Pienvaltapolitiikka

Suurvaltapolitiikka on kipparipolitiikan vastakohta, koska siinä raivataan mahdollisimman paljon tilaa suunnitelmallisuudelle. Päätöksiä valmistellaan salassa eikä kansan tarvitse pitää niistä, koska se päättää korkeintaan kehityssuunnasta. Kaikkien yksityiskohtien altistaminen demokratialle aiheuttaisi liikaa typeriä virheitä, mikä on syynä myös siihen, että ainoastaan tarkkaan määritellyt henkilöt saavat sekaantua diplomatiaan.

Kipparit eivät kykene toimimaan näin eivätkä, joten he eivät myöskään kykene ymmärtämään suurvaltapolitiikkaa. Se kuvitellaan sellaiseksi, että siitä puuttuu ylin taso, jolla käytetään järkeä. Joku typerys, joka ei tiedä oikeastaan mitään, on vain saanut päähänsä tehdä jotain. Näin maailma pysyy ymmärrettävänä eikä kippari koe tarvetta kehittyä viisaammaksi.

Ehkä kaikkein mystisin suurvallan piirre on johtajahahmo, joka on käytännössä päällysmies. Hän selittää politiikan sille väestönosalle, joka muistuttaa eniten kippareita.

Tästä syystä kippareiden käsitys suurvaltapolitiikasta on erittäin johtajakeskeisenä, vaikka suurvaltojen omat väestöt eivät näe tilannetta ollenkaan samanlaisena. Suuri osa kansasta on tyytyväinen siihen, että johtajana on joku, joka osaa pitää typerykset aisoissa, ja tästä syystä äänestysaktiivisuus ei välttämättä ole kovin korkea jos vaikuttaa siltä, että on parasta antaa typerysten valita mieleisensä johtaja. Mitä paremmin tämä vastaa heidän toiveitaan, sitä rauhallisempana tilanne pysyy.

Yhdysvaltojen presidentti on lähinnä roolihahmo ja sisäpoliittinen tilanne on jotenkin vaikea jos selvästi yli puolet äänioikeutetuista vaivautuu äänestämään, koska tällä on loppujen lopuksi vain vähän valtaa. Liittovaltio ei tottele hänen oikkujaan ja osavaltiot pärjäävät tarvittaessa kokonaan ilmankin.

Kippareille Barac Obama oli unelmien täyttymys, vaikka Yhdysvalloissa hän oli lähinnä oire siitä, että tilanne oli kehittymässä vaikeaksi. Presidentin piti olla teeskentelijänä turhan julkkiksen tasolla, mutta kippareille johtaja on sitä suurempi, mitä enemmän hän on pelkkää teeskentelyä.

Kippareiden karismaattinen johtaja on tällainen, mutta tietenkin sillä erotuksella, ettei ole suurvallan päätöksentekojärjestelmän ylimpiä kerrostumia häiritsemässä hänen toimiaan. Suuren johtajan täytyy saada arvoisensa valta.

Donald Trumpin pääseminen presidentiksi on sitten ollut valtava pettymys, koska hän ei ole hyvä teeskentelijä vaan pelkästään luulee itsestään suuria. Itsevarmuus riittää virheiden myöntämiseen, ja sekin on huono asia, mutta hirvittävintä on se, ettei hän arastele pitää kiinni omasta näkökannastaan jos hän kokee olevansa oikeassa, ja tämä on erityisen huolestuttava asia, sillä vanhana miehenä hän on ehtinyt tehdä jo niin paljon virheitä, että hän on usein oikeassakin.

Jo vaalikampanjan alkuvaiheessa kipparit huomasivat, että Trump on itse pahuus, koska hän estää kippareiden kaipaaman demokratian toteutumisen. Kun häntä haukutaan, hän ei provosoidu haukkumaan vastustajiaan yleisellä tasolla vaan haukkuu sen yksilön tai tiedotusvälineen, joka on häntä haukkunut, ennen kuin tämä ehättää antaa sellaisen käsityksen, että riidan haastaminen muidenkin puolesta on toiminut. Vaikkapa CNN ei pääse leikkimään, että se edustaa demokraatteja tai liberaalia mediaa vaan se joutuu osallistumaan aloittamaansa huutelukilpailuun omana itsenään.

