Pienvaltapolitiikka

Suurvaltapolitiikka on kipparipolitiikan vastakohta, koska siinä raivataan mahdollisimman paljon tilaa suunnitelmallisuudelle. Päätöksiä valmistellaan salassa eikä kansan tarvitse pitää niistä, koska se päättää korkeintaan kehityssuunnasta. Kaikkien yksityiskohtien altistaminen demokratialle aiheuttaisi liikaa typeriä virheitä, mikä on syynä myös siihen, että ainoastaan tarkkaan määritellyt henkilöt saavat sekaantua diplomatiaan.

Kipparit eivät kykene toimimaan näin eivätkä, joten he eivät myöskään kykene ymmärtämään suurvaltapolitiikkaa. Se kuvitellaan sellaiseksi, että siitä puuttuu ylin taso, jolla käytetään järkeä. Joku typerys, joka ei tiedä oikeastaan mitään, on vain saanut päähänsä tehdä jotain. Näin maailma pysyy ymmärrettävänä eikä kippari koe tarvetta kehittyä viisaammaksi.

Ehkä kaikkein mystisin suurvallan piirre on johtajahahmo, joka on käytännössä päällysmies. Hän selittää politiikan sille väestönosalle, joka muistuttaa eniten kippareita.

Tästä syystä kippareiden käsitys suurvaltapolitiikasta on erittäin johtajakeskeisenä, vaikka suurvaltojen omat väestöt eivät näe tilannetta ollenkaan samanlaisena. Suuri osa kansasta on tyytyväinen siihen, että johtajana on joku, joka osaa pitää typerykset aisoissa, ja tästä syystä äänestysaktiivisuus ei välttämättä ole kovin korkea jos vaikuttaa siltä, että on parasta antaa typerysten valita mieleisensä johtaja. Mitä paremmin tämä vastaa heidän toiveitaan, sitä rauhallisempana tilanne pysyy.

Yhdysvaltojen presidentti on lähinnä roolihahmo ja sisäpoliittinen tilanne on jotenkin vaikea jos selvästi yli puolet äänioikeutetuista vaivautuu äänestämään, koska tällä on loppujen lopuksi vain vähän valtaa. Liittovaltio ei tottele hänen oikkujaan ja osavaltiot pärjäävät tarvittaessa kokonaan ilmankin.

Kippareille Barac Obama oli unelmien täyttymys, vaikka Yhdysvalloissa hän oli lähinnä oire siitä, että tilanne oli kehittymässä vaikeaksi. Presidentin piti olla teeskentelijänä turhan julkkiksen tasolla, mutta kippareille johtaja on sitä suurempi, mitä enemmän hän on pelkkää teeskentelyä.

 

Kippareiden karismaattinen johtaja on tällainen, mutta tietenkin sillä erotuksella, ettei ole suurvallan päätöksentekojärjestelmän ylimpiä kerrostumia häiritsemässä hänen toimiaan. Suuren johtajan täytyy saada arvoisensa valta.

Donald Trump on sitten ollut valtava pettymys, koska hän ei ole hyvä teeskentelijä vaan luulee itsestään suuria. Itsevarmuus riittää virheiden myöntämiseen, ja sekin on huono asia, mutta hirvittävintä on se, ettei hän arastele väittää vastaan kansalle. Kipparit eivät pidä ollenkaan siitä, että televisioon on ilmestynyt tällainen johtajahahmo, koska se voi johtaa siihen, että heidän johtajansa ottavat hänestä mallia ja sitten he eivät enää saakaan näiltä hyvää palvelua. Mielipiteitä ei enää saadakaan muuttumaan nätisti päätöksiksi vaan niitä joutuu perustelemaankin.

Se, että Trump on usein väärässä ja joutuu kohtaamaan sen samanlaisen vuoropuhelun kautta, ei ole ongelma, sillä kyllä kansa saa soittaa poskea johtajalle. Ongelma on vain tämä yksillä säännöillä pelaaminen, joka antaa johtajalle liikaa tilaa ajatella itse.

