Mannerheim

Kipparien käsitys karismaattisesta johtajasta muistuttaa läheisesti kehäraakkia esiintyvää taiteilijaa, joka tarvitsee lääkärin säätelemään huumeannoksiaan pysyäkseen käynnissä ja managerin pitämään huolta siitä, että hän noudattaa aikatauluja, mutta hänen ei kuitenkaan tarvitse osata tehdä taidetta.

Jos tästä tingitään, saadaan luonnonmukaisia shamaaneja, jotka ovat paljon vaarallisempia.

Suomen sisällissota johtui periaatteessa siitä, että Aleksi Aaltonen oli luonnonmukainen shamaani. Hän oli hyvä puhumaan kansalle ja huono johtamaan, mutta varsinainen huijari hän ei ollut, sillä hän ei osannut pitää yllä kunnollista julkisivua vaan saattoi kadota ryyppyreissulle ihan milloin tahansa.

Aaltoselle on annettu paljon anteeksi, sillä hän onnistui käytännössä käynnistämään sisällissodan yksin ja sellaisessa vaiheessa, ettei voittaminen ollut järin realistinen tavoite, mutta kuitenkin siinä mielessä oikeaan aikaan, että hän pystyi johtamaan sitä luutnantin pätevyydellä. Parempaan aikaan hänestä tuskin olisi tullut Punakaartin ensimmäistä ylipäällikköä.

Hänen seuraajillaan ei ollut sotilaskoulutusta vaan ainoastaan pelkästään kyky puhua kansalle sitä, mitä se halusi kuulla, joten siinä mielessä hän oli varsin pätevä mies, vaikkei ollutkaan samassa sarjassa kuin valkoisien sodanjohto, joka päässyt antamaan osaamisensa näkyä kunnolla, koska sotilaiden tarvetta päästä murhaamaan ja ryöstelemään ei onnistuttu pitämään asioissa silläkään puolella.

 

Suomalaiset eivät pysty tunnustamaan, että tällainen henkilö saattoi aloittaa sisällissodan, joten syyllisyyttä on yritetty siirtää Carl Gustav Mannerheimille, joka teki sen, mitä joutui tekemään. On olemassa varsin vahva konsensus siitä, että hän teki kuitenkin jotain väärin eivätkä näsäviisaimmatkaan suomalaiset mielellään huomauta, että sodat ovat yleensä aloittavan osapuolen syytä.

Kumpikin osapuoli murhasi ja ryösteli varsin ahkerasti eivätkä sotaa lopettamaan tulleet saksalaisetkaan olleet yhtään parempia, mutta näitä asioita käsiteltäessä päädytään jotenkin aina siihen, että valkoiset murhasivat ja ryöstelivät paljon ja Mannerheimin olisi jotenkin täytynyt osata estää sellainen, vaikkei siihen kyennyt kukaan muukaan ja Aaltosen Punakaarti oli kaikkein pahin. Se kärsi suurimmat tappionsa siksi, että idealistit katselivat sen toimintaa vähän aikaa ja lähtivät sitten pois.

Samalla logiikalla Mannerheimia voitaisiin syyttää talvisodastakin, koska sen aloitti Neuvostoliitto ja hän teki taas vain tehtävänsä.

Toisen maailmansodan aikaan totuus muistettiin paremmin kuin nykyisin ja punaisetkin pääosin lopettivat syyttelyn ja luottivat häneen, koska se koettiin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi.

Neuvostoliitossa oli tuolloin vallalla stalinismin, joka on kippareille pahinta, mitä kuvitella saattaa, koska siinä on sellainen idea, että johtaja johtaa, ja nämä asettavat mielellään johtajilleen paljon vaatimuksia, jotta näin ei pääsisi käymään.

Liikaa alamaailman kanssa tekemisissä ollut henkilö ei ole riittävän kunniallinen, sillä hän tuntee rikolliset liian hyvin. Poliiseja ja vanginvartijoita varten ei olla onnistuttu keksimään riittäviä tekosyitä, jotta heidät voitaisiin pitää poissa politiikasta, vaikkei heistä yleensä ottaen pidetäkään, mutta vankilassa ollut ja kaidalle polulle siirtynyt henkilö on tässä suhteessa aivan liian valistunut eikä hänen ympärillään voi puuhata ihan mitä tahansa.

Korruptio ei ole koskaan ollut poliitikolle pahitteeksi, koska sillä voi sitouttaa hänet muiden saman alan liiketoimintaan ja hänet voidaan tarvittaessa ilmiantaa jostakin, mutta alamaailmaa ei saisi tuntea ollenkaan, koska se haluaa päästä mahdollisimman lähelle.

Samoin aikataulun on oltava täynnä, jotta poliitikko joutuisi vain luottamaan muihin. Se, että poliitikko perehtyy asioihin täysin itsenäisesti, ilahduttaa varsin pientä osaa kansasta. Poliisinkin hyväksyy kansanedustajaksi paljon useampi, vaikka näistä jaksetaankin motkottaa.

Stalinismissa kiteytyy kaikki se, mitä suomalaiset eivät kaipaa politiikkaan, sillä Stalin oli ollut vankileirillä ja teki mitä halusi. Hän otti tarvittaessa vaikka päiväunet pitääkseen vireystilansa kunnossa, mikä on suorastaan pyhäinhäväistys.

Mannerheim edusti metamfetamiinikauden auktoriteettihahmoja ja hänen todellisesta arvostuksestaan kielii se, etteivät edes häntä kritisoivat populistiset historioitsijat ole kiinnittäneet huomiota tähän puoleen. Sisällissodassa on jotain, mistä ei haluttaisi oppia yhtään mitään ja sen takia voidaan mustata Mannerheimin mainetta, mutta siinä ei mennä liian pitkälle vaan hänen halutaan kuvitella olleen luonnostaan yli-inhimillinen kansan palvelija, joka ei hirveästi lepoa kaivannut.

Huumeiden käyttö on kuitenkin varsin ilmeistä, sillä tuohon aikaan oli aivan tavallista, että amfetamiineilla valvottiin ja nukkumiseen käytettiin vaikkapa heroiinia eikä pelkällä kahvilla pärjääviä johtajia edes osattu kunnioittaa.

Kippareille luonnoton jaksaminen on alfaröheltäjän tuntomerkki, ja sen tähden punaisetkin luottivat toisessa maailmansodassa Hitleriin enemmän kuin suostuvat myöntämään, koska tämä käytti aineita paljon. Itsemurha tuskin lyhensi elinkaarta kovinkaan paljon, sillä hänen tekninen käyttöikänsä alkoi jo olla lopussa.

Kylmän sodan aikana tarvittiin pitkäkäyttöisempiä johtajia pitämään kipparit aisoissa, sillä tilanne, jossa suurvallat ovat päättäneet muiden valtioiden kohtaloista, ahdistaa heitä niin paljon, että he alkavat suunnilleen kimpoilla seinille. Heillä on silloin kova tarve aloittaa sota tai tehdä vallankumous ihan vain siksi, että se on kiellettyä, eikä sitä hillitse ydinasepelotekaan.

Kekkonen oli Suomelle elintärkeä piripää ja sen takia hänet käytettiin loppuun. Ei haitannut, vaikka ajatus alkoi kulkea sekavasti, vaan pientä epäröintiä alkoi ilmetä siinä vaiheessa kun puhekin muuttui sekavaksi. Sen jälkeen odoteltiin vähän aikaa, josko hän lähtisi vielä käyntiin, ja kun sitä ei tapahtunut, hänet pantiin syrjään ja lääkitystä muutettiin siten, että hän väistyi syrjään arvokkaasti ja kuoli pian pois.

Periaatteessa Kekkosta olisi pystytty käyttämään vaikka satavuotiaaksi asti jos hän vain olisi jaksanut hiihtää ja ryypätä, kyennyt lukemaan selvästi ääneen muiden kirjoittamia puheita ja haukkumaan epäonnistujat pystyyn, sillä kansa kunnioitti vanhaa miestä, joka jaksoi enemmän kuin moni nuori. Häneen oltiin oltu tyytyväisiä jo lähes kolmen kymmenen vuoden ajan silloin kun hän joutui viimein eroamaan, sillä hänen tehtävänsä oli periaatteessa yksinkertainen ja hän soveltui siihen loistavasti.

Suomalaisien on vaikea löytää hyviä johtajia, sillä näiden pitää luottaa huijareihin ja kyetä kuitenkin hoitamaan tehtävänsä osapuilleen kunnolla, ja luottamus huijareihin on tärkeämpi ominaisuus. Jos joku katselee liikaa ympärilleen ja oppii vääriä asioita, hänet siirretään syrjään.

Näin kävi muun muassa Matti Vanhaselle, joka löysi pääministerinä ollessaan Internetin kautta vääränlaisen naisen ja oppi vähän liikaa todellisesta maailmasta. Äkkiä pieni korruptio olikin kiellettyä, jota hänestä päästiin eroon.

Kekkosen suuruus perustui siihen, että hän on hyvin kilpailunhaluinen ja tuli tyytyväiseksi kun muut antoivat hänen voittaa, mutta hän kykeni myös johtaman maata vuosikymmeniä ja saamaan aikaiseksi paljon hyvääkin. Tällaista tasapainotilaa on erittäin vaikea saavuttaa ja siksi tämän tasoisia johtajia löytyy vain harvoin.

järjestäytyminen4Kaikilla kansoilla on taipumusta liehakoida johtajia, mutta suomalaisilla se korostuu aivan erityisesti. Johtajan uskottavuus kasvaa jos hän ei näytä tunnistavan huijareita ollenkaan, eikä ole haitaksi näyttää osaamisensa liiketoiminnassa, sillä suomalaiset haluavat hänen olevan keino päästä käsiksi yhteisiin varoihin, joiden kertymistä ei pidetä kovinkaan tärkeänä asiana. Tärkeintä on, että pääsee jotenkin rohmuamaan niitä itselleen.

