Ahvenien ja muiden narraaminen

Suomalainen on syntynyt tekemään pyydyksiä kaloja varten ja kaikki mahdollinen pyrkii muistuttamaan viehettä tai katiskaa. Se on tärkeä osa ajattelutapaa kaikessa mahdollisessa ja sillä korvataan pidemmälle kehittyneen loogisen aivotoiminnan puuttumista, minkä johdosta Suomi on luonteeltaan kafkamainen dystopia.

Suomalaiset itse viihtyvät Suomessa toki paljon paremmin, sillä he ovat syntyneet patologisiksi valehtelijoiksi. Se on joskus muinoin ollut arvokas rotupiirre, jonka avulla on jakauduttu omissa oloissaan kalasteleviin pieniin yhteisöihin, koska suuremmille yhteisörakenteille ei ole ollut mitään käyttöä. Valehteleminen aiheuttaa riitelyä ja riitely puolestaan aiheuttaa hajaannusta, joten mitä tehokkaammin kansa on ohjelmoitu hajoamaan, sitä enemmän se valehtelee.

Suomalainen kuvittelee luonnostaan olevansa jotain, mitä ulkopuolisen havainnoijan on vaikea tunnistaa, sillä voimakas yksilöllisyyden tunne auttaa hajaantumaan pieniksi venekunniksi. Tästä syystä hän ei tunnista omaa epärehellisyyttään vaan yleensä luulee olevansa rehellinen keksiessään satuja, jotka ottavat pian totuuden aseman hänen maailmankuvassaan. Koska myös riitely auttaa järjestäytymään hyvin pieniin yksiköihin, suomalainen kuvittelee mielellään olevansa muita parempi, ja näin hän voi valehdella tietoisestikin paljon ja kuitenkin kuvitella olevansa poikkeuksellisen rehellinen.

Riitelyä yritetään hillitä lähtemällä siitä, että suomalaisen suuret luulot itsestään ovat kunnia, jonka kyseenalaistaminen on pätevä syy aloittaa oikeustaistelu. Näin ehkäistään riitelyn kehittymistä luonnonmukaiseen muotoonsa, johon kuuluvat heimovihat ja verikostot.

Samalla valehteleminen voidaan suojata mielikuvaa poikkeuksellisen rehellisestä kansasta, joka on syntynyt siksi, etä kaikilla on kova tarve luulla olevansa rehellisempiä kuin ovatkaan. Ei saa lähteä siitä, että suomalainen on tavattoman helppo tunnistaa valehtelijaksi vaan täytyy keskittyä yksittäisiin valheisiin, jotka on kyettävä todistamaan, ja lisäksi täytyy miettiä, jaksaako yleensä alkaa käräjöidä patologisen valehtelijan kanssa.

Näin asiasta keskustellaan paljon vähemmän kuin olisi aihetta ja kaikilta jää huomaamatta, että muualta tuleva huijari huomaa ensimmäisenä tulleensa aivan oikeaan paikkaan. Kansa on tavattoman typerä ja elää omissa maailmoissaan, ja mitä enemmän siihen perehtyy, sitä enemmän siitä löytyy käyttökelpoisia piirteitä.

Tässä suhteessa suomalaisien pahimmat heikkoudet ovat heidän suurimpia salaisuuksiaan, joihin ei haluta uskoa edes itse, joten suomalaisien alttius tulla huijatuiksi pysyy mysteerinä.

Suomalainen muistuttaa paljon narsistia, jota on myöskin helppo huijata, koska hänkin elää omissa maailmoissaan ja luulee olevansa vaikka mitä, mutta hänelle kyse on luonnollisesta tavasta järjestäytyä, joten hänen tapansa olla olemassa mahdollistaa yhteiskunnan luomisen muiden samanlaisien kanssa. Siitä ei tulee hyvää eikä vakaata, mutta se ei myöskään ole täydellinen kaaos.

