Tuiki tärkeä heimojako

Suomalaiset ja heidän sukulaiskansansa ovat erittäin riidanhaluisia ja heillä on kyky ja halu käydä totaalista sotaa vaikka kivillä ja kepeillä, sillä valtion mantereella oleva osa käsitetään saareksi, jolla on liian paljon ja liian erilaista väkeä.

Eri heimojen on perinteisesti ollut vaikea elää samassa maassa. Vaikka niiden välisiä eroja on yritetty poistaa koulutuksen avulla, ne kukoistavat silti, sillä murteiden ja heimotunnusten tilalle on kehitetty politiikka. Puolueissa on suunnilleen samannäköisiä turjakkeita ja aatteellisella liturgialla yritetään peitellä sitä, että ne ovat muodostuneet geneettisen samankaltaisuuden mukaan. Kaikki aatteet ovat olevinaan erilaisia, mutta ne pyrkivät kehittymään sosiaalidemokratiaksi, jolleivät jo ole sitä.

Suomalaisen kyky valehdella on rajaton eikä sitä haittaamassa ole arvostelukykyä, joten heimosotia suunnitellaan melko avoimesti. Itäsuomalaisilla ja länsisuomalaisilla on erilaiset geeniperimät ja se on suomalaisen mielestä riittävä syy sotia, joten tässä yhteydessä on olemassa merkittäviä rotueroja. Koska Itä-Suomi voisi Länsi-Suomen hyökätessä paeta Venäjän huomaan, länsisuomalaiset ovat sitä mieltä, ettei mitään rotuja olekaan muissa yhteyksissä, jotta heidän olisi mahdollista saada liittolaisia, jotka voisivat painostaa Venäjää olemaan suojelematta Itä-Suomea.

Luonnollisesti yllätyshyökkäyksen toteuttaminen olisi mahdotonta, koska yhteistä armeijaa ei voida jakaa huomaamattomasti, mutta suomalaiset eivät ole järin älykkäitä vaan tällaisien juonien punominen on erittäin kehittymätöntä ja tuo mieleen lähinnä hyönteiset, joilla ei ole ihmeemmin sopeutumiskykyä vaan vain tarve toteuttaa yksinkertaisia käyttäytymismallejaan.

Pitäisi olla jotain, mikä erottaa kuivalle maalle joutuneet saaristolaiset toisistaan, ja koska sellaista ei ole, sellainen pitää yrittää keksiä. Siksi aatemaailma on tasapaksuudestaan huolimatta riitaisa, jotta se muodostaisi ikään kuin saariston, joka pakottaa kansan hajoamaan ja antaa yksilölle mahdollisuuden vetäytyä syrjemmälle keksimällä aatteeseen vähän jotain omaakin.

Politiikka onkin pitkälti vain heimosotaa toisin keinoin, mikä on varsin ongelmallista, koska yhteisien asioiden hoitaminen jää retuperälle kun puolueet keskittyvät tekemään kiusaa toisilleen.

Suomen ulkopolitiikka vaikuttaa äkkiseltään kaaokselta, koska puolueet yrittävät etsiä muualta omia liittolaisiaan ja estää muita puolueita tekemästä samaa, mutta se noudattaa kuitenkin geneettisen yhdenmukaisuuden periaatetta. Hyviä välejä ei ole oikein mihinkään suuntaan, koska aina on joku kampittamassa muiden yrityksiä luoda sellaisia, mutta suhteiden kehittymistä voidaan ennustaa sillä periaatteella, ettei mikään muutu niin kauan kuin toisen maa geenipooli pysyy samana, mutta tekosyyt säilyttää välit samoina vaihtelevat tilanteen mukaan.

the-genetics-of-europe-map-with-piecharts091f.jpg

Koska osa suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia, murteiden hävittäminen ei ole poistanut kokonaan edes perinteistä heimojakoa, joten on mahdollista tarkistaa, millaiset välit heimoilla oli ennen sivistyksen tuloa.

Ruotsin kieltä ei ymmärretä Suomessa vieraaksi kieleksi, joita voidaan opetellakin, jotta pystyttäisiin kommunikoimaan muiden kanssa, vaan paksuksi murteeksi, jota muiden samaa kieltä puhuvien ei ole tarkoituskaan ymmärtää.

Samaan aikaan kun muut kielet ja varsinkin englanti leviävät ongelmitta, ruotsiin liittyy suuria tunteita. Jotkut teeskentelevät, etteivät pysty oppimaan sitä, ja toiset, että sen puhuminen jotenkin estää oppimasta suomea. Kuitenkin on kunnia-asia, että pystyy puhumaan ulkomaalaisien kanssa ainakin englantia ja useamman kielen taitaminen on pätevä syy paukutella henkseleitä.

Ainoastaan ruotsinkielisillä suomalaisilla, joista jokainen kyllä osaa suomea, on niin suuria vaikeuksia saada palvelua ymmärtämällään kielellä joka puolelta maata, että sitä varten on pakko olla olemassa lainsäädäntö, ja ainoastaan ruotsi on suomenkielisille suomalaisille niin vastenmielinen kieli, ettei moni halua myöntää osaavansa sitä. Koulussa pakolla opittu kielitaito unohtuu samalla tavalla kuin ruotsinkielisien niin ikään koulussa pakolla oppima Suomen kielen taito. Se on olemassa jos sitä tarvitaan, mutta jos tekee mieli kiukutella, niin sitten sitä ei ole.

Politiikassa ruotsinkielisillä on oma puolue, joka lähinnä vain hyppii toiveikkaana suomenkielisien silmille, jotta syntyisi iso riita. Muissakin puolueissa on ruotsinkieliset siivet, joiden tehtävä on huolehtia muista asioista sekä suojella riidan haastamista, mitä helpottaa suuresti se, että myös suomalaiset haluavat saada aikaiseksi ison kieliriidan.

