Aate kuin rutto

Itämeren alueen kippareista ylivoimaisesti merkittävin on ollut Karl Marx, jonka kehittämistä teorioista on syntynyt suuri määrä melkein samanlaisia aatteita, jotka ovat vihollisuuksissa keskenään.

Suhtautuminen niihin muistuttaa viinien maistelemista, sillä pienetkin vivahteet ovat tärkeitä. Marxilaisista yhteiskuntakokeiluista erotellaan jopa vain muutaman vuoden mittaisia ajanjaksoja, jotka vaikuttavat olevan mahdollisimman lähellä röheltämisen täyttymystä, ja uusista variaatioista haaveillessa hyvinkin pienet muutokset formaattiin koetaan merkittäviksi. Jo pelkkä sivulauseeseen kajoaminen voi luota uuden variaation, koska on hyvin tärkeää, miltä aate näyttää paperilla.

Käytännössä niissä ei ole hirveästi eroja, koska vaihtoehdot ovat, että aate pilaa yhteiskunnan ja sitten joudutaan valehtelemaan muille, että se toimii, ja se, että ihanteista tingitään, jotta yhteiskunta saataisiin toimimaan, mutta niillä tavoitellaan ensisijaisesti tunnetta siitä, että ollaan tekemässä jotain, mikä näyttää paperilla todella hyvältä. Joidenkin mielestä aatteellinen kirjallisuus tarjoaa tärkeimmät paperit ja toiset suosivat tilastoja siitä, mitä aatteella ollaan saavutettu.

Perusmalli on se, että hankkiudutaan eroon niistä, jotka osaavat tehdä työt kunnolla, minkä jälkeen keskitytään ryyppäämiseen ja keskustelemiseen ja aina välillä päätetään yhdessä, kuka lynkataan seuraavaksi, joten mitään toimivaa peruslähtökohtaa ei ole ja aatteellisuutta on pakko kehitellä johonkin suuntaan silläkin uhalla, että sisäinen hajaannus ja keskinäiset vihollisuudet tekevät vallankumouksen mahdottomaksi.

Variaatioiden välillä on kuitenkin olemassa myös yhteisymmärrystä ja siksi yleinen mielipide antaa marxilaisille yhteiskunnille paljon anteeksi samaan aikaan kun se suhtautuu nuivasti kaikkeen muuhun.

Vaikka Pohjois-Korea onkin yksi suurikatastrofialue, se on kuitenkin parempi kuin mikään toimiva ei-marxilainen yhteiskunta. Kapitalistisen yhteiskunnan elintasosairaudet ovat olevinaan suurempi ongelma kuin se, ettei Pohjois-Koreassa ole lääkkeitä juuri lainkaan ja suurin osa kansasta on isopäisiä kääpiöitä jatkuvan ruokapulan takia.

Demokratia on kippareille liian vaikeaa, jotta sen avulla voitaisiin muodostaa miellyttävä yhteiskunta, mutta röheltämällä on mahdollista saavuttaa heidän taipumuksilleen paremmin soveltuvat olosuhteet.

Marx oli juutalainen, mikä selittää sen, että muista kippareista poiketen hän kykeni luomaan jotain tällaista, mutta hän oli ennen kaikkea pienveneen kapteeni. Hänen teorioissaan talousjärjestelmän tulisi sopeutua kippareihin, jotka muka ymmärtävät kaiken paremmin.

Hän ei ollut suinkaan ensimmäinen kippari, jolla oli juutalaista perimää, joten näitä asioita oltiin ajateltu tällä tavalla jo aiemminkin ja hänen tarvitsi vain rakennella vanhojen teorioiden päälle jotain, mikä saavutti kippareiden suosion. Se oli työlästä ja vei aikaa, mutta silti hän periaatteessa vain muutti tarinan kulkua keksimällä uuden sadun, jossa talousjärjestelmän kuppaamisen oikeutuksiksi sepitetyt teoriat muuttuivat perusteiksi sille, että kaikilla kippareilla pitää olla yhtäläinen oikeus käyttää taloutta järvenä, josta kalat eivät lopu kesken.

Aikaisemmin oltiin keskitytty keksimään tekosyitä tällaiseen toimintaan yksilöitä ja pieniä venekuntia varten ja hän laajensi ne käsittämään koko yhteiskunnan.

Tarvitaan vallankumous, jolla saadaan joka paikkaan venekerhoja kalastelemaan talousjärjestelmässä. Ne päättävät myös kaikista muista asioista, joten kukaan ei tule haukkumaan niitä tyhmiksi ja kertomaan, ettei talous ole järvi, jossa kalat lisääntyvät itsestään, vaan näihin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota ensin ja vasta sitten olisi aika miettiä saaliinjakoa.

Teorioiden toinen viehätys on siinä, että Marx ajatteli kaiken itse. Oikeasti se ei ole totta vaan hän mietti näitä asioita ystäviensä kanssa, mutta kippareille tällainen alentaa teorioiden arvoa, joten on parempi kuvitella, että hyvä teoria on ajateltu niin kuin pitääkin.

Näin saadaan mukaan sellainen käsitys, että vallan käyttämisen pitää olla sitä, että on joukko tärkeitä henkilöitä, jotka saavat ajatella kaiken itse ilman, että todellisuus tulisi häiritsemään. Valtarakenne on kuin saaristo, jossa omien perhekuntiensa kuninkaalliset päättävät abstraktioksi muuttuneen yhteiskunnan asioista. Joku näistä päättää vaikkapa kaiken kauppatavaran hinnoittelusta, ja asiat ovat mallillaan kun alaiset vaikuttavat tekevän kuuliaisesti työt hänen puolestaan.

