Evankelisluterilaisuus

Suomessa, ja kipparikulttuureissa ylipäätään, kansan suhde uskontoon on selvästi erilainen kuin muualla.

Uskontoon kertyy yleensä pyhien kirjoitusten lisäksi paljon muutakin, mutta evankelisluterilaisuudesta ne on siivottu pois eikä pyhiä kirjoituksiakaan tarvitse lukea vaan riittää kun opettelee vähän jotain ulkoa. Raamattu on vain tarinakokoelma, josta papisto voi plagioida saarnansa.

Kristinuskon ovat kehittäneet sellaiset kansat, jotka osaavat luoda korkeakulttuurin itse, joten se on monessa suhteessa käsittämätön kippareille, joten siitä on pitänyt tehdä heille oma versio.

Pyhimyksiä ei ole, koska kippari ei kaipaa sellaisia esikuvia. Heille se, että joku kokee ylpeyttä tehtyään jotain yhteiskunnan hyväksi, on niin vieras ajatus, että siinä yhteydessä voi puhua narsismista, koska oman tärkeyden tunne on syntynyt aivan vääristä syistä. Terve asennoituminen on sellainen, että kokee olevansa paras kaikista ilman mitään syytä, sillä he ovat kehittyneet olemaan pienien venekuntien kuninkaallisia. Mitään ihmeempää ei ole tarvinnut osata eikä ole ollut yhteiskuntaa, johon integroitua, mutta vaikeissa olosuhteissa on tarvittu määrätietoisuutta, ja se näkyy asenteissa vieläkin.

Kippari uskoo tahdon voittoon ja siihen, että on mahdollista olla yksin paras kaikista, ja sivistyskansoja pidetään jotenkin sairaina.

Kristinuskoon liittyvät pyhimykset ovat heille vieraita, sillä he itse arvostavat yleisneroja, yksinvaltiaita, taiteilijoita ja urheilusankareita, joihin liittyy enemmän sitä tunnelmaa, mitä he ovat vailla. Näitä tehtäviä varten kehittyminen on toki vierasta, koska se ei onnistu vain siten, että alkaa omia aikojaan luulla olevansa jotain erikoista, mutta tällaisiin seikkoihin ei kiinnitetä mielellään huomiota, jotta säilyisi vaikutelma siitä, että kipparin lähestymistapa menestymiseen on ainoa oikea.

Myös profetiat on jätetty pois ja samasta syystä kuin pyhimyksetkin, sillä kipparilta puuttuu aito huoli yhteisön säilymisestä. Hän yrittää kohottaa omaa arvoaan laukomalla mielipiteitä, joiden on tärkeä erottua joukosta, jotta hänkin erottuisi muista, ja oman arvon kohoamisen varmistamiseksi mielipiteet sisältävät mahdollisuuksien mukaan halventavia seikkoja muista ihmisistä. Kaiken voi keksiä aika vapaasti itse, sillä monimutkaisien suunnitelmien tekeminen on kippareille vieras taito, mikä siten näkyy tulevaisuuden hahmottamisessa.

Kaikki mahdollinen pyrkii tulemaan yllätyksenä.

Profetioiden käyttämistä ei olla opeteltu sen vertaa, että oltaisiin huomattu, että ne on yleensä tehty niin yleisellä tasolla, että niitä voi käyttää hyväkseen aina kun tapahtuu jotain, minkä pitäisi olla syy käyttää järkeä ja ottaa opikseen muiden kokemuksista. Edes Raamatun ilmestyskirjan vertauskuvallisuutta ei haluta nähdä, vaikka on täysin selvää, ettei mitään sellaista tule koskaan tapahtumaan, koska se ei ole kirjaimellisesti otettuna lainkaan tästä maailmasta.

Biologia ei tunne Ilmestyskirjan petoa, joten Raamatun profetiat ovat pelkkää huijausta, vaikka tosiasiassa ne ovat ennen muinoin toimittaneet sosiologian virkaa eikä niiden tulkitseminen ole yleensä paljon sen vaikeampaa kuin sosiologien ammattislangin ymmärtäminen. Raamatunkin profetioista vain pieni osa liittyy selvästi vain kristinuskoon ja loput on suositeltavaa luettavaa sellaiselle, joka haluaa ymmärtää, kuinka maailma toimii, mutta kippari tulkitsee kaiken siten, että se on vain jotain messiaan odotusta, ja koska hän uskoo olevansa itse kaikkein luotettavin lähdetieto, hän ei oikeasti usko sellaiseen, vaikka itseään kristittynä pitäisikin.