Aivan samalla tavalla eri murteita puhuvien suomalaisien välit olivat huonot silloin kun murteita vielä puhuttiin, eikä niistä luopuminen ollut niinkään kansaa yhdistävä tekijä, kuten useimmissa maissa, kuin jotain, mitä oli pakko tehdä siksi, että olisi yleensä ollut kansa. Eri murteita puhuvat suomalaiset eivät vain tulleet keskenään toimeen ja heidän välillään oli jyrkät kielimuurit, koska murteisiin oli pakko keksiä outoja sanoja, joita ulkopuoliset eivät ymmärtäneet.

Laajempaa yksimielisyyttä suomen ja ruotsin asemasta löytyy ainoastaan siitä, etteivät ne mahdu Suomeen ainakaan yhtä aikaa, vaikka kaikki muut kielet kyllä ovat tervetulleita. Niitä puhuvia yritetään kyllä saada mukaan kieliriitaan, mutta vieraat kielet eivät ole ongelma, ellei sitten ala esiintyä samanlaista haluttomuutta puhua ollenkaan paikallisia kieliä kuin millä suomenkieliset ja ruotsinkieliset möllöttäjät korostavat olevansa vihollisuuksissa keskenään.

Myös ruotsinkielisillä on oma heimojakonsa, sillä länsirannikolla ruotsalainen geeniperimä on säilynyt puhtaampana kuin muualla eikä heimoutuminen tapahdu vain kielen mukaan.

Länsirannikolta löytyy rinnakkaisyhteiskunta, jolla on identiteetti hukassa. Muut ruotsinkieliset suomaiset pitävät sitä liian ruotsalaisena, ahvenanmaalaiset pitävät sitä vain yhtenä mannersuomalaisien heimoja ja ruotsalaiset niputtavat sen yhteen muiden suomalaisien kanssa. Sillä onkin esiintynyt pyrkimyksiä itsenäistymiseen, jotta tämä puoli saataisiin kuntoon, mutta se on kuitenkin turhan pieni sellaiseen, joten sen täytyy vain jotenkin yrittää sinnitellä.

europebigb191.jpg

haplogroups_europe1091f.jpg

Ruotsinkielisien heimojako ei suinkaan ole uusi asia vaan se tulee selvästi esille jo noitaoikeudenkäynneissä. Niiden leviäminen noudatti pääosin Y-kromosomien voimasuhteita ja hallitseva luokka muutti paikoin tilannetta joko estämällä ne tai edistämällä niitä. Suomessa ne keskittyivät länsirannikolle samoilla alueille, joissa hallitseva Y-kromosomi oli ja on yhä sama kuin Ruotsin noitavainoalueilla.

Myös vaikkapa naisiin kohdistuva väkivalta on yleisempää noitavainoalueella kuin Itä-Euroopassa, jossa ollaan enemmän kiinnostuneita etnisistä puhdistuksista. Natsit eivät vieneet alempirotuisiksi katsomiaan ihmisiä häveliäästi muualle tuhottaviksi, kuten lännessä, vaan tappaminen oli jopa avoimempaa kuin Saksassa, mutta noitavainoja ja sitä, että naisia kuolee henkirikosten uhreina enemmän kuin miehiä, ei ymmärretä ollenkaan.

Saksalaiset taas elävät eri kulttuurien välissä ja käyttäytyvät kuin olisivat saaneet ikävät piirteet kummastakin maailmasta. Verenhimo herää kummastakin syytä ja sitä on poikkeuksellisen paljon.

Kyse vaikuttaisi olevan rotupiirteistä, ja suomalaiset ovat näissä asioissa tarkkoja. Jokainen eri tavalla käyttäytyvä on vierasta heimoa ja oman pienen venekerhon jäsenien suhteen ollaan vieläkin tarkempia.

Tällaiset erot ovat kuitenkin pieniä ja se tulee hyvin esille suhtautumisessa saamelaisiin, jotka ovat paimentolaisina pohjoismaiden ainoa kuivalle maalle kehittynyt kansa. Muut mielellään ylenkatsovat heitä, koska heiltä näyttää puuttuvan vapaus, mikä johtuu siitä, että kykenevät tekemään suunnitelmia, toimimaan yhteisöinä ja tietämään paikkansa maailmassa. Veneilijäkansan näkökulmasta katsottuna heidän käyttäytymistään rajoittavat jotkin merkilliset tekijät, joiden takia he eivät voi röheltää niin kuin vähäisemmillä järjen kahleilla varustetut ihmiset.

*

Suomalaisien heimojen luonnetta ei pysty ymmärtämään, jollei ymmärrä suomalaisien suhdetta muuhun maailmaan, sillä heimojen välinen kilpailu ja kyräileminen on niin tärkeää, että sellaista, mitä kehittyneempien kansojen parissa pidetään uhkana kansalliselle turvallisuudelle, pidetäänkin Suomessa tervetulleena apuna.

Jos ulkomainen tiedustelupalvelu haluaa tehdä suomalaiset iloisiksi, se voi tarjota näiden johtajille kavereita, joilla voi vuotaa tietoja ja joilta voi pyytää apua suomalaisien kilpailijoiden kampittamiseen. Huonot välit Suomeen eivät ole haitaksi, sillä Suomella ei ole ollut mihinkään maahan niin ongelmalliset välit kuin Neuvostoliittoon ja sen kanssa tilanne kehittyi sellaiseksi, että KGB:n yhteishenkilöitä kutsuttiin leppoisasti kotiryssiksi ja sellainen piti hankkia jos halusi olla jotain.

Toinen arvokas apu, jossa KGB kunnostautui, oli alkeellinen aivopeseminen, jossa äärimmäisen kilpailuhenkisille ihmisille, joilla ei ole yhtään oikeaa kaveria, tarjotaan sellainen ylenpalttisen alkoholitarjoilun kera, jolloin on helppoa purkaa itsesääliä ja kertoa vähän liikaakin, mikä lisää tuottamusta myöhemmin kun tällaisia tietoja ei käytetäkään mihinkään. Näin saadaan erittäin käytännöllinen vaikuttaja-agentti, jota ei voida omassa maassaan paljastaa millään ilveellä, sillä hänellä ei ole yhteyshenkilöä tai tehtävää vaan pelkkä tarve tehdä jotain toisen maan hyväksi, jotta hän varmasti pääsisi purkamaan itsesääliä vastaisuudessakin.