Idea on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että korkeakulttuuri yritetään pakottaa sopimaan kipparin mielenmaisemiin, ja sen takia marxilaisuus ei toimi käytännössä. Kun järjestelmä vaikuttaa toimivan niin kuin pitääkin, eli se vaikuttaa vain etäiseltä abstraktiolta, johtaviin asemiin päässeet kipparit eivät jaksa seurata sen toiminta kovinkaan tarkasti tai olla huolissaan toimintahäiriöistä, mikä johtaa siihen, että muut menettävät mielenkiintonsa sitä kohtaan ja johtajat jäävät ihmettelemään, mitä tapahtui, koska heidän mielestään asiat olivat niin kuin pitääkin. Hirvittävä omanarvontunne kasvoi tyhjästä ja muu osa kansasta vaikutti vain tilastotiedoilta.

Kippari ei miellä olevansa suuruudenhullu ajatellessaan näin, sillä hän toimii vain niin kuin hänen geeneihinsä on koodattu. Hänelle se on vapautta ja hän uskoo ihan viattomasti toimivansa oikein, vaikka ulkopuolisen silmissä hän näyttääkin pahemmalta kuin narsisti, jolla sentään on olemassa jonkinasteinen kuntoutumisen mahdollisuus.

Itä-Euroopan kommunismin romahtaminen oli tästä oiva esimerkki, sillä johtajat eivät ole vieläkään täysin ymmärtäneet mitä tapahtui. Heillä oli omat asiat hyvin ja betonilähiöihin pakatun kansan hallitseminen vaikutti vain paperityöltä. Kaikki ei toiminut teorioiden mukaan, mutta demokratiaan siirtymisen olisi silti pitänyt vahvistaa kansan uskoa marxilaisuuteen, koska se sai mahdollisuuden antaa sille tukensa vaaleissa, mutta se kävikin katsomassa, miten johtajat elivät mukavissa huviloissaan tarvitsematta kärsiä jatkuvasta pula-ajasta ja päätti vaihtaa talousjärjestelmää.

Siinä vaiheessa oli myöhäistä palata sotilasdiktatuuriin, koska johtajat eivät olleet ymmärtäneet suojata selustaansa päästämällä muitakin korruption piiriin niin paljon, etteivät he olisi jääneet tällaisessa tilanteessa yksin. Heillä oli asiat hyvin, joten kommunismi toimi moitteettomasti eikä sen kaatuminen ollut realistinen mahdollisuus.

*

Ensimmäiseksi Marxin teoriat mullistivat Venäjän, jonka oloihin sopiviksi ne kehitti Lenin. Kyse ei ollut mitenkään mullistavasta ajatustyöstä vaan hän lähinnä poisti yhteiskunnasta sen, mikä ei sovi kipparin mielenmaisemiin ja lisäsi siihen kippareiden haihatuksia.

Marxismi-leninismi onkin käytännössä vain sarkajaon päivitetty versio.

Kippareiden alkuperäinen tapa viljellä maata oli sellainen, että kylillä oli yhteiset pellot ja väki päätti niiden käyttämisestä yhdessä. Järjen käyttö ja ahkeruus olivat keskitasoa eli melko vähissä, joten siitä piti siirtyä maatiloihin, jolloin jotkut alkoivat menestyä muita paremmin ja toiset yrittivät päästä samalle tasolle. Kolmannet eivät jaksaneet tehdä työtä riittävästi ja heillä meni huonosti, mutta keskimäärin väestöllä meni paremmin kuin yhteispeltojen aikaan.

Sarkajako oli paluu vanhaan sillä tekosyyllä, että eriarvoisuus johtui muka siitä, että jotkut olivat saaneet perimällä enemmän peltoa kuin ne, joiden suvussa sitä ei oltu viitsitty raivata yhtä paljon. Niinpä pellot yhdistettiin ja jaettiin kapeisiin sarkoihin, jotta kaikki varmasti saivat yhtä hyvät pellot, jolloin niitä päästiin taas käyttämään kuin yhteispeltoja, ja kehitys pysähtyi ja elintaso romahti.

Tällä saavutettiin kuitenkin paljon, sillä kippareiden riidanhalu on sitä luokkaa, että kaikki on parasta tehdä talkootyönä, jotta kaikki varmasti saavat yhtä hyvää. Muuten alkaa hirveä paremmuuskilpailu, joka johtaa väkivaltaan ja korruptioon. Periaatteessa koko kippariyhteisön tulisi asua samassa kylässä samanlaisissa taloissa ja olla jatkuvassa ulkopuolisessa valvonnassa, koska muuten sopu ei jatku kauan.

Aatelisien maatilat eivät yleensä olleet paljon suurempia kuin sarkajaon aikaiset tavallisen maatilkut yhteensä, mutta nämä voivat kuitenkin paremmin, koska he saattoivat päättää itse maidensa käyttämisestä. Ei tarvinnut yrittää sopeutua typerään ja kateelliseen kyläyhteisöön, joten ruokavalio oli sitten parempi. Toki kipparitkin olisivat voineet vaikka käydä metsässä keräämässä marjoja, mutta sekään ei hirveästi kiinnostanut, koska tarve saada käyttää omaa järkeä meni kaiken muun edelle. Ei haitannut, vaikka keväällä oltiin heikkoja erilaisien puutostilojen takia.

