Tuiki tärkeä heimojako

Suomalaiset ja heidän sukulaiskansansa ovat erittäin riidanhaluisia ja heillä on kyky ja halu käydä totaalista sotaa vaikka kivillä ja kepeillä, sillä valtion mantereella oleva osa käsitetään saareksi, jolla on liian paljon ja liian erilaista väkeä.

Eri heimojen on perinteisesti ollut vaikea elää samassa maassa. Vaikka niiden välisiä eroja on yritetty poistaa koulutuksen avulla, ne kukoistavat silti, sillä murteiden ja heimotunnusten tilalle on kehitetty politiikka. Puolueissa on suunnilleen samannäköisiä turjakkeita ja aatteellisella liturgialla yritetään peitellä sitä, että ne ovat muodostuneet geneettisen samankaltaisuuden mukaan. Kaikki aatteet ovat olevinaan erilaisia, mutta ne pyrkivät kehittymään sosiaalidemokratiaksi, jolleivät jo ole sitä.

Pitäisi olla jotain, mikä erottaa kuivalle maalle joutuneet saaristolaiset toisistaan, ja koska sellaista ei ole, sellainen pitää yrittää keksiä. Siksi aatemaailma on tasapaksuudestaan huolimatta riitaisa, jotta se muodostaisi ikään kuin saariston, joka pakottaa kansan hajoamaan ja antaa yksilölle mahdollisuuden vetäytyä syrjemmälle keksimällä aatteeseen vähän jotain omaakin.

Politiikka onkin pitkälti vain heimosotaa toisin keinoin, mikä on varsin ongelmallista, koska yhteisien asioiden hoitaminen jää retuperälle kun puolueet keskittyvät tekemään kiusaa toisilleen.

Suomen ulkopolitiikka vaikuttaa äkkiseltään kaaokselta, koska puolueet yrittävät etsiä muualta omia liittolaisiaan ja estää muita puolueita tekemästä samaa, mutta se noudattaa kuitenkin geneettisen yhdenmukaisuuden periaatetta. Hyviä välejä ei ole oikein mihinkään suuntaan, koska aina on joku kampittamassa muiden yrityksiä luoda sellaisia, mutta suhteiden kehittymistä voidaan ennustaa sillä periaatteella, ettei mikään muutu niin kauan kuin toisen maa geenipooli pysyy samana, mutta tekosyyt säilyttää välit samoina vaihtelevat tilanteen mukaan.

the-genetics-of-europe-map-with-piecharts091f.jpg

Koska osa suomalaisista puhuu äidinkielenään ruotsia, murteiden hävittäminen ei ole poistanut kokonaan edes perinteistä heimojakoa, joten on mahdollista tarkistaa, millaiset välit heimoilla oli ennen sivistyksen tuloa.

Ruotsin kieltä ei ymmärretä Suomessa vieraaksi kieleksi, joita voidaan opetellakin, jotta pystyttäisiin kommunikoimaan muiden kanssa, vaan paksuksi murteeksi, jota muiden samaa kieltä puhuvien ei ole tarkoituskaan ymmärtää.

Samaan aikaan kun muut kielet ja varsinkin englanti leviävät ongelmitta, ruotsiin liittyy suuria tunteita. Jotkut teeskentelevät, etteivät pysty oppimaan sitä, ja toiset, että sen puhuminen jotenkin estää oppimasta suomea. Kuitenkin on kunnia-asia, että pystyy puhumaan ulkomaalaisien kanssa ainakin englantia ja useamman kielen taitaminen on pätevä syy paukutella henkseleitä.

Ainoastaan ruotsinkielisillä suomalaisilla, joista jokainen kyllä osaa suomea, on niin suuria vaikeuksia saada palvelua ymmärtämällään kielellä joka puolelta maata, että sitä varten on pakko olla olemassa lainsäädäntö, ja ainoastaan ruotsi on suomenkielisille suomalaisille niin vastenmielinen kieli, ettei moni halua myöntää osaavansa sitä. Koulussa pakolla opittu kielitaito unohtuu samalla tavalla kuin ruotsinkielisien niin ikään koulussa pakolla oppima Suomen kielen taito. Se on olemassa jos sitä tarvitaan, mutta jos tekee mieli kiukutella, niin sitten sitä ei ole.