Kippareiden näkökulmasta tämä merkitsee sitä, että yksilön tärkein mahdollisuus vaikuttaa politiikkaan ei toimi ollenkaan ja siitä syytä suurin osa heistä alkoi vihata Trumpia heti kun tämä seikka tuli esille. Osa luuli, että hän vain pelailee, sillä politiikan ulkopuolelta tulevalle ehdokkaalle on eduksi kasvattaa kannatustaan keinolla millä hyvänsä, mutta he pettyivät sen jälkeen kun hän pääsi presidentiksi, sillä demokraattien tai liberaalien haukkuminen yleisellä tasolla ei alkanutkaan vaan riidanhaastajien toiminnan hankaloittaminen jatkui, mikä on kipparin näkökulmasta vähintään sananvapauden tukahduttamista, jollei siihen ole pätevää syytä, kuten oman edun tavoitteleminen teeskentelemällä jotain, mitä ei ole.

Tällainen presidentti on kippareille hirvittävä mörkö ja sen takia heidän tiedotusvälineensä ovat pyrkineet tukemaan parhaansa mukaan Yhdysvalloissa vaikuttavia riidankylväjiä. Kukaan ei ole ollut huomaavinaankaan, että Trump on lukuisissa yksittäisissä riidoissaan vähemmän riidanhaluinen osapuoli, koska hän ei halua yhtään ylimääräistä vihollista, vaan hänet on yritetty valehdella riitojen ainoaksi syylliseksi.

Lisäksi Trumpilla on pidäkkeitä, jotka estävät heittäytymästä virran vietäväksi seurauksista piittaamatta. Tämä näkyy jo siitä, ettei hän ole hankkiutunut tyhmyyksissään puille paljaille, mutta henkilöhistoriasta löytyy muutakin, mikä kielii arvostelukyvyn olemassaolosta. Hän on muun muassa mennyt mukaan casino-hankkeeseen, josta poliitikot ovat toivoneet helppoa rahanlähdettä, ja varoittanut muita tajuttuaan, että se itse asiassa tuhoaa kaupungin talouden. Tällainen ei kuulu kippareiden demokratiaan ollenkaan vaan johtajan on sännättävä sellaiseen suuntaan, minne kansa haluaa hänen säntäävän, ja otettava vastuuta siinä vaiheessa kun kansa päättää, että hän oli se, joka epäonnistui.

Kipparit eivät pidä ollenkaan siitä, että televisioon on ilmestynyt tällainen johtajahahmo, koska se voi johtaa siihen, että heidän johtajansa ottavat hänestä mallia ja sitten he eivät enää saakaan näiltä hyvää palvelua. Ei ole enää mitään toivoa siitä, että päästäisiin kohta taas röheltämään.

johtajuus2
Suomen presidentin tehtäviin kuuluu juosta kansan perässä kaikkiin typeryyksiin, joita se onnistuu löytämään, ja voimistaa sen uskoa siihen, että nyt on vihdoin löydetty sellainen typeryys, joka toimii oikeasti. Tehtävä lienee omalla tavallaan hyvin haastava, sillä presidentiksi ei kelpaa ihan kuka tahansa vaan suomalaiset kiinnittävät valintaan runsaasti huomiota. (Lähde)

Se, että Trump on usein väärässä ja joutuu kohtaamaan sen samanlaisen vuoropuhelun kautta, ei ole ongelma, sillä kyllä kansa saa soittaa poskea johtajalle. Ongelma on vain tämä yksillä säännöillä pelaaminen, joka antaa johtajalle liikaa tilaa ajatella itse.

Trumpin tyyli kiinnostaa kippareita kovasti ja heidän politiikkansa on kehittynyt erittäin nopeasti samaan suuntaan. Keskustelusta on tullut hyvin samanlaista netissä trollaamista ja tyhjänpäiväistä huutelua kuin se, millä Trump voitti vaalit, ja poliitikot ovat enenevässä määrin antamassa luulojensa kasvaa vapaasti, jolloin päästään samanlaisin tuloksiin kuin Trumpinkin tapauksessa. Äkkiä pohja vain pettää alta ja sitten selitellään, ettei tarvitsisi myöntää, että tuli tehtyä virheitä.

Ajatus politiikan ulkopuolelta tulevasta henkilöstä, joka on tietävinään kaiken paremmin, kiehtoo niin paljon, että moni on valmis unohtamaan kaiken sen, mitä on tullut oppineeksi politiikasta, ja ongelma on vain siinä, että Trump on liikemiehenä rakentanut itselleen liian vieraan maailmankuvan. Voimakas usko siihen, että hän tietää kaiken paremmin, tekee kipparit lähes kiimaisiksi, mutta luulojen sisältö ei ole sitä, mitä he johtajilta haluavat. Se on valtava ongelma, vaikka Trump on johtajana toisella puolella maailmaa eikä asia oikeastaan kuulu kipparimailla millään tavalla.

