian vähän, koska lehtien urheilusivuja rapistelevan penkkiurheilijan tuhinalla täytyy olla merkitystä, ja peliä ohjaavat samaiset urheilusivut, joilla pyritään oikeastaan vain tavoittamaan yleisön huomio. Poliitikoille on tärkeintä vaikuttaa hyviltä pelaajilta, joten lukevat mielellään lehdistä, millainen se hyvä pelaaja on, mikä on sama kuin jos urheilija ammentaisi lajinsa tuntemuksen rapistelemalla urheilusivuja.

Suomalaiset tarvitsevat irrallisuuden kokemusta, joka erottaa heidät muusta maailmasta, joten lajin luonne ei ole vielä näinkään outo, vaan sen päämäärä sama kuin yritettäisiin muodostaa penkkiurheilujoukkue, joka voittaisi jalkapallon maailmanmestaruuskisat.

Pärjäämällä suomalaisessa politiikassa voi päästä hallitukseen, jonka todella oletetaan tuovan menestystä maailmanpolitiikassa, vaikkei se ymmärrä kunnolla edes maan sisäisiä asioita.

Tavallinen äänioikeutettu on kuitenkin tyytyväinen voidessaan haaveilla siitä, kuinka hänen suosikkijoukkueensa pärjää otteluissa muiden joukkueiden kanssa ja keksii tappioille selityksiä itse, jolloin joukkueiden tarvitsee vain poimia hyvät selitykset valmiina voidakseen säilyttää uskottavuutensa. Tähtipelaajia täytyy ehkä vaihtaa, mutta heistä ei pääse olemaan pulaa kun tarvitsee vain osata vaikuttaa siltä kuin hallitsisi lajin.

Poliittisen järjestelmän perusteellista uudistamista ei olla edes harkittu, koska suomalaiset kokevat ajatuksen pelottavaksi. Se veisi heiltä heidän arvokkaan vapautensa, jonka turvin he voivat haaveilla poliitikkojoukkueidensa alkavan menestyä vielä joskus.

*

Suomalaisen poliittisen ajattelun peruskivi on se, mitä jalkapallossa kutsutaan filmaamiseksi, joskin se on läpinäkyvämpää. Tyypillinen suomalainen on kuin se tyhmä pelaaja, joka heittäytyy jalkaansa pidellen maahan ulisemaan kun joku tulee edes lähelle ja moni kieriskelee tuskissaan ihan yksinäänkin.

Saatuaan edes vähän näkyvyyttä, suomalainen alkaa mielellään tehdä politiikkaa ärsyttämällä vastustajia ja heittäytymällä uhriksi heti kun joku provosoituu, joten filmaaminen julkisuudessa käyttävän poliittisen keskustelun tärkein osa. Mitään haittaa siitä ei ole edes siinä tapauksessa, että olisi huono teeskentelijä, vaan kansa päinvastoin arvostaa sitä, että joku ymmärtää leikkiä uhria. Sillä saa aivan eri tavalla arvostusta kuin vaikkapa sillä, että yrittää perehtyä asioihin ja saada aikaiseksi jotain kunnollista.

Asiakysymykset ovat suomalaisille liian vaikeita, mutta epärehellisyys ilahduttaa heitä aina. He osaavat jo pieninä lapsina syytellä muita siitä, että nämä juonivat jotain ilkeyksiä, ja poliittinen ajattelu kehittyy vähitellen sen päälle. Suomalaiset voivat vaikuttaa siltä että politiikan analysoiminen kiinnostaa heitä, mutta lähemmässä tarkastelussa se paljastuu usein muiden mustamaalaamiseksi salaliittoteorioiden avulla. Toinen suosittu syy teeskennellä analyyttisyyttä on se, että yritetään muuttaa puolueiden voimasuhteita valehtelemalla, että jonkin kannatus on muka nousussa ja toisen laskussa. Näyttöjä sen toimivuudesta ei ole, mutta suomalaisien on kuitenkin pakko yrittää, koska heille olisi luonnotonta puhua politiikasta totta.

Jos syyttää suomalaista puoluetta rikollisjärjestöksi, erehtymisen vaaraa ei juuri ole, mutta suomalainen johtamistaito ei riitä monimutkaisiin salaliittoihin, joten suomalaisien synnynnäinen luihuus estää heitä näkemästä, kuinka typeriä puolueet ovat. Tarve keksiä jotain ovelaa, mihin viholliset muka kykenevät, peittää tehokkaasti alleen karun todellisuuden.

Suomalaiset haluavat kuitenkin vajota heimosotiin, joten tästä ei varsinaisesti aiheudu vahinkoa.

Pohjimmiltaan syyttelyssä on kyse alkeellisesta yrityksestä saada kansanpalvelijoiksi sellaisia ihmisiä, jotka välittävät muista ihmisistä, mutta käytännössä se pitää nämä kaukana politiikasta, sillä suomalaiset ovat näissä asioissa parhaimmillaankin läpinäkyviä.

Kukaan, joka tarvitsee tervettä yhteisöä, ei kaipaa suomalaisia johdettavikseen, mutta tämäkin kääntyy eduksi, sillä suomalaiset pääsevät kuvittelemaan vapaasti, että he osaavat valita hyviä johtajia, vaikka todellisuudessa he valitsevat typeriä huijareita ja mielipuolia ja vakaaksi kehittynyt narsistinen persoonallisuushäiriö on johtajassa myönteinen piirre, koska se estää suuttumasta kansalle aivan tosissaan. Siihen on aina runsaasti aihetta, joten on vain eduksi, että johtaja elää omissa maailmoissaan ja kykenee uskomaan olevansa johtamassa jotain aivan muuta kuin todellisia suomalaisia, ja suomalaisien poliitikkojen puheissa vilahteleekin usein niin kummallisia käsityksiä suomalaisista, etteivät ne varmasti perustu ainakaan kokemusperäiseen tietoon.

Yhteiskuntajäljitelmän uskottavuuden kannalta on eduksi, että johtajat ovat johtamistaidossa samaa kuin halpa lenkkimakkara on liharuoissa, koska kansa kokee yhteiskunnan omakseen. Sillä on mielikuva, jonka mukaan se on päässyt kehittyneempien kansojen rinnalle ja jopa ohikin, mutta mikään ei kuitenkaan ole oikeasti muuttunut.

*

Johtaminen on suomalaisille vain kalastamisesta johdettu oikean taidon jäljitelmä. Sitä voisi kutsua ruskeakielisyydeksi, koska se on sitä kehittyneemmissä kulttuureissa, mutta suomalaisien kohdalla se olisi harhaanjohtavaa, sillä heillä se on parasta, mitä löytyy. Ennen vanhaan oli pakko pinnistellä enemmän, koska olosuhteet olivat vaikeammat, mutta taipumukset ovat sitä, mitä suomalaisilta johtajilta odotetaan. Johtajat kokeilevat erilaisia syöttejä ja kehittelevät niitä, joihin saalis nappaa, ja suunnitelmat perustuvat siihen mielikuvaan, ettei kala lopu järvestä kesken vaan täytyy vain keksiä, kuinka sitä saataisiin sieltä ylös.

Kyvyttömyyden takia kalastaminen on suomalaisille erittäin keskeinen taito, joten valta pyrkii siirtymään jonnekin politiikan ulkopuolelle, jotta poliitikoilla olisi jotain, minkä avulla edetä urallaan. Käytännössä tämä rooli on tiedotusvälineillä, koska media käsitetään järveksi, josta voi kalastaa suosiota.

Vasemmiston ja oikeiston välillä oli kauan riitaa siitä, kumpien valheita tiedotusvälineiden tulisi suoltaa, mutta tästä päästiin yli siten, että tiedotusvälineiden annettiin muuttua anarkistisiksi. Nykyisin kummatkin voivat mielistellä mediaa, jonka linja on kuin psykologisen sodankäynnin oppikirjan siitä luvusta, jossa kerrotaan kuinka yhteiskuntajärjestys tuhotaan, ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Enää ei ole monimutkaisia ajatusrakennelmia, joiden noudattaminen ennen rajoitti poliitikkojen kalastelua, ja kaikki ovat samalla viivalla kunhan vain ymmärtävät, että anarkian on katettava poliittinen kenttä vasemmalta oikealle ja liberaaleista konservatiiveihin. Jos tätä ei ymmärrä, niin sitten muut yrittävät työntää politiikan ulkopuolelle, mutta muuten kaikki on hyvin – ainakin jonkin aikaa.

Johtamistaito on pääosin samalla tasolla myös politiikan ulkopuolella, joten sieltä ei kuulu hirveästi vastaväitteitä, ja kansa on tyytyväinen kun päätöksenteko on kyetty muuttamaan kalasteluksi, jota se ymmärtää.

Tähän liittyy myös suomalaisien tarvitsemaa eriarvoistumista, sillä kun liehakoidaan sellaisia henkilöitä, jotka puhuvat typeryyksiä, typerällä ja epärehellisellä yksilöllä on erinomaiset mahdollisuudet yletä yhteisön hierarkiassa. Typeryyksiin uskovaa henkilöä kunnioitetaan ja hän pääsee hyötymään korruptiosta, kun taas sellainen, joka ei suostu uskomaan typeryyksiin, voidaan vaikka eristää yhteisön ulkopuolelle.

Näin saadaan kätevästi suoritettua rotuhygieniaohjelma, jonka jälkeen yhteisö on sitä, mistä suomalaisuudesta pohjimmiltaan on kyse.

Tämä muistuttaa tavallisia vainoja, joissa jokin ryhmä valitaan syylliseksi muiden aiheuttamiin ongelmiin, mutta se on viety paljon pitemmälle. Suomalaiset tarkkailevat toisiaan saadakseen selville, millaisia typeriä päätöksiä muut vastustaisivat, päästäkseen pitämään heitä vihollisina. Usein itse typeryydet ovat vain välineitä, joilla voidaan lavastaa muita vainojen kohteiksi, ja poikkeuksellisen voimakas verenhimo pitää huolen siitä, että suomalainen voi aivan tosissaan uskoa siihen, että se, joka vastusti typeryyksien tekemistä, onkin vastuussa niistä ja sen takia muiden kokemat haitat on kostettava hänelle.

Totuudesta suomalaiset eivät pidä lainkaan, koska se pyrkii muuttamaan yhteisöä heille epäedulliseen suuntaan, mutta järjettömät väitteet kiinnostavat aina. Niitä täytyy ainakin vähän kokeilla, vaikka ne eivät vaikuttaisi käyttökelpoisilta, sillä voisi kuitenkin löytyä jokin keino liittää ne niihin typeryyksiin, joihin pitää uskoa jos haluaa kuulua joukkoon.

Parhaimmillaan järjettömyydet ovat silloin kun niistä aiheutuu selvää haittaa, koska silloin saadaan ehkä harhautettua osa yhteisöstä huolestumaan jostain muusta kuin omista eduistaan, jolloin muille jää enemmän tilaa huolehtia omista eduistaan. On jopa toivoa siitä, että liiaksi vanhoihin typeryyksiin takertuneita henkilöitä saadaan savustettua ulos, jotta uusiin typeryyksiin uskovia voitaisiin nimittää heidän tilalleen.

Suomalaiselle politiikalle on ominaista, että siinä innostutaan jostain, mistä aiheutuu haittaa, koska suomalaiset pääsevät näin toteuttamaan itseään, joten edes se, että asia on jossain vaiheessa sotkettu siihen kuntoon, ettei poliitikkoja huvitakaan jatkaa typerien asioiden ajamista, koska ei ole vaikea arvata, ketkä olisivat vastuussa seurauksista, ei välttämättä riitä syyksi muuttaa suuntaa. Kansa pelailee innoissaan omiaan vailla alkeellisintakaan mielenkiintoa olla vastuussa mistään, joten poliitikkojen on vain alistuttava siihen, että heidän on aiheutettava vahinkoa ja katseltava sopivaa pakotietä jos he haluavat pysyä mukana politiikassa.

*

HS-gallup_lokakuu 2017a

 

Suomalaisien poliittisen ajattelun ymmärtämisen kannalta paras puolue on RKP, jonka kannatus on vakaasti hieman viiden prosentin alapuolella, mikä johtuu siitä, että se ajaa sen kokoisen väestönosan etuja ja muut tietävät, ettei sitä kannata äänestää.

Muutokset RKP:n kannatuksessa jäävät aina kyselytutkimusten virhemarginaalin sisälle, mutta silti suomalaiset pyrkivät hahmottamaan ero tutkimuksissa saatujen tuloksien merkitystä siten, että sen kannatus on joko kasvussa tai nousussa.

Myöskään Kristillisdemokraattien ja Vasemmistoliiton kannatusluvuissa ei ole ihmeempää vaihtelua, koska nekään eivät pidä huolta muiden kuin omiensa asioista, mutta se ei estä niitäkään ymmärtämästä politiikkaa dramaattisena urheilulajina.

Suurien puolueiden tapa kisailla taas on sellainen, että ne lupaavat mahdollisimman monille jotain, ja tästä syystä niillä ei ole kovinkaan ihmeellisiä eroja. Painotukset ovat vähän erilaisia, mutta yleensä ottaen ne ovat samanlaisia, joten nousu johtuu yleensä joko siitä, että on etsitty uusi puheenjohtaja, joka vaikuttaa uskottavammalta luvatessaan paljon kuin kilpailijoiden puheenjohtajat, tai siitä, että kilpailijoihin on petytty ja näiden puolueiden veikkaajat alkavat katsella sellaista puoluetta, jonka aiheuttamaa pettymystä ei ole yhtä tuoreessa muistissa.

Oikeastaan tässä sarjassa ei tapahdu muuta merkittävää kuin SMP:läisen liikehdinnän sykli, jossa kasvetaan parissa kymmenessä vuodessa suureksi puolueeksi ja sitten hajotaan valtataistelun takia, koska sen toiminnasta riippuu, kuinka paljon ja millaisia lyhytjännitteisiä eli liikkuvia äänestäjiä muille on tarjolla.

Kuitenkin hyvä peli saadaan aikaiseksi käyttämällä mielikuvitusta. Puolueen kannatuksen kohoaminen siksi, että muut ovat saaneet kannatuksensa laskuun, voidaan tulkita siten, että se on tehnyt hyvän peliliikkeen, ja liikojen lupaaminen voidaan ymmärtää menestymiseksi, joka johtaa suureen voittoon, vaikka sillä saavutetaan vähäksi aikaa muutaman prosentin nousu kannatukseen ja sen jälkeen tulee pettymys ja muiden on aika menestyä paremmin.