Politiikassa ruotsinkielisillä on oma puolue, joka lähinnä vain hyppii toiveikkaana suomenkielisien silmille, jotta syntyisi iso riita. Muissakin puolueissa on ruotsinkieliset siivet, joiden tehtävä on huolehtia muista asioista sekä suojella riidan haastamista, mitä helpottaa suuresti se, että myös suomalaiset haluavat saada aikaiseksi ison kieliriidan.

Aivan samalla tavalla eri murteita puhuvien suomalaisien välit olivat huonot silloin kun murteita vielä puhuttiin, eikä niistä luopuminen ollut niinkään kansaa yhdistävä tekijä, kuten useimmissa maissa, kuin jotain, mitä oli pakko tehdä siksi, että olisi yleensä ollut kansa. Eri murteita puhuvat suomalaiset eivät vain tulleet keskenään toimeen ja heidän välillään oli jyrkät kielimuurit, koska murteisiin oli pakko keksiä outoja sanoja, joita ulkopuoliset eivät ymmärtäneet.

Laajempaa yksimielisyyttä suomen ja ruotsin asemasta löytyy ainoastaan siitä, etteivät ne mahdu Suomeen ainakaan yhtä aikaa, vaikka kaikki muut kielet kyllä ovat tervetulleita. Niitä puhuvia yritetään kyllä saada mukaan kieliriitaan, mutta vieraat kielet eivät ole ongelma, ellei sitten ala esiintyä samanlaista haluttomuutta puhua ollenkaan paikallisia kieliä kuin millä suomenkieliset ja ruotsinkieliset möllöttäjät korostavat olevansa vihollisuuksissa keskenään.

Myös ruotsinkielisillä on oma heimojakonsa, sillä länsirannikolla ruotsalainen geeniperimä on säilynyt puhtaampana kuin muualla eikä heimoutuminen tapahdu vain kielen mukaan.

Länsirannikolta löytyy rinnakkaisyhteiskunta, jolla on identiteetti hukassa. Muut ruotsinkieliset suomaiset pitävät sitä liian ruotsalaisena, ahvenanmaalaiset pitävät sitä vain yhtenä mannersuomalaisien heimoja ja ruotsalaiset niputtavat sen yhteen muiden suomalaisien kanssa. Sillä onkin esiintynyt pyrkimyksiä itsenäistymiseen, jotta tämä puoli saataisiin kuntoon, mutta se on kuitenkin turhan pieni sellaiseen, joten sen täytyy vain jotenkin yrittää sinnitellä.

europebigb191.jpg

haplogroups_europe1091f.jpg

Ruotsinkielisien heimojako ei suinkaan ole uusi asia vaan se tulee selvästi esille jo noitaoikeudenkäynneissä. Niiden leviäminen noudatti pääosin Y-kromosomien voimasuhteita ja hallitseva luokka muutti paikoin tilannetta joko estämällä ne tai edistämällä niitä. Suomessa ne keskittyivät länsirannikolle samoilla alueille, joissa hallitseva Y-kromosomi oli ja on yhä sama kuin Ruotsin noitavainoalueilla.

Myös vaikkapa naisiin kohdistuva väkivalta on yleisempää noitavainoalueella kuin Itä-Euroopassa, jossa ollaan enemmän kiinnostuneita etnisistä puhdistuksista. Natsit eivät vieneet alempirotuisiksi katsomiaan ihmisiä häveliäästi muualle tuhottaviksi, kuten lännessä, vaan tappaminen oli jopa avoimempaa kuin Saksassa, mutta noitavainoja ja sitä, että naisia kuolee henkirikosten uhreina enemmän kuin miehiä, ei ymmärretä ollenkaan.

