Seita

Seita on saamelaisien pyhä paikka. Se voi olla luonnonmuodostelma tai sellaista jäljittelevä rakennelma, koska sen on tarkoitus luoda tietynlaista tunnelmaa, joka auttaa saamelaisia kokemaan olevansa yhteydessä luonnon kanssa.

Muut suomalaiset ovat todiste siitä, että taipumus on perinnöllinen, sillä heillä ei ole saamelaisien luonnonuskontoa, mutta seitoja kyllä riittää. Samaa tyylisuuntaa edustavia siirtolohkareita ja kivikkoja löytyy asutuksen seasta, koska kaikki tällainen mielellään jätetään paikoilleen. Mahdollisuuksien mukaan ympärille jätetään vähän metsääkin, jotta alkuperäinen tunnelma säilyisi, ja jos metsikössä on muutaman sadan metrin pätkä polkua, puhutaan mielellään ulkoilualueesta, koska siellä voi käydä virittäytymässä perisuomalaisiin tunnelmiin.

Näistä asioista ei juuri tarvitse puhua, joten ulkopuolinen voi törmätä seitaan aivan yllättäen sellaisessakin paikassa, jossa ympäristö on täynnä kaikkea sellaista, minkä arvellaan kiinnostavan turisteja.

dscf1259fg

Suomesta ei juurikaan löydy salaseurojen asemakaavaan piilottamia yksityiskohtia, sillä asemakaava sommitellaan mielellään siten, että seidat jäävät paikoilleen.

Niitä ei kuitenkaan ajatella kovin paljon, joten lähinnä saamelaisien alueilla ollaan tietoisia siitä, että osa niistä on keinotekoisia. Muualla kolmen pienemmän kiven varassa nököttävä kivenjärkäle on vain jotain, missä on samaa tunnelmaa kuin luonnollisessa seidassa, eikä tällaisiin yksityiskohtiin juuri olla kiinnitetty huomiota. Niitä suojellaan, kuten muitakin seitoja, mutta suomalaisista vaikuttaa aika käsittämättömältä, että niitä olisi varta vasten tehtykin.

Seidat ovat tärkeitä luultavasti siksi, että ne ovat helpottaneet suunnistamista. Kasvillisuus pyrkii olemaan aika samanlaista, joten vaikeissa olosuhteissa kannattaa kehittyä kiinnittämään huomiota siirtolohkareisiin, joita on parempi käyttää maamerkkeinä. Tästä kielii se, että suomalaiset kokevat seidat jotenkin turvallisiksi ja jotkut saamelaiset käyvät niillä edelleen käymässä kauppaa luonnonantimista. Pienen uhrilahjan uskotaan turvaavan ravinnonsaannin.

Uskonnollinen puoli tulee selvästi siitä, että ne vaikuttavat pudonneen jostain toisesta maailmasta niin kuin kippareiden tietäjähahmotkin. Shamaani on pyhä ihminen, koska hän osaa puhua kummallisia asioita vakavissaan. Hän saavuttanut sellaisen omiin maailmoihinsa eksymisen tason, että hän kelpaa esikuvaksi kippareille, joilla on luonnollinen pyrkimys eriytyä omiin oloihinsa.

Nykyisin tämä näkyy yleensä tarpeena pystyttää seitamaisia patsaita henkilöille, jotka vaikuttavat shamaaneilta.

Jos patsas on pystytetty henkilölle, joka on ollut hyvä jossain ja viitsinyt silti haaskata aikaansa suomalaisien parissa, se on yleensä erilainen. Se viittaa tekemiseen eikä siinä ole shamaanimaista pönöttämistä ja seitamaista jylhyyttä ainakaan yhtä paljon kuin siinä tapauksessa, että joku on jättänyt jäljen suomalaisien ajattelutapaan puhumalla hulluja.

Jotain esittävät tai taiteelliset patsaat eivät ole suomalaisille kovinkaan tärkeitä. Niitä lähinnä ripotellaan koristeiksi, mutta tärkeät patsaat ovat seitamaisia ja niiden luona käydään olemassa yhteydessä johonkin.

*

Seita on mukautumiskykyinen ilmiö ja suomalaiset kykenevät saamaan suunnilleen kaikki mahdolliset rakennelmat vaikuttamaan seitamaisilta. Eduskuntatalo on parlamentin arvolle sopiva seita, ja suomalaiset kunnioittavat sitä, vaikka se onkin ulkopuolisen silmissä aika typerä ja mahtipontinen, koska suomalainen kaipaa siihen sellaista jylhyyttä, mitä muut kansat eivät välttämättä osaa yhdistää näihin asioihin.

Toinen sanantapainen poikkeavuus on se, että suomalaisille tiedekeskus on paikka, jossa voi käydä kokemassa olevansa yhteydessä tieteen kanssa. Se on vähän kuin taidenäyttely, mutta sinne on luotu seitamaisen pyhätön tunnelmaa, minkä johdosta kävijälle voi tulla sellainen tunne, että jossain nurkassa on ehkä paikka, jonne voi käydä jättämässä uhrilahjan.

5

Kun yrittää katsoa netistä, onko vastaavia pyhättöjä muuallakin, löytää tutkimuskeskuksia, mistä syntyy sellainen vaikutelma, että suomalaiset ovat näissä asioissa aivan poikkeuksellisen yksinkertaisia, sillä kehitysmaissakin tiedekeskukset tuottavat lisää tietoa ja messukeskusten tieteisiin liittyvät näyttelyt pyrkivät joko myymään jotain tai houkuttelemaan opiskelijoita joillekin aloille.

Suomalaisen tiedekeskuksen kaltaisia paikkoja alkaa löytyä kun etsii tieteelle omistettuja museoita, mutta niissäkin on erilainen tunnelma. Kyse on enemmän oppimisesta kuin siitä, että oltaisiin yhteydessä johonkin.

Seitakulttuuri on selvästi muuttunut aikojen saatossa, koska Pohjoismaiden nykyinen väestö ei koe kaikkia luonnosta erottuvia kiviripustelmia omikseen ja vaikeimmin käsitettäviä on tavattu selittää jääkaudella ja unohtaa sinne, missä ne sattuvat olemaan, jotta niitä ei tarvitsisi ajatella ollenkaan. Selvästi kyky tehdä niitä itse on löytänyt muuta tekemistä ja alkusuomalaisuuden säilyttänyt väestönosa keskittyy mieluummin olevansa yhteydessä johonkin kuin alkaa tosissaan miettiä, mitä vaikkapa vivuilla olisi mahdollista tehdä.

Alla oleva vähemmän tunnettu seita löytyy Ruotsin Sonesgårdenista ja painaa nelisen kymmentä tonnia. Sitä seuraavassa kuvassa on Suomen Juukasta löytyvä lohkare, joka on kiikkukivi, eli se on aseteltu siten, että sitä on helppo liikuttaa ihmisvoimin vähäsen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kaadettua.

1466156568_0
Tämä Ruotsin Sonesgårdenissa nököttävä kivi painaa noin neljäkymmentä tonnia ja samaa tyylisuuntaa löytyy enemmänkin.
33145801485_48c4216488_o
Tämä Suomen Juukasta löytyvä lohkare on kiikkukivi, eli se on aseteltu siten, että sitä on on helppo liikuttaa ihmisvoimin vähäsen, mutta sitä ei kuitenkaan saa kaadettua.

Näilläkin on varmasti ollut aikoinaan taiteellista arvoa, mutta siitä on niin kauan, että väestö on ehtinyt muuttua. Niitä on jo kauan tavattu pitää luonnonmuodostelmina, sillä kansanperinne tietää kertoa, että niitä on selitetty jättiläisillä ja ties millä taruolennoilla niin kuin siirtolohkareitakin.

Mitään eroa siirtolohkareisiin niissä ei nähdä nykyisinkään, vaan shamaanit selittävät ne siten, että mannerjäätikkö on jääkauden aikana jotenkin asetellut niitä mitä merkillisimpiin asentoihin, ja kansa uskoo, koska tällaiset puheet ovat niin hulluja, että puhujan täytyy olla esikuvallinen henkilö.

Todellisuudessa jääkausi on yhtä tieteellinen selitysmalli kuin jättiläisetkin, koska siirtolohkareet tarttuivat mannerjäätikön pohjaan ja siirtyivät jäätikön pohjan liikkuessa. Ne raahautuivat mukana ja siitä syystä on olemassa rajat sille, millaisiin paikkoihin tai millaisiin asentoihin ne saattoivat päätyä. Ajatus siitä, että sellainen olisi voinut tulla pienen syrjän varassa tulla paikkaan, jossa ei ole kalliossa asianmukaisia raapimisjälkiä, on mahdoton, mutta shamaanit ovatkin sitä varten, että kertovat mahdottoman olevan totta.

Seidoille tuodut uhrilahjat ovat selvästi alun perin shamaaneihin liittyvä käyttäytymismalli, sillä suomalaisilla on voimakas tarve itää huoli siitä, että auktoriteettihahmot saavat päänsä kunnolla sekaisin. Poliitikoilta ei lopu ilmainen viina ja heissä on paljon enemmän alkoholisteja kuin kansassa keskimäärin, koska kansa äänestää mielellään alkoholisteja.

Lääkäritkin ovat arvostettuja henkilöitä, joten heillä on vielä nykyisin oikeus määrätä itselleen neljä litraa pirtua vuodessa, vaikka se on oikeastaan laissa kiellettyä väärinkäyttöä, koska sitä ei enää saisi käyttää ryyppäämiseen. Aikaisemmin he saivat määrätä itselleen pirtua mielin määrin, sillä suomalaisien alkukanteinen auktoriteettiusko menee järjen käytön edelle eikä heitä oikeastaan haittaa jos lääkäri on sellaisessa kunnossa, ettei hän selviydy tehtävistään. Toki hoitovirhe kelpaa riidan aiheeksi, mikä on suomalaisille iloinen asia, mutta luottamus rappioalkoholisteihin on kuitenkin niin pyhä asia, ettei se muutu miksikään, vaikka kirurgi unohtaisi vatsaonteloon tyhjän pirtupullon.

Kaikki anniskelupaikkoihin eksyneet julkisuuden henkilöt yritetään luonnollisesti juottaa humalaan, jotta heihin saataisiin enemmän arvostettuja henkisiä piirteitä, ja niissä esiintyvät muusikot ovat spurgujen jälkeen toiseksi päihdeongelmaisin väestönosa, koska yleisö ei pidä siitä, että joku ei haluakaan lähteä sille tielle. On epäkohteliasta kieltäytyä kun suomalainen tarjoaa viinaa siinä toivossa, että toinen joisi aivonsa pilalle, koska se on merkki kunnioituksesta.

Shamaani voi halutessaan käyttää myös muita päihteitä, kunhan mieli vain pysyy sopivan sumeana. Raittusliike tuli Suomeen siinä vaiheessa kun apteekista alkoi saada ja välissä kokeiltiin jopa kieltolakia, jolla viinan juonnista yritettiin päästä kokonaan eroon. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä vaikka suomalaiset käyttivät muitakin aineita huomattavan paljon, niin suuri osa kansasta luoti vanhoihin perinteisiin, ettei viinan salakuljettamista saatu loppumaan millään ilveellä ja sitä juotiin mielenosoituksellisesti jopa enemmän kuin aikaisemmin.

Entisaikoina muut varmaankin ruokkivat shamaaneja, sillä kunnioituksen arvoisessa tolkuttomassa tilassa on vaikea elättää itsensä luonnonvaraisissa olosuhteissa, ja tästä sitten johtuu, että seidoille tavattiin aikoinaan viedä uhrilahjana ruokaa. Rodulle tyypillinen käyttäytymismalli on vain vaihtanut kohdetta kun on opittu kehittämään shamaanin korvike, jonka kanssa kommunikoimiseen ei liity sitä riskiä, että se alkaisi kännipäissään haastaa riitaa tai ryhtyisi tappelemaan.

Shamaaniksi koulutettaviin henkilöihin liittyy aina se riski, että jossain vaiheessa tulee itsesuojeluvaisto herää ja sitten jonkun nenä murtuu.

*

Maanviljelysväestön päästessä voitolle kulttuuri muuttuu radikaalisti, sillä eri väestöryhmillä on erilaiset estetiikat. Muinaiset megaliitit pyrkivät sulautumaan ympäristöön ja niistä kehittynyt kaupunkikulttuuri pyrkii olemaan kaunis kokoelma yksityiskohtia, mutta maanviljelysväestön näköinen yhteiskunta on erilainen. Siinä on mukana megaliittikulttuuria, mikä ilmene mahtipontisuutena, mutta se on myös koruttomampi ja sisältää patsaita ja muistomerkkejä, jotka läheltä katsottuina täyttävät koko maailman.

tietäjät4.jpg

Patsaissa korostuu viihteestä tuttu tietäjähahmo, joka tietää kaiken paremmin ja näkee taivaanrannassa jotain, mitä muut eivät näe, eli sellainen henkilö, jonka johdolla on hyvä lähteä röheltämään.

