Shamanismi

Kipparille ainoa luotettava asiantuntija on shamaani. Jos on pakko hankkia tietoja muista lähteistä siksi, että näiden tietämyksessä on valtavia aukkoja, ainakin täytyy saada näiltä mielipide vieraasta tiedosta, jotta voisi kokea ymmärtävänsä sen oikeasti.

Shamaaneihin perehtyminen kannattaa aloittaa kulttuuripiireissä pyörivistä yksilöitä, sillä nämä elävät käänteismaailmassa, jossa kaikki pyrkii olemaan toisin. Näin he voivat parhaiten luoda kippareiden tarvitsemaa hajaannusta. Jos shamaani liikkuu samoissa ympyröissä näyttelijöiden kanssa, hän on jotenkin saanut näiden ominaisuuksia itselleen, koska hän voi esiintyä kuin tietäisi näistä jotain, mitä muut eivät tiedä. Näin ollen hänen tarvitse edes teeskennellä, että hän puhuisi totta, koska hän osaa muka näytellä.

Muissa piireissä liikkuvat shamaanit ovat muuten aivan samanlaisia, mutta he kokevat tarpeelliseksi teeskennellä vähän enemmän. Ei sekään paljon ole, sillä shamaani ei ole syntynyt tekemään mitään kunnolla, mutta kulttuuriväen shamaaneissa on vähiten havainnointia häiritseviä häiriötekijöitä.

Tämä on käytännöllistä siksi, että shamaanin tapa puhua perättömiä on eri asia kuin valehteleminen, mutta ulkopuolinen ei välttämättä huomaa eroa jos tämä teeskentelee puhuvansa totta. Hän eläytyy tarinaansa aivan erityisellä tavalla, joista muut kipparit tunnistavat kuuntelemisen arvoisen ajattelijan, ja sen näkeminen ilman teeskentelyä helpottaa suuresti näiden tunnistamista. Kipparikulttuureissa näitä on joka paikassa, joten nämä todella kannattaa osata tunnistaa jos aikoo haaskata hyvää elinaikaa tällaisissa maissa.

Shamaani kehittelee itselleen omaa maailmaansa ja näiden väliset suhteet määräytyvät sen mukaan, miten paljon ne muistuttavat toisiaan. Kaikilla on harhainen käsitys menneestä ja tulevasta, koska jokaisella on oltava ainakin vähän erilainen nykyisyys kuin muilla, ja riitoja syntyy sitä enemmän, mitä enemmän käsitykset poikkeavat toisistaan.

He ottavat huomioon myös omat etunsa, joten eri aloilla toimivat yksilöt riitaantuvat helposti keskenään, sillä näkemykset siitä, mitä kenellekin kuuluu, ovat erilaisia.

Uhkakuvien keksiminen ja kansan kiihottaminen on tärkeä osa shamaanin toimintaa, sillä näin on mahdollista luoda kippareille ominaista järjestystä, jossa pienet ryhmät ovat vihoissa keskenään. He eivät koe tätä kansan kiihottamiseksi vaan shamaani saa kaikessa rauhassa jopa kertoa tarinoita, joiden mukaan joku ihminen tai ihmisryhmä vain kerjää tulevansa tapetuksi, ja tarjota runsaasti tekosyitä sen toteuttamiseen, sillä tällainen on heille luonnollista. Tiedotusvälineissä se edustaa laatua ja sillä voi saada palkintoja.

Jos joku muu kuin shamaani vie ajatusta edes vähän siihen suuntaan, ettei kaikilla ihmisillä ehkä olisikaan yhtäläistä oikeutta olla olemassa, niin sitten kansankiihotukseen kyllä reagoidaan, vaikkei siihen olisi edes aihetta, mutta shamaanilla on oikeus olla vaikka kävelevä kansanmurhafantasia.