Näin saavutetaan tilanne, jossa kippari voi kohentaa oman arvon tunnettaan toteamalla, että eihän sellainen voi olla totta. Tällaista asennoitumista kutsutaan skeptisyydeksi ja se on olevinaan mahdottoman viisasta, vaikka sen takia tapahtumien ymmärtäminen pysyy sillä tasolla, että kippari voi syrjäytyä yhteiskunnasta johonkin niemen kärkeen ja keskittyä kalastelemaan.

Onkin luultavaa, että esikristillisenä aikana kipparit ovat kokoontuneet pyhiin lehtoihin ryyppäämään ja turisemaan mielipiteistään ja muiden asioista, sillä nykypolven taipumukset eivät viittaa sen kehittyneempään uskonnollisuuteen.

Kirkot ovat lähinnä jäänne roomalaiskatolisuudesta eikä niitä enää käytetä kovinkaan paljon. Niiden tilat eivät riittäisi alkuunkaan jos kansa päättäisi alkaa käytä jumalanpalveluksissa, mutta silti jumalanpalveluksia pidetään lähes tyhjille saleille.

Suomalaiset käyvät mieluummin sukulaisien haudoilla, koska se ei ole yhtä yhteisöllinen kokemus. Pieni venekunta saa olla omassa rauhassaan, sillä ne ymmärtävät olla häiritsemättä toisiaan haudoilla käydessään. Kirkkoa tarvitaan lähinnä niihin sukujuhliin, joihin sopivia rituaaleja kirkkolaitos järjestää, koska hauta ei ole kovinkaan hyvä paikka häitä ja ristiäisiä varten.

Käytännössä kirkkolaitos on yhdistävä tekijä, johon täytyy kuulua, vaikkei kirkossa kävisikään. Välillä siitä ehkä erotaan ovet paukkuen, mutta jossain vaiheessa yleensä kuitenkin palataan takaisin, ja sen tärkein rakennus onkin kirkkoherran virasto, jossa voi käydä huolehtimassa tästä puolesta. Periaatteessa uskonnollisuus on luokkaa rasti ruutuun. Joillekin uuden lomakkeen täyttämiseen riittää syyksi se, mitä joku on sanonut televisiossa, mutta usko muistuttaa lomaketta siinäkin tapauksessa, ettei suomalainen koskaan eroa kirkosta.

Kirkkolaitos on varsin harvoin syy erota siitä, koska useimmilla siihen kuuluvilla ei ole harmainta aavistusta sen opeista, vaan näitä asioita hahmotetaan sen mukaan, mitä joku yksilö sanoo eikä hänet edes tarvitse edustaa kirkkolaitosta millään tavalla.

Kirkossa käyminen ei muuttaisi tilannetta, koska sillä muutenkin tiedetään, että uskonto on käytännössä typistetty siihen, että Jeesus kuoli puolestamme ja sovitti samalla syntimme. Muuta Raamatun tarjoamaa aineistoa voi käyttää siltä pohjalta, että synnit on annettu anteeksi, joten ei ole haitaksi, vaikka valehtelisi ja vääristelisi mielensä mukaan. Näin ei tarvitse ihmetellä vaikkapa sitä, että Jeesus nousi myöhemmin kuolleista, lähti nostelemaan eikä häntä ole sen jälkeen näkynyt, ikään kuin hän olisi perunut sen anteeksiantopuolen.

Käyttöön kelvannutkin kohta on muutettu aika outoon muotoon, sillä Raamatun mukaan Jeesus ei suinkaan kuollut puolestamme ja lunastanut näin anteeksiantoa, saati usein oheistuotteena lupailtua ikuista elämää, vaan hän pyysi isäänsä antamaan tiettyjen juutalaisien hänelle tekemät synnit anteeksi ja kuoli herätäkseen myöhemmin taas eloon. Näin saadaan kätevästi hämärrettyä sitä seikkaa, ettei Jeesuksen kuolemalla ole mitään tekemistä suomalaisien tekemien syntien kanssa.

Ilmeisin syy ylösnousemukselle on se, että hän perui kuolinsyyn eli pakkomielteen opettaa juutalaisia elämään ihmisiksi, ja tarina on kokonaisuudessaan sellainen, että ensin on tällainen omituinen tyyppi, joka haluaisi ihmisien oppivat elämään sovussa keskenään, mutta muut yrittävät hankkiutua hänestä eroon. Hänet ilmiannetaan roomalaisille muka vaarallisena ihmisenä eikä apua tule miltään suunnalta, mutta vielä kidutettunakin hän jaksaa saarnata typeryyksiä. Myöhemmin hän herää eloon ja lähtee omille teilleen. On vähän jotain puhetta palaamisesta, mutta lopulta hän löytää tarvitsemansa muualta, mikä on ilmaistu siten, että hän astuu ylös taivaaseen.

Hänen henkilöllisyyttään on selitetty vihjeillä pitkin tarinaa, ja niistä selvin on se, että hän on juutalaisien kuningas, mutta ei kuitenkaan Herodes.