Megaliittikulttuuriin liittyvät kasvokivet ovat aivan erilaisia. Ne edustavat suomalaisessa taiteessa edelleen paljon esiintyvää luonnollisien muotojen kanssa leikittelyä ja tärkeintä on tuntunut olevan se, että ne on naamioitu osaksi ympäristöä ja niiden huomaaminen tulee yllätyksenä.

kasvot1.jpg

Taide onkin hyvä keino tutustua niihin aineksiin, joista Suomen kansa koostuu, sillä väestöryhmien sekoittuminen ei ole koskaan täydellistä vaan niiden taipumukset näkyvät selvästi taiteessa.

Suomen vaakunassa on aika foinikialaisittain kuvattu leijona, joka pyrkii koruissa muuttumaan vieläkin foinikialaisemmaksi, ja se herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, joten on varsin mahdollista, että suomalaiset saivat näiltä perimää silloin kauan sitten, kun näillä oli toimintaa Itämerellä. Sitä ei ole niin paljon, että se näkyisi politiikassa, mutta estetiikasta tällaisetkin vivahteen on mahdollista huomata.

leijonat4.jpg

Suomalaiset ovat haluttomia tutustumaan kunnolla omiin juuriinsa, koska se on heille lähinnä yksilöiden välistä paremmuuskilpailua. Lähtökohtana pidetään sitä, ettei kansa ole juurikaan saanut vierasta perimää, jotta omasta sukupuusta löytyvien ulkomaalaisien arvo olisi mahdollisimman korkea.

Tämä on välttämätöntä siksi, että jos historiaa tutkittaisiin kunnolla, muinaiset saavutukset jaettaisiin heimojen kesken, sillä vaikka perimät ovatkin sekoittuneet, on tapahtunut myös eriytymistä takaisin heimojakoon, koska osa ihmisistä suosii lisääntymiskumppaneina erilaisia ja osa samanlaisia yksilöitä. Näin saadaan kehittyneempiä heimoja ja rotuja, mutta samalla hyödylliset piirteet pyrkivät säilymään, koska lisääntymiskumppania valittaessa vahvuudet koetaan kiinnostavaksi piirteeksi.

Näin ollen ei ole mitenkään kaukaa haettua, että Suomesta löytyisi edelleen väkeä, jolla korostuvat foinikialaisien vahvuudet, jos väestöön vain on sekoittunut merkittäviä määriä foinikialaisien perimää.

Merkittävämmät tekijät, kuten vaikkapa se kulttuuri, joka on aiheuttanut kansanperinteessä esiintyvät jättiläiset, olisi helppo jäljittää, koska tarvitsisi vain selvitellä, mistä Suomeen on tullut isokokoisempaa heimoa ja samalla saataisiin selville sekin, mitä osaamista se on tuonut mukanaan, mutta tämä sortaisi pienikokoisia suomalaisia, joilla on oltava yhtäläinen oikeus pitää jättiläisien saavutuksia ominaan.

Saamelaiset ovat pitäneet kiinni oikeudestaan oman heimonsa saavutuksiin ja sen takia heitä pidetään alempiarvoisina, koska tällaista itsekkyyttä ei pidetä oikein sopivana. Noitarummun on oltava myös sellaisen heimon omaisuutta, joka ei ole koskaan oikein edes pitänyt saamelaisista, ja jotenkin olisi keksittävä syyt myös siihen, että sukupuusta löytyvä hollantilainen satamahuora jotenkin antaisi siihen suuremman oikeuden kuin muilla on.

Näissä olosuhteissa on helpointa jättää historia tutkimatta ja kuvitella se jonkinlaiseksi, mikä sopiikin suomalaisille, jotka mielellään rakentelevat itselleen komeampaa historiaa kuin muilla on. Merkkihenkilöt omitaan häikäilemättömästi omalle heimolle ja huonommasta maineesta muistetut henkilöt siirretään muille heimoille.

Todellinen tilanne on se, että tuhannen vuoden takaiset merkkihenkilöt löytyvät laajojen kansanosien sukupuista ympäri maailmaa ja tuhansien vuosien takaiset henkilöt ovat sukua melkein kaikille ihmisille, mutta suomalaisilla on voimakas pätemisen tarve, joka ei yhdisty muihin merkittävämpiin kykyihin kuin valehtelemiseen ja itsekehuun, joten tätä ei vain haluta nähdä.

Suomalaisen olisi turvallista väittää olevansa sukua Egyptin faaraoille, koska se on kuitenkin totta. Ehkä Amazonin sademetsistä löytyy joku heimo, joka ei ole sukua näille, mutta jos on peräisin yhteisöstä, joka on ollut viime vuosituhansina kosketuksissa muuhun maailmaan, sitä ei edes tarvitse vaivautua todistamaan, koska ihmiskunta oli faaraoiden aikaan pieni ja näiden jälkeläiset osallistuneet sen koon kasvamiseen niin kauan, että he ovat tässä vaiheessa osa ihmiskunnan yhteistä historiaa. Suomalainen olisi kuitenkin hullu ja vaarallinen toisinajattelija jos hän väittäisi olevansa sukua faaraoille, koska Suomen kansan historia täytyy vääristellä sellaiseksi, että joku sukupuusta löytyvä tyyppi, joka on ollut edes vähän jotain, erottuu mahdollisimman paljon edukseen.

On totta, ettei Suomessa ole koskaan saatu aikaiseksi mitään kovin ihmeellistä ja nykyaikaisen kulttuurin omaksuminen on vaikeaa, vaikka sen pystyy matkimaan valmiina, mikä todistaa, että geenipoolissa on jotain vikaa. Taiteesta kuitenkin näkyy, että vieraita aineksia on tullut monelta suunnalta, ja oman aineksen riitaisuuden takia taiteita ei tarvitse varsinaisesti edes seurata huomatakseen sen monimuotoisuuden, vaan riittää kun joskus viitsii vilkaista, mikä nyt on saanut suomalaiset rähjäämään toisilleen.

*

Maanviljelijöiden tulo on selvästi vaikuttanut megaliittikulttuuriin, sillä muinaissaarilta eli korkeimmilta, paikoilta löytyy kivimuodostelmia, jotka on helppo tunnistaa ihmisen tekemiksi, mutta alempaa löytyy huomaamattomampia tekeleitä.

Luultavasti näihin asioihin ei olla kiinnitetty ihmeemmin huomiota siksi, että suuri osa megaliiteista on naamioitu maanviljelysväestön takia. Metsästäjillä täytyy olla hyvä hahmotuskyky, jotta tarvitsemansa voi erottaa muusta luonnosta, joten heidän on mahdollista tehdä rakennelmia, joita maanviljelijöiden on vaikea huomata. Näin asutukseen ja suunnistamiseen liittyvät rakennelmat ovat olleet piilossa ja muualle on tehty hämäyksen vuoksi mahtailevia rakennelmia, kuten jonkin syrjän varassa nököttäviä valtavia lohkareita.

Eri väestöjen sekoituttua hyvästä hahmotuskyvystä on tullut harvinaisempi ominaisuus, ja koska maanviljelijöiden tarve on vähentynyt roimasti, heitä parveilee runsaasti muun muassa korkeakouluissa, joissa ei sitten osata tutkia näitä asioita ollenkaan. Iso osa historiaa on vain tehty sellaiseksi, ettei historioitsija näe sitä.

Naamioinnissa on varmasti auttanut se, että kippari näkee sitä, mitä hän haluaa nähdä, ja tämän takia on tehty valtavia kiikkukiviä ja kaikkea muuta vaikuttavaa, mitä maanviljelysväestö ei ole osannut tehdä. Kun niitä ei olla haluttu tajuta ihmisen tekemiksi, kaikki muukin on saanut näkymättömyyden verhon.

Niin sanotuilla siirtolohkareilla on myös selvästi ollut taipumusta kasaantua mäkien päälle ikään kuin alkeellisiksi puolustusrakennelmiksi, mutta asiantuntijoiden mielestä jääkausi on vain jotenkin pudotellut niitä sellaisiin kasoihin korkeille paikoille.

Tällaista asennoitumista näihin asioihin ei löydy muulta, joten on ilmeistä, että se paikallista alkuperää. Se on sitä alkuperäistä kipparihenkeä, mistä yritetään kovasti kehitellä suuruutta, vaikka kaikki todisteet viittaavat siihen suuntaan, että kehitys on aina laahannut muun maailman perässä.

Liian vaatimaton kivikausi ei kiinnosta heitä, koska muualla oli tässä vaiheessa kehittyneempiä kulttuureita, joten täytyy jättää tilaa sille, että löydettäisiin merkkejä vieläkin kehittyneemmästä historiasta ja sitten kipparit voisivat viimeinkin todistaa olevansa kehittyneempiä kuin ruskeat ihmiset, joiden historiaa he mielellään ihastelevat samalla tavalla kuin sitä, mitä lapset askartelevat leikkikoulussa. Aina on varaa neuvoa, vaikkei mitään onnistuttaisikaan selittämään.

Suomen muinaishistorian tutkimisen käänteentekevä kohta oli se, että säveltäjänä maineensa hankkinut Jean Sibelius löysi kalliomaalauksia eikä viitsinyt pitää sitä salassa akateemikkojen iloksi. Siitä on jo noin sata vuotta eikä sen jälkeen vastaavaa ole tapahtunut, joten mitään ihmeempää edistystäkään ei ole tapahtunut. Kalliomaalauksia on lupa löytää, mutta paljon muuta on piilossa välillä näkyvilläkin paikoilla.

*

Seuraavat seidat edustaa nykyaikaa. Ensimmäinen on ulkoisesti kuin merkkihenkilölle omistettu patsas ja toinen kuin samanlaisen henkilön hauta, mutta suomalaisille näissä asioissa tärkeintä on sisältö. Patsas on joko hieno tai huono riippuen siitä, mitä se edustaa, koska se ei ole suomalaisille taideteos vaan kulttiesine, jonka avulla voi kokea kuuluvansa johonkin.

Joltain itäeurooppalaiselta kaatopaikalta varmaan löytyisi melkein samanlainen patsas, jossa olisi vain erilaiset kasvonpiirteet, mutta suomalaisiin se ei tekisi ollenkaan samanlaista vaikutusta. Ulkoisia eroja näissä seidoissa on niin vähän, että ulkopuolisen on mahdotonta päätellä niiden avulla, kuinka niihin suhtaudutaan. Joskus on raaskittu antaa vähän vihjeitä siitä, mitä henkilö on saanut aikaiseksi tai ketkä häntä arvostavat, mutta se ei selvästikään ole välttämätöntä.

Nimi sentään tavataan mainita, joten nämä asiat voi halutessaan tarkistaa jostain muualta, mutta siltikään ei välttämättä ymmärrä, mitä hän suomalaisille merkitsee, koska näistä asioista on olemassa virallinen totuus, joka on keksitty ulkopuolisien hämäämistä varten, ja se, mitä mieltä suomalaiset ovat, on yleensä aika eri asia.

Seidat on omistettu Johan Ludvig Runebergille, jolla oli tärkeä rooli suomalaisuuden kehittymisessä. Itse hän koki olevansa enemmänkin ruotsalainen ja siten parempi kuin muut suomalaiset, mutta hänen mielenmaisemansa olivat niin suomalaiset, ettei häntä juuri tunneta Ruotsissa. Suomessa kaikki heimot ovat tällaisia, joten asenne ei ollut este siinä vaiheessa kun hänestä tehtiin kansallisrunoilijaa ja valintaan ollaan oltu tyytyväisiä myöhemminkin.

Arvostus johtuu siitä, että hän ymmärsi suomalaisen tavan sotia ja kirjoitti hävitystä sodasta hauskan runokirjan, jossa sankaruus on lähinnä sitä, että pitää sotimisesta, ja asennoitumista on jäljitelty suomalaisessa kertomakulttuurissa ahkerasti, koska se toimii.

Tästä ansiosta johtuen patsaan oikean käden päälle asetetaan usein uhrilahjaksi viina- tai kaljapullo. Se on yleensä juotu jo valmiiksi tyhjäksi, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että ilmaistaan henkilön olevan niin tärkeä suomalaiselle kulttuurille, että hänen pitäisi juoda aivonsa pilalle jos hän olisi vielä elossa.