Aatelisille piti toki myöntää erivapauksia, jotta heidät olisi saatu asettumaan aloilleen pitämään huolta typerästä ja epäkiitollisesta kansasta, mutta parempi terveydentila johtui paremmista aivoista. Kansa ei kuitenkaan halunnut käsittää tätä vaan koko ongelmaksi sen, ettei sillä ollut riittävästi päätäntävaltaa, ja kun sille alettiin myöntää lisää vapauksia, saavutettiin lopulta se sorto, jota vastaan Marx luonnosteli vallankumouksen.

Länsi-Euroopan puolella siirryttiin lopulta takaisin maatiloihin, sillä maatalousväestön kurjuus oli tietenkin yhteiskunnan syytä ja aiheutti kapinamielialaa. Kapinamieliala ei tietenkään poistunut tällä siirrolla, mutta ainakin ahkerammat maanviljelijät olivat yhteiskunnan puolella.

Itä-Euroopassa sen sijaan oli opittu mongoleilta, että kapinamielialan voi myös tukahduttaa voimalla ja siellä pysyttiin sarkajaossa, joka takasi, että lähes koko maatalousväestö sai ravintoa ainakin riittävästi, koska demokraattisen päätöksenteon aiheuttama paine sai useimmat tekemään työtä ainakin yhtä paljon kuin muutkin, ja maaorjuudella estettiin laiskimpien harhaileminen helpomman elämän perässä muualle.

Lopulta maaorjat kuitenkin vapautettiin, mutta sarkajaosta ei kuitenkaan luovuttu, mistä syntyi tilanne, jossa maatalousväestöllä oli niin paljon omia kiistoja, että valtio vaikutti ulkopuoliselta.

Marxismi-leninismi ei ollut Venäjällä mitään uutta vaan se vain täydellisti sarkajaon ideologisen puolen. Jotkut menestyivät olosuhteista huolimatta paremmin kuin muut ja se oli muka jotenkin syynä siihen, etteivät muut menestyneet, joten menestyjistä oli päästävä eroon.

Tällainen tasapuolinen kilpailuasetelma on kippareille vaikea tilanne, koska heille on tärkeää jakaa väestö voittajiin ja häviäjiin ja häviäjät ovat todella käärmeissään, jollei heillä ole mahdollisuutta vedota siihen, että voittajat ovat lähtökohtaisesti paremmassa asemassa. Pelin sääntöjä halutaan muuttaa siten, ettei menestyminen olekaan paremmuuden mittari vaan paras taistelija on voittaja. Hänen kuuluu saada eniten päätäntävaltaa ja suurin ruoka-annos.

Tässä voi käydä niinkin, että myös taistelu hävitään, mutta Venäjällä hallitsevan luokan typeryys oli avuksi ja myös voittajat olivat sitä vastaan, koska he joutuivat toimimaan sarkajaon puitteissa, mikä haittasi paremmuuden tavoittelua. Siksi valta kaatui helposti ja sen jälkeen alkoi vaikeampi vallankumous, jossa entiset menestyjät vaihdettiin uusiin sillä ajatuksella, että parhaat taistelijat osaisivat tehdä kaiken paremmin.

Kun tavoite lopulta saavutettiin, menestystä ei ilmaantunutkaan vaan sen sijaan tuli nälänhätä, josta selvittiin jotenkuten ulkomaisella ruoka-avulla.

Ravinnontuotantoa ei saatu kuntoon senkään jälkeen ja 30-luvun alussa syntyi nälänhätä kuivuuden takia, mutta silloin maailmantalous oli romahtanut ja muilla oli ruokittavana runsaasti työttömiä, joten oli pakko luopua sarkajaosta ja muodostaa kolhooseja ja sovhooseja, joissa maatalousväestö pantiin töihin, kiinnosti se sitä tai ei. Moni pettyi katkerasti kommunismiin, mutta ravinnontuotanto saatiin sille tasolle, että viljaa riitti taas varastoitavaksikin.

Myös teollisuustuotannon kanssa oli ongelmia työmoraalin takia ja siitä selvittiin samalla tyylillä. Tehtaista tuli teollisuuskombinaatteja, joissa demokratiaa siedettiin vain sikäli kun se palveli tarkoitusta, eli ei juuri lainkaan.

Reaalisosialismi olikin lopulta aika hyvä jäljitelmä tsaarin vallan ajasta, jolloin tavallinen kansa teki kaiken mahdollisen talkootyönä ja sitä valvottiin jatkuvasti, sillä marxilaisuus ei kyennyt muuttamaan perusasioita miksikään. Ainoa varsinainen uudistus oli sarkajakoyhteiskunnan tuominen myös kaupunkeihin, joissa kansaa pidettiin silmällä urkkijoiden ja kuuntelulaitteiden avulla.

Kommunismissa huolehdittiin aateliston perinteisestä roolista jopa kulttuurin saralla ja taiteet kukoistivat, mikä koettiin vapaammissa kipparimaissa ahdistavaksi, sillä vapaus on näille sitä, että yritetään kohota korkeuksiin matkimalla jotain, mitä on jo valmiiksi paljon.

Yleinen kilpailuväline on oma talo, jonka on oltava jotain ihmeellistä, koska se on rakennettu itse, ja sitä ei sitten saa pilkata, vaikka se selvästikään ei ole ammattilaisien tekemä ja edustaa aivan jotain muuta kuin vanhat talkootyönä tehdyt omakotitalot, joissa hyödynnettiin koko yhteisön kokemusta ja osaamista.