Nousisi kauhea poru jos Yhdysvalloissa vastustettaisiin samalla tavalla kipparimaiden johtajavalintoja kuin kipparit vastustavat Trumpia, sillä hillitön valehteleminen ja leimaaminen olisi suunnattoman loukkaa tässä yhteydessä, puhumattakaan siitä, että joku mainitsisi kippareilla olevan taipumusta valita johtajikseen rosvoja, riemuidiootteja ja täydellisiä mielipuolia, joita näillä on johtavissa asemissa laumoittain tälläkin hetkellä, ja perustelisi väitteensä kunnolla, mutta kippareiden autistinen suuruudenhulluus tekee mahdolliseksi vastustaa kiivaasti yhdysvaltalaisien johtajavalintoja ilman, että yhdysvaltalaisilla olisi vastaavaa oikeutta. Jos ei viitsi vastustaa Trumpia vaikkapa siksi, että yhdysvaltalaisilla tulee olla oikeus päättää näistä asioista itse, ei kuulu joukkoon ja vaikuttaa jotenkin epäilyttävältä.

Asiaan vaikuttaa myös se, että Trumpin juuret ovat syvällä kipparimaailmassa. Hänen sukunsa on Saksasta ja Skotlannin kautta Pohjoismaista, minkä lisäksi hänen äitinsä oli saaristolainen. Hänessä on niin paljon kipparia, että hänen tapansa olla eri mieltä saa kipparit täpinöihinsä, kun taas vieraampien Yhdysvaltojen presidenttien puheita ei olla edes viitsitty seurata kovin tarkasti. Pitkästä puheesta on ehkä poimittu jokin lyhyt kohta, jota voi käyttää omassa politiikassa, mutta useimmat puheet on sivuutettu kokonaan. Näistä presidenteistä on kehitelty mielikuvia, jotka ovat olleet kaukana todellisuudesta, mutta Trumpia seurataan tarkasti, koska hän on yksi kipparista.

Se, että hän epäonnistuu pyrkimyksissään, on kiinnostavaa siksi, että yhdysvaltalaisilla kuvitellaan olevan samanlainen tarve päästä hänestä eroon. Sikäläiset presidentit ovat epäonnistuneet ennenkin, mutta se ei ole olennaista, sillä kipparin mielestä epäonnistumisen vakavuus riippuu sen käyttökelpoisuudesta. Trumpin epäonnistumiset antavat toivoa siitä, että hän katoaisi televisiosta antamasta huonoja vaikutteita, joten ne ovat vakavia.

Kippareiden pienvaltapolitiikkaan kuuluu olennaisesti se, että epäonnistumisien koetaan tuovan jännitystä elämään eikä niitä pidetä ongelmana jos johtaja palvelee kansaa kuuliaisesti.

Samoin Trumpin mielenterveys kiinnostaa vain siksi, että hän on vastenmielinen. Hyvän johtajan pitääkin olla sekaisin, mutta Trumpilta vaaditaan täydellistä mielenterveyttä. Vikojen löytämisessä käytetään mielikuvitusta, sillä kipparit eivät ole oppineet tunnistamaan johtajissa hulluuden oireita vaan päinvastoin olemaan huomaamatta niitä. Trump vaikuttaa keskittymishäiriöiseltä ja hänellä voisi olla myös paranoidinen skitsofrenia, sillä hänellä on taipumusta kiintyä epäuskottaviin ihmisiin, joita hän ei edes tunne. Hän esimerkiksi masentui kun Amanda Knox, joka on pelkkää teeskentelyä, kannattikin vaaleissa Clintonia.

amanda_knox

Trump on syntyisin alkoholistiperheestä ja hänen veljensä ryyppäsi itsensä hengiltä jo kauan sitten, joten ei ole kaukaa haettua olettaa, että hänellä on paranoidinen skitsofrenia, koska sitä esiintyy paljon alkoholistiperheen lapsilla, mutta kipparien johtajat ovat usein samalla tavalla oirehtivia alkoholistiperheen lapsia, joten koko asiaa ei edes huomata, vaikka tällainen henkilö voi olla politiikassa vaarallinen jos hän on hankkinut elämänkokemuksensa yritysmaailmassa, jossa ihmiset käyttäytyvät palkan takia aivan eri tavalla kuin muutoin. Voi syntyä sellainen käsitys, että ihmiset ovat palkollisia, ja siitä on haittaa kun alkaa johtaa näitä presidenttinä.