Myös se, että joku puhuu realistisista uhkista, voidaan kokea kansan kiihottamiseksi, koska se uhkaa shamaanien arvovaltaa ja täytyy keksiä jokin tekosyy, jolla hänet saadaan vaiennettua, ja paras lähestymistapa on, että hän kiihottaa kansaa perättömillä puheilla, koska näin häneltä saadaan uskottavuus pois.

Tämä tekee uhkiin varautumisen hyvin vaikeaksi, koska shamaaneilla on pitkälle kehittynyt taito olla väärässä. Toteutumassa oleva uhka kuuluu yleensä niihin uhkiin, joista ei saisi puhua ollenkaan, koska jopa shamaanin kyky hahmottaa tulevaisuutta riittää kaikkein loogisimpien uhkien tunnistamiseen, minkä johdosta hän osaa olla uskomatta niihin.

Mitä helppotajuisempi uhka on, sitä vaikeampi kippareiden on havaita sitä, ja tilanne on pahentunut tiedonvälityksen kehittyessä, sillä shamaanit saavat muualta maailmasta varsin luotettavia tilannearvioita, jotka helpottavat satujen keksimistä. Nämä olivat tässä asiassa erittäin päteviä jo aikaisemminkin, mutta nykyisin toiminta on jo sillä tasolla, että jos jokin ulkomainen tiedotusväline saa mainetta luotettavuudellaan, shamaanit hyökkäävät sen kimppuun journalismin nimissä ja vääristelevät sen kansaa varten aivan tunnistamattomaksi. Suurin osa uutisista ei kelpaa ollenkaan, koska ne kertovat aivan vieraan todellisuuden asioista, ja lopuista poimitaan härskisti jotain, mikä tukee omia tarinoita, joita voidaan sitten tukea sellaisella tarinalla, että niiden keksimisessä on käytetty luotettavia lähdetietoja, mikä ei vastaa alkuunkaan sitä, mitä niiden tarjoamalle informaatiolle on tehty.

Raiskauksen lopputulos muutetaan totuudeksi shamaanien välisellä riitelyllä, jossa syytetään uhreiksi valikoituneita tiedotusvälineistä siitä, että ne ovat sellaisia kuin shamaanit ovat valehdelleet niiden olevan. Tämä on erittäin tärkeää, sillä laadukkaat tiedotusvälineet ilmentävät toimituksen poliittista suuntautumista painotuksilla, kun taas shamaanit tekevät sen valehtelemalla ja pimittämällä tietoa. Ulkomaiset tiedotusvälineet täytyy punoa osaksi kippareiden kertomakulttuuria, ja kansa on tyytyväinen kun sille on kerrottu, mitä jostain tiedotusvälineestä pitää ajatella.

Mitä pidemmälle informaatiovallankumous etenee, sitä psykoottisemmiksi kipparimaat muuttuvat.

*

Brezhnev-on-the-phone
Kippareilla on vahva usko siihen, että kylpiessä ryyppääminen tekee älykkääksi. Kulttuureissa on jonkin verran eroja, mutta aina löytyy jokin peseytymiseen soveltuva paikka, jossa voi ryypätä alastomana ja kuvitella puhuvansa viisaasti. Pohjoisessa suositaan saunoja ja etelämmässä kylpylöitä. Tämä on yhä niin tärkeä osa järjestäytymistä ja suhteiden luomista, että muiden kansojen on vaikea luoda hyviä suhteita kippareihin, joten on oletettavaa, että venekerhot vahvistivat yhteenkuuluvuuden tunnetta jo jääkauden lopulla käyttämällä päihteitä jonkinlaisissa peseytymiseen tarkoitetuissa rakennuksissa.

Kipparit korvaavat oivalluskyvyn puutetta käyttämällä päihteitä. Poliitikot miettivät asioita humalassa, koska näin saadaan ajatuksia, joita kansa pitää hyvinä miettiessään niitä vuorostaan itse humalassa.