Monipuolinen taide tarkoittaa kippareille sitä, että on suunnaton valikoima vaikkapa dekkareita ja sellaisen kirjoittaminen on ihailtava saavutus, vaikka yleisö tuijottaa tyytyväisenä televisiosta vanhoja saksalaisia bulkkituotantopoliisisarjoja uusintana eikä vaatimustaso näin ollen voi olla järin korkea. Muutaman dekkarin julkaissut henkilö on jo jotain suunnatonta ja suuttuu aivan hirvittävästi jos kriitikko jää kiinni siitä, että on onnistunut kirjoittamaan hänen kirjastaan kuvaavan arvostelun lukematta sitä, sillä hänen kirjojensa omaperäisyyttä ei saa kyseenalaistaa.

Kulttuurielämän ei tarvitse tarjota oikeastaan muuta kuin muutama tällainen ilmiö taiteen eri saroilla ja oopperatalon ja sinfoniaorkesterin niille, jotka kaipaavat vanhoja hyviä aikoja. Kaikki ovat tyytyväisiä ja voivat yhdessä pelätä sellaista yhteiskuntaa, joka pyrkii säilyttämään vanhat hyvät ajat osana nykyaikaista yhteiskuntaa.

*

Sana kommunismi tulee kunnallishallinnosta, joka muodostui tärkeäksi sarkajaon aikaan ja Marx koki sen kipparina niin toimivaksi järjestelmäksi, että koko yhteiskunta piti hänen mielestään muodostaa samanlaisista kommuuneista. Joka puolella olisi turinakerhoja päättämässä asioista ja sitten vapautuisi jokin valtava voima, joka muuttaisi kaiken paremmaksi. Käytännössä tämä voima on röheltäminen, jota ei vielä toistaiseksi olla onnistuttu suuntaamaan hyödylliseen toimintaan, mutta ilmeisesti Marx ei ollut päässyt kokeilemaan sitä käytännössä vaan haaveili paluusta juurilleen.

Epämääräisen voima, jolla saavutettaisiin ennennäkemätön vauraus, luonnollisesti auttoi marxilaisuutta leviämään. Sellainen kiehtoo kippareita, jotka ovat kovia haihattelemaan ja he aistivat sisällään kytevän röheltämisen voiman, jonka vapauttaminen varmaankin aiheuttaisi suuria asioita.

Käytännössä saatiinkin stalinistinen yhteiskunta, jossa väestö yritettiin kaikin keinoin saada tekemään työtä niin paljon kuin se oli puhunut tekevänsä niitä kunhan utopia saavutettaisiin. Vaihtoehto oli yhteiskunnan täydellinen romahtaminen, joten kipparit joutuivat kärsimään hirvittävää sortoa kun muut yrittivät keksiä, miten heidät saataisiin motivoitua tekemään töitä edes riittävästi.

Huimista viisivuotissuunnitelmista he osasivat kyllä haaveilla, mutta lopulta oli pakko siirtyä takaisin yksityisomistukseen, koska järjestelmä ei toiminut millään tasolla. Johtajat haihattelivat ja vääristelivät tilastoja ja suorittava porras söi kuormasta ja leikki tekevänsä työtä paljon.

Lenin ei siis kehittänyt oikeastaan muuta kuin loitsun, jolla Venäjä oltaisiin voitu taikoa takaisin kivikaudelle, mikäli koko väestö oltaisiin saatu innostumaan tällaisesta hankkeesta, mutta kippareille paluu luonnontilaan edustaa suurinta viisautta, joten Marxin teorioista pyritään koko ajan kehittelemään samanlaisia aikakoneita ja vain kippareiden heikko oivalluskyky ja taipumus riitaantua keskenään mitättömien pikkuasioiden takia estää niitä syntymässä jatkuvalla syötöllä. On vain vaikea keksiä uutta marxilaisuuden sovellutusta, jonka riittävän moni huolisi omakseen.

Vaarallisin vaihe yhteiskunnan kehityksessä onkin silloin kun kipparit ovat saaneet elintasonsa romahtamaan ajattelemalla liikaa, sillä nälkä ja puute saavat heihinkin liikettä.

*

Saksassa teorioita pyöriteltiin kauan ennen kuin Hitler keksi niihin tarvittavat muutokset, minkä jälkeen vähän erilainen variaatio oli heti kommunistien verivihollinen.

Pohjoismaissa kansallissosialismi koetaan viholliseksi, mutta siitä on omaksuttu paljon vaikutteita, koska itse ei oltu osattu kehittää kunnollista sosialismia. Käytännöllisesti katsoen Hitlerin visioima kansankoti lainattiin sellaisenaan ilman rotuoppeja ja sen nimeksi vaihdettiin sosiaalidemokratia.

Natsien rotuopit olivat kummallinen viritelmä, jossa etsittiin liittolaisiksi sellaisia kansoja, jotka eivät olleen liian läheisiä, ja tätä perusteltiin sillä, että ne kuitenkin olivat läheisiä. Tämä selittyy sillä, että kipparikulttuureissa läheisien kansojen kanssa on huonot välit ja liittolaisia yritetään etsiä kauempaa.

Rotujen kanssa rotuopeilla ei ollut juurikaan tekemistä ja marxilaisuus on levinnyt aivan eri tavalla. Se ei ole levinnyt katastrofaalisessa muodossaan Japaniin, josta saksalaiset löysivät liittolaisia, koska saaristolaiskansa osaa kuitenkin röheltää, mutta se levisi Kiinaan, joka on japanilaisien verivihollinen.