Kippareille Trumpin elämänkokemus on arveluttava piirre siitä syystä, että sitä yleensä on. Hyvä johtaja on suojautunut todellisuudelta pyörimällä ikänsä puoluekoneistossa, jossa hän on oppinut sen, että sen ulkopuolella on jotain, minkä suosioon tulee yrittää päästä. Tulemalla politiikkaan sen ulkopuolelta kesken kaiken joutuu tilanteeseen, jossa täytyy todistaa, että on halukas oppimaan tavoille. Kansan mielipiteitä täytyy kunnioittaa, vaikka tietäisi, etteivät ne ole totta.

Trumpia verrataan kipparimaissa mielellään Hitleriin, jonka mainetta täytyy mustamaalata siksi, että hän epäonnistui. Hänen taipumuksensa keksiä jatkuvalla syötöllä möläytyksiä, joita juuri kukaan ei haluaisi kuulla presidentiltä, on mahdollisimman kaukana Hitleristä, mutta näissä asioissa ei tarvitse puhua totta.

Se, mikä hänessä muistuttaa Hitleriä, on maskuliinisuus, sillä hän ei juurikaan käytä alkoholia, joka laskee miehillä testosteronitasoa ja nostaa estrogeenitasoa, eli tekee akkamaiseksi. Kipparin näkökulmasta katsottuna alkoholi on hieno aine, jonka avulla voi luulla itsestään mahdottomia, joten tätä ei haluta ymmärtää.

Muslimien kanssa heillä on sellainen kuvio, että nämä ovat lähtökohtaisesti alempiarvoisia, koska uskonto kieltää alkoholin käytön, mutta jollain määrittelemättömällä tavalla he ovat kuitenkin enemmän naisien mieleen. Ensin heitä halutaan mukaan politiikkaan, jotta juopot miehet, jotka ovat hormonitasojen takia myös saamattomia, saisivat puolueelle kannasta heidän avullaan, mutta pian miehet alkavatkin kokea heidät uhaksi itselleen, koska oma asema ei olekaan ankkuroitu yhtään mininkään. Muita aletaan syyttää siitä, etteivät he ota muslimeja omaksi ongelmakseen, mutta omassa puolueessa näiden eteneminen huipulle on hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta.

Vähitellen miehiä alkaa siirtyä islamia vastustaviin puolueisiin ja naiset kokevat saaneensa mahdollisuuden keskittää valtaa itselleen, mutta ennen pitkää hekin liittyvät kriitikoiden joukkoon, sillä seksuaalisesti haluttavat miehet, joiden varaan puolueen kannatusta rakennetaan, tuovat jossain vaiheessa mukaan oman kansansa naisia eikä sitä voida estää sillä, että onnistutaan jotenkin järkeilemään, että muslimeilla on länsimaissa erivapaus pitää naisensa nyrkin ja hellan välissä, koska suurin osa heistä ei ajattele näin, vaikka maahanmuuttajiksi miten yritettäisiin valita sellaisia muslimeja, jotka sopivat politiikassa häärivien kippariakkojen tarpeisiin.

Myöskään juoppo nainen ei ole seksuaalisesti mitenkään erityisen haluttava ja äänestäjäkunnasta noin puolet on miehiä, joten kippariakoilla on jossain vaiheessa vääjäämättä edessä sama tilanne kuin asemansa ja miehisyytensä puolesta pelkäävillä kippariukoillakin, mutta näiden ajattelu on siinä määrin pelkkää alkukantaista oveluutta ja hyvin pienien piirien etujen ajamista, ettei näin isoja asioita osata nähdä.

Alkoholi on pyhä asia ja kaikki siihen liittyvät maksakirroosia vaikeammat ongelmat ovat kippareille täysin käsittämättömiä, koska niitä ei haluta käsittää, joten se, että Trump on hormonitoiminnan puolesta terve mies, jolla on alhainen dementoitumisen riski ja joka on ikäisekseen hyvinkin energinen, pyritään jotenkin kääntämään siihen, että hänestä pitää päästä eroon, koska hän on vanhuudenhöperö. Näin juoppo kippariukko voi säilyttää illuusion omasta miehisyydestään ja keskustelu Trumpista pysyy sillä tasolla, ettei sen avulla ymmärretä mitään ainakaan oikein.

Kuitenkin suhtautuminen Clintoneihin kertoo kippareista kaikkein eniten, sillä he eivät halua nähdä näissä mitään vikaa. Ulkomailta tulevat uutiset suodatetaan huolellisesti, ettei tarvitse tietää mitään ikävää, ja näin on saavutettu tilanne, jossa Billin mainetta varjostaa vähän muinainen Lewinsky-skandaali, vaikka todellinen tilanne on se, ettei hänen maineensa enää juuri muutu, vaikka hän joutuukin maksamaan entisen teiniprostituoidun hiljaiseksi, ettei asia etene oikeuteen, jossa paljastuisi lisää mainetta varjostavia asioita.