Neuvostoliitolla tällainen toiminta kehittyi suomalaisien kanssa teolliseen mittakaavaan, sillä suomalainen luottaa sellaisiin johtajiin, joilla on niin kova kilpailun halu, ettei heillä ole ketään, jolle purkaa itsesääliä, vaan kaikki apu kelpaa. Siinä ei nähty mitään uhkaa turvallisuudelle vaan se koettiin niin tärkeäksi palveluksi, että kysymyksiä herättikin se, ettei joku päässyt sen piiriin. Jotkut olivat huolissaan siitä, mitä muut ajattelevat kun suomalaiset kävivät ryyppyreissuilla sankoin joukoin, mutta siinä, että ryypätessä tuli puhuttua aika vapaamielisesti, ei ollut mitään pahaa, koska se kuuluu kulttuuriin.

Oli vain hyväksi, että tärkeät suomalaiset pääsivät itkemään murheistaan edes jollekulle, sillä omasta maasta uskottua henkilöä on vaikea löytää heimojen sisäisen valtataistelun ja niiden välisien vihollisuuksien takia. Täytyy olla valmis puukottamaan tuttua ihmistä selkään jos tarve vaatii, joten näihin ei kannat muodostaa turhan voimakkaita tunnesiteitä, ja tuntematon taas voikin edustaa vihollisheimoa. Joku KGB:n järjestämä uskottu henkilö oli parempi ratkaisu ja moni myös löysi näin ikioman kotiryssänsä, mikä oli uran kannalta hieno asia.

Neuvostoliitossa tilanne luultavasti koettiin ongelmalliseksi, sillä pahimmillaan Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtaja oli ainoa puoluejohtaja, jota ei haluttu Neuvostoliittoon ryyppäämään. Hän oli omia miehiä muutenkin ja luultavasti hänet haluttiin säilyttää täysipäisenä pahimman varalle, sillä Suomessa tämä tulkittiin siten, että hänen asemansa horjui ja kommunistiselle puolueelle kehittyi ongelmia radikaalin siiven kanssa. Tältä oltaisiin vältytty jos hän olisi lähtenyt ryyppäämään muiden mukana, joten kutsumatta jättämiseen täytyi olla pätevä syy.

Venäjällä selvästi jatkettiin perinnettä ainakin Boris Jeltsinin presidenttikauden ajan, sillä vasta Vladimir Putin, joka on yrittänyt omalla esimerkillään näyttää venäläisille, että on mahdollista elää ilman alkoholismiakin, sai suhteen viilenemään Suomen suuntaan. Nyt Venäjään ei haluttaisi olla oikein minkäänlaisissa väleissä, mikä kertoo siitä, ettei palvelu enää pelaa ja siitä syytetään Putinia.

Tilanne on ongelmallinen, sillä niin suuri määrä suomalaisia ehdittiin juottaa Neuvostoliiton ja Venäjän vaikuttaja-agenteiksi, että jonkin tahon pitäisi valvoa heitä tarkasti eikä Suomesta löydy sellaista, sillä mikään heimo ei halua ottaa sitä riskiä, että jokin muu suomalainen heimo pääsisi käyttämään tällaista valtaa omin nokkineen. Ketään ei kuitenkaan ollenkaan jos se on jollakin ulkopuolisella taholla ja toivon mukaan muut valtiot värväävät venäläisien hylkäämät vaikuttaja-agentit itselleen.

Suomalaisilla ei ole maailmanpolitiikasta oikeastaan minkäänlaista käsitystä, koska sellaiset asiat kuin ulkopolitiikka ja turvallisuuspolitiikka ovat vain jotain, mistä heimot voivat tapella keskenään kaikessa rauhassa. Kiistoissa ei tarvitse puhua totta tai tietää mitään oikeasti, joten rationaalinen toiminta on näissä asioissa mahdotonta.

Kylmän sodan aikaan suomalaisille puolueille virtasi rahaa ulkomailta kun muut maat halusivat vaikuttaa niihin, ja sen suomalaisetkin pystyivät käsittämään arveluttavaksi toiminnaksi. Siksi se pidettiin visusti salassa, jotta kaikilla puolueilla oli mahdollisuus saada sitä jotain kautta, ja historiantulkinnoissa se liittyy puolueiden väliseen tai niiden sisäiseen valtataisteluun, mikä katsotaan hyväksyttäväksi syyksi ryhtyä toisen maan palvelijaksi.

On ilmeistä, että rahaa vastaan jouduttiin tekemään muutoksia politiikkaan, koska ilmaista rahaa ei ole näissä tarkoituksissa kylvetty minnekään muualle, mutta tätä puolta salaillaan selittelemällä, että silloin oli sellaiset olosuhteet, että Suomi ikään kuin ajelehti. Politiikka oli, mitä oli, eikä sitä tarvitse alkaa analysoida tarkemmin, koska asialle ei mahdettu mitään.

Suomen sisällissota oli suomalaisien mielestä samalla tavalla kaoottinen kuin olisi ollut pakkasta tai satanut vettä. Se ei johtunut heistä eikä heidän käyttäytymisessään niin ollen ole mitään korjattavaa, vaan kaoottisuus syntyi tavalla, jota ei tarvitse selittää. Se vain hyppäsi jostain esille ja otti vallan koko maassa.

Samalla tavalla selitellään myös kylmän sodan aikaisen lahjuksien vastaan ottamisen seuraukset jos asiaa on joskus pakko käsitellä. Muut valtiot olivat syyllisiä, koska ne antoivat rahaa, se mahdollisuus, että suomalaiset olisivat jättäneet lahjukset ottamatta, on kuin sitä ei olisi olemassakaan.

Kuitenkin mielenkiinto käsitellä tätä aihetta on olematon, koska on mahdollista, että joskus tulevaisuudessa lahjusrahaa alkaa taas virrata Suomeen, ja siihen kannattaa varautua tekemällä selväksi, että lahjominen on turvallista. Sitä ei nouse kohua vielä sittenkään kun kaikki osalliset ovat jo kuolleet, joten kenenkään ei varmasti tarvitse olla huolissaan maineestaan.

