Tasavalta-ansa

Kipparit yrittävät saada haluamansa keksimällä tarinoita, joissa hyvä muuttuu kätevästi pahaksi ja päinvastoin. Ne ovat selvästi valheita, mutta tämä seikka unohtuu helposti, koska niistä pyritään tekemään kiehtovia ja niin pitkiä, että ensivaikutelma unohtuu. Yksittäiset tarinat ovat vain osa suurta valhetta, joka kehittyy hitaasti, mutta varmasti, kohti epätodellisuutta, jonne ei kannattaisi eksyä.

Nykyaikainen tasavalta syntyi siten, että Ranskan kippariväestö uskotteli muille, että kuningas oli sortaja. Hänen johdollaan muka sodittiin liikaa eikä köyhistä pidetty huolta.

Ratkaisuksi löydettiin sveitsiläisien valtiomuoto, joka toimii heillä, koska vuoristolaiset viihtyvät omissa oloissaan eivätkä ole lähdössä mihinkään. Sveitsissä voidaan kyllä päättää asioista kansanäänestyksillä, koska kansalaiset ajattelevat itse, mutta levottomammat kansat ovat tarinoiden vietävissä.

Näin sitten saavutettiin kippareille mieleinen tilanne, jossa sodittiin yksinvaltiaan johdolla niin paljon, ettei siinä ollut enää mitään järkeä, eikä köyhistä tarvinnut huolehtia ollenkaan. Nämä saivat kuolla kaikessa rauhassa nälkään 1900-luvun puolelle asti.

Vanhasta järjestyksestä hankkiuduttiin eroon uskottelemalla, että kansa ymmärsi asiat paremmin, ja kun sille saatiin päätäntävaltaa, alettiin uskotella, että keinotteleminen olisi helppo tie vaurauteen. Kun talous romahti, se oli vanhan vallan syytä ja aatelisia teloitettiin näytösoikeudenkäynneissä samaan aikaan kun keinottelijat tekivät huimia voittoja vallankumouksen avulla.

Samalla osa aatelisista saatiin peloteltua palvelemaan uutta valtaa, joka halusi tehdä kaikkea sellaista, mihin pelkkä valehteleminen ei riittänyt. Piti hyökätä joka suuntaan ja alkaa rakentaa utopiaa ja siihen tarvittiin todellista osaamista.

Johtajiksi valittiin petollisia henkilöitä, jotka paimensivat satimeen saatuja kyvykkäitä henkilöitä palvelemaan omia tarkoitusperiään. Napoleon ei pärjännyt ensimmäisellä sotaretkellään Egyptissä mitenkään loisteliaasti, mutta hän vaiensi Pariisin köyhälistön tykistön avulla kun se nousi kapinaan siksi, että sitä oli petetty härskisti. Epämiellyttävien siviilien raaka murhaaminen oli johtajuutta ja sen ansiosta hän pääsi komentelemaan itseään kyvykkäämpiä henkilöitä.

Vallankumouksen alkuperäiset päämäärät toteutuivat parhaiten Kanadassa, jonne muutti runsaasti yhteiskuntakelpoisia ranskalaisia siksi, että Ranska oli kehittymässä aivan toiseen suuntaan.

Kippareiden osuus Ranskan väestöstä on kuitenkin niin pieni, että sinne kehittyi lopulta melko vakaa tasavalta. Välillä se ajautuu kaaokseen, koska kippareilla on tarve toteuttaa itseään, mutta suuria johtajia ei ole Napoleonin jälkeen ollut, sillä muut osaavat jo kiertää tämän ansan. Kipparit kuitenkin toivovat voivansa saavuttaa haluamansa tasavallan avulla, koska he eivät kykene ymmärtämään sitä, etteivät muut halua päästä riehumaan vailla järkeä, ja sen takia hekään eivät halua luopua siitä.

Varsinaisissa kipparimaissa tasavalta sen sijaan on vain välivaihe, jossa valitaan huonoja johtajia sotkemaan asiat, jotta saataisiin syy huutaa, että heistä on päästävä eroon.

Kipparit ovat hyviä eläytymään omiin tarinoihinsa, joten he kykenevät luomaan tilanteen, jossa johtajiksi valitut puupäät tosissaan uskovat, että kaikki kääntyy hyväksi kun kansalle vain annetaan periksi joka asiassa. Mikään historiassa ei viittaa siihen suuntaan, että kipparit osaisivat luoda muuta kuin kaaoksen, mutta kun johtajat ovat riittävän tyhmiä ja omahyväisiä, he ovat valmiita uskomaan mihin tahansa päästäkseen leikkimään johtajia.

Täytyy vain uskoa, että tasavalta on paras valtiomuoto, mikä koskaan on keksitty, ja tehdä sitä, mitä kansa haluaa, niin pääsee esiintymään johtajana.

Tarina ei ole täydellinen, sillä kansa kiihottaa itseään kapinaan valittamalla siitä, että johtajat ovat tyhmiä ja epärehellisiä, mutta pyrkii kuitenkin löytämään aina vain tyhmempiä ja epärehellisempiä johtajia. Älykäs ja rehellinen ehdokas ei pärjää vaaleissa, mutta ääniharavien taso laskee koko ajan sitä mukaa kun puolueet uskaltautuvat laskemaan ehdokkaiden laatuvaatimuksia.

Puolue, joka ei saa aikaiseksi edes selväjärkistä puolueohjelmaa, on hyvä puolue, koska se ei osaa suunnitella mitään muutakaan ja se voidaan jossain vaiheessa panna vastuuseen siitä, ettei siitä ole mihinkään. Jossain vaiheessa saavutetaan se typeryyden taso, jossa johtajat luottavat kansaan, ja sitten ansa laukeaa.

Tätä valmistellaan uskottelemalla heille, että uhka on jossain muualla. Pienet ääriliikkeet ovat vaarallisia, vaikkeivät ne näytäkään saavan aikaiseksi juuri mitään, ja Venäjä on hirvittävä uhka, koska se ei kippareiden vallankumouksesta toipuvana suurvaltana ole riittävän hölmö säntäilemään pelkkien pötypuheiden mukaan.

Kansa itse on luonnollisesti olevinaan rehti ja luotettava. Se naamioituu niin vastuulliseksi, ettei sitä tarvitse vahtia ollenkaan, ja yrittää herättää johtajissa syyllisyydentunnetta jos nämä kuitenkin epäilevä, että se yrittää vain petkuttaa.

Leikkiin mukaan meneminen on iso askel jopa tyhmälle ja omahyväiselle ihmiselle, sillä uutiset ja viihde ovat pitkälle vain sitä, että ihmisien kiusaaminen lailla ja järjestyksellä on väärin. Rikolliset ja kapinalliset ovat sankareita ja viranomaisia yritetään houkutella ryhtymään samanlaisiksi, jotta päästäisiin eroon kaikesta, mikä on keksitty estämään yhteiskuntaa ajautumasta kaaokseen.

Tästä syystä aikapommi naamioidaan houkuttelevaksi siten, että sen avulla jaetaan kaikille paljon jotain kivaa, mikä tekee sen vain tehokkaammaksi, koska uudet oikeudet, ja lukuisat uudistukset sekä se, että menot ylittävät tulot, ovat olevinaan se, mistä valtiossa todella on kyse. Tätä puolta sitten kehitetään samaan aikaan kun yhteiskunta ajautuu yhä heikompaan toimintakuntoon. Jakamalla auliisti lahjuksiaan itselleen valitsemiensa johtajien kautta kansa käytännössä varmistaa, että lopulta yhteiskunta järjestys romahtaa ja se tulee sille yllätyksenä.

Itsekkyyden vapauttaminen on hyvin vaarallista, koska sen jälkeen kansa ei enää halua ajatella suurempia kokonaisuuksia vaan yksilöt keskittyvät mankumaan itselleen lisää kaikkea kivaa. Yksilö huomaa korkeintaan se haitan, mitä muiden etuisuuksista aiheutuu hänelle ja hänen etuisuuksistaan muille, joten politiikkaa aletaan hahmottaa kaksinapaiseksi, vaikka todellisuudessa napoja on yhtä paljon kuin erilaisia eturyhmiä ja haittojen määrä on aivan eri kertaluokkaa kuin mikään niistä luulee.

Yhteiskunnan romahtamisen edetessä itsekkäät kuvitelmat kaksinapaisesta tilanteesta kostautuvat, sillä sen avulla on helppo luulla, että oma eturyhmä olisi vahvoilla aseellisessa taistelussa, koska siihen muka liittyisi runsaasti muita eturyhmiä. Todellisuudessa on kehittymässä moninapainen konflikti, jossa osapuolia on niin paljon, että kyky luoda järjestystä edes jollain tavalla on merkittävä etu, koska se alkaa kiinnostaa siinä vaiheessa kun paljastuu, etteivät mielikuvat tilanteesta vastanneet alkuunkaan todellisuutta ja siistin valtataistelun sijaan onkin saatu kaaos, joka pyrkii kehittymään yhä pahemmaksi.

Pakon edessä suhtautuminen yksilön oikeuksiin siirtyy nopeasti ääripäästä toiseen, koska ne olivatkin ongelman alku ja juuri. Näitä asioita ei ajateltu juuri ollenkaan silloin kun kaikki olivat mielestään saamassa kaikkea kivaa, joten ihanteeksi muodostuu yksinvaltias, jonka oikkuja kansan on toteltava kiltisti, koska silloin yksilöllä ei ole ainakaan liikaa oikeuksia. Yksinvaltiaan valitsemistakaan ei olla joudettu miettimään ajoissa, joten tulokset ovat melko sattumanvaraisia ja niitä luultavasti kadutaan myöhemmin.

Kansan keinot hämätä itseään uskomaan mahdottomuuksiin ovat edelleen samat kuin ennen Ranskan suurta vallankumousta. Tarinoiden avulla luodaan epätodellisuus, jossa musta on valkoista, ja keinottelemista tarjotaan helppona tienä vaurauteen. Kun talous romahtaa, se on olevinaan niiden syytä, jotka aikoinaan vastustivat keinottelemista, koska näistä äänekkäimmät on saatava vaiennettua, jotta kukaan ei kertoisi totuutta, ja toivon mukaan pelokkaammat yksilöt saadaan palvelemaan uutta valtaa, joka ei ole kovinkaan hyvä muussa kuin valehtelemisessa.

Toki myös pelkän kriisipesäkkeen syntyminen on täysin mahdollista, sillä kipparit mielellään kuvittelevat itsestään liikoja. Realistisia suunnitelmia ei juuri ole ja lopputulos riippuu pitkälti sitä, onnistuvatko vallankumoukselliset löytämään sellaisia johtajia, jotka kykenevät keskittymään tehtäviinsä.

Vallankumouksen onnistuminen on kipparimaissa parhaimmillaankin kiinni siitä, että kaaoksesta onnistutaan löytämään edes muutama henkilö, jotka pystyvät johtamaan edes jotain, ja on täysin mahdollista, ettei ketään sellaista löydykään vaan kaaos jatkaa pahenemistaan.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s