Informaatiovallankumous

Kulttuurin kehittymisen aiheuttaman idioottien ylivallan uhan vastavoima on informaatiovallankumous, joka pyrkii pienentämään typerimmän väestönosan määrää. Se on seuraus kaikesta siitä, mitä typerykset haluavat, joten se käynnistyy omia aikojaan ilman, että sen toimintaa voisi kovin paljon möhliä.

Jossain vaiheessa yhteiskunta vain muuttuu niin typeräksi, ettei se kykene elättämään kaikkia jäseniään ja sen jälkeen kanta sopeutuu tavalla tai toisella käytettävissä oleviin resursseihin, ja nälkä yleensä ajaa muut hankkiutumaan eroon kaikkein typerimmistä yksilöistä.

Kirjapainotaidon keksiminen loi ihmiskunnalle uuden haasteen, koska sen oli nyt opeteltava käyttämään tiedotusvälinettä, joka noudattaa kysynnän ja tarjonnan lakeja. On kansan omalla vastuulla, miten totta sisältö on ja kuinka totena se haluamaansa sisältöä pitää. Näin syntyi tilanne, jossa suuri osa väestöstä kykenee pitämään totena sellaista, mikä ei ole totta.

On mahdollista uppoutua epätodellisuuteen, jossa on aivan omat luonnonlakinsa, ja tätä hyödynnetään yleisesti luomalla sellaista vaikutelmaa, että kaikki, mitä sivistyksen ylläpitämiseksi on keksitty, on jotenkin väärin ja vapaudessa ihmiset osaisivat tehdä kaiken paremmin. Tarinoissa kaikki on mahdollista, joten säännöistä luopumisen ei tarvitse johtaa kohti kivikautta taantuvaksi kriisipesäkkeeseen vaan jopa tämän suunnan valinneita yhteiskuntia voidaan käsitellä siten, että ne ovat saavuttamassa jotain parempaa, vaikka kaikki mahdollinen näyttää olevan menossa pieleen.

Perättömiä juttuja on kerrottu aina, mutta lukeminen toimii eri tavalla. Siitä puuttuu vuorovaikutus kertojan kanssa ja tilaa kriittisyydelle jää vähemmän, koska mielikuvat täytyy muodostaa samalla kun lukee. Luetusta voi myös poimia vain haluamansa ilman, että sitä tarvitsisi selitellä kenellekään, joten lukeminen on väärin käytettynä vaarallinen taito.

Kehittyneemmät kerrontatavat rakentuvat lukutaidon päälle, koska pohjana käytetään käsikirjoitusta, joka on portti toiseen maailmaan ja kaikki muu saa vain maailman näyttämään todellisemmalta.

Teknologian kehittymisen takia viihteeseen on ollut koko ajan helpompi uppoutua. Seuraava kehitysaste on virtuaalitodellisuus, joka saa ympäröivän maailman näyttämään fantasialta, eikä tämä lupaa ollenkaan hyvää, sillä kirjallisuuteenkaan ei olla vielä ehditty tottua vaan fiktion lukemista pidetään merkkinä sivistyneisyydestä.

Maailmasta on tullut vain kangas, jolle voidaan heijastaa viihteestä omaksuttu maailmankuva.

Viihteen ja todellisen maailman välisen eron hämärtyminen johtaa tilanteeseen, jossa aletaan tuottaa itselle suunnattua propagandaa, ja kipparikulttuureissa varsinkin propaganda syrjäyttää todellisuuden varsin tehokkaasti. Keksitään satuja, joissa viisaus tulee jotenkin itsestään ilman, että sen eteen tarvitsisi ponnistella, ja sen jälkeen saduista tulee totuus ja aletaan tavoitella viisautta tietämättömyyden avulla. Epäonnistumisien takia historiaa kirjoitetaan koko ajan uudelleen tukemaan satuja, joten kierrettä on vaikea katkaista kun se kerran on alkanut.

Eri kehityssuunnat johtuvat lähinnä siitä, millaisissa asemissa typerin osa väestöstä on ollut lähtötilanteessa. Venäjän keisarikunta tuhoutui lyhyen kaavan mukaan, koska siellä valtaeliitti sekosi viihteen takia ja suojautui tosiasioilta sensuurin avulla.

Pitkän kaavan mukaan edetessä uudistuksia tehdään varovaisesti ja välillä jäädään polkemaan paikoilleen tai otetaan takapakkiakin, mutta suunta on kuitenkin se, että fantasia korvaa todellisuuden.

Sensuurilla hillitään aluksi viihteen kehittymistä, mutta jossain vaiheessa keksitään, että kansan miehet ja naiset olisivat luotettavampia sensoreita kuin asiantuntijat, minkä jälkeen havaitaan, että sensuuri onkin vain typerää ja siitä voidaan luopua. Koska viihdettä ei osata erottaa todesta, se sekoittuu poliittiseen liikehdintään ja voidaan alkaa muodostaa uudenlaista sensuuria, jossa se, mikä ei miellytä enemmistöä, pyritään tukahduttaman sillä perusteella, että se liittyy vastenmieliseen politiikkaan.

Johtajamakua saadaan muutettua kätevästi, sillä näyttelijän ammatissa voi pärjätä sellainenkin henkilö, jonka elämä on täydellinen kaaos, koska työhön liittyy paljon harjoittelua ja se suoritetaan tarkasti valvotuissa olosuhteissa. Muut päättävät, mitä sopii näyttää yleisölle, joten se pääsee sitten nauttimaan viihteen avulla täysin epätodellisista roolimalleista ja alkaa vähitellen samaistua samankantaisin henkiöihin todellisessakin maailmassa. Vähitellen politiikka muuttuu samanlaiseksi esitykseksi ja sen valtaavat kävelevät katastrofit, jotka kykenevät vaikuttamaan yleisön edessä olevansa jotain muuta.

Näin saavutetaan mutkan kautta sama tilanne kuin Venäjän keisarikunnassa, jossa valtaeliitti hoiti asian suoraan sensuurin avulla ja kansan medialukutaitoa oli lopulta pakko kehittää harventamalla heikoimpia yksilöitä kunnolla.

Pitkänkin kaavan mukaan eteneminen johtaa selvästi tilanteeseen, jossa kippareita on harvennettava, koska kehitys johtaa yhteiskunnan romahtamiseen.