Hävittyjen presidentinvaalien jälkeen Hillaryn selittely saavutti niin surrealistisen tason, että länsimaissa liberaali media väsyi häneen pian, mutta kipparimaissa hänen uskottavuutensa ei laske näköjään millään ilveellä.

Tällaista suhtautumista esiintyy Itä-Euroopassa, ja vaikka kipparit uskovat, etteivät he kuulu sikäläisiin kansoihin, heillä on kyky uskoa itsestään suunnilleen mitä tahansa ilman, että tosiasioilla olisi merkitystä. Jos jossain päin maailmaa on havaittu ihmisissä myöntesiä piirteitä, nämä alkavat kyhätä rotuoppeja, joiden nojalla ne kuuluvat myös heille.

Ruotsalaisista tuli osa Lähi-idän vanhoja korkeakulttuureja heti kun paljastui, että he ovat joskus muinoin saaneet vähän geenejä Syyrian suunnalta, vaikka sen jälkeisessä historiassa ei olekaan mitään, mikä osoittaisi teorian todeksi. Ehkä se sai viikingit myymään orjia siihen suuntaan, mutta ei se muuta miksikään sitä seikkaa, että heidät tunnettiin muualla maailmassa raakalaisina.

Bosniasta löytyy jopa Bill Clintonin näköisiä patsaita, ja vaikka se liittyy osittain Bosnian sotaan, jonka jäljiltä osapuolet joko vihaavat tai rakastavat häntä, patsaat menevät kuitenkin aika pitkälle.

Toinen kiintoisa seikka on suhtautuminen Bosnian pyramideihin, jotka ovat paikallisien asiantuntijoiden mielestä silkkaa huijausta. Ehkä kukkulat eivät ole pyramideja, mutta niistä on löydetty niin paljon kaikenlaista muuta, että jossain käytössä ne ovat muinoin olleet. Kuitenkin paikallinen ammattiarkeologi osaa ummistaa silmänsä siltä kaikelta ja puhua ihan vakavissaan, että sieltä on löydetty merkkejä muinaisesta pyramidikulttuurista, jolla ei ole mitään tekemistä pyramideista puhuvan huijarin kanssa, koska ammattiarkeologit alkoivat katsella merkkejä tällaisesta kulttuurista kun muut alkoivat puhua pyramidien löytymisestä ja löytyihän niitä.

Kipparimaissa esiintyy aivan samaa umpimielisyyttä, ja jos joku, joka ei kuulu oikeisiin piireihin, saa aikaiseksi jotain, hänestä ei aluksi pidetä ollenkaan ja myöhemmin saavutus yritetään rosvota häneltä. Viimeistään kuoleman jälkeen henkinen pääoma siirtyy yhteiseksi omaisuudeksi ja nekin, jotka olivat aikoinaan vain haitaksi, voivat olla ylpeitä siitä, että he ovat olleet mukana tekemässä jotain merkittävää. Vainajalle pystytetään seitamaisia patsaita ja muut voivat niiden avulla kokea olevansa mukana jossakin, mihin omat taidot eivät alkuunkaan riitä.

Tätäkään ei juuri esiinny Länsi-Euroopassa, jossa kehitys on nopeampaa siksi, että tiellä on pelkkä muutosvastarinta eikä muiden tarve saada olla jotain, mitä he eivät ole, mikä vaikeuttaa asioita Itä-Euroopassa ja kipparimaissa. Kaikki päätyy aina jotain kautta siihen, että joku, joka ei ymmärrä asiasta juuri mitään, on oikeutettu ymmärtämään sen muita paremmin, ja mitä enemmän näitä jokuja on, sitä enemmän asian käsittely on vain pyrkyreiden välistä valtataistelua, koska kansa on kiinnostuneempi siitä kuin itse asiasta.

Yhdysvalloissakin on kippareita, joten Trumpin ja Clintonin kannattajien välinen sirkus on käynnissä sielläkin, mutta siellä he ovat vähemmistö, joten asialla ei ole niin paljon merkitystä kuin kipparit toivoisivat. Kuitenkin kipparimaiden julkiseen keskusteluun tulee jatkuvasti käyttökelpoisia vaikutteita, joiden ansiosta juoppojen ei tarvitse keksiä paljoakaan valheita itse.

Yhdysvalloissa yleensä ottaen suhtaudutaan johtajiin aivan eri tavalla kuin kipparimaissa.