*

Suomalainen koululaitos on luonnollisesti paikka, jossa oppilaille valehdellaan jatkuvasti, koska nämä joutuvat kuluttamaan siellä vuosia eikä sellaista tilaisuutta voi päästää menemään hukkaan. Opetuksen puhutaan olevan yleissivistävää, mutta oikeasti se on vain este yleissivistyksen hankkimiseksi, sillä valheiden oppimiseen täytyy haaskata vähintään yhdeksän vuotta ja niiden pois oppiminen hyödyllisen tiedon tieltä vie myös vuosia.

Oikeasti suomalainen koululaitos on tarkoitettu luomaan eräänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, opettamalla lapsille, että valehteleminen on mahdollista myös ilman riitelyä. Politiikan avulla päätetään, mitä valehdellaan yhdessä, ja sekaan voi pannan myös omiaan jos ketään ei ole valvomassa, mutta riiteleminen ei ole välttämätöntä.

Järjestelmä ei ole aukoton, mutta se auttaa suomalaisia elämään kuivalla maalla.

Suomalaisen perusoikeuksiin kuuluu, että kaikki mahdollisuudet valehdella on saatava käyttää omaksi edukseen, eikä muunlaista lähestymistapaa edes ymmärretä, joten valehteleminen on täysin normaalia.

Tiedotusvälineet suoltavat propagandaa pääasiassa itselleen, koska niissä työskentelevät suomalaiset haluavat valehdella maailman sellaiseksi kuin sen heidän mielestään pitäisi olla.

Kun tapahtuu jotain, mikä tuntuu vaativan paniikkimielialan lietsomista, tiedotusvälineet alkavat lietsova sitä, ja jos yleisö alkaa kyllästyä siihen, se voi keksiä, että vaikkapa venäläinen propaganda on lietsonut sitä ja se on itse asiassa yrittänyt suojella kansaa siltä, vaikka ammattitaidolla tehty propaganda on pääsääntöisesti suunnattu yksinkertaisille ihmisille, mistä syystä suomalaiset mielellään välttelevät sitä, jotta ei tulisi tarvetta selittää, etteivät he ymmärrä, mihin sillä pyritään. On myös olemassa eräänlaisia asiantuntijoita, jotka valehtelevat sen luonteen sellaiseksi, että suomalainenkin kykenee kokemaan käsittävänsä sen niin hyvin, ettei hänen tarvitse tutustua siihen ollenkaan.

Tällaisessa valheessa onkin luonnollisesti se varsin ilmeinen heikkous, ettei venäläinen propaganda voi lietsoa paniikkimielialaa Suomessa, koska sitä ei seurata, vaan huomio on kohdistunut tiedotusvälineisiin, jotka keksivät innoissaan mahdollisimman paljon tunteisiin vetoavia ja pelkoa herättäviä uutisia. Ulkomailla tapahtuneista veriteoista on pakko etsiä suomalaisnäkökulmaa, jotta saataisiin hyviä samaistumisen kohteita, ja sentimentaaliset tarinat sairaista lapsista herättävät aina suunnattoman paljon mielenkiintoa.

Jos ja kun kaikki eivät vakuutu siitä, että venäläiset lietsovat paniikkimielialaa, keksitään jotain muuta yhtä älykästä, kuten vaikkapa se, että tyytymättömät ihmiset ovat rasisteja. Tätäkin on vaikea perustella, koska se ei liity asiaan oikeastaan millään tavalla, mutta moni tyytymätön kuitenkin luovuttaa, koska on tullut selväksi, että tiedotusvälineet edelleenkin vain puhuvat journalistisesta etiikasta ja alkavat huutaa ja haukkua heti kun niitä kritisoidaan.