Kaikilla tasoilla on aivan normaalia, että epäpäteviä ja narsistisia johtajia liehakoidaan ylennyksen tai palkankorotuksen toivossa, mikä tekee kunnollisen johtamistaidon soluttautumisen suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin vaikeaksi ja suomalaiset voivat olla varmoja, että vallan huipulla suhtaudutaan suopeasti johtajien ympärillä hyöriviin pummeihin.

 

Kylmä sota oli vaikeaa aikaa, koska silloin suurvaltapolitiikan osuus maailmanpolitiikassa korostui eikä Suomessa oikein kyetä käsittämään sitä, minkä lisäksi silloin olivat myös amfetamiinien käytön hullut vuodet. Auktoriteettihahmot tempoivat kansaa omiin suuntiinsa ja Kekkosta tarvittiin haukkumaan nämä tarvittaessa pystyyn. Koska hän oli alfaröheltäjä, hänen epäsuosioonsa joutuminen merkitsi kansan enemmistön epäsuosioon joutumista, ja se sitten esti uusia aleksi aaltosia nousemasta viinasta ja huumeista seonneiden typerysten joukosta.

Kippareille karismaattisen johtajan täytyy olla kaiken muun ohella myös huijari ja Kekkosen jäljiltä on riemastuttavia anekdootteja siitä puolesta. Presidentiltä saadussa lompakossa olikin väärennettyä rahaa. Suuren johtajan täytyy olla kuin lottokuponki, joka lupaa paljon, mutta antaa mitä sattuu, koska muu ei kelpaa kipparille samaistumisen kohteeksi. Tästä seuraa, että jos on pakko löytää johtaja, joka pyrkii niin sinnikkäästi jäämään historiaan henkilönä, joka ajatteli kansan parasta, että hän pitää kurissa halunsa pettää kansaa, kannattaa pitäytyä sellaisessa, jonka luonne on saatu selville kokeilemalla, ja häneen kannattaa tottua, koska valinnanvaraa on niukasti.

Valitus siitä, Kekkosen kausi kesti aivan liian kauan, on lähinnä sen seikan peittelyä, että suomalaiset ovat yleensä ottaen epärehellisiä ja petollisia. Jostain olisi ihan varmasti löytynyt ihan yhtä hyviä presidenttejä, koska suomalaiset ovat olevinaan rehellisiä ja kunniallisia, vaikka Kekkosen kautta leimasi selvä vaihtoehtojen puute. Hänet valittiin presidentiksi kerta toisensa jälkeen ihan vain siksi, ettei muita niihin olosuhteisiin sopivia ehdokkaita ollut. Heti hänen käyttöikänsä päätyttyä kehitys lähti huonoon suuntaan, koska piti tyytyä sellaisiin presidentteihin, jotka eivät malta pitää haitallisia taipumuksiaan kurissa, ja pian alettiin puhua presidentin valtaoikeuksien kaventamisesta, jotta ei pääsisi enää syntymään sellaista tilannetta, että joku pakottaa kehityksen kulkemaan ikävään suuntaan.

*

Piripää on kuitenkin vain shamanismin korkein tähän saakka saavutettu kehitysaste ja johtajan keskeisin ominaisuus on kyky puhua sitä, mitä kansa haluaa kuulla. Tähän sisältyy se riski, että joku Aaltosen tapainen henkilö aloittaa turhan sisällissodan, mutta ainakaan johtaja ei johda liikaa.

Hyvä johtaja on perhehelvetistä noussut skitsofreenikko, jonka persoonallisuus on rakennettu suosion varaan. Hän on taitava puhumaan ja olemaan sitä, mitä kansa haluaa kuulla ja nähdä, ja jos tähän saadaan vielä yhdistettyä kyky välttää virheitä, niin johtaja hipoo täydellisyyttä.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että kippareita ahdistaa tilanne, jossa junat kulkevat ajallaan. Sitä vastaan pitää kehitellä liikehdintä, joka uhoaa saavansa junat kulkemaan ajallaan paremmin kuin muut, mutta pyrkii kuitenkin saavuttamaan röheltämällä tilanteen, jossa junia ei ole. Heille karismassa on aina kyse viime kädessä tästä ja siitä syystä johtajien syvimpiä motiiveja ei tarvitse pohtia.

Muuttujia tarjoaa skitsofrenian toinen puoli, eli julkisivu, joka ymmärtää maailmaa, jossa junat kulkevat ajallaan. Senkin on oltava olemassa, koska muuten tästä ikävästä maailmasta ei päästä eroon, ja myös skitsofrenian on löydyttävä, koska kippareiden johtajat ovat tarkkoja maineestaan, joten täytyy pystyä tasapainoilemaan erilaisien tarpeiden välillä. On kovasti olevinaan luomassa parempaa maailmaa, mutta käytännössä suunta on kohti kivikautta.

Hitler ja Lenin epäonnistuivat siksi, että he olivat kippareita, ja ainoastaan tekosyistä kannattaa väitellä. Samoin ne karismaattiset kipparijohtajat, jotka vaikuttavat onnistuneen tekemään jotain hyvää juna-aikatauluille, ovat olleet pohjimmiltaan junien vihollisia.

Tämän voi tehdä myös siten, että etenee urallaan rakentamalla parempaa ja jättää perinnöksi jotain aivan muuta.

Olof Palmesta tuli suuren luokan karismaattinen johtaja vasta kuoltuaan, sillä hän aloitti junien vastaisen sodan vasta viimeisinä elinkuukausinaan. Murhatutkimusten vaikeudesta päätellen hänet tappoi jokin ruotsalainen taho, joka halusi pohjimmiltaan varmistaa, ettei hän alkaisi palautua entiseksi ikävystyttäväksi itsekseen, ja vain tekosyyt ovat muuttuja. Hän saavutti täydellisyyden eikö ruotsalaisia oikeasti kiinnosta tietää, mistä se johtui tai miksi hän kuoli täsmälleen silloin kun hän oli parhaimmillaan.

Samoin Kekkonen innostui viimeisinä vuosinaan parantamaan maailmaa, mutta se on jäänyt vähemmälle huomiolle, koska poliittiset jännitteet olivat häiriöksi ja lopulta hänen päänsä alkoi pehmetä. Jotain piti jättää perinnöksi jälkipolville eikä oikein kukaan ole rohjennut kyseenalaistaa sen luonnetta. se ei ollut yhtä lennokasta kuin Palmen puheet, mutta kippareiden asennoitumisesta näkee, ettei se ole omiaan tekemään hyvä juna-aikatauluille.

Mannerheimin hyvän maineen salaisuus on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, ettei hänellä koskaan ollut tilaisuutta aloittaa sotaa junia vastaan. Ensin piti painiskella punaisien ja valkoisien väliset vihollisuuksien kanssa, sitten olivat sodat ja lopulta kylmä sota, joten hänelle ei jäänyt tilaa alkaa rakennella jotain omaa.

Mannerheim selvästi oli tällainen johtaja ja sen tähden tiettyjä samaan pakettiin kuuluvia piirteitä mielellään kaunistellaan. Etenkin myytti hänen homoseksuaalisuudestaan elää vahvana, vaikka tällainen henkilö ei etenkään nuorena edes tiedä, mikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa on, sillä hänen tunne-elämänsä on täysin sekaisin. Tarve lisääntyä on voimakas, joten se pyrkii löytämään toimivia käyttäytymismalleja ja voi herätä oudoissakin tilanteissa.

Mielenterveyden tilansa takia Mannerheim oli hyvä tunnejohtaja, koska hän osasi eläytyä siihen, mitä suomalaiset halusivat kuulla, niin paljon, että se kuulosti todelta. Hän osasi myös keksiä suomalaisille satuja tilanteen mukaan, jolloin kansan tunnetila saatiin vastaamaan todellista tilannetta.

Hän saattoi puhua aivan vakavissaan, etteivät suomalaiset olleet koskaan halunnet sotaa, vaikka itsenäisyys alkoi turhalla ja verisellä sisällissodalla ja sen jälkeen tehtiin Neuvostoliiton puolelle useita pieniä sotaretkiä, joilla pyrittiin innostamaan paikallisia asukkaita liittymään Suomeen. Tiedotusvälineet valmistelivat kansan mielialoja sotaa varten ja armeijaa varustettiin innokkaasti uusilla ja hienoilla aseilla.

Luultavasti mitään selvää suunnitelmaa ei ollut, koska armeija oli varustettu harvinaisen typerästi. Laivasto oli vahva, ilmavoimilla oli pommikoneita, mutta ei hävittäjiä niitä suojelemaan, ja maajoukot, joista olisi ollut eniten haittaa neuvostoliittolaisille, olivat vielä odottelemassa suurempia uudistuksia, joten Suomi käytännössä tarjosi syyt ja tilaisuuden talvisotaa varten ja antoi sen vielä tulla yllätyksenä.