Vakoilussa Suomi oli niihin aikoihin erittäin tärkeä paikka, sillä puolueet toimiva yksityisinä tiedustelupalveluina. Ne hankkivat myymisen arvoista tietoa ja asiakkaaksi kelpasi suunnilleen mikä tahansa taho, joka kykeni hyödyttämään niitä taloudellisesti tai muilla tavoilla.

On myös kuvaavaa, ettei pyrkimystä koota mahdollisimman kattavaa määrä tietoa käytettäväksi Suomen hyväksi tiettävästi esiintynyt, vaan silloinkin noudatettiin pyhää periaatetta, jonka mukaan tehokasta tiedustelutoimintaa ei tarvita, koska tällainen informaation lähde estäisi suomalaisia toimimasta omalla tyylillään, johon kuuluu paljon satujen keksimistä ja suoranaista valehtelua.

Ulkomaisen propagandan käsittelyssä tämä näkyy erittäin selvästi, sillä koko asiaa ei varsinaisesti käsitetä ollenkaan.

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto manipuloi suomalaisia pääasiassa tyytymättömyydellä. Suoraan ilmaistuna se sai suomalaiset pelkäämään menettävänsä hyvien suhteiden tarjoamat lukuisat edut, ja jos ärähtäminen ei kannattanut, vaikuttaja-agentit antoivat päättäjille neuvostovastaista palautetta, joka ajoi saman asian. Näin suomalaiset saatiin pysymään niin nöyrinä, että se oli välillä kiusallista neuvostoliittolaisillekin, sillä näiden oli välillä pakko esiintyä nöyristelevien suomalaisien poliitikkojen kanssa julkisuudessa.

Neuvostomyönteisestä propagandasta suomalaiset huolehtivat aivan itse ja sen takia moni suomalainen ei vieläkään pysty käsittämää, että Pravda oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen lehti eikä se suinkaan edustanut neuvostoliittolaisien tiedotusvälineiden valtavirtaa, joka ei huidellut yhä kaukana omissa maailmoissaan, koska se oli lähellä sitä, kuinka Neuvostoliittoa käsiteltiin suomalaisissa tiedotusvälineissä.

Kylmän sodan päättymisen ja Ukrainan sisällissodan alkamisen välillä on kiintoisa ajanjakso, jolloin propagandaa ei ajateltu juuri ollenkaan ja se sai vaikuttaa vapaasti, mutta koska sitä ei ajateltu, ne ajat vaikuttavat ongelmattomilta eikä niitä tarvitse miettiä jälkikäteen. Kaikki oli hyvin eikä sitä kannata pilata sillä, että joku paljastuu tyhmäksi.

Ukrainan sisällissodan alettua muualla maailmassa kiinnostuttiin Venäjän propagandasta ja suomalaisien oli pakko näyttää, että hekin ymmärtävät siitä jotain. Venäjän osuutta Ukrainassa kutsutaan hybridisodankäynniksi, koska siinä käytetään sekä aseellista toimintaa, että informaatiovaikuttamista, joten suomalaiset alkoivat nähdä hybridisotaa kaikkialla vaivaamatta aivojaan lainkaan yksityiskohdilla. Jo pelkkä epäilys siitä, että Venäjän suunnalta tulisi jotain informaatiovaikuttamista, edes keskustelun muodossa, oli heti hybridisodankäyntiä, vaikkei aseellisesta toiminnasta olisi näkynyt merkkiäkään.

Käytännössä Venäjän informaatiovaikuttaminen sai suomalaiset käymään keskenään informaatiosotaa, sillä venäläinen propaganda toimii journalismin puitteissa, koska joissakin muissa maissa ymmärretäänkin näistä asioista jotain ja hyvästä journalistisesta tavasta poikkeaminen voi johtaa ongelmiin tai toiminnan lakkauttamiseen. Se keskittyykin lähinnä tarjoamaan sellaista näkökulmaa, joka herättää luottamusta niissä tahoissa, joihin venäläiset haluavat tehdä hyvän vaikutuksen, mutta suomalaisille on vieras ajatus tarkistaa, millaiselle kohdeyleisölle uutiset on suunnattu, koska näissä asioissa voi valehdellakin. Päätettään vain, että omiin poliittisiin vihollisiin kohdistuu hirvittävä aivopesu, jotta heidän uskottavuutensa saataisiin laskemaan.

Tästä tulikin niin suosittu tapa käydä heimojen välistä informaatiosotaa, ettei kunnolla edes pantu merkille sellaista seikkaa, että Venäjä uudisti propagandakoneistoaan ja lakkautti suomenkieliset toiminnot kannattamattomina, koska oli kätevää leikkiä, että oli tällainen hirvittävä mörkö, joka suuntasi Suomeen valtavan määrän jotain, minkä avulla omat viholliset saattoi leimata koko yhteiskunnan vihollisiksi.

Suomalaiset käsittelevät näitä asioita asiantuntijatasollakin sillä periaatteella, että jos ulkomaille suunnattu Venäjän valtiollinen tiedotusväline julkaisee uutisen, joka käsittelee sellaista asiaa, jota poliittiset viholliset pitävät tärkeänä, nämä on mahdollista leimata Venäjän kätyreiksi. Yksittäisiä uutisia voi vain poimia otsikon perusteella kaiken muun tarjonnan seasta ja näin saadaan kasaan riittävät todisteet siitä, että poliittiset viholliset ovat pahoja ihmisiä. Valituiksi tulleiden uutisien tyyliä ei tarvitse analysoida, koska siitä voisi paljastua, että ne onkin suunnattu aivan muille.

Kun Suomeen tulee uutisien seassa oikeaa informaatiosotaa vaikkapa sodan takia, suomalaiset odottavat, että uutisien seassa alkaa tulla tietoja myös siitä, millaista informaatiosota on, mutta liian perinpohjaisista esityksistä ei kuitenkaan pidetä. Jokin yksittäinen propagandatemppu voidaan muistaa vuosikymmeniä, koska siitä hokeminen riittää Suomen olosuhteissa antamaan sellaisen vaikutelman, että aihepiiri on tuttu.