Kiinalaiset taas ovat ylivoimastaan huolimatta antaneet Japanin olla, vaikka sieltä on aina joskus hyökätty mantereelle, ja tyydyttäneet sen sijaan sotimisen tarvetta keskenään. Japanilaiset ovat liian erilaisia, jotta heidän kanssaan voisi sotia kunnolla, mikä selittynee sillä, että he elävät valtameren ympäröiminä ja pyytävät valaita, mihin ei pienveneen kalastajakapteeni enää riitäkään.

Vaikka kiinalaiset omaksuivat marxilaisuuden, heissäkin on paljon kippareille epätyypillisiä piirteitä. Vaikkapa kunfutselaisuus on heille kokoelma hyödyllisiä viisauksia, jotka kannattaa ottaa tosissaan, kun taas kippareille se on jotain, minkä avulla voi viisastella. Siitä kehitellään omituisia tulkintoja, joista kyhätään edelleen teorioita, joiden avulla yksilöt voivat kuvitella ymmärtävänsä jotain paremmin kuin vain painamalla kiltisti mieleen toimiviksi havaittuja viisauksia.

Myös yksittäisien viisauksien tulkinnoissa on eroja, sillä kippari ei ymmärrä vaikkapa sitä, että kun sanat menettävät merkityksensä, ihmiset menettävät vapautensa, koska hänelle vapaus on sitä, että hän saa valehdella ja vääristellä niin paljon kuin mieli tekee. Se, että tämä johtaa tilanteeseen, jossa kansalta on pakko alkaa ottaa vapauksia pois, ei näyttäydy uhkana vaan mahdollisuutena, sillä kodin ulkopuolella on aina perusluoteeltaan vieras järjestäytynyt yhteiskunta, jonka vastenmielisyyteen vapauksien määrän vaihteleminen ei vaikuta merkittävästi. Sen sijaan mahdollisuus päästä ottamaan muilta vapauksia pois, jotta voisi itse elää kuin pellossa kiinnostaa kovasti, joten kugfutselaisuudestakin poimitaan sellaisia viisauksia, joiden avulla kehitystä voidaan muuttaa sellaiseen suuntaan, mitä kiinalaiset pitävät epäsuotuisana.

Kuitenkin marxilaisuuden suosio osoittaa, että ajattelutavoissa on samaakin, ja se, ettei se ole kiinnostanut japanilaisia yhtä paljon, kertoo siitä, että japanilaiset ovat jotenkin erilaisia, mikä liittyy luultavasti siihen, että japanilaiset ovat olleet alusta saakka myös maanviljelyskansaa. Kaskeaminen on heille vieras tapa viljellä maata ja näin ollen röheltäminenkin on jotenkin erilaista. Vaikka japanilaisien tapa sotia on sitä itseään, heidän heikkoutensa on siinä, että se on liian kaavamaista ja joustamatonta, kun taas kippareille kaavamaisuus on niin vieras ajattelutapa, että kunnollisia suunnitelmia ei osata tehdä ja aikaiseksi saatujen suunnitelmien noudattaminen on vaikeaa. Yksilöiden on pakko päästä tekemään ratkaisevia päätöksiä omalla arvostelukyvyllään ja lopulta kaikki on pilattu.

Marxilaisuus ei ole levinnyt kunnolla myöskään Ranskaan, vaikka se on Saksan rajanaapuri. Siellä on voimissaan omanlaisensa tasavaltalaisuus, joka tekee marxilaisuuden omaksumisen vaikeaksi kommunisteillekin, jotka eivät ole onnistuneet sisäistämään kipparin mielenmaisemia. Ranskalainen kommunisti on vuorovaikutteinen ja tarvitsee muiden aatteiden edustajia, joten kommunismikin on sitten eri asia kuin kipparikansojen versiot erilaisista aatteista, koska niille on ominaista, että puolue haluaisi olla ainoa puolue eikä enemmistö kansasta ihmettele, mitä järkeä vain yhden aatteen sallivassa yksipuoluejärjestelmässä olisi, koska tällä tavalla syntyvä pysähtyneisyyden aika nähdään tavoiteltavana asiana.

Ranskan tapauksessa suurin este vaikuttaa olevan se, että kippareiden verenperintö on heikompi kuin muiden kalastajien verenperintö, sillä heidän suuri karismaattinen johtajansa, eli Napoleon, syntyi Korsikalla ja kuului Italian aatelistoon. Hänkin kykeni sotimaan hillittömästi ja tarjoamaan armeijalleen perusteellisen selkäsaunan, mutta Ranska myös kehittyi nopeasti parempaan suuntaan hänen valtakaudellaan. Suuruudenhulluus oli luonteeltaan erilaista kuin marxilaisissa maissa, joissa se johtaa jonkinlaiseen katastrofiin, jonka katsotaan myöhemmin lähinnä hidastaneen myönteistä kehitystä.

Etelä-Eurooppa on samoin aivan toisenlainen maailma ja marxilaisuus on kehittynyt siellä eri suuntaan kuin kipparimaissa. Se hyödyntää yritysmaailman oppeja, koska ne liittyvät tutumpaan tapaan toimia kuin röheltäminen. Fasismi oli sen vallankumouksellisin muoto ja levisi siellä varsin tehokkaasti, mutta sen vaikutukset olivat käytännössä täysin erilaisia kuin kipparimaissa esiintyvien marxilaisuuden vallankumouksellisilla muodoilla, koska se rauhoitti kansaa ja auttoi vastustamaan röheltämisen leviämistä pohjoisesta.