Tämä johtaa siihen, että tiedotusvälineet menettävät taas vähän yleisöään, mitä sitten yritetään korjata valehtelemalla, että niihin kielteisesti suhtautuvat ihmiset ovat sairaita ja poikkeavia ja että suomalaiset luottavat tiedotusvälineisiin, vaikka ammattikuntien nauttimaa arvostusta mittaavissa kyselyissä toimittajat päätyvät aina pohjasakkakerrostumaan.

Suomalaiselle medialle on ominaista, että se kehuu itseään häpeilemättä. Se on aina jollain tavalla maailman paras, mutta sen työntekijät haluavat kuitenkin kohottaa omaa arvoaan olemalla yksilötasolla sitä mieltä, että se on oikeastaan aina huono ja he osaisivat tehdä parempaakin journalismia. Jotenkin näiden haaveilemia laatujulkaisuja ei vain ilmaannu mistään, vaikka mahdollisuudet niiden perustamiseen paranevat koko ajan. Enää ei tarvitsisi edes vaivautua julkaisemaan pienlehteä, mikä ei monelle muulle taholle ole ollut mahdottoman suuri vaiva, vaan tiedon saa liikkumaan helpommin Internetissä.

Myös yleisö kunnostautuu itsekehussa. Sille kelpaa muka vain paras, vaikka käytännössä se tyytyy varsin heikkotasoiseen journalismiin ja poimii siitäkin vain sen, mitä kokee tarvitsevansa.

Totuus on, että suomalaiset pärjäävät mainiosti urheilulla, viihdeuutisilla ja mielipidekeskustelua ylläpitävällä roskalla, mutta sitä ei voida tunnustaa todeksi, vaikka on selvää, ettei yleisökään hyödynnä Internetin tarjoamia mahdollisuuksia ja pysyy onnellisen tietämättömänä kaikesta siitä, mitä kuntien ja valtionhallinnon on lain mukaan kerrottava Internetissä.

Suomalaiset rakastavat valehtelun ja vääristelyn vapautta, joka antaa heille mahdollisuuden ajatella kuin pummi. Kun tuntuu siltä, että jotain pitää saada, sille keksitään kummallisia perusteluja ja vastustajat yritetään leimata jotenkin huonoiksi ihmisiksi. Tiedonvälityksen tehtävä tässä on tarjota jotain irrallista tietoa mouruamisen tueksi, joten myyvien uutisien tekeminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Pannaan vain otsikkoon lupaus käyttökelpoisesta tiedonjyväsestä ja näin saadaan kaupaksi enemmän informaatiota kuin yleisö oikeastaan haluaa. Sen on tietenkin vääristelty vastaamaan toimituksen makua, mutta sisältää kuitenkin paljon sellaista, mistä voisi olla yleisölle hyötyä jos se viitsisi kohdistaa huomionsa siihen edes hetkeksi.

On täysin normaalia, että rakennushanke, josta on tiedotettu lehdistössä hyvissä ajoin etukäteen, jotta kansalaiset voisivat ilmaista mielipiteensä siitä jo ennen kuin se aloitetaan, huomataan vasta kun se aloitetaan ja sitten naristaan ja osoitetaan mieltä ja ollaan hirveän vihaisia siitä, ettei hankkeeseen enää olekaan helppo vaikuttaa.

Koska totuus ei ole tiedonvälityksessä kovinkaan merkittävällä sijalla, tiedotusvälineitä ei saa valvoa millään tavalla vaan niiden täytyy saada valvoa itse itseään. Näin tiedonvälityksen taso pysyy todella alhaisena ja moni ulkomainen roskalehtikin on erittäin tasokas verrattuna suomalaisiin laatulehtiin, mutta se on maksamisen arvoinen hinta siitä, että suomalainen voi elätellä toivoa siitä, että hän pääsisi jotenkin päättämään tiedotusvälineiden toiminnasta, minkä jälkeen niiden luotettavuus ei olisi ainakaan parempi, sillä hän haluaisi niiden valehtelevan omaksi edukseen.