Käytännössä muualla tapahtuva informaatiosodankäynti leviää Suomeen esteittä, koska suomalaiset kokevat sen tilaisuudeksi riidellä keskenään. Heimot omaksuvat eri osapuolien propagandat ja kierrättävät niitä omissa kiistoissaan, koska kaikilla on aina omia ajatuksia aivan liian vähän, ja näin saavutetaan tilanne, jossa informaatiosodankäynnin ymmärtäminen olisi kiusallista kaikille eikä sitä edes haluta yrittää.

leikki

Ennakkoluuloisuuden takia suomalaiseen yhteiskuntaan on varsin helppo soluttautua, sillä vieraita heimoja pidetään kaikin puolin huonompina eikä niitä jakseta erotella toisistaan. Vieraan valtion lähettämän soluttautujan on helppo toimia, koska hän on suomalaisille vain niitä muita, jotka ovat oikeastaan kaikki niin samanlaisia, ettei heitä kannata ryhtyä tarkemmin erottelemaan toisistaan, ja samalla saa automaattisesti hölmön maineen, mikä tekee työskentelemisen helpoksi.

Jos Suomeen lähetetään soluttautuja, tätä ei välttämättä tarvitse kouluttaa ollenkaan, koska suomalaiset huolehtivat siitä itse. Riittää kun vaikuttaa sopeutumishaluiselta, niin suomalaiset alkavat neuvoa ja ovat tyytyväisiä kun oppi menee perille. Virheet voivat aiheuttaa suuttumusta, mutta ne eivät välttämättä herätä epäilyksiä, sillä suomalaiset suosivat johtajatyyppiä, joka on typerä ja täynnä itseään. Jonkun auktoriteettia on ehkä loukattu, mutta siitä selviää teeskentelemällä nöyrää ja katuvaista.

anna-chapman
Näitä ei ole tarjiolla suomalaisille, koska heillä ei ole käytöstapoja.

Ainoastaan hunaja-ansoja vastaan suomalaisilla on tehokas puolustus, koska niiden käyttämisestä seuraisi vain ongelmia. Monelle poliitikolle sellaiseen lankeaminen olisi erittäin hyvä ratkaisu uran kannalta, koska suuri osa kansasta osaisi arvostaa sitä, että joku on päässyt polkaisemaan ihan oikeaa agenttia, ja vastustajat pitäisivät tyhmyyksissään huolen kiinni jäämisestä. Seuraavat vaalit voisi ottaa rennosti, koska tilillä olisi tällainen merkittävä saavutus, jota kelpaisi pitää esillä myöhemminkin, joten tällaisen virheen tekevä vieras valtio pilaisi maineensa pitkäksi aikaa. Vielä vuosikymmenienkin kuluttua muisteltaisiin, että olipa se ja se aikamoinen sonni, paitsi jos asialla olisi nainen, jolloin kyseessä olisi merkittävä edistysaskel feminismille.

Myös vähäisempi uhri huomaisi äkkiä olevansa lähes kansallissankari, joten hyviä hunajapurkkeja ei kannata haaskata heihinkään.

Muita vahvuuksia kansanluonne ei näissä asioissa anna, joten Suomessa on aina avoimien ovien päivät.

Nämä asiat on hyvä pitää mielessä, vaikkei olisikaan soluttautumassa suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä suhtautuminen kaikkiin ulkopuolisiin on tällaista. Konfliktitilanteet eivät aiheudu siitä, että on joku väärään asemaan päässyt persoonallisuushäiriöinen yksilö, joka hyppii tahallaan silmille, joten sellaiseen ei tule reagoida vihamielisesti, koska suomalaiset eivät ymmärtäisi kunnolla, mistä se johtuu. Ehkä auktoriteettihahmolla oli vähän huono päivä, mutta ei hänestä mitään perustavaa laatua olevaa vikaa onnistuta löytämään, vaikka konfliktitilanne voi syntyä jo pelkästään siitä, ettei vain pysty tunnistamaan auktoriteettihahmoa auktoriteettihahmoksi, koska tästä vaikuttaa puuttuvan kaikki, mitä siihen tarvitaan, ja epärehellisiä taipumuksia on liikaa. Tällaisessa tilanteessa kannattaakin teeskennellään nöyrää ja katuvaista ja kostaa tarpeeton silmille hyppiminen joskus myöhemmin älykkäällä tavalla, sillä suomalaiset luottavat sellaisiin henkilöihin, jotka osaavat huijata älykkäämmin kuin he itse. Se on sitä johtajuutta, mitä he kokevat tarvitsevansa lisää, ja heillä on sitäkin niin vähän, etteivät he tajua olevansa itse huijattavina, kuten yleensä on asian laita silloin kun parempi huijari viitsii haaskata aikaansa heihin.

Suomessa muiden vieraiden tiedustelupalveluiden agentteja jää kiinni varsin harvoin, koska tapa organisoitua on sellainen, että agentti voi tulla ja mennä varsin vapaasti. Pelkästään sillä, ettei paljasta tunnistavansa typerän rosvon typeräksi rosvoksi, voi päästä pitkälle, sillä näin suomalaiset kokevat, että heillä on jonkinlainen yliote, jonka turvin he voivat uppoutua vapaasti omien heimojensa välisiin kiistoihin, joissa epäilyt tällaisesta toiminnasta ovat käyttökelpoisia silloin kun yritetään leimata vihollisheimon jäsen epäluotettavaksi.

Asiaan vaikuttaa myös se, että soluttautuminen on suomalainen tapa lähestyä organisaatiota. Työn tekemistä huonosti käsiteltiin jo röheltämisen yhteydessä, mutta soluttautuminen liittyy olennaisesti heikon työmoraalin salakuljettamiseen työpaikalle ainakin siinä vaiheessa kun sitä ei vielä olla vallattu suomalaisien käyttöön. Sen jälkeen voidaan vähentää teeskentelemistä ja olla ainakin työkavereiden kesken avoimesti sitä mieltä, ettei työtä tarvitse tehdä kunnolla, mutta sitä ennen suomalainen on olevinaan tunnollinen työntekijä ja aiheuttaa vahinkoa salassa.