Vaikka tätä peitelläänkin puhumalla pahaa fasismista fasismia, Mussolini oli kuitenkin marxilaisuuden kehittymisen kannalta tärkeä henkilö. Hänen tapaansa puhua jäljitellään ahkerasti kipparimaissakin, koska se suuntaa tarpeen tehdä vallankumous haaveeseen paremmasta maailmasta, jossa ei ole eroja rotujen ja kansojen välillä eikä niin ollen tarvetta sotiakaan.

Se sentään omaksuttiin, että fasistit ja kommunistit olivat verivihollisia, vaikka kummatkin pitivät Marxia tärkeimpänä sosialistisena ajattelija. Kuitenkin myös siellä eri aatteilla on taipumusta ajautua vihollisuuksiin keskenään, joten marxilaisuus ei siinä mielessä tuonut mitään uutta vaan pikemminkin otti tutun muodon.

Kipparit ovat huonoja suunnittelemaan, joten he eivät pidä puolueiden välisestä vuorovaikutuksesta, joka pyrkii lisäämää ideoiden määrää, vaan he haluavat enemmän pysyvyyttä, jossa olisi avuksi se, että kaikki valta olisi vain yhdellä puolueella, joka pääsisi pönöttämään kaikessa rauhassa. Marxilaisuus on tässä vain apuväline ja sen sijaan voitaisiin aivan hyvin käyttää jotain muutakin, mikäli joku olisi viitsinyt keksiä tarkoitukseen sopivan aatteen.

Myös Etelä-Euroopassa ja muualla maailmassa ylipäätään marxilainen liikehdintä on tässä suhteessa epämarxilaista, koska se on sovitettu paikallisiin tarpeisiin ja tämä kippareille hyvin olennainen tekijä puuttuu.

Marxilaisella vallankumouksella kyetään luomaan nälänhätä missä tahansa, koska sellainen on helppo luoda ja sen luominen on siinä sisään rakennettu ominaisuus, mutta kansasta lähtevä tarve ryhtyä reikäpäisiin hankkeisiin, joiden hillitsemisen kanssa johtajat ovat kovilla, puuttuu. Johtajat ehkä pakottavat kansan matkimaan kippareita, mutta se on aivan eri asia.

Kippareiden kesken marxilaisien keskinäiset välit kehittyvät sillä periaatteella, että mitä samanlaisempia aatteet ovat, sitä huonommat välit niillä on, ja tästä syystä Yhdysvallat nousi tahtomattaan maailman johtajaksi.

Aluksi piti saada loppumaan kommunistien ja kansallissosialistien välinen sota, liittolaiseksi valikoitui Neuvostoliitto, jota johti käytännön pakosta erotuomari, joka piti kommunistit aisoissa ja mietti kuinka hulluimmista pääsisi eroon.

Kommunistinen Kiina ei tietenkään voinut olla missään väleissä muiden kommunistisien maiden kanssa, joten Yhdysvaltojen oli pakko saada se avautumaan ja sitten Mao ja Nixon olivat kavereita keskenään.

Vietnam oli hankalampi tapaus, koska kukistettuaan ranskalaiset se alkoi haastaa riitaa Kiinan kanssa. Yhdysvallat meni sinne sotimaan ja sen aseteollisuus meni Neuvostoliittoon suunnittelemaan, millaista aseapua vietnamilaisille annettiin Neuvostoliiton nimissä. Kun vietnamilaiset olivat sotineet tarpeekseen, se vetäytyi, mutta alkoi kohta houkutella vietnamilaisia kukistamaan Kamputsean kommunistisen hallinnon, mikä olikin sitä, mitä nämä olivat vailla. Into sotia katosi ja kommunistinen hallinto on edelleen vakaalla pohjalla tyhmistä johtajista huolimatta, koska vietnamilaisien kommunismi on nujertanut toisen kommunismin.

Marxilaisuuden omaksuneet kansat ovat monessa suhteessa hyvin samanlaisia ja onkin luultavaa, että niiden ajattelutapa juontaa juurensa Kiinan suunnalta tulleesta muuttoliikkeestä.

Lähi-idässä on ollut paljon yritystä siirtyä marxilaisuuteen, mutta se on johtanut lähinnä sotimiseen, missä siellä ollaan oltu aktiivisia muutenkin, joten se vaikuttaa olevan lähinnä nykyaikaisen politiikan opettelemista. Heimojen perinteiset vihollisuudet pyritään muuttamaan aatteellisiksi sodiksi. Samaa on harrastettu uskonnonkin varjolla ja shiiojen ja sunnien vihollisuuksia edelsivät muun muassa persialaisien ja arabien vihollisuudet.

Kiinasta näkee selvästi, ettei kommunismi ole marxilaisuuden lopullinen muoto vaan välivaihe, jonka jälkeen riistokapitalismi saavuttaa sen tason, josta puhuttiin vallankumoukseen johtaneessa propagandassa vihollisena. Siellä ei olla luovuttu kommunismista vaan puolueen johtajat käärivät liiveihinsä miljardeja antaessaan teollisuuden saastuttaa melko vapaasti ja keinotellessaan taloutta pilalle. Koskaan aikaisemmin ei olla nähty, että asuntotuotanto olisin niin holtitonta, että syntyvien turhien asuntojen määrä ylittäisi roimasti maan asukkaiden määrän, mutta marxilaisien johdolla sekin on näköjään mahdollista. Suunnitelmat on tehty eikä järkipuhetta mielellään kuunnella.

