Viimeinen käyttöpäivä

Suomalaisista näkee selvästi, että kädentaitojen ja oivalluskyvyn välillä on vahva yhteys, sillä heillä ei yleensä ole kumpaakaan. Olivatpa he suuntautuneet tekemiseen tai ajattelemiseen, pääpaino on aina roolileikissä, jonka avulla pyritään sopeutumaan ammatteihin.

Ruumiillista työtä tekevä suomalainen on yleensä mämmikoura, mutta hän on olevinaan jotain tehdessään työtä, ja samoin aivotyötä tekevä suomalainen on yleensä typerä, mutta hänkin on olevinaan kuin soveltuisi ammattiinsa lähes täydellisesti.

Ammatin opetteleminen on suomalaiselle työlästä, koska pitäisi osata oikeasti jotain. Tästä yritetään päästä yli lunttaamalla ja plagioimalla, ja rehti tyyli on sitä, että luetaan mahdollisimman paljon ulkoa, ettei tarvitsisi ymmärtää mitään.

Muistisäännöt ovat tärkeä osa suomalaista oppineisuutta ja niillä korvataan jopa sellaista, minkä voisi johtaa yksinkertaisesta kaavasta alkeellisella päässälaskulla.

turhuuksien turhuus.jpg

Tällainen henkinen rajoittuneisuus aiheuttaa joustamattomuutta, sillä kun on huono oppimaan, mutta potee voimakasta pätemisen tarvetta, kuten suurin osa suomalaisista, täytyy yrittää tyydyttää pätemisen tarve sillä, että on muka oppinut asiat jotenkin paremmin kuin muut. Muistisääntöjen rinnalle ovat tulleet laskimet ja niiden käyttäjien välillä on kilpailua siitä, kummat ovat älykkäämpiä.

Kaikissa kansoissa on niitä yksilöitä, jotka ovat lähinnä tyhjät kuoret, mutta Suomessa näitä on poikkeuksellisen paljon, mutta tätä ei huomata, koska myös lähialueilla on sama tilanne. Voidaan olla samalla tavalla viisaita kuin vaikkapa Ruotsissa tai Saksassa.

Suomalainen työelämä on periaatteessa sitä, että typerykset johtavat mämmikouria. Kaikki pyrkivät koteloitumaan omiin oloihinsa voidakseen kokea tietävänsä kaiken paremmin kuin muut, ja sopeutuminen tähän alkaa jo koulutusjärjestelmässä, jossa poliittinen johto ei ymmärrä koulutusjärjestelmästä paljon mitään, ylimmät virkamiehet eivät mielellään käy kouluissa tutustumassa niiden toimintaan, alemmat virkamiehet yrittävät ottaa etäisyyttä opetukseen, ja opettajat ja oppilaat yrittävät toimia ummikkojen antamissa puitteissa, mikä ei välttämättä ole heidän mielestään huono asia, sillä suurin osa oppilaista ei halua oppia mitään kunnolla.

Näin vaikuttaa täysin luonnolliselta, ettei hallinto tiedä työelämässäkään, mitä suorittava porras tekee, eikä suorittavan portaan tarvitse opetella arvostamaan hallintoa sielläkään. Suurin osa tekee työnsä huonosti leikkien olevansa jotain, ja pikkujouluissa alisuoriutujat kehuvat humalassa toisiaan.

Akateemisien opintojen arvoa korostetaan sillä, että toisin kuin ammatillisissa oppilaitoksissa, korkeakouluissa saa levittää pontikkapannun teko-ohjeita, huumereseptejä ja pornoa melko vapaasti. Näin akateeminen suomalainen oppii olevansa jotain erikoista, koska hänellä on ollut koulussa enemmän vapauksia kuin joillakin muilla, ja hän osaa myös pilata työpaikan ilmapiirin jatkamalla eriarvoisuuden vaalimista. Hänellä on oltava oikeus pitää sairaslomaa silloin kun ei tee mieli olla työpaikalla, mutta alaisilla ei saisi olla.

Aivotoiminnan puolesta akateeminen suomalainen ei paljon eroa muista tunareista, joten hänen arvonsa korostamiseen täytyy käyttää vippaskonsteja.