Missä tahansa, missä yritetään tehdä jotain kunnolla, täytyy osata varoja soluttautujia, sillä moni suomalainen pystyy teeskentelemään kauankin olevansa toiminnassa mukana, kunnes tulee hyvä tilaisuus aiheuttaa vahinkoa. Juuri kun häntä tarvittaisiin kipeimmin, hän ei pääsekään paikalle tai ei pystykään tekemään sitä, mitä hänen pitäisi tehdä, ja se tulee tavaksi. Yleensä selitykset kuulostavat aluksi uskottavilta, mutta muuttuvat typerämmiksi sitä mukaa kun suomalainen kyllästyy haitantekoon.

Aina tällaiseen varautuminen ei ole mahdollista, sillä suomalainen yhteiskunta on soluttajien kyllästämä. Se, jonka pitäisi osata tunnistaa soluttautujat, voi olla itsekin sellainen ja joko ei osaa tai ei viitsi suoriutua tehtävistään kunnolla. Joku kokematon voi erehtyä yksinkertaisesti siksi, että julkisuudessa pyörii asiantuntijoita selittämässä, että se, että osaa varoa soluttautujia, on merkki siitä, että on tarpeettoman epämiellyttävä muille ja jotenkin mielenterveysongelmainen, ehkä vainoharhainen ja jopa psykopaattinenkin.

Suomalaisien kansallislintu kuvaa suomalaisuutta tavallaan osuvasti, koska se on joutsen, vaikka suomalaiset muistuttavat enemmän lokkiparvea. Karu totuus on piilotettu kauniiden valheiden alle ja se on opittava näkemään itse.

Politiikka ja virkamieskunta ovat Suomessa niin täynnä soluttautujia, että täytyy tapahtua jotain todella suurta ja ikävää ennen kuin löytyy riittävästi motivaatiota saada ne toimimaan siedettävästi.

Vieraan valtion lähettämän soluttautujan tunnistaminen on niitä asioita, jotka Suomessa yritetään pilata, koska se ei ole niin tärkeää, että sen takia pitäisi alkaa kärsiä siitä, että soluttautujia alettaisiin tunnistaa tehokkaammin, mutta heimojen väliset kiistat ovat eri asia. Politiikassa soluttautujiin suhtaudutaan vakavasti ja heitä kutsutaan myyriksi, jotta asian vakavuus korostuisi. Nyt ei olekaan kyse agentista, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen sisäisiin asioihin tai varastamaan tietoja, joita ei jostain syytä vielä olla ehditty luovuttaa hänen työnantajalleen, vaan todellisesta vaarasta. Joku voi kertoa puolueen salaisuuksista toiselle puolueelle.

Omien heimojen väliset vihollisuudet ovat suomalaisessa politiikassa kaikki kaikessa ja sen takia voidaan uhrata kaikki muu. Tietovuodot eivät suinkaan ole vakava asia vaan pelkästään käytännöllinen vertailukohde ja suurimmat vahingot aiheutuvat siitä, että käsittämättömän typerät ihmiset soluttautuvat päätöksentekoon aiheuttamaan tahallaan vahinkoa muille heimoille ja sotkemaan kaiken muun siitä sivussa.

Itse asiassa suunnilleen kaikki se, mitä Suomessa rohjetaan väittää salaisiksi tiedoiksi, on arvotonta, koska se liittyy tulevaisuudensuunnitelmiin, jotka on tehty soluttautujien mieliksi ja toimesta sellaiseksi, että vaikuttaa siltä kuin he osaisivat johtaa. Mikään ei kuitenkaan tule tapahtumaan suunnitelmien mukaan, joten suunnitelmilla ja niiden yksityiskohdilla ei juurikaan ole arvoa.

*

Mitä tärkeämmäksi suomalaiset jonkin asian kokevat, sitä enemmän he soveltavat siihen peruskäyttäytymistään, jonka he kokevat viisauden alkulähteeksi. Näin kaikki turvallisuuteen liittyvä pilataan riitelemällä, valehtelemalla ja jakamalla tärkeitä virkoja suunnattoman typerille ja itsekeskeisille ihmisille, ja jossain sotkun sisällä piilee kaikkein tärkein eli rosvoaminen, sillä suomalainen rakastaa varastamista.

Maanpuolustukseen kuuluu olennaisesti jatkuva heimojen välinen riitely, josta on pelkkää haittaa maanpuolustukselle, mutta se on olevinaan jotain tärkeää, koska se liittyy tärkeään asiaan. Suomalaisen älykkyystaso vaikuttaa romahtavan kun hän alkaa ajatella näitä asioita, sillä hän lakkaa yrittämästä vaikuttaa älykkäältä ja palaa perustilaansa, jossa arvaillaan, valehdellaan ja luotetaan tarinankertojiin. Vieraan valtion lähettämän soluttautujan todennäköisin tehtävä onkin informaation syöttäminen, sillä disinformaation määrää kasvaa itsestään sellaisella tahdilla, että se on vaaraksi muille.

0487a9aa-a7e2-49e2-8a3f-cf7793156dbc-w_720
Suomalaisilta liikenee niin vähän huomiota muille valtioille, että se toiminta, minkä olisi tarkoitus seurata niitä, pyrkii muuttumaan suojatyöpaikoiksi sellaisille, jotka eivät mielellään tee työtä. Näin on saatu muun muassa Venäjän asioita ihmettelevä Aleksanteri-instituutti, jonka pääasiallinen tarkoitus on tarjota asiantuntijoita, jotka pönöttävät sen näköisinä, ettei työhön enää tarvitse suhtautua vakavasti, koska rahoitusasiat on saatu kuntoon. Puheet ovat joutavanpäiväisiä eikä niiden sisältö juurikaan muutu aiheen mukana. Sen tilalle on löydetty parempia vaihtoehtoja, kuten Sofi Oksanen, joka on kirjailija ja siten motivoituneempi tekemään oikeaa työtä elättääkseen itsensä, ja Jessikka Aro, jonka jutut ovat niin typeriä ja vainoharhaisia, että Venäjän tuntemuksen tarpeessa oleva suomalainen kykenee tempautumaan niiden mukaan. Ulkopolitiikka ei ole niin tärkeää, että sen hoitamiseen tarvittaisiin tämän kummempaa asiantuntemusta, mutta siten nousisi hirveä ulina jos oma heimo vajoaisi muiden suomalaisien heimojen tarkkailussa samalle tasolle, koska se on oikeasti tärkeä asia.