Saksalaiset taas elävät eri kulttuurien välissä ja käyttäytyvät kuin olisivat saaneet ikävät piirteet kummastakin maailmasta. Verenhimo herää kummastakin syytä ja sitä on poikkeuksellisen paljon.

Kyse vaikuttaisi olevan rotupiirteistä, ja suomalaiset ovat näissä asioissa tarkkoja. Jokainen eri tavalla käyttäytyvä on vierasta heimoa ja oman pienen venekerhon jäsenien suhteen ollaan vieläkin tarkempia.

Tällaiset erot ovat kuitenkin pieniä ja se tulee hyvin esille suhtautumisessa saamelaisiin, jotka ovat paimentolaisina pohjoismaiden ainoa kuivalle maalle kehittynyt kansa. Muut mielellään ylenkatsovat heitä, koska heiltä näyttää puuttuvan vapaus, mikä johtuu siitä, että kykenevät tekemään suunnitelmia, toimimaan yhteisöinä ja tietämään paikkansa maailmassa. Veneilijäkansan näkökulmasta katsottuna heidän käyttäytymistään rajoittavat jotkin merkilliset tekijät, joiden takia he eivät voi röheltää niin kuin vähäisemmillä järjen kahleilla varustetut ihmiset.

*

leikki

Ennakkoluuloisuuden takia suomalaiseen yhteiskuntaan on varsin helppo soluttautua, sillä vieraita heimoja pidetään kaikin puolin huonompina eikä niitä jakseta erotella toisistaan. Vieraan valtion lähettämän soluttautujan on helppo toimia, koska hän on suomalaisille vain niitä muita, jotka ovat oikeastaan kaikki niin samanlaisia, ettei heitä kannata ryhtyä tarkemmin erottelemaan toisistaan, ja samalla saa automaattisesti hölmön maineen, mikä tekee työskentelemisen helpoksi.

Jos Suomeen lähetetään soluttautuja, tätä ei välttämättä tarvitse kouluttaa ollenkaan, koska suomalaiset huolehtivat siitä itse. Riittää kun vaikuttaa sopeutumishaluiselta, niin suomalaiset alkavat neuvoa ja ovat tyytyväisiä kun oppi menee perille. Virheet voivat aiheuttaa suuttumusta, mutta ne eivät välttämättä herätä epäilyksiä, sillä suomalaiset suosivat johtajatyyppiä, joka on typerä ja täynnä itseään. Jonkun auktoriteettia on ehkä loukattu, mutta siitä selviää teeskentelemällä nöyrää ja katuvaista.

Nämä asiat on hyvä pitää mielessä, vaikkei olisikaan soluttautumassa suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä suhtautuminen kaikkiin ulkopuolisiin on tällaista. Konfliktitilanteet eivät aiheudu siitä, että on joku väärään asemaan päässyt persoonallisuushäiriöinen yksilö, joka hyppii tahallaan silmille, joten sellaiseen ei tule reagoida vihamielisesti, koska suomalaiset eivät ymmärtäisi kunnolla, mistä se johtuu. Ehkä auktoriteettihahmolla oli vähän huono päivä, mutta ei hänestä mitään perustavaa laatua olevaa vikaa onnistuta löytämään, vaikka konfliktitilanne voi syntyä jo pelkästään siitä, ettei vain pysty tunnistamaan auktoriteettihahmoa auktoriteettihahmoksi, koska tästä vaikuttaa puuttuvan kaikki, mitä siihen tarvitaan, ja epärehellisiä taipumuksia on liikaa. Tällaisessa tilanteessa kannattaakin teeskennellään nöyrää ja katuvaista ja kostaa tarpeeton silmille hyppiminen joskus myöhemmin älykkäällä tavalla, sillä suomalaiset luottavat sellaisiin henkilöihin, jotka osaavat huijata älykkäämmin kuin he itse. Se on sitä johtajuutta, mitä he kokevat tarvitsevansa lisää, ja heillä on sitäkin niin vähän, etteivät he tajua olevansa itse huijattavina, kuten yleensä on asian laita silloin kun parempi huijari viitsii haaskata aikaansa heihin.