Maaseudun rauhassa elävät kipparit ja ne, joiden on aivan pakko osallistua ruuhkiin, joita syntyy kun kipparit menevät viettämään juhlapyhiä kotikonnuilleen, pyrkivät purkamaan lakiin ja järjestykseen perustuvan yhteiskunnan, jotta fantasialle jää enemmän tilaa. Armeijaa aletaan ajaa alas, poliisiasemat katoavat maaseudulta ja kaupunkilaisilta pyritään kieltämään tuliaseet, koska nämä edustavat vierasta ja vastenmielistä yhteiskuntajärjestystä, josta täytyy päästä eroon.

Jossain vaiheessa saavutetaan vapaus ja syntyy tilanne, jossa opitaan arvostamaan Stalinin kaltaista johtajaa, sikäli kun sellainen onnistutaan jostain löytämään.

Entisessä Neuvostoliitossa selvästi muokattiin kansaa vastaamaan informaatioyhteiskunnan tarpeita, koska siellä on nyt aivan erilainen maailma kuin missään muualla. Kommunismista luopuminen tapahtui huomattavan siististi ja vähäiset levottomuudet aiheuttivat hötkyilyä muualla maailmassa, mutta eivät niinkään paikan päällä. Ehkä jo korttelin toisella puolella oli rauhallista ja parin kilometrin päässä nyt ainakin.

Tuorein esimerkki tästä on Ukrainan sisällissota, joka ei ole juurikaan kiinnostanut ukrainalaisia, mutta jonka etenkin kipparit ottavat hyvin henkilökohtaisesti. Se ei vain kuulu ukrainalaisille ollenkaan ja tilanne on hahmotettava sellaiseksi, millaisena kipparit haluavat sen nähdä.

Alkuvaiheessa ukrainalaisille tärkein asia oli jalkapallo ja otteluita alettiin perua kriisialueilla vasta kun taistelut tulivat lähelle, mutta kipparit odottivat jo maailmansotaa.

Ukrainalaiset eivät ole kipparikansa, mutta he ovat kuitenkin läheistä sukua näille ja siitä ehkä johtuu se, että heidän asiansa saavat kipparit täpinöihinsä, vaikka he itse suhtautuvat niihin rauhallisemmin.

Hekin ovat kauniisti sanottuna omintakeinen kansa, mutta se ilmenee aivan eri tavalla. Ukrainassa parlamentti valitaan täyteen öykkäreitä, koska kansa haluaa nähdä näiden tappelevan keskenään, mutta se haluaa kuitenkin pysyä vain yleisönä. Sisällissotaan ei tee ollenkaan mieli osallistua itse muuten kuin korkeintaan äänestämällä vaan se on jotain, mitä voi seurata televisiosta niin kuin muutakin politiikkaa.

Kippareilla tilanne on päinvastainen ja poliitikot teeskentelevät olevansa mukana kansalaisien välisissä riidoissa, mutta kulissien takana ollaan ehkä kavereitakin. Hulluus on voi olla samaa alkuperää, mutta se on luonteeltaan niin erilaista, että Ukraina selvästi on jotain muuta kuin kipparimaa.

Informaatiovallankumous on joka tapauksessa edennyt siellä jo varsin pitkälle. Sisällissotaa käyvät pienet armeijat, joiden taistelijat ovat pääosin tulleet muualta, ja lopullinen valta on noin neljälläkymmenellä miljoonalla kansalaisella, jotka eivät ole kiinnostuneet sodasta ollenkaan. Tarvitaan enää vain vähän hienosäätöä, jotta turhia sisällissotia ei enää voida käydä edes ulkopuolisien voimin.

Kipparimaissa tilanne on toinen, sillä kuri ja järjestys koetaan vastenmielisiksi sikäli kun niitä käytetään rauhanomaisin tarkoituksiin, mutta turhaa sotaa varten voidaan kyllä luopua vapauksista. Odotettavissa onkin vallankumouksia, joiden jälkeen aletaan ehkä katsella, mihin suuntaan voisi hyökätä, koska se edustaa kippareille vapautta.

Kuitenkin entuudestaan tiedetään, että kippareiden sisällissodat pyrkivät johtamaan tilanteeseen, jossa maalla ei juuri ole puolustuskykyä, koska niihin valmistaudutaan luopumalla rationaalisesta järjestyksenpidosta, jossa sota voidaan lopettaa sillä, että johtajat päättävät asiasta keskenään. Kipparit mieluummin sotivat keskenään kunnes toinen osapuolista on niin heikoilla, että sen on pakko luovuttaa, ja sen jälkeen vankeja tapetaan kunnes kaikki tajuavat, että sota on päättynyt.

Tällaiset sodat ovat hyvin kuluttavia, mutta niihin ajautuminen on kuitenkin kippareilla verissä, sillä rationaalinen vallankäyttö ahdistaa heitä. Siitä pitäisi jotenkin päästä eroon, ja kun siinä on jotenkin onnistuttu, voidaan alkaa perustaa tilalle kansanarmeijoita, jotka alkavat jossain vaiheessa sotia keskenään.

Suomen sisällissota syntyi siitä, että rationaalinen järjestyksenpito poistui kuvioista Venäjän vallankumouksen takia ja suomalaiset kokivat sen tilaisuudeksi hajota kansanosiksi, joilla oli omat aseelliset joukkonsa. Siihen ei ollut mitään järjellistä syytä vaan se johtui pelkästään kansanluonteesta. Sama tapahtui Venäjälläkin, jossa juhlittiin vapautta ensimmäisen vallankumouksen jälkeen ja pian sen jälkeen aloitettiin sisällissota.

Venäläiset olivat aikaansa edellä, sillä heidän vallankumouksensa perustui virheellisiin mielikuviin, joiden todenperäisyys olisi ollut helppo tarkistaa. Yritettiin toistaa Ranskan suuri vallankumous, mutta ei vaivauduttu kiinnittämään huomiota siihen, mitä Ranskassa todella tapahtui. Siellä oli vapautta vähän aikaa, mutta jälkeen ei ollut terveellistä vastustaa tasavallan ihanteiden vaihtamista keisarikuntaan ja maailmanvalloitussuunnitelmiin.

Jotain tällaista on odotettavissa tietyissä Itämeren ympärysmaissa, sillä kippareiden vapautuminen on jo niin pitkällä, ettei kehityksen suuntaa enää voida kääntää. Valtioiden kurinpitokoneistot on ajettu alas ja valtiontaloudet on sotkettu sellaiseen kuntoon, ettei enää ole edes varaa alkaa rakentaa uutta tilalle.