DSCF1393.JPG

20170423_124143.jpg

DSCF1402

DSCF1405.JPG

Runebergin kirjoittamaa Vänrikki Stoolin tarinoita käytettiin aikoinaan Saksassa nostattamaan hyvää tunnelmaa sotaa varten, mutta sen suosio romahti nopeasti, koska tunnelma ei sopinutkaan saksalaisien käsitykseen sotimisesta. Hekään eivät ole siinä kovin hyviä, mutta he mielellään pärjäävät hyvin ennen kuin alkavat saada selkäänsä yrittäessään valloittaa liikaa, joten suomalaisien tyyli, jossa hosutaan jotain siinä toivossa, että onnistuttaisiin tekemään jotain kunnolla, ei istu kansanluonteeseen ollenkaan.

Kirja käsittelee Suomen sotaa, joka on hyvä aihe jos haluaa käsitellä sotimista siten kuin suomalaiset sen ymmärtävät, koska sen etenemistä ei haluttu ymmärtää. Venäläiset tulivat väellä ja voimalla ja Ruotsin armeija joutui kerta toisensa jälkeen perääntymään kunnes koko nykyinen Suomi oli venäläisillä.

Sitä yritettiin selittää siten, että taistelut olivat voitokkaita, koska niissä ehti tulla vain vähän tappioita, ja pienen levon jälkeen varmaan päästäisiin etenemäänkin, joten vääjäämätön tuli yllätyksenä. Myöhemmin sitä seliteltiin lisää, koska kipparit eivät voi tunnustaa hävinneensä sotaa vaan se pitää jotenkin selittää voitokkaaksi, mutta tällä kertaa tappio oli niin ilmeinen, että vasta noin neljän kymmenen vuoden kuluttua Runeberg onnistui tekemään sen yksinkertaisesti kiinnittämällä huomiota aivan muihin seikkoihin kuin lopputulokseen. Se oli lopputuloksesta huolimatta kuitenkin hyvin sodittu.

Tällaiseen nerouteen kannattaa pyrkiä jos haluaa Suomessa ikuisen maineen.

*

Seita on edelleen usein myös jotain, mikä on tullut toisesta maailmasta, mutta enää ei tarvitse ihmetellä siirtolohkareita vaan tällaisia esineitä saa kaupasta.

Nykyaikaiset työkalut ovat tehneet suomalaisiin suuren vaikutuksen, koska ne ovat jotain vierasta. Muotoilussa on keskitytty käytännöllisyyteen ja tällainen kannustaa suomalaista haaveilemaan toisesta maailmasta, mihin tällaiset esineet kuuluvat, eivätkä niinkään keksimään niille jotain käyttöä.

80-lukulainen heavy metal -musiikki on muusta maailmasta poiketen Suomessa edelleen suosittua, koska se etsii innoitusta verstaalta ja yhdistelee sieltä poimittuja elementtejä televisiosta tuttuun fantasiaviihteeseen. Se on tavoittanut suomalaisuudesta jotain hyvin olennaista antamalla taiteellisen ilmeen työkaluille ja sille ympäristölle, jossa niitä käytetään. Kaikki on epäluonnollista seinällä roikkuvassa tyttökalenterissa esiintyviä malleja myöten, mutta siellä aikaansa viettävä suomalainen haluaa kokea sen todelliseksi maailmaksi, koska siellä olisi muuten liian ikävää, ja siksi muunlainen musiikki ei sovi sinne kunnolla.

sorvin teriä

Sorvin terät ovat mainio esimerkki suomalaisien suhtautumisesta muotoihin ja työkaluihin, sillä niissä ei ole mitään ylimääräistä. Varsinkaan metallia sorvatessa ei ole lainkaan varaa ottaa taiteellisia vapauksia, sillä on muutenkin vaikea tehdä kappale, joka kykenee leikkaamaan metallia.

Reunojen muodot ovat tarkalleen sitä, mitä leikkaamisen tarvitaan, ja muu kuviointi on tarkoitettu lastun katkaisemiseen. Väri taas tulee terän materiaalista tai sen pinnoitteesta.

Yllä olevasta kuvasta ei näy, mikä on mitäkin, jollei tunne sorvin teriä, sillä ne eivät noudata mitään muuta logiikkaa. Edes markkinointi ei vaikuta asiaan vaan ylhäällä oikealla oleva varsin hintava terä näyttää varsin vaatimattomalta.

Kuvan keskellä taas on pikateräksen palanen, josta voi tehdä itse sellaisen terän kuin tarvitsee. Suomessa sitä kutsutaan säästöpalaksi, koska työnantajaa pidetään pihinä jos se on haluton ostamaan turhan takia pieniä teriä, joiden kanssa kuumeneminen on aina ongelma. Jopa ylhäällä oikealla oleva terä, jonka pinnoite heijastaa suurimman osan kitkan tuottamasta lämmöstä lastuun, on turhan pieni kestääkseen lämpöä kovin hyvin, kun taas pikateräksestä pystyy tekemään edullisesti massiivisen terän, joka kestää lämpöä hyvin pelkän massansa takia.

Pikateräksestä saa myös tarkalleen sellaisen terän kuin tarvitsee, kun taas sarjavalmisteiset terät harvemmin soveltuvat täydellisesti mihinkään, ja ne voi teroittaa uudelleen kun ne tylstyvät. Ylhäällä oikealla olevassa terässä on se ongelma, että se on tarkoitettu sekä kärjellä että kyljellä leikkaamiseen, minkä seurauksena kärki kuumenee helposti liikaa kun leikataan kyljellä. Leikkuunestettä on pinnoitteesta huolimatta pakko käyttää, mikä tekee niiden käyttämisen vaikeaksi suomalaisille, jotka takertuvat mieluummin siihen, että se leikkaa terästä jopa paremmin kuin kuuma veitsi voita. On ammattitaitoa tajuta, ettei se sovellu kyljellä leikkaamiseen mitenkään mahdottoman hyvin tämän toisen ominaisuuden takia.

Suomalaiset pitävät pienistä kertakäyttöisistä teristä niin paljon, että heille hyvä työkalu selvästikin on jotain ihmeellistä, mikä heitetään pois käytön jälkeen. Terän valmistaminen itse ei ole mahdottoman vaikeaa, koska tarvittavat muodot voi katsoa taulukosta, eikä mikään estäisi pikateräksisien terien valmistamisen automatisointia, jolloin niitä voisi ostaa rautakaupasta, mutta suomalainen mieluummin kuitenkin ostaa pienen ja kalliin terän, jonka tilalle pitää kohta vaihtaa toinen.

Kertakäyttöiset terät on oikeastaan tarkoitettu teollisuusroboteille, jotka voidaan ohjelmoida siten, että tällainen terä kestää kohtuullisen kauan.

Työkalut ovat ylipäätään suomalaisille vain jotain kertakäyttöistä eikä niistä pidetä huolta, mutta kuitenkin myös hyvät työkalut kiinnostavat kovasti. Ne ovat parhaimmillaan silloin kun päästään rikkomaan jotain kallista, minkä ominaisuuksia ei oikeastaan kyetä edes ymmärtämään.

Tämä koskee myös suomalaisien omia työkaluja, mutta työpaikalla taipumus pyrkii vapautumaan, jolloin päästään näkemään, ettei työkaluja todellakaan tee mieli pitää kunnossa. Niitä voi hukata ja jättää ulos ruostumaan.

Hitsauspuikkojen käsittelyssä tämä näkyy erityisen selvästi, koska suomalaisilla on taipumusta ajatella, että sellainen pitää heittää pois jos se ei syty ensimmäisellä raapaisulla, ja niitä voi jättää jonnekin lojumaan suuriakin määriä. Niiden ominaisuuksia osataan ihastella jos kyse on kalliimmista puikoista, mutta silti niitä voi panna huolettomasti ämpäriin ja jättää sateeseen kastumaan, jolloin ne menevät heti pilalle. Myös varastoiminen pyrkii olemaan sitä, että ne ovat vain jossain, missä niihin ei kompastu, vaikka ne ovat arkoja väärälle ilman kosteudelle ja lämpötilalle.

Suhtautuminen työstettävään materiaaliin on luonnollisesti samanlainen, mikä tekee osaltaan suomalaisen työvoiman käyttämisen hyvin kalliiksi, vaikka siihen vaikuttaakin enemmän se, että kaikki käsittävät tuottavan työn järveksi, jonka antimet eivät lopu kesken, vaikka kaikki kahmisivat niitä täysin pidäkkeettömästi.

Isossa firmassa niitä voi haaskata suhteellisen vapaasti, koska sellainen pystyy sopeutumaan suomalaiseen kulttuuriin. Julkiselle sektorille tehdyistä urakoista voi rokottaa ylimääräistä, koska siellä suhtautuminen rahaan on samanlainen, ja näin muukin toiminta saadaan vaikuttamaan järjelliseltä valtavasta hävikistä huolimatta.

Suomalaisien suhtautuminen työkaluihin on selvästi kaksijakoista ja se johtuu luultavimmin siitä, etteivät suomalaiset ole kovinkaan hyviä tekemään niitä, jolloin lopputuloksesta ei kannata pitää hyvää huolta, mutta ne ovat myös kuin seita, jossa on jotain mystistä.

terä

Jos sorvin terän irrottaa luonnollisesta ympäristöstään ja sen yrittää käsittää ihmissilmää miellyttäväksi esineeksi, päästään siihen, kuinka suomalaiset suhtautuvat niihin. Se on jotain ihmeellistä, mikä on tullut toisesta maailmasta, ja sillä voi tehdä asioita, jotka eivät vaikuta mahdollisilta. Hyvin pienellä esineellä voi leikata suuria määriä terästä ilman, että sanottavammin kuluisi.

IMG_20171005_130010

Huoleton suhde roskaamiseen auttaa osaltaan ymmärtämään heidän käyttäytymistään, sillä pois heitetään suunnilleen mitä tahansa. Hintavat Leathermanin monitoimityökalut ovat suosittuja, koska niissä on jotain ihmeellistä, mutta ne menevät helposti rikki jos niitä ei osata käyttää, minkä jälkeen sellaisen voi heittää pois, vaikka sen voisi viedä korjattavaksikin. Edes lahjakaiverrus ei anna niille mitään tunnearvoa vaan rikkoutunut työkalu on pelkästään turha. Siellä se sitten lojuu tien laidassa tai ties missä todistamassa, että Suomi on pohjimmiltaan täysin vieras paikka.

Suomalaiset megaliitit eivät ole paljon minkään näköisiä, joten niiden kuvitteleminen joksikin on selvästi ollut tärkeää, ja niiden katoaminen näkymättömiin suomalaisilta kertoo siitä, että jokin on muuttunut ja sen takia ne kuvitellaan nykyisin eri tavalla kuin ennen muinoin. Ehkä muualta tullut perimä on muuttanut taitovalikoimaa tai ehkä kyse on vain siitä, ettei nykyisin tarvitse osata liikutella kivenjärkäleitä, mutta kuitenkin ne nähdään siirtolohkareina. Jääkausi on vain jotenkin ripotellut niitä mitä merkillisimpiin asentoihin ja ennen tätä teoriaa kerrottiin tarinoita jättiläisistä.

Kyse voi olla vain siitä, että jääkauden aikana ei ollut metsiä, joten ei voitu rakentaa puusta, ja metsien tultua unohdettiin kivien käyttö. Vanha osaaminen ja kaikki sillä tehty on vain hylätty tarpeettomana eikä kukaan ole pian osannut kertoa, mistä megaliitit ovat tulleet, koska enää ei ole tarvinnut osata liikutella kivenjärkäleitä ja vipujen ja ehkä väkipyörienkin käyttäminen on selvästi ollut tämän aikakauden huippuosaamista, joka on unohtunut ensimmäisenä.

Suomalainen kulttuuri ylipäätään kehittyy pitkälti siten, että elämään ilmestyy uutta tavaraa, johon suomalaisien on sopeuduttava. Sähköistyminen johti sähköisen musiikin yleistymiseen ja tietokoneistumisen takia kaikenlaisen elektronisen musiikin yleistymiseen. Akustinen musiikki on jo niin vierasta, että valtion täytyy tukea sitä, jotta sekin säilyisi, vaikka ei sekään ole Suomessa vielä kovin kauan ehtinyt olemaan.

Vanhaa suomalaista runonlaulantaa ei oikeastaan edes tunnisteta suomalaiseksi kulttuuriksi, sillä suomalaisien maku muuttuu nopeasti. Ensin radiosta kuuluu jotain vierasta, sitten suomalaiset alkavat jäljitellä sitä ja lopulta se on suomalaista. On saatu taas uusi äänimaailman seita ja se on kappale aidointa suomalaisuutta.

Illuusio siitä, että suomalaisilla olisi pysyvää kulttuuria, on syntynyt maatalousyhteiskunnan aikaan, jolloin pyrittiin rakentamaan kunnolla, koska kansa on erittäin eripuraista. Jos talo meni asumiskelvottomaan kuntoon, ei välttämättä ollut miellyttävää majailla muiden nurkissa, joten se kannatti tehdä mahdollisimman hyvin ja tämä johti sitten siihen, että kaikki rakennukset olivat aika samanlaisia, koska niissä kaikissa käytettiin parhaita tunnettuja menetelmiä.