Suomalainen pystyy uskomaan, että hänen suosikkijoukkueensa pystyy pelailemaan itsensä enemmistöasemaan ja pysymään siellä, vaikka se selvästikin on varsin epätodennäköistä, sillä yhteydet ulkomaailmaan ovat niin heikot, että sen voi kuvitella millaiseksi haluaa. Hän haluaa ymmärtää politiikan seuraamisen penkkiurheiluksi, joten hänen päänsä sisällä on käynnissä hyvin dramaattinen kisa, jossa pitää olla voittajia ja häviäjiä. Hän tulkitsee kyselyjen tuloksia siten, että hän saa haluamansa, ja tässä on avuksi se, ettei ymmärrä, mikä kyselytutkimus on, jotta peliin tulee dramatiikkaa virhemarginaalin sisään jäävien muutosten avulla. Niiden ei tarvitse olla edes todellisia vaan riittää, että suomalainen voi kuvitella, että ne ovat sitä.

Vastaavasti vaalit ovat tärkeitä kisoja ja niissä pitää tapahtua dramaattisia asioita, joten vähäisetkin muutokset voimasuhteissa ovat joko tärkeitä voittoja tai tappioita, ja jos oma suosikkijoukkue häviää, sen voi kuitenkin tulkita merkittäväksi voitoksi jonkin tekosyyn avulla.

Todellisuudessa suomalainen politiikka on melko yllätyksetöntä juuri siitä syystä, että se on vain penkkiurheilulaji. Puolueet keskittyvät tavoittelemaan vähäisiä vaalivoittoja ja sen johdosta yhteisien asioiden hoitaminen jää retuperälle eivätkä suomalaiset oikeastaan edes käsitä niitä muuksi kuin yhteiseksi järveksi, josta kaikkien olisi jotenkin saatava suurempi saalis kuin muut. Jatkuva paremmuuskilpailu on ainoa toimiva motivaatio asioiden hoitamiselle yhdessä, joten kehityksen suuntaa ei ole vaikea ennakoida.

Kun maailmantalous kääntyy nousuun, voi olla varma, että Suomessakin on kohta asiat hyvin, sillä kehitys leviää sinnekin viiveellä huolimatta talouspolitiikasta, joka on aina typerä. Sitten on taas mitä jakaa ja suomalaiset kokevat pärjäävänsä keskinäisessä kilpailussa.

Kun maailmalla aletaan varoitella siitä, että odotettavissa on laskukausi, se tulee kohta yllätyksenä suomalaisille, jotka kuuluvat siihen osaan maailman väestöstä, joka kuuntele varoituksia. Puolueet sitten syyttelevät siitä toisiaan ja näin jää huomaamatta, ettei kasvua saatu taaskaan aikaiseksi itse eikä myöskään osattu jälleen kerran varautua sen loppumiseen.

*

Salaliittoteorioiden keksiminen on suomalaisen poliittisen ajattelun peruskivi. Jo pienet lapset osaavat syytellä muita siitä, että nämä juonivat jotain rikollista, ja muu poliittinen ajattelu kehittyy sen päälle.

Erehtymisen varaa ei ole jos syyttää suomalaista puoluetta rikollisjärjestöksi, mutta suomalainen johtamistaito ei riitä monimutkaisiin salaliittoihin, joten suomalaisien synnynnäinen luihuus estää heitä näkemästä, kuinka typeriä puolueet ovat. Tarve keksiä jotain ovelaa, mihin viholliset muka kykenevät, peittää tehokkaasti alleen karun todellisuuden.

Suomalaiset haluavat kuitenkin vajota heimosotiin, joten tästä ei varsinaisesti aiheudu vahinkoa.

Pohjimmiltaan syyttelyssä on kyse alkeellisesta yrityksestä saada kansanpalvelijoiksi sellaisia ihmisiä, jotka välittävät muista ihmisistä, mutta käytännössä se pitää nämä kaukana politiikasta, sillä suomalaiset ovat näissä asioissa parhaimmillaankin läpinäkyviä. Kukaan, joka tarvitsee tervettä yhteisöä, ei kaipaa suomalaisia johdettavikseen, mutta tämäkin kääntyy eduksi, sillä suomalaiset pääsevät kuvittelemaan vapaasti, että he osaavat valita hyviä johtajia, vaikka todellisuudessa he valitsevat typeriä huijareita ja mielipuolia.

Yhteiskuntajäljitelmän uskottavuuden kannalta on eduksi, että johtajat ovat johtamistaidossa samaa kuin halpa lenkkimakkara on liharuoissa, koska kansa kokee yhteiskunnan omakseen. Sillä on mielikuva, jonka mukaan se on päässyt kehittyneempien kansojen rinnalle ja jopa ohikin, mutta mikään ei kuitenkaan ole oikeasti muuttunut.

*

Suomalaiset harjoittelivat politiikkaa itsehallinnon avulla jo ennen itsenäistymistä, joten jo itsenäistyminen käy esimerkiksi siitä, mitä suomalainen politiikka käytännössä on.

Tsaarin vallan kaatuminen antoi toivoa itsenäistymisestä ja sosialidemokraatit päähallituspuolueena kyselivät Venäjän väliaikaiselta hallitukselta, että josko olisi mahdollista itsenäistyä, eikä muillakaan ollut tässä vaiheessa mielenkiintoa tehdä asiaa vaikeaksi, mutta väliaikainen hallitus vastasi kieltävästi ja varmuuden vuoksi myös hajotti Suomen hallituksen, joten siitä syntyi hyvinkin opettavainen tarina suomalaisesta politiikasta.

Bolsevikkien kaapattua vallan Venäjällä päätettiin itsenäistymistä yrittää uudestaan. Nyt sosialidemokraatit olivat keksineet, että siihen piti saada lupa bolsevikeilta, kun taas porvarit halusivat itsenäistyä ilman mitään lupia ja sitten päästiin kinaamaan pikkuasioista, mikä on suomalaisille erittäin rakas harrastus.

Porvarien tapa sai eduskunnassa enemmän kannatusta, joten sosialidemokraatit tekivät sen toteuttamisen vaikeaksi takertumalla muotoseikkoihin, koska suomalaiset ovat melko huonoja häviäjiä. Porvarit kiukuttelivat korostamalla, että asialla oli kiire, mutta heitäkään ei haitannut se, että lopulta eduskunta jäi lomalle juuri ennen kuin julistuksen antaminen ehdittiin ottaa käsittelyyn.

Porvarit olivat ajatelleet, että itsenäisyydelle heltiäisi helposti tunnustus muilta mailta, mutta muut maat vaativatkin, että ensin piti saada itsenäistymisen lupa venäläisiltä. Tähän oli luultavasti tärkeimpänä syynä se, että porvarit olivat varustautuneet saksalaisien tuella irrottautumaan Venäjästä sotimalla, joten muut maat olisivat voineet joutua hankalaan tilanteeseen tunnustamalla suomalaisien itsenäisyyden ennen kuin siihen oli saatu lupa Venäjältä.

Näin jo ensimmäinen tärkeä ulkopoliittinen tapahtuma meni mönkään vain siksi, ettei suomalaisilla ole juurikaan pelisilmää tai edes taipumusta ottaa huomioon, mitä heidän näpertelyistään voi aiheutua muille.

Porvarit olisivat halunneet pyytää lupaa perustuslakia säätävältä kansalliskokoukselta, mutta saksalaiset painostivat heitä pyytämään sitä bolsevikeilta, koska valta oli siinä vaiheessa heillä eivätkä he varmaankaan olleet kaapanneet valtaa siksi, että antaisivat ennen vallankaappausta jatkuneen itsenäistymisprosessin kuitenkin jatkua. He kyllä puhuivat kansalliskokouksen järjestämisestä ja suomalaiset mielellään uskovat sellaisiin puheisiin, jotka miellyttävät heitä, mutta muualla maailmassa ei tullut yllätyksenä, että he hajottivat kansalliskokouksen melkein heti sen alettua.

Suomalaiset porvarit olivat ennen vallankumousta luottaneet bolsevikkeihin ja suojelleet heitä, sillä marxilaisuudessa on paljon sellaista, mikä vetoaa suomalaisiin mielenmaisemiin, ja yhä syvemmälle kaaokseen vajoava keisarikunta koettiin vastenmieliseksi. Lenin puhui siinä vaiheessa lähinnä vapauksista, joista suomalainen innostuu herkästi niin paljon, ettei jouda ollenkaan ajatella, että mitä muuta hän on ehkä saamassa, ja luokkasotapuoli tuli mukaan kuvioon vasta siinä vaiheessa kun tarvittava kannatuspohja oli jo olemassa.

Sama virhe tehtiin myös Venäjällä bolsevikit ehtivät pienen hetken verran olla porvareidenkin sankareita ja vallankumouksen jälkeen alkanut marxilainen vallankumous tuli yllätyksenä, vaikka se on marxilaisille maailman tärkein asia siihen saakka, että päästään elämään vallankumouksen jälkeistä aikaa. Heidän kirjallisuuttaan ei voi lukea törmäämättä siihen.

Vallankumouksen johtaminen siihen, että bolsevikit aloittivat oman vallankumouksensa, oli pelästyttänyt porvarit eivätkä itse uskaltaneet mennä Venäjälle tiedustelemaan, olisiko lupa mahdollista saada, joten sosialidemokraatit kuitenkin pääsivät toteuttamaan omaa suunnitelmaansa. Heidän tarinansa mukaan Lenin suhtautui asiaan erittäin suopeasti, mutta heidän valtuuskuntansa ei saanut aivan niin suopeaa vastakaikua ensimmäisellä kerralla vaan asiasta piti käydä kyselemässä uudelleen parin viikon kuluttua, jolloin heltisi lupaus siitä, että luvan voisi käydä hakemassa Kansankomissaarien neuvostolta myöhemmin.

Liikkuu myös sellaisia tietoja, että Lenin olisi myöntänyt luvan siksi, että sosialidemokraatit tarvitsivat sen vallankumouksen tekemistä varten, koska porvareiden itsenäisyysvaatimukset olivat jotenkin mahdottoman vaikea este vallankumoukselle. Tämäkään ei sovi tosiasioihin, sillä Lenin oli noussut valtaan saksalaisien rahoilla ja bolsevikit ryhtyivät hänen johdollaan Saksan liittolaisiksi ensimmäisessä maailmansodassa, mutta Suomessa totuus on sellainen, millaiseksi se halutaan valehdella.

Se, mitä todella tapahtui, oli normaalia kikkailua ja näpertelyä, koska suomalaiset eivät osaa tehdä muunlaista politiikkaa.

Porvarit taatusti pelkäsivät, että itsenäisyyden pyytämiseen reagoitaisiin taas hajottamalla hallitus, koska heille on aina tärkeintä olla hallituksessa ajamassa omia etujaan. Seurauksilla ei juuri ole merkitystä kun tästä on kyse.

Tässä olisi ollut täysin pätevä syy leikkiä, etteivät porvarit voineet mitenkään lähteä kyselemään itsenäistymisestä, ja tapahtumien kehitys viittaa siihen suuntaan, että sosialidemokraatit tiesivät hallituksen olevan jotenkin heikoilla, koska he rohkenivat aloittaa sisällissodan, ja porvarien liittolaisuus bolsevikkien kanssa saksalaisien kautta pysyi salassa huolimatta siitä, että asiasta kertominen olisi pienentänyt sosialidemokraattien mahdollisuuksia aloittaa sisällissota, koska heille oli tärkeää antaa sellainen vaikutelma, että heillä oli Venäjällä merkittäviä liittolaisia. Käytännössä sieltä saatu apu oli yksittäisien ihmisien omaa puuhastelua, mutta kun he saivat itsenäisyyden itseltään Leniniltä, tilanne saatiin valehdeltua aivan toisenlaiseksi.

Vasemmistolainen versio itsenäistymisestä on edelleen sellainen, että Lenin-setä lahjoitti itsenäisyyden ihan vain hyvyyttään, ja oikeistolaisien on pakko selitellä, että siihen kätkeytyi jokin salajuoni, joten sinnikkään valehtelun täytyy johtua oikeistonkin osalta johtamistavan suojelemisesta. Vasemmisto on nähnyt paljon vaivaa peitellessään, ettei Lenin ollut koskaan heidän kaverinsa, koska liittolaisuus Saksan kanssa on ensimmäisen maailmansodan perusasioita, ja oikeistolla on selvästi aivan yhtä pätevä syy peitellä samaa asiaa eikä tällaiseen ole Suomessa juuri muita syitä kuin se, että salaillaan johtamistaidon todellista tasoa. Kritiikki on jopa toivottavaa niin kauan kuin se ei kohdistu tähän seikkaan, sillä suomalaisista on mukava viisastella historiaan liittyvillä asioilla. Aina pitää yrittää kaivaa esille uutta tietoa, jonka pohjalta voi kehitellä uusia tulkintoja, mutta uteliaisuus ei koskaan kohdistu siihen, ettei Suomessa oikeastaan osata johtaa kunnolla yhtään mitään.

Bolsevikkien toimintakin viittaa siihen suuntaan, että näistä asioista neuvoteltiin saksalaisien kanssa, koska niitä mietittiin pari viikkoa, mikä oli riittävä aika keskustella asioista saksalaisien kanssa.

On myös syytä epäillä, että valkokaartia muodostettiin siinä toivossa, että suomalaiset pääsisivät Venäjälle tekemään valloituksia saksalaisien, sillä porvarit innostuvat aina tällaisista suunnitelmista hyvin herkästi. Suunnitelmat paisuvat järjettömyyksiin ja se vain lisää niiden uskottavuutta, koska uskottavuus on lähinnä sitä, että suunnitelma vaikuttaa hienolta kun sitä ajattelee hirvittävässä humalassa. Se on vain silirimpsis ja ritiratirallaa kun suomalaiset nojatuolikenraalit röpöttelevät jo Uralilla.

Tässä tapauksessa olisi todella mahdollista, että punaisia oltaisiin tuettu Leninin tahdosta, koska saksalaiset olivat saamassa sodassa selkäänsä eikä heillä ollut mielenkiintoa sekaantua vielä tällaiseenkin. Sotimisesta innostunut suomalainen ei ymmärrä tällaisia asioita vaan yrittää vetää muita mukaansa, joten helpoin ratkaisu olisi ollut se, että bolsevikit olisivat tukeneet punaisia sen verran, että tarve sotia saatiin tyydytettyä siististi omalla maaperällä.