Asiaan vaikuttaa myös se, että Trumpin juuret ovat syvällä kipparimaailmassa. Hänen sukunsa on Saksasta ja Skotlannin kautta Pohjoismaista, minkä lisäksi hänen äitinsä oli saaristolainen. Hänessä on niin paljon kipparia, että hänen tapansa olla eri mieltä saa kipparit täpinöihinsä, kun taas vieraampien Yhdysvaltojen presidenttien puheita ei olla edes viitsitty seurata kovin tarkasti. Pitkästä puheesta on ehkä poimittu jokin lyhyt kohta, jota voi käyttää omassa politiikassa, mutta useimmat puheet on sivuutettu kokonaan. Näistä presidenteistä on kehitelty mielikuvia, jotka ovat olleet kaukana todellisuudesta, mutta Trumpia seurataan tarkasti, koska hän on yksi kipparista.

Se, että hän epäonnistuu pyrkimyksissään, on kiinnostavaa siksi, että yhdysvaltalaisilla kuvitellaan olevan samanlainen tarve päästä hänestä eroon. Sikäläiset presidentit ovat epäonnistuneet ennenkin, mutta se ei ole olennaista, sillä kipparin mielestä epäonnistumisen vakavuus riippuu sen käyttökelpoisuudesta. Trumpin epäonnistumiset antavat toivoa siitä, että hän katoaisi televisiosta antamasta huonoja vaikutteita, joten ne ovat vakavia.

Kippareiden pienvaltapolitiikkaan kuuluu olennaisesti se, että epäonnistumisien koetaan tuovan jännitystä elämään eikä niitä pidetä ongelmana jos johtaja palvelee kansaa kuuliaisesti.

Samoin Trumpin mielenterveys kiinnostaa vain siksi, että hän on vastenmielinen. Hyvän johtajan pitääkin olla sekaisin, mutta Trumpilta vaaditaan täydellistä mielenterveyttä. Vikojen löytämisessä käytetään mielikuvitusta, sillä kipparit eivät ole oppineet tunnistamaan johtajissa hulluuden oireita vaan päinvastoin olemaan huomaamatta niitä. Trump vaikuttaa keskittymishäiriöiseltä ja hänellä voisi olla myös paranoidinen skitsofrenia, sillä hänellä on taipumusta kiintyä epäuskottaviin ihmisiin, joita hän ei edes tunne. Hän esimerkiksi masentui kun Amanda Knox, joka on pelkkää teeskentelyä, kannattikin vaaleissa Clintonia.

amanda_knox

Trump on syntyisin alkoholistiperheestä ja hänen veljensä ryyppäsi itsensä hengiltä jo kauan sitten, joten ei ole kaukaa haettua olettaa, että hänellä on paranoidinen skitsofrenia, koska sitä esiintyy paljon alkoholistiperheen lapsilla, mutta kipparien johtajat ovat usein samalla tavalla oirehtivia alkoholistiperheen lapsia, joten koko asiaa ei edes huomata, vaikka tällainen henkilö voi olla politiikassa vaarallinen jos hän on hankkinut elämänkokemuksensa yritysmaailmassa, jossa ihmiset käyttäytyvät palkan takia aivan eri tavalla kuin muutoin. Voi syntyä sellainen käsitys, että ihmiset ovat palkollisia, ja siitä on haittaa kun alkaa johtaa näitä presidenttinä.

Kippareille Trumpin elämänkokemus on arveluttava piirre siitä syystä, että sitä yleensä on. Hyvä johtaja on suojautunut todellisuudelta pyörimällä ikänsä puoluekoneistossa, jossa hän on oppinut sen, että sen ulkopuolella on jotain, minkä suosioon tulee yrittää päästä. Tulemalla politiikkaan sen ulkopuolelta kesken kaiken joutuu tilanteeseen, jossa täytyy todistaa, että on halukas oppimaan tavoille. Kansan mielipiteitä täytyy kunnioittaa, vaikka tietäisi, etteivät ne ole totta.

Trumpia verrataan kipparimaissa mielellään Hitleriin, jonka mainetta täytyy mustamaalata siksi, että hän epäonnistui. Hänen taipumuksensa keksiä jatkuvalla syötöllä möläytyksiä, joita juuri kukaan ei haluaisi kuulla presidentiltä, on mahdollisimman kaukana Hitleristä, mutta näissä asioissa ei tarvitse puhua totta.

Se, mikä hänessä muistuttaa Hitleriä, on maskuliinisuus, sillä hän ei juurikaan käytä alkoholia, joka laskee miehillä testosteronitasoa ja nostaa estrogeenitasoa, eli tekee akkamaiseksi. Kipparin näkökulmasta katsottuna alkoholi on hieno aine, jonka avulla voi luulla itsestään mahdottomia, joten tätä ei haluta ymmärtää.