Tämä muistuttaa paljon sisällissodan kehittymistä, sillä Aaltosen ainoa vahvuus oli se, että hän osasi toimittajana sanoa, mitä punaiset halusivat kuulla. Hekään eivät olleet varautuneet sotaan kunnolla, mutta tällaisilla asioilla ei ole merkitystä kun kipparit ovat lähdössä sotaan. Saksalaisetkin aloittivat toisen maailmansodan valloittaakseen valtavia alueita, vaikka armeija oli tarkoitettu puolustussotaan, ja heidänkin johtajansa suurin vahvuus oli se, että hän osasi puhua kansalle sitä, mitä se halusi kuulla.

Vaikka kipparit väittävätkin, että natsiajat on unohdettu, mikään ei ole muuttunut, sillä heille kelpaa auktoriteettihahmoksi kuka tahansa, joka osaa puhua sitä, mitä kansa haluaa kuulla, ja yrittäjiä on valtavia määriä. Puuttuu vain sopiva tilaisuus sodan aloittamiseen, sillä riittävän hulluja johtajakandidaatteja löytyy aina.

Mannerheim oli tässä sarjassa hyvinkin poikkeuksellinen hahmo siksi, että hän oli ammattisotilas, sillä tyypillisesti kansa ei halua sellaista johtajaa, joka varmasti osaa sotia, koska johtajan täytyy osata puhua sodasta sitä, mitä kansa haluaa kuulla, eikä se ymmärrä sotimisesta juuri mitään. Kaikenlainen asiantuntemus rajoittaa sen mahdollisuuksia muodostaa mielipiteitä, joten sellainen on tarkalleen ottaen demokratian vastaista.

Käytännössä Mannerheim oli Aaltosen sivutuote, sillä häneen opittiin luottamaan sisällissodassa. Muuten se ei olisi edes ollut mahdollista, koska kansa luottaa tarinankertojiin. Heti kun alkaa pelottaa, se alkaa etsiä kirjailijoita ja toimittajia, jotka ymmärtäisivät turvallisuuspolitiikkaa sen puolesta, ja kun sopiva löytyy, hänestä aletaan muodostaa auktoriteettihahmoa, sillä kansa tarvitsee shamaaninsa. Näitä koulutetaan siten, että ensin yleisönä on poliitikkoja, virkamiehiä ja upseereita, ja kun esitys alkaa olla hyvä, niin alkaa kehittyä laajempi kansansuosio.

Hitler koulutettiin samalla tavalla, mutta suomalaisien käytössä tämä tyyli on jotenkin muka ihan eri asia.

*

Suomalaisien on mahdotonta ymmärtää talvisodan kulkua, koska se liittyy liiaksi kippareiden tapaan juonitella.

Saksassa oltiin puhuttu paljon sodasta Neuvostoliittoa vastaan ja johtajaksi oltiin valittu henkilö, joka oli lupautunut tekemään sen. Kansa uskoi kippareille ominaiseen tapaan, ettei ulkomailla oltu varmaankaan huomattu asiasta käytyä julkista keskustelua ollenkaan tai sitä, että heillä oli johtaja, joka oli lupautunut toteuttamaan kansan haaveet sodasta. Tämän puolen oli tarkoitus olla salaisuus, joten se kansan mielestä varmaankin oli sitä, ja näin ollen uudelleen järjestäytymiseen jälkeen voitiin alkaa suunnitella hyökkäystä siinä uskossa, että se oli salaisuus.

Neuvostoliitto tarjosi ystävällisesti metalleja, joita saksalaiset kipeästi tarvitsivat, ja mahdollisuuden harjoitella sotimista omalla maaperällään salaa muilta ensimmäisen maailmansodan voittajilta, koska saksalaisien valmistautumista sotaan oli rajoitettu ikävästi ja Neuvostoliitossa oli paljon röheltäjiä, joita oli hyvä päästä harventamaan.

Talvisota oli sitten suunniteltu siten, että saksalaiset uskoivat Puna-armeijan olevan heikko, mistä oli apua myöhemmin kun houkutteli Saksan armeijan ansaan tuhoamista varten perääntymällä kauas omalle maaperälleen.

Suomessa ei olla yritetty ymmärtää näitä asioita oikeastaan ollenkaan, koska neuvostoliittolainen ajattelutapa oli liian vieras. Se edusti sitä aikaa kun kuninkaat kävivät sotia lähinnä vähentääkseen ei toivottujen aineksien osuutta väestöstä ennen kuin ne tuhosivat yhteiskunnan, eikä kippari oikeastaan edes kykene käsittämään, että hallitsija voi olla niin julma.

Se, että lähdetään valloittamaan enemmän kuin mihin rahkeet riittävät ja otetaan lopulta kunnon selkäsauna, koska mitään muuta realistista vaihtohehtoa ei ole olemassa, koetaan humaaniksi ratkaisuksi, jonka pitäisi tulla luonnostaan jokaiselta, johon kansa luottaa niin paljon, että hän voi toimia johtajana.

Näin ollen on mahdollista ajatella, että suomalaiset oikeastaan voittivat talvisodan, koska he jotenkin pysäyttivät ylivoimaisen hyökkääjän, joka olisi halutessaan voinut hävittää koko Suomen. Tapahtui jokin ihme, jonka ansiosta sankarit kykenivät tekemään mahdottomia.

Oikeasti Neuvostoliitto lopetti sodan kun sille sopi ja siihen vaikutti enemmän kansainvälinen painostus kuin se, että suomalaiset harvensivat vähäsen röheltäjiä, joita oli tarkoitus harventaa kunnolla sodassa Saksaa vastaan, mutta suomalaisien historian ei tarvitse olla niin totta, ettei sitä voisi parannella omaksi eduksi.

Mannerheim oli osa tätä sankaritarinaa, joten hänen maineensa säilyminen on taattu niin kauan kuin suomalaisia on, eikä siihen vaikuta millään tavalla se, että varsinaisessa toisessa maailmansodassa suomalaiset lähtivät tekemään Suur-Suomea, mutta se meni taas siihen, että sota päättyi silloin kun se sopi Neuvostoliitolle. Sen jälkeen sodittiin kiltisti saksalaisia joukkoja vastaan kunnes ne poistuivat Suomesta, mutta sekin on onnistuttu tulkitsemaan voitoksi, koska itsenäisyys sentään säilyi.

Ei tarvitse kuin unohtaa se seikka, että Neuvostoliitto sopi Suomen kohtalosta liittolaisiensa kanssa, ja taas jää mukavasti tilaa sankaritarinaa varten.

*

Kippareiden suhde seksuaalisuuteen on hyvin vapaamielinen ja joillakin paikkakunnilla on vaikea saada tuomiolle edes hirvittävimpiä insesti-isiä. Kaikenlainen pervoilu on perusoikeus, johon ei saisi puuttua ollenkaan. Tätä varten sellaiset, jotka eivät pysty hyväksymään ihan kaikkea, kuten vaikkapa lapsen raiskaamista, pyritään leimaamaan pahoiksi ihmisiksi, jotta heidän mielipiteidensä arvo saataisiin nollattua.

Toki asiaan liittyy myös paljon riitelyä, koska kipparit pyrkivät hajoamaan pieniksi venekunniksi. Homoseksuaalien ja heteroseksuaalien on vaikea olla hyvissä väleissä keskenään, mutta seksuaalinen suuntauskin pyritään määrittelemään niin tarkkaan, että sekin muodostuu esteeksi järjestäytymiselle. Homoseksuaalisuus ja heteroseksuaalisuus ovat olevinaan kokonaisia maailmankuvia, jotka kehittyvät sitä yksityiskohtaisemmiksi, mitä useampi suuntauksen edustaja saadaan irtisanoutumaan siitä siksi, että se kehittyy liian oudoksi. Päämäärä on luoda seksuaalinen suuntautuminen, joka sopii yhden henkilön tarpeisiin.

Riitelystä huolimatta kipparin perusoikeuksiin kuuluu se, että hänellä on tilaa kehitellä aivan omaa seksuaalista suuntautumistaan. Siihen ei puututa, koska ilman sitä ei päästä riitelemään, ja pelko siitä, että jokin taho sittenkin yrittäisi puuttua siihen, on niin valtava, että se pyritään ehkäisemään jo ennalta leimaamalla pahoiksi kaikki sellaiset ihmiset, jotka herättävät epäilyjä siitä, että he voisivat elätellä toiveita riitelyn ehkäisemisestä puuttumalla sen syihin.

Paras ja ainoa todella käyttökelpoinen leimakirves ovat natsit, jotka joutuivat sääntelemään kansan seksuaalikäyttäytymistä, koska sellaista sattuu varsin harvoin.

SA-joukot olivat huonossa maineessa öykkäröivien homoseksuaalien ja seksuaalirikollisien takia, mutta natseilla oli niin paljon vihollisia, että liittolaisiksi piti huolia kaikki, mitä oli tarjolla. Niinpä SA-joukkojen kanssa oltiin kavereita, kunnes nämä huijattiin riehumaan samaan aikaan kun natsit pitivät puoluekokousta, minkä jälkeen heillä oli riittävä syy hankkiutua näistä eroon.

Kaveeraamisen takia piti kuitenkin ottaa jyrkkä kanta homoseksuaalisuuten, jotta olisi vaikuttanut siltä, ettei natseilla ollut ollut kovinkaan paljon yhteistä SA-joukkojen kanssa. Homoseksuaalisuus ei sinänsä ollut natsien keskuudessa tuomittavaa, kunhan se pysyi salassa.