Teollistuminen teki rakentamisen helpoksi ja pilalle menneen kodin tilalle voi etsiä kulkuneuvojen ansiosta toisen vähän kauempaakin, mikä johti siihen, että rakentamisen taso romahti. Mitään ei haluttu tehdä enää kunnolla vaan rakennukset alettiin suunnitella kestämään joitakin vuosikymmeniä eikä niitä edes viitsitty tehdä kovin huolellisesti.

Rakennuksien homehtuminen on suomalaisille rakas asia, jota joudutaan rajoittamaan lainsäädännöllä, koska sen kansanterveydelliset vaikutukset käyvät kalliiksi. Silti myyntiin tulee omakotitaloja, joissa seuraava asukas sairastuu heti vakavasti, ja tiedetään olevan kerrostaloja, joissa kukaan ei huomaa mitään vikaa, mutta joista pois muuttaminen on helppo keino päästä eroon kroonisista sairauksista. Julkisien rakennuksien homehtumista suojellaan jos se vain on mahdollista. Jos hallinto ei ole olevinaan tietoinen asiasta ja oikeuslaitos haluaa mennä mukaan leikkiin, niin kaikki on hyvin, vaikka väkeä sairastuisikin.

Myös rikkinäisiin viemäreihin suhtaudutaan mielellään samalla tavalla. Varsinkin likaviemäristä tietää, milloin sellainen vuotaa, mutta suomalainen mielellään tottuu hajuun ja antaa vuodon pahentua eikä muiden välttämättä kannata huolestua sen enempää, sillä järjestelmä pyrkii noudattamaan suomalaista järjenjuoksua eikä välttämättä pidä tarpeellisena muuttaa tapojaan pienen ihmismäärän takia.

Vaivattomin tapa suhtautua slummiutuviin kouluihin ja työpaikkoihin on etsiä tilalle parempia ja jättää alkuasukkaat nauttimaan omasta kulttuuristaan täysin siemauksin. Sille ei mahda mitään, koska sama kansa on muuten puhtauteen liittyvissä asioissa aivan vainoharhainen. Pöly ja tahrat ovat itse pahuus ja pesuaineiden täytyy tappaa mikrobeja mahdollisimman tehokkaasti, mutta jos terveys menee homeen takia, niin menköön.

Kyse on pohjimmiltaan siitä, että suomalaiset haluavat elää jääkauden loppua vastaavassa ympäristössä, jossa asumukset homehtuivat kosteuden takia helposti, mutta nykyaikaista pölyä ja likaa ei juuri esiintynyt.

Ilmaston lämpenemiseen reagoitiin Suomessa nopeasti. Usko siihen levisi vauhdilla ja pian lähdettiin siitä, ettei lumisia pakkastalvia enää tulisi, jolloin oli mahdollista alkaa rakentaa vieläkin huonommin. Vastaväitteitä ei haluttu kuunnella ollenkaan ja näin saavutettiin tilanne, jossa hallin katto ei välttämättä kestä lunta eivätkä teiden ja raitateiden pohjat taatusti kestä routaa kunnolla, koska rakennusmääräykset eivät ole olleet aikoihin tästä maailmasta, mutta tällaiset asiat eivät huolestuta kansaa, koska ollaan saavuttamassa alkuperäinen tilanne. Koko maa on kuin kaatopaikka vanhan kertakäyttörakentamisen jäljiltä niin kuin silloin kun kalastajakansa vietti liikkuvaista elämää ja rakensi väliaikaisia asumuksia tarpeen mukaan.

Venäjällä kipparit ovat käyneet aivan erilaisen vapautumisen, jossa hyödynnettiin aluksi sisällissodasta saatuja kokemuksia rakentamalla röheltämällä kaikenlaista, mistä ei ollut edes tarkoitus tulla kunnollista. Tilanteen rauhoituttua kehittyi neuvostoliittolainen kaatopaikka, josta kehittyi edelleen venäläinen kaatopaikka, joka on hyvin samankaltainen kuin edellinen kehitysvaihe, mutta nyt näkyy, että valvontaa on selvästi aiempaa vähemmän.

Suomi on saavuttamassa hyvin samanlaisen slummiutumisen aivan toista kautta, mutta tulokset ovat niin samankaltaisia, että he varmaankin viihtyvät slummissaan yhtä hyvin kuin venäläiset omassaan.

On mahdollista, että seitakulttuuri johtuu rakentamisesta, koska nykyaikaisessa rakentamisessa on samoja piirteitä. Kaiken täytyy näyttää jotenkin oudolta, ja jos rakennuksessa on myös jylhyyttä, niin sitten se vasta hieno onkin. Tämän takia on kannattanut luopua perinteisistä harjakatoista, vaikka jylhän tasakattoisen rakennuksen katto ei kestäkään samalla tavalla lunta ja alkaa vuotaa paljon helpommin.

Suomalaisien suhde työkaluihin on selvästi sellainen, että he ovat kehittyneet poimimaan jotain käyttökelpoiseksi tiedetyn näköistä, mikä on heitetty pian pois, ja myös rakennusmateriaalien käytössä esiintyy samaa huolettomuutta, joten seita voi pohjimmiltaan olla miten kuten kyhätty asumus, joka on vähän erilainen kuin muilla.

Lapissa seita on edelleen joko luonnonmuodostelma tai rakennelma, joka näyttää seidalta, ja etelässä siirtolohkareteorian kannattajat kykenevät löytämään samanlaisia muotoja satojen ja tuhansien siirtolohkareiden joukosta ja tunnistamaan ne siirtolohkareiksi. Joku aivan satunnaisessa asennossa makaava tavallisen näköinen lohkare ei kiinnosta yhtä paljon vaan hyvän siirtolohkareen on oltava kuin seita.

Suomalaisien tapaa kyhätä vapaamuotoinen hökkeli ei ole juurikaan tutkittu, mutta on oletettavaa, että jääkauden lopulla talviasuttaviin rakennelmiin on käytetty maa-ainesta, joka eristää varsin tehokkaasti ja kestää jäätyneenä myrskyjä. Seita voisi edustaa tällaista kumpumaista rakennusta ja jylhyys voisi johtua siitä, että sen muoto näyttää kestävän säätä. Niissä on jotain turvallista ja niihin suhtaudutaan kuin eräänlaisiin naapureihin. Niihin liittyy jotain näkymättömiä henkimaailman olentoja ja uhrilahjat voi tulkita siten, että sille tuodaan palkkioksi jotain kun on metsästetty tai kalastettu sen mailla.

Suomalaisien suhtautumisesta veitsiin näkee selvästi, että he ovat tällaisissa asioissa joustamattomia, ja on oletettavaa, että muukin elämiseen ja asumiseen liittyvä peruskäyttäytyminen istuu heissä yhtä tiukassa.

*

Seitakulttuuri vaikuttaa levinneen skandinavialaisperäisien normannien mukana Britteinsaarille ja ottaneen omikseen sikäläisiä kivikauden ihmeitä, joihin suhtaudutaan hyvinkin tutulla tavalla.

Useiden vuosikymmenien hössöttämisen jälkeen on yhä epäselvää, kuinka Stonehenge on rakennettu, vaikka samalla vaivalla sen olisi voinut rakentaa kivikautisin menetelmin moneen kertaan. Jopa se, että se on sijoiteltu taivaankappaleiden mukaan, on olevinaan suuri ihme, vaikka metsästäjä-keräilijäkansat ovat tavanneet olla tietoisia sijainnistaan, koska se on elämäntavan perusedellytys.

Sen ympärillä ei selvästikään hyöri Britteinsaarien alkuperäisväestöä, joka on tehnyt kivestä paljon kaikenlaista, vaan jotain aivan muuta.

Jossain vanhassa sarjakuvassa Stonehenge restauroitiin ja se alkoi vetää puoleensa aaveita, jotka muodistivat lopulta uhan koko maailmalle. Se saattoi olla Flash Gordon, joka sitten pelasti maailman rakentamalla siitä kopion Kuuhun ja rikkomalla alkuperäisen. Hössötykseen ei muutenkaan suhtauduttu alkuvaiheessa samoin kuin nykyisin, mutta kun tarpeeksi kauan jatkaa valitsemallaan tiellä, jossain vaiheessa kriitikot luovuttavat.

stonehenge
Modernin legendan mukaan Stonehengen kiviä on joskus vain vähän suoristeltu, mutta totuus on, etteivät ne ole aivan alkuperäisessä kunnossaan tai alkuperäisissä paikoissaan.

Toinen selvä merkki siitä, että Britanniaan on tullut runsaasti skandinaavisia vaikutteita, on käynnissä oleva pedofiiliskandaali. Koko ajan paljastuu lisää ja ulkopuolisien on vaikea käsittää kuinka näin laaja toiminta on saatu pysymään salassa, vaikka siihen ei tarvita kuin skandinaaviset mielenmaisemat, joissa pedofilia on normaalia.

Siitä voidaan antaa lieviä tuomioita ja julkisuudessa voidaan sitä käsiteltäessä keskittyä olemaan huolissaan siitä, ettei kiinni jääneitä pedofiileja vain mitenkään leimata, koska se ei ole oikeasti vakava asia vaan se on kiellettyä lähinnä siksi, että on kannattanut mennä mukaan kansainvälisiin sopimuksiin, jotka kieltävät sen.

Ruotsalaiset ovat ovelana kansana onnistuneet jopa sallimaan sen, että ulkomailta käydään ostamassa suunnilleen orjiksi kasvatettuja alaikäisiä vaimoja. Se on olevinaan sallittua maahanmuuttajia varten, mutta ei ole olemassa mitään tilastoa siitä, ketkä lapsimorsiamia hankkivat. Tällaisien pariskuntien tekemistä avioehdoista päätellen kantaruotsalaiset solmivat näitä avioliittoja enemmän kuin maahanmuuttajat, mutta sen parempaa varmuutta asiasta ei ole. Sen sijaan on huomattu, että viranomaiset ovat joissakin tapauksissa hyväksyneet avioliiton nuoremmankin puolison kanssa kuin mitä laki sallii, ja varmaan tällä on jotain tekemistä sen kanssa, ettei asiasta ole saatavilla kunnollisia tilastoja.

Naisien aseman tiedetään olevan näissä asioissa jo valmiiksi hyvä, sillä moni tuomion saanut miespuolinen pedofiili kokee kärsivänsä syrjinnästä, koska naispuolisia kollegoja suojellaan vieläkin enemmän. Heitä jää kiinni harvemmin kuin miehiä ja heidän saamansa tuomiot ovat vieläkin lievempiä kuin ne, joilla miehiä kiusataan.

Muuallakin Itämeren ympäristössä esiintyy pyrkimystä laskea avioliiton solmimisen alaikärajaa yhä alemmas sillä tekosyyllä, että maahanmuuttajat tarvitsevat omat kulttuurinsa, mutta kippareiden suhde lapsipornoon paljastaa, että nämä asiat koskettavat heitäkin ja tarkoitus on ehkä solmia joskus avioliittoja vielä nuorempien kanssa kuin maahanmuuttajat.

Lapsipornon levittämiselle onnistutaan varsin harvoin tekemään mitään itse. Kun jossain kaukana saadaan Internetin avulla kiinni kipparimaidenkin pedofiileja, niin silloin kipparimaissakin pidätetään joukoittain pedofiileja ja se on olevinaan suuri uutinen, vaikka vieläkin suurempi uutinen syntyy siitä, että kipparimaiden tiedotusvälineet saavat vihiä siitä, että muualla käytetään pedofiilien metsästämisessä tehokkaita keinoja. Silloin alkaa ulina ihmisoikeuksista, jotta lapsipornon levittäminen muuttuisi turvalliseksi harrastukseksi.

Varmemman vakuudeksi sen levittämisen estämiseksi ei keksitä itse oikeastaan mitään ja väki muuttuu epätodellisen avuttomaksi heti kun näistä asioista tulee puhe. Laki vain jotenkin sallii sen katsomien jos se ei sijaitse fyysisesti omalla kiintolevyllä eikä tilanteelle jotenkin mahdeta mitään, vaikka lakeja osataan muuttaa muissa yhteyksissä. Välimuistia muisteta tässä yhteydessä ollenkaan, vaikka kaikki tietävät siitä heti kun on kyse omien nettiharrastusten jälkien peittelystä.