Muslimien kanssa heillä on sellainen kuvio, että nämä ovat lähtökohtaisesti alempiarvoisia, koska uskonto kieltää alkoholin käytön, mutta jollain määrittelemättömällä tavalla he ovat kuitenkin enemmän naisien mieleen. Ensin heitä halutaan mukaan politiikkaan, jotta juopot miehet, jotka ovat hormonitasojen takia myös saamattomia, saisivat puolueelle kannasta heidän avullaan, mutta pian miehet alkavatkin kokea heidät uhaksi itselleen, koska oma asema ei olekaan ankkuroitu yhtään mininkään. Muita aletaan syyttää siitä, etteivät he ota muslimeja omaksi ongelmakseen, mutta omassa puolueessa näiden eteneminen huipulle on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Vähitellen miehiä alkaa siirtyä islamia vastustaviin puolueisiin ja naiset kokevat saaneensa mahdollisuuden keskittää valtaa itselleen, mutta ennen pitkää hekin liittyvät kriitikoiden joukkoon, sillä seksuaalisesti haluttavat miehet, joiden varaan puolueen kannatusta rakennetaan, tuovat jossain vaiheessa mukaan oman kansansa naisia eikä sitä voida estää sillä, että onnistutaan jotenkin järkeilemään, että muslimeilla on länsimaissa erivapaus pitää naisensa nyrkin ja hellan välissä, koska suurin osa heistä ei ajattele näin, vaikka maahanmuuttajiksi miten yritettäisiin valita sellaisia muslimeja, jotka sopivat politiikassa häärivien kippariakkojen tarpeisiin.

Myöskään juoppo nainen ei ole seksuaalisesti mitenkään erityisen haluttava ja äänestäjäkunnasta noin puolet on miehiä, joten kippariakoilla on jossain vaiheessa vääjäämättä edessä sama tilanne kuin asemansa ja miehisyytensä puolesta pelkäävillä kippariukoillakin, mutta näiden ajattelu on siinä määrin pelkkää alkukantaista oveluutta ja hyvin pienien piirien etujen ajamista, ettei näin isoja asioita osata nähdä.

Alkoholi on pyhä asia ja kaikki siihen liittyvät maksakirroosia vaikeammat ongelmat ovat kippareille täysin käsittämättömiä, koska niitä ei haluta käsittää, joten se, että Trump on hormonitoiminnan puolesta terve mies, jolla on alhainen dementoitumisen riski ja joka on ikäisekseen hyvinkin energinen, pyritään jotenkin kääntämään siihen, että hänestä pitää päästä eroon, koska hän on vanhuudenhöperö. Näin juoppo kippariukko voi säilyttää illuusion omasta miehisyydestään ja keskustelu Trumpista pysyy sillä tasolla, ettei sen avulla ymmärretä mitään ainakaan oikein.

Yhdysvalloissakin on kippareita, joten sama sirkus on käynnissä sielläkin, mutta siellä he ovat vähemmistö, joten asialla ei ole niin paljon merkitystä kuin kipparit toivoisivat. Kuitenkin kipparimaiden julkiseen keskusteluun tulee jatkuvasti käyttökelpoisia vaikutteita, joiden ansiosta juoppojen ei tarvitse keksiä paljoakaan valheita itse.

Yhdysvalloissa yleensä ottaen suhtaudutaan johtajiin aivan eri tavalla kuin kipparimaissa.

Presidentin odotetaan käyttävän teeskentelytaitoaan toisin kuin mitä kipparit odottavat omilta johtajiltaan. Hän yrittää pitää varsinkin omat kannattajansa aisoissa, ettei hänen tarvitsisi käyttää voimaa näitä vastaan, ja siitä syystä on tärkeää, että hän kykenee hymyilemään näille samaan aikaan kun hallinto miettii kuumeisesti, kuinka paljon aseita ja ammuksia näiden pillastumisen varalle pitäisi hankkia.

Shamaanityyppiä ei kaivata tähän tehtävään ollenkaan ja sen tähden presidentin menneisyyttä käydään läpi huolella, jotta hän ei varmasti kuvittelisi olevansa jotain aivan muuta kuin on. On hyvä jos presidentti on kirjoittanut elämänkerran, koska sitä voidaan alkaa kritisoida. Se ei ole kuin kippareiden johtajan kirjoittama omaelämänkerrallinen tarina, johon uskotaan, vaikkei se kaikella todennäköisyydellä ole kovinkaan totta, vaan se käydään läpi ennen kuin päätetään, kuinka totena sitä voi pitää.