Valehtelussa ei vain ole mitään suunnitelmallisuutta, koska se tulee luonnostaan ja sen tarkoitus on pitää huoli siitä, ettei yhteiskuntaa edes pääse muodostumaan

Hyvät valheet, kuten uutiset, sisältävät kaikki tarpeelliset vastaväitteetkin, joten niillä ei pysty aiheuttamaan muuta kuin vahinkoa, mutta valehtelun vapaus on turvattu ja se on tärkeintä. Uutisien tapauksessa valehteluun liittyy myös julkisen keskustelun pyörittäminen ja sen takia valehtelu paisuu helposti itsetuhoisalle tasolle kun huomiohakuiset asiantuntijat ja poliitikot teeskentelevät julkisuudessa suunnatonta viisautta puhumalla jotain mieleen juolahtanutta, mitä ei voi käsittää normaalilla tai millään muullakaan järjellä. Yleisö ottaa tästä mallia ja pian täysin järjettömät valheet alkavat näkyä lainsäädännössäkin.

Suomalaisen yhteiskunnan ongelmien syyt voidaankin yleensä jäljittää siihen, että suomalaiset valehtelevat holtittomasti. Vaikka kansanluonteesta valehdellaan aivan erityisen paljon, on helppo havaita, että se saa varsin korkean sijoituksen psykopaatin piirrelistalla.

Suomalaisia ei kuitenkaan pidä leimata psykopaateiksi, sillä psykopaatti yleensä tietää, mitä on tekemässä, mutta samaa ei voi sanoa suomalaisista, joille on ominaista uskoa omiin valheisiinsa. He vain luulevat, että kaikki on hyvin, koska he ovat päättäneet valehdella näin peitelläkseen jälkiään.

Suomi kuuluu Itä-Eurooppaan, jossa valehteleminen on normaali tapa hoitaa asioita. Politiikassa sitä esiintyy paljon ja tyyli on sellainen, ettei valheen tarvitse olla hyvä kunhan se vain soveltuu riidan haastamiseen. Kaikki osapuolet valehtelevat kiihkoissaan niin paljon, ettei millään niistä ole ulkopuolisen mielestä pian enää mitään uskottavuutta jäljellä, mutta riitely vain jatkuu, koska osapuolet ovat päättäneet uskoa omiin valheisiinsa.

onnellinen mies

 

Suomalainen on silmin nähden onnellinen kun hänellä on käytössään valhe, joka soveltuu erinomaisesti riidan haastamiseen. Tyypillisesti hän ei ole keksinyt sitä itse vaan kyse on joltakulta muulta lainatusta uudesta, vähemmän käytetystä tai uudelleen lämmitetystä vanhasta valheesta, mutta plagioinnin voi sivuuttaa valehtelemalla ajatelleensa asiaa ihan itse.

Suuri osa siitä, mitä Suomessa rohjetaan kutsua yhteiskunnalliseksi ajatteluksi, on selittelyä, jolla peitellään sitä seikkaa, että hyvien valheiden keksiminen itse on liian vaikeaa.

Myös se, että puuhaa jotain salassa, näkyy yleensä naamasta, mutta se on vain eduksi, sillä muut kokevat valehtelemisen kilpailuksi ja yrittävät arvailla, mitä hän salailee. Jos kukaan ei arvaa oikein, kyse on ikään kuin rehellisesti saavutetusta voitosta, mutta jos salailu ei ole näkynyt naamasta, juonittelija on muille liian vaikea vastus ja hänestä halutaan päästä eroon.

Näin korruptio ja sitä kautta myös päätäntävalta saadaan pidettyä sellaisilla ihmisillä, joita ei missään nimessä kannattaisi päästää tekemisiin oikeiden huijareiden kanssa, mutta suomalaiset ovat halukkaita kärsimään seuraukset.