Poliittinen johto on ottanut asiakseen suututtaa kaikki ne, jotka pitävät yllä järjestystä. Mistään ei voida olla samaa mieltä ja johtajiksi nimitetään poliittisin perustein sellaisia henkilöitä, joihin suorittava porras ei luota ollenkaan, ja epäluottamusta pidetään merkkinä siitä, että ollaan onnistuttu toimimaan oikein, sillä suunta on oikea. Jossain vaiheessa kurinpitokoneisto lakkaa häiritsemästä kippareita.

Kansa on kehittymässä yhä tietämättömämmäksi ja vaati samaa poliitikoitakin. Enää ei pärjää vaaleissa asiantuntemuksella, koska se estää puhumasta sitä, mitä kansa haluaa kuulla, mutta jotain suurta ja ihmeellistä pitäisi osata keksiä, jotta tilanne muuttuisi paremmaksi, kuten kansa haluaa. Tärkeintä on kuitenkin riidan halu, koska kansa haluaa politiikan seuraamisen olevan kuin penkkiurheilua. Kaikki vaikea pitää karsia pois, jotta jää enemmän tilaa vastustaa kilpailevia joukkueita ja yrittää parantaa omia asemiaan kummallisilla tempuilla.

Se vaihe, jossa politiikkaan on vaikea päästä jos osaa tehdä jotain kunnolla, on jo mennyttä aikaa, ja nykyisin eletään sitä vaihetta, jossa osaaminen ei edes halua mukaan politiikkaan, koska on turha yrittää korjata sellaista, mitä ei enää voi korjata. Kansaa ei enää häiritä ennen vaaleja sellaisella mahdollisuudella, että poliitikko voisi osata oikeasti jotain, vaan se voi tehdä valintansa sellaisista aineksista, jotka yrittävät keplotella itsensä sen suosioon muilla keinoilla.

Kun tulee talousromahduksen muodossa vielä sopiva tekosyy jättää palkatkin maksamatta, voidaan alkaa perustaa kansanarmeijoita sillä perusteella, että olot alkavat olla turvattomat, ja sen jälkeen ei mene kauaa ennen kuin ne taistelevat verissä päin keskenään.

Suomalaiset eivät huomaa tilanteen kehittymistä ollenkaan, sillä he elävät käänteismaailmassa, josta katsottuna kaikki muuttuu koko ajan paremmaksi. On mahdollista hyppiä mielikuvien perässä terveen järjen asettamien rajojen yli, koska poliitikot puhuvat sitä, mitä kansa haluaa, ja tiedotusvälineet pyrkivät niin ikään palvelemaan kansaan tarjoamalla sille sellaista maailmankuvaa kuin se haluaa.

Tätä halutaan suojella kaikenlaisia rajoituksia vastaan, koska se saa tilanteen vaikuttamaan siltä kuin haihattelu toimisi käytännössä, ja kun julkinen keskustelu on jossain vaiheessa pakko lopettaa kokonaan siksi, että se kehittyy ilman rajoituksia pelkäksi kaaokseksi, joka leviää todelliseenkin maailmaan, koko hökötys romahtaa eikä mitään Suomen kansaa enää ole. Poliitikot ovat kuuliaisesti purkaneet kaikki muut yhdistävät tekijät, joten jäljellä ei ole muuta kuin julkinen keskustelu, jota ei saa yrittää pitää järjellisenä.

Ajautuminen kohti yhteiskuntajärjestyksen romahtamista näyttäytyy kokonaisuudessaan myönteisenä kehityksenä, sillä ero todellisuuden ja suomalaisien elättelemien mielikuvien välillä kasvaa koko ajan. Kansa on mielestään saamassa lisää vapautta ja se muuttuu koko ajan optimistisemmaksi kun tulevaisuuden suunnittelemisen vaikeustaso näyttää koko ajan laskevan.

Muuallakin maailmassa politiikan ajautuminen typerien ihmisien käsiin aiheuttaa valvonnan lisääntymistä ja varautumista levottomuuksiin, sillä tilanne kehittyy vääjäämättä rauhattomammaksi kun politiikka muuttuu yhä enemmän vain tunnepitoiseksi massojen liikehdinnäksi, ja tämä sitten koetaan petoksena, sillä kansa haluaa lisää vapauksia ja aina löytyy valehtelijoita, jotka osaavat selittää levottomuuden valtion syyksi.

Näin syntyy tarve tehdä vallankumous, koska äänestämällä ei näköjään pystykään vaikuttamaan asioihin.

Venäläiset pidä tällaisesta kehityksestä ollenkaan, koska heillä on kokemusta siitä, ja muiden asennoituminen heidän asennoitumiseensa tällaiseen kehitykseen paljastaa, ettei muualla tiedetä oikeastaan ollenkaan, miten maailma oikeasti toimii. Muita selviä merkkejä siitä ovat merkilliset käsitykset muiden vallanvaihdoksista.

Saddam Hussein oli paha ihminen, koska Irak käyttäytyi uhkaavasti silloin kun hän oli vallassa, mutta kun hänestä päästiin eroon, se voima, joka oli tempoillut jo aikaisemmin, pääsikin vapaaksi. Maa alkoi ajautua sellaiseen kaaokseen eikä länsimaissa osattu tehdä asialle mitään.

Syyriaa pidettiin niin korruptoituneena maana, että valta kaatuisi helposti, vaikka niin laajasta korruptiosta hyötyy niin moni, että väkeä riittää tarpeen tullen puolustamaan sitä. Senkin tapauksessa ongelmaksi koettiin se, että se käyttäytyi kummallisesti kun kansaa yritettiin pitää aisoissa.

Selvästi näkyy, että yleissivistystä on etsitty viihteestä ja tärkeyden tunnetta siitä, että viihteelle on asetettu vaatimuksia. Näkökulman pitää olla sellainen, että maailman ymmärtäminen on mahdollisimman helppoa ja mukavaa.

Pohjoismaisella demokratialla on ollut tärkeä rooli tässä kehityksessä, sillä kylmän sodan aikaan näytti siltä, että kuka tahansa todella pystyy johtamaan maata, vaikka todellisuudessa Pohjoismaissa pelättiin siihen aikaan niin paljon Neuvostoliittoa, ettei kansanluonne päässyt vaikuttamaan vapaasti. Typeryyttä ja riidanhalua piti hillitä, jotta kansa olisi pysynyt yhtenäisenä yhteisen vihollisen takia.