Bolsevikit olivat tärkeä liittolainen, koska he kykenivät toimittamaan Saksalle luonnonvaroja, joista sillä oli pulaa, ja Suomi oli vain se normaali harminkappale, jonka kikkailujen kanssa naapureiden on yritettävä elää jotenkin, mutta Suomessa ei olla koskaan osattu ajatella asioita tältä kantilta, joten liittolaisen olisi tarvittaessa helppoa järjestää tällä tavalla suomalaisille muuta ajateltavaa, jotta he eivät pääsisi sotkemaan muiden asioita.

Kuitenkin sisällissodan syyksi olisi ehkä riittänyt sekin, että sosialidemokraatit täytyi pitää poissa hallituksessa, koska he eivät olleet Saksan liittolaisia. Kannatuksen puolesta he olisivat olleet siellä kohta taas eikä kukaan tiennyt, kuinka kauan sota vielä jatkuisi, joten kannatti ehkä varmistaa, että valta pysyisi porvareilla. Sisällissota tarjosi syyn kieltää sosialidemokraatteja osallistumasta vaaleihin ja romahdutti heidän kannatuksensa.

Suomi oli strategisesti tärkeä paikka, koska liittoutunet olisivat voineet mennä sen kautta Venäjälle, jollei se olisi ollut Saksan ja bolsevikkien liittolainen, ja se olisi ollut mahdollistaa tällaisella siirrolla. Porvarit yrittivät juonitella saksalaisien kanssa yksin päästäkseen parempaan asemaan kuin muut, joten saksalaisien olisi ollut mahdollista höpöttää näille jotain, minkä seurauksena nämä päästivät sosialidemokraatit neuvottelemaan Venäjälle yksin, jolloin bolsevikkien oli mahdollista olla olevinaan näiden liittolaisia. Sosialidemokraatit olivat lähtökohtaisesti mensevikkejä, mutta näihin aikoihin suuri osa heistä ryhtyi bolsevikeiksi.

Suomalaisien on hyvin vaikea käsittää sitä, että suuremmilla kansoilla on tärkeämpiäkin huolenaiheita kuin heidät heimojensa väliset valtataistelut, joten tällaisen järjestelyn luominen ei olisi kovinkaan vaikeaa.

Totuudesta on vaikea saada selvää, sillä kaikkia salaisuuksia ei löydy arkistoista ja suomalaisen politiikan historia on kokoelma erilaisista tarinoista kasattuja kompromisseja, joihin suurin osa valehtelijoista on aika tyytyväisiä, mutta melko harvoin kompromissi vaikuttaa siltä, että se olisi voinut oikeasti toimia käytännössä, koska se ei sovi kunnolla todellisiin tapahtumiin.

Joka tapauksessa tapahtumilla tuskin oli mitään sen kummempaa merkitystä sisällissodan syntymisessä, sillä kummatkin olivat jo aikaisemmin kiihottaneet kansaa ryhtymään taistelemaan omista syistään. Porvareiden syy tosin katosi itsenäistymisen mukana, mutta sitä tarkemmin he tappoivat käsiinsä saamat venäläiset.

Suomen itsenäisyyspäivä on kuudes joulukuuta siksi, että eduskunta palasi silloin lomaltaan ja antoi viimein kiireellisen julistuksen, jolla ei saatukaan itsenäisyyttä, mutta suomalaiset ovat kuitenkin olleet ajankohtaan melko tyytyväisiä.

Neljäs tammikuuta olisi kuitenkin ehkä parempi itsenäisyyspäivä, koska silloin saatiin ensimmäiset itsenäisyyden tunnustamiset muilta mailta.

Sisällissota puolestaan on suomalaisen selittelyn suurimpia saavutuksia, koska siitä on onnistuttu poistamaan paljon olennaista. Kukaan ei tiedä, miten paljon punaiset tappoivat venäläisiä, koska punaiset syyttävät siitä valkoisia eikä valkoisia ole kiinnostanut tutkia historiaa.

Vieläkin suurempi aukko on siinä, mitä puolalaiset tekivät, sillä he perustivat Venäjän armeijan hajottua omia joukko-osastojaan, jotka sotivat paremmin kuin muut, koska he eivät seonneet.

Tämä johtui yksinkertaisesti geeneistä, sillä puolalaiset eivät kuulu oikeastaan mihinkään maantieteelliseen lokeroon. He eivät ole kippareita eivätkä oikein itäeurooppalaisiakaan, vaikka Länsi-Euroopassa heidät käsitetään itäeurooppalaisiksi, koska he eivät selvästi ole myöskään länsieurooppalaisia, vaikka elävät Länsi-Euroopan puolella. .

Puolalaiset jakaantuivat punaisiin ja valkoisiin, mutta he eivät innostuneet sotarikoksista samalla tavalla kuin muut, joten heitä ei ole syytä muistaa ollenkaan. Saavutuksia ei muistettaisi, vaikka he olisivatkin tehtailleet sotarikoksia, sillä suomalaiset siirtävät muiden saavutuksia omiin ansioluetteloihinsa täysin häpeilemättömästi.

Viipuria puolusti noin kolmesataa puolalaista noin neljäätoistatuhatta alueella liikkuvaa venäläistä sotilasta vastaan, mikä oli luultavasti sen sodan suurin saavutus, mutta siitä ei tiedetä laajemmin, koska valkoisia ei huvita takertua tällaisiin yksityiskohtiin ja punaisetkin mielellään välttelevät valkoisien puolalaisien saavutuksia, jotta ei tarvitsisi alkaa selvitellä, mitä punaiset puolalaiset tekivät. Näin ei sitten tarvitse arvioida heidän rooliaan Helsingin puolustamisessa, mikä on punaisien sepittämä varsin omahyväinen sankaritarina.

Valkoisien puolella oli enemmän puolalaisia kuin punaisien puolella, ja vaikkei heidän apunsa valkoisille kelvannutkaan, koska he olivat liian erilaisia. Joukkojen yhdistäminen ei kiinnostanut eikä aseapukaan kelvannut. Kuitenkin sodan kulku olisi ollut aivan erilainen ilman heitä, sillä suomalaisien oma osuus oli kohtuullisen säälittävä. Tampereen valtaamisesta tuli valkoisien suurin uroteko, mutta sitä auttoi paljolti se, että joku leikki aikansa kuluksi käsikranaatilla ja onnistui vetämään sokan pois, minkä jälkeen hän heitti sen takaisin laatikkoon eikä punaisilla ollut enää sen jälkeen sodanjohtoa Tampereella.

Jopa puolalaisien sotilaiden määrä on jäänyt hämäräksi, sillä asia ei ole kiinnostanut suomalaisia missään vaiheessa. Arviot on tehty sen mukaan, kuinka paljon tsaarin armeijassa palvelleita puolalaisia oli Suomessa, mutta näiden joukko-osastoihin liittyi myös muita.

Valkoisien puolella taistelleiden puolalaisien määrä arvioidaan yleensä noin tuhanneksikahdeksaksisadaksi, mutta se saattoi olla jopa kuusi tuhatta. Punaisien puolella taistelleiden määrä heittää varmaankin vähintään yhtä paljon ja näidenkin puolella he taistelivat omissa joukko-osastoissaan, mutta tätä ei punaisien historiankirjoituksessa pidetä merkkinä ennakkoluuloisuudesta samalla tavalla kuin valkoisien torjuvaa asennetta, vaan tässä yhteydessä korostetaan saavutuksena sitä, ettei puolalaisien joukko-osastoja lakkautettu.

Toinen kömpelö virhe punaisien historiassa on se, että Helsingissä asui noin kolmetuhatta puolalaista, joiden roolia sodassa ei vain olla viitsitty selvittää, mikä kertoo siitä, että jotain on päätetty salailla.

Myös Viipuria puolustaneiden puolalaisien lukumäärä on epäluotettava ja siitä saattaa puutua jotain, jotta valkoisia korpeaisi enemmän, mutta se ei muuta miksikään sitä tosiasiaa, että puolalaiset osoittivat siellä kykenevänsä torjumaan tehokkaasti lukumäärältään, joskaan ei henkiseltä tilaltaan, ylivoimaisen vihollisen, joten heillä on taatusti ollut merkittävä rooli myös Helsingin puolustamisessa.

Suomen sisällissota on pelkkä tarina ja harvat totuutta etsivät tutkijat ovat joutuneet turvautumaan aivan mihin lähteisiin tahansa. Jos joku on maininnut muistelmissaan aivan ohimennen jostain, mistä ei ole muuta tietoa, niin se on varmaankin tapahtunut.

Koko Suomen historia on muodostunut samalla tavalla, joten on saavutettu sellainen vaikutelma, että suomalaisilla on joskus ollut johtajuutta ja selkärankaa, mutta kaikki tällainen on jotenkin hukattu vasta aivan viime aikoina. Historiantutkimus tulee aina perässä ja sepittää valhetta valheen päälle, kunnes menneisyys on jotain aivan muuta kuin oikeasti tapahtui, ja kansa on leikissä mukana, koska se haluaa kunniakkaan historia.

Nyrkkisääntö on, että kymmenen vuoden kuluttua menneisyyden pitää olla jo jotain hienompaa kuin se oikeasti oli, ja totuus tulee esille viiden vuoden sisällä, koska sen jälkeen suomalaiset alkavat väsyä virheidensä katumiseen.

Politiikassa aikataulu mukautuu vaalikausiin, joten puolueen töppäilyt eduskunnassa muistetaan hyvin ensimmäiset neljä vuotta ja kahdeksan vuoden jälkeen sillä on jo varaa muistella, että virheet olivatkin itsetyytyväisyyden arvoisia saavutuksia. Sillä on varaa puhua saman alan asioista kokemuksen syvällä rintaäänellä ja heristää sormea muille.

*

Suomalainen politiikka perustuu siihen, että suomalaiset ovat kehittyneet ryöstelemään venekerhoina.

Muiden menestymien tarkoittaa vain sitä, että syntyy lisää rosvottavaa, ja tästä syystä talouspolitiikka muuttuu koko ajan kun sitä yritetään käyttää keinona rosvota. Yritykset eivät ole koskaan viihtyneet Suomessa, koska sinne ei voi sopeutua ollenkaan. Talouspolitiikka on liian epävakaa ja siinä mietitään liikaa sitä, kuinka varallisuus voitaisiin saada pois yritykseltä.

Valtionyhtiöt ovat poikkeus, koska niillä voi simuloida rosvoretken tekemistä ulkomaille, mistä seuraa aina suuret tappiot, koska tapa tehdä liiketoimintaa on aivan väärä ja sitä tekevät aivan väärät henkilöt. Tätä selitellään sillä, että suomalaiset ovat muka liian rehellisiä menestymään muualla, vaikka politiikka on pelkkä juonittelemista ja muiden taskujen kaivelemista eikä liiketoiminta kukoista Suomessakaan.

Koska nykyaikainen politiikka on ajateltu siten, ettei väkivalta kuulu siihen, suomalaiset soveltavat siihen toista tuttua käyttäytymismallia eli kalastamista.

Poliitikkojen lupaukset ovat periaatteessa vain vieheitä, joita kehitellään sen mukaan, millä saa paljon ääniä, ja näin syntynyt politiikka valehdellaan järkeväksi, vaikka se on pelkästään kehittymätöntä.

Suomalaisien suhde yritystoimintaa muistuttaa lähinnä kaskenpolttoa, sillä yrityksistä pyritään saamaan irti mahdollisimman paljon hyötyä murehtimatta lainkaan sitä, että niitä kaatuu tällaisen politiikan takia paljon. Hävikkiä yritetään korvata kehittelemällä alkukantaisia pyydyksiä. Myydään vaikka luonnonvarat pois halvalla siinä toivossa, että jokin yritys tarttuisi syöttiin ja tulisi maksamaan veroja tai otetaan runsaasti maahanmuuttajia siinä uskossa, että he perustavat yrityksiä ja työllistävät itsensä, jolloin suomalaisien tarvitsee vain verottaa heitä. Vastaavasti syrjäseutujen taloutta yritetään kohentaa rakentamalla kalliita tieverkkoja, jotka teorian mukaan toimivat pyydyksinä. Kukoistava elinkeinoelämä tulee niitä pitkin jotenkin aivan itsestään.

Kansa luottaa tällaiseen politiikkaan, koska se edustaa sitä, millä se on kehittynyt elättämään itsensä, joten poliitikkojen kannattaa käyttää sitä syöttinä yrittäessään tulla valituksi. Se ei tietenkään toimi käytännössä, mutta kun kansalla on vapaus, se taantuu sitä syvemmälle peruskäyttäytymiseen, mitä huonommin sillä menee, ja politiikka muuttuu vasta siinä vaiheessa kun jälki on niin rumaa, ettei kansan tee mieli olla lainkaan vastuussa äänestyskäyttäytymisestään ja tilannetta voidaan alkaa setviä mahdollisimman luonnollisella tavalla eli sekavalla verenvuodatuksella.

Tavallinen kansalainen taas käyttää vieheenä äänioikeuttaan. Sen avulla poliitikkoja yritetään houkutella lupaamaan jotain, mitä hän haluaa kuulla, mutta sille yritetään löytää myös muuta käyttöä. Moni yrittää tehdä siitä pyydyksen äänestämällä hämäykseksi jotain, mitä ei oikeasti kannata, jotta poliitikot luulisivat jotain ja päätöksenteko kehittyisi heidän huomaamattaan johonkin suuntaa. Yksittäisestä äänestä tehty pyydys selvästikään ei toimi, koska poliitikoilla ei ole aikaa miettiä jokaisen äänestäjän motiiveja erikseen, mutta niitä näpertelemällä ei silti pääse sellaiseen maineeseen, että kärsii harhoista ja suuruuskuvitelmista.

Suomalaisen poliittinen ajattelu on sillä tasolla, että hän keksii viholliskuvia, joihin liittyy sellainen käsitys, että muilla on jotain, mikä kuuluisi hänelle. Näitä käsityksiä hellitään ja vaalitaan ja ne pyrkivät laukeamaan kun silmiin sattuu ihminen, joka näyttää sopivan käsityksiin. Ryöstelyn tarve herää, vaikkei viholliseksi valikoitunut tuntematon ihminen edes näyttäisi olevan niin varoissaan, että hänet kannattaa ryöstää.