Pohjois-Korea ei ole loppujen lopuksi erityisen huonosti johdettu valtio, koska se ei tule romahtamaan vääjäämättä kuten Kiina ja saattaa jopa selvitä kiinalaisien virheistä tekemällä hyvissä ajoin selväksi, ettei ydinaseita arkailla käyttää jos sinne hyökätään. Proletariaatti yleensä reagoi valtion romahtamiseen alkamalla sotia mahdollisimman paljon kun siihen kerrankin on tilaisuus, joten naapureiden kannattaa kertoa etukäteen miten mahdollisiin sotaretkiin tullaan reagoimaan.

Itä-Euroopassakin on nähty, että marxilaisuus johtaa ryöstökapitalismiin, mutta siellä on sentään Stalinin jalostama väestö, joten meno ei ole yhtä holtitonta kuin kiinalaisilla kommunisteilla.

Kansallissosialismissa taas vaikuttaa olevan ideana saavuttaa kommunismin jälkeinen aika ilman kommunistista vallankumousta, sillä natsit pyrkivät tekemään väestöön hyvin samankaltaisia muutoksia kuin Neuvostoliitossa oli tekeillä. Toinen tärkeä päämäärä oli muiden omaisuuden siirtäminen omiin nimiin ilman, että sitä tarvitsi pestä pitämällä sitä vuosikymmeniä valtion omaisuutena.

Natsit vaikuttavat oivaltaneen marxilaisuuden syvimmän olemuksen. Asiasta on vaikea sanoa mitään varmaa, koska huijarit pitävät tällaiset asiat salaisuuksina, mutta jotain nykyisen Itä-Euroopan kaltaista selvästi olisi syntynyt, jollei hanke olisi kaatunut marxilaisia riivaavaan pakkomielteeseen tehdä maailmanvallankumous ja nimittää tärkeisiin virkoihin mieluummin sopivia kuin päteviä henkilöitä.

Ratkaisu marxilaisen vyöhykkeen ongelmiin löytyy Kiinasta, joka syntyi kun aikaisemmin pakkomielteisesti keskenään sotineet valtiot yhdistettiin aikoinaan vakaimmaksi valtakunnaksi, mitä koskaan on nähty.

keiju091f

Ongelma ratkaistiin siten, että kansan johtajikseen tunnistamia ongelmatapauksia alettiin kohdella kuin karjaa. Heidät kastroitiin jo varhain ja pantiin sen jälkeen tottelevaisuuskoulutukseen. Näin johtajat eivät koheltaneet testosteronihuuruissa tai alkaneet rakennella omia valtakuntiaan ja kantakin pysyi kurissa.

Samalla kaikille tuli selväksi, ettei näiden lisääntymispanosta tarvittu ollenkaan vaan päteviä löytyi aina riittävä määrä muutenkin. Se oli erittäin tarpeellista, sillä tämän tyypin johtajilla on taipumusta alkaa uskoa olevansa korvaamaton.

Näitä johtajia käytettiin virkamiehinä ja ylimpinä upseereina, koska niissä tehtävissä ei tarvita kovinkaan suuria määriä oivalluskykyä.

Enemmän osaamiseen kuin tärkeyden tunteen hakemiseen suuntautuneet johtajat taas saivat puuhat omiaan yrityksissä ja missä lie, ja heitä kannustettiin ottamaan useampia vaimoja, jotta tämän tyypin johtajuuden osuus väestöstä olisi kasvanut.

Keisari lähinnä paimensi niitä johtajia, joiden ei kannattanut antaa juosta vapaina, pyrkien varmistamaan näille parhaan mahdollisen koulutuksen ja estämään näiltä luonnostaan tulevan möhlimisen ja keskinäiset riidat, joten näiden olot olivat varsin hyvät. Näillä on pakonomainen tarve todistella jotain, ja se johtaa helposti epäonnistumisiin osaamattomuuden, möhlimisen ja keskinäisien riitojen takia.

Maine ikuistettiin jälkipolvia varten hautamonumenttiin, joten näillä oli riittävä syy pyrkiä pitämään yhteiskunta mahdollisimman vakaana.

Kansan röheltämisen tarve taas pyrittiin purkamaan valtaviin rakennushankkeisiin ja provinssien välisiin sotiin, jolloin siitä ei ollut kovinkaan paljon haittaa keskushallinnolle.

Keisari itse ei ollut kansan silmissä erityisen karismaattinen johtaja vaan pikemminkin välttämättömyys, joka sai karismaattisemmat johtajat toimimaan siten, että heistä aiheutui mahdollisimman vähän vahinkoa. Eunukeista luopuminen johtikin pian siihen, että viimeisestä keisarista tuli tavallinen kansalainen, koska hänen ammattinsa muuttui tarpeettomaksi.

Seuraava vaihe oli nykyinen sotilasdiktatuuri, jolla vapauteen lasketut kansan johtajat voidaan pitää jossain määrin kurissa, mutta aikaisemmasta yhteiskunnallisesta vakaudesta on turha edes haaveilla.