Suurisuuntaisin tämän alan hanke oli Suomen lapsipornomuuri, jota ei edes yritetty tehdä kunnolliseksi. Suodatettavaksi ei löydetty paljon mitään ja joukossa oli runsaasti vääriä sivuja, joten ihmisoikeusväki, joka oli vastustanut hanketta alusta saakka, pääsi teeskentelemään voittaneensa jotain kun hanke haudattiin ilman, että sitä oltaisiin missään vaiheessa edes yritetty toteuttaa kunnolla. Tämä oli niitä harvoja kertoja kun koko poliittinen kenttä teki yksissä tuumin jotain, ja vaikka käsikirjoitus oli huono, lopputulos oli kuitenkin niin hyvä, että voidaan jopa puhua onnistumisesta, joka muuten on kippareiden politiikassa varsin harvinainen ilmiö, sillä jälkeen ei ole tarvinnut teeskennellä moneen vuoteen, että lapsipornon levittämiselle tekisi mieli tehdä oikeasti jotain.

Kaikkein pyhin on insesti, johon ei puututa mielellään ollenkaan. Jos uhri haluaa välttämättä käsitellä asiaa julkisuudessa, niin sitten teeskennellään, että ongelma on varsin pieni, mutta muuten juuri mitään ei tapahdu.

Vanhoillislestadiolaiset ovat onnistuneet ajamaan itsensä nurkkaan mafiamaisella liiketoimintatyylillään. Muita ei kiinnosta suojella heitä näissäkään asioissa, joten heidän avullaan voi nähdä, että insesti on tärkeässä roolissa kun kasvatetaan tyhjäkatseisia heimon vanhimpia, jotka väittävät sinnikkäästi, ettei mitään ongelmaa ole, vaikka kaikki tietävät, että sellainen on ja se on vieläpä varsin suuri.

Samanlaisia auktoriteettihahmoja pyörii muissakin piireissä, mutta kun ei olla rikottu sitä kirjoittamatonta sääntöä, että korruption tulee olla yhteinen apaja, yksityisasioita ei tarvitse alkaa tonkia.

Pedofilia ja varsinkin insesti näyttävät olevan tärkeässä roolissa kippareiden kehittymisessä huonoiksi, mutta sinnikkäiksi teeskentelijöiksi, koska niitä pidetään salassa, vaikka ne selvästikin nauttivat laajasta hyväksynnästä.

Britanniaan on vain pesiytynyt tällä tavalla toimiva väestönosa eivätkä muut ymmärrä tilannetta. Samalla tavalla Pohjoismaissakin on helppo kuvitella, että lasten asiat ovat hyvin, koska julkisuudessa ollaan huolissaan sellaisista asioista kuin vanhempien päihteiden käyttö ja viihteen vaikutus lapsiin. Puuttuu kokonaan se meteli, mikä tällaisesta terveen ihmisen mielestä pitäisi syntyä.

Luultavasti kippareilla on taipumusta insestiin, koska tätä aihetta käsitellään julkisuudessa hyvin varovaisesti ja lapsiin sekaantumisesta jäädään yleensä kiinni silloin kun aletaan saalistaa perheen ulkopuolelta. Perheen sisältä tällaista käyttäytymistä ei olla varauduttu tunnistamaan vaan yhteiskunta katselee kohteliaasti toiseen suuntaan.

Lisäksi seitakulttuurissa korostuu teeskentelyn merkitys, joka on kippareille muutenkin tärkeää, ja siinä on avuksi jos on niin paljon salattavaa, että joutuu teeskentelemään koko ajan. Varsinkin johtajissa tämä on tärkeä ominaisuus ja sen tähden he ovat usein typeriä rosvoja, joilla ei ole varaa antaa näkyä, mitä roolin takana on.

Tästä syystä pedofiili, jonka moni mielellään lynkkaisi, onkin luottamusta herättävä henkilö, koska hänen täytyy olla erityisen huolellinen julkisivunsa ylläpitämisessä.

Britanniassa pedofilia on alettu nähdä ongelmaksi sen jälkeen kun siellä luovuttiin perinteisistä sisäoppilaitoksista, joissa lapsista tehtiin rääkkäämällä samaanityyppisiä johtajia. Varsinaisissa kipparimaissa tällaiseen ei ole tarvetta, sillä tarpeeksi hulluja tyyppejä on muutenkin aivan riittävästi, mutta briteillä on niin paljon muitakin geenejä, että kippareiden piirteiden jalostaminen täytyy huomioida kasvatuksessa jos niitä halutaan johtajille.

Kun shamaanien kasvattaminen kiellettiin epäinhimillisenä toimintana, tarvitsi vain odottaa, että nämä poistuivat valtarakenteesta toistensa puuhia peittelemästä, ja saavutettiin nykyinen tilanne, jossa ei kyetä edes ymmärtämään, millaisessa kulttuurissa väestö eli vain muutamia vuosikymmeniä aikaisemmin.

Samalla tavalla tällainen sisälaitoskulttuuri on nyt juurtumassa Venäjälle, jossa ollaan niin helpottuneita siitä, että päästiin eroon diktatuurista, ettei enää muisteta kunnolla, miten siihen päädyttiin. Nyt iloitaan siitä, että voidaan taas luottaa shamaaneihin, ja kohta sitä taas kadutaan, koska kippareiden verenperintöä on niin paljon, ettei sen aiheuttamille kiusauksille pitäisi antaa periksi ollenkaan.

Britit saivat samalla tyylillä aikaiseksi maailmanlaajuisen imperiumin, jota voitiin käyttää perusteluna shamaanien kasvattamiselle, koska kansalla on runsaasti muitakin ominaisuuksia, mutta Venäjällä tällainen johtaa vain ongelmiin Itämeren lähettyvillä ja aiheuttaa sen riskin, että täytyy taas siirtyä diktatuuriin, jotta tilanne saadaan asettumaan.

*

Normannit saapuivat nykyiseen Ranskaan jo 800-luvulla ja levittäytyivät sieltä Britanniaan, joten myöhemmät kansanvaellukset kippareiden maille voidaan jättää huomiotta seitakulttuurin syntymisen syyllisiä etsittäessä, ja alkusuomalaiset voidaan unohtaa siksi, että skoteilla on enemmän heidän perimäänsä eivätkä he edusta seitakulttuuria yhtä voimakkaasti kuin normannit vaan heissä korostuvat muut suomalaisuuden huonot puolet enemmän kuin normanneissa.

Onkin luultavaa, että alkuperäisen kalastajakansan ominaisuuksista on kadonnut jotain hyvin olennaista sen sekoituttua maanviljelyskansaan.

Sen on täytynyt olla suuri muutos, koska väestöjen sekoittumineen kului tuhansia vuosia, mikä kertoo kohtuullisen huonoista väleistä. Sekoittuminen ei edes näytä olevan ohi, sillä erilaisien väestöryhmien välillä on voimakasta kitkaa, joka purkautuu välillä kapinoina ja vallankumouksina.

Alkuperäinen kalastajakansa on elänyt vaikeissa olosuhteissa, joten sen on kannattanut panostaa lisääntymisessä määrän sijasta laatuun, mutta ilmaston lauhduttua tulleet maanviljelijät ovat olleet aivan eri tilanteessa. Säät ovat olleet suotuisampia ja heillä on ollut suhteellisen varma tapa saada ravintoa, joten lisääntyminen on voinut olla voimakkaampaa ja väestön kasvaessa yli käytettävissä olevien resurssien, on voitu laajentaa elintilaa muiden reviireille.

Kipparikansoille elintila ja laajeneminen ovat tärkeitä käsitteitä, vaikka muinaisen Ancylusjärven rannalla tällaisella asenteella ei ole tehnyt mitään, sillä järvessä oli ruokaa yllin kyllin kaikille.

Röheltämisen suhteen alkuperäinen väestö oli siinä tilanteessa, että se olisi johtanut sukupuuttoon, koska olosuhteet olivat liian vaativat, mutta maanviljelyskansa kykeni kestämään henkilötappioita aivan eri tavalla.

Kipparimaiden historialle on tyypillistä, että siellä näkyy merkkejä siitä, että maanviljelysväestön osuus geenipoolista on välillä kasvanut liian suureksi ja sitten on menty eikä meinattu. Jos röheltämisen tarvetta ei olla onnistuttu kanavoimaan sotimiseen, on syntynyt kansannousuja, joiden tukahduttaminen ei ole ollut siistiä puuhaa.

Kuitenkaan tilanne ei ole näin yksinkertainen, koska muuttoliikettä on ollut paljon.

Britteinsaarilta tiedetään, että maanviljelyksen omaksuneetkaan skandinaaviset vaikutteet eivät oikein tule toimeen toistensa kanssa. Skotlantiin muutti skandinaaveja paljon aikaisemmin kuin Englantiin ja näin syntyi tilanne, jossa väestöryhmät sotivat toisiaan vastaan kauan ja hartaasti.

Englantilaiset ovat enemmän seitakansaa, jolla on taipumusta muodostaa hallitseva luokka, johon pääsee joukkoon kuulumisen kautta. Osaaminen ei ole lainkaan tärkeää, mutta sillä ei ole merkitystä kunhan vain osaa pönöttää sen näköisenä, että olisi jotain tärkeää.

KGB organisoi aikoinaan englantilaisien ulkomaantiedustelun, koska hallitseva luokka ei itse osannut tehdä sitä ja antoi tehtävän yhdelle henkilölle, joka vaikutti osaavan. Hän lienee ollut ulkomaista alkuperää, koska hän päättyi lopulta Itä-Saksaan.

Skotit eivät ole tällä tavalla omituisia vaan heissä korostuu se, että talous nähdään suurena järvenä, josta kala ei lopu kesken, ja taipumus on niin voimakas, että se menee kaiken muun ohi.

He sotivat tosissaan itsenäisyytensä puolesta englantilaisia vastaan, mutta pankkitoiminta muutti tilanteen kokonaan. Sillä luotiin sellainen talouskriisi, että oli pakko liittyä Englantiin, koska muuten veloista ei oltaisi selvitty.

Ero näkyy olevan suunnilleen sama kuin varsinaisien kipparimaiden punaisilla ja valkoisilla. Edelliset ovat huonompia sopeutumaan nykyaikaan, mutta elävät tässä maailmassa, ja jälkimmäiset sopeutuvat nykyaikaan roolileikin avulla, mikä tekee vallankumouksen helpoksi punaisille. Valkoiset ovat olevinaan hyviä sotimaan, mutta se on lähinnä sitä, että komennellaan muita ja ollaan olevinaan jotain erikoista, mikä ärsyttää suunnattomasti punaisia. Kun nämä päättävät hankkiutua heistä eroon, ratkaiseva tekijä on se, että saavatko he apua ulkomailta, koska punaiset suhtautuvat sotimiseen aivan eri tavalla. Se ei ole roolileikkiä, jossa pitää koko ajan ajatella, mitä muut ajattelevat, mikä on kohtuullisen suuri etu.

Maanviljelyskansat ovat syntyneet kun päihdeorientoitunein väki on asettunut paikoilleen viljelemään huumaavia kasveja ja keksinyt jossain vaiheessa, että ruokaakin saa samalla vaivalla. Ne eivät ole erityisen älykkäitä, koska elämäntapa on yksitoikkoinen eikä kiehdo sellaisia, jotka saavat elämäänsä sisältöä osaamisesta, joten ne mielellään käyttävät hyväkseen metsästäjä-keräilijäväestöä.

Niiden sosiaaliset taidot ovat kehittyneet karjanhoitoa varten ja eläintenkohtelu käsitetään helposti ihmisoikeusasiaksi, koska jos kohtelee huonosti yksiä, kohtelee luultavasti huonosti toisiakin. Se, että metsästäjä tappaa täysin tuntemattoman eläimen saadakseen ravintoa, vaikuttaa julmalta, koska eläintä pitäisi hoitaa ja se tulisi tappaa kivuttomasti.

Tästä syystä ihmissuhteet ovat sellaisia, että sukuun on helppo saada vieraitakin aineksia. Naaras vain levittää reitensä sopivalle urokselle ja samanlaisen naaraan kasvattama puoliso uskoo, että vieraat piirteet ovat jotain, mitä periytyy suvussa, koska suvussa on muitakin käenpoikasia.

Näin saadaan älyä ja johtajia, jotka metsästäjä-keräilijäväestökin kokee omikseen.

Itämeren ympäristössä tällainen on luultavasti johtanut poikkeaviin tuloksiin, sillä kalastajat ovat eri asia kuin metsästäjä-keräilijät, joiden jäljiltä muualla on komeita megaliittikulttuurin jäänteitä, jotka kertovat kehittyneestä rakennustaidosta. Kipparikulttuureilta tällainen historia puuttuu ja megaliitit ovat isoja kiviä, joille on tehty vähän jotain. Tyypillisesti niitä on vähän kallisteltu, jotta alle on saatu pienempiä kiviä.

Myös järjestäytyminen on ollut selvästi alhaisemmalla tasolla kuin muualla eikä edes kylän kokoisista asutuskeskuksista ole löytynyt hirveästi jälkiä.