Kippareilla tämä menee siten, että johtajan ei välttämättä edes tarvitse valehdella itsestään ollenkaan, koska kannattajat yrittävät valehdella hänelle mieleisensä julkisuuskuvan. On sopimatonta pyrkiä pitämään etäisyyttä liian natsihenkisiin kannattajiin, koska johtajan odotetaan muuttuvan näitä miellyttäväksi roolihahmoksi, jonka takana saa puuhata korvaukseksi omiaan. Totuus ei ole lainkaan tärkeä ja sitä käsitellään joskus vuosikymmenien kuluttua, kun lähipiirillä ei ole enää mitään muuta kerrottavaa ja naama pitäisi kuitenkin saada julkisuuteen. Tällöin paljastukset vain parantavat mainetta, sillä kippareiden johtajan täytyy olla epärehellinen ja kova peittelemään tekemiään virheitä. Muuten hän ei kelpaisi samaistumisen kohteeksi.

Päinvastaisista puheista huolimatta Hitler oli lähes täydellinen johtaja kippareille, koska hän otti roolihahmon luomisen tosissaan ja kehtasi käyttäytyä niin kuin hänen toivottiin käyttäytyvän. Hänen valintaansa haittasi vain se, että tarjolla oli muitakin hyviä huijareita. Siksi täytyi odottaa, että päästiin näkemään, kuka näistä olisi riittävän ovela selviytyäkseen valtataistelun voittajaksi.

Yhdysvaltalaisien tapaa lähestyä asiaa kipparit eivät ymmärrä ollenkaan vaan se näyttäytyy heille poliittisena pelailuna, jossa presidentin asemaa pyritään horjuttamaan muistuttamalla tälle, että hänkin on vain ihminen. Heille tulee yllätyksenä, että rehellisyys vahvistaakin presidentin asemaa ja sitä yritetään selitellä satuilemalla, ettei se olekaan oikeasti vahvistunut. Aina löytyy sen verran tyytymättömyyttä hallinnon harjoittamaan politiikkaan, että voidaan kuvitella, ettei kansa oikeasti pidä presidentistäkään.

Kaikki natsit eivät ole kippareita, mutta kaikki kipparit ovat natseja, ja heidän unelmansa täyttyvät kun jostain löytyy Hitlerin tapainen henkilö, joka on halukas oppimaan kuinka puhujan pöntössä pitää huutaa ja riehua ja mitä mieltä hänen tulee olla.

Kippareiden näkökulmasta katsottuna republikaaneilla oli aikoinaan uskomattoman loistava tilaisuus saada riveihinsä John Lennon, joka oli suosittuna taiteilijana ja huumeilla aivonsa pilanneena mielipuolena heidän mielestään hyvinkin kiinnostava auktoriteettihahmo. Sittemmin on löytynyt paperi, joka paljastaa presidentti Ronald Reaganin määränneen hänet tapettavaksi, mutta tieto siitä ei ole kiirinyt kunnolla kipparimaailmaan asti ja tuskin tulee kiirimäänkään, koska ajatus on liian kummallinen. Ei republikaanien presidentti mitenkään voinut reagoida tällaiseen mahdollisuuteen sillä tavalla. Jos presidentti olisi ollut demokraatti, niin murhan voisi selittää kateudella, mutta se, että Lennon oli pelkkä ongelma, ei mene jakeluun.

Tiedotusvälineet ovat muuttaneet politiikan luonnetta siten, että näyttelemällä voi päästä pitkälle. Uutisfilmien aikaan muodissa olivat elokuvamaiset suuret johtajat, koska he näyttivät hyvältä valkokankaalla, ja television yleistymisen jälkeen poliitikon teeskentelyä on ollut vaikea erottaa, koska se sulautuu massaan. Julkisuuden henkilöt ovat pääsääntöisesti epätasapainoisia, koska se helpottaa roolin esittämistä, ja televisio-ohjelmat ovat ajankohtaisohjelmia myöten luonteeltaan teatteria, joten hullu poliitikko voi vaikuttaa sen maailmassa täysin normaalilta ja luoda kansanliikkeen, jota kansa katuu myöhemmin katkerasti.