Hyvä puoli tässä on se, että jos joskus tulee tarvetta passittaa yhteiskunnalle haitalliset yksilöt vaikkapa vankileireille, suuri osa heistä on helppo tunnistaa tietynlaisesta naaman vääntelystä, jolla on totuttu selviytymään aiheellisista syytöksistä. Muualla Itä-Euroopassa saavutettiin tällä tyylillä erittäin hyviä tuloksia viime vuosisadan epävakaina aikoina.

*

kansainvälisyys1

Pakonomaisen valehtelemisen ansiosta suomalaiset kykenevät saavuttamaan mielentilan, jossa ollaan äärimmäisyysajattelijoita, mutta ei kuitenkaan toimita ollenkaan niin kuin ajatellaan.

Erityisen selvästi tämä näkyy kansainvälisyyden palvomisessa, joka on ollut viime vuosina on ollut muodikasta. Sen takia kansallistunnetta on vastustettu kovasti, paitsi silloin kun sille on ollut jotain käyttöä, sillä suomalaisen on mahdollista olla kansallistunnetta vastaan ja silti seota kansallistunteeseen heti kun siihen löytyy vähäinenkin syy, kuten vaikkapa jääkiekon maailmanmestaruus, se, että joku sanoo jotain ikävää suomalaista, tai muistuu mieleen, että suomalaisien verivihollinen Venäjä on olemassa.

Yhdellä hetkellä hänellä on päällä niin hirvittävä kansallistunne, ettei mitään järkeä, ja toisella hetkellä hän puhuu taas haluavansa elää rajattomassa maailmassa, jossa kansallisuuksia ei ole, koska valtio on vain keinotekoinen sosiaalinen konstruktio, eikä näiden hetkien välissä tarvitse olla montaa sekuntia vaan ajattelutapa muuttuu niin nopeasti kuin elimistö suinkin kykenee vaihtamana mielialaa.

Suomalaiselta selvästikin puuttuu tietoisuus, sillä hänellä ei ole itsekriittistä aivotoimintoa, joka kertoisi hänen käyttäytyvän kuin tuuliviiri.

arhinmäki
Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki kykenee yhdistämään vaivattomasti ajatuksen maailmasta ilman valtioita, kansoja ja rotuja äärimmäisen kehittymättömään heimokäyttäytymiseen. Heti kun on kyse urheilusta, vierasjoukkue edustaa vihollisheimoa ja Suomen maajoukkueen menestyminen on maailman tärkein asia. Kyse ei ole rakkaudesta johonkin urheilulajiin, vaan minkä tahansa lajin kilpailuissa voi käydä huutamassa. Muulloin kovin tärkeä suvaitsevaisuus on tässä yhteydessä sitä, että huudetaan hävyttömyyksiä muille, vaikka heti kisojen jälkeen ollaan taas etsimässä suurennuslasin kanssa todisteita muiden suvaitsemattomuudesta. Tällainen tyyppi voi kohota Suomessa puoluejohtajaksi ja ministeriksi ilman, että alettaisiin laajemmin miettiä, miten hullua väkeä niin tärkeisiin virkoihin kannattaa päästää, sillä hänen aivotoiminnassaan ei ole mitään sellaista vikaa, jota suomalaiset osaisivat pitää ongelmallisena. Arhinmäki nähdään varmaan taas presidenttiehdokkaana, sillä hänessä on sitä jotain, mitä Suomessa kutsutaan karismaksi.

*

Vihollisuudet syntyvät Suomessa yleensä kummallisin perustein ja niissä on lavastuksen makua, sillä kalastajan ei tarvitse olla kovinkaan hyvä naamioitukaan, koska kala ei näe mitä rannalla tai veneessä virnuillaan. Tämäkin auttaa riitaantumisessa ja vaikeuttaa sovintoon pääsemistä, eli se sopii kalastajakansalle.