Presidentin odotetaan käyttävän teeskentelytaitoaan toisin kuin mitä kipparit odottavat omilta johtajiltaan. Hän yrittää pitää varsinkin omat kannattajansa aisoissa, ettei hänen tarvitsisi käyttää voimaa näitä vastaan, ja siitä syystä on tärkeää, että hän kykenee hymyilemään näille samaan aikaan kun hallinto miettii kuumeisesti, kuinka paljon aseita ja ammuksia näiden pillastumisen varalle pitäisi hankkia.

Shamaanityyppiä ei kaivata tähän tehtävään ollenkaan ja sen tähden presidentin menneisyyttä käydään läpi huolella, jotta hän ei varmasti kuvittelisi olevansa jotain aivan muuta kuin on. On hyvä jos presidentti on kirjoittanut elämänkerran, koska sitä voidaan alkaa kritisoida. Se ei ole kuin kippareiden johtajan kirjoittama omaelämänkerrallinen tarina, johon uskotaan, vaikkei se kaikella todennäköisyydellä ole kovinkaan totta, vaan se käydään läpi ennen kuin päätetään, kuinka totena sitä voi pitää.

Kippareilla tämä menee siten, että johtajan ei välttämättä edes tarvitse valehdella itsestään ollenkaan, koska kannattajat yrittävät valehdella hänelle mieleisensä julkisuuskuvan. On sopimatonta pyrkiä pitämään etäisyyttä liian natsihenkisiin kannattajiin, koska johtajan odotetaan muuttuvan näitä miellyttäväksi roolihahmoksi, jonka takana saa puuhata korvaukseksi omiaan. Totuus ei ole lainkaan tärkeä ja sitä käsitellään joskus vuosikymmenien kuluttua, kun lähipiirillä ei ole enää mitään muuta kerrottavaa ja naama pitäisi kuitenkin saada julkisuuteen. Tällöin paljastukset vain parantavat mainetta, sillä kippareiden johtajan täytyy olla epärehellinen ja kova peittelemään tekemiään virheitä. Muuten hän ei kelpaisi samaistumisen kohteeksi.

Päinvastaisista puheista huolimatta Hitler oli lähes täydellinen johtaja kippareille, koska hän otti roolihahmon luomisen tosissaan ja kehtasi käyttäytyä niin kuin hänen toivottiin käyttäytyvän. Hänen valintaansa haittasi vain se, että tarjolla oli muitakin hyviä huijareita. Siksi täytyi odottaa, että päästiin näkemään, kuka näistä olisi riittävän ovela selviytyäkseen valtataistelun voittajaksi.

Yhdysvaltalaisien tapaa lähestyä asiaa kipparit eivät ymmärrä ollenkaan vaan se näyttäytyy heille poliittisena pelailuna, jossa presidentin asemaa pyritään horjuttamaan muistuttamalla tälle, että hänkin on vain ihminen. Heille tulee yllätyksenä, että rehellisyys vahvistaakin presidentin asemaa ja sitä yritetään selitellä satuilemalla, ettei se olekaan oikeasti vahvistunut. Aina löytyy sen verran tyytymättömyyttä hallinnon harjoittamaan politiikkaan, että voidaan kuvitella, ettei kansa oikeasti pidä presidentistäkään.

Kaikki natsit eivät ole kippareita, mutta kaikki kipparit ovat natseja, ja heidän unelmansa täyttyvät kun jostain löytyy Hitlerin tapainen henkilö, joka on halukas oppimaan kuinka puhujan pöntössä pitää huutaa ja riehua ja mitä mieltä hänen tulee olla.

Kippareiden näkökulmasta katsottuna republikaaneilla oli aikoinaan uskomattoman loistava tilaisuus saada riveihinsä John Lennon, joka oli suosittuna taiteilijana ja huumeilla aivonsa pilanneena mielipuolena heidän mielestään hyvinkin kiinnostava auktoriteettihahmo. Sittemmin on löytynyt paperi, joka paljastaa presidentti Ronald Reaganin määränneen hänet tapettavaksi, mutta tieto siitä ei ole kiirinyt kunnolla kipparimaailmaan asti ja tuskin tulee kiirimäänkään, koska ajatus on liian kummallinen. Ei republikaanien presidentti mitenkään voinut reagoida tällaiseen mahdollisuuteen sillä tavalla. Jos presidentti olisi ollut demokraatti, niin murhan voisi selittää kateudella, mutta se, että Lennon oli pelkkä ongelma, ei mene jakeluun.

