Edistyksen tuulet

Vallan menettäminen käy suomalaiselta kätevästi, koska hänet on ohjelmoitu tavoittelemaan johtavaa asemaa katkomalla yhteyksiä ulkomaailmaan. Hän kokee olevansa tärkeä ihminen eristäytyessään oman venekerhonsa piiriin, ja sen johtajaksi hän kohoaa eristäytymällä perheensä piiriin ajattelemaan omiaan, jolloin hän saavuttaa sen putkinäön, jota tarvitaan pitämään venekerho erillään muista ihmisistä.

Jos suomalainen kokee menestyneensä elämässään, hän alkaa automaattisesti koteloitua oman päänsä sisälle, ja vaikka ei kokisikaan, hänestä alkaa nelissäkymmenissä tulla mielestään niin tärkeä, ettei häntä välttämättä enää kannata pitää työpaikalla ollenkaan.

Jopa puolueisiin pyrkii kehittymään johtava luokka, joka odottaa, että muut tekisivät jotain yhteiskunnan eteen, sillä yhteiskunta on se, mihin suomalainen kaikkein viimeiseksi haaskaa aikaansa. Kaikki, mikä on oman venekerhon ulkopuolella, ärsyttää olemalla käsittämätöntä, ja mitä monimutkaisempaa se on, sitä vastenmielisempää se on. Yhteiskunta on niin monimutkainen, ettei poliitikoltakaan voi vaatia sen ajattelemista.

Tarvittaessa suomalainen menee mökille kiroamaan sitä, että ne, jotka tekevät yhteiskunnan eteen jotain, eivät katso tarpeelliseksi miellyttää häntä, mutta sen toiminnan ymmärtäminen on pois laskuista. Korkeintaan voidaan järjestää mielenosoituksia ja teemaviikkoja sen puolesta, että asiat muuttuisivat jotenkin itsestään.

Käytännössä yhteiskunnallinen kehitys on järjestetty siten, että tiedotusvälineet tarjoavat uusia ideoita, eikä niissäkään omistajat tai johtoporras vaan vakituisille työpaikoille päässeet toimittajat, joilla on varaa ottaa pieniä riskejä.

Lopputulos on tietenkin se, että kapinamieliala muita riistäviä pönöttäjiä kohtaan leviää, mutta se ei haittaa näitä itseään, koska järki ei toimi sen vertaa, että tajuaisi mistä on kyse, mutta jonkinlaisia yhteiskunnallisia ajatuksia pitäisi saada valmiina, että vaikuttaisi siltä kuin ymmärtäisi niistä asioista jotain.

Jos ei mainitse ketään nimeltä, niin muiden riistettävänä oleva toimittaja voi lietsoa kapinamielialaa melko vapaasti. Uusi teko syy alkaa kaataa vanhaa valtaa aiheuttaa vastustusta vain aluksi, jolloin saavat olla äänessä nekin, jotka tajuavat näistä asioista jotain, mutta pian professorit havahtuvat tilaisuuteen teeskennellä, että he osaavat ajatella yhteiskunnallisesti. Sen jälkeen kapinamieliala alkaa levitä ja sen vastustaminen herättää vain epäilyksiä siitä, että ehkäpä se syvälle oman napansa kaivamiseen vajonnut riistäjä on löytynyt.

Tiedotusvälineet ovat suomalaisille erittäin tärkeitä, koska he tarvitsevat jotain, millä voi mitata menestymistä, ja kykyjen puutteessa täytyy sitten saada kehuja jostain. Se, että johtajat jakavat muka liian vähän kehuja ja tunnustusta, on jatkuva tyytymättömyyden aihe, ja se, että saa nimensä lehteen myönteisessä asiayhteydessä edes suhteilla, on jo hyvinkin merkittävä saavutus. Näin toimittajat ovat jo lähtökohtaisesti erittäin vaikutusvaltaisia henkilöitä, sillä niinkin tärkeä tilanne kuin se, että on saanut nimensä lehteen, voi mennä pilalle siksi, että jutussa on käytetty väärä sanaa, ja siksi kannattaa luottaa siihen, että toimittajan oma näkökulma on luotettava muissa yhteyksissä, koska liika kritisoiminen voisi tehdä tämän kärttyisäksi.