Tästä syystä on tarpeen valvoa poliitikkojen laatua ja katkaista vaarallisen tapauksen ura jo alkuunsa.

Kipparimaissa shamaanien asema on kuitenkin hyvin vahva ja näitä suosittiin jo ennen audiovisuaalista viestintää. Siksi koko ajatus, että hyvä shamaani tapettaisiin heti alkuunsa, on luonnoton, ja jää helposti huomaamatta, että sitä harrastetaan muualla maailmassa, koska shamaanityyppi nostaa herkimmin päätään silloin kun presidenttinä on oman puolueen jäsen eikä kipparin järjellä voi käsittää sitä, että presidentin tehtäviin voisi kuulu näiden tappaminen jo ennen kuin näistä pääsee olemaan haittaa. Hänelle on luonnotonta, että niin hyviin tilaisuuksiin voitaisiin suhtautua niin kielteisesti.

Venäjällä shamaaneja on niin paljon, että tällaista toimintaa ei kannata salailla turhan huolellisesti vaan pikemminkin presidentin kannattaa pyrkiä saamaan jotenkin vastuu kaikista murhatuista shamaanipoliitikoista, koska shamaaneja on paljon, ja mitä enemmän näitä pelottaa, sitä vähemmän näitä tunkee mukaan politiikkaan.

Varsinaisissa kipparimaissa on tästä syystä vallalla niin hillitön Venäjän pelko, että ne auttavat Venäjän presidenttiä rakentamaan mainettaan. Niissä ei osata ottaa ollenkaan huomioon sitä, että Venäjällä vihataan shamaaneja, koska näiden tarjoamaa vapautta kokeiltiin jo eikä se ollut muuta kuin sitä, että ensin tapettiin ne, jotka osasivat jotain, ja sen jälkeen meni kauan ennen kuin mitään saatiin taas toimimaan kunnolla. Siksi shamaanin murha voi jäädä selvittämässä siksi, että epäiltyjä on miljoonia eikä sitä oikeastaan edes koeta rikokseksi.

Kippareilta on tässä kohtaa valtava ehdoin tahdoin säilytetty aukko yleissivistyksessä, joten niin merkityksetöntä venäläistä oppositioshamaania ei olekaan, etteivät he kykenisi murhan sattuessa olemaan varmoja siitä, että Venäjän presidentti esti taas jonkun demokratian kannattajan etenemisen politiikassa, koska näissä on röheltämisen meininkiä.

Suurvaltapolitiikan hahmottaminen on kippareille lähinnä sitä, että seurataan politiikassa ja tiedotusvälineissä vaikuttavien mielenterveysongelmaisien mekastusta ja poimitaan siitä jotain, mitä sopii omiin käsityksiin. Niin suurta asiaa ei ole, ettei sitä voisi jättää huomiotta, eikä niin pitkää puhetta ole, etteikö sitä voisi typistää muutamaksi virkkeeksi.

Suurvaltojen omia tiedostusvälineitä ei tarvitse paljon seurata ennen kuin huomaa, ettei kippareiden valehtelulla ole mitään rajaa, mutta se toimii kuitenkin heidän keskuudessaan ja he luottavat omiin tiedotusvälineisiinsä, koska ne valehtelevat sitä, mihin he haluavat uskoa.

Täysin häpeilemättömällä vääristelyllä saadaan luotua vaikutelma suuresta johtajasta, joka juonittelee yksin omiaan niin kuin tavallinen kippari, ja tähän vaikutelmaan sitten samaistutaan. Samalla saadaan luotua käsitys maasta, joka on käytännöllisesti katsoen diktatuuri, ja päästään kinaamaan siitä, pitäisikö oman maan kehittyä yhdysvaltalaisen diktatuurin vai venäläisen diktatuurin suuntaan.

Kiinalainen diktatuuri ei kiinnosta samalla tavalla, koska se on todellinen eikä vaikuta toimivan yhtä hyvin kuin tasavalta, joka on vain valehdeltu diktatuuriksi.

Diktatuurin täytyy toimia paremmin kuin tasavalta eikä sen arvoa sovi vähätellä käsittelemällä asioita todenmukaisesti.