Toinen syy puuttua näihin asioihin oli se, että kansa halusi Suur-Saksan ja sitä varten piti olla olemassa uskottavia suunnitelmia. Näin kansa onnistui tajuamaan, että jos haluttiin niin paljo lisää elintilaa, piti saada lisää saksalaisia, ja siitä syystä se suostui omaksumaan tarkoitukseen sopivat sukupuoliroolit.

Kippareille tällaiset asiat jäävät hämäriksi heikon suunnittelukyvyn takia, joten natsien yhteiskuntamalli vaikuttaa aivan hirvittävältä, koska kansa ei näköjään itse saanut päättää edes lisääntymisestä. Normaalin tason suunnitelma elintilan raivaamiseksi on vaikkapa sellainen, että otetaan paljon pakolaisia ja pidetään heistä huolta. Jossain vaiheessa heille kerrotaan, että vastapalveluksiksi heidän pitäisi hävittää tiettyjä kansanosia, ja sitten kirotaan ja poljetaan jalkaa, koska pakolaisia ei kiinnosta ryhtyä sellaiseen.

Poikkeavinta natseissa on se, että he voittivat avoimen kilpailun siitä, keillä oli tarjota saksalaisille parhaat suuruuskuvitelmat. Näin suunnitelmat olivat selvät eikä niissä ollut yhtä suuria pelkällä optimismilla tilkittyjä aukkoja kuin kippareiden valloitussuunnitelmissa on silloin kun niistä ei keskustella kunnolla siitä syystä, että ne täytyy pitää salassa.

Saksa on itse asiassa ollut aina hyvin liberaali seksuaaliasioissa. Se oli sukupuolenvaihdosten edelläkävijä maa jo ennen natseja eikä näilläkään ollut mitään sitä vastaan. Ketään ei vainottu pelkästään sen takia, että hän oli vaihtanut sukupuoltaan, ja jos paperityöt olivat jääneet hoitamatta ja sen takia tuli palvelukseenastumismääräys, kutsunnoissa kerrottiin, mikä lomake pitäisi käydä täyttämässä, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.

Muualla maailmassa sukupuolen vaihtaminen käsitetään toimenpiteeksi, jolla korjaillaan geenien tekeleitä, jotka eivät aina toimi ihan niin kuin pitäisi, mutta kipparimaissa siihen yhdistyy ajatus siitä, että pitää saada olla joku muu kuin miksi on sattunut syntymään.

Tämä johtuu taipumuksesta hajota pieniksi venekunniksi, sillä poikkeava minäkuva, jollaista ei kenelläkään muulla ole, on siinä avuksi. Perinteisesti lapsia on hakattu ja nöyryytetty, jotta heille ei pääsisi kehittymään tervettä yksilöllisyyttä vaan se olisi jotain niin kummallista, että sen kanssa olisi vaikea liittyä osaksi järjestäytynyttä yhteiskuntaa, mutta järjestäytyneen yhteiskunnan omaksumisen jälkeen tälle on pyritty keksimään sellaisia korvikkeita, jotka eivät tee kansasta kokoelmaa keskenään riiteleviä mielipuolia.

Sukupuoli-identiteetin hämärtäminen on 1800-luvun edistystä, jolla pyrittiin luomaan myönteisillä kasvatusmetodeilla tilanne, jossa lapsi ei käsitä kunnolla, mitä sukupuolta hän edustaa vaan kehittyy poikkeavaksi aikuiseksi, joka kykenee toimimaan osana yhteiskuntaa. Kotona tilanne voi olla kireä ja sekava, mutta sitä se oli aikaisemminkin, joten siinä suhteessa ei menetetä mitään.

Sukupuolen vaihtaminen tuli mukaan kuvaan heti kun lääketiede mahdollisti sen, mutta tärkein päämäärä on yhä tuottaa kummallisia sukupuoli-identiteettejä, joten pääpaino on sillä, että lapsi yritetään saada näissä asioissa niin perusteellisesti eksyksiin, että hän löytää jotain aivan uutta ja kasvaa uskomaan olevansa jotain täysin ainutlaatuista.

Tällainen lähestymistapa on luonnollinen, sillä kippareiden suuret ajattelijat ovat pääosin alkoholisteja ja alkoholi sotkee miehillä hormonitoiminnan siten, että estrogeenitaso nouse ja testosteronitaso laskee. Näin alkoholisoituneesta miehestä tulee siten feminiinisempi ja alkoholistiperheen lapsi voi oppia, että kaikkien ihmisien tulisi olla feminiinisiä, ja mitä kummallisempia käsityksiä ajattelijalla on, sitä enemmän kipparit kiinnostuvat hänestä.

Näistä lähtökohdista on helppo alkaa rakentaa teoriaa, jonka mukaan kukaan ei synny olemaan seksuaalisesti yhtään mitään, mutta hän voi kehittyä mihin suuntaan haluaa ja näin voidaan saavuttaa tilanne, jossa seksuaalisia identiteettejä on yhtä paljon kuin ihmisiäkin on.

Ajatus siitä, että sukupuoliakin olisi käytännössä rajaton määrä, on kippareista erittäin kiehtova ja sen pohtiminen koetaan älykkääksi toiminnaksi. Näin saadaan lopulta ehkä teoria, jota voidaan kokeilla käytännössä.

Hitlerissäkin kiinnostaa kovasti hänen seksuaalisuutensa, koska se on ollut jo kauan keskeinen syy poikkeavaksi kehittymisessä. Se, että hän oli sekaisin, ei ole ongelma, sillä tietäjäkuningas on portti toiseen maailmaan. Hän kuvittelee toisen todellisuuden, houkuttelee kipparit menemään mukaan leikkiin ja yleisen uskomuksen mukaan leikki voi muuttua todeksi. Ongelmaksi koetaankin se, ettei Hitlerin tarjoama maailma toiminutkaan käytännössä ja siihen halutaan löytää syyt, jotta pystyttäisiin kasvattamaan johtaja, jonka tarjoama maailma toimii.

Samasta syystä Mannerheiminkin seksuaalisuus kiinnostaa kovasti, sillä hänestäkin voitaisiin ehkä oppia, millä tavalla johtajahahmo kannattaa kasvattaa häiriintyneeksi. Hän ei aiheuttanut katastrofia, mikä on hyvä asia, joten ehkäpä hänestä löytyisi keino saada toiseen maailmaan astuminen onnistumaan edes kerran. Hän ei pyrkinyt siihen, joten voidaan haaveilla melko vapaasti, mitä hän olisi tehnyt jos hän olisi seonnut kunnolla ja houkutellut kansan mukaansa.

Ehkä hänestä puuttui jotain olennaista, kuten vaikkapa narsistinen persoonallisuushäiriö, joka on avuksi toiseen maailmaan siirtymisessä, mutta kipparit eivät ajattele asiaa tällä tavoin vaan siten, hän oli hyvä, mutta silti puuttui jotain, minkä avulla hän olisi voinut olla vielä parempi.

*

Suomessa tavataan sanoa, että suomalaisia sotilaita täytyy johtaa edestä. Se on tietenkin vain kielikuva, koska sodanjohtoa ei kannata antaa vihollisen ammuttavaksi ensimmäisenä, mutta kuitenkin etulinjassa oleva väki kannattaa tuntea, koska sodanjohto on periaatteessa olemassa vain tarjotakseen sille hyvän sodan. Jos se ei saa haluamaansa, sen mielenkiinto hiipuu ja se voi jopa lähteä kesken kaiken pois.

Vuosituhansien varrella kehittyneet sotataidot kannattaa unohtaa kokonaan, sillä niiden mukaan toimittaessa tällainen kansanarmeija kokisi sotivansa väärään aikaa, vääristä syitä ja väärällä tavalla. Sotaa ei luultavasti edes pystyttäisi aloittamaan, vaikka voitaisiin perustella aukottomasti, että se säästäisi kansan paljon isommalta riesalta.

Sotimisessa täytyy olla röheltämisen meininkiä, eli sen on oltava vähän typerää. Ei haittaa, vaikka se aiheuttaisi tappioita, joita hienoissa teorioissa pidetään täysin tarpeettomina, koska sotilaiden mieliala on se seikka, johon täytyy kiinnittää eniten huomiota. Armeija ei selviydy, jos etulinja päättää lähteä kesken kaiken kotiin, joten sotilaita täytyy sitten viihdyttää keksimällä sellaisia typeryyksiä, joista se ilahtuu.

Voittamisella ei ole kovinkaan suurta merkitystä, koska lopputulos valehdellaan jälkikäteen, mutta täytyy kuitenkin osta pitää yllä voittamisen meininkiä, ja tässä on eduksi jos edustaa shamaanityyppiä, joka pystyy puhumaan jotain aivan muuta kuin oikeastaan tietää olevansa tekemässä.

Ei kuitenkaan ole mahdollista sanoa suoraan, että sotaa voi johtaa vaikka umpihumalassa kunhan ei yritä johtaa sitä kunnolla, koska suomalaiset eivät mielellään paljasta olevansa jotenkin huonompia kuin muut kansat, joten tarvitaan Mannerheimin kaltaisia esikuvia, jotta vastaavasta asemasta haaveilevat yksilöt voisivat opiskella näitä asioita itse ilman, että kiusallisia salaisuuksia tarvitsisi paljastaa koko maailmalle.