Kaikesta päätellen maanviljelyskansa on Itämeren alueella sekoittunut pienissä venekunnissa eläneisiin kalastajiin, jotka ovat ehkä parhaimmillaan osanneet pyytää valaita, koska mitään suurempia haasteita ei ole tullut vastaan.

Maanviljelijät ovat riitaisia ja eriytyvät yhteisöstä omille tiluksilleen, joten pienveneilijöiltä ei olla saatu juurikaan lisää järjestäytymiskykyä, jos ollenkaan, koska nämäkin ovat eriytyneet perhekunniksi. Mitään erityisempiä älynlahjojakaan näillä ei ole ollut tarjota, joten väestöjen sekoittuminen on johtanut siihen, että maanviljelyskansakin viihtyy veneissä ja kokee ympäristön järveksi, josta voi kalastella huoletta mielensä mukaan. Mitään ei oikein osata suunnitella ja älyllisen tason taantumisen takia alkuperäisen kulttuurin jäänteitä on vaikea käsittää, vaikka niiden tekemiseen ei olla parhaimmillaankaan tarvittu muuta kuin vipuja, köyttä, alkeellinen tietämys kiven työstämisestä ja muutama venekunta tekemään työt.

Normannit voisivat olla näin kehittynyt kipparikulttuuri höystettynä Saksan suunnalta tulleiden valloittajien geeneillä, koska he olivat kovia laajentamaan elintilaansa, mikä ei ole tyypillistä saksalaiselta perimältä säästyneille kippareille. Ranskassa ja Britanniassa on saatu hyödyllisiä ominaisuuksia paikalliselta väestöltä, mutta lopputulos ei kuitenkaan vakuuta, koska heikolle pohjalle ei saa rakennettua mitään kunnollista.

Roomalaiset tunsivat Itämeren alueen lähinnä siitä, että sieltä tulleet barbaarit aiheuttivat usein ongelmia, normannien mukana levinnyt kulttuuri lukeutuu selvästi tähän kategoriaan, koska se ei vieläkään ole sillä tasolla, että kykenisi käsittämään muiden vanhoja raunioita, vaikka niitä varten tarvittu insinööritaito on vanhentunut jo satoja tai tuhansia vuosia sitten.

Seitakulttuuri vaikuttaa levinneen myös arabimaihin, joihin venäläiset myivät suomalaisia naisia orjiksi ylellisyystuotteina, ja koska silloinen yläluokka yritti kehittyä haaremeiden avulla yhä paremmaksi, tietyt suomalaisien ominaisuudet varmaan kiehtoivat. Johtamistaitoa ei ole nimeksikään, mutta käytöksessä on enemmän tärkeyttä kuin kuninkaallisilla.

Lähi-idän mytologiassa on vahvoja vahvoja viitteitä aikaisemmin pohjoisesta tulleesta muuttoliikkeestä. Yhtäältä ovat arjalaiset, jotka ovat jonkinlainen ylempi rotu, jonka alkuperää ei olla onnistuttu paikantamaan, ja toisaalta ovat jinnit, jota ovat kuin ihmiset, mutta eivät kuitenkaan ole. Nämä ovat aika luihuja ja viihtyvät muiden vanhoissa raunioissa, mikä tuoksahtaa vahvasti seitakulttuurilta ja auttaa selittämään arjalaismyytin, sillä kipparin on toki selitettävä reviirinsä omaksi omaisuudekseen.

Kun näitä ottaa työelämään, alkaa ensin huuto, että tuotantovälineet kuuluvat proletariaatille, ja kun nämä vähitellen pääsevät etenemään arvoasteikossa, proletariaatilla kuuluvaa omaisuutta löytyy yhä lisää, kunnes saavutetaan se tilanne, jossa proletaari päättää, että valtion omaisuutta voi aivan hyvin yksityistää hänen omaisuudekseen.

Samalla tavalla muiden rauniot kuuluvat jinnille ja arjalaismyytillä voidaan selittää, että hän kuuluu mahtavaan kansaan, jolla on oikeuksia.

Sana jinni tulee luultavasti kansan alkuperäisestä nimestä, joka on hyvinkin voinut olla jotain sellaista kuin finni tai fenni, sillä Lähi-idän tarinat arjalaisista eivät vastaa muita lähteitä.

Kun nämä löysivät myöhemmin Induslaaksosta toisen pitkälle kehittyneen kulttuurin, johon oli mukava pesiytyä, he jäivät paikallisiin tarinoihin lukutaidottomana kansana, joka oli kova ryyppäämään ja kertomaan tarinoita, millä on luultavasti yhteyttä siihen, että paikallisissa tarinoissa märehditään yksilön oikeuksia, mikä on suomalaisittain hyvinkin tuttu teema. Mitään kestävää on vaikea saada aikaiseksi, koska yhteiskunnan olisi ensisijaisesti palveltava yksilön mielihaluja.

On vaikea kuvitella, kuinka Induslaakson kulttuuri olisi voinut nousta kehityksen kärkeen ja kukoistaa lähes vuosituhannen jos sillä olisi ollut taipumusta paneutua näiden asioiden märehtimiseen oma-aloitteisesti, mutta se, että arjalaiset tulivat myöhemmin omine tarinoineen, jotka alkoivat levitä paikallisen väestön keskuudessa, sopii tapahtumiin jo paljon paremmin.

Arkeologiset löydökset eivät vastaa tarinoita, joissa arjalaiset tekevät valloituksia sotimalla, mutta kertomalla tarinoita, joissa pohditaan yksilön oikeuksia, voidaan luoda poliittinen liikehdintä, joka kaataa vallan ilman suuria taisteluita. Pakenemaan joutunut väestönosa on sitten ehkä värittänyt tapahtuma omissa kertomuksissaan, saadakseen enemmän tukea pyrkimyksilleen valloittaa takaisin se, mikä menetettiin.

Joka tapauksessa arjalaiset eivät olleet sillä suunnalla edistyksellinen superrotu vaan lähinnä jotain, millä vaikuttaa olleen tekemistä kehittyneen kulttuurin romahtamisen kanssa. Myöhemmin he olivat tarinoissa jaloja ja hyveellisiä, mutta tarinat kehittyvät oman logiikkansa mukaan ja he olivat kovia kertomaan niitä kännipäissään. Myöhemmin niiden kehittelyä on voitu jatkaa ilman, että olisi tarvinnut katsella millaiset ihmiset niitä kertoivat, ja sen takia varhaisemmat tarinat ovat erilaisia kuin myöhäisemmät, jotka antavat heistä paljon myönteisemmän kuvan.

Jinneillä on tarinoissa salaperäisiä kykyjä, ja niin on olevinaan suomalaisillakin, jotka hyödyntävät lapsenomaista maagista ajattelua yrittäessään päästä hyötymään muista. Aina löytyy kummallisia tekosyitä, joiden nojalla he muka ymmärtävät muita enemmän, ja ennen muinoin tässä hyödynnettiin taikauskoa.

Myös noituminen on osa suomalaisien peruskäyttäytymistä. Korviaan myöten velkaantunut kansa, jolla ei ole realistisia toimeentulosuunnitelmia, yrittää taikoa toiselle kansalle ongelmia uskottelemalla itselleen, että pahan päivän varalle kerätyt puskurirahastot ovat jotenkin vaarallisia.

Tällainen taikuus on lähinnä omaan jalkaan ampumista, missä suomalaiset ovatkin aina olleet tavattoman hyviä, koska heidät on ohjelmoitu epäonnistumaan pienissä venekunnissa kalastelemista laajamittaisemmissa hankkeissa. Kun he alkavat tavoitella jotain suurisuuntaisempaa, he lumoavat itsensä uskomaa, että tällä kertaa tilanne on jotenkin erilainen, koska he eivät voi muuttaa ajattelutapaansa, joka vie heitä kohti luonnontilaa.

Yritykset ohittaa luonnon asettamat rajoitukset ilmenevät kummallisina ajatuksina ja rinnakkaistodellisuuksiin sijoittuvia outoja tarinoita muistuttavina tapoina hahmottaa maailmaa. Yritetään olla rationaalisia ja tehdä kunnollisia suunnitelmia, mutta ajattelu tapahtuu sellaisissa puitteissa, että yhteisö on tosiasiassa hajoamassa pieniksi venekunniksi.

Selittelyt sulautuvat helposti muiden tarinankerrontaperinteisiin, mutta suomalaisille tarinat ovat totta ainakin silloin kun he keksivät niitä. Suomalaisien oleminen paikan päällä johtaa samanlaiseen tilanteeseen kuin arjalaisienkin kanssa, eli kulttuuri uhkaa kadota, jollei uhkaa torjuta. Pohjois-Amerikassa suomalaiset siirtolaiset syrjäytyivät pääosin alkuasukkaiden pariin ja Neuvostoliitossa heitä katosi paljon, koska muiden täytyi puolustautua heidän tuomiaan vaikutteita vastaan. Ajatus siitä, että nyt on tekeillä jotain uutta ja mullistavaa, tarttuu helposti, jolleivät muut ole suomalaisien toimintaa vierestä riittävän kauan tajutakseen, että se on heille täysin normaali tapa aiheuttaa ongelmia.

Kyse on eräänlaisesta lumouksesta, joka voi vaikuttaa mystiseltä niiden mielestä, jotka yrittävät pitää järjestäytynyttä yhteiskuntaa pystyssä. Jostain syntyy täysin typeriä ajatuksia ja ne alkavat levitä ja aiheuttaa vahinkoa. On kuin yhteisö olisi noiduttu.

*

Gog ja Magog liittyvät selvästi kippareihin, koska ne elävät kaukana pohjoisessa. Epäselvyyttä on lähinnä siitä, että mistä jako johtuu.

Raamatullisissa tarinoissakin Magog on välillä maa ja välillä jotain kansan tapaista, joten kyse voisi olla jaosta punaisiin ja valkoisiin, koska näiden välillä ei juurikaan ole eroja. Välillä Gog on punaisien ja valkoisien muodostama kansan tapainen ja Magog paikka, jossa he elävät, ja välillä toinen tarkoittaa punaisia ja toinen valkoisia.

Vapaamuurareille Gog ja Magog ovat hyvin tärkeitä asioita, vaikkei niistä, kerrota mitään hyvää, joten he ovat selvästi löytäneet muiden vanhoista tarinoista jotain omaa.

*

20170719_085536

Lähi-idän kansat käytävät pahuuden voimien torjuntaan mielenkiintoista amulettia nimeltä nazar, joka on tuijottava sininen silmä. Se on hyvin vanha eikä sen alkuperää tunneta tarkoin, mutta sen sijaan tiedetään, että Lähi-idän kansat ovat ruskeasilmäisiä.

Siniset silmät eivät ole etelässä automaattisesti hyvä merkki vaan niitä pidetään epäluotettavan ihmisen tuntomerkkinä, joten kyse ei voi olla ennakkoluulosta, mutta jos ajatellaan, että kansat ovat olleet muinoin tekemisissä alkusuomalaisien kanssa, voidaan olettaa, että siellä on kannattanut opetella tunnistamaan ne yksilöt, jotka kykenevät pitämään muut aisoissa, ja sellaisella henkilöllä on nazaria muistuttava katse.

Urho Kekkosen kaltainen henkilö kykenee vaientamaan eduskunnan kokoisen lauman vähäisempiä johtajia pelkällä katseella, vaikka suomalaisilla yleensä ottaen on taipumusta valita johtajia, joita on vaikea saada pysymään aloillaan ja pitämään suunsa tukossa. Vieraisiin kansoihin sellainen tekisi niin suuren vaikutuksen, että katsetta tarkoittava symboli voisi säilyä yleisessä käytössä tuhansia vuosia.

Myös se on mielenkiintoista, että vampyyrimyytti on syntynyt samoihin aikoihin samoilla tienoilla arjalaismyytin kanssa. Kuivalle maalle siirtynyt kalastajakansa on varmasti koettu taipumuksiltaan verenimijäksi, koska sen suhde ympäristöön on erilainen kuin maanviljelijöillä, ja eräät muutkin vampyyreihin yleisesti liitetyt ominaisuudet sopimat myös suomalaisiin. He eivät näe omaa kuvajaistaan vaan jotain tavattoman ihmeellistä, ja valkosipulin haju on epämiellyttävä, koska se on voimakas ja aromirikas, mutta se ei kuitenkaan ole kalaa, jonka yhteydessä he sietävät näitäkin ominaisuuksia.

Vampyyrin täytyy levätä oman maansa mullassa, mitä usein raahataan mukana ruumisarkussa, ja tämä voisi viitata suomalaisien asumiseen. Elämän merkit pitää siivota pois, mutta homeeseen kuoleminen ei ole ongelma.