Kylmän sodan jälkeen pohjoismaiset kansat ovat taas alkaneet kehittyä kohti luonnontilaa ja se on tulkittu muualla siten, ettei kansaa tarvitse pitää kurissa ja järjestyksessä, vaikka kehitys johtuu pelkästään siitä, että ilman yhteistä vihollista voidaan taas paneutua kunnolla heimojen välisiin vihamielisyyksiin.

Ilmassa on optimismia ja muut pitävät sitä hyvänä merkkinä. Jotain ihmeellistä on tapahtumassa eikä siinä ole haitaksi se, ettei politiikka ole tästä maailmasta, koska ihanteiden toteutuminen on niin varmaa, ettei tarvitse käyttää järkeä tai puhua totta. Vihdoinkin on keksitty jotain, mikä toimii varmasti.

Mielikuva utopiasta on niin voimakas, että muut eivät ymmärrä, että sen syntyy vain siitä, että Pohjoismaissa ollaan huonoja suunnittelemaan ja kovia kehumaan itseään ja sekasorto on niin kiehtova ajatus, että sitä pelkää vain pieni vähemmistö, joka on helppo leimata vaarallisiksi toisinajattelijoiksi. Myöhemmin ehkä kirotaan sitä, että sekasorto riistäytyi hallinnasta, mutta suunnittelukyvyttömyys estää ennakoimasta kehitystä ajoissa.

Ulkopuolisen on vaikea arvioida kippareiden vihamielisyyttä, koska se noudattaa vierasta asteikkoa. Halu hävittää jokin kansanosa ei vaikuta lainkaan vihamieliseltä ennen kuin aletaan organisoitua sen hävittämistä varten. Siihen saakka se on vain kaunis ajatus ja kehitystä siihen suuntaan vievä propaganda voi vaikuttaa jopa hyväntahtoiselta.

Tämä näkyy selvästi pohjoismaisessa tavassa käsitellä Leniniä, joka on ollut paikallinen pyhä lehmä jo useiden vuosikymmenien ajan. Hän on olevinaan sankarihahmo, joka pelasti kansan sortajilta, vaikka hän ei edes ollut Venäjällä silloin kun tsaari syrjäytettiin ja valta keskitettiin parlamentille. Hän tuli vasta sen jälkeen ja alkoi puuhata duuman vallan kumoamista, mutta siitä syttyneestä sisällissodasta tuli niin kaoottinen, että se olisi luultavasti alkanut ilman häntäkin. Punaisien ja valkoisien lisäksi osapuolina olivat myös vihreät, vastavallankumoukselliset, anarkistit ja maalaisväestö, joka järjesti kansannousuja niitä vastaan, jotka sattuivat yrittämään hallita heitä.

Kaaos tuli kaikille osapuolille yllätyksenä, sillä ne olivat saaneet itsensä uskomaan, että todellinen ongelma oli yhteiskuntajärjestys. Ilman sitä muut ryhmittymän alkaisivat palvella sitä ryhmittymään, mihin itse sattui kuulumaan. Usko luontaiseen auktoriteettiin, joka riittää tekemään muista hallitsevan ryhmittymän palvelijoita, elää kippareiden keskuudessa vahvana.

Kun kippari saa vähän jotain asemaa, hänestä alkaa kehittyä suuruudenhullu ja hän kokee vihollisikseen ne, jota estävät häntä hankkimasta enemmän vihollisia alaisiksi kokemiensa ihmisien keskuudesta. Hän on erittäin tarkka siitä, ettei hänen omia oikeuksiaan saa polkea, mutta muiden oikeuksien polkemista hän pitää täysin luonnollisena asiana. Muille täytyy näyttää paikka, jotta nämä osaisivat kunnioittaa hänen suuria luulojaan.

Kun luulojen paisumusta rajoittavasta yhteiskuntajärjestyksestä sitten päästään eroon, moni huomaa olevansa itse samanlainen luokkavihan kohde muille kuin millaisiksi hän kokee ne, jotka ovat näyttäneet hänelle hänen oman paikkansa.

Erityisen paljon tätä esiintyy vasemmistossa, jossa on runsaasti erilaisia ryhmittymiä, jotka ovat edustavinaan ainoaa oikeaa vasemmistoa. Vaikkapa sosiaalidemokraatti, joka on päässyt näyttämään paikan kommunisteille ja anarkisteille, ei tajua olevansa näille se, joka pitää ensisijaisesti tappaa sitten kun yhteiskuntajärjestyksestä päästään eroon, vaan hän olettaa näiden auttavan häntä tappamaan oikeistolaisia, joista hän haluaa päästä eroon. Oireet siitä, että tällaisia haluja on olemassa, hän kokee väärinkäsityksiksi, joista päästään eroon näyttämällä muille paikkaa ja kertomalla muille hänen omista luokkasotasuunnitelmistaan.

Suomessa suuri osa vasemmistosta vihaa suuruudenhullua demaria, joka on niin täynnä omaa luokkasotaansa, ettei viitsi edes pitää itseään sellaisessa fyysisessä kunnossa, että voisi tarttua aseisiin, koska hän aikoo delegoida tällaiset tehtävät alamaisilleen, joista suuri osa ampuisi tosiasiassa mieluummin hänet eivätkä loput katso tarpeelliseksi yrittää vääntää tilannetta hänelle rautalangasta. Hän on eksynyt niin syvälle viihteeseen, jossa rikolliset ja yhteiskunnanvastaiset ainekset kärsivät vain hänen luokkavihollisensa harjoittamasta sorrosta ja tarvitsevat häntä pelastajakseen, ettei siitä kuitenkaan tulisi mitään.

Venäjän vallankumouksen seurauksien selvittelemisessä vankileirit olivat ratkaisevassa asemassa, koska niillä hullut pääsivät tutustumaan muihin ihmisiin oikeasti. Näin rikollisetkin tulivat tutuiksi, ja jos tuomio ei riittänytkään poistamaan uskoa varkaiden kunniaan ja muihin viihteestä omaksuttuihin yhteiskuntateorioihin, sitä jatkettiin toisella tuomiolla. Rutiiniksi muodostunut kymmenen vuoden vankeus oli selvästi toimivin ratkaisu, koska sinä aikana useimmat pääsivät eroon pahimmista harhaluuloista, mutta niin moni kuitenkin tarvitsi vielä toisen samanlaisen, ettei lyhyempi olisi toiminut kunnolla muidenkaan kohdalla.