*

Yhdysvalloissa Trump edustaa kehityslinjaa, jossa presidentti on aina vähän kauempana todellisuudesta kuin edeltäjänsä. Make America Great Again on vain Yes We Can vietynä vähän pitemmälle. Yleisö on vaihtunut ja siitä syntyy kitkaa, mutta kehitys ei ole kääntynyt toiseen suuntaan kuten kipparimaissa kuvitellaan vaan on odotettavissa, että seuraava presidentti vie sen taas vielä vähän pitemmälle, mikäli Trump ei onnistu romuttamaan koko konseptia.

Kipparit eivät ole suuntautuneet tekemiseen, kuten yhdysvaltalaiset, vaan teeskentelemiseen, ja siksi he käsittävät Trumpin siten, että Yhdysvalloissa kehitys on ottamassa takapakkia, koska uusi presidentti teeskentelee selvästi vähemmän kuin Obama.

Trumpin kyky myöntää, etteivät asiat ole edenneet niin kuin hän luuli, käsitellään merkiksi heikosta todellisuudentajusta, vaikka tämä vaihe on ollut kaikilla edeltäjilläkin ja hän on vain kokemattomampana saavuttanut sen nopeammin. Kipparit eivät kiinnitä näihin asioihin mielellään huomiota, koska se ei sovi heidän mielenmaisemiinsa. Suuren johtajan täytyy olla kaikkivoipa ja jatkaa valitsemassaan roolissa katkeraan loppuun saakka. Se on osaamista ja hullu on se, joka myöntää olleensa väärässä.

Kehittyneemmillä kansoilla järkiintyminen estää tilanteen kehittymisen pelkäksi röheltämiseksi, mutta kippareilta tämä piirre puuttuu eikä sitä saisi olla johtajillakaan. Siksi järkiintymisen täytyy olla hulluuden oire, koska kipparit eivät osaa etsiä vikoja itsestään, ja itsekritiikin puutteen synnyttämää aukkoa täytyy paikata etsimällä niitä muista.

Trump elää omissa maailmoissaan ja se koetaan Yhdysvalloissa ongelmaksi, mutta kipparimaissa koetaan ongelmaksi se, että hän elää vääränlaisissa maailmoissa. Angela Merkel ja Jean-Caude Juncker ovat vähintään yhtä kaukana omissa todellisuuksissaan, mutta ne miellyttävät kippareita enemmän, joten he eivät koe sitä ongelmaksi ja ihmettelevät, miksi muut Euroopan unionin osat reagoivat heidän politiikkaansa samoin kuin Yhdysvallat Trumpin politiikkaan.

Kipparia ei haittaa ollenkaan jos johtaja on täysin kajahtanut ja kuvittelee maailman pyörivän oman napansa ympärillä, kunhan hän vain kuvittelee sen pyörivät siten kuin kipparitkin kuvittelevat sen pyörivän.

Turkki päästi pakolaisvyöryn lävitseen ja Saksa päätti ottaa sen vastaan, jolloin Itä-Eurooppa ja Etelä-Eurooppa jäivät vyöryn jalkoihin reagoivat siihen varsin odotettavalla tavalla, eli tulemalla vihaiseksi. Kipparit eivät kuitenkaan kykene tajuamaan tällaista, koska heidän maailmassaan muut ovat alempia kansoja ja näiden tulisi palvella heitä.

Kun kipparit sotivat, koko maailman pitäisi sotia, ja kun heillä on vallankumous, sen pitäisi laajeta maailmanvallankumoukseksi.

Varoittamatta tuleva pakolaistulva on niin pientä, etteivät he mitenkään kykene ymmärtämään sellaisen aiheuttamisen olevan väärin.

Trump on Yhdysvalloissa vain välivaihe ja hänen jälkeensä suunta muuttuu johonkin suuntaan, mutta kipparimaat jatkavat samaan suuntaan. Nykyisien hullujen tilalle valitaan vielä hullumpia henkilöitä ja hullut alkoholistit alkavat vaihtua stimulantteja käyttäviin hulluihin, koska näissä on enemmän röheltämisen meininkiä.

Juoppo shamaani menettää toimintakykynsä nopeasti ja usein, mutta amfetamiineilla käyvä shamaani jaksaa vuorokausia yhteen menoon. Viime vuosisadan karismaattiset kipparijohtajat olivat enimmäkseen piripäitä ja heitä muistellaan yhä kaiholla, koska heillä oli riittävästi energiaa typerienkin päähänpistojen viemiseen loppuun saakka.

Kun johtaja kykenee ylittämään kaikki järjen asettamat rajat, kipparit ovat päässeet maanpäälliseen paratiisiin.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s