Pään irrottaminen ja sydämen seivästäminen voisivat tarkoittaa sitä, että suomalaisilta kannattaa ottaa hulluimmat shamaanit pois, sillä nämä ovat rauhallisempia kun heidän puolestaan ajattelevien henkilöiden laatua valvotaan.

Kuitenkaan vanhojen tarinoiden yksityiskohtia ei tunneta kunnolla ja tarinat ovat kehittyneet aikojen saatossa, joten tästä yhteydestä ei voi sanoa mitään varmaa.

*

Lähi-idän kukoistus jatkui vielä kauan jinni-myytin syntymisen jälkeen, joten syy nykyiseen tilaan löytyy ilmeisesti orjakaupasta, jonka jäljiltä maailmassa on muitakin kriisipesäkkeitä. Missä vain on käytetty paljon orjia, siellä on yleensä vähän sen näköistä, että sinne on joskus muutu sellaisia yksilöitä, joita muut eivät ole katsoneet tarvitsevansa mihinkään. Alkukantaisissa kulttuureissa orjuutta on käytetty yleisesti vankeusrangaistuksen korvikkeena sellaisille yksilöille, jotka eksyvät värille teille ilman valvontaa, mutta joita ei kannata tappaakaan.

Lähi-idässä miespuoliset orjat tavattiin kastroida, mutta naispuolisia otettiin puolisoiksikin, sillä moniavioisuuden takia omia naisia oli liian vähän. Vaalea iho koettiin tavoiteltavaksi ominaisuudeksi, joten venäläisien orjakauppiaiden kannatti viedä suomalaisia naisia sinne saakka, ja kun tutusta kansasta oli kyse, he varmaan tiesivät mitä oheistuotteita arabit saivat ihonvärin mukana.

Venäläisetkin ovat Ancylusjärven alueen asukkaiden jälkeläisiä, mutta heillä on niin paljon muutakin perimää, etteivät he ole pelkästään epäluotettavia vaan myös suunnitelmallisia ja heidän juonissaan on tietynlaista eleganssiakin. Arabien haaremeiden saastuttaminen suomalaisuudella sopisi heidän tyyliinsä.

Samoihin aikoihin Lähi-itä taantuikin edelläkävijästä takapajulaksi, jossa ihanteellinen johtaja vaikuttaa olevan diktaattori, joka ei arastele kaasuttaa häiriköitä. Kulttuuri on muuttunut sellaiseksi, ettei enää haluta kehittää uutta vaan mieluummin kaivetaan esille jotain vanhaa ja sitä käytetään kuin seitaa.

Egypti on tästä loistava esimerkki, sillä kansan suuruus kumpuaa vanhoista raunioista, joilla ei ole mitään tekemistä useimpien egyptiläisien kanssa, sillä koptivähemmistö on ne jälkeensä jättäneen kansan perillinen. Muut vain kehuvat itseään ja riitelevät keskenään.

Pyramidien rakentaminen on jatkuva ihmetyksen aihe, vaikka oikeastaan kyllä tiedetään, että egyptiläiset olisivat saaneet rakennuskivet minne tahansa kanavajärjestelmien ja ponttonien avulla. Egyptiläiset tunsivat siihen aikaan sulkuportin, joten kivet on saatu vaikka rinnettä ylös jos sieltä vain on virrannut vettä alas. Vastapainojen avulla niitä on ollut helppo liikutella työmaalla, sillä hiekan kantaminen puiseen säiliöön ei ole erityisen raskasta työtä, ja kun hiekkaa on säiliöissä riittävästi, ne vetävät isonkin rakennuskiven ylös painuessaan itse alas. Kun rakennetaan nosturi, isonkin pylvään saa nousemaan pystyyn samalla periaatteella.

Nykyisien egyptiläisien asiantuntijoiden korvien välistä vain puuttuu se palikka, jolla voi keksiä osaamiselle uusia käyttötarkoituksia, ja sama piirre löytyy myös kippareilta.

Egyptiläisien suuruus on todellisuudessa sitä, että valtaeliitti miettii kuinka seidoista tarttuneen suuruuden tunteen voisi muuttaa todeksi, ja pitkän jahkailun jälkeen keksitään, että leivotaan maailman suurin piiras. Toinen sukujuurista vihjaava saavutus on varsin yleinen usko siihen, että arabit keksivät nollan, koska länsimaisilta hengenheimolaisilta on kuultu, että he oppivat numeronsa arabeilta. Arabit itse puhuvat intialaisista numeroista, koska ne oppivat ne intialaisilta, mutta tällaisista seikoista ei enää osata vetää varsin ilmeisiä johtopäätöksiä.

On kuin Egyptissä pitäisi valtaa suomalainen lautakunta, joka nostaa kokouspalkkioita kunnes muut alkavat painostaa saamaan jotain aikaiseksi ja plagioi siten kiireellä jotain netistä.

Lähi-itään vietiin orjia muualtakin, mutta tästä ongelmasta ei voida syyttä neekeriorjia, koska neekerit eivät ole tällä tavalla himmeitä vaan heissä ongelma on pikemminkin levoton käyttäytyminen.

Toki suomalaista perimää löytyy Afrikastakin, sillä saamelaisasutusta oli jääkauden loppuvaiheessa Välimerellä asti ja berberit ovat edelleen heidän sukulaiskansojaan, sillä näiden alueet Saharassa ovat omiaan säilyttämään populaation perimän samanlaisena pitkiä aikoja. Sinne ei kovin moni vapaaehtoisesti muuta, ja vaikka nojatuolikenraalit keksivät aina välillä, että sinne pitää hyökätä, ilmasto pitää huolen, että se jää yritykseksi. Moni kulttuuri on hukannut sinne sotilaitaan ilman, että näistä olisi kuulunut sen koommin mitään.

Ehkä tästä on aiheutunut tarvetta päästä eroon osasta väestöä ja se on sitten myyty arabeille.

Joka tapauksessa arabitkaan eivät ole enää sellainen kansa, joka rakentaa sellaista, mitä kaikki eivät ymmärrä, vaan sellainen, joka valtaa vanhat rauniot ja alkaa leikkiä jotain.

On vaikea arvioida, kuinka oikeassa islamistit ovat uskoessaan, että vanhojen raunioiden hävittäminen muuttaa jotain, mutta he eivät ole niin sydämettömiä kuin väitetään, sillä he mieluummin kokeilevat pehmeitä keinoja eivätkä ole ryhtyneet vieläkään hävittämään niitä seitoina käytäviä hulluja, vaikka sillä tyylillä tulosta syntyisi taatusti.

Islamissa kiinnitetään paljon huomiota kuvainpalvontaan ja epäjumalien palvomiseen, mitkä ovat seitakulttuuriin liittyviä piirteitä. Ihmisiä esittävät kuvat ovat suunnattoman tärkeitä ja melkein mikä tahansa vähän erikoisempi paikka vaikuttaa kutsuvan tekemään jotain rituaaleja.

Se syntyi moraalisen rappion aikaan vastaukseksi hyvinkin tutuille ongelmille, kuten alkoholismille, moraalittomuudelle ja kurin ja järjestyksen puuttumiselle, joten voidaan olettaa, että kyse oli arjalaisista vaikutteista. Ehkä tehokas lisääntyminen on saanut niiden osuuden väestön geeniperimästä kasvamaan liian suureksi tai pohjoisesta on tullut myöhemmin lisää väkeä, mutta se on selvästi muslimeille eri asia kuin jinnit. Vanha vihollinen oli palannut, mutta sitä ei enää tunnistettu, koska tarinat ovat muuttuneet liian ajan saatossa paljon.

Kyse voi olla myös Lähi-idän omasta väestöstä, koska sieltä on suuntautunut muinoin muuttoliikettä Eurooppaan ja kipparimaihin asti. Ruotsissakin hallitseva y-kromosomi on sieltä tullutta cromagnon-linjaa, joten se selvästikin on osatekijä myös pohjoisemmassa arjalaisuudessa, mutta kuitenkin Lähi-itä oli sivilisaation kehto ja sen jälkeen jotain on muuttunut. Kosketusta pohjoisiin röheltäjiin on ollut ja vaikutuksetkin ovat olleet sen suuntaisia, eli on syytä epäillä, että jotain on ehkä kulkeutunut pohjoiseen ja palannut takaisin muutettuaan luonnettaan.

Yhteydestä kertoo myös se, että kipparimaissa ollaan kiinnostuttu islamista eikä niinkään siitä, mitä Lähi-idässä oli ennen kuin asiat alkoivat mennä pieleen.

Kiinnostukseen on erilaisia syitä, mutta siitä selvästi löytyy kaikenlaista tarpeellista. Jotkut kiinnostuvat henkimaailman asioista ja toiset kurinpidosta, mutta siinä on myös toinen puoli, joka ei näy pyhistä kirjoituksista, eli se, että siitä voi tehdä mieleisensä päästäkseen tappelemaan muiden kanssa.

Muslimeille moniäänisyys on voimaa ja sitä voimaa on käytetty niin paljon keskinäisiin välien selvittelyihin, että muita uskontoja on ehditty vainoamaan poikkeuksellisen vähän.

Kristinusko taas on huomattavasti jäykempi, koska kehittynyt erilaisissa mielenmaisemissa, mutta islamiin on lisätty myöhemmin röheltämisen vapaus ja sitä pidetään luonnollisena asiana. Se on vapaamielisimmilläänkin paljon ahdasmielisempi, mitä tulee suuntauksien välisien uskonsotien kehittelemiseen, koska se on kehittynyt lopettamaan sellaisen. Alkukristityt olivat kovia tappelemaan keskenään ja sen takia pidettiin lopulta ensimmäinen kirkolliskokous, jossa suunniteltiin sellainen pyhäkirja, että se miellytti kaikkia ja pyrki rajoittamaan keskinäisien vihollisuuksien kehittelyä.

Raamattu ei sovellu röheltämiseen kovinkaan hyvin ja sen takia kipparimaissa ollaan kiinnostuttu islamista, jonka aseman parantamisessa kristittyjen papistokin on mukana. Se on osattu panna syrjään tarpeen niin vaatiessa, mutta siitä eroon pääseminen merkitsisi sitä, ettei röheltämistä tarvitsisi myöhemmin arvostella sen mukaan, mihin tarvitaan kohtuullisen paljon luovaa tulkintaa ja kaiken muun pahan lisäksi siinä ei anneta kovinkaan myönteistä käsitystä tällaisesta toiminnasta.

Kirjanoppinut joutuu olemaan liian tietoinen siitä, että hän on tekemässä jotain, mistä Jeesus olisi luultavasti saanut aluksi raivokohtauksen ja myöhemmin tuominnut hänet kadotukseen päästyään taivaaseen isänsä rinnalle.

Koraani on myöskin röheltämisen vastainen kirja, mutta siitä puuttuvat esteet tulkita sitä siten, että se muka kuitenkin on tarkoitettu edistämään röheltämistä. Jos muslimit luopuisivat myöhemmistä tulkinnoista, se lakkaisi kiinnostamasta kippareita, ja islamilainen maailmakin rauhoittuisi kun röheltämisen lopettamiseen alettaisiin taas kiinnittää huomiota. Kuvainpalvojien kanta on taas liian suuri ja se on ottanut islamin epäjumalakseen, mutta uskonpuhdistus ja tarpeellinen määrä tällaisia olosuhteita varten kehitettyjä perinteisiä valtiomiestaitoja riittäsi muuttamaan tilannetta.

Kipparit inhoa mitään niin paljon kuin toimivaa yhteiskuntaa. Tästä syystä Venäjän ammattitaitoisia tsaareja haukutaan sellaisilla lisänimillä kuin Verinen tai Julma, vaikka he vain tekivät sen, mikä piti tehdä, jotta röheltäminen ei alkaisi. Lenin oli paljon verisempi ja julmempi, mutta häntä kunnioitetaan yhä vapauttajana, koska hänen yhteiskuntamallinsa ei ollut toimiva vaan sitä, mitä kipparit olivat vailla.

*

Myös salaseurat kielivät kippareiden leviämisen haitallisista vaikutuksista, koska ne ovat ongelma siellä, missä esiintyy myös seitakulttuuria, ja niiden mielenmaisemat ovat hyvin kipparimaisia. Jäsenet yrittävät liittää itseensä vieraita ominaisuuksia roolileikin avulla ja toiminnan ympärillä on salamyhkäisyyden ilmapiiri, jolla luodaan sellaista vaikutelmaa, että kerholla on käytössään jotain suunnatonta viisautta.

Tämä tulee kippareilta luonnostaan, joten vaikka salaseurat ovat viime aikoina joutuneet niin ahtaalle kilpailussa muun harrastustoiminnan kanssa, että salaisuuksista on pakko kertoa, jotta saataisiin houkuteltua uusia jäseniä, salamyhkäisyyden ilmapiiri ei ole silti kadonnut, koska muut pitävät sitä yllä. Viisaana esiintyvän kerhon tulee hämätä muita pitämällä oppinsa salaisuuksina.