Suomessa muiden vieraiden tiedustelupalveluiden agentteja jää kiinni varsin harvoin, koska tapa organisoitua on sellainen, että agentti voi tulla ja mennä varsin vapaasti. Pelkästään sillä, ettei paljasta tunnistavansa typerän rosvon typeräksi rosvoksi, voi päästä pitkälle, sillä näin suomalaiset kokevat, että heillä on jonkinlainen yliote, jonka turvin he voivat uppoutua vapaasti omien heimojensa välisiin kiistoihin, joissa epäilyt tällaisesta toiminnasta ovat käyttökelpoisia silloin kun yritetään leimata vihollisheimon jäsen epäluotettavaksi.

Asiaan vaikuttaa myös se, että soluttautuminen on suomalainen tapa lähestyä organisaatiota. Työn tekemistä huonosti käsiteltiin jo röheltämisen yhteydessä, mutta soluttautuminen liittyy olennaisesti heikon työmoraalin salakuljettamiseen työpaikalle ainakin siinä vaiheessa kun sitä ei vielä olla vallattu suomalaisien käyttöön. Sen jälkeen voidaan vähentää teeskentelemistä ja olla ainakin työkavereiden kesken avoimesti sitä mieltä, ettei työtä tarvitse tehdä kunnolla, mutta sitä ennen suomalainen on olevinaan tunnollinen työntekijä ja aiheuttaa vahinkoa salassa.

Missä tahansa, missä yritetään tehdä jotain kunnolla, täytyy osata varoja soluttautujia, sillä moni suomalainen pystyy teeskentelemään kauankin olevansa toiminnassa mukana, kunnes tulee hyvä tilaisuus aiheuttaa vahinkoa. Juuri kun häntä tarvittaisiin kipeimmin, hän ei pääsekään paikalle tai ei pystykään tekemään sitä, mitä hänen pitäisi tehdä, ja se tulee tavaksi. Yleensä selitykset kuulostavat aluksi uskottavilta, mutta muuttuvat typerämmiksi sitä mukaa kun suomalainen kyllästyy haitantekoon.

Aina tällaiseen varautuminen ei ole mahdollista, sillä suomalainen yhteiskunta on soluttajien kyllästämä. Se, jonka pitäisi osata tunnistaa soluttautujat, voi olla itsekin sellainen ja joko ei osaa tai ei viitsi suoriutua tehtävistään kunnolla. Joku kokematon voi erehtyä yksinkertaisesti siksi, että julkisuudessa pyörii asiantuntijoita selittämässä, että se, että osaa varoa soluttautujia, on merkki siitä, että on tarpeettoman epämiellyttävä muille ja jotenkin mielenterveysongelmainen, ehkä vainoharhainen ja jopa psykopaattinenkin.

Suomalaisien kansallislintu kuvaa suomalaisuutta tavallaan osuvasti, koska se on joutsen, vaikka suomalaiset muistuttavat enemmän lokkiparvea. Karu totuus on piilotettu kauniiden valheiden alle ja se on opittava näkemään itse.

Politiikka ja virkamieskunta ovat Suomessa niin täynnä soluttautujia, että täytyy tapahtua jotain todella suurta ja ikävää ennen kuin löytyy riittävästi motivaatiota saada ne toimimaan siedettävästi.

Vieraan valtion lähettämän soluttautujan tunnistaminen on niitä asioita, jotka Suomessa yritetään pilata, koska se ei ole niin tärkeää, että sen takia pitäisi alkaa kärsiä siitä, että soluttautujia alettaisiin tunnistaa tehokkaammin, mutta heimojen väliset kiistat ovat eri asia. Politiikassa soluttautujiin suhtaudutaan vakavasti ja heitä kutsutaan myyriksi, jotta asian vakavuus korostuisi. Nyt ei olekaan kyse agentista, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen sisäisiin asioihin tai varastamaan tietoja, joita ei jostain syytä vielä olla ehditty luovuttaa hänen työnantajalleen, vaan todellisesta vaarasta. Joku voi kertoa puolueen salaisuuksista toiselle puolueelle.