Täytyy osata puhua sitä, mitä armeija haluaa kuulla, ja ummistaa silmänsä kaikelta siltä, mitä siitä voi seurata, mutta niin yksinkertainen ajatus kuin tämä onkin, se on kippareille liian vaikea. Heille johtaminen on sitä, että pieni venekerho, joka on ollut näkyvissä asemissa niin kauan, ettei sillä enää ole jäljellä uskottavuutta enää paljon minkään vertaa, löytää jostain henkilön, joka voi yhdistää kansan seuraamaan itseään, ja tämä alkaa sitten ilomielin palvella tätä venekerhoa ja sitten kaikki muuttuu hyväksi.

Tällainen asetelma syntyy vääjäämättä, sillä kokeiltuaan johtamista ja epäonnistuttuaan siinä niin monta kertaa, ettei häntä enää haluta nähdä johtajana, kippari alkaa etsiä suurempaa viisautta peruskäyttäytymisestä. Jos kaikki sivistyksen asettamat esteet saataisiin purettua, niin hän varmaankin voisi ohjailla menestyksellisesti kulissien takaa sellaista henkilöä, joka kykenee hankkimaan itselleen uskottavuutta kansan silmissä.

Tässä ei tietenkään nähdä merkkiäkään suuruudenhulluudesta, sillä kippari ei pysty löytämään itsestään niin isoja vikoja, vaan on olevinaan tervettä ja jopa nöyrää olettaa, että johtaja, jota miljoonat seuraavat, haluaisi olla kuuliainen lemmikki talipäälle, joka ei ole ennenkään onnistunut tekemään mitään kunnolla. Johtaminenkin on yhden laista osaamista ja kaikki osaaminen tarvitsee kipparin mielestä hänen johtajuuttaan, joten se, ettei hän selvästikään osaa itse johtaa, ei oikeastaan tarkoita lainkaan sitä, ettei hän kuitenkin osaisi johtaa muita paremmin.

Suunnitelma tunnetaan koodinimellä valistunut yksinvaltias, mutta jos sitä jaksaa kuunnella niin kauan, että selittelijän keskittyminen alkaa herpaantua, usein paljastuu, että sana yksinvaltias tarkoittaa lähinnä öykkäriä, joka on keskittynyt juomiseen, naimiseen ja vihollisiensa hävittämiseen.

Kippareilta selvästi puuttuu se aivotoiminto, jota tietoisuudeksi kutsutaan, eli se, jolla tarkkaillaan omaa järjenjuoksua ja tunnistetaan siitä virheitä. Sen korvaa selitteleminen, jolla typeryydet yritetään naamioida järjelliseksi toiminnaksi.

Näillä on hirveä uuden Hitlerin pelko, jonka takia pitäisi saada toinen samanlainen, ja alkuperäinenkin oli samanlainen ratkaisu jonkin aikaisemman hirviön pelkoon. Hänet autettiin valtaan maineensa pilanneiden preussilaisien upseereiden toimesta, vaikka hän halveksikin näitä, sillä kippari haluaa johtajaksi jonkun, joka kokee tietävänsä itse kaiken paremmin. Heidän joukostaan valistuneeksi yksinvaltiaaksi sopivaa henkilöä ei löydy vaan siihen tarvitaan vieraita geenejä omaava henkilö, josta olisi toisenlaisissa olosuhteissa voinut olla hyväkin johtaja, mutta joka on rikottu siihen kuntoon, että kipparit tunnistavat hänet johtajaksi.

Syyllinen seurauksiin on siis kansa itse, mutta kippareiden tapa jakaa vastuuta on sellainen, että se kuuluu johtajalle, joka on koulutettu puhumaan sitä, mitä kansa haluaa kuulla, joten jälkikäteen näitä usein pidetään hirviöinä, jotka pilasivat kaiken. Keksitään salaliitoteoria, jonka mukaan huono johtaja juonitteli jotenkin itsensä valtaan, jotta hänet valtaan nostanut järjestelmä voisi jatkaa valistuneen yksinvaltiaan etsimistä.

Seuraava Hitler voi nousta valtaan heti kun se kansalle sopii ja sellainen jostain löydetään, sillä kulissien takana häärivät venekerhot ovat koko ajan valmiita auttamaan hänet valtaan uuden Hitlerin pelossa.

Sama koskee kaikkia myyttisiin mittasuhteisiin kohoavia johtajahahmoja, eli jos suomalaiset saavat joskus uuden Mannerheimin, riippuu kokonaan olosuhteista ja hänen omasta arvostelukyvystään, kuinka hänet myöhemmin muistetaan. Jos kansa ei halua kuulla mitään, mikä ei johtaisi katastrofiin, tai hän ei itse koe sellaisen välttämistä tarpeelliseksi, maineesta kehittyy lopulta huono.

Pohjimmiltaan tässä on kyse arvonnasta, joten se koetaan samalla tavalla pyhäksi asiaksi kuin lottoaminen.

*

Tässä käsitellään paljon natseja ja neuvostoliittolaisia siitä syystä, että ne sopivat tarkoitukseen paremmin kuin Suomen historia, jossa kaikesta mahdollisesta on olemassa monta totuutta ja yhteistä niille on se, etteivät ne ole totta. Muiden asioista suomalaiset pääsevät helpommin yksimielisyyteen, ja he käsitelevätkin niitä mieluummin kuin omia asioitaan siksi, että on mukavaa saada leimattua muut jotenkin tyhmiksi.

Suomalainen totuus natsien ja neuvostoliittolaisien välisestä sodasta on sellainen, että Saksan armeija oli hyvä, vaikka sillä oli jälkikäteen arvioiden hullut johtajat, ja Puna-armeija oli typerä hirviö, jossa ei ollut inhimillisyyttä juuri lainkaan.

Tosiasiassa sota eteni siten kuin se etenee kun tyhmä ja innokas armeija hyökkää älykkään armeijan reviirille. Ensin hölmöläiset houkuteltiin etenemään niin kauas, etteivät he voineet suojella kuljetusjoukkojaan, ja sitten heidät pysäytettiin ja heidän kuljetusjoukkonsa tuhottiin. Sen jälkeen heitä pideltiin aloillaan sen aikaa, että huollon puute sai heidät pakenemaan, minkä jälkeen heitä ajettiin takaa, koska nälkäinen ja varaosien puutteesta kärsivä armeija on niin hidas, että on helppo olla vähän sitä nopeampi.

Myös Suomen armeija oli tyhmä ja innokas. Ennen jatkosotaan lähtemistä oli piirrelty kaikenlaisia Suur-Suomen karttoja ja moni uhosi menevänsä Uralille asti, eikä tällaisia puheita edes oltu kielletty sotilailta, vaikka se kannattaisi tehdä, jotta armeijaa ei saataisi houkuteltua ansaan.

Suomalaiseen mentaliteettiin sellainen ei kuitenkaan sovi, koska röheltäminen on arvossaan, ja siitä syystä typerä Saksan armeija koetaan päteväksi. Sen ylin johtaja oli nojatuolikenraalien kuningas, joka oli lukenut paljon sellaisia kirjoja, joita hänen oli tehnyt mieli lukea, ja keskustellut näistä asioista ahkerasti kollegojensa kanssa. Hänen ympärillään oli järjettömillä ylennyksillä ja kalliilla lahjoilla ostettu sodanjohto, joka kunnostautui pitämällä häntä parhaana sodanjohtajana, mitä kuvitella saattaa. Näiden alapuolella taas oli saksalaisia upseereja, joiden puheissa osaaminen ja luotettavuus olivat olleet arvossaan varsinkin sen jälkeen, kun ensimmäistä maailmansotaa varten tehdyt suuret suunnitelmat oli möhlitty kunnolla ja armeija olikin joutunut piiritystilanteeseen, jossa se heikkeni vähitellen kunnes sen oli pakko antautua millä ehdoilla hyvänsä, eikä ketään oikein huvittanut ottaa vastuuta tapahtuneesta.

Kaikella tällä osaamisella sitten johdettiin joukkoja, jotka olivat onnistuneet uskottelemaan itselleen pystyvänsä selviytymään voitokkaasti mahdottomistakin haasteista.

Normaali suomalainen osaa arvostaa Hitlerin johtamistapaa, vaikkei hänestä henkilönä pitäisikään, sillä nojatuolikenraali on tuskin koskaan päässyt todellisessa maailmassa yhtä lähelle larppaajien fantasia-armeijan johtamista. Hänellä oli kummallinen maailmankuva, joka oli rakenneltu keksimällä ja matkimalla niin oudoksi, että kansallistunteen pohjaksi oli lainattu Italiassa tuolloin suosittu pyrkimys palauttaa Rooman valtakunnan suuruus ja sen päälle oli kasattu sekavista aineksista kokonaisuus, josta melkein jokainen saattoi poimia jotain, mihin oli mukava samaistua. Minkään ei tarvinnut olla totta eikä satujakaan tarvinnut keksiä itse, ja sellaista suomalainen ymmärtää.

Myös suomalainen kansallistunne on kummallinen rakennelma, jossa korostuu keksimisen ja plagioimisen vapaus, ja sen keskeisiin elementteihin kuuluu kansalliseepos, jollainen piti saada siksi, että muillakin oli. Se perustuu Venäjän puolelta kerättyihin runoihin, joita on muokattu niin paljon, että ne on saatu muistuttamaan muiden kansalliseepoksien tarinoita. Se, että ovatko ne todella nykyisessä muodossa osa suomalaisien tai edes Venäjällä asustavien suomalais-ugrilaisien heimojen historiaa, ei ole lainkaan tärkeää.