Tätä naamioidaan aatteelliseksi toiminnaksi ja sisällissota oli jälkikäteen tulkittuna Suomen historian aatteellisin vaihe, koska silloin ryöstelyn tarve pääsi vapautumaan. Varakaskin suomalainen tunsi tarvetta tyhjentää jonkun muun taskut, ja jos niistä ei riittänyt jaettavaa kaikille, ryöstettiin housutkin. Varakaskin ihminen oli onnellinen saadessaan saaliiksi edes vanhoja lumppuja, sillä kyse oli vain alkukantaisen tarpeen tyydyttämisestä.

Suomalaisien aatteellisen toiminnan analysoiminen johtaa siihen, että heidän on luotava myytti siitä, että he ovat ennakkoluuloisia, koska se rakentuu sen varaan, että he muodostavat ennakkokäsityksiä, joiden perusteella on mahdollista tehdä nopeasti päätös ryöstää ja murhata. Ennakkoluuloisuus sitten siirretään vihollisien ominaisuudeksi, jotta sitä voidaan ryöstelyssä ja murhaamisessa.

Suomalaisien poliittisessa keskustelussa toistuu usein ajatus me olemme ennakkoluuloisia, ja se tarkoittaa ainoastaan sitä, että ryöstelemään pitäisi päästä, koska suomalaiset ovat virittäneet itsensä uskomaan, että nuo muut ovat ennakkoluuloisia ja se on niin paha asia, että sen takia saa ryöstää ja murhata.

Kunnollista suunnitelmaa suomalaiset eivät osaa tehdä edes ryöstöretkeä varten, joten he eivät ihannoi niinkään sotaa kuin rikollisuutta.

Lainsäädännössä lähdetään siitä, että syyllisen tulisi päästä mahdollisimman vähällä, ja ainoa poikkeus on kostaminen, joka vaikuttaa liikaa rangaistukselta. Jos rikollista ei koeta osaksi suomalaista yhteiskuntaa, hänen lievää tuomiotaan paheksutaan ja siitä syytetään oikeuslaitosta, mutta lainsäädännössä se ei näy, koska sen täytyy palvella omia tarpeita. Kansan valitsemat henkilöt säätävät lakeja ja oikeuslaitos kantaa niistä vastuun silloin kun niitä sovelletaan vääriin henkilöihin.

Yksillä säännöillä pelaaminen tuottaa suomalaisille marinan aiheita jatkuvalla syötöllä, mutta sitä täytyy ainakin teeskennellä niin kauan kuin tapa on muodissa muualla maailmassa, sillä kunniallisen julkisivun ylläpitäminen on tärkeää, jotta syntyisi tilaisuuksia pettää muut. Tässä onnistutaan harvoin ja paljon useammin käy niin, että suomalaisia petetään, mutta kyse on suomalaisien peruskäyttäytymisestä eikä se muutu koskaan.

Suomalaisia onkin helppo petkuttaa, koska huijareiden välisessä nokkimisjärjestyksessä lauma typeryksiä on älykkään yksilön alapuolella, mutta tätäkin yritetään vääntää todisteeksi suomalaisien rehellisyydestä, joka on muka syy siihen, että heidät on helppo saada innostumaan huijauksista, jotka vaikuttavat antavan mahdollisuuden saada helppoa rahaa oveluuden avulla.

Suomalaisen poliitikon on luonnollisesti oltava ovela ja epärehellinen. Tästä aiheutuu jatkuva tyytymättömyys siihen, että he ovat tyhmiä ja pettävät kansaa, mutta kansa kuitenkin tarvitsee näitä johtamaan yhteiskunnallista toimintaa eikä se ole järin sopeutumiskykyisiä, joten tilanne ei muutu ja kansa on jatkuvasti yllättynyt siitä, että johtajat perustavat keskenään omia venekerhojaan eivätkä pysyttele yksilöinä, joita tavallisen kansan venekerhot voisivat käyttää hyväkseen.

Kaikilla puolueilla on oma tapansa puhua näistä asioita, millä pyritään saamaan oma epärehellisyys vaikuttamaan kunniallisemmalta toiminnalta kuin muiden epärehellisyys ja houkuttelemaan kannattajia muilta puolueilta. Käytännössä puolueen kannatuksen nousu johtuu yleensä siitä, että muiden kannatus laskee, koska poliittisessa järjestelmässä ei ole tilaa älylle tai osaamiselle.

Tulevan ennakoiminen on urheilulaji, jossa poliitikkojoukkueet kehittelevät joukosta erottuvia visioita, jotka ovat sitä parempia, mitä rohkeammin niissä jätetään huomiotta tosiasioita, ja sitten jännitetään, toteutuuko niistä mikään. Vastausta odotellessa haukutaan muiden visioita, jotta oma vaikuttaisi paremmalta, ja tavallisesti kaikki yllättyvät siinä vaiheessa kun tulokset saadaan, minkä jälkeen aletaan hokea kuorossa kuka olisi voinut arvata -mantraa.

Pääsääntönä voidaan pitää, että jollei pysty sietämään pummeja, ei pysty sietämään myöskään suomalaista politiikkaa, koska se on vain sitä samaa joukkuelajina.

Suomalaisilla on vahva usko suureen johtajaan, joka tietää kaiken paremmin, sillä keskivertosuomalaisen käsitys johtamisesta on sellainen, että pitää olla suuret luulot itsestään ja paljon mielipiteitä. Hän ei voi samaistua hallitsevaan luokkaan, joka on järjestäytynyt suorittamaan tehtäviä, mikä ilmenee myös tarpeena kirjoittaa historiaa uudelleen.

Menneisyys on lähinnä väline, jolla yritetään todistaa, että edistys on sitä, että on suuri johtaja, jolla on paljon mielipiteitä, ja häntä palvelee soturiluokka, joka panee muut tottelemaan häntä. Ylimystö pyritään selittämään jotenkin siten, että se on jostain syystä syntynyt patsastelemaan tärkeän näköisenä, mutta se, että ylimystöön olisi kohonnut väkeä osaamisen perusteella, on pohjimmiltaan vieras ajatus ja historiantulkinnoissa korostuu juomisen, naimisen ja mielipiteiden merkitys johtamisessa.

Egyptin pyramidit rakennettiin faaraoiden käskystä ja se tapahtui jotenkin orjatyövoimalla, mutta hallitsevan luokan rakennetta ei tarvitse ihmetellä, vaikka siinä korostui insinöörien arvo.

Tasavallassa politiikan on pyrittävä miellyttämään kansaa, joten suomalaisien puolueiden on pakko esittää tällaista hallitsevaa luokkaa. Joku esittää suurta johtajaa ja tiimityö tehdään jossain kansan näkymättömissä, jotta se ei kokisi, että sitä yritetään huijata. Se, että toimittaisiin avoimesti niin kuin täytyy toimia, ei toimi ollenkaan, vaan puolueella täytyy olla johtajahahmo, joka vaikuttaa pystyvän tajuamaan kaiken yksin.

Muut johtamiseen tarvittavat henkilöt pyrkivät julkisesti vaikuttamaan siltä kuin he olisivat olemassa vain haastaakseen riitaa muiden puolueiden kanssa, sillä kansa haluaa politiikkaan heimosotien meininkiä, ja tästä aiheutuneet kriisipalaverit pidetään suljettujen ovien takana.

Orjaluokka on myös mukana kuvioissa, mutta se on pelkkä mielikuva. Poliitikkojen puheissa se ilmenee näkymättömänä voimana, jolta voi vaatia ja jolle pitää valehdellakin jotain, että saataisiin enemmän kuin pelkästään vaatimalla. Suomalaisuus onkin pitkälti mielikuva, jolla yritetään saada väestönosa, jota ei ole olemassa, tekemään enemmän työtä muiden hyväksi.

Puolueen johtajahahmo laukoo luonnollisesti sellaisia mielipiteitä, joihin mahdollisimman moni suomalainen voi samaistua, joten järjestelmä ei toimi ollenkaan ja johtajahahmoja on vaihdettava välillä ihan vain siksi, ettei kansa enää halua uskoa, että vanhat ovat mahdottomia yleisneroja, jotka voivat löytää kaikkiin ongelmiin sellaisia ratkaisuja, joista kansa on heidän kanssaan sama mieltä. Korkeimmillaan poliitikkojen arvostus onkin silloin, kun talous on toipunut edellisen laman jälkeen niin paljon, että poliitikoilla on taas jonkin aikaa varaa ostaa äänestäjänsä tyytyväisiksi.

Mahdottoman roolin esittämisessä epäonnistunut johtaja on pettänyt kansan eikä hänestä enää pidetä, joten roolia esittämään valikoituu laskelmoivia henkilöitä, jotka osaavat pitää huolta omista eduistaan. Tämä on olevinaan kokonaan johtajien syytä ja kansa tekee jo varhain selväksi, että se alkaa syyttää johtajaa huijariksi jahka vääjäämätön tapahtuu. Näin alalle valikoituu sellaisia henkilöitä, jotka eivät siinä vaiheessa saa raivokohtausta kansan tyhmyyden ja epäoikeudenmukaisuuden tähden, eli käytännössä huijareita.

Ajatus toimivasta hallitsevasta luokasta on kaikkien puolueiden rivijäsenien puheissa fasismia ja ihmisoikeuksien polkemista.

Pohjimmiltaan suomalaiset tietävät, ettei heidän politiikkansa toimi käytännössä ollenkaan, sillä heillä on pelko siitä, että joku panisi asiat järjestykseen. Tähän tarvittaisiin niitä perinteisiä valtiomiestaitoja, joilla kansannousut on tavattu tukahduttaa, joten suomalaisille on äärettömän tärkeää, että Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin, joka kieltää tällaisen toiminnan.

Mitään tahoa, joka tekisi jotain tällaista, ei ole olemassa. Edes täysin häiriintyneet poliitikon ei tarvitse pelätä joutuvansa teloitetuksi julkiseksi varoitukseksi muille, sillä reaktio tällaiseen on korkeintaan se, että joku toinen häiriintynyt yksilö päättää tappaa hänet. Sitäkin tapahtuu varsin harvoin ja Suomessa on itsenäisyyden ajalla ollut sisällissodan tapahtumia lukuun ottamatta vasta yksi poliittinen murha, koska suomalaiset pitävät tällaisista poliitikoista. Johtajan tulee aiheuttaa haittaa ja yrittää saada se jotenkin muiden syyksi, ja jos sen osaa tehdä teeskennellen viatonta täysin tunteettomasti, niin aina parempi.

Suomi on poliitikolle poikkeuksellisen turvallinen maa. Uutta sisällissotaa voi kehitellä kaikessa rauhassa, koska mitään ei ole estämässä.

Pelko siitä, että poliitikot pantaisiin aisoihin kaikin tarvittavin keinoin, johtuu ainoastaan siitä, että he pelkäävät toimintansa seurauksia. Olisi sittenkin ehkä mukavaa, että joku vähän toppuuttelisi, etteivät he jäisi historiaan häiriintyneinä yksilöinä, jotka saivat aikaiseksi sen, mihin olivat pyrkimässä, eli sisällissodan tai sodan Venäjän kanssa.

Poliitikot joutuvat miettimään näitä asioita, sillä asiat menevät pieleen siksi, että kaikki pyrkii muuttumaan vain typeräksi kinasteluksi ja lällättelyksi. Keski-iässä on jo pakko huomata, ettei ole olemassa mitään, mikä hillitsisi kehitystä, koska mitään ihmeempää kehitystä ei ole tapahtunut ja vanhukset vaikuttavat olevan aivan samanlaisia. Ehkä kannattaisi tappaa muutama häirikkö varoitukseksi muille aina silloin tällöin, jotta ei pääsisi kehittymään hallitsematonta verenvuodatusta.

Ilmapiiriä pidetäänkin miellyttävänä siten, että politiikasta siivotaan pois ne yksilöt, joista tällaiset ajatukset näkyvät liian selvästi. Jolleivät äänestäjät tajua tehdä sitä itse, voidaan järjestää vaikkapa korruptioskandaali, koska suomalainen ei kuitenkaan malta olla ihan rehellinen jos hän pääsee luottamusvirkaan.

Kuitenkin näitä asioita märehditään ja se näkyy siinä, että kaikilla suunnillaan ollaan huolissaan siitä, että pelehtiminen lopetetaan kaikin tarvittavin keinoin, ja tästä syytä ilmapiiri on selvästi vainoharhainen. Äärioikeistoa pelätään hirvittävästi, vaikka sitä ei koskaan edes ole ollut merkittäviä määriä, ja sitä ollaan näkevinään kaikkialla, missä ymmärretään, että kurilla ja järjestyksellä voidaan saavuttaa oikein käytettyinä myönteisiä asioita.

Jopa liikennepoliisia haukutaan natsiksi, sillä edes ylinopeuden ja rattijuoppouden kaltaisia asioita ei oikeastaan haluttaisi kieltää.

Suomalaisilla on ennen kaikkea heikko impulssikontrolli ja sen takia heidän tekonsa ja halunsa kohtaavat varsin sattumanvaraisesti. Useimmat poliitikot haluavat, että heitä muistellaan hyvällä, mutta he eivät kykene toimimaan tavalla, joka johtaa siihen, vaan politiikka on kuin lauma koulukiusaajia riitelemässä keskenään ja maineen hyvän muodostuminen täytyy hoitaa valehtelemalla.

Politiikasta puuttuukin todellinen kritiikki lähes täysin, sillä vihollisien toiminnasta ei mielellään löydetä todellisia vikoja, koska muuten oltaisiin pian tilanteessa, jossa kenenkään toiminnasta ei löytyisi juuri mitään hyvää. Sen sijaan mieluummin valehdellaan jotain, mitä vastaan toinen osapuoli voi puolustautua.

Kyse ei ole varsinaisesta yhteistyöstä vaan rikostoveruudesta, eikä se estä pilaamasta politiikalla kaikkea mahdollista.

Talouden kilpailukyky muuttuu suomalaisille sitä tärkeämmäksi, mitä syvemmälle suohon talous onnistutaan polkemaan sillä, että talouspolitiikka on lähinnä puolueiden ja etujärjestöjen välistä arvovaltataistelua ja niiden sisäisiä valtataisteluita. Rikostoveruudesta johtuva yhteistoiminta koskee vain syyllisyyskysymysten hämärtämistä ja muuten kaikki saa mennä kaikessa rauhassa vessasta alas.