Omien heimojen väliset vihollisuudet ovat suomalaisessa politiikassa kaikki kaikessa ja sen takia voidaan uhrata kaikki muu. Tietovuodot eivät suinkaan ole vakava asia vaan pelkästään käytännöllinen vertailukohde ja suurimmat vahingot aiheutuvat siitä, että käsittämättömän typerät ihmiset soluttautuvat päätöksentekoon aiheuttamaan tahallaan vahinkoa muille heimoille ja sotkemaan kaiken muun siitä sivussa.

Itse asiassa suunnilleen kaikki se, mitä Suomessa rohjetaan väittää salaisiksi tiedoiksi, on arvotonta, koska se liittyy tulevaisuudensuunnitelmiin, jotka on tehty soluttautujien mieliksi ja toimesta sellaiseksi, että vaikuttaa siltä kuin he osaisivat johtaa. Mikään ei kuitenkaan tule tapahtumaan suunnitelmien mukaan, joten suunnitelmilla ja niiden yksityiskohdilla ei juurikaan ole arvoa.

*

Mitä tärkeämmäksi suomalaiset jonkin asian kokevat, sitä enemmän he soveltavat siihen peruskäyttäytymistään, jonka he kokevat viisauden alkulähteeksi. Näin kaikki turvallisuuteen liittyvä pilataan riitelemällä, valehtelemalla ja jakamalla tärkeitä virkoja suunnattoman typerille ja itsekeskeisille ihmisille, ja jossain sotkun sisällä piilee kaikkein tärkein eli rosvoaminen, sillä suomalainen rakastaa varastamista.

Maanpuolustukseen kuuluu olennaisesti jatkuva heimojen välinen riitely, josta on pelkkää haittaa maanpuolustukselle, mutta se on olevinaan jotain tärkeää, koska se liittyy tärkeään asiaan. Suomalaisen älykkyystaso vaikuttaa romahtavan kun hän alkaa ajatella näitä asioita, sillä hän lakkaa yrittämästä vaikuttaa älykkäältä ja palaa perustilaansa, jossa arvaillaan, valehdellaan ja luotetaan tarinankertojiin. Vieraan valtion lähettämän soluttautujan todennäköisin tehtävä onkin informaation syöttäminen, sillä disinformaation määrää kasvaa itsestään sellaisella tahdilla, että se on vaaraksi muille.

0487a9aa-a7e2-49e2-8a3f-cf7793156dbc-w_720
Suomalaisilta liikenee niin vähän huomiota muille valtioille, että se toiminta, minkä olisi tarkoitus seurata niitä, pyrkii muuttumaan suojatyöpaikoiksi sellaisille, jotka eivät mielellään tee työtä. Näin on saatu muun muassa Venäjän asioita ihmettelevä Aleksanteri-instituutti, jonka pääasiallinen tarkoitus on tarjota asiantuntijoita, jotka pönöttävät sen näköisinä, ettei työhön enää tarvitse suhtautua vakavasti, koska rahoitusasiat on saatu kuntoon. Puheet ovat joutavanpäiväisiä eikä niiden sisältö juurikaan muutu aiheen mukana. Sen tilalle on löydetty parempia vaihtoehtoja, kuten Sofi Oksanen, joka on kirjailija ja siten motivoituneempi tekemään oikeaa työtä elättääkseen itsensä, ja Jessikka Aro, jonka jutut ovat niin typeriä ja vainoharhaisia, että Venäjän tuntemuksen tarpeessa oleva suomalainen kykenee tempautumaan niiden mukaan. Ulkopolitiikka ei ole niin tärkeää, että sen hoitamiseen tarvittaisiin tämän kummempaa asiantuntemusta, mutta siten nousisi hirveä ulina jos oma heimo vajoaisi muiden suomalaisien heimojen tarkkailussa samalle tasolle, koska se on oikeasti tärkeä asia.