Alkoholin lisäksi ajattelemiseen käytetään muitakin aineita ja politiikka muuttuu päihdekulttuurin mukana, sillä pään sekoittaminen eri tavoilla tuottaa erilaisia ajatuksia. Nykyisin muodissa oleva yletön suvaitsevaisuus ja halu halata koko maailmaa johtunee pohjimmiltaan ekstaasin käytöstä, koska se on yleistynyt samassa tahdissa.

Ero metamfetamiinikauteen on suuri ja halua palata silloiseen asenneilmastoon kutsutaan konservatismiksi, vaikka siinäkin korostui se, että mentiin vain johonkin suuntaan turhia miettimättä. Siihen liittyi kuitenkin enemmän määrätietoisuutta, joten se vaikutti siltä kuin poliitikot olisivat olleet enemmän tosissaan kuin nykyiset, joiden puheet ovat sekavampia.

Maailma, jossa yksi ynnä yksi on kaksi, ahdistaa kipparia, joten päihteiden avulla ajatteleminen on tärkeä osa johtamistaitoa. Vähintään alkoholia tarvitaan silloin kun suunnitellaan, kuinka päätöksiä perustellaan kansalle, ja mielellään itse päätöksetkin ovat viinanhuuruista hourailua.

Käytännössä Suomi on miljoonien ihmisien muodostama simulaatio, joka jäljittelee Mussolinin johtamistapaa, koska hänkin keksi aatettaan lisää tarpeen mukaan, ja tuloksista voi päätellä, että alkoholilla saattoi olla osuutta asiaan, mutta suomalaiset kutsuvat jostain syytä rationaalista johtamistapaa fasismiksi. Kukaan ei tunnu tietävän, miksi näin on, ja varsin harva edes tietää, mitä fasismi on, mutta tällaisilla seikoilla ei ole Suomessa mitään merkitystä.

Alkusuomalaisien johtajat ovat selvästi olleet ennen kaikkea viihdyttäjiä, jotka ovat kehitelleet outoja ajatuksia muuten melko yksitoikkoisen elämäntavan piristämiseksi, eikä ole mikään ihme, että tietäjäkuninkaat menettivät valtansa heti kun kuvioon tuli mukaan vähän jotain johtamistaidon tapaista.

Suomessa on kuitenkin niin paljon tietäjäkuninkaallisia, ettei kaikista olla missään vaiheessa päästy eroon, ja tasavaltaan siirtyminen vapautti heidät. Kansa valitsee näitä poliittisiin luottamustehtäviin ja sieltä he levittäytyvät muihinkin johtaviin asemiin jakamalla tärkeitä virkoja kavereilleen. Näin on saavutettu vapaus, eli yhteiskunta, jossa maailmaa yritetään muuttaa kertomalla tarinoita.

Suomalaisille on luontevaa uskoa, että oma ajattelutapa leviää ihan vain sillä, että siitä kerrotaan, ja jolleivät tulokset tyydytä, aletaan miettiä, että ajattelutavan arvon huomaisi ehkä paremmin jos sen levittäminen olisi liiketoimintaa. Epäonnistunut tiedottaminen pyrkiikin johtamaan lyhytikäiseen julkaisuun, jonka takana olevan henkilöt eivät ymmärrä ollenkaan, mikä meni pieleen.

Menestyvät julkaisut levittävät sellaisia tarinoita, joita suuren kansanosat haluavat, ja koska suomalaisilla on varsin niukasti taipumuksia järjestäytyä kansaksi, he eivät kykene oikein ymmärtämään, miksi jokin tarina myy ja toinen ei. Näin jopa kaveriporukan kokoiset kansanosat voivat uskoa vakaasti siihen, että julkaisu, jolla ei ole realistisia toimintaedellytyksiä, olisi tie asemaan, jossa voi ajatella kaikkien muiden puolesta.

Samasta syystä menestyvillä julkaisuilla on riski muuttua niiden sisällöstä päättävien tahojen propagandakanaviksi, jolloin saavutetaan tilanne, jossa yleisö kaikkoaa eikä kukaan sisällöstä päättävät kykene tajuamaan, mitä on tapahtumassa.