Päättäjät voivat jossain määrin suunnitella tekemisiään olemalla kulissien takana paremmissa väleissä kuin kansa haluaa, mutta itsehillintä ei riitä niin pitkälle, että politiikan luonne muuttuisi vaan talouspolitiikka pyrkii hyödyttämään naapurimaita, joissa kyetään asettamaan riitelylle sellaiset rajat, etteivät yhteiset edut vaarannu.

Kansan rooli politiikassa on se, että se pyrkii tuhoamaan valtarakenteen päästäkseen tappelemaan keskenään. Se edustaa sille vapautta.

Politiikka on tyhmää, mutta se ei muka ole kansan syytä, vaikka se äänestää aina valtaan tyhmiä poliitikkoja ja vaatii näitä tekemään typeryyksiä. Hyviä tekosyitä ei ole tarpeen keksiä, sillä ihanteellinen päättäjä on sellainen, joka ei niitä edes kaipaa.

Valtiolla on ikävä väkivaltakoneisto, joka on päämäärän saavuttamisen tiellä, ja siksi valtarakenteeseen on saatava mahdollisimman paljon idiootteja, jotka on mahdollista saada sellaiseen tilaan, että väkivaltakoneisto lamaantuu.

Hyvä päättäjä on tuuliviiri, eli nykyaikaisemmin ilmaistuna populisti, joka sanoo kuuliaisesti sitä, mitä kansa haluaa kuulla, koska häntä on hyvä käsitellä. Hänet voidaan saada ajamaan politiikkaa, joka johtaa jossain vaiheessa täyskäännökseen, jolloin häntä voidaan syyttää petturiksi. Tämä on tärkeää, sillä päättäjät on saatava hämmentymään ja epävarmoiksi omasta asemastaan, jotta he miettisivät mahdollisimman vähän sitä, mitä valtiolle on tapahtumassa.

Korruptio on sallittua, koska päämäärän saavuttamisen jälkeen kannattaa hävittää todisteet, jotta tilanne vaikuttaisi muiden aiheuttamalta. Jos aikoo tehdä vallankumouksen tai perustaa pienen ja kodikkaan diktatuurin, kannattaa vaikuttaa mahdollisimman viattomalta, jotta ulkopolitiikka saataisiin toimimaan, ja tässä ovat avuksi näytösoikeudenkäynnit, joissa tuomitaan jollain tekosyyllä kuolemaan ne, jotka muistavat parhaiten, mitä todella tapahtui.

Äänestäjien käyttäytymisestä seurannut tilanne voidaan selittää korruptiolla, joka pilasi kansan ja valtion välit, joten sitä voidaan käyttää tekosyynä todisteiden hävittämisessä jos tilannetta selitetään niin laajasti ja seikkaperäisesti, ettei juuri kukaan jaksa kuunnella sitä kokonaan. Näin vältytään selittämästä sitä, miksi samat korruptoituneet idiootit valittiin vaaleilla valtaan kerta toisensa jälkeen.

Eduksi on myös se, ettei muualla maailmassa pidetä tällaisien johtajien tappamista niin suurena menetyksenä, että todellisien syiden selvittämistä pidettäisiin mitenkään erityisen tarpeellisena.

Koska suomalaiset valitsevat luonnostaan johtajia, joista ei ole juuri mihinkään, motiivit eivät juurikaan vaikuta äänestyskäyttäytymiseen. Tyhmyys ja tietämättömyys kukoistavat politiikassa yritettiin sinne valita sitten hyviä tai huonoja johtajia.

Suomalaisen puolueen ehdokkaaksi voi päästä aivan kuka tahansa. Ei haittaa, vaikka olisi oikeusjuttuja vireillä ja aiempia tuomioita, eikä myöskään se, että lehdistö epäilee hämäräpuuhia olevan vielä paljastumattakin, koska suomalainen johtajatyyppi on sellaista, että se tietää mahdollisimman vähän ja korvaa tietämystään mielipiteillä, jotka ovat hyviä jos ne vaikuttavat jotenkin järjenvastaisilta. Jos ehdokkaaksi haluava henkilö ei ota itse tällaisia seikkoja esille, todennäköisyys siihen, että joku muu tekisi sen, on varsin pieni.

Verkostoituminen ei ole Suomessa sitä, että yritetään kerätä hyödyllisiä suhteita, vaan sitä, että vietetään aikaa niin tiiviisti muiden hyödyttömien ihmisien seurassa, ettei jää aikaa oppia mitään hyödyllistä.

Mediasta voidaan vähän katsella, mitä mieltä kannattaa olla, mutta uutistarjonta ei liiemmin kiinnosta muuten kuin siinä mielessä, että sitä kehumalla saa myönteistä julkisuutta, millä saavutetaan muun muassa se, ettei media ole huomaavinaan sitä, että viisaan näköisinä pönöttävät poliitikot tekevät usein virheitä, jotka voisi välttää jos seuraisi uutisia edes vähäsen.

*

Suomalaisen politiikan on varsin helppoa kuin muistaa, että se on sitä, mitä syntyy kun kansan autistisuus pahentaa tasavallan huonoja puolia. Kaikenlaisen viisastelun merkitys korostuu naurettavuuksiin saakka, ja suomalaiset pitävät sitä itsekin niin ikävystyttävänä, että he keskittyvät seuraamaan mieluummin korruptiota, joka on ei-toivottava asia sikäli kun se on pois itseltä.

Suomalaisien tapa järjestäytyä on luonnostaan sellainen, että energinen ja kilpailunhaluinen penikka, joka kykenee muuttamaan kaiken typeräksi tietokilpailuksi, varttuu johtajahahmoksi, johon muut luottavat. Politiikkakin on sitten lähinnä näsäviisauden riemujuhlaa, jossa keskitytään päättämään oikeista vastauksista eikä sinne haluta mukaan sellaisia ihmisiä, jotka lipeävät näin saavutetusta konsensuksesta. Saa olla suunnattoman typerä jos on sitä samalla tavalla kuin muutkin, ja myös valehteleminen ja vääristeleminen on sallittua, mutta poliittista ajattelua ei saa kyseenalaistaa. Se on suomalaisille pahuutta.

Politiikan seuraaminen jakaa kansaa voimakkaasti, sillä sitä vähemmän seuraavat äänestävät mielellään jotain missejä ja urheilijoita, joista tiedetään jo entuudestaan, että he ovat kovia kilpailemaan, mutta sitä enemmän seuraavat ovat tähän tyytymättömiä, koska tällainen aiemmalla urallaan paljon kilpaillut henkilö voi haluta politiikassa elämäänsä jotain muutakin, mikä näyttäytyy suomalaiselle asenneongelmana. Sitä, mikä politiikassa koetaan kaikkein tärkeimmäksi, eli näsäviisasta sanataiteilua, on aivan liian vähän.

Suomalainen politiikka on äärimmäisen henkilökeskeistä, sillä kansaa kiinnostavat asiakysymykset ovat niin typeriä, epärehellisiä ja riidanhakuisia, ettei kuka tahansa voi puhua niistä uskottavasti vaan siihen tarvitaan henkilö, joka kykenee vaikuttamaan uskottavalta puhuessaan mitä tahansa. Jos siirryttäisiin tasavallan ihanteisiin, joiden mukaan jokaisen sopii lähteä politiikkaan edistämään tärkeiksi kokemiaan asioita itse, politiikalta katoaisi uskottavuus kokonaan, joten on tärkeää, että poliitikko vaikuttaa sellaiselta, mitä kansa pitää uskottavana.

Jos ryhtyy edustamaan sellaista kansanosaa, joka on laiska seuraamaan politiikkaa, niin silloin pääsee toki vähemmällä, mutta yleensä ottaen poliitikon on oltava kohtuullisen hyvä näyttelijä, sillä hänen on ajettava reikäpäisiä asioita vaikuttaen riittävän reikäpäiseltä ja siitä huolimatta täytyisi onnistua tekemään velvollisuuksien ohella jotain kunnolla, jotta ura jatkuisi vaalien yli.

Lisäksi suomalainen on työantajana sen verran orjapiiskurimainen, että uskottavan poliitikon olemus johtuu usein ihan vain siitä, että tämä on oikeasti hullu. Puheet kohtuullisista vaatimuksista ja vapaa-ajan ihanuudesta katoavat äkkiä kun tuleekin puhe poliitikoista, jotka kansa käsittää omiksi palkollisikseen.

Poliittinen järjestelmä onkin kokonaisuudessaan lähinnä todiste siitä, että suomalaisen oikea paikka olisi maaorjuudessa.

*

Narsismista liikkuvien legendojen kumoamiseen suomalainen politiikka soveltuu aivan erinomaisesti, koska siinä on paljon samaa, mutta se toimii eri tavalla.

Narsisti ei muodosta ovelasti hovia itselleen, vaan hovimiehiä ja -naisia odottele pilvin pimein, että ilmaantuisi edes joku, jonka hoviin voisi liittyä. Siihen ei tarvita narsistia vaan aivan kuka tahansa, jota hännystelemällä voi menestyä politiikassa ilman mainittavampia kykyjä.

Ulkopuoliset taas eivät ole tälle mitenkään sokeita, kuten legendoissa, vaan hovimiehien ja -naisien toiminta seurataan ja analysoidaan. On merkki älykkyydestä, että onnistuu keplottelemaan itsensä hyvään hoviin ja saavuttamaan näin jotain, mihin omat kyvyt eivät riitä, ja näiden asioiden ymmärtämistä varten on olemassa asiantuntijoita. Kun vielä osaa kerätä irtopisteitä sanomalla usein jotain, mitä kansa haluaa kuulla, ylenee hovin arvoasteikossa ja saa vaaleissa enemmän ääniä kuin kilpailijat.

Hovi on lähes aina selvästi narsistisempi kuin hännystelyn kohde, minkä huomaa selvästi siitä, että hännysteltäväksi valikoitunut ei reagoi tölväisyihin samalla tavalla. Niistä ei kanneta kaunaa eikä tehdä rikosilmoituksia, mutta hovin tölviminen on eri asia, koska sillä ei paljon muuta uskottavuutta kuin laissa määritelty abstrakti kunnia.

Mitä taas periaatteettomuuteen tulee, niin hovi ja pääosin kansakin vaihtaa periaatteitaan paljon herkemmin kuin tyypillinen hännysteltävä, jota kyllä haukutaan narsistiseksi, ettei alettaisi ajatella tarkemmin, että ketkä oikeasti ovat narsistisia. Mitä enemmän hännysteltävällä on periaatteita, sitä enemmän häntä haukutaan, koska sitä vähemmän hänestä on hyötyä omiaan huseeraaville räpeltelijöille.

Kansa veikkaa mielellään voittajaa ajattelematta juurikaan seurauksia, ja niin tekee hovikin, mutta kukaan ei halua olla vastuussa seurauksista, joten hännysteltävistä on aina pulaa. Kokonainen puolue voi olla pelkkä hovi, joka miettii epätoivoisesti, kuinka saataisiin pyydystettyä joku, jonka imussa muut voivat menestyä. Odotellessa todistetaan, ettei hovilla itsellään ole juuri mitään annettavaa, koska suosio ei lähde nousuun ilman hyvää hännysteltävää.

Suomen talousihme

Kaukaa tulleiden ulkomaalaisien mielestä suomalaiset ovat aika autistisia eivätkä suomalaiset ymmärrä tällaisia näkemyksiä, sillä heillä on melko heikot yhteydet ulkomaailmaan. Oman päänsä sisällä voi kuvitella olevansa vaikka mitä eikä ulkomaailmasta tulevaa kritiikkiä tarvitse ottaa vakavasti, jollei se miellytä.

Suomalainen kaupunki näyttää talvisin siltä kuin kaduilla köpöttelisi pingviinejä, mutta suomalaiset eivät kykene näkemään sitä, koska heillä on suuret luulot itsestään. Niinpä pingviiniä muistuttava henkilö voi hyödyntää tällaisia näkökantoja riidan haastamisessa väittämällä, että jotkut muut ovat kuin pingviinejä.

Heikot yhteydet ulkomaailmaan rajoittavat organisoitumista ja suomalaiset pyrkivätkin organisoitumaan siten, että he voivat puuhailla omiaan ja kapinoida organisaatiota vastaan tekemällä työt huonosti. Suomalainen pitää asemasta, jossa voi pönöttää ja vetäytyä omiin maailmoihinsa, ja se onkin näissä asioissa tärkeintä.

Kehittyminen on suomalaisille sitä, että tavoitteet asetetaan korkealle, jotta luulot kasvaisivat suuriksi. Jos tavoitteet saavutetaan, siihen menee yleensä niin kauan, että kehitys on muualla edennyt pidemmälle ilman, että sitä varten olisi tarvittu suurisuuntaisia hankkeita, mutta yleensä suomalaiset joutuvat kaunistelemaan kehitystään valehtelemalla.

Tämä näkyy kaikkialla. Yksityinen sektori ei mielellään haaskaa varoja tuotekehitykseen ja julkinen sektori takertuu siihen, mitä eläkettä odottaville virkamiehille on joskus opetettu koulussa, sillä suomalaisen pitäisi saada kehittyä omaan tahtiinsa ja se on tavattoman hidas, koska hänet on ohjelmoitu käpertymään omiin oloihinsa viettämän yksinkertaista elämää.

Suomalaisille on leimallista korvata puuttuvia taipumuksiaan varastelun avulla, ja tämä näkyy myös kulttuurin kehittymisessä. Muualta lainatuista vaikutteista tulee pian omia luomuksia, joita voidaan opettaa leuhkoina muillekin, ja pönöttämisen tarve on niin suuri, että tähän liittyvää valehtelemista ei koeta valehtelemiseksi vaan asemaa varten tarvittavan auktoriteetin kehittämiseksi asemaan päässeen henkilön sopiviksi katsomilla keinoilla. Valehteleminen myös unohtuu nopeasti, sillä suomalainen kokee, että hän on uskottavampi jos hän puhuu totta.

Sen jälkeen kun peruskoulu matkittiin Itä-Saksasta, meni muutama vuosikymmen ennen kuin se muuttui suomalaisien omaksi keksinnöksi, sillä Itä-Saksan piti ensin lakata olemasta ja sitten tarvittiin vielä muutama vuosi tyydyttämään suomalaisien rehellisyyden tarvetta. Sen jälkeen oppimistulokset olivat heidän hienon peruskoulunsa ansiota, vaikka ne johtuivat tosiasiassa lukutaidosta, joka taas johtuu poikkeuksellisen helposta kirjakielestä.