Ennen ristiinnaulitsemista on mielenkiintoinen kohta, jossa kolme Jeesusta kohtaa toisensa kansan edessä.

Ensinnäkin on tarinan päähenkilö, joka odottaa tuomiota kansankiihottamisesta.

Toinen on Barnabas, joka odottaa tuomiota samasta syystä. Hänen nimensä tarkoittaa ”isän poika”, jotta asia tulisi selväksi. Joissakin lähteissä hänen nimensä on Jeesus Barnabas, mutta jos toimitaan käyttöohjeiden mukaan eikä niin kuin suomalaiset, jotka olettavat muuttuvansa viisaammiksi tehdessään toisin kuin viisaammat ovat neuvoneet, muilla lähteillä ei ole mitään merkitystä.

Kolmas on Pontius Pilatus, joka päättää kumpi edellisistä vapautetaan. Hän on se, joka kävi oikeasti temppelissä riehumassa ja tämä on kristinuskon pelisääntöjen mukaan lupa ottaa huomioon, koska asia oli Uuden testamentin kokoamisen aikaan yleisessä tiedossa. Se oli iso virhe, joka sai juutalaiset suuttumaan tosissaan.

Sitä ei enää tiedetä, miten paljon hänen käsityksensä siitä, millainen juutalaisuuden olisi pitänyt olla, vastaa Vuorisaarnaa, mutta hänen käsityksensä näiden hyväntahtoisuudesta ja anteeksiantavuudesta ei vastannut tosiasioita. Onkin luultavaa, että Jeesuksen varsin naiivi hyväntahtoisuus on peräisin häneltä, sillä hän aivan varmasti teki mielestään oikein hakiessaan temppelistä rahat vesijohdon rakentamiseen, mutta juutalaisetpa suuttuivat ihan tosissaan ja sen aikaisissa kirjoituksissa häneen suhtaudutaan erittäin vihamielisesti.

Tämä on jotain, mitä Jeesus olisi voinut tehdä, jos hänellä olisi ollut valta rakentaa vesijohtoja, ja juutalaiset olivat kansa, jolla oli ja on yhä sukset ristissä papistonsa kanssa, koska perinteiden noudattaminen ja pilkun viilaaminen koetaan tärkeimmäksi hyveeksi ja papisto on se osa juutalaisista, joka on hyvä keksimään kaikkea uutta.

Muut tiedot Pilatuksen edesottamuksista käsittelevätkin sitä, että hänen oli mahdotonta sopeutua juutalaisien typeriin sääntöihin ja kyvyttömyyteen joustaa niistä ollenkaan, mikä on myös Jeesuksen piirre.

Jeesuksesta poiketen Pilatus taisi kuolla juutalaisien syntien tähden, sillä hän tappoi itsensä myöhemmin. Ehkä hän koki olevansa ainoa syyllinen tapahtumiin, mutta siitä on mahdotonta rakentaa aasinsiltaa siihen, että kristitytkin olisivat saamassa jotain. Kyse on siitä, että pystyykö antamaan itselleen anteeksi jos on onnistunut sotkemaan asiat kunnolla yrittäessään toimia niin kuin oikeaksi kokee eikä mistään syntisäkkejä varten kyhätystä anteeksiantoautomaatista.

Se on hyvä tarina, mutta osa lukijoista on huonoja.

Raamatun mukaan Barnabas oli myös varas ja murhaaja. Ei tiedetä, kuoliko temppelissä joku kun Pilatus kävi hakemassa rahat pois käyttääkseen ne paremmaksi kokemaansa tarkoitukseen, mutta häntä pidettiin rosvona.

Tarinassa Pilatus vapauttaa Barnabaan, koska juutalaiset haluavat sitä. Tällä kuvataan kai sitä, että hän päätti olla sitä, mitä juutalaiset pitivät Barnabaana ja se oli jotain, mitä nämä olisivat halunneet ristiinnaulita. Jeesus sitten ristiinnaulitaan ja hän kuolee pyytäessään isäänsä antamaan anteeksi juutalaisille, mikä saattaa merkitä sitä, Pilatus toivoi, ettei hänet maaherraksi lähettänyt keisari tukahduttaisi kapinointia turhan verisesti.

Pilatuksen elämästä ei tiedetä kovinkaan paljon, joten on mahdotonta arvioida kuinka paljon Jeesuksen tarinassa on hänen edesottamuksiaan, mutta muilla keinoilla kerrottuja asioita on helpompi tulkita. Vaikkapa aasilla ratsastaminen tarkoittaa selvästi sitä, että jos hän olisi noudattanut paikallisia tapoja, juutalaiset olisivat pitäneet hänestä, ja erämaassa mietiskeleminen viitannee siihen, että hän ajatteli yhteiskunnallisia asioita turhan kaukana yhteiskunnasta.