Yhteiskunnan tasolla tällä on jännittäviä seurauksia, sillä ajattelijoilla on yleensä käyttöikä, joka määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään joskus opituilla mielipiteillä voi pärjätä. Mitään uutta ei mielellään opetella ymmärtämään vaan pätevyyttä haetaan olemalla varmoja vanhoista mielipiteistä, joten tilanne muuttuu jossain vaiheessa sellaiseksi, että ajattelijoista tulee käyttökelvottomia. Vähän jotain sopeutumista yleensä ilmenee siinä vaiheessa kun mielipiteitä hokemalla saavutettu asema menetetään, mutta siitä ei toivuta kunnolla vaan joudutaan tekemään tilaa uusia mielipiteitä hokeville kollegoille.

Suomalaiset varautuvat mielellään muutoksiin selittelemällä, ettei vanhoja mielipiteitä ole syytä korjailla saati vaihtaa, joten sinänsä pienellä tapauksella voi olla valtavia yhteiskunnallisia vaikutuksia jos se pakottaa vaihtamaan mielipiteitä.

Näin myös päätöksiä joudutaan tekemään nopeasti ja hätiköidysti, koska väestön yhteiskunnallinen ajattelu ei anna tilaa suunnitelmalliselle toiminnalle eikä suurin osa väestöstä edes osaa tehdä kunnollisia suunnitelmia, joten yleinen mielipide pyrkii pitämään jokaista tilannetta ikuisena ja muuttumattomana, jotta ei tarvitse kohdata ikävää totuutta suomalaisesta päätöksenteosta, jonka tasoa liioitellaan häpeämättömästi, jotta tyhjät kuoret voisivat olla olevinaan jotain.

Näin saavutetaan tilanne, jossa muutoksen on pakko tulla, koska suomalainen johtamistaito on lähinnä haaveilemista ja tuhoaa kaiken tielleen osuvan. Mitään ei edes yritetä ajatella realistisesti, sillä oman tärkeyden tunne kasvaa paremmin kun uskoo johonkin, mikä on aivan muuta kuin se, mitä asiasta jotain tajuavat ajattelevat siitä.

Epäonnistumisiin reagoidaan haluamalla suomalaisempaa johtamistaitoa, joten se, että epäonnistuneista johtajista mielellään hankkiudutaan eroon siksi, että he ovat tahranneet suomalaisien mainetta, ei johda tilanteen paranemiseen vaan se pyrkii päinvastoin johtamaan siihen, että seuraavat johtajat ovat typerämpiä ja hullumpia kuin edelliset, koska näin johtamiseen saadaan lisää suomalaisuutta.

Kun lisätään vallan huipulla sitä ominaisuutta, joka raunioittaa valtionyhtiön toisensa jälkeen, koska se ei ymmärrä liiketoiminnasta yhtään mitään, ja yrittää tuhota muun yritystoiminnan valtionyhtiöiden tieltä, koska se luulee tietävänsä kaiken paremmin, luodaan tarvetta ihmerikastumiskeinoille, joilla kansantalous muka alkaa taas voida hyvin huolimatta siitä, että kaikki tuottava jotenkin tuhoutuu. Taikatemppujen uskottavuus perustuu kokonaan siihen, että tyhjät kuoret uskovat niihin, ja kun ne epäonnistuvat, syntyy tarve vaihtaa äänessä olevia kuoria, mikä ilmenee riitelynä ja valtataisteluna, joilla saavutetaan ainoastaan entistä huonompi tilanne.

Jotkut kansat tarvitsevat vaikeita aikoja voidakseen järkiintyä edes vähäksi aikaa, ja suomalaiset ovat tätä koulukuntaa puhtaimmillaan. Kaikki, mitä kokemuksista on opittu, on seuraaville sukupolville itse pahuus, koska se rajoittaa perisuomalaista järjen käyttöä. Kukoistus on seuraavinaan siitä, että unohdetaan kaikki, mikä toimii, ja keksitään tilalle jotain uutta ja omituista.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s