Myös puolueet pyrkivät toimimaan samalla tavalla, mutta niillä on suojamekanismina demokratia, jonka avulla johtavat tarinankertojat voidaan vaihtaa sen sijaan, että rivijäsenet alkaisivat katsella parempaa puoluetta.

Tämäkään käytäntö ei suojaa tarinoiden ja todellisuuden välisen ammottavan kuilun aiheuttamilta ongelmilta, mutta se tarjoaa kuitenkin jatkuvuutta.

Nykyisin lähinnä yrityksissä esiintyy kehittyneempää johtamistaitoa ja tästäkin ongelmasta selviytyminen on työn alla, mikä näkyy selvästi jo kansantalouden tilan kehittymisessä. Talouspolitiikka muuttuu sen mukaan, millaisiin tarinoihin kansa haluaa uskoa, ja kuihtuvan reaalitalouden peittää tarina talouskasvusta, joka on vakaalla pohjalla, vaikka kärsiikin lukuisista ongelmista ja muuttaa usein kokoa aivan väärään suuntaan.

Kuitenkin tärkeintä on, ettei tarvitse elää siinä ikävässä maailmassa, jossa yksi ynnä yksi on kaksi, joten luottamus tarinoilla ohjattuun yhteiskuntamalliin on luja ja eripuraa syntyy vain siitä, millaisia tarinoita pitäisi käyttää. Tosiasiatkin ovat suomalaisille vain tarinoita eikä niiden avulla voi muuttaa mitään oikeasti.

Jos saataisiin tietää, että asteroidi muuttaa kohta Etelä-Suomen kraatteriksi, suuri osa suomalaisista päättäisi, ettei se ole niin hyvä tarina, että siihen tekisi mieli uskoa, koska liikkeellä on parempiakin uhkakuvia. Kaikilla suomalaisien keskuudessa liikkuvilla tarinoilla on se yhteinen nimittäjä, että niitä levittävät suomalaiset, joiden niiden luotettavuus tiedetään, vaikka sitä peitelläänkin muilta tarinalla suomalaisien rehellisyydestä, ja sen ansiosta on aina pätevä syy epäillä epämiellyttävän tarinan todenperäisyyttä.

Kulttuurin luonne näkyy selvästi siinä, että vaikka suomalaiset käyttävät politiikkaa kanavana levittää omia etujaan edistäviä valheita, se on kuitenkin vähemmän tärkeää kuin päihdeongelmaisien tarinankertojien keksimät jutut, jotka muokkaavat kansan ajattelutapaa paljon tehokkaammin. Hyvä tarina ohittaa kaikki esteet, ja parhaiten se näkyy siinä, että vaikka suomalaiset varjelevat mustasukkaisesti yksinoikeuttaan valehdella Suomessa omaksi edukseen ja tulevat lähes hysteerisiksi jos joku edes epäilee, että toinen maa levittää Suomessa omia valheitaan salaa, tarinat ovat aivan eri asia. Niitä otetaan muualta maailmasta vastaan innokkaasti ja hyvät suojataan kaikkia epäilyksiä vastaan. Sellainen ei voi olla niin selvästi vain jonkin tahon levittämää propagandaa, että suomalaiset haluaisivat olla tietoisia asiasta.

Käytännössä tärkeimpiä ajattelijoita ovat viihdemaailmassa vaikuttavat shamaanit, ja jos he päättävät huumepäissään uskoa tällaisin tarinoihin, suomalaiset ovat pian suojattomia ulkoisia vaikutusyrityksiä vastaan. Edes suomalaisia shamaaneja ei tarvitse saada innostumaan vaan riittää kun propagandaa levittävä valtio tai yhtiö saa omia shamaanejaan mukaan toimintaan ja suomalaiset tekevät itse loput. Ainoa tiellä oleva este on normaali kinaaminen tarinoiden paremmuusjärjestyksestä.