Tästä sitten ylpistyttiin niin paljon, että peruskoulu viimeisteltiin ottamalla käyttöön omiakin opetuskeinoja, mikä taas johti siihen, että hyvistä oppimistuloksistakin alettiin päästä eroon. Viime aikoina on ihmetelty sitä, miten lukutaitokin voi olla romahtamassa, mutta paluu vanhoihin opetusmenetelmiin ei ole vaihtoehto, koska suomalainen mieluummin puuhaa omiaan ja pönöttää tärkeän näköisenä.

Tämä on vain osa suurempaa kokonaisuutta, jota kutsutaan muun muassa innovaatioyhteiskunnaksi, jotta vaikuttaisi siltä kuin suomalaisilla olisi omiakin ideoita. Se on normaali osa kokonaisuutta, josta suomalaisille tulee tärkeä olo, joten siinä ei voi olla mitään todellista vikaa. Joitakin ongelmia on, mutta ne varmaankin korjaantuvat jossain vaiheessa jos suomalaiset saavat lisää tilaa omiensa puuhaamiselle.

Tällainen on luontevaa, sillä Suomen taloudellinen kehitys perustuu mielikuvitukseen. Siitä tuli teollisuusmaa kun suomalaiset oppivat, että sellaisissa on jotain hienoa, ja teollisuutta oli paljon, jotta Suomi olisi hyvä muihin teollisuusmaihinkin verrattuna, vaikkei teollisuutta missään vaiheessa oikeasti ole ollut järin paljon. Tökkäämällä sormen umpimähkään vaikkapa Saksan kartalle, on varsin helppo löytää jopa moninkertaisesti enemmän teollisuutta kuin Suomessa on koskaan ollut.

Vastaavasti Suomesta tuli jälkiteollistunut maa heti kun muualta kantautui huhuja, joiden mukaan sellaisissa on jotain hienoa, eivätkä suomalaiset selvästikään ole vieläkään ymmärtäneet, mitä se tarkoittaa, sillä heillä on kovasti yritystä saavuttaa se ilman, että he menettäisivät samalla tuloja siitä teollisuudesta, joka kuviteltiin siksi, että suomalaiset saattoivat kuvitella elävänsä menestyvässä teollisuusmaassa.

 

Oli kehitys menossa mihin suuntaan tahansa, niin suomalaiset uskovat, että muiden tulisi olla kateellisia heille, eikä sen eteen tarvitse panna tikkua ristiin.

Kilpailunhalua ja omahyväisyyttä suomalaisilta ei puutu, joten heille kansainvälinen kilpailu tarkoittaa sitä, että raha alkaa virrata Suomeen heti kun sen tiellä olevia esteitä puretaan, vaikka kilpaileminen on käytännössä sitä, että kaikki hyvät tilaisuudet haaskataan kun täytyy ensin katsella, mitä muut tekevät, jotta voisi ottaa mallia. Jos on alle kymmenen vuotta jäljessä siitä, mitä maailmalla tapahtuu, on edelläkävijä Suomessa ja voi toimia esikuvana niille, joilta menee yli kymmenen vuotta tajuta, että on olemassa sellaista, mikä on muualla jo mennyttä aikaa.

Suomalaisia alkaakin valmistua merkittäviä määriä lupaavaa tulevaisuutta tarjoaville aloille siinä vaiheessa, kun ne ovat jo ylikilpailtuja ja konkurssiaalto karsii huonot yritykset pois. Osittain tämä johtuu siitä, että suomalaisien on vaikea sopeutua muuttuviin olosuhteisiin ja kaikki pitää opettaa koulussa, mutta suurempi ongelma on usko suomalaisien ylivertaisuuteen, josta ei ole koskaan näkynyt pienintäkään merkkiä, ja se estää tajuamasta tilannetta, jolloin voidaan jatkaa samalla tyylillä vaikka loputtomiin. Välillä täytyy käyttää vähän järkeäkin, jotta voidaan toipua talousromahduksista, mutta sitten aletaan taas puuhastella omalla tyylillä.

Mitä enemmän Suomi suuntautuu kansainväliseen kilpailuun, sitä enemmän sen kansantalous kuihtuu, ja johdonmukainen ratkaisu tappioiden kattamiseen on kansainvälisen kilpailun lisääminen, josta muka saadaan jossain vaiheessa tappiot takaisin korkojen kera.

Myös muunlainen peliriippuvuus on Suomessa yleistä ja toimivaksi havaittu käytäntö on sellainen, että on monopoliyhtiö, jota voi rikastuttaa pelaamalla, ja se sitten kustantaa hoidon siinä vaiheessa kun peliriippuvuus alkaa kyllästyttää ja tarjoaa tilalle kulttuuriin ja urheiluun liittyviä mahdollisuuksia toivoa menestyvänsä jossakin. Käytäntöä ei voi kuitenkaan soveltaa koko kansantalouden mittakaavassa, joten se on luultavasti lähinnä haitallinen tarjotessaan kansalle sellaista mielikuvaa, että älytön riskien ottaminen voidaan tehdä turvalliseksi.

Tällä tyylillä saavutettujen epäonnistumisen vastapainona toimii muiden saavutusten mitätöiminen. Menestyvillä suomalaisilla on yleensä runsaasti kokemusta siitä, että innovaatioyhteiskunta on yrittänyt uskotella heille, ettei heistä ole mihinkään, ja kun on silti päättänyt menestyä, se onkin Suomi, joka menestyy, ja menestyjä itse on vain jotain, mitä pitää haukkua, jotta hänet saataisiin tuhoamaan toimintansa yrittämällä näyttää, että innovaatioyhteiskunnan muualta varastamilla menetelmillä voi menestyä vielä paremmin.

Muiden saavutusten mitätöiminen puhumalla hyvästä tuurista on suomalaisille rakas harrastus, ja toinen yhtä rakas harrastus on oman hyvän tuurin selittäminen osaamiseksi.

Hyviä, mutta massasta erottumattomia työntekijöitä kyllä riittää, koska kansanluonne pakottaa tiettyyn rajaan saakka tekemään työt hyvin. Työpaikka on reviiri eikä sen turvaamiseen ei riitä, että ärhentelee niille, jotka tulevat liian lähelle, vaan täytyy saada jotain aikaiseksikin. Paljon muita parempi ei kannata olla, koska silloin kateus alkaa haitata elämää, mutta keskimäärin omilla reviireillään nyhertävät suomalaiset ovat melko tunnillisia.

Vasta jos saadaan sellaiset työehdot, että reviiri on turvattu työn jäljestä huolimatta, tai  päästään sellaiseen asemaa, jossa ei tarvitse kuunnella arvostelua muiden taholta, suomalaiset antavat työmoraalin laskea, mutta muulloin keskinkertainen suoritus ei ole mitenkään huono ja ongelma on lähinnä se, että paineet olla keskinkertainen ovat huomattavan suuret.

Sekä parhaat että huonoimmat työntekijät yritetään saada lähtemään pois häiritsemästä yleistä keskinkertaisuutta, jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä siitä, että pitää liian usein alentua auttamaan jotakuta muuta, tai siitä, että olisi liian usein jonkun muun neuvojen tarpeessa, ja jolleivät he tajua tehdä sitä itse, heidät voidaan irtisanoa siinä vaiheessa kun vähennetään ylimääräistä väkeä. Se on kohtuullisen vaikeaa, sillä kyvyttömän työntekijän asema on Suomessa vahvasti suojattu ilman, että sanottaisiin suoraan, mistä on kyse, ja näin kyvykkäänkin työntekijän suojana on usein tiheä pykälä viidakko. Yrittää kuitenkin pitää jos halutaan demokraattinen työyhteisö, jossa keskinkertaiset työntekijät voivat olla olevinaan kaikkein tarpeellisimpia.

Ulkoistamisesta on tullut suosittua, koska sen avulla kykyjen pesiytyminen työyhteisöön voidaan välttää, ja päätöksenteossa on täysin normaalia, että konsultti käy tarvittaessa ajattelemassa vakituisien työntekijöiden puolesta.

Suomi oli kylmään sotaan saakka köyhä ja kehittymätön maa, mutta sen aikana onni potkaisi, koska Neuvostoliitossa katsottiin tarpeelliseksi ostaa sen uskollisuus antamalla sen kääriä rahaa kaupankäynnissä. Sieltä sitten tilattiin junalasteittain kopiolääkkeitä ja muuta, minkä olisi voinut hankia muistakin kehitysmaista tai vaikka tehdä itse.

Ruotsalaiset keksivät samoihin aikoihin olevansa liian hienoja ihmisiä työskentelemään tollisuudessa ottivat maahanmuuttajiksi valtavia määriä alemmiksi roduiksi katsomiaan kansoja, joihin suomalaisetkin kuuluivat. Näin Suomi pääsi eroon työttömistä ja pitkälti myös rikollisista ja alkoholisteistakin, sillä ruotsalaiset rakensivat alemmille kansoille omia lähiöitä syrjemmälle eikä heitä paljon kiinnostanut, millaista elämä niissä oli. Kantaväestö pääsi nostamaan nokkaansa suomalaisille, joiden asuinalueilla sattui ja tapahtui, eli asiat olivat todella hyvin.

Suomessa tämä ajanjakso tunnetaan omalla johtamistaidolla luotuna kadotettuna paratiisina, jolle yritetään palata valitsemalla samanlaisia johtajia kuin silloinkin, mikä takaa, ettei sitä varmasti tapahdu, sillä niihin aikoihin suomalaiset oppivat, että johtajiksi voi valita ihan millaista väkeä tahansa ja silti pyyhkii hyvin. Oli kuin demokratia olisi toteutunut käytännössä sillä seurauksella, että suomalainen johtamistaito alkoi toimia käytännössä, ja sen jälkeen poliitikot ja politiikan ajattelijat ovat olleet sukupolvi toisensa jälkeen aina vain typerämpiä.

Samoin myös kaupankäynti neuvostoliiton kanssa oli suomalaisille vain osoitus heidän poikkeuksellisesta osaamisestaan, vaikka sitä varten piti opetella uusia asioita, kuten vaikkapa aikataulujen noudattaminen ja korkeat laatuvaatimukset, ja silti neuvostoliittolaiset mieluummin tekivät korkeamman teknologian tuotteet itse ja ostivat Suomesta jotain aivan muuta. Suomalaiset ylpistyivät ja kykenivät näkemään vikoja Neuvostoliiton avaruusteknologiassakin, vaikka vasta paljon myöhemmin päästiin sille tasolle, että muut voivat hyvällä onnella huolia luotaimeen suomalaisenkin komponentin.

Suomalaisien todellinen osaaminen näkyy riitelyssä ja haitanteossa.

Humanistien ja insinöörien välillä on erittäin tarpeelliseksi koettuja vihollisuuksia, ja koska humanisteilla on parempi edustus virkamieskunnassa, koulutusjärjestelmä pyrkii tekemään haittaa insinööreille keskittymällä aivan muihin asioihin kuin matematiikkaan ja kaikkeen muuhun, mitä insinööri tarvitsee. Oppimistulosten romahtaminen lähti alkuun näistä aineista eikä sitä pidetty vakavana ennen kuin romahdus alkoi levittäytyä kaikkiin aineisiin. Aluksi leikittiin vain, että on tärkeintä osata kieliä ja sellaisia oppilaita, jotka eivät osanneet edes peruskoulun matematiikkaa, junailtiin lukion läpi ja teknillisiin yliopistoihin.

Samoin ammattikorkeakoulu-uudistus oli pitkälti vain haitantekoa insinööreille, koska sen jälkeen nämä ovat saaneet huonompia alaisia kuin aikaisemmin. Samalla parannettiin myös virkamiehien mahdollisuuksia askarrella tilastojensa kansa hyödyllisien taitojen opettamisen kustannuksella, mutta ensisijaisesti uudistuksen vaikutukset ovat näkyneet siinä, ettei yhä useampi koulutettu ammattilainen ole kyennyt työllistymään, koska yrityksessä ei katsota hänen osaavat tehdä mitään hyödyllistä.

Urheiluväen ja kulttuuriväen välillä on samanlainen vihollisasetelma, ja koska kulttuuriväki on pääosin mielestään liian hyvä elämään tässä maailmassa, sillä on hyvin vaatimaton edustus politiikassa. Tästä syystä Suomi oli kauan ainoa Eurovision laulukilpailujen osanottaja, joka ei käyttänyt niitä tilaisuutena markkinoida musiikkia vaan yritti päinvastoin saada musiikkinsa vaikuttamaan huonolta. Kilpailut piti hävitä, koska voittajan piti järjestä seuraavat kisat eikä Suomella muka ollut siihen varaa, vaikka urheilukilpailujen järjestämiseen oli aina varaa. Näin suomalaiselle musiikille saatiin huono maine eivätkä poliitikot ole ymmärtävinään, mistä johtuu se, että musiikki on merkittävä vientituote vaikkapa ruotsalaisille, jotka käyttivät Euroviisut hyväkseen.

Suomalaiset vaikuttavat olevan rotupuhtain kipparikansa, sillä heillä näiden talousajattelu hipoo täydellisyyttä. Talous on vain järvi, johon raha tulee itsestään, ja suomalaisien tarvitsee vain miettiä, kuinka se saataisiin sieltä ylös. Samalla voidaan tuhota talous perustuksiaan myöten ihan vain siksi, että on kivaa olla haitaksi muille suomalaisille. Näitä asioita ei edes osata ajatella kunnolla vaan kaikki lasketaan sen varaan, että talous täyttyy rahasta jotenkin itsestään.

Tämänhetkinen tilanne on se, että veren täytyy virrata ennen kuin mielenkiintoa kohottautua peruskäyttäytymisen yläpuolelle löytyy taas, sillä kehitystä ei pystyttäisi kääntämään enää ilman joukkoteloituksia, mutta suomalaiset eivät varaudu vaikeisiin aikoihin ollenkaan. Kunto rapistuu ja se, joka pitää edes keittiön kaapeissa edes normaaliin taloudenpitoon kuuluvaa varastoa säilykkeitä ja kuivamuonaa, on omituinen.