Tiedustelutoiminta on yksi niistä asioista, joista suomalaiset eivät oikein pidä, koska se häiritsisi keskustelukulttuuria rajoittamalla disinformaation muodostumista. Vastavakoilu on vieläkin isompi mörkö, koska siitä olisi haittaa myös haittaa heimojen ja yksilöiden välisessä valtataistelussa, sillä ne koetaan niin tärkeäksi, että niiden takia voi paljasta salaisuuksia muille valtioille. Muiden vastaavaa toimintaa tekisi mieli hankaloittaa, mutta laki pyrkii ikävästi olemaan sama kaikille, joten on käytännöllisempää antaa muidenkin puuhata omiaan vapaasti.

Vakoojia ollaan kyllä ollaan näkevinään paljonkin, koska epäilyjä voidaan käyttää muiden uskottavuuden horjuttamiseen, mutta se ei vaikuta oikeiden soluttautujien työturvallisuuteen ainakaan haitallisesti. Toiminnan todellista luonnetta ei haluta paljastaa, joten turvallisuuspoliisin pääasiallinen tarkoitus on ilmaista välillä olevansa olemassa, jotta syntyisi sellainen vaikutelma, ettei alan toimintaan tarvitsisi puuttua kovemmin ottein.

Jos tärkeä henkilö jää kiinni salaisien tietojen luovuttamisesta muille maille, se on hänen oma-asiansa. Häntä ei viedä tuomiolle vaan hänelle ilmaistaan, että hän on toiminut liian kömpelösti ja hän ottaa siitä opikseen niin kuin itse haluaa.

Suomalainen tiedustelutoiminta on tyypillisimmillään sitä, että puolue urkkii toisen puolueen asioita ja kaikki puolueet yrittävät pitää tällaisen toiminnan salassa, jotta julkisuuskuva ei alkaisi vastata todellisuutta. Kansainvälinen vakoilutoiminta on liian erilaista, koska siinä agentin paljastuminen onkin uutisaihe, eikä suomalaisia kiinnosta mennä mukaan sellaiseen peliin. He ovat mieluummin olevinaan rehdimpiä kuin muut jättämällä muiden maiden agentit rauhaan, ja näistä asioista kiinnostuminen sisältää suuremman riskin vakoojaksi leimautumiseen kuin se, että luovuttaa tietoja jollekin toiselle maalle, mikä on lähinnä vain kätevä keino hankkia liittolaisia ulkomailta.

Jos Suomessa haluaa päästä piireihin, täytyy sisäistää se periaate, ettei Suomessa ole isänmaata petettäväksi asti, koska kaikki muu on vain yksinkertaisia sieluja varten sepitettyä julkisuuskuvaa.

Mitään kansallistunnetta suomalaisilla ei ole koskaan ollutkaan vaan yritykset muodostaa sellaista johtivat tilanteeseen, jossa niitä oli monenlaisia ja kaikki olivat vihaisia toisilleen. Itsenäinen Suomi pärjäsi aluksi sisällissodalla, jonka jälkeen oli niin kireä tunnelma, että oli pakko keksiä keinoja pitää kansakunta koossa, ettei se olisi alkanut taas, ja Neuvostoliiton hyökättyä yhdistäväksi tekijäksi tuli sen pelkääminen.

Neuvostoliiton romahdettua suomalaiset keksivät pian, ettei kansallistunteelle enää ollut tarvetta ja alkoi taantuminen kohti luonnontilaa.

Oikeasti isänmaallinen suomalainen ei näytä erityisen suomalaiselta, sillä kyse on lähinnä väärään ympäristöön syntymisestä. Omalla kansalla on taipumusta isänmaallisuuteen ja suomalaiset puhuvat että heilläkin on, joten se vaikuttaa asianmukaiselta suhtautumiselta Suomeen. Vanhemmiten se kuitenkin pyrkii menemään ohi, sillä suomalaiset eivät pidä isänmaallisuudesta, koska se rajoittaa mahdollisuuksia jakaa kansaa eri heimoihin ja siihen liittyy valtion arvostaminen, mikä on heidän mielestään luonnotonta.