Lähes samassa asemassa on sellaisiakin kirjoja, jotka ovat rehellistä fiktiota, joten suomalaisien on helppo ymmärtää jopa sitä, että natsit käyttivät kansallistunteensa rakentelemisessa jopa Wagnerin oopperoita, jotka ovat selvästi pelkkä fantasiaa.

Hitler oli suoraan sanottuna pahimman laatuinen paskanpuhuja ja opportunisti, joten hän on vääjäämättä jonkinlainen esikuva niille suomalaisille, jotka haluaisivat kehittyä tällä alalla yhtä hyviksi, ja heitä on paljon. Vaikkei haluaisi jäljitellä hänen politiikkaansa, niin mallia pitää kuitenkin ottaa.

Samoin Saksan armeija oli tuolloin periaatteessa esikuvallinen, vaikkei kaikkia sen tekemisiä hyväksyisikään, koska se totteli tällaista esikuvallista johtajahahmoa. Sekavia ajatusrakennelmia sekalaisista aineksista kasannut besserwisser oli kerrankin arvoisessaan asemassa ja sellaista sattuu suomalaisien mielestä valitettavan harvoin.

Puna-armeija sen sijaan koetaan pelottavaksi siitä syystä, että sitä johdettiin kunnolla. Sitä yritettiin muodostaa mahdollisimman pätevä ja kaikilla oli joku vahtimassa, ettei suoritus mennyt liian ala-arvoiseksi. Stalinkin vain vahti kenraaleita eikä sekaantunut asioihin niin kauan kuin nämä suoriutuivat tehtävistään eivätkä alkaneet kuvitella itsestään liian suuria.

Röheltäminen oli ongelma ja siitä syystä saksalaisilla voitiin tarjota helppoa tykinruokaa etenemisen ajan, jotta näille syntyi mielikuva siitä, että sota eteni suurien luulojen mukaan, mutta ei sekään epäinhimillistä ollut, sillä jos joku ei halunnut lähteä rintamalle röheltämään, hänet vietiin vankileirille ja armahdettiin sodan jälkeen, koska harkintakyky on hyödyllinen ominaisuus ihmisessä. Ne röhelsivät, jotka sitä halusivat, mutta siihen ei ollut pakko osallistua.

Oli myös mahdollista oppia sotimaan kunnolla, sillä perustaitoihin, kuten suojautumiseen ja käskyjen noudattamiseen, kiinnitettiin paljon huomiota, mutta monien mielestä oli kuitenkin luontevampaa juosta sinne, minne nenä sattui osoittamaa, ja heidän nenänsä kannatti saada osoittamaan vaikkapa sinne, missä vihollisella oli paljon aseita, jotta sen ammusvarastot saatiin hupenemaan.

Tykinruoasta huolimatta saksalaiset olisivat jättäneet menemättä ansaan, mikäli heidän armeijassaan olisi ollut edes jotain älyllistä tasoa, koska ei ole mikään pakko mennä niin kauas, että antaa samalla tuhota logistiikkansa. Siitä huolehtiminen ei ole kovinkaan vaikeaa jos ymmärtää sotimisesta edes perusasiat, sillä armeija ei voi olla tehokas, jollei tavara liiku tehokkaasti paikasta toiseen.

Suomessa Hitlerin epäonnistumista on yritetty selitellä jopa hellyttävän sinnikkäästi sillä, että Hermann Göring valehteli ilmavoimien kyvyistä ja Hitler raukka meni ja uskoi kaiken, vaikka lentokoneiden määrä oli valloitettujen alueiden laajuuteen nähden selvästi aivan liian pieni, ja jos se oli liian vaikea ajatus Hitlerille, niin hän huomasi väkisinkin ainakin se, että liittoutuneet pääsivät pommittamaan Saksan alueita melko vapaasti, joten hänen täytyi olla tietoinen siitä, että olisi kannattanut panostaa enemmän puolustuksen kehittämiseen kuin hänelle rakkaisiin ihmeellisiin hyökkäysaseisiin, joista suurin osa ei edes toiminut kunnolla.

Tietäjäkuningas oli arvoisessaan asemassa ja muiden täytyy olla vastuussa siitä, että suunnitelmat menivät kunnolla pieleen.

Aivan samalla tavalla Lenininkin luomaa katastrofia selitellään muiden syyksi poliittisen kentän kummallakin puolella, koska hänkin edusti samaa johtajatyyppiä.

Kippari on ohjelmoitu toimimaan siten, että järjestäytynyt yhteiskunta on korvattava pelkällä haihattelulla, jotta siitä päästään eroon ja sitten voidaan jakautua venekerhoiksi, joten kaikki sen suuntainen toiminta yritetään selittää järjelliseksi myös Suomessa.

*

Periaatteessa Mannerheim oli perinteinen vaalikuningas, jonka johdolla kippareiden on hyvä röheltää, ja hänet valittiinkin myöhemmin presidentiksi. Hän osasi tasapainotella siten, että kansa sai röheltää, mutta se ei kuitenkaan mennyt liian pitkälle.

Suomen sisällä on käynnissä jatkuva valtataistelu punaisien ja valkoisien välillä, ja ongelmalliseksi sen tekee sen, että pahimmat hullut ovat usein sukua toisilleen. Vihaa ja katkeruutta löytyy yllin kyllin, mutta vihollisuuksista huolimatta osapuolet myös tekevät saumatonta yhteistyötä pitääkseen huolen siitä, että ne voivat jatkaa valtataisteluaan. Historiasta siivotaan pois sellaista, mikä ei sovi niiden havittelemaan julkisuuskuvaan.

Natsin yrittivät vallankaappausta 1944 ja sillä oli Suomessa laaja kannatus valkoisien keskuudessa, mutta se on vaiettu kuoliaaksi, sillä punaisilla oli vallankaappausyritys 1948 ja näiden on kannattanut peitellä sitä ja tältä pohjalta on saatu aikaiseksi varsin tehokasta yhteistyötä.

Kaikkien muiden tärkeiden ammattikuntien ohella myös upseerit ovat korviaan myöten mukana tässä vastakkainasettelussa, joten Mannerheim oli hankalassa asemassa joutuessaan pelailemaan suurvaltapolitiikan ohella myös näiden idioottien kanssa ja siksi hänellä oli laaja kannatus niiden keskuudessa, joiden mielestä sotaa ja kärsimystä oli jo ollut jo muutenkin aivan liikaa. Oli kuitenkin kokonaan hänestä itsestään kiinni, ettei hän mennyt mukaan valtataisteluun, sillä Suomessa on helppo vaihtaa puolta. Punainen voi ryhtyä käden käänteessä valkoiseksi ja päinvastoin, sillä näiden joukoissa ei edes odoteta, että kellään olisi pysyviä vakaumuksia vaan poliittinen kanta muuttuu omien etunäkökohtien mukaan.

Luultavasti hänellä vain oli niin paljon vierasta perimää, ettei hän kyennyt kokemaan suomalaisen johtajatyypin toimintaa kiehtovaksi, koska se on periaatteessa vain järjetöntä säntäilyä, jossa seuraukset tulevat yllätyksenä ja vaativat runsaasti peittelyä ja selittelyä.

Hän oli itse asiassa hyvin lähellä Stalinia, joka oli myöskin kasvatettu samalla tyylillä kuin kippareiden karismaattiset johtajat, mutta juuret olivat kuitenkin niin kaukana, ettei lopputulos ollutkaan kävelevä katastrofi.

*

Hitlerin avulla päästään kurkistamaan kippareiden ihannejohtajan mielenmaisemiin, sillä hän oli myös maalari. Hänen tästä puolestaan on puhuttu paljon pahaa ja maalaukset on yritetty tulkita osoituksiksi pahuudesta, mutta ne edustavat varsin normaalia käsitystä taiteesta, koska ne ovat kuin todellisuus suodattimen läpi nähtynä. Nykyisin samanlaista taidetta syntyy käsittämättömiä määriä kun valokuvia muutetaan taiteellisemmiksi kuvankäsittelyohjelmien suodattimilla.

Rehellisesti sanottuna hänellä oli normaali suhde taiteeseen. Sillä ei saavuttanut samanlaista asemaa kuin tavallisuudesta poikkeavalla taiteella, mutta missään tapauksessa siinä ei ollut mitään kummallista.

maisema

hitlermarywithjesus

Hän ei kehitellyt aiheitaan paljon mihinkään suuntaan ja siitä syystä hän olisi vain haaskannut aikaansa taidekoulussa, jossa paneudutaan tähän puoleen. Maisema on vain maalattu sellaisena kuin se on ollut ja siitä on värien avulla pyritty tekemään sellainen, että maalaukseen tekisi mieli astua sisään. Tällainen lähestymistapa sopii postikortteihin eikä hän ollut siinä mitenkään huono, mutta taidemaalarin uralla pitäisi keksiä ihmishahmoille jotain käyttöä eikä vain antaa niiden olla sellaisia kuin ne ovat, koska muuten näkymät eivät erotu massasta.

Alemmassa maalauksessa on Neitsyt Maria Jeesus-lapsen kanssa ja se näyttää siltä kuin hän olisi paennut ongelmiaan tulemalla uskoon, sillä tämä koulukunta on tuottanut runsaasti samanlaisia maalauksia, ja muistakin maalauksista näkee selvästi, että tekijä on yrittänyt haaveilla itselleen paremman maailman. Vasta sodan aikana tehdyt piirrokset varsinaisesti käsittelevät ihmisyyttä.