Tiedotusvälineet ovat muuttaneet politiikan luonnetta siten, että näyttelemällä voi päästä pitkälle. Uutisfilmien aikaan muodissa olivat elokuvamaiset suuret johtajat, koska he näyttivät hyvältä valkokankaalla, ja television yleistymisen jälkeen poliitikon teeskentelyä on ollut vaikea erottaa, koska se sulautuu massaan. Julkisuuden henkilöt ovat pääsääntöisesti epätasapainoisia, koska se helpottaa roolin esittämistä, ja televisio-ohjelmat ovat ajankohtaisohjelmia myöten luonteeltaan teatteria, joten hullu poliitikko voi vaikuttaa sen maailmassa täysin normaalilta ja luoda kansanliikkeen, jota kansa katuu myöhemmin katkerasti.

Tästä syystä on tarpeen valvoa poliitikkojen laatua ja katkaista vaarallisen tapauksen ura jo alkuunsa.

Kipparimaissa shamaanien asema on kuitenkin hyvin vahva ja näitä suosittiin jo ennen audiovisuaalista viestintää. Siksi koko ajatus, että hyvä shamaani tapettaisiin heti alkuunsa, on luonnoton, ja jää helposti huomaamatta, että sitä harrastetaan muualla maailmassa, koska shamaanityyppi nostaa herkimmin päätään silloin kun presidenttinä on oman puolueen jäsen eikä kipparin järjellä voi käsittää sitä, että presidentin tehtäviin voisi kuulu näiden tappaminen jo ennen kuin näistä pääsee olemaan haittaa. Hänelle on luonnotonta, että niin hyviin tilaisuuksiin voitaisiin suhtautua niin kielteisesti.

Venäjällä shamaaneja on niin paljon, että tällaista toimintaa ei kannata salailla turhan huolellisesti vaan pikemminkin presidentin kannattaa pyrkiä saamaan jotenkin vastuu kaikista murhatuista shamaanipoliitikoista, koska shamaaneja on paljon, ja mitä enemmän näitä pelottaa, sitä vähemmän näitä tunkee mukaan politiikkaan.

Varsinaisissa kipparimaissa on tästä syystä vallalla niin hillitön Venäjän pelko, että ne auttavat Venäjän presidenttiä rakentamaan mainettaan. Niissä ei osata ottaa ollenkaan huomioon sitä, että Venäjällä vihataan shamaaneja, koska näiden tarjoamaa vapautta kokeiltiin jo eikä se ollut muuta kuin sitä, että ensin tapettiin ne, jotka osasivat jotain, ja sen jälkeen meni kauan ennen kuin mitään saatiin taas toimimaan kunnolla. Siksi shamaanin murha voi jäädä selvittämässä siksi, että epäiltyjä on miljoonia eikä sitä oikeastaan edes koeta rikokseksi.

Kippareilta on tässä kohtaa valtava ehdoin tahdoin säilytetty aukko yleissivistyksessä, joten niin merkityksetöntä venäläistä oppositioshamaania ei olekaan, etteivät he kykenisi murhan sattuessa olemaan varmoja siitä, että Venäjän presidentti esti taas jonkun demokratian kannattajan etenemisen politiikassa, koska näissä on röheltämisen meininkiä.

Suurvaltapolitiikan hahmottaminen on kippareille lähinnä sitä, että seurataan politiikassa ja tiedotusvälineissä vaikuttavien mielenterveysongelmaisien mekastusta ja poimitaan siitä jotain, mitä sopii omiin käsityksiin. Niin suurta asiaa ei ole, ettei sitä voisi jättää huomiotta, eikä niin pitkää puhetta ole, etteikö sitä voisi typistää muutamaksi virkkeeksi.

Suurvaltojen omia tiedostusvälineitä ei tarvitse paljon seurata ennen kuin huomaa, ettei kippareiden valehtelulla ole mitään rajaa, mutta se toimii kuitenkin heidän keskuudessaan ja he luottavat omiin tiedotusvälineisiinsä, koska ne valehtelevat sitä, mihin he haluavat uskoa.

Täysin häpeilemättömällä vääristelyllä saadaan luotua vaikutelma suuresta johtajasta, joka juonittelee yksin omiaan niin kuin tavallinen kippari, ja tähän vaikutelmaan sitten samaistutaan. Samalla saadaan luotua käsitys maasta, joka on käytännöllisesti katsoen diktatuuri, ja päästään kinaamaan siitä, pitäisikö oman maan kehittyä yhdysvaltalaisen diktatuurin vai venäläisen diktatuurin suuntaan.

Kiinalainen diktatuuri ei kiinnosta samalla tavalla, koska se on todellinen eikä vaikuta toimivan yhtä hyvin kuin tasavalta, joka on vain valehdeltu diktatuuriksi.

Diktatuurin täytyy toimia paremmin kuin tasavalta eikä sen arvoa sovi vähätellä käsittelemällä asioita todenmukaisesti.