Tiedustelutoiminta on yksi niistä asioista, joista suomalaiset eivät oikein pidä, koska se häiritsisi keskustelukulttuuria rajoittamalla disinformaation muodostumista. Vastavakoilu on vieläkin isompi mörkö, koska siitä olisi haittaa myös haittaa heimojen ja yksilöiden välisessä valtataistelussa, sillä ne koetaan niin tärkeäksi, että niiden takia voi paljasta salaisuuksia muille valtioille. Muiden vastaavaa toimintaa tekisi mieli hankaloittaa, mutta laki pyrkii ikävästi olemaan sama kaikille, joten on käytännöllisempää antaa muidenkin puuhata omiaan vapaasti.

Vakoojia ollaan kyllä ollaan näkevinään paljonkin, koska epäilyjä voidaan käyttää muiden uskottavuuden horjuttamiseen, mutta se ei vaikuta oikeiden soluttautujien työturvallisuuteen ainakaan haitallisesti. Toiminnan todellista luonnetta ei haluta paljastaa, joten turvallisuuspoliisin pääasiallinen tarkoitus on ilmaista välillä olevansa olemassa, jotta syntyisi sellainen vaikutelma, ettei alan toimintaan tarvitsisi puuttua kovemmin ottein.

Jos tärkeä henkilö jää kiinni salaisien tietojen luovuttamisesta muille maille, se on hänen oma-asiansa. Häntä ei viedä tuomiolle vaan hänelle ilmaistaan, että hän on toiminut liian kömpelösti ja hän ottaa siitä opikseen niin kuin itse haluaa.

Suomalainen tiedustelutoiminta on tyypillisimmillään sitä, että puolue urkkii toisen puolueen asioita ja kaikki puolueet yrittävät pitää tällaisen toiminnan salassa, jotta julkisuuskuva ei alkaisi vastata todellisuutta. Kansainvälinen vakoilutoiminta on liian erilaista, koska siinä agentin paljastuminen onkin uutisaihe, eikä suomalaisia kiinnosta mennä mukaan sellaiseen peliin. He ovat mieluummin olevinaan rehdimpiä kuin muut jättämällä muiden maiden agentit rauhaan, ja näistä asioista kiinnostuminen sisältää suuremman riskin vakoojaksi leimautumiseen kuin se, että luovuttaa tietoja jollekin toiselle maalle, mikä on lähinnä vain kätevä keino hankkia liittolaisia ulkomailta.

Jos Suomessa haluaa päästä piireihin, täytyy sisäistää se periaate, ettei Suomessa ole isänmaata petettäväksi asti, koska kaikki muu on vain yksinkertaisia sieluja varten sepitettyä julkisuuskuvaa.

Mitään kansallistunnetta suomalaisilla ei ole koskaan ollutkaan vaan yritykset muodostaa sellaista johtivat tilanteeseen, jossa niitä oli monenlaisia ja kaikki olivat vihaisia toisilleen. Itsenäinen Suomi pärjäsi aluksi sisällissodalla, jonka jälkeen oli niin kireä tunnelma, että oli pakko keksiä keinoja pitää kansakunta koossa, ettei se olisi alkanut taas, ja Neuvostoliiton hyökättyä yhdistäväksi tekijäksi tuli sen pelkääminen.

Neuvostoliiton romahdettua suomalaiset keksivät pian, ettei kansallistunteelle enää ollut tarvetta ja alkoi taantuminen kohti luonnontilaa.

Oikeasti isänmaallinen suomalainen ei näytä erityisen suomalaiselta, sillä kyse on lähinnä väärään ympäristöön syntymisestä. Omalla kansalla on taipumusta isänmaallisuuteen ja suomalaiset puhuvat että heilläkin on, joten se vaikuttaa asianmukaiselta suhtautumiselta Suomeen. Vanhemmiten se kuitenkin pyrkii menemään ohi, sillä suomalaiset eivät pidä isänmaallisuudesta, koska se rajoittaa mahdollisuuksia jakaa kansaa eri heimoihin ja siihen liittyy valtion arvostaminen, mikä on heidän mielestään luonnotonta.

Ulkopuolisen ei kannata sekaantua suomalaisien maanpuolustusasioihin asioihin edes uteliaisuudesta, koska siitä aiheutuu vain mielipahaa. Jos kaipaa isänmaata puolustettavakseen, sellainen kannattaa etsiä muualta.

Suomalaisuus on suomalaisille jotain, mihin ei tee mieli sekaantua. Siitä keskusteleminen on yleensä sitä, että he liioittelevat kilpaa suomalaisien huonoutta saadakseen muut uskomaan valheisiinsa, jolloin oma heimoidentiteetti vaikuttaa paremmalta. Ei edes kannata ryhtyä kyseenalaistamaan sellaisia opinkappaleita kuin että suomalaiset ovat poikkeuksellisen alkoholisoituneita ja väkivaltaisia, koska tällaiset käsitykset ovat tärkeä osa kansallista identiteettiä. Jos löytää suomalaisuudesta jotain myönteistä, niin se kannattaa kyseenalaistaa jos haluaa päästä suomalaisien suosioon, sillä tämä lähestymistapa miellyttää heitä.

Kansa ja valtio ovat suomalaisille vain välttämättömiä pahoja, joiden taso ja välttämättömyys mielellään kyseenalaistetaan jotta niistä päästäisiin joskus eroon.