Yllätyshyökkäys on selvästi suomalaisille ominainen tapa laajentaa reviiriään, sillä he yrittävät mielellään lavastaa jonkun viholliseksi siten, että tilanne on ansa, jonka avulla voidaan narrata muita mukaan kostoretkelle. Kun joku keksii hyvän tavan kerjätä turpaansa, sitä käytetään kauan ja ahkerasti, joten julkinen keskustelu on hyvin pitkälle vain sitä, että ärsytetään muita ja ollaan muka viattomia.

Sananvapaus tarkoittaa suomalaisille pohjimmiltaan oikeutta kerjätä turpaansa ja sen suojeleminen on tärkeä osa vihollisuuksien luomista, koska mielikuva siitä, että joku on uhka yhteisille oikeuksille, on mahdollisuus huijata paljon väkeä mukaan itseaiheutetun tai jopa kokonaan valehdellun vääryyden kostamiseen.

Koska tutut ansat menettävät tehonsa nopeasti, viattoman teeskentely on yleensä lähinnä naurettavaa, koska siihen liittyy liikaa uhkakuvien keksimistä ja muiden leimaamista vihollisiksi. Tästä syystä kalastaja voi päätyä itse pyydykseen, sillä hänen on teeskenneltävä, että hänen valehtelemansa tilanne on totta, jolloin hänen täytyy reagoida syöteiksi tarkoitettuihin toivottujen reaktioiden jäljitelmiin siten, että ne ovat totta.

Kalastaja muuttuu helposti kalaksi, mutta hänellä on silti myös mahdollisuudet vetää toinenkin kalastaja samaan katiskaa, koska tämäkään ei ole kovin taitava kalastaja, joten tilanne kehittyy usein täysin holtittomasti, mitä pahentaa se, että suomalainen saa mielihyvää siitä, että muut tappelevat keskenään. Hyvä riita houkuttelee yleisöä ja sen jälkeen katiskaan joutuneet ovat pulassa, koska heidän on pakko teeskennellä, että heidän levittämänsä valheet ovat totta. On kuitenkin mahdollista, että katiskaan hakeutuu lisää väkeä, koska muiden riitoja yritetään mielellään saada kehittymään vakavammiksi, jolloin alkuperäiset saaliit voivat keplotella itsensä ulos sieltä virittämällä ansoja uusille tulokkaille, jotka eivät vielä tunne todellista tilannetta kunnolla.

Hulluimmat tilanteet syntyvät silloin kun alkuperäinen pyydys on rakennettu todellisen vääryyden ympärille. Suomalaiset ihailevat rikollisia ja rikkovat mielellään sääntöjä jos siitä on mahdollisuus selvitä jäämättä kiinni, mutta silloin kun on kyse sellaisesta ihmisestä, jonka tapa olla olemassa ei miellytä, he ovat niistä äärimmäisen tarkkoja ja pyydystä aletaan rakentaa pienimmästäkin syystä.

Tällöin pyydys vaikuttaa luotettavalta, koska siinä on mukana jotain todellistakin, ja tilannetta kehitellään rohkeammin kuin silloin kun se on rakenneltu pelkistä valheista. Ulkopuoliset näkevät heti, että on syntymässä hyvä yhteenotto, ja katiskaan alkaa hakeutua lisää väkeä.

Suomalaiselle tällaiseen tilanteeseen joutuminen on vaarallista, sillä hän on huono teeskentelemään, mutta ei kestä paljastumista. Viimeiseksi katiskaan jäänyt voi alkoholisoitua tai tapaa itsensä, ja moni käyttää loput elämästään pyrkimällä selittämään tilanteen jonkun muun syyksi, koska huonon naamion kanssa ei voi elää. Täytyy voida kuvitella, että on hyvä kalastaja, koska se on tärkein selviytymiskeino, ja jollei se onnistu, on epäonnistunut yksilö.