Kiinassa kommunistisen vallankumouksen luonne käsitettiin siten, että se vastasi paremmin teoriaa, sillä vaikka mielenmaisemissa on jotain samaa, kipparien järjestäytymiskyvyttömyys vaikuttaa olevan pohjoiseurooppalaista alkuperää. Siellä kumottiin vanha valta ja huomattiin, ettei uusi toiminutkaan kunnolla, mutta Venäjällä pääpaino oli vallankumouksellisien välisessä taistelussa. Vanhan vallan jäänteitä ei edes juurikaan pyritty poistamaan kuten Kiinassa, koska ne toivat väestölle mieleen vakaammat ajat ja siitä syystä niitä saattoi käyttää väestön rauhoittelemiseen.

Kiinassa saattoi pahimmillaan joutua vankileirille vanhan vallan aikaisen musiikin kuuntelemisesta, mutta Neuvostoliitossa sen pakkosyöttäminen koettiin pahimmillaan vähän ahdistavaksi, koska väestö ei pitänyt siitä niin paljon.

Itse valta saatiin kumottua Venäjällä aika helposti, ja vasta sen jälkeen alkoi verinen vaihe, jolla saavutettiin lopulta kriisitila, sillä järjestäytyneessä yhteiskunnassa vaatimaan oppineet yksilöt eivät kyenneet käsittämään tilannetta, jossa ei ollutkaan enää sitä vanhaa yhteiskuntaa, jolta saattoi vaatia jotain, vaan tilanne oli kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että oli vain oma klikki ja sen viholliset ja liittolaiset, joihin joko saattoi luottaa tai sitten ei. Enää ei ollut tilaa vapaamuotoiselle typeryydelle, koska ei ollut mitään, mitä olisi voinut vaatia korjaamaan siitä aiheutuneen vahingon.

Vaikka bolsevikit pääsivätkin voitolle, näillä oli niin paljon vihollisia, että yksittäisen bolsevikin ei voitu antaa vapauttaa suuruudenhulluuttaan, koska ei ollut mitään, minkä helmoihin olisi voinut juosta parkumaan apua jos muut olisivat saaneet tilaisuuden jatkaa valtalaistelua, ja nämä oli suututettu Leninin sotaopeilla niin perusteellisesti, että bolsevikit olisi hävitetty jos näin olisi päässyt käymään.

Tilanne edusti siis sitä perinnettä, jossa on eduksi olla julmin osapuoli, koska silloin luultavasti saa aikaiseksi järjestystä tehokkaammin kuin muut, ja Leninin johtamat bolsevikit olivat täten jo lähtökohtaisesti vahvoilla vallankumouksellisien välisessä sotimisessa. Heillä oli varmuuden vuoksi suuriksi lasketut teloituskiintiöt, jotka piti täyttää, vaikka väestö olisi jo saatu asettumaan, ja vangit kesytettiin tehokkaasti kiduttamalla ja tappamalla näitä niin ikään Lenin ideoimien käytäntöjen mukaan varsin ennakkoluulottomasti.

Näin syntyi runsaasti kaunaa, joka alkoi purkautua vasta myöhemmin kun pelotevaikutus alkoi mennä ohi, mutta Lenin oli siinä vaiheessa jo kuollut, joten väestönsiirroista, röheltämisen tarpeen purkamiseen soveltuvista järjettömistä rakennushankkeita, liian typerien tai suuruudenhullujen bolsevikkien tappamisesta ja kaikesta muusta, mitä sen tähden oli tehtävä, voidaan syyttää Stalinia, joka itse asiassa pelasti bolsevikit joukkotuhonnalta.

Lenin oli käytännössä kuin Iivana Julma, joka yhdisti samalla tyylillä mongolien vallan jälkeisen Venäjän, mutta sai Leninistä poiketen myös kunnian näin syntyneen kaunan aisoissa pitämisestä, mutta pelkästään pohjoismaisen julkisen keskustelun pohjalta sitä olisi vaikea arvata.

Antipatiat Hitleriä kohtaan ovat myös pitkälti pelkkää valhetta. Hänestä ei selvästi pidetä henkilönä, mikä arvatenkin johtuu siitä, että hän oli valkoisia ja Suomessa ja muissa pohjoismaissa punaiset ovat enemmistönä. Saksassa punaisia on vähemmän, minkä johdosta siellä todistettiin, etteivät valkoiset marxilaiset eroa punaisista oikeastaan millään tavalla, mutta kippareille tällaiset hyvin vähäiset, jopa mikroskooppiset erot ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä. Hitler oli toista heimoa ja siten punaisien verivihollinen.

Hän on kuitenkin tällaisista johtajista se, jonka julkisista esiintymisistä on saatavilla runsaasti kuvamateriaalia. Riittää kun kuvittelee puheille toisenlaisen sisällön, niin on kuin punaukon huutamista katsoisi, eikä sisältöä edes tarvitse kuvitella kovin erilaiseksi.

Varsinkin yleisradioyhtiöt pitävät Hitleriä esillä jatkuvasti, jotta karismaattisen johtajan puutteessa olevat kansalaiset voisivat virittyä oikeaan tunnelmaan. Se on näköjään kuin riippuvuussairaus, sillä seuraavaa annosta ei tarvitse koskaan odotella kovin kauan.

Juutalaisien tuhoaminen on olevinaan vakava asia, mutta se menee helposti selväksi yksityiskohtien ihasteluksi ja sen tehokkuutta mielellään jopa liioitellaan. Näille opeille selvästi on jotain käyttöä, vaikka niitä ei aiotakaan soveltaa ainakaan ensisijaisesti juutalaisiin.