Periaatteessa kaikki, mitä valtion ylläpitämiseen tarvitaan, on suomalaisille ääriajattelua, johon suhtautuminen on jossain fanaattisen ja vihamielisen välimaastossa riippuen siitä, kuinka tarpeelliselta se yksilöstä vaikuttaa, joten heidän on helppo tunnistaa kaikissa olosuhteissa epäluotettava henkilö, jota ei kannata päästää sekaantumaan maanpetokselliseen toimintaan, jolloin hän voisi aiheuttaa haittaa muille. Ehkä hän jopa paljastaisi toiminnan laajuuden koko maailmalle, jolloin valtionsalaisuuksien arvo voisi kokea inflaation, koska niitä ei edes yritetä pitää salassa.

Kaikkein tärkein asia on heimojen välinen valtataistelu ja sen takia voidaan uhrata kaikki muu. Suomi on vain pääpalkinto, jonka takia valtataistelua käydään. Tarkoitus on saada se kokonaan omaan käyttöön, ja kaikkia heimoja vaivaavan järjen köyhyyden johdosta pienetkin puolueet ajattelevat näin. Ei tarvitse saada edes niin paljon kannatusta, että puolue saadaan puoluerekisteriin, vaan vallankumousta aletaan suunnitella heti kun onnistutaan muodostamaan yhdistys, josta olisi tarkoitus tulla puolue.

*

Jokainen puolue, oli se kuinka pieni tahansa, edustaa mielestään korkeinta totuutta ja valehtelee parhaansa mukaan edistääkseen sen asemaa. On täysin normaalia, että puolue väittää edustavansa enemmistöä, jotta sen ajamilla asioilla vaikuttaisi olevan enemmän kannatusta kuin niillä onkaan.

Demokratiasta puhutaan yleensä silloin kun jollain asialla ei ole enemmistön kannatusta ja hyvin epäsuosittujen asioiden kohdalla puhutaan usein suorasta demokratiasta, jotta vaikuttaisi siltä, että jossain on suuri joukko tyytymättömiä kansalaisia, jotka voivat tehdä jotain, mikäli heidän mielipidettään ei oteta huomioon.

Myös kansan syvistä riveistä ja hiljaisesta enemmistöstä puhuminen antaa syytä epäillä, ettei asiaan välttämättä kannata kiinnittää huomiota, mutta tilannetta kannattaa kuitenkin seurata, sillä kippareista on mukava kuulua vähemmistöön, joka huutaa olevansa enemmistö ja se voi vaikuttaa voimasuhteisiin.

Räikeimmillään tämä on ollut sitä, että kommunistisen liikehdinnän sisällä vaikuttanut vähemmistö jakoi liikehdinnän bolševikkeihin ja mensevikkeihin eli enemmistöläisiin ja vähemmistöläisiin, siten, että se oli itse muka enemmistö, ja sillä kertaa temppu toimi. Vähemmistön kannatus alkoi kasvaa ilman, että sen tarvitsi muuttaa politiikkaansa, josta enemmistö ei pitänyt, koska sillä oli oikea asenne. Kippareista on mukava kuulua pieneen liikehdintään, joka kasvaa suureksi härskejä keinoja kaihtamatta, joten vähemmistön täytyy vain osata markkinoida itseään oikein jos se haluaa enemmistöksi.

Politiikka pyrkii pyörimään vähemmistöjen ympärillä, koska niihin halutaan samaistua, ja uudenlaiset liikehdinnät koetaan sitä pelottavammiksi, mitä pienempiä ne ovat, koska ne voivat alkaa kasvaa pelkän kokonsa takia. Aatteellinen puoli ei ole yhtä tärkeää ja uudet aatteet voivat levitä suurien liikkeiden sisällä melko vapaasti ilman, että niiden asiasisältöön kiinnitettäisiin liiemmin huomiota, sillä kyse ei ole asioista vaan henkilöitä. Muut liikehdinnät haastava liikehdintä pyrkii valloittamaan tärkeitä virkoja itselleen ja kipparin näkökulmasta katsottuna tärkeintä on, keitä niissä pönöttää.

Koska kansa pitää tällaisesta toiminnasta, puolueen kannattaa esiintyä vaalien alla vähemmistönä, joka on lähdössä haastamaan enemmistön taisteluun, minkä seurauksena sisäpolitiikka muistuttaa läheisesti huonoissa väleissä olevien valtioiden suhteita.

*

Kielien ja geeniperimän lisäksi suomalaisia häiritsee toisissaan myös erilaiset tavat möllöttää veneessä, vaikka ne johtuvat vain olosuhteista. Rannikkosuomalainen ei voi möllöttää veneessä täsmälleen samalla tavalla kuin järvisuomalainen, koska pieni vene keikkuisi merellä liikaa. Siksi hänen täytyy purjehtia, mikä on lähinnä möllöttämistä, jossa kierretään vähän ympyrää jossain rannan tuntumassa, mutta asenne siihen on samanlainen kuin järvisuomalaisillakin.

Mitään merenkävijöitä rannikkosuomalaisetkaan eivät ole, koska hekään eivät mielellään lähde purjehtimaan isommalla väellä kauas vaan viettävän mielellään aikaansa veneessä lähellä tukikohtana toimivaa mökkiä. Veneissä vietettyyn aikaan nähden suomalaiset ovat silmiinpistävän haluttomia sekaantumaan varsinaiseen merenkäyntiin, ja rannikkosuomalaisenkin pitemmät venematkat ovat vain oire kansan peruskäyttäytymisestä, koska hänellä on paremmat mahdollisuudet pistäytyä veneellä sukulaisien mökeillä kuin järvisuomaisilla yleensä ottaen.

Jos kulkuyhteydet sen vain sallivat, järvisuomalainenkin tekee vierailut veneellä, mutta yleensä on pakko käyttää autoa.

Saaristosta löytyy vielä sitäkin puhtaampi elämäntapa, joka muistuttaa hyvin paljon järvisuomalaisen ihanteellista olotilaa, jossa elellään eristyksissä muusta maailmasta ja liikutaan veneillä.

Saaristolaissuomalaiset ovat itse asiassa kaikkein suomalaisimpia suomalaisia, koska he ovat kyenneet säilyttämään sen nurkkakuntalaisuuden, mitä muut tavoittelevat. Missään muualla ei olla yhtä ennakkoluuloisia ja sisäänpäin lämpiäviä.

 

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s