Se, että lapsuudessaan hulluksi hakattu ihminen tulee uskoon, ei ole mitenkään tavatonta muissakaan kulttuureissa, mutta se, että uskoon tuleminen on vain ensimmäinen askel kohti johtajuuteen johtavaa sekoamista, ei ole tyypillistä useimmille kansoille.

On mahdollista, että kippariheimot ovat muinoin kasvattaneet johtajia toisilleen, sillä vaikka he ovat muutoin ennakkoluuloisia politiikan ulkopuolelta tai jostain kauempaa tulleita poliitikkoja kohtaan, estot katoavat jos tämä puhuu outoja. Nykyinen suvaitsevaisuusmuoti on paljastanut, että vierasperäinen ihminen on kippareille muukalainen ja sellaisena pysyykin, mutta Hitlerkin oli maahanmuuttaja ja silti saksalaiset marssivat hänen alaisuudessaan perikatoon saakka.

Hyvän tietäjäkuninkaan kasvattaminen on tämän kannalta ikävä prosessi, koska hänen mielenterveytensä on saatava sellaiseen kuntoon, että hän lääkitsee sitä paremman puutteessa vaikka oudoilla sienillä, joten on luontevaa olettaa, että nämä ovat olleet kuin seita, joka näyttää pudonneen jostain toisesta maailmasta.

Jostain on tullut mies vailla menneisyyttä ja pää harhoja täynnä ja hänet on sitten valittu johtajaksi, vaikka mistään ei ole voinut arvata, että mitä paketista paljastuu.

Hitlerin maalauksista näkyy selvästi, että hänellä oli silmää kauneudelle. Kuitenkin hän auttoi kippareita luomaan ruman kulttuurin eikä hän suinkaan ollut ainoa natsien johtajista, jossa ilmeni tämä ristiriita, vaan natsien maailman rumuuden luomiseen tarvittiin runsaasti taiteellisuutta, jota käytettiin yksityiselämässä aivan toisella tavalla.

Tämä kielii siitä, että Kolmannen valtakunnan sydämenä ja aivoina toimivat ihmiset, joista oltiin kasvatettu kippareita väkisin, ja seurauksista voi päätellä, etteivät he pitäneet tästä kunniasta, sillä heidät luonut kulttuuri katosi. Preussia ei enää ole, koska koska preussilaiset yllytettiin käyttäytymään liian preussilaisesti.

Hitler ja muut sisäisen kauneuden omaavat natsijohtajat oli kasvatettu väkivalloin palvelemaan aivan vierasta kulttuuria, joten ajatus kostosta ei ole mitenkään kaukaa haettu. Aivan samalla tavalla kippari olisi vihainen jos hänestä tehtäisiin kiduttamalla vaikkapa ovenpönkkä, koska se ei sovi hänen luoteelleen eikä kidutettavana oleminen ole kivaa.

Miksi tehdä joku typerä kostoisku jos voi käyttää taiteellisia kykyjään kippareiden sisäisen rumuuden vapauttamisen sillä seurauksella, että kaikki näkevät, mitä he todella ovat, ja tapattaa näitä prosessin sivuseurauksena miljoonittain?

Jo varhain hulluksi hakatun ihmisen elämä on pilalla, joten kostaminen on varteenotettava vaihtoehto. Sen päätteeksi voi tappaa itsensä, koska mitään hyvää ei enää ole tarjolla, ja kulissipuolisoksi hankitun sosiaalisen kiipijän voi houkutella tappamaan itsensä samalla kertaa, jotta voisi kuolla hyvillä mielin.

Koston puolesta puhuu myös se, että Hitler luonnosteli kansallissosialismista toimivamman version, joka tunnetaan nykyisin sosiaalidemokraattisena hyvinvointiyhteiskuntana. Sitä on vaikea saada sopimaan hänen toimintaansa millään muulla motiivilla, sillä hän ei selvästikään halunnut saksalaisille mitään hyvään. Kaikki näiden sairaimmatkin mielihalut otettiin toteutettaviksi ja sotaan lähdettiin puolustukseen tarkoitetulla armeijalla, joka saatiin vaikuttamaan tehokkaalta hyökkäysarmeijalta propagandan avulla. Kalustosta ja varusteista oli aina pulaa eivätkä ne vastanneet tarpeita ja armeija eteni liian kauas, ja näin saavutettiin tilanne, jossa armeijasta ei voitu pitää huolta ja liittoutuneet pääsivät pommittamaan Saksaa.

Harvinaisen perusteellisen selkäsaunan jälkeen raunioista nousi jotain, mitä hän halusi, eli käytännössä hän käänsi roolit päälaelleen. Väärään kulttuuriin hakattu lapsi varttui aikuiseksi ja muutti kulttuurin mieleisekseen.

Näiden asioiden ymmärtämistä vaikeuttaa se, että varsin harva on viitsinyt suunnitella kippareille sopivaa yhteiskuntaa ja näiden on otettava vastaan se, mitä sattuu olemaan olemassa. Oman oivalluskyvyn kanssa on vähän niin ja näin eikä yhteiskunnasta edes tee mieli löytää mitään korjattavaa, koska sillä pitää voida kehuskella.

Hitler on rakas varsinkin sosiaalidemokraateille, jotka salailevat järjen köyhyyttään haukkumalla häntä, eikä muilla ole varaa huomauttaa tästä, sillä oikeisto rakastaa haukkumansa Leninin luonnostelemaa lainsäädäntöä ja äärivasemmalla haukutaan Stalinia ja rakastetaan hänen luomaan saa reaalisosialismia, joka, toisin kuin puhdasoppinen kommunismi, osoitti merkkejä siitä, että se voisi jopa toimia käytännössä.

Hitler loi jotain tärkeää, joten hänessä ei voi olla mitään hyvää, ettei muille paljastuisi, että kippareiden siirtyminen nykyaikaan on muutaman harvan henkilön ansiota ja yhteinen nimittäjä näille on se, etteivät nämä vaikuta pitäneen kippareista ollenkaan. Vihan ja halveksunnan synnyttämä ymmärrys, joka muistuttaa lähinnä saaliseläimen tuntemista, on jotenkin johtanut toimivan yhteiskuntajärjestyksen ajattelemiseen ja sen hedelmät ovat korvaamattomia siitä syystä, että kaikki muut lähinnä kehuvat itseään ja yrittävät keksiä tekosyitä siihen, ettei suurien ajattelijoiden visioita tarvitse noudattaa jos on kyse korruptiosta tai muista tärkeistä asioista.

*

Tietäjäkuninkaan kasvattamista on mahdollista tarkastella Anders Breivikin avulla, sillä hänen tapauksensa käsittely paljastaa, että se on kipparikulttuurin ytimessä. Totta ei voida puhua, vaikka uskottava valehteleminen onkin mahdotonta.

Tiedetään aivan varmasti, että hän on täysin syyntakeeton eikä hänelle olla suotu mahdollisuuksia kehittyä täysijärkiseksi. Hänen menneisyytensä on pelkkä sairauskertomus, joka alkaa siitä, että hänen äitinsä piti häntä jonain vihamielisenä hirviönä ja isä hylkäsi hänet varhain vaivautumatta koskaan edes selittämään syytä siihen. Myöhemmin hänen huostaan ottamistaan harkittiin pariinkin otteeseen, koska äidin arveltiin käyttävän häntä seksuaalisesti hyväksi.

Yleensä ottaen tällaiset tappajat on tavattu sijoittaa johonkin mukavaan paikkaan, josta ei voi paeta, mutta tässä tapauksessa melkein kaikki ovat kovin varmoja siitä, ettei hänessä ole mitään vikaa. Hän on itsekin sitä mieltä, ja vaikka hänen puheensa ovat yleensä ottaen harhaisia, hänen sanaansa luotetaan.

Myös se on mielenkiintoista, että vaikka häntä pidetään uhkana, silti ei olla vaivauduttu tarkistamaan, paljonko samanlaisia tapauksia on liikkeellä. Ei olisi kovin vaikeaa tarkistaa arkistoista, mihin kaikkeen ei olla tohdittu puuttua millään tavalla, mutta se vaarantaisi tällaisien henkilöiden tuottamisen jatkossakin.

Kippareille on tärkeää kasvattaa kaikenlaista uutta, kuten uusia Hitlereitä, uusia Leninejä ja uusia vaikka mitä. Tästä syystä lapsien annetaan kiusata sellaista lasta, josta halutaan jotain uutta, ja kiusatulle kerrotaan, mitä hänestä halutaan kehittyvän. Tämäkin on osa geeneissä olevaa hajoamiskehitystä, jolla pyritään hajoamaan pieniksi venekunniksi, joten toiminta on avointa, mutta sitä myös suojellaan. Kukaan ei ole ymmärtävinään ollenkaan, mistä kaikkea uutta tulee, vaikka pelottavia henkilöitä osataankin yleensä syyttää siitä, että heitä on kiusattu silloin kun he olivat lapsia, jotta he varmasti muistaisivat olla vihamielisiä.

Ilman tarkempia tietoja on vaikea tietää, mitä Breivikistä on päätetty kasvattaa, sillä tällä toiminnalla pyritään tuottamaan paljon erilaisia vihollisia. Niitä täytyy olla oman aatemaailmankin piirissä, jotta sekin saataisiin hajoamaan. Tulosten perusteella voidaan arvella, että Breivik kasvatettiin puolueen sisäiseksi viholliseksi, koska hän selvästi yritti vallankaappausta. Kasvatus luultavasti meni vähän ylettömyyksiin ja sen takia hän eksyi sitten äärioikeiston pariin onnistumatta kuitenkaan löytämään sieltä uutta kotia. Harharetkellään hän sai kuitenkin aikaa toipua kasvatuksesta ja miettiä asioita sillä tuloksella, että hän päätti keskittyä hankkiutumaan eroon Norjan työväenpuolueesta sen nykyisessä muodossaan.