Neuvostoliiton historiassa kaikki tällainen pyritään panemaan Stalinin syyksi. Nikolai Jezov tunnetaan lähinnä siitä, että hänet määrättiin teloitettavaksi luultavasti lavastetussa oikeudenkäynnissä ja retusoitiin pois valokuvista, vaikka hän oli hyvinkin pahimpiin natseihin rinnastuva sadistinen hirviö, joka nautti tappamisesta ja kiduttamisesta. Hänellä oli sellaisia lempinimiä kuin vaikkapa Verinen kääpiö ja hänellä oli huumeriippuvuus ja luultavasti narsistinen persoonallisuushäiriökin.

soviet-censorship-naval-commissar-vanishes.jpg

Stalin selvästi käytti häntä puolueen sisäisien puhdistusten johtamisessa siksi, että puolue oli nostanut hänet korkeaan asemaan eikä hänellä ollut estoja murhauttaa suunnilleen kenet tahansa kiduttamalla saatujen tunnustusten nojalla. Se teki hyvää bolsevikkien maineelle, koska muilla oli vielä tuoreessa muistissa se kun näitä tuomittiin samalla tyylillä. Uudet tuulet puhalsivat ja vanhoja vihollisia kuoli kuin kärpäsiä.

Puhdistuksia helpotti se, että tarve niille oli kova, sillä röheltämisen tiimellyksissä valtaan olo noussut täysin yhteiskuntakelvottomia henkilöitä. Heitä oli valtarakenne pullollaan, mutta lukumäärä ei kuitenkaan ollut etu, koska he edustivat sitä tyyppiä, joka hamuaa valtaa yrittämällä kaikin keinoin päästä mahdollisimman korkealle ruumiskasan päälle. Jokainen ajatteli vain itseään ja kaikki olivat heikoilla kun ylimmän vallan käyttäjä päätti, että heistä oli aika päästä eroon.

Kun puolue oli siivottu tällaisia johtajia suosivista aineksista, voitiin tappaa nekin, jotka olivat olleet avuksi tappamalla muita. Jezovillekaan ei ollut enää käyttöä ja oli vain oikeudenmukaista, että hänet tuomittiin samalla tyylillä kun hän oli ollut tuomitsemassa tuhansia muita. Keksittiin jotain roskaa ja pantiin hänet tunnustamaan se kiduttamalla.

Hänen poistamisensa valokuvista johtui ilmeisesti siitä, että hän kokeili viimeisenä oljenkortena samaan asemaan joutuneiden ihmishirviöiden suosimaa salaliittoteoriaa, jonka mukaan hänellä oli jotain salaperäisiä vihollisia, mutta Stalin varmaankin ymmärtäisi tilanteen jos hän lupaisi kuolla tämän nimi huulillaan. Oli pakko ilmaista näkyvästi, että hän oli joutunut Stalinin epäsuosioon, ja kätevä keino siinä oli korvata valtava määrä vanhoja kirjoja uusilla, joissa hänestä ei näkynyt enää merkkiäkään.

Pohjoismaissa Jezov on kuitenkin vain joku poloinen, jonka katala Stalin petti, joten mielenvikainen himomurhaaja ei selvästikään ole vastenmielinen henkilö kaikissa yhteyksissä. Ei ole häpeäksi, jos erehtyy innoissaan selittämään, että hän oli sellainen persoonallisuus, kunhan muistaa, että vähäpätöinen natsien keskitysleirin vartija on niin paha ihminen, että hänet pitää raahata vanhainkodista oikeuteen, koska hän on totellut käskyjä.

Jezovia ei voi käsitellä kovinkaan tarkasti jos hänet halutaan kuvata uhriksi, joten häntä ei välttämättä edes huomaa muun hölinän keskeltä, jollei ole kovin kiinnostunut näistä asioista. Kuitenkin kaikki mainitsemisen arvoiset Stalinin uhrit tapaavat olla aika samanlaisia, joten hän ei ole sen huomaamattomampi kuin muutkaan vaan kelpaa edustamaan koko massaa.

Bolsevikkien luonne tuli myös esille vankileireillä. Leninin kaudella vankeja pyrittiin tappamaan työllä mahdollisimman paljon, koska nämä olivat tottuneet sisällissotaan ja vartioita oli aivan liian vähän, jotta nämä olisivat kyenneet tukahduttamaan kovin ihmeellisiä kapinoita. Samoin vankien kiduttaminen ja nälkiinnyttäminen olivat tässä mielessä perusteltavia ratkaisuja.

Sisällissodan jälkeen leireille alkoi kuitenkin virrata bolsevikkeja, jotka alkoivat käyttää oikeuslaitosta hyväkseen keskinäisissä erimielisyyksissään tai vain siinä, että teki mieli saada joku vankileirille.

Tämä johti sitten tilanteeseen, jossa kurinpito oli paljon helpompaa. Suuri osa bolsevikeista tavoitteli työnsankarin statusta täysin järjettömällä röhellyksellä, ja se sallittiin heille, koska samalla innolla olisi voinut helposti tehdä vallankumouksen vankileirillä. Näitä ei haitannut jos tuhansia kuoli siksi, että piti tehdä jotain liian huonosti ja liian nopeasti, joten näillä ei myöskään ollut syytä pelätä vartijoita, sillä kapinassa heitä olisi kuollut vähemmän. Tilanne kääntyi siis päälaelleen ja vartijat olivat siinä tilanteessa, etteivät he kyenneet estämään vankeja tappamasta itseään työllä.

Muut pystyttiin pitämään aika hyvin kurissa pelkästään pelottelemalla, että ne jotka eivät käyttäydy kiltisti, joutuvat röheltämään, ja näin oli varaa parantaa vankien kohtelua, mikä oli tarpeen, koska bolsevikit mielellään hoitivat kaikki asiat turhan verisesti ja se näkyi erityisen hyvin väestön siirroissa, joita tarvittiin kapinapesäkkeiden rauhoittamiseen.

Stalinin puhdistusten merkitystä liioitellaan häpeilemättömästä ja niistä suurin osa oli itse asiassa bolsevikkien keskinäistä valtataistelua. Moni ilmiantoi tuttaviaan ihan vain siksi, että olisi päässyt Stalinin suosioon, ja kuoli itse siinä vaiheessa kun rivit olivat harventuneet sen verran, ettei muita hirveästi haitannut jos he joutuivat vuorostaan ammuttaviksi, ja silti hulluja piti tapattaa miljoonittain toisessa maailmansodassa ennen kuin tilanne alkoi rauhoittua.

Kipparien historiantulkinnoissa lähdetään siitä, että kaikki oli jotenkin Stalinin syytä, koska hänen olisi pitänyt saada tilanne hallintaansa ilman minkäänlaista ulkopuolista apua. Jokin mystinen voima olisi hänen halutessaan tullut panemaan psykopaattejakin vaarallisempien mielipuolien saastuttaman valtarakenteen järjestykseen, koska mikään Neuvostoliiton kokoinen ei voi kaatua vain sen takia, ettei se toimi käytännössä, ja absoluuttisen vallan pitäisi tarkoittaa sitä, että voi tehdä ihan mitä tahansa.