Ulkopuolisen ei kannata sekaantua suomalaisien maanpuolustusasioihin asioihin edes uteliaisuudesta, koska siitä aiheutuu vain mielipahaa. Jos kaipaa isänmaata puolustettavakseen, sellainen kannattaa etsiä muualta.

Suomalaisuus on suomalaisille jotain, mihin ei tee mieli sekaantua. Siitä keskusteleminen on yleensä sitä, että he liioittelevat kilpaa suomalaisien huonoutta saadakseen muut uskomaan valheisiinsa, jolloin oma heimoidentiteetti vaikuttaa paremmalta. Ei edes kannata ryhtyä kyseenalaistamaan sellaisia opinkappaleita kuin että suomalaiset ovat poikkeuksellisen alkoholisoituneita ja väkivaltaisia, koska tällaiset käsitykset ovat tärkeä osa kansallista identiteettiä. Jos löytää suomalaisuudesta jotain myönteistä, niin se kannattaa kyseenalaistaa jos haluaa päästä suomalaisien suosioon, sillä tämä lähestymistapa miellyttää heitä.

Kansa ja valtio ovat suomalaisille vain välttämättömiä pahoja, joiden taso ja välttämättömyys mielellään kyseenalaistetaan jotta niistä päästäisiin joskus eroon.

Periaatteessa kaikki, mitä valtion ylläpitämiseen tarvitaan, on suomalaisille ääriajattelua, johon suhtautuminen on jossain fanaattisen ja vihamielisen välimaastossa riippuen siitä, kuinka tarpeelliselta se yksilöstä vaikuttaa, joten heidän on helppo tunnistaa kaikissa olosuhteissa epäluotettava henkilö, jota ei kannata päästää sekaantumaan maanpetokselliseen toimintaan, jolloin hän voisi aiheuttaa haittaa muille. Ehkä hän jopa paljastaisi toiminnan laajuuden koko maailmalle, jolloin valtionsalaisuuksien arvo voisi kokea inflaation, koska niitä ei edes yritetä pitää salassa.

Kaikkein tärkein asia on heimojen välinen valtataistelu ja sen takia voidaan uhrata kaikki muu. Suomi on vain pääpalkinto, jonka takia valtataistelua käydään. Tarkoitus on saada se kokonaan omaan käyttöön, ja kaikkia heimoja vaivaavan järjen köyhyyden johdosta pienetkin puolueet ajattelevat näin. Ei tarvitse saada edes niin paljon kannatusta, että puolue saadaan puoluerekisteriin, vaan vallankumousta aletaan suunnitella heti kun onnistutaan muodostamaan yhdistys, josta olisi tarkoitus tulla puolue.

*

Jokainen puolue, oli se kuinka pieni tahansa, edustaa mielestään korkeinta totuutta ja valehtelee parhaansa mukaan edistääkseen sen asemaa. On täysin normaalia, että puolue väittää edustavansa enemmistöä, jotta sen ajamilla asioilla vaikuttaisi olevan enemmän kannatusta kuin niillä onkaan.

Demokratiasta puhutaan yleensä silloin kun jollain asialla ei ole enemmistön kannatusta ja hyvin epäsuosittujen asioiden kohdalla puhutaan usein suorasta demokratiasta, jotta vaikuttaisi siltä, että jossain on suuri joukko tyytymättömiä kansalaisia, jotka voivat tehdä jotain, mikäli heidän mielipidettään ei oteta huomioon.

Myös kansan syvistä riveistä ja hiljaisesta enemmistöstä puhuminen antaa syytä epäillä, ettei asiaan välttämättä kannata kiinnittää huomiota, mutta tilannetta kannattaa kuitenkin seurata, sillä kippareista on mukava kuulua vähemmistöön, joka huutaa olevansa enemmistö ja se voi vaikuttaa voimasuhteisiin.