Nimekkäin salaseuroista on vapaamuurarit, joka jäljittelee rakentajien kiltaa. Innoitusta on haettu komeista rakennuksista ja muinaisista rakennuksista, mutta se ei ole lähtenyt kehittymään siihen suuntaan, koska se on vain roolileikkiä. Parasta, mihin se on rakennusalalla kyennyt, on politiikan ja rakennusalan epäpyhä liitto, jossa urakoita jaetaan kavereille ja vanhoja komeita rakennuksia revitään alas uusien ja huonojen rakennusten tieltä.

Symboliikkaa se on plagioinut sellaisista kulttuureista, joissa hallitsijaksi valitaan mielellään joku rakennusalan edustaja, minkä johdosta komeita rakennuksia riittää arkeologien hämmästeltäviksi tuhansien vuosien ajalta.

Vapaamuurarien puuhat ovat niin paksua puppua, että kippari kunnioittaa heitä siinäkin tapauksessa, ettei pitäisi heistä ollenkaan.

Alun perien vapaamuurarit oli kerhotoimintaa vapaille ammatinharjoittajille eikä toiminnassa ollut mitään salamyhkäistä. Siihen aikaan vain ei ollut paljonkaan viihdykkeitä, joten ihmiset kokoontuivat yhteen tappamaan aikaa ja kaikilla oli omat kerhonsa.

Toiminta alkoi Britanniasta ja Ranskasta, jossa vapaat ammatinharjoittajat olivat paljon tekemisissä merenkäynnin kanssa, mutta Saksassa se joutui tekemisiin kippareiden kanssa ja alkoi muuttaa luonnettaan. Toiminta alkoi muuttua mystisemmäksi, koska kippari on ohjelmoitu vetäytymään omiin maailmoihinsa ja luulemaan olevansa jotain erikoista, mikä on aivan eri asia kuin vapaan ammatinharjoittajan lähestymistapa, jossa opitaan tekemään hyvin jokin tehtävä ja muututaan hyödylliseksi osaksi työmaata tai laivan miehistöä.

Kipparille on aivan loogista suorittaa jotain typeriä rituaaleja siinä uskossa, että hänestä tulee niiden avulla jotain epätodellisen ihmeellistä, koska on aivan sama, mitä hän tekee päästäkseen kykkimään pienessä veneessä luullen olevansa luomakunnan kruunu. Kaikki järjestäytynyt toiminta, mihin kippareita päästetään mukaan, pyrkii muuttumaan hierarkkiseksi ja saamaan ilmeellisiä sääntöjä, joiden nojalla kippari voi antaa egonsa paisua, sillä tämä on heidän tapansa sopeutua järjestäytyneeseen toimintaan. Muu ei kelpaa, koska muu ei toimi.

Kippareilla on samoja mielenkiinnonkohteita kuin merenkävijöillä, minkä lisäksi laivan miehistöksi soveltuva aines ei välttämättä edes ymmärrä, että jotain niin epäluotettavaa edes voi olla olemassa. Maatalousväestökin ajattelee liikaa vain itseään, jotta se kykenisi sopeutumaan laivan miehistöksi ilman sotilaallista kuria, ja kipparit ovat vieläkin yhteiskuntakelvottomampia. Työt on pakko tehdä huonosti, ettei kokisi olevansa oikeasti osa vastenmielistä yhteisömuotoa, aivan kuten teollisuudessakin.

Kipparit olivat vapaamuurareille vakava ongelma. Jossain näkymättömissä levisi sairaus, jonka oireili samoin kuin kipparimaiden liberalismi yleensäkin, eli muiden selän takana häärää omiaan vallanhimoinen rantarosvojen salaliitto, joka pystyy tuhoamaan kaiken tielleen osuvan joko siksi, ettei se pysty tajuamaan sitä, tai siksi, että se haluaa tehdä tilalle jotain omaa, mikä ei toimi käytännössä.

Nykymuotoiset vapaamuurarit koetaan ongelmaksi Lähi-idässä, jossa heillä selvästi on jalansijaa, vaikka väestö yleensä ottaen kunnioittaa enemmän oikeita rakentajia, minkä johdosta historia on tässä suhteessa aivan toisella tasolla kuin kippareilla, joiden käsitys hallitsijasta muistuttaa enemmän nykyistä vapaamuuraria eikä maaperästä niin ollen löydy mitään kovin ihmeellistä tuhansien vuosien takaa.

Varsinaisissa kipparimaissa tilanne on toinen, mutta olosuhteetkin ovat erilaiset. Kilpailevia väestöryhmiä ei ole niin suuressa määrin, että kippareilla olisi tarvetta vetäytyä omiin oloihinsa enemmän kuin normaali venekerhojen välinen juonittelu edellyttää.

 

Kipparimaissa suhtautuminen vapaamuurareihin on erilainen, joskin se vaikuttaa samanlaiselta, koska vapaamuurareista ei yleensä ottaen pidetä. Syyt ovat kuitenkin erilaiset, sillä se, että kipparien vapaamuurarilooshi aiheuttaa vahinkoa, ei poikkea muusta kippareiden järjestäytyneestä toiminnasta, eikä niin ollen myöskään ole ongelma. Sitä vain ollaan pitävinään ongelmina, koska tarvitaan jotain, mitä voidaan käyttää vapaamuurareita vastaan, ja todellinen ongelma on naamiointi, joka on kehittynyt aivan erilaisissa kulttuureissa. Ranskassa ja Britanniassa kannattaa esiintyä yhteiskunnan tukipilarina, mutta kipparimaissa sillä saa vihollisia, koska yhteiskunta on vihollinen. Luottamus kasvaa sitten kun vapaamuurareiden salaliitto on rakentanut kaupungin pilalle ja korruptio-oikeudenkäynnissä on paljastunut, ettei kulissien takana piilekään järjestystä kaipaava mörkö vaan lauma tavallisia ääliöitä, jotka tervaavat rituaaleissaan toistensa munia.

Muualla maailmassa naamio toimii paremmin, koska sivistyksen jatkumista ei pidetä uhkana ja kippareiden saastuttaman salaseuran täytyy levittäytyä hitaasti ja varovaisesti, etteivät muut suutu.

Ensin tulee formaatti, jossa on rituaaleja ja abstrakti arvoasteikko, mutta järjen käyttäminen on sallittua ja jopa suotavaa kuten hyviksi havaituissa keskustelukerhoissa. Toiminta vaikuttaa osin hengelliseltä ja sitä arvioidaan sen mukaan, onko se omiaan aiheuttamaan jotain uskonsotien tapaista, mutta uhka onkin aivan toisaalla. Kipparit on ohjelmoitu eriytymän pieniin piireihin, joten monimutkaisemmat yhteiskuntarakenteet näyttäytyvät heille abstraktioina, jotka on saatava irtautumaan todellisuudesta, jotta niiden luonnetta voitaisiin muuttaa. Kaiken täytyy lähteä omissa maailmoissaan elävistä yksilöistä, jotka järjestäytyvät aivan eri tavalla kuin järjestäytymiskykyisemmät kansat.

Hengellisyys todella kuuluu vapaamuurareiden formaattiin. Sen ainekset on lainattu muilta, mutta sitä käytetään kippareiden tarpeisiin, eli käytännössä siirtymävaiheena, jolla voidaan päästä eroon vieraasta yhteiskunnasta. Ensin siirrytään kippareiden mentaliteettiin hengellisyyden avulla ja sen jälkeen yritetään saada yhteiskunta vastaaman sitä.

Tämä ei ole kovinkaan vaikeaa, sillä kipparit ovat onnistuneet vääntämään kristinuskonkin lähes tunnistamattomaan muotoon, jossa ristille naulittua Jeesusta käytetään perusteluna sille, että kipparin täytyy saada syntinsä anteeksi. Hänellä ei ole mitään tarvetta elää kuten Jeesus opetti, koska Jeesus kuoli hänen puolestaan ja se on jotenkin niiden syytä, jotka rohkenevat kyseenalaistaa tämän tulkinnan luotettavuuden.

Tarjotaan vain muille jotain, mihin on mukava uskoa, ja sitten aletaan vähitellen tulkita siitä jotain aivan muuta. Osa lähtee pois tajuttuaan, minkä kanssa ovat tekemisissä, mutta osa jää kippareiden saaliiksi.

Symboliikka on vaarallisempi osa, koska sillä houkutellaan sellaisia ihmisiä, joilla on taipumusta seitakäyttäytymiseen. Maailma alkaa näyttää aivan erilaiselta kun on tutustunut salaseuran symboleihin ja edelleen sen tulkintoihin muiden symboleista. Voi olla tietävinään, kuka on ystävä ja kuka vihollinen.

Jos joku jäsenistä saavuttaa menestystä muualla yhteiskunnassa, hän ylenee myös salaseuran arvoasteikossa, jotta hän kokisi sen tarpeelliseksi ja antaisi sen vaikuttaa toimintaansa. Vapaamuurareiden kolmaskymmeneskolmas aste on mystistä höttöä, jota ei voi saavuttaa oikeasti, ja sille päästetään vain sellaisia jäseniä, jotka ovat päässeet yhteiskunnassa merkittävään asemaan. Se on olevinaan symbolinen asema, jonka saavutettuaan näkee maailman sellaisena kuin se on, eli ettei huuhaalla menestykään, mutta sen saavuttanut henkilö raahaa kuitenkin mukanaan salaseuraa, jonka olemassa oleminen on kiinni siitä, että näitä asioita pidetään todellisena. Mistään ei tiedä, kuka ottaa huuhaan vakavissaan ja kuka ei, ja seura on olevinaan niin luotettavaa, että sille voi kertoa salaisuuksiakin.

Saman voi tehdä aatteidenkin avulla, mutta silloin tulevaisuuden suunnitelmat ovat turhan selvästi nähtävillä ja muut osaavat tunnistaa vallankumoukselliset. Nykyisin kippareiden liberalismi on jo levinnyt niin laajalle, että suuressa osassa maailmaa voi toimia avoimestikin, mutta aikaisemmin käytettiin mielellään salaseuroja, joiden avulla aatteita pyrittiin levittämään huomaamattomasti.

Vapaamuurareissa ei sinänsä ole mitään poikkeuksellisen uhkaavaa vaan se on vain mukautumiskykyisin formaatti. Britit mielellään järjestävät keskustelukerhot siten, että miehet ja naiset voivat turista keskenään ilman, että toinen sukupuoli häiritsisi, ja vapaamuurarit toimivat samalla tavalla, mutta kanaalin toisella puolella Ranskassa sukupuolia ei erotella, koska se ei kuulu sikäläiseen keskustelukulttuuriin. Myös muita salaseuroja voidaan houkutella mukaan vapaamuurareiden toimintaan, kunhan tärkeimmät piirteet eli rituaalit ja abstrakti hierarkia ovat olemassa, koska muu ei ole tärkeää.

Närää ei herätä edes se, että perustetaan sellaisia looseja, jotka vastaavat sisällön puolesta julkisivua, koska tällaiset loosit auttavat muitakin vaikuttamaan kunniallisemmilta, mutta sillä tavalla ei kuitenkaan pääse piireihin.

Näin ihmisille luontainen taipumus muodostaa keskustelukerhoja on lähes huomaamatta muuttunut käytännöllisesti katsoen ääriliikkeeksi, koska nekään eivät ole avoimia eikä pohjalta näy, miten hulluja johtajat ovat.

Kipparimaista muualle suuntautuneen muuttoliikkeen toisesta päästä löytyy salaseuroja, paitsi jos muuttoliike on ollut vähäistä tai siitä on niin kauan, että kippareiden perimä on ehtinyt laimentua lähes olemattomiin. Samoin salaseuroja esiintyy runsaasti Kaukoidässä, josta merkittävä osa kippareiden verenperinnöstä on kotoisin, mutta ei niinkään muualla.

Kipparimaissa taas tilanne on se, että koko yhteiskunta voi muuttua ääriliikkeeksi, joka on naamioitunut muuta maailmaa varten kuin salaseura.

Salaseuroja tarvitaan ehkä siinä vaiheessa kun vielä mietitään, kuinka tällaista kehitystä estämään tarkoitetut yhteiskunnan rakenteet saadaan ohitettua, mutta ne eivät ole välttämättömiä, koska ääriliikkeiksi järjestäytyminen tulee väestöltä luonnostaan. Suurta salaliittoa ei tarvita, koska pieniä on niin paljon, että yhteiskunnan rakenteet pettävät jossain vaiheessa ja sitten päästään tappelemaan siitä, mikä ääriliikkeistä saa kaiken vallan itselleen.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s