Eläessään vain itselleen ja omalle venekerholleen ja marmattaessaan koko maailman asioista suomalainen kokee olevansa jotain erikoista, joten kaikenlainen kapina ja yhteiskunnan vastaisuus kiehtovat kovasti eikä näistä asioista ymmärretä niin paljon, että tiedettäisiin, ketä tai mitä ollaan vastustamassa. Turmeltunut vanha valta on ensimmäisenä puolustamassa sitä, joka haluaa päästä siitä lopullisesti eroon.

Luokkasota kiehtoo suomalaisia aina, sillä he kokevat jääneensä liian vähälle menestykselle. Sitä pitäisi olla jossain loputon varasto, jonka sisällön jakamisesta voitaisiin kinastella kaikessa rauhassa, eikä suomalaisen yhteiskunnan saavutuksista saada edes valehtelemalla suuren järven kaltaista loputonta kalavarastoa. Joku harva pääsee siihen asemaan, että voi tyydyttää pätemisen tarpeensa valehtelemalla elämänsä kirjan muotoon, mutta kukaan ei saavuta nykyaikaisessa yhteiskunnassa haluamaansa asemaa, koska luonto on antanut pienveneen kapteenin taipumukset. Pitäisi kokea olevansa tilanteen herra ja itsenäinen selviytyjä, mutta koskaan sitä ei saavuteta.

Suomalaiselle politiikalle on ominaista, että kaikki puolueet kärsivät hirvittävästä sorrosta ja sen takia pitäisi saada hyvitystä etuisuuksien ja vapauksien muodossa. Kehitys lähti käyntiin elinolojen kohentuessa, sillä tarve tehdä jotain itse väheni ja kansanluonne pääsi tulemaan esille, ja sen jälkeen mielenkiinto tehdä jotain itse on vähentynyt edelleen sitä mukaa kun on saatu lisää etuisuuksia ja helpotuksia.

Samalla on tietenkin aiheutettu paljon vahinkoa riitelemällä, koska suomalaiset arvostavat riitelemisen vapautta suuresti. Sitä kutsutaan mielipiteenvapaudeksi, mutta mitä enemmän sitä on, sitä kovempaan huudetaan, että jonkun muun mielipiteet pitäisi kieltää.

Työväenluokka onkin onnistunut saamaan itsensä ahtaalle neuvotteluissa paljon pienemmän työnantajaosapuolen takia siksi, että sen sisällä on liikaa vihollisuuksia. Kaikki yrittävät saada itselleen enemmän ja yksituumaisuus puuttuu. Yleislakolla voidaan pelotella sen takia, että sellaiset, jotka muutenkin ansaitsevat paljon, saisivat vieläkin enemmän, ja ay-toiminta itsessään keskittyy luomaan johtajilleen mahdollisuuksia kasvattaa tulojaan.

Työväenluokkia on oikeastaan kolme, sillä työväenluokasta keskiluokkaan päässyt suomalainen ei halua luopua tutustua uhrin statuksesta, mutta ei hän halua työväenluokkaankaan kuulua, joten suuri osa keskiluokasta ulisee olevansa sorrettua työväenluokkaa. Samalla on saatu ulkomaisien halpatyöntekijöiden luokka, sillä omia etujaan sorretun työväenluokan nimissä ajava suomalainen katsoo olevansa oikeutettu saamaan jotain halvemmalla siinäkin tapauksessa, että hänen täytyisi sortaa jotakuta muuta.

Suomalainen solidaarisuus ei ulotu oman venekerhon ulkopuolelle, mutta siitä puhutaan paljon, jotta muut erehtyisivät luulemaan, että palveluksen tekeminen toisi vastapalveluksia.