*

Yhdysvalloissa Trump edustaa kehityslinjaa, jossa presidentti on aina vähän kauempana todellisuudesta kuin edeltäjänsä. Make America Great Again on vain Yes We Can vietynä vähän pitemmälle. Yleisö on vaihtunut ja siitä syntyy kitkaa, mutta kehitys ei ole kääntynyt toiseen suuntaan kuten kipparimaissa kuvitellaan vaan on odotettavissa, että seuraava presidentti vie sen taas vielä vähän pitemmälle, mikäli Trump ei onnistu romuttamaan koko konseptia.

Kipparit eivät ole suuntautuneet tekemiseen, kuten yhdysvaltalaiset, vaan teeskentelemiseen, ja siksi he käsittävät Trumpin siten, että Yhdysvalloissa kehitys on ottamassa takapakkia, koska uusi presidentti teeskentelee selvästi vähemmän kuin Obama.

Trumpin kyky myöntää, etteivät asiat ole edenneet niin kuin hän luuli, käsitellään merkiksi heikosta todellisuudentajusta, vaikka tämä vaihe on ollut kaikilla edeltäjilläkin ja hän on vain kokemattomampana saavuttanut sen nopeammin. Kipparit eivät kiinnitä näihin asioihin mielellään huomiota, koska se ei sovi heidän mielenmaisemiinsa. Suuren johtajan täytyy olla kaikkivoipa ja jatkaa valitsemassaan roolissa katkeraan loppuun saakka. Se on osaamista ja hullu on se, joka myöntää olleensa väärässä.

Kehittyneemmillä kansoilla järkiintyminen estää tilanteen kehittymisen pelkäksi röheltämiseksi, mutta kippareilta tämä piirre puuttuu eikä sitä saisi olla johtajillakaan. Siksi järkiintymisen täytyy olla hulluuden oire, koska kipparit eivät osaa etsiä vikoja itsestään, ja itsekritiikin puutteen synnyttämää aukkoa täytyy paikata etsimällä niitä muista.

Trump elää omissa maailmoissaan ja se koetaan Yhdysvalloissa ongelmaksi, mutta kipparimaissa koetaan ongelmaksi se, että hän elää vääränlaisissa maailmoissa. Angela Merkel ja Jean-Caude Juncker ovat vähintään yhtä kaukana omissa todellisuuksissaan, mutta ne miellyttävät kippareita enemmän, joten he eivät koe sitä ongelmaksi ja ihmettelevät, miksi muut Euroopan unionin osat reagoivat heidän politiikkaansa samoin kuin Yhdysvallat Trumpin politiikkaan.

Kipparia ei haittaa ollenkaan jos johtaja on täysin kajahtanut ja kuvittelee maailman pyörivän oman napansa ympärillä, kunhan hän vain kuvittelee sen pyörivät siten kuin kipparitkin kuvittelevat sen pyörivän.

Turkki päästi pakolaisvyöryn lävitseen ja Saksa päätti ottaa sen vastaan, jolloin Itä-Eurooppa ja Etelä-Eurooppa jäivät vyöryn jalkoihin reagoivat siihen varsin odotettavalla tavalla, eli tulemalla vihaiseksi. Kipparit eivät kuitenkaan kykene tajuamaan tällaista, koska heidän maailmassaan muut ovat alempia kansoja ja näiden tulisi palvella heitä.

Kun kipparit sotivat, koko maailman pitäisi sotia, ja kun heillä on vallankumous, sen pitäisi laajeta maailmanvallankumoukseksi.

Varoittamatta tuleva pakolaistulva on niin pientä, etteivät he mitenkään kykene ymmärtämään sellaisen aiheuttamisen olevan väärin.

Trump on Yhdysvalloissa vain välivaihe ja hänen jälkeensä suunta muuttuu johonkin suuntaan, mutta kipparimaat jatkavat samaan suuntaan. Nykyisien hullujen tilalle valitaan vielä hullumpia henkilöitä ja hullut alkoholistit alkavat vaihtua stimulantteja käyttäviin hulluihin, koska näissä on enemmän röheltämisen meininkiä.

Juoppo shamaani menettää toimintakykynsä nopeasti ja usein, mutta amfetamiineilla käyvä shamaani jaksaa vuorokausia yhteen menoon. Viime vuosisadan karismaattiset kipparijohtajat olivat enimmäkseen piripäitä ja heitä muistellaan yhä kaiholla, koska heillä oli riittävästi energiaa typerienkin päähänpistojen viemiseen loppuun saakka.

Kun johtaja kykenee ylittämään kaikki järjen asettamat rajat, kipparit ovat päässeet maanpäälliseen paratiisiin.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s