Vesi muuttuu viiniksi kun kipparin käsitys yksinvaltiaasta havahtuu oman napansa ympärillä pyörivistä haaveista rääkymään käskyjä, sillä hän ei kykene ymmärtämään, ettei ihminen saavuta jumaluutta patsastelemalla valtavan ruumiskasan ylimmällä huipulla kuin oman luotonsa tietäjäkuninkaallinen, joka on alistanut maailman tottelemaan itseään, vaan sielläkin tarvitaan johtamistaitoa ja Venäjän vallankumouksen jälkeen sitä tarvittiin paljon, koska valta oli pääosin aivan väärillä ihmisillä.

Siitä, kuinka Stalin pääsi valtaan, liikkuu monenlaista teoriaa, mutta on melko selvää, että Lenin valitsi hänet seuraajakseen, koska hänellä oli suunnitelma ihanneyhteiskunnasta, joka oli aivan erilainen kuin se kaaos, joka oli helppo ennustaa bolsevikkien käyttäytymisestä. Tarvittiin hyvä päällysmies ja paljon nähneenä käytännön miehenä Stalin tunsi kansan paremmin kuin ajattelijat, jotka olisivat lisäksi tunteneet tarvetta kokeilla omia teorioitaan.

Leninin luonnostelema lainsäädäntö on toteutunut Venäjällä aika hyvin, mutta kiihkeimmät leninistit eivät ole tilanteeseen ollenkaan tyytyväisiä, koska he haluaisivat päästä röheltämään. Ihanteiden tulisi heidän mielestään olla vain tekosyy tehdä mitä mieleen juolahtaa, mutta heitä on niin vähän, ettei uutta Stalinia tarvita pitkiin aikoihin, vaikka jotain sisällissodan tapaista saattaa vielä ilmetä. Voimat eivät riitä kaaoksen ylläpitämiseen vielä vuosikymmeniä sen jälkeenkin.

*

Venäjän vallankumous lienee melko lähellä suomalaisien tulevaisuuden visioita, koska he pyrkivät noudattamaan samaa kaavaa.

Ensin oli liberalistinen liikehdintä, jolla päästiin eroon terveestä järjestä. Epämääräisiin ihanteisiin perustuneen vallankumouksen ansiosta päästiin eroon vanhasta vallasta, jolla oli vielä jokin tuntuma siihen, millainen kansa oikeasti oli, ja sen jälkeen alettiin järjestäytyä uudelleen eikä kenelläkään vielä tässä vaiheessa ollut selvää käsitystä siitä, millainen katastrofi näin saavutettaisiin.

Kansa halusi myönteistä kehitystä liian nopeasti, koska sillä ei ollut juuri minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka valtiota johdetaan, ja siitä syntyneen hajaannuksen takia bolsevikit, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä valtaan poliittista tietä pitkin, onnistuivat keräämään taakseen kansanvallan herättämän vastustuksen ja aloittivat sisällissodan.

Kippareille on täysin luontevaa olla sitä mieltä, että joku täysin tuntematon ihminen on vihollinen, koska hänellä on vääränlainen tapa olla olemassa, joten heitä ei tarvitse innostaa tällaiseen propagandan avulla. Se on yhteinen salaisuus, jota heimot suojelevat siihen saakka, että ne pääsevät tappamaan toisiaan, joten sellainen voi tulla ulkopuolisille täytenä yllätyksenä, ja koska kaupungeissa asuu runsaasti vierasperäisiä ihmisiä, niitä on helppo käyttää hyväksi tämän suuntaisessa kehityksessä. Kipparit valittavat, että valtio sortaa heitä, ja pian viihde ja uutiset alkavat tukea tätä käsitystä.

Kaupunkilaisille tuleekin aina suurimpana yllätyksenä, että vapaus tarkoittaa kippareille veriorgioita, joissa ei ole sivistyneen ihmisen näkökulmasta katsottuna mitään järkeä.

Leninin jälkeinen Neuvostoliitto kuvitellaan mielellään hyvin ahdasmieliseksi paikaksi, mutta todellisuudessa siellä ei päästy liberalismista eroon vaan valtio joutui käyttämään kovia otteita pystyäkseen olemaan olemassa. Kansan mielestä oli luonnollista, että kaikki ajattelivat omalla tavallaan. Jos jonkun kylän väestö olikin syntynyt siten, että sisarukset olivat perustaneet perheen keskenään ja lapset olivat jatkaneet perinnettä, niin se oli vain yhdenlainen tapa elää. Ehkä se koettiin viholliseksi, mutta sillä oli kuitenkin oikeus olla olemassa, koska se palveli yhteiskunnan pirstoutumista kohti pieniä venekuntia.

Ajattelemisessa noudatettiin samaa periaatetta ja oli vain vapautta, että ihmiset elivät itse sepittämissään maailmoissa.

Vallankumoukseen pettyneiden ihmisien kertomuksissa toistuu sellainen käsitys, että yhden hullun kuollessa kuoli kokonainen maailmankaikkeus, joka oli hänen päänsä sisällä, vaikka heitä kuoli paljon lähinnä siksi, ettei heillä ollut riittävästi yhteyksiä todelliseen maailmankaikkeuteen. Heitä kuoli silloin kun röhellettiin ja myös silloin kun tapettiin hulluja siksi, ettei röheltäminen olisi taas alkanut, koska siinä tapauksessa heitä olisi kuollut paljon enemmän.

Myöhemmin jaetussa Berliinissä näkyi selvästi, kuinka tällaiset maailmankaikkeudet toimivat, sillä oli olevinaan aivan kauhistuttavaa, että itäpuolella etsintäkuulutettu toisinajattelija saattoi elää vapaana länsipuolella, mutta hänet pidätettiin jos hän päätti käydä itäpuolella. Järjestäytynyt yhteiskunta toimii tällä tavalla, mutta yksityisen maailmankaikkeuden oli vaikea käsittää tällaista ja se koettiin suunnattomaksi pahuudeksi.