Demokratia merkitsee suomalaisille pohjimmiltaan sitä, että älykkäiden ihmisien tulisi jotenkin toteuttaa tarinoita keksivien shamaanien oikut. Koska äly ei riitä sellaiseen vaan tarvittaisiin kyky tehdä ihmeitä, Suomessa ihmetellään jatkuvasti, miksei yhteiskunnallinen osallistuminen kiinnosta älykkäimpiä yksilöitä ja moni heitä muuttaa ulkomaille. Näiden toimintamahdollisuuksia sen sijaan ei ajatella ollenkaan, sillä suurimman viisauden oletetaan löytävän kansalta, joka valitsee shamaaneja ajattelemaan puolestaan, älyn rooli yhteiskunnassa on tehdä, mitä käsketään.

Suomalaiset puhuvat tässä yhteydessä mielellään lahjakkuudesta, koska siten voidaan yrittää uskotella älykkäille yksilöille, että heillä on annettu ominaisuus, jonka käyttäminen oman mielen mukaan on jotenkin väärin. Äly taas on olevinaan jotain, mitä kaikilla muilla on paljon, ja sille on keksitty niin paljon erilaisia määritelmiä, että jokainen varmasti löytää sellaisen, jota hänellä on paljon. Jos osaa edes solmia kengännauhat, on riittävän älykäs voidakseen päättää, kuinka ongelmanratkaisukykyä tulee käyttää.

Lähestymistapa toimii käytännössä lähinnä kannustimena pitää suomalaisiin kunnollista hajurakoa, mutta kansa on liian tyhmä ja itseriittoinen ymmärtääkseen näin vaikeita asioita.

Jo pelkkä koulutuskin aiheuttaa helposti tilanteen, jossa suomalaisista tulee mitta täyteen, sillä näillä on sellainen käsitys, että mielipiteen täytyisi olla korkein totuus, mikä ei toimi ollenkaan nykyisessä maailmassa. Vaikkapa lujuuslaskelmat ovat toisen maailman juttuja, koska niitä ei voida tehdä päihteiden huuruisien oikkujen mukaan jos halutaan, että rakennelmat myös kestävät, ja tämän johdosta suomalaiset hahmottavat nykyaikaisen yhteiskunnan sellaiseksi, että siinä on shamaanien lisäksi myös vieras papisto, joka toimii vihamielisen logiikan mukaan. Kaikki ei muka olekaan mahdollista, vaikka asiat olisi ajateltu alkoholin lisäksi myös ekstaasin tai metamfetamiinin avulla.

Kokemusperäisen tiedon mukaan toimimista kutsutaan halveksuvasti teknokraattisuudeksi ja sitä voidaan syyttää kaikesta siitä, minkä shamaanit pilaavat.

Politiikkaan nykyaikaa ei mielellään sotketa ollenkaan vaan siellä ollaan jakaannuttu luonnonmukaisiin shamaaneihin ja niihin, jotka yrittävät liittää itseensä nykyaikaista osaamista symbolien avulla. Riittää kun käyttää poliittisiin tarkoitukseen jotain sellaista, mitä voisi tarvita jos osaisi jotain, ja sitten ikään kuin jotenkin osaa jotain.

Samalla politiikkaan on saatu mukaan myös vapaamuurariaate, koska sen avulla voi ottaa talismaaneikseen harpin ja suorakulman ilman, että niiden eteen tarvitsisi tehdä muuta kuin epäolennaisia rituaaleja. Sen mukana tulee myös tekosyy pitää omaa kirjastoa, mikä on poliittiselle liikehdinnälle tärkeää, koska sieltä voi käydä etsimässä irrallisia tiedon hitusia mielipiteidensä tueksi.

Ehkä vapaamuurareista kehittyy vielä jossain vaiheessa puolue, sillä heillä näyttää olevan kaikki, mitä siihen tarvitaan.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s