Eunukki vaikuttaa liittyvän shamanismiin, sillä sukupuolenvaihdosleikkauksen kehittämisen jälkeen kipparimaissa lähdettiin siitä, että sukupuolen vaihtamisen jälkeen pitää saada uusi henkilöllisyys ja väestö on hyvin haluton tunnistamaan sukupuoltaan vaihtaneita ihmisiä, vaikka jonain muuna kuin alkuperäisenä itsenään elävä ihminen päätyy helposti näkyvään asemaan, koska näytteleminen ei toimi kovin hyvin jos pysyttelee tavallisen kansan parissa, mutta kaikenlaisia auktoriteettihahmoja vaaditaan olemaan jotain, mitä he eivät ole.

Suomalainen ei vain luota näissä asioissa henkilöön, jolla on jalat maan pinnalla, koska sellainen asenne johtaa aivan vääränlaiseen järjestäytymiseen, joten kuka tahansa, joka elää aivan omissa maailmoissaan on parempi vaihtoehto. Jos transnaiset omivatkin feminismin, se on pelkästään hyvä asia, sillä näin saadaan siihenkin liikehdintään kiehtovaa epätodellisuutta ja sen avulla etenee urallaan moni henkilö, joka ei ole tästä maailmasta.

Rehellistä transseksuaalia suomalainen ei hyväksy johtajaksi, koska hän ei ole oikeaa ainesta, mutta sellainen, joka on sepittänyt itselleen uuden menneisyyden, on hyvä valinta, sillä hänen käsityksensä nykyisyydestä ja tulevaisuudesta ovat sitä tasoa, mikä sopii tietäjäkuninkaalle. Hän on jopa edistysaskel, sillä hänen ei tarvitse alkoholisoitua pysyäkseen omituisena, joten hän soveltuu johtavaan asemaan paremmin kuin moni perinteinen shamaani.

Suomalaisien johtajat ovat selvästi olleet alun perin lähinnä viihdyttäjiä ja nykyisistä suosituiksi spurguuntuneista viihdetaiteilijoista näkee selvästi, etteivät tällaiset johtajat enää toimi käytännössä, koska johtajan työtaakka on liian suuri ihmiselle, joka ei pysty huolehtimaan edes omista asioistaan vaan ulosottomies ahdistelee vähän väliä.

Tästä edistysaskeleesta on syntynyt luonnollisesti omituinen tilanne, jossa epäilyttävän miehekkäät naiset ovat omineet feminismin ja yrittävät sen avulla syrjäyttää ne miehet ja epäilyttävän miehekkäät naiset, jotka ovat päässeet korkeisiin asemiin muuten kuin poskea soittamalla, sillä suomalaiset ovat huonoja ymmärtämään, että johtavassa asemassa pitäisi osatakin jotain. Sellaiseen pääsemisen pitäisi olla ihmisoikeuskysymys, jotta voitaisiin varmistaa, että johtajuus on sellaista, mitä kuka tahansa pystyy ymmärtämään perehtymättä johtajan tehtäviin lainkaan.

Myös selvästi naisen näköinen nainen on tälle feminismin muodolle lähinnä jotain, mikä tunkee omin luvin samoille apajille ja sen takia androgyynimpien naisien asemaa on pyrittävä parantamaan. Viihteessä ja journalismissa esiintyykin runsaasti propagandaa, joka antaa ymmärtää, että nämä tällaiset naiset ovat parempia kuin muut, ja siitä on olevinaan vastuussa jokin mystinen patriarkaatti, jota kukaan ei ole vielä onnistunut osoittaman sormella.

Politiikassa on tärkeää saada miehekkäitä naisia korkeisiin asemiin, ja kun sellainen pääsee vallan huipulle, kansa on tyytyväinen, vaikkei politiikan taso muuttuisikaan. On vain saavutettu jotain muuta, mitä se oli vailla.

Transseksuaalinen mies on yksi eunukin muoto, koska hänetkin on kastroitu, joten on luultavaa, että kastraatio on osa shamanismia. Hyvä shamaani on kasvatettu sellaiseksi, että hänen seksuaalisuutensa on täysin sekaisin, ja mies voi luopua sitä kastroimalla itsensä.

Mytologiasta tiedetään, ettei vapaana liikkuva sukupuoleton olento ole hyvä asia, joten seuraava vaihe on ehkä kaaoksen ajat, jonka jälkeen siirrytään viisaampina keisarikuntaan, jossa transnaiset pidetään järjestyksessä.

Kun katselee vaikkapa suomalaisia kenraaleita, professoreja ja korkea-arvoisia virkamiehiä, on selvää, että Suomessakin on mahdollista siirtyä kiinalaismalliseen keisarikuntaan, sillä näissä ei ole mitään niin erikoista, että näiden omaa lisääntymispanosta tarvittaisiin mihinkään. Pätevistä ei tulisi pulaa, vaikka kaikki virat annettaisiin hovieunukeille, mikä voisi olla viisas ratkaisu, koska suomalaiset selvästi tarvitsevat eunukkeja. Halukkuus ryhtyä tunnistamaan transnaisia on olematon ja miehekästä naista pidetään ajattelijana, vaikka puheet olisivatkin hulluja.

Poliitikoista voitaisiin luopua jos korkeissa viroissa olisi vain eunukkeja, sillä tasavaltaan liittyy korruptio, joka pyrkii omimaan ne sille ainekselle, johon epäilyttävän miehekkäät naiset kuuluvat. Kastroimalla loputkin tilanne täydellistyisi eikä tasavaltaa ja sen mahdollistamaa korruptiota tarvittaisiin enää mihinkään.

Ajan saatossa hyviksi havaitut käytännöt, jotka saa valmiina Kiinasta, ja joku dynastian aluksi sopiva ydinperhe.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s