Se, että näin merkittävät toisinajattelijat halusivat kaataa vallan ja tappaa ihmisiä, ei ollut syy tällaiseen vainoamiseen, koska se oli yksityisen maailmankaikkeuden mielestä hyväksyttävä tapa parantaa maailmaa, joten oli aivan käsittämätöntä, että jokin ilkeä voima kantoi kaunaa niin sinnikkäästi, että vielä vuosienkin kuluttua saattoi joutua vankileirille jos meni pahaa aavistamatta sen ulottuville.

Kaiken pitäisi palvella yksilön oikkuja, vaikka yksilöitä on niin paljon, ettei se voi olla mahdollista.

Tällaiset kansalaiset olivat kovasti lähdössä eri suuntiin ja valtio yritti parhaansa mukaan pitää huolen, ettei siitä olisi syntynyt täydellistä kaaosta. Edes ainoaa sallittua ideologia ei saatu toimimaan ilman kovia otteita, koska kaikki halusivat ajatella sen omalla tavallaan ja siinä oli luonnollista ottaa niin suuria vapauksia, ettei moni ymmärtänyt vielä juuri ennen teloitustakaan, että uskollisuus ideologialle oli sitä, että pitäydyttiin sen sisällössä eikä alettu keksiä sille uutta sisältöä.

Se, että joku ei pitänyt ideologiasta, ei ollut yhtä vakavaa, koska hän ei kuulunut joukkoon eikä niin ollen päässyt aiheuttamaan kovin suurta haittaa, mutta ne jotka ymmärsivät sen vain joksikin, minkä nimissä piti saada röheltää omiaan, olivat ongelma, koska se oli harvoja käyttökelpoisia kansaa koossa pitäviä voimia. Suurin osa väestöstä oli hyväksynyt sen ainakin nimellisesti, joten sen avulla oli mahdollista koota suurin osa väestöstä yhteen. Se olisi lakannut olemasta jos sille olisi saanut keksiä uutta sisältöä vapaasti ja sen nimissä olisi saanut puuhata mitä mieleen juolahtaa, joten valtio sitten hävitti mahdollisimman paljon niitä ihmisiä, jotka yrittivät puuhata sen nimissä omiaan.

Vakaumuksellisien kommunistien järjenkäyttöä valvottiin vielä siinäkin vaiheessa kun muut jo valmistautuivat luopumaan kommunismista, koska se täytyi säilyttää toimintakykyisenä siihen saakka, että sen tilalle saatiin jotain muuta.

Diktatuuri on kippareille pohjimmiltaan täysin vieras käsite, sillä he eivät ymmärrä, miksi pitäisi ylläpitää järjestystä väkipakolla kun diktatuurin tarjoamaa valtaa voisi käyttää myös järjestyksen purkamiseen, jotta voidaan palata hamaan muinaisuuteen, jolloin ylin valta oli tietäjäkuninkaallisilla.

Valta ylipäätään vetää heitä puoleensa, koska se tarjoaa mahdollisuuksia pilata toimiva yhteiskunta, ja diktatuurin tarjoama valta vain lisää heidän intoaan päästä sotkemaan asioita, koska sen avulla on mahdollista tukahduttaa vastenmielinen järjestys täydellisesti, joten se on suojattava tehokkaasti heitä vastaan. Sen täytyy sisältää mekanismit jatkuvaa puhdistusta varten tai muuten se alkaa jossain vaiheessa tarjota järjestyksen sijaan vapautta kippareille, eli käytännössä valta siirtyy mielipuolille ja kansa pääsee säntäilemään heidän perässään kohti harhaisia päämääriä.

Suomessa ei oikeastaan ymmärretä venäläisiä enää ollenkaan, koska he tuntevat jo liberalismin todellisen luonteen eivätkä halua kokeilla sitä enää toista kertaa. Itärajan takana on outo ja vihamielinen maailma, jossa ei ole tilaa suomalaisuudelle.

Näin ollen ei sitten tarvitse kuunnella kokeneempien neuvoja vaan voidaan jatkaa vapautumista kaikessa rauhassa.

*

Kippareille on ominaista kokea, että autistisuus on johtajuutta, koska se on joskus muinoin riittänyt siihen, että on voinut johtaa pientä venettä. Yhteiskunnallisilta ongelmilta suojautuminen on sitten pääasiassa sitä, että yksilöt pahentavat tilannetta pyrkimällä pitämään etäisyyttä yhteiskuntaan.

Elämä järjestellään siten, että aina on jotain tekemistä, mikä liittyy oman navan kaivamiseen, ja yhteiskunta nähdään lähinnä järvenä, jonka antimia on saatava niin paljon, että on varaa rakentaa ympärilleen sellaiset kulissit, ettei tarvitse nähdä muuta maailmaan.

Henkisestä linnoituksesta ei katsella ulos vaan sen sijaan seurataan uutisia ja ollaan tyytymättömiä jos ne kertovat sellaista, mitä ei haluta nähdä.

Tilanteen pahentuessa epätodellisuus muuttuu ansaksi, koska siitä ei haluta luopua. Jos tekeekin mieli tehdä jotain tilanteen hyväksi, se pitäisi jotenkin sovittaa yhteen epätodellisuuden kanssa, eli käytännössä pitäisi saada johtava asema, jossa voisi lymyillä taka-alalla, ja johtaminen olisi sitä samaa kitinää, mitä suhde epämiellyttäviin uutisiin oli niin kauan kuin kulissit riittivät pitämään yllä turvallisuudentunnetta.

Tällä tyylillä ei tietenkään saada aikaiseksi mitään hyvää, mutta se kuitenkin pakottaa häiritsemään niitä, jotka yrittävät tehdä jotain hyvää, sillä näiden toiminta häiritsee sitä käsitystä, että autismi on johtajuutta. Vieras järjestäytyminen täytyy torjua ja sen voi tehdä helposti äänestämällä. Valitaan johtajiksi sellaisia ehdokkaita, jotka esiintyvät kippareiden palvelijoina, ja jätetään valitsematta ne, joilla on vieraita käsityksiä nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Kipparimaille on ominaista, että ne ajautuvat joskus kaaokseen ja sitä selitellään myöhemmin siten, että kaaos tuli yllätyksenä eikä sille mahdettu mitään, vaikka sitä ennen älykkäitä yksilöitä muuttikin joukoittain muualle, koska heille ei tuottanut ongelmia tajuta, mitä on odotettavissa.

Mikään ei muutu, koska autistisuus on geeneissä, eikä vanhojen virheiden toistamiselle näin ollen ole mitään estettä.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s