Räikeimmillään tämä on ollut sitä, että kommunistisen liikehdinnän sisällä vaikuttanut vähemmistö jakoi liikehdinnän bolševikkeihin ja mensevikkeihin eli enemmistöläisiin ja vähemmistöläisiin, siten, että se oli itse muka enemmistö, ja sillä kertaa temppu toimi. Vähemmistön kannatus alkoi kasvaa ilman, että sen tarvitsi muuttaa politiikkaansa, josta enemmistö ei pitänyt, koska sillä oli oikea asenne. Kippareista on mukava kuulua pieneen liikehdintään, joka kasvaa suureksi härskejä keinoja kaihtamatta, joten vähemmistön täytyy vain osata markkinoida itseään oikein jos se haluaa enemmistöksi.

Politiikka pyrkii pyörimään vähemmistöjen ympärillä, koska niihin halutaan samaistua, ja uudenlaiset liikehdinnät koetaan sitä pelottavammiksi, mitä pienempiä ne ovat, koska ne voivat alkaa kasvaa pelkän kokonsa takia. Aatteellinen puoli ei ole yhtä tärkeää ja uudet aatteet voivat levitä suurien liikkeiden sisällä melko vapaasti ilman, että niiden asiasisältöön kiinnitettäisiin liiemmin huomiota, sillä kyse ei ole asioista vaan henkilöitä. Muut liikehdinnät haastava liikehdintä pyrkii valloittamaan tärkeitä virkoja itselleen ja kipparin näkökulmasta katsottuna tärkeintä on, keitä niissä pönöttää.

Koska kansa pitää tällaisesta toiminnasta, puolueen kannattaa esiintyä vaalien alla vähemmistönä, joka on lähdössä haastamaan enemmistön taisteluun, minkä seurauksena sisäpolitiikka muistuttaa läheisesti huonoissa väleissä olevien valtioiden suhteita.

*

Kielien ja geeniperimän lisäksi suomalaisia häiritsee toisissaan myös erilaiset tavat möllöttää veneessä, vaikka ne johtuvat vain olosuhteista. Rannikkosuomalainen ei voi möllöttää veneessä täsmälleen samalla tavalla kuin järvisuomalainen, koska pieni vene keikkuisi merellä liikaa. Siksi hänen täytyy purjehtia, mikä on lähinnä möllöttämistä, jossa kierretään vähän ympyrää jossain rannan tuntumassa, mutta asenne siihen on samanlainen kuin järvisuomalaisillakin.

Mitään merenkävijöitä rannikkosuomalaisetkaan eivät ole, koska hekään eivät mielellään lähde purjehtimaan isommalla väellä kauas vaan viettävän mielellään aikaansa veneessä lähellä tukikohtana toimivaa mökkiä. Veneissä vietettyyn aikaan nähden suomalaiset ovat silmiinpistävän haluttomia sekaantumaan varsinaiseen merenkäyntiin, ja rannikkosuomalaisenkin pitemmät venematkat ovat vain oire kansan peruskäyttäytymisestä, koska hänellä on paremmat mahdollisuudet pistäytyä veneellä sukulaisien mökeillä kuin järvisuomaisilla yleensä ottaen.

Jos kulkuyhteydet sen vain sallivat, järvisuomalainenkin tekee vierailut veneellä, mutta yleensä on pakko käyttää autoa.

Saaristosta löytyy vielä sitäkin puhtaampi elämäntapa, joka muistuttaa hyvin paljon järvisuomalaisen ihanteellista olotilaa, jossa elellään eristyksissä muusta maailmasta ja liikutaan veneillä.

Saaristolaissuomalaiset ovat itse asiassa kaikkein suomalaisimpia suomalaisia, koska he ovat kyenneet säilyttämään sen nurkkakuntalaisuuden, mitä muut tavoittelevat. Missään muualla ei olla yhtä ennakkoluuloisia ja sisäänpäin lämpiäviä.

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s