Opetuslapset ovat ehkä juutalaisia maailmanparantajia, jotka on pantu sellaiseen tilanteeseen, että päästään näkemään selvästi, mikseivät he saa maailmaa parantumaan. On kivaa olla mukana jossain, mutta periaatteet unohtuvat kun tilanne muuttuu hankalaksi.

Hautakammio on luultavasti vertaus sille, että Pilatus masentui kansan reaktioista ja vetäytyi kuoreensa, mutta se on virka-asunto, koska sitä vartioivat roomalaiset sotilaat. Sitä, mitä siellä tapahtui, on vaikea sanoa mitään, koska henkilöiden välisistä suhteista ei ole säilynyt tietoja, mutta huorat tarkoittanevat roomalaisia naisia, joita juutalaiset eivät kulttuurierojen takia juurikaan arvostaneet.

Jeesus joutui vääntämään näille rautalangasta, että samarialainenkin voi olla hyvä ihminen, vaikka kyse oli vain Israelin puolella asuvista yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisista. Joskus muinoin israelilaisilla oli ollut oma jumala, mutta tässä vaiheessa sielläkin oltiin juutalaisia ja samarialaiset nousivat ensimmäisinä kapinaan temppelin rahojen viemisen takia.

Tarinan alussa luonnehdittu Herodeksen tapa ylläpitää järjestystä on kai sitä, mitä juutalaisien elämä oli ollut ennen roomalaisia, joiden lepsummat otteet olivat jättäneet enemmän tilaa kapinoinnille. Sitä oli tapahtunut jo aikaisemminkin eikä Pilatuksen ihan oikeasti olisi tarvinnut ottaa virhettään niin raskaasti.

Tarina Jeesuksen syntymästä on Roomalaisien Saturnaali, jota myöskin vietettiin joulukuussa. Kansan pariin syntyy tällainen ihmeellinen vapahtaja, joka osaa luoda paremman maailman.

Maininta keisari Augustuksesta viitannee tähän, sillä hän ei määrännyt tarinassa luonnehdittua verotusta, joka tarkoittaa jotain muuta, mutta teki muutoksia tähän juhlaan.

Saturnaalissa valittiin johtajaksi kansanmies, joka luuli vakavissaan osaavansa luoda paremman maailman. Jos ja kun se ei onnistunut, hänet tapettiin juhlan päätteeksi Saturnuksen alttarilla, mutta aina löytyi joku, joka halusi kokeilla onneaan.

Kansanmiehen johdolla asioista päätettiin äänestämällä ja kaikilla oli tasavallan parhaimpien ihanteiden mukaan äänioikeus.

Juhla meni aina hulinaksi ja sen päätteeksi ihmiset ottivat tavalliset paikkansa yhteiskunnassa. Orjia ei sopinut kohdella ihan miten tahansa, koska se olisi kostautunut Saturnaalin aikaan, ja he pääsivät kaikessa rauhassa kokeilemaan, olisiko heistä johtamaan yhteiskuntaa, joten juhla palveli hyvää tarkoitusta.

Jeesus on kansanmies ja hän saarnaa Saturnaalista. Vuori saarna on juuri sitä, että isännästä tulee orja ja orjasta isäntä. Opetustyön päätteeksi hänet tapetaan lopussa, koska kansa haluaa sitä, ja niin Saturnaalinkin kansanmiehille kävi.

Näin tulee selväksi, että kyse todella on Saturnaalista, vaikka hän ei kuolekaan oikeasti, jotta tarina voisi jatkua. Siinä on yhdistelty erilaisia aineksia ja osaa niistä on vaikea tunnistaa, mutta paljon on myös helppo tunnistaa.

Jeesus asettuu ylösnousemuksen jälkeen isänsä rinnalle tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja Pilatus tukahdutti samarialaisien kansannousun perinteisellä tyylillä ennen poistumista Israelista. Hän savutti hallitsijan pätevyyden, koska siinä virassa on hyvä osata päättää, kuka saa elää ja kenen täytyy kuolla.

Tarinaan pannuista vihjeistä voi päätellä, että Pilatuksessa oli lääkärin vikaa, mikä ei ole huono piirre hallitsijalle, mutta tuomarin pätevyys puuttui.

Jeesuksen toinen tuleminen lienee se tapahtuma, jossa isä lähetti maan pinnalle toisen pojan, joka pani jerusalemilaiset järjestykseen. Tämä tapahtui tiettävästi vuonna 70, jolloin roomalaiset valtasivat Jerusalemin ja paljon kapinoivia juutalaisia kuoli.

Tarina ei käy yksiin sen kansa, mitä Pilatuksen elämästä tiedetään, mutta siinä on niin paljon vertauskuvallisuutta, ettei sen olekaan tarkoitus olla historiikki vaan opettavainen tarina. Ketään ei myöskään syyllistetä vaan vikaa on niin Jeesuksessa kuin juutalaisissakin.

Juutalaisien käsitykset Jeesuksen toisesta tulemisesta viitannevat siihen, että heillä oli suuret luulot siitä, mitä roomalaiset olisivat voineet tehdä heidän hyväkseen jos nämä olisivat toimineet niin kuin he halusivat, koska hallitsijoita yritetään aina harhauttaa tällaisilla saduilla. Pilatus lienee ottanut juutalaisien puheet tosissaan, että nämä olisi mahdollista opettaa elämään ihmisiksi. Akveduktin rakentaminen temppeliin varastoiduilla rahoilla on selvä merkki siitä, että hän uskoi vakavissaan, että juutalaiset haluaisivat kehittyä.

Ikuinen elämä on kai vain vertauskuva haihatteluille, koska se on ajatuksena mahdoton, mutta Jeesuksen vihollisien hävittäminen tapahtui oikeasti.

Samalla tyylillä on kuvattu myös kansan syvien rivien käsitys valtiontaloudesta. Jeesus ruokkii suuren väkijoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla, ja jotta myös kansan rehellisyys tulisi huomioiduksi, kukaan ei vedä välistä vaan kaikki palauttavat sen, mitä eivät tarvitsekaan.

Paljon muutakin on naamioitu ihan vain paksulla sarkasmilla, jota pilkan kohteet eivät välttämättä edes huomaa, koska heillä on liian kiire löytää pyhästä kirjasta tekosyitä sille, että heidän muka kuuluu saada jotain.

Uuden testamentin syntyhistoria on sellainen, että lahkot kehittelivät omia pyhiä kirjoituksiaan salassa, jotta muut eivät olisi saaneet tietää, mitä kaikkea niihin kätkettiin, ja lahkojen välillä oli sotatila. Kilpailevan lahkon kirjanoppineiden tappaminen oli normaalia ja hyökkäysten pelossa kätkettyjä kirjoituksia löytyy vielä nykyisinkin.

Myös muitakin väkivaltaisuuksia luonnollisesti esiintyi ja lopulta oli pakko alkaa suunnitella yhtä kirjoituskokoelmaa, joka kelpaisi kaikille.

Uuden testamentin toimittamiseen osallistuneet henkilöt olivat nähneet Jumalan sellaisena kuin se todella on. Lähimmäisenrakkaus kelpaa syyksi tappamiseen siinä, missä mikä tahansa muukin, ja totuuden rakastaminen on käytännössä sitä, että voidaan plagioida härskisti muiden hyviä tarinoita ja väittää lopputulosta pokkana Jumalan sanaksi.

Se on pyhäksi kirjaksi melko erikoinen, koska siitä on vaikea löytää porsaanreikiä joka lähtöön. Pedofiileille ei ole tarjolla oikein mitään ja akanhakkaajakin kuuluu maallisen vallan toimialaan. Yleensä näissä on huomioitu aika hyvin se seikka, että uskontoa on kätevää käyttää tekosyynä melkein mihin tahansa, mutta kristityillä jopa papisto joutuu sikailemaan omalla vastuullaan kulissien takana, koska Jumalan sana jättää riittävästi tilaa kunnolliselle oikeuslaitokselle.

Siinä on jopa aika hyvin väistetty kaikki se, mikä johtaa uskonsotiin, sillä Jeesuksesta on neljä niin erilaista tarinaa, joista ei pysty kehittelemään mitään, mikä vaikuttaisi lopulliselta totuudelta, ja varmemman vakuudeksi hän inhoaa saivartelevia kirjanoppineita niissä kaikissa. Kristittyjen väliset sodat ovatkin tavanneet johtua muista syistä ja uskonto on toimittanut lähinnä koristeen virkaa.

Vertailun vuoksi Koraani on koottu aivan erilaisissa olosuhteissa. Muhammed rauhoitti sen syntyseudut ennen kuin se kirjoitettiin ja suuntauksien muodostuminen alkoi kunnolla vasta myöhemmin, joten siinä ei olla huomattu kiinnittää riittävästi huomiota siihen, että muslimeja pitäisi jotenkin estää käyttämästä sitä syynä uskonsotiin, ja tulokset ovat sen mukaisia.

Mekassa osataan käydä pyhiinvaelluksella sulassa sovussa, koska uskonto velvoittaa siihen, mutta aina löytyy syyt siihen, että muulloin voidaan olla verivihollisia.

Uusi testamentti on sekava, koska siihen pitänyt ahtaa kristikansan mieliksi sitä ja tätä ja sekalaisista aineksista on vielä täytynyt yrittää saada aikaiseksi kerronnallisesti ehyt tarina, joten Pilatuksen tarinan käyttäminen evankeliumien viitekehyksenä ei ole ollut mitenkään ihmeellinen temppu. Luultavasti sitä ei olla edes huomattu laajemmin, koska siinä on paljon sellaistakin, mitä niihin aikoihin pidettiin pätevinä syinä uskonsotiin. Nämä tällaiset asiat olivat lähinnä pilkun viilaamista ja viitekehys on sellaisissa olosuhteissa hyvä paikka jos haluaa panna huomaamattomasti mukaan jotain muutakin.

Suomalaisille Raamatun tarinat aukenevat siten kuin he haluavat, koska se on vain kirja, jota pitää voida käyttää hyväkseen.

On aivan normaalia, että pappi saarnaa kateudesta ja turhamaisuudesta siten, että ne, joille hän on kateellinen, ovat huonoja ihmisiä, ja se, että hän on ylpeä jostain, mitä hän on tehnyt parantaakseen mainettaan, on ihailtava asia. Siinä asemassa on oikeus antaa uskonnolle sellaista sisältöä kuin haluaa.

Tavallinen kansa suhtautuu uskontoon samalla tavalla, mutta se ei ole siinä kiinni työn puolesta, joten se ilmenee eri tavalla.

Uskonnon tarkoituksiin kuuluu maagisen ajattelun hillitseminen. On jumala tai useampia, ja papisto, jolta voi kysyä, olisivatko korkeammat voimat suopeita jonkin hämärän päähänpiston toteuttamiselle, ja yleensä ne eivät ole.

Suomalaisilla maaginen ajattelu kuuluu korkeimpiin hyveisiin eikä sitä saa rajoittaa, joten papeilta ei sitten käydä kyselemässä tällaisia asioita vaan uskonto tulee mukaan kuvaan siinä vaiheessa, kun päähänpistosta seuraa jotain, mikä aiheuttaa tarpeen saada helppo synninpäästö. Jeesus antoi syntimme anteeksi ja kaikki on taas hyvin.

Aatteet ovat maagisen ajattelun kannalta käyttökelpoisempia kuin uskonnot, koska ne voi muutella sellaiseksi kuin mieli tekee, ja uskonnon odotetaan noudattavan niitä. Jos aate ei kiinnosta papistoa riittävästi, jotta uskonnon opit muuttuisivat haluttuun suuntaan, se muutetaan muotoon, jossa se haistattaa pitkät uskonnolle, koska sen täytyy kuitenkin olla jotenkin tärkeämpi.

Työväenaate ei aluksi kiinnostanut papistoa, joten työväenluokka suosi silloin ateismia, mutta pappien alettua saarnata sitä saadakseen työväenluokan taas käymään kirkossa tai ainakin maksamaan kirkollisveronsa, tilanne kääntyi toisinpäin ja muut alkoivat vierastaa kirkkolaitosta. Näiden asioiden kehittyminen riippuu monesta eri tekijästä, mutta periaatteilla ei ole juuri lainkaan tekemistä asian kanssa.

Vakaumuksellinen ateistikin on vain henkilö, joka ei juuri sillä hetkellä tarvitse uskontoa eikä se millään muotoa estä sitä, että uskontoon turvaudutaan kun tarve taas vaatii. Jeesus antaa synnit anteeksi ja sen jälkeen voi hyödyntää uskontoa puhtain sydämin niin kauan kuin mieli tekee.

Anteeksi antaminen muille ei ole yhtä mutkatonta eikä kristinuskokaan velvoita olemaan kantamatta kaunaa muille. Suomen sisällissotakaan ei olla vielä annettu anteeksi, vaikkei siihen osallistuneita henkilöitä ole enää edes elossa, mutta kirkko ei ole ottanut asiakseen vääntää rautalangasta, että kun sanotaan, että Jeesus antoi syntimme anteeksi, se koskee kaikkia.

Tasapuolisuus ei kiehdo kippareita ja niinpä Uudesta testamentista on sepitetty härski valhe, jonka avulla rantarosvot yrittävät saada haluamansa muilta. Vuorisaarna on jotain, mihin muiden pitäisi uskoa, jotta oma asema jatkuvassa oveluuskilpailussa paranisi, ja papit valehtelevat näissä asioissa ihan siinä missä muutkin.

Uskonnon on annettava tilaa kaksinaamaisuudelle, koska se on tärkeä osa suomalaisen tapaa olla olemassa. Korkeaa moraalia edustuva oppijärjestelmä kiinnostaa häntä siksi, että sen avulla voi antaa itsestään todellista myönteisemmän vaikutelman, mutta siihen sitoutuminen ei saa merkitä sitä, että se pitäisi ottaa tosissaan.

Suomalaiselle miehelle on tärkeää, että hän voi himoita jonkun muun vaimoa kaikessa rauhassa ja tehdä huorinkin, jos se vain sopii himon kohteelle, ja naisille on vastaavasti tärkeää saada valehdella isyysasioista vapaasti, jotta siittäjä ja elatusvelvollinen voisivat olla eri henkilöitä. Näin miehisen miehen jälkikasvu voi saada arvoisensa elatuksen ilman, että miestä itseään tarvitsisi häiritä luonnottomilla velvollisuuksilla. Hän tuskin siittäisi lapsia kaikille niitä haluaville naisille jos olisi olemassa riski siihen, että hän joutuisi elättämään kaikki lapsensa itse.

Isyystestit ovat jotain, mitä kummatkaan eivät halua vaivoikseen, mutta kaikki ovat olevinaan uskollisia, vaikka näistä asioista täytyy päättää politiikassa melko avoimesti.

Sukunimi on Suomessa vielä melko tuore uudistus, koska väestö ei koe kaipaavansa sellaista. Se edustaa liian pitkälle menevää sitoutumista. Alun perin mitään sukunimiä tuskin on ollutkaan, sillä ennen niitä käytettiin nimiä, jotka olivat muotoa joku jonkun poika tai tytär, eivätkä ne oikeastaan kertoneet sukujuurista yhtään mitään. Ne muistuttavat sivistyskansojen edustajien nimiä, mutta sopivat kuitenkin riippumattomille yksilöille, joilla ei ole tarvetta kuulua pysyvästi mihinkään yhteisöön.

Luontainen pariutumistyyli on sellainen, että uuteen suhteeseen mennään innolla ja kaikki on niin ihanaa, että muut kuin parhaat kaverit voidaan hylätä, ja vähän päästä aletaan riidellä, jotta voitaisiin aloittaa sama alusta. Se ei ole sitoutumiskammoa vaan suomalaisen tapa sitoutua, ja kirkonkirjat olivat ikävä uudistus, koska niistä saattoi selvitä, että uusi ihana suhde oli niin insestinen, ettei sitä voitu sallia. Tästä syystä oli, ja on, yhä tärkeää voida hämätä näistä asioista kirjaa pitäviä tahoja.

Suomalaiset eivät voi sallia insestisiä suhteita avoimesti, koska siihen tarvittaisiin liikaa rehellisyyttä, mutta niille on kuitenkin jätettävä tilaa.

Sama koskee kaikkea muutakin, mitä kristillinen etiikka vastustaa. Suomalaiset ovat olevinaan kunnollisia, mutta valvonta on tehty vaikeaksi ja kiinni jäämisen varalle rangaistustaso on säädetty alhaiseksi.

Yksityisyyden suoja on niin tärkeä, ettei kotonaan voi kuvata salaa edes murtovarasta ilman, että rikkoisi jotain lakia, sillä koti edustaa kulissien takaista maailmaa ja siellä pitää olla tilaa sääntöjen rikkomiselle. Jos se merkitsee sitä, että vieraan ihmisen on helpompi tulla sinne rikkomaan sääntöjä ilman lupaa, niin se on ottamisen arvoinen riski, sillä omaisuuden menettäminen on pientä verrattuna siihen, että mahdollisuudet tehdä laittomuuksia kapenisivat.

Uskonto on suomalaiselle vain osa naamiota ja sen takana pitää olla tilaa todelliselle suomalaisuudelle, vierasta alkuperää oleva rehellisyys ilmenee usein kristinuskon vastustamisena, koska uskonnossa vaikuttaa olevan jotain vikaa, jollei rohkene katsella ympärilleen kunnolla ja huomata, että todellinen vika onkin suomalaisuus ja uskonto on sellainen, miksi nämä ovat sen vääristelleet.

Suomalainen jumalanpalvelus ei edusta kristinuskoa vaan se on ulkokultaisilla rituaaleilla ja jaarituksilla naamioitu toimitus, jossa voi tarpeen vaatiessa käydä vahvistamassa uskoaan siihen, että synnit on todella saatu anteeksi. Luultavasti samalla joutuu kuuntelemaan papin poliittisia näkemyksiä, mutta sekin kuuluu asiaan, sillä suomalainen käyttää mielellään hyväkseen kaikki tilaisuudet edistää omia etujaan, vaikka se onkin osaltaan syynä siihen, ettei jumalanpalveluksia jakseta käydä kuuntelemassa turhan takia. Samaan tulokseen pääsee halutessaan ilman apuakin ja suomalainen voi jopa vaihtaa uskontoa jos hän löytää riittävästi tekosyitä, joilla automaattinen anteeksianto saadaan tulemaan mukana.

Yleensä suomalaiset kuitenkin tyytyvät seuraamaan vieraita uskontoja sivusta, koska omin avuin on kohtuullisen vaikea keksiä, kuinka moraalikoodin voisi korvata syntien anteeksi saamisella, mutta muut uskonnot kiehtovat silti heitä, koska ajatus siitä, ettei pyhä kirja ole vain jotain, mistä on poimittu tarkoitushakuisesti yksi pieni kohta, jota sitten yritetään pitää erillään asiayhteyksistään, on eksoottinen ja vaikuttaa tarjoavan elämään jotain tuntematonta sisältöä.

Periaatteessa suomalainen on teologi, koska hän keksii syntien anteeksi saamiselle koristeita, jotka saavat sen näyttämään nätimmältä, ja Raamatusta voi tarttua mieleen jotain muutakin, millä voi ilman asiayhteyttä perustella olevansa oikeutettu johonkin.

Kirkkolaitos ikään kuin toimii kattojärjestönä, johon joko kuulutaan tai ei kuuluta, riippuen siitä, mitä mieltä yksilön oma uskomusjärjestelmä on siitä, sillä viime kädessä kippari on oman uskonlahkonsa ja järjestäytynyt uskonto vain tarjoaa hänelle opillista sisältöä sitä varten sekä puitteet, joissa voi järjestää ristiäiset, häät ja hautajaiset.

Luultavasti kyse on osittain myös anekaupan kaltaisesta toiminnasta, sillä suomalaiset maksavat kirkollisverot kummallisen tunnollisesti verrattuna siihen, kuinka vähän he kirkon palveluita käyttävät. Rahallista korvausta vastaan he saavat kirkkolaitoksen, joka julistaa, että synneistä on turha ottaa stressiä, koska ne on jo saatu anteeksi.

Jos Suomi vaikuttaisi päältäpäin katsottuna niin suurelta uskonnolliselta tyhjiöltä kuin se todellisuudessa on, sitä alettaisiin soveliaana paikkana harjoittaa käännytystyötä ja silloin kansa joutuisi tekemisiin sellaisien uskontojen kanssa, jotka lähtevätkin sitä, että synnin tekemistä pitää katua ja sitä tulee opetella välttämään.

Jos asiaa yhtään tarkemmin ajattelee, Suomi paljastuu läpikotaisin kerettiläiseksi maaksi, sillä kristillinen etiikka on onnistuttu vääntämään sellaiseen muotoon, että se muistuttaa enemmän Saatanan palvojien oppeja, joiden mukaan ihmisellä tulee olla oikeus tehdä mitä huvittaa ilman katumusta.

Suomalaisien käsitys Saatanastakin on omalaatuinen, sillä sana Piru tarkoittaa samaa, vaikka se on alun perin tarkoittanut kuningasta.

Suomalaisien omat kuninkaat ovat luultavasti olleet varsin ikäviä ihmisiä, koska sen jälkeen kun saatiin vierasperäisiä vaihtoehtoja, muita ei ole tehnyt mieli käyttää. Ruotsin kuningas ja venäjän tsaari ovat kelvanneet, ja paremman puutteessa on käytetty saksalaisia kauppiaitakin ja nyttemmin Euroopan unionin byrokratiaa, mutta mielenkiinto järjestäytyä itse on ollut varsin rajallinen. Samoin presidenttien joukosta ei löydy ketään, joka näyttäisi stereotyyppiseltä suomalaiselta.

Oma valtio alkoi muodostua siksi, että tsaari halusi sellaisen, ja se käsitetään edelleen sorron ajaksi. Se on ollut siihen aikaan jotain pelottavaa, vaikka sortotoimenpiteistä syntyneestä itsenäisyydestä ollaan nykyisin ylpeitä.

Sisällissota vapautti kansanluonteen muutamaksi kuukaudeksi ja sen perusteella on helppo arvata, että myös jokin Helvetin synonyymeistä on voinut tarkoittaa alkujaan jotain aivan muuta kuin kristinuskossa.

Myös suomalaisien tapa asennoitua johtajiin kertoo paljon todellisesta kansanluonteesta, sillä kaistapäiset opportunistit, kuten Hitler ja Lenin, kiehtovat kovasti, ja vaikeina aikoina valitaan Kekkosen tapainen johtaja, jota pelätään, vaikka häneltä saa korkeintaan tulikiven katkuisen kirjeen tai potkut.

Näin ollen ei ole kummallista, että suurin osa suomalaisista kuuluu kirkkoon ja suurin osa siihen kuulumattomistakin on vain huonoissa väleissä sen kanssa, mutta pitää kuitenkin kiinni kristinuskosta, vaikka sitä pitääkin vääristellä. Helvetti on todellinen ja Piru perii jos suomalaiseen makuun mukautetuista kristillisistä arvoista luovutaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s