Samoin itsenäinen yrittäjä on yhä useammin joku, joka on päässyt kuppaamaan julkisia varoja, sillä oman venekerhon sisällä ei tarvitse olla itsenäinen. Jos on kavereita, jotka voivat olla avuksi, niin laki ja moraali eivät ole pahasti tiellä.

Yrittäjien ja virkamiehien harrastamasta korruptiosta naristaan paljon työväenluokissa, mutta se ei välttämättä ole huono asia, sillä ajatus siitä, että kenen tahansa pitäisi voida olla mitä tahansa, on johtanut siihen, että näin usein onkin. Neuvotteleminen kaupankäyntiin liittyvistä asioista rehellisen virkamiehien kanssa voi olla vaarallista, sillä yritysmaailmassa on tapana, että myymässä oleva osapuoli pyrkii tekemään neuvottelutilanteen miellyttäväksi omalla kustannuksellaan, ja virkamies saattaa reagoida aterian tarjoamiseen kuin lahjukseen, vaikka se ei olisi tarkoituskaan. Siksi on ollut tarpeellista kieltää yrityksiä tarjoamasta näille liian kalliita viinejä, mutta monissa tapauksissa toinen pullollinen jotain halpaa litkua antaa mahdollisuuden pyytää aivan tolkutonta ylihintaa, koska kuka tahansa on saanut olla mitä tahansa.

Tukihuijaukset ja urakoiden antamiset kavereille ovat halpaa lystiä siihen verrattuna, että täydellisillä tampioilla on mahdollisuus päättää julkisien varjojen käyttämisestä.

Julkisen sektorin hankinnat ovat lähes rajaton rahan lähde sellaisilla yrityksille, jotka onnistuvat luomaan hyvät suhteet virkamieskuntaa ilman venekerhon sisäisiä suhteita, joissa osapuolet eivät mielellään petä toisiaan, mutta sille ei mahdeta juuri mitään, sillä esimiesasemaan päässeellä tolvanalla on oikeus olla oikeassa vain siksi, että hän on esimiesasemassa. Tämän aiheuttamaa mielipahaa voi purkaa omiin alaisiinsa, mutta ylempien toimintaa ei saa arvostella, koska silloin vaikuttaisi liian paljon siltä, ettei kuka tahansa ehkä jonkun mielestä saakaan olla mitä tahansa.

Myös valtionyhtiöissä on sama käytäntö, ja jos niillä suinkin on varaa siihen, ne pyrkivät siirtymään ulkomaille, missä huonot johtajat toivovat saavansa jotenkin aikaiseksi menestystä, vaikka yleensä se loppuukin valtaviin tappioihin, joista selviytyminen on tavannut olla valtion ongelma. Sen jälkeen kun alettiin aavistella, ettei valtion kassa olekaan valtava järvi, jossa on loputtomat kalavarat, on tullut tavaksi, että ensin yritetään miettiä, kuinka yritykset selviäisivät tappioistaan itse, ja jossain vaiheessa ne myydään halvalla pois ja sitä kehutaan onnistumiseksi.

Suomalainen johtamistaito ei lähtökohtaisestikaan ollut paljon mistään kotoisin, mutta se on kuitenkin saatu nuupahtamaan kuvittelemalla, että kaikki muuttuu paremmaksi kun kuka tahansa saa olla mitä tahansa, eikä kehitystä edes haluta katkaista vaan sen sijaan suomalaiset keksivät uusia ja ihmeellisiä tekosyitä siihen, että huonot johtajat saataisiin vaihdettua ehkä vieläkin huonompiin johtajiin.

Tällaiset vaatimukset leviävät pian tiedotusvälineisiin, sillä toimittajakunta tietää jo, että vanha valta innostuu kaikesta tällaisesta, ja pian huonot johtajat ovatkin vaatimassa muita olemaan sitä mieltä, että heidät pitäisi vaihtaa, joskaan sitä ei olla muotoiltu näin selvästi, jotta vanha valta saataisiin mukaan kaatamaan itseään.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s