On myös syytä epäillä, että hän kokee olevansa vain kohtalon tai jumalaisen johdatuksen välikappale, sillä kipparin on mahdotonta ymmärtää, kuinka typerään rotuun hän kuuluu. Jos hänen suhteensa ollaan toimittu normaalin kaavan mukaan, hänestä on kasvatettu määrätietoisesti työväenpuolueen verivihollista ja häntä on pidetty ajan tasalla omasta kehityksestään, joten hän on voinut ymmärtää tilannetta ainoastaan joko tiedostamalla, ettei kippareiden typeryydellä ole mitään rajaa, tai syyllistämällä jotain ulkopuolista voimaa. Jälkimmäinen vaihtoehto tulee kipparilta luonnostaan ja syylliseksi kelpaa aivan mikä tahansa, paitsi surkeat rotuominaisuudet.

Kippareille hulluksi rääkätty Jumalan asettama hallitsija on rakas hahmo ja vasta Oslon pommi.iskun ja Utöyan ammuskelun tasoinen oireilu tekivät Breivikistä niin vaarallisen, että hänen tilansa käsitettiin epäterveeksi. Mitään tarvetta havaita kehityksen suunta ja puuttua siihen jo varhain selvästikään ei ole ollut.

Hänen kaltaisiaan johtajia on varmasti paljon odottamassa hyvää tilaisuutta tavoitella jumalaisen hallitsijan asemaa terveemmillä keinoilla, ja hänen esimerkkinsä näyttää, että kipparit tarvitsevat näitä. Psykoottinen yritys aiheuttaa sisällissota kuvitteellisen temppeliritariarmeijan avulla otettiin aluksi tosissaan ja toivo sen toteutumisesta elää vieläkin, vaikkei siitä ole näkynyt merkkiäkään.

*

Jos etsitään mahdollisimman hyvää esimerkkiä kippareiden kyvystä selitellä tietäjäkuninkaiden elämänvaiheita mieleisikseen, joudutaan palaamaan Hitleriin, jonka viimeisistä vaiheista on kehitelty korkealentoisia teorioita, joissa ei oteta riittävästi tai lainkaan huomioon ilmeisintä seikkaa, eli pommi-iskua, josta hän selvisi hengissä huoneessa olleen raskastekoisen pöydän takia, mutta ei kuitenkaan ollut millään muotoa suojattu sen aiheuttamalle paineaallolle, jonka aiheuttamien kuulovaurioiden on täytynyt olla sitä luokkaa, että moni on tappanut itsensä paljon vähäisemmänkin tinnituksen takia.

Kippareille hänen kuntonsa jotenkin romahti ja lopulta hän teki itsemurha, ja jokainen voi itse keksiä, mistä se johtui. Teorioiden uskottavuus määritellään sen mukaan, miten paljon akateemisessa maailmassa vaikuttavat shamaanit innostuvat niistä, ja jos nämä innostuvat paljon, ei ole ketään uskottavaa henkilöä sanomassa, että teoriasta puuttuu jotain olennaista, ja siitä voi tulla jopa niinkin vakuuttava, ettei sitä saisi kyseenalaistaa ollenkaan.

Totuutta Breivikistä etsitään samalla tyylillä ja tulokset ovat yhtä kummallisia.

*

Kipparikansojen karismaattisien johtajien keskinäiset välit ovat huonot, koska kansat eivät pidä toisistaan ja tunnejohtaminen pyrkii vain kärjistämään ristiriitoja. Niinpä se, että Hitler ja Mannerheim olivat olevinaan liittolaisia, ei merkinnyt oikeastaan mitään ja jossain vaiheessa suhdetta oltaisiin ajateltu uudelleen.

Lähinnä siinä oli kai vain kyse siitä, että Suomen sotavoimat pyrittiin kuluttamaan loppuun sodassa Neuvostoliittoa vastaan, jotta sen liittäminen Saksaan olisi ollut helpompaa, mutta hanke kaatui siihen, että Neuvostoliiton lähestymistapa sotaan oli liian erilainen. Talvisodassa se esiteltiin heikkona vastuksena ja varsinaisessa sodassa saksalaiset houkuteltiin syvälle omalle maaperälle saamaan kunnolla selkäänsä.

Kipparien tunnejohtajien on vaikea ymmärtää vihollista, joka on vajonnut niin syvälle tunnejohtamiseen, että se tarvitsee valtavia tappioita, joilla päästään eroon suuresta määrästä tunneihmisiä.

Stalin oli henkilönä selvästi jotain muuta kuin tunnejohtaja, sillä vaikka hän käytti Leninin tavoin taiteilijanimeä ja hänen henkilöhistoriansa oli tyypillinen tunnejohtajan historia, johon kuuluu perhehelvetti ja sen jälkeiset vaellusvuodet, joiden aikana uusi persoonallisuus kehitetään täydelliseksi, hän ei edes halunnut siihen siihen asemaan vaan pani Leninin raadon säilöttynä vitriiniin ja oli johtavinaan maata tämän puolesta ikään kuin päällysmiehenä, mikä antoi enemmän liikkumavaraa.

Lenin oli ollut nero ja hän vain yritti parhaansa mukaan toteuttaa tämän ajatuksia, joten kaiken ei tarvinnut mennä tunnejohtajan tyylillä vaan voitiin harkita ja tehdä käytännöllisiä ratkaisuja.

Hän oli kotoisin kaukaa Georgiasta, joten kipparit eivät ehkä täysin ymmärtäneet, mikä hän oli, ja hän oli siitä syystä sopivassa asemassa silloin kun alettiin tarvita johtajaa, joka ei mennyt mukaan röheltämiseen. Taustansa takia hän epäilemättä muistutti hulluksi hakattua tunnejohtajaa, mutta perimänsä takia hän suhtautui lapsuuteensa toisin. Hän kehitellyt omaa ihmemaataan, jollaisella kippareiden suuret tunnejohtajat pyrkivät korvaamaan todellisen maailmansa, vaan purki traumansa ja tervehtyi. Hänen isänsä on yritetty pyyhkiä kokonaan pois historiasta ja hänen makunsa naisien suhteen muuttui suuresti sen jälkeen, kun hän oli riidellyt tarpeekseen ilmeisesti äitinsä kaltaisien naisien kanssa.

Tästä syystä hän ei jättänyt jälkeensä raunioita, vaikka siihen oli täydellinen tilaisuus, eivätkä kipparit toisaalta oikein pidä hänestä, koska hänestä puuttui jotain olennaista.

Kansan suosioon päässeitä epäonnistujia voitiin ampua varsin vapaasti, koska jostain piti joka tapauksessa löytää syylliset siihen, ettei Leninin hahmottelema yhteiskunta toiminutkaan käytännössä. Stalininkaan valta ei riittänyt siihen, että hän olisi voinut sanoa suoraan, että tämä oli ollut pelkkä mielipuoli, joten hänen täytyi keksiä kuinka kansan kostonhimo voitiin kanavoida johonkin hyödylliseen.

Olisi kohtuutonta puhua Saksan suorituksesta sodassa epäonnistumisena, koska sillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Armeija rynni tunteen palossa suoraan ansaan ja on olemassa selviä viitteitä siitä, että Hitler menetti motivaationsa johtaa sotaa kunnolla, sillä hän alkoi loppua kohden tehdä typeriä virheitä.

Suomessa toimittiin viisaammin, koska aivotonta röheltämistä ja etnisiä puhdistuksia oli jo kokeiltu sisällissodassa ja niitä hävettiin vieläkin. Sotarikoksia ei alettu tehtailla urakalla ja Saksan rinnalla sotiminen lopetettiin kun saksalaisien puuhat alkoivat mennä liian itsetuhoisiksi. Siksi Suomea kohdeltiin sotien jälkeen lempeästi eivätkä suomalaiset ole koskaan onnistuneet löytämään siihen kunnollista syytä.

Italiassa Mussolini päätti, ettei roduilla ole mitään eroa fasismissa, jotta rotuoppien leviäminen olisi ollut mahdollisimman hankalaa, ja hän määritteli italialaisen tavan sotia sellaiseksi, ettei sillä ollut mahdollisuuksia mennä ylettömyyksiin. Näin sille, että voittajat kohtelivat Italiaa aivan eri tavalla kuin kunnolla seonneita maita, on olemassa selvä syy, mutta suomalaisille syyn löytäminen on itsestä kiinni eikä siitä tahdo tulla mitään, koska sisällissotaa ei tee mieli käsitellä kunnolla.

Suomen johtajille on varattu paikka Moskovassa voiton päivän juhlallisuuksissa, mutta Suomessa sitä pidetään venäläisien salakavalana juonena, jonka tarkempaa luonnetta on vaikea määritellä, mutta jossain on varmasti piilossa se sama viha, jolla järjestelmällisiin etnisiin puhdistuksiin osallistuneet maat pantiin järjestykseen sodan jälkeen ja osa niistä liitettiin Neuvostoliittoon, koska saksalaisia valloittajia oli tervehditty vapauttajina, joiden kanssa voitiin alkaa tappaa vähemmistöjä.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s