Kaupankäynti Neuvostoliiton kanssa ja samoihin aikoihin sattunut ruotsalaisien into ottaa maahanmuuttajiksi kaikki suomalaiset, jotka sinne halusivat muuttaa, on ainoa varsinainen suomalaisien kokema onnenpotku, koska siinä ei jäänyt tilaa asioiden möhlimiseen, missä suomalaiset ovat poikkeuksellisen hyviä, ja sen tähden suomalaiset mielellään jättävätkin sen vähemmälle huomiolle ja keskittyvät kehumaan Nokian ihmeellä, joka oli käytännössä vain todiste yli-inhimillisen surkeasta johtamistaidosta.

Onnenpotkun aikoihin suomalaiset oppivat luulemaan, että heidän johtamistaitonsa riittää saamaan talouden kasvamaan kohisten eikä sille olla sen jälkeen edes harkittu vaihtoehtoja, mutta asiaa ei voi ajatella tarkemmin ilman, että suuret luulot romahtaisivat, koska puuttuu kokonaan se paikka, minne suomalaisen osaamisen voisi kuvitella. Idänkaupasta päätettiin Moskovassa ja Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta Tukholmassa ja suomalainen johtaja-aines vain siirsi näiden tekijöiden tuottaman hyödyn omaan ansioluetteloonsa.

Nokia on tässä suhteessa parempaa maaperää, sillä jättämällä pois tiettyjä yhtiön ulkopuolelle jäävän maailman asioita voidaan kuvitella, että Suomen poliittinen johto jotenkin osaa muodostaa yhtiön, joka myy maailmalle järjettömän määrän matkapuhelimia. Tosiasiassa olosuhteet olivat sellaiset, että edes suomalainen johtamistaito ei kyennyt pilaamaan liiketoimintaa aivan heti vaan siihen meni vuosia, mutta keksimällä suuruudenhulluutta ruokkivia valheita ja uskomalla niihin on mahdollista käsittää tilanne sellaiseksi, että suomalainen johtamistaito muutti taianomaisesti lähinnä auton renkaista tunnetun yhtiön aivan yhdeksi aivan toisen alan suurimmista tekijöistä.

Masa-Yards teki niin hyviä sukellusveneitä, että Yhdysvallat osti tuotannon pois, ettei tuotteita olisi päätynyt Neuvostoliitolle, ja kaupan jälkeen suomalaisilla oli hallussaan suuri määrä muuta huipputeknologiaa, joka annettiin Nokialle.

Koska kyse oli valtionyhtiöstä, sitä johti shamaani, joka näki, että televisio edustaa tulevaisuutta, mikä oli aivan luonnollista, koska televisiosta tulee hiihtoa, ampumahiihtoa, mäkihyppyä ja muuta äärimmäisen tärkeää, mitä katsomatta suomalainen johtaja ei voi elää. Huipputeknologian omaksumisessa suomalainen johtaja raahustaa yleensä ottaen sukupolven tai pari muiden jäljessä, mutta uuden television arvon hän kuitenkin ymmärtää.

Niinpä Nokia alkoi sitten ostaa hulluna televisiotehtaita, minkä johdosta yhtiö piti pian pelastaa valtion toimesta, mikä ei ole lainkaan tavatonta. Suomalaiset johtajat saavat tilaisuuden tullen suuruudenhulluuden puuskia, joista seuraa yleensä valtavat tappiot, koska ymmärrys riittää suunnilleen hiihtolajien seuraamiseen. Jääkiekko on jo jotain ihmeellistä, koska se on joukkuelaji.

Nokian tuotekehittelyssä oltiin kuitenkin keksitty teknologialle muutakin käyttöä ja kaikkien yllätykseksi matkapuhelimet alkoivat käydä kaupaksi. Niinpä yhtiö suuntautui sitten tuottamaan niitä.

Kolmas onnenpotku tuli kun presidentiksi onnistuttiin houkuttelemaan Martti Ahtisaari, joka oli virkamiesuransa aikana onnistunut luomaan enemmän hyödyllisiä bisnessuhteita kuin muilla oli yhteensä. Nokia sai Kiinan matkapuhelinmarkkinat yksinoikeudella ja muuta jännää.

Ahtisaaresta puristettiin hyöty irti ensimmäisellä kaudella ja sen lähestyessä loppuaan media kääntyi häntä vastaan, joten hän lähti viisaasti parempiin hommiin eikä asettunut enää ehdolle. Näin Suomessa on ollut kokonaiset kuusi vuotta presidentti, josta on todella ollut johonkin, ja Ahtisaaren ulkonäöstä on helppo päätellä, ettei kyvykkyys ole peräisin suomalaisesta geenipoolista.

Näissä olosuhteissa jopa suomalaiselta osaamiselta vei suosia saada yhtiö poljettua suohon, mutta siinä onnistuttiin kuitenkin toimimalla suomalaisien suosikkiperiaatteella, eli tekemällä kaikki eri tavalla kuin muut. Älykkäämpiensä esimerkille haistattamisesta tulee heille hyvä mieli eikä näissä asioissa sen parempaa motiivia tarvitakaan.

Johtajia oli liikaa eikä rekrytoinnissa oltu kiinnitetty huomiota osaamiseen, ja hyvän idean tiellä oli monta tyyppiä, joilla oli valta torjua se, ennen kuin se saavutti sellaisen tyypin, jolla oli valta hyväksyä se. Toinen keskeinen innovaatio oli ainoastaan matkapuhelimiin keskittyminen, vaikka kilpailijat tekivät paljon muutakin tuottaakseen mahdollisimman paljon ideoita, ja jotkut panivat osaamisensa yhteen pärjätäkseen kilpailussa.

Nokian puhelimista tuli epäkäytännöllisiä kun kilpailijat menivät käytettävyydessä ohi, mikä saattaa kyllä johtua osittain siitäkin, että suomalainen johtaja on tärkeä henkilö eikä kuluttajan palvelija, joka alentuu ottamaan selvää siitä, mitä kuluttaja on vailla. Viimeisinä aikoina olisi selvästi ollut mielenkiintoa alkaa kopioita Applen puhelimia, jotka menivät kaupaksi ihan eri tavalla, ja kehitysmaiden markkinat, joilla yhtiöllä oli ollut valtava etumatka muihin, menetettiin vähitellen muille, koska siellä oli liian köyhiä asiakkaita eikä sellaisiin kehdannut keskittyä tosissaan.

Lopulta käyttöjärjestelmäksi valittiin omaperäisesti Windows Mobile, joka ei ollut menestynyt missään muissakaan puhelimissa, ja sen jälkeen Nokiasta tuli entinen suuruus.

Tässä saatiin yhdistymään kaksi suomalaisen ajattelutavan merkittävinä johtamistaitoon liittyvää piirrettä eli matkiminen ja pään hakkaaminen seinään.

Omia ideoita suomalaisilla ei juuri ole, joten jäljitteleminen on sitten tärkeää ja sen arvoa pyritään korostamaan järkeilemällä, että se on jotenkin parempaa kuin omien ideoiden keksiminen. Olisi hyvin tärkeää päästä jotenkin käsiksi muiden omistamiin ideoihin, koska se muka jotenkin olisi viisain ratkaisu talousjärjestelmän kannalta, joten se, että suuriyritys ajaa alas sen toiminnan, jolla se on suureksi kasvanut, ja alkaa jäljitellä toisella tavalla suureksi kasvanutta yritystä on muka parempi strategia kuin se, jolla se kasvoi suureksi. Apple oli suurin ja kaunein, joten sitä oli sitten pakko alkaa apinoida.

Käyttöjärjestelmän valitseminen oli myös luonnollinen ratkaisu, koska Microsoft oli jo kauan yrittänyt vallata tilaa puhelinmarkkinoilta sillä ajatuksella, että mahdollisimman paljon tietokonemaailmassa menestynyttä käyttöjärjestelmää muistuttava käyttöjärjestelmä varmaan toimisi puhelimissa. Siitä ei ollut tullut yhtään mitään, mutta käsitystä tukemaan oli keksitty runsaasti tekosyitä, joita suomalainen ymmärtää. On suunnatonta viisautta usko sinnikkäästi johonkin, mikä ei selvästikään toimi käytännössä ollenkaan.

Näin sitten saatiin huonoihin iPhonen jäljitelmiin surkea käyttöjärjestelmä eikä yhtään ymmärretty, miksi yhtiö alkoi ajautua kohti perikatoa. Kun lauma suomalaisia pääsee leikkimään johtajia, asenne on kuin oltaisiin jäälle pystytetyssä kodassa pilkkimässä. Eristäydytään henkisesti muusta maailmasta ja ollaan olevinaan mahdottoman viisaita, koska saalis on varmaankin yhtä tyhmä kuin kala, jolle kelpaa huonompikin syötti. Se, mitä viereisessä kodassa tapahtuu, ei kiinnosta kovinkaan paljon, koska saalis ei lopu kesken, ja jos jäädään kilpailussa häviölle, niin sitten selitellään huonoa kalaonnea ja usein jostain keksitään myös se iso saalis, joka pääsi jotenkin karkuun. Nokian tapauksessa kehitteillä on ollut paljon ylivertaisia syöttejä, jotka eivät jotenkin päässeet tuotantoon asti, mutta toimivan strategian vaihtaminen toivottomaan tapaukseen ei ollut huono siirto.

Suomalaisessa politiikassa tätä ajattelutapaa esiintyy paljon, koska kansanluonne tulee siinä parhaiten esille. Matkitaan muualta jotain, mikä ei toimi, ja sitten hakataan onnellisina päätä seinään, ollaan olevinaan mahdottoman viisaita ja lopulta ihmetellään, miksi ei onnistuttukaan.

Koska yhtiöllä alkoi mennä typerien päätösten takia huonosti, se yritettiin saada menestymään liittämällä puhelimien valmistus Microsoftille, jolla oli enemmän varaa hakata päätä seinään typerien ideoiden takia. Se oli jo osoittanut olevansa sen arvoinen, koska se oli aiheuttanut Android-käyttöjärjestelmän syntymisen ostamalla lupaavan puhelinvalmistajan alustaksi omalle käyttöjärjestelmälleen. Samalla ajatus Java-pohjaisista ohjelmista sai lähteä sillä perusteella, että joku oli joskus sanonut, että Java on huono ohjelmointikieli. Sittemmin oli jo huomattu, ettei se niin huono ollutkaan, mutta suomalaisia tämä vain vakuutti Microsoftin johdon arvostelukyvystä, koska joku oli joskus sanonut, että Java on huono eikä tosiasioilla ole merkitystä kun joku on sanonut jotain.

Samanhenkiset räpeltelijät yrittivät sitten vähän aikaa tehdä puhelimia yhdessä, mutta siitä ei tullut mitään ja lopulta Nokian puhelimet myytiin intialaisille, joilta ei odotettu paljon, koska heillä oli vanha tuttu ajatus tehdä halpoja puhelimia. Nokia kasvoi suureksi sen avulla, mutta suuryrityksen pitäisi kuitenkin keskittyä matkimaan ja hakkaamaan päätä seinään, koska sitä suomalainen ymmärtää.

Suomalainen yhteiskunta reagoi Nokian kasvamiseen aivan samalla järjen köyhyydellä.

Sen lisäksi, että valtio pani Nokian tuottamia rahoja palamaan hyvissä ajoin etukäteen ja on nyt ihmeissään kun tulonlähde tyrehtyi, myös Nokian tuottama hyöty minimoitiin tehokkaasti, koska moni taho halusi päästä jotenkin osalliseksi sen menestyksestä. Käytännössä tämä toteutettiin helpottamalla sen liiketoimintaa siten, että siitä tihkui varsin vähän varallisuutta kansantalouteen.

Tässä ei ole sinänsä mitään poikkeavaa, sillä Suomessa valtionyhtiöt piilottavat rahaa veroparatiiseihin kaikkein ahkerimmin, mutta toisin kuin muita veronkiertäjiä, Nokiaa suunniteltiin silti äärimmäisen huonosti hoidetun kansantalouden tukipilariksi, jonka avulla olisi varaa elää leveästi kaikesta muusta huolimatta.

Lopputulos on, että Yhdysvallat luultavasti teki valtavan virheen ostaessaan sukellusvenetuotannon pois, koska muutama neuvostoliittolaisille myyty sukellusvene olisi ollut pieni ja lyhytaikainen riesa, mutta nyt NATO:n vieressä on aikapommiksi muutettu kansantalous ja vielä sellaisessa maassa, joka on parhaimmillaankin epävakaa, koska kulttuuri on hyvin shamanistinen. Päihdeongelmaiset auktoriteettihahmot puhuvat, mitä mieleen juolahtaa, ja kansa hokee perässä sitä samaa kuin parvi papukaijoja.

Osittain syy on Neuvostoliitonkin, mutta se oli vähemmän vaihtoehtoja. Muiden suurvaltojen kanssa oli tullut sovittua, että Suomi säilyttää itsenäisyytensä, joten oli keksittävä, kuinka tietäjäkuninkaalliset saadaan pysymään aloillaan kylmän sodan aiheuttamasta stressistä huolimatta, ettei pääse syntymään sellaista tilannetta, että Suomi on pakko miehittää. Alkoholistit riehaantuvat ja tekevät typeriä virheitä melko helposti ja suomalaiset arvostavat johtajissaan näitä piirteitä, kuten myös sitä, että näillä on maailmanpolitiikasta yllättäviä ja omintakeisia näkemyksiä.

Näin Suomi saatiin ostettua Neuvostoliiton ystäväksi ja tilanne muuttui lopulta jopa kiusalliseksi, sillä vaikka suomalaisien opportunismi on alkukantaista, sitä on kuitenkin paljon. Neuvostoliitosta tuli kuin seita, jonka suuntaan kumarreltiin enemmän kuin oli tarpeellista. Sen rahoittama kommunistinen puolue oli parhaimmillaan kriittisempi sen toimia kohtaan kuin muut puolueet, ja poliitikoille oli normaalia liehakoida sitä jopa enemmän kuin oli laillista. Salaisuuksia vuodettiin uhrilahjoina siinä toivossa, että se olisi pysynyt tyytyväisenä, ja samalla puhuttiin pahaa kilpailijoita siinä toivossa, että se olisi alkanut sekaantua Suomen vaaleihin.

Suomalainen uskollisuus on siinä määrin mukautuva käsite, että isänmaallinenkin yksilö ryhtyy helposti maanpetokselliseen toimintaan jos siitä saattaa olla hänelle itselleen jotain hyötyä. Mitään ei edes tarvitse luvata vaan riittää kun ei sano suoraan, että mitään ei ole tarjolla.

Näin sitten syntyi ainutlaatuinen tilanne, jossa alkoholisoitunut mielipuolikin kykeni neuvottelemaan menestyksellisesti. Riitti kun lähti vodkaturistiksi Moskovaan, niin löysi itsensä joskus taas Suomesta hyvän sopimuksen kanssa.

Milloinkaan muulloin näillä ei ole ilmennyt minkäänlaisia merkkejä bisnesälystä saati taidosta neuvotella hyviä sopimuksia ulkomaalaisien kanssa, mutta se oli tietenkin olevinaan shamaanien omaa ansiota, koska suomalainen vaatimattomuus on hyvä ehdokas narsismin äärimmäisimmäksi muodoksi. Se on viatonta uskoa siihen, että kyvyt riittävät vaikka mihin, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.

Suomalaisien mielestä heidän taloushuolensa katoaisivat jos he on istuisivat jotenkin löytämään toisen Nokian kaltaisen menestystarinan, joka jotenkin johtaisi kylmän sodan aikaisen bisnesälyn paluuseen. Idänkaupan tyrehtymisen aiheuttama suurtyöttömyys on edelleen olemassa, koska mitään muuta ei olla tehty kuin odotettu uutta jättipottia, joka palauttaisi luontaisien epäonnistujien loistonajat.

Myös suorituspaineita on kasvatettu, sillä idänkaupan luonne mielellään unohdetaan ja senkin kuvitellaan johtuvan siitä, että suomalainen osaaminen oli jotenkin poikkeuksellista. Niinpä sitten katsellaan, mistä löytyisi joku innovaatio, jonka avulla tulisi taas niin paljon tuloja, että suurin osa kansasta voisi keskittyä miettimän, mihin kaiken saa käytettyä.

Suomalaisien käsitys innovaatiosta on kokonaan oma lukunsa, koska sana on oivalluksen synonyymi, mutta suomalaisessa kielenkäytössä se tarkoittaa lähinnä ihmettä, koska oivalluskyky ei kuulu rotuominaisuuksiin, ja tästä syystä pyrkimys tehdä tällainen ihme johtaa vain siihen, että rahaa kaadetaan touhutippa ties minkä päässä sinne tänne ilman alkeellisintakaan käsitystä siitä, mitä ollaan tekemässä, ja jos jotain syntyykin, taikominen käy niin kalliiksi, että lopulta jäädään luultavasti tappiolle.

Lisäksi se, että joku muu menestyy, aiheuttaa kateutta muissa, eikä kansan suunnittelukyky ole niin kehittynyt, että se pystyisi ymmärtämään, että sen kanssa on pakko oppia elämään jos haluaa elää vauraassa yhteiskunnassa. Näin ollen vauraus halutaan nitistää jo ennen kuin se on saavutettu, ja käytännössä näin on toimittukin sen jälkeen kun suomalaiset oppivat elämään velaksi.

Talousromahdus on suomalaisille lähinnä tilaisuus olla oppimatta mitään ja kasvattaa luottamusta tietämättömyyteen. Siitä kantavat vastuun ne, jotka saadaan huiputettua hoitamaan tilannetta. Syyllisiä ei mielellään etsitä, ja jos joku pitääkin uhrata muiden puolesta, hän saa synnynpäästön nopeasti, mutta ne, jotka ottavat asiakseen selvitellä muiden luomaa sotkua, eivät saa anteeksi koskaan.

90-luvun alun lama johtui suomalaisien mielestä jotenkin Iiro Viinasesta, joka saatiin huiputettua hoitamaan tilannetta. Pankkikriisin syntymiseen ei hirveästi kajottu, jotta sen aiheuttanutta markkinaliberalismia voitiin jatkaa taas laman jälkeen, ja idänkaupan tyrehtyminen samoihin aikoihin Neuvostoliiton romahtamisen takia oli jotenkin irrallinen tapaus, sillä kukaan ei halunnut olla vastuussa siitäkään, ettei tilannetta oltu osattu ottaa huomioon millään tavalla. Se vain tuli yllätyksenä eikä sen jättämää aukkoa olla vieläkään onnistuttu paikkaamaan.

Suomalaisittain on jopa aivan loogista, että laman seurauksena sosialidemokraatit kasvoivat suurimmaksi puolueeksi, vaikka nämä olivat paras ehdokas syylliseksi, sillä lamaa valmisteltiin heidän talouspolitiikalla silloin kun he olivat päähallituspuolue. Kuten lainsäädännöstäkin näkee, suomalainen samaistuu mielellään rikollisiin, ja samaan ilmiöön kuuluu se, että suomalainen kokee asettuvansa heikomman puolelle puolustaessaan tahoa, joka on syyllistynyt johonkin.

Demareiden pelimiehistä tuli näppärästi olosuhteiden uhreja ja pääsyylliseksi löytyi reaalitodellisuus, jota Viinanen joutui edustamaan yrittäessään saada taloutta taas jaloilleen muiden luomissa puitteissa. Jos todellinen maailma olisi toiminut eri tavalla, niin romahdusta ei olisi tullutkaan, ja se on riittävä peruste siirtää vastuuta siihen suuntaan.

Sen jälkeen politiikka on muuttanut luonnettaan siten, että markkinaliberaalit ovat voimissaan kaikissa puolueissa ja erimielisyyksiä syntyy lähinnä siitä, kuinka otettaisiin riskejä ja vedettäisiin välistä, sillä pankkikriisi opetti kansalle, että markkinaliberaali on oikeassa, ja järjellä varustetut suomalaiset puolestaan oppivat, että romahduksen sattuessa kannattaa olla jossain kauempana, ettei tule ympäripuhutuksi surkeimpaan tehtävään, mikä maasta löytyy.

Suomalainen pitää älyttömistä riskeistä ja typeristä ihmerikastumissuunnitelmista, joten vastoinkäymiset pyrkivät jalostamaan talouspolitiikan yhä kummallisemmaksi, koska vaikeat taloustilanteen saavat kansan ajattelemaan talousasioita enemmän ja johtopäätökset on pakko ottaa huomioon politiikassakin.

Se, että välillä tarvitaan joku siivoamaan muiden jälkiä, ei riko kuviota, koska sitä ikään kuin ei ole koskaan tapahtunutkaan.

Suomalainen on tarvittaessa kova mouruamaan. Hän voi vailla häpeän tunnetta näyttää surkealta ja roikottaa päätään, mutta se unohtuu heti kun hän on saanut haluamansa. Sen jälkeen hän on taas olevinaan suoraselkäisyyden perikuva eikä kysyttäessä muista mourunneensa koskaan mitään.

Valtionyhtiö on olevinaan suomalaisille tae siitä, että yhtiötä taidokkaasti, koska sen johtoon on mahdollista saada henkilöitä, joihin kansa voi samaistua. Siksi sellainen epäonnistuu helposti varsinkin suurissa investoinneissa, minkä jälkeen sitä pitää yrittää pelastaa. Sitä myös suojellaan kilpailulta eikä muuta saman alan yritystoimintaa juuri synny ennen kuin se joskus onnistuu kaikesta huolimatta kaatumaan. Voitot pestään mielellään veroparatiisien avulla eikä niiden perään kysellä, sillä luontaisen rantarosvon mielestä rehellinen liiketoiminta on tällaista.

Käytännössä Suomen kansantalouden merkittävin tekijä on Joku Muu, joka vastaa muinaista järveä, josta kalat eivät loppuneet kesken. Hänet voi sijoittaa minne mieli tekee, jotta kansantalous vaikuttaisi olevan vakaalla pohjalla.

Valtiolle kunnat ovat Joku Muu, jolle voi siirtää vastuuta kustannuksista, koska hän keksii, mistä rahaa saadaan lisää, ja kunnat ajattelevat samoin valtiosta. Joku Muu kyllä keksii, mistä valtion kassaan saadaan lisää rahaa, joten ne voivat keskittyä miettimään, kuinka ne voisivat saada sieltä enemmän rahaa omaan käyttöönsä.

Samanlaisia parivaljakoita on runsaasti, kuten työntekijät ja työnantajat, julkinen sektori ja yksityinen sektori, kaupungit ja maaseutu, ja pohjoinen ja etelä, sillä suomalainen keksii kyllä hyvän piilopaikan, missä Joku Muu voi pitää kansantaloutta pystyssä kenenkään näkemättä.

Suomalaisien usko talouskasvuun pyrkii olemaan vahva, koska Jonkun Muun, voi sijoittaa mielikuvissaan aivan minne tahansa. Ei haittaa, vaikka suurin osa kansasta siipeilee parhaansa mukaan ja valitsee päättäviin virkoihin täysin kyvytöntä väkeä sopertelemaan taloudesta jotain, millä ei ole mitään tekemistä minkään muun kuin ahneuden ja toiveikkuuden kanssa, sillä Joku Muu luo kohta talousihmeen ja sitten päästään jakamaan ilmaista rahaa kaikille.

*

Linus-Torvalds-1(FILEminimizer)

Suomalaisen osaamisen suuriin nimiin kuuluu Linus Torvalds, jolla on perisuomalainen asenne näihin asioihin. Hän askartelee käyttöjärjestelmän parissa ja se on olevinaan maailman paras, vaikka sitä on vaikea saada kaupaksi edes ilmaiseksi, koska normaali ihminen haluaa sellaisen käyttöjärjestelmän, jota voi käyttää ryhtymättä nörtiksi.

Linus itsekään tuskin ymmärtää kaikkea, mitä hän elämässään tarvitsee, mutta se ei estä häntä olettamasta, että muut paneutuisivat Linuxiin, vaikka käyttäjäystävälliseksi suunnitellun käyttöjärjestelmän hankkiminen on pieni investointi.

Hän on myös kova vaatimaan laitevalmistajia tekemään työnsä paremmin, jotta hänen käyttöjärjestelmänsä parissa pakertavien ihmisien ei tarvitsisi suhtautua niihin samoin kuin muiden ihmisien tulisi suhtautua hänen käyttöjärjestelmäänsä, ja Suomessa sitä pidetään hienona asiana, koska hänellä vaikuttaa olevan mahdollisuus menestyä alallaan vaatimalla multa enemmän kuin itseltään.

Suomalaisien käsitys Linusista on huomattavasti typerämpi ja rasittavampi kuin todellinen henkilö, sillä hänet koetaan aatteelliseksi johtajaksi, joiden on vaikutettava yhteiskuntakelvottomilta. Muuten suomalainen ei voi luottaa siihen, että nämä todella edustavat jotain muuta kuin nykyinen yhteiskunta.

Linux edustaa suomalaisille jotain sekavaa kaupallisuudesta vapautunutta avoimen lähdekoodin ideologiaa, vaikka sen kehittäminen on lähes täydellisesti liiketoimintaa ja siihen on sekaantunut IBM:n kaltaisia tahoja, joille ideologia on tarjoavinaan vaihtoehdon. Itse asiassa se pärjäisi aivan loistavasti ilman Linusia, mutta silti hän on olevinaan sen kehittämisen keskeisin hahmo, ja suomalaisille tämä on aivan luonnollista. Heille Linux edustaa toivetta paremmasta maailmasta, samalla tavalla kuin kapitalistisen maailman antaman ruoka-avun varassa kituuttava sosialistinen utopia, joka voi hyvällä tuurilla vielä jonain päivänä todistaa erinomaisuutensa muulle maailmalle kykenemällä elättämään väestönsä itse. Kaupat ovat ehkä lähes tyhjiä, mutta kukaan ei kuole nälkään ja kyllä sillä kelpaa jo kehuskella. Jotain suurta on saavutettu.

Harva suomalainen käyttää Linuxia ja yritykset levittää sitä työpaikoille kohtaavat kiivasta muutosvastarintaa, mutta se koetaan täysin irralliseksi asiaksi, sillä utopia halutaan saada valmiina. Jossain vaiheessa se toimii ja sitten siihen siirrytään eikä siihen tarvitse oikeastaan edes sopeutua, koska mikään ei ole muuttunut niin paljon, että pitäisi oppia jotain uutta. Periaatteessa Windowsin logo vain vaihtuu pingviiniin ja siitä tietää, että jotain vallankumouksellista on tapahtunut ja maailma on parempi paikka.

Sitä odotellessa voidaan keskittyä haukkumaan muita vaihtoehtoja, mikä on helpompi tapa vahvistaa uskoa parempaan tulevaisuuteen.

Suomalaisien tulevaisuudenvisiot pyörivät Linuxin ympärillä, koska se edustaa sellaista talouden muotoa, jota hekin ymmärtävät. Jokainen tekee sen verran kuin viitsii ja saamattomin väki haluaa saada kaiken ilmaiseksi.

Linuxin viehätys katoaisi heti jos sille määriteltäisiin hinta, mutta ilmaisena sitä voidaan pitää ylivertaisena, joskaan ei niin toimivana, että siihen haluaisi sekaantua itse, ja on aivan luontevaa haaveilla avoimen lähdekoodin ideologian varaan rakennetusta yhteiskunnasta, joka kykenee antamaan kansalle kaiken tarvittavan ilman, että sen tarvitsisi tehdä muuta kuin nyrpistellä nokkaansa kunnes tuotteet alkavat miellyttää.

Työ koetaan ajanvietteeksi, jossa pitää päästä viihtymään, vaikkei pitäisikään työn tekemisestä, ja sen tähden väkeä kouluttautuu runsaasti sellaisille aloille, joiden odotetaan tarjoavan hyvät mahdollisuuden viihtyä. Koulutuksessa ei saisi takertua niihin seikkoihin, jotka liittyvät työvoiman tarpeeseen, sillä yhteiskunnan tehtävä on tarjota kaikille koulutusta vastaava työpaikka.

Tavoite yritetään saavuttaa ottamalla maahanmuuttajia siinä toivossa, että he jotenkin loisivat tuottavan talousjärjestelmän, joka elättäisi kaikkea muuta, ja kantaväestö eläisi avoimen lähdekoodin ideologialla saavutetussa yltäkylläisyydessä. Sen ei tarvitsisi hakeutua niille aloille, jotka tarjoavat nykyaikaiset mukavuudet, vaan se voisi käydä töissä viihtymässä ja ostaa mukavuudet palkallaan.

Vauraus tulisi maahanmuuttajilta ja mukavuudet jostain muualta ja suomalainen voisi keskittyä kehumaan osanneensa visioida paremman maailman.