Politiikassa pyydyksien käyttäminen on ehkä jopa kaikkein keskeisin elementti. Puolueet yrittävät saalistaa toisiaan ja etsivät samalla tyylillä myös hyviä ehdokkaita, jotka pyritään saamaan päättäviin virkoihin pyydystämällä äänestäjiä, jotka puolestaan yrittävät pyydystää itselleen hyviä edustajia. Koska valituksi tuleminen merkitsee katiskaan joutumista, kansa hyppii poliitikkojen silmille. Omia edustajia yritetään patistella tekemään sellaisia päätöksiä kuin kannattajat haluavat, oli siinä järkeä tai ei, ja muiden edustajien toimintaa yritetään hankaloittaa samoin, oli siinä järkeä tai ei. Epäonnistuminen on päättäjien syytä ja kansa on tyytyväinen onnistuttuaan saamaan nämä pyydykseen, ja päättäjät puolestaan tekevät huonoja päätöksiä ärsyttääkseen kansaa ja odottavat muka viattoman näköisinä, että se hakeutuu vuorostaan katiskaan.

Suhde muihin kansoihin pyrkii olemaan sellainen, että ollaan muka parhaita kavereita, mutta aiheutetaan kuitenkin vahinkoa yrittämällä muka olla avuksi. Sellaista kansaa, joka ei suostu olemaan kaveri, voidaan loukata jotenkin, jotta se suuttuisi ja päästäisiin teeskentelemään muka viattomina, että se ryhtyi viholliseksi ilman syytä. Maailmanpolitiikassa tämä tyyli ei yleensä toimi, mutta suomalaiset eivät ole mitenkään kehittynyt kansa vaan he olettavat, että pyydystämisen pitäisi toimia kaikkialla samoin kuin Suomessa, jossa huonokin yritys johtaa usein johonkin, koska muut keksivät kuinka he voisivat kehitellä tilannetta omaksi hyödykseen.

Suomessa voi saavuttaa paljon puhumalla muista pahaa selän takana, koska se on monille riittävä syy päästä käymään jonkun kimppuun. Joku on sanonut jotain ja on siten vastuussa seurauksista, ja jollei sanottu ole totta, pääsee tekemään yllätyshyökkäyksen, mikä on pelkästään hyvä asia, koska silloin voi saada pulaan myös sen, joka valheet on keksinyt.

Sana psykopaatti tarkoittaa suomalaisien puheissa usein liian rehellistä henkilöä, joka on saanut pyydystysyrityksistä tarpeekseen, sillä hänen puheensa täytyy leimata epäluotettaviksi, jotta totuus suomalaisien rehellisyydestä ei tulisi julki. Sitäkin on olemassa ja siihen voi tiettyyn rajaan asti jopa luottaa, koska suomalaiset käyttävät kunniallista naamiota saalistamisessa. Naamion takana etsitään koko ajan hyvää saalista, mutta siihen voi luottaa jonkin verran jos tietää, miten se toimii.

*

Suomalaiset eivät ole kehittyneet puolustautumaan parempia saalistajia vastaan, joten parempaa huijaria ei välttämättä osata edes tunnistaa, ja jos tunnistetaan, hänet nähdään helposti hyvänä saaliina, jolle kannattaa tarjota houkuttelevaa syöttiä, jotta hänet onnistuttaisiin narraamaan palvelemaan suomalaisia. Parempi huijari voisi suunnitella parempia pyydyksiä, ja niille suomalaisilla on aina käyttöä. Näin huijarin tarvitsee parhaimmillaan vain kääriä syötti taskuihinsa ja luikkia pakoon, eivätkä suomalaiset koskaan ole ymmärtävinään, miksi näin pääsi käymään. Yhtäältä he ovat huonoja oppimaan uusia temppuja, mutta tyhmän esittäminen voi myös houkutella paikalle lisää huijareita, joten he kokevat sen vain ansioksi, ja kun joku taas tulee, pääsääntöisesti paljastuu, etteivät suomalaiset tajua, että he ovat huonoja oppimaan uusia temppuja.

Huijareiden syyttäminen tilanteesta on kohtuutonta, sillä suomalaiset voi saada pyydykseen ihan vahingossakin. Heille riittää, että on olemassa joukko erilaisia totuuksia, koska se auttaa väestöä hajoamaan pieniksi venekunniksi. Niiden ei tarvitse olla totta vaan luottamusta herättää se, että ne ovat jotain erilaista. On eduksi jos niitä tuetaan valehtelemalla uskottavasti, mutta se ei ole välttämätöntä, sillä on tärkeää, että valehtelijoita on mahdollisimman paljon. Kansaa hajottavalle valheelle löytyy aina valehtelijoita, sillä kaikki eivät kykene keksimään omia valheitaan itse.

Hyvä kielioppi on nykyisin yhtä kuin Microsoft Officen oikoluvun oletusasetukset, eli kankeaa toimistokieltä, joka on selkeää ja helppo silmäillä läpi. Luovalle kirjoittamiselle tilanne on katastrofaalinen, mutta Microsoft Office täyttää vahingossa hyvän pyydyksen tuntomerkit, eli se toimii loistavasti, mutta ei kuitenkaan vaikuta lainkaan ansalta.

Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna sen oikoluku on asiantuntijahahmo, jonka antamia neuvoja voi apinoida. Moni myös inhoaa oikolukua, koska se näyttää pyrkivän rajoittamaan yksilön vapauksia, mutta asetusten muuttaminen on tässäkin tapauksessa vieras ajatus, koska suomalainen on tyhmä ja laiska. Inho lisää sen viehätystä asiantuntijahahmoiksi haluavien suomalaisien keskuudessa, koska siinä roolissa täytyy kestää jatkuvaa kritiikkiä, joka pyrkii olemaan asiatonta silloinkin kun kritiikkiin löytyy todellista aihetta. Muut asennoituvat oikolukuun kuin asiantuntijahahmoon, joten sen apinoiminen on varma tie asiantuntijuuteen, ja kiinnostavuutta lisää se, että säästyy iso vaiva kun voi oppia taidot muotoillessaan tekstiä kieliopillisesti oikeaan muotoon. Sekin on olevinaan oma saavutus, joten  ei tarvitse keksiä edes uusia valheita.

Näin Microsoft Officen oikoluvun oletusasetukset ovat päässeet mukaan peruskoulun äidinkielenopetus ohjelmaan ja Microsoft on tahtomattaan saanut vallan päättää suomalaisen kulttuurin kehittymisestä, sillä kielenkäyttö on näissä asioissa määräävä tekijä. Jäykkä ja väritön kielenkäyttö johtaa jäykkään ja värittömään kulttuuriin. Muuttamalla oletusasetuksia siten, että ne suosivat luovaa kirjoittamista, se voisi aloittaa Suomessa uuden aikakauden.

Jos pyydyksessä on vielä täkynä se, että se on oikea ansa, se suorastaan vetää suomalaisia puoleensa. Joku yrittää jotenkin hyötyä muista ja suomalainen haluaa olla mukana, vaikkei oikein ymmärtäisikään, mistä on kyse. Siksi heitä on todella helppo lypsää. Joku hyötyy siitä, että valtio osallistuu ulkomaisen halpatyövoiman elättämiseen mahdollisimman paljon, joten suomalainen kokee, että hänen on  oltava mukana tällaisessa toiminnassa.

Kaikki, mikä tuoksahtaa jotenkin muiden huijaamiselta, saa laajan kannatuksen.

Mobiilipelit ovat kiinnostava helpon rahan lähde, koska niillä voi lypsää hölmöjä ihmisiä. Toteutus ei ole mitään sinne päinkään kuin kunnollisissa konsolipeleissä, mutta rahastus on toteutettu niin ovelasti, että ne käyvät kuitenkin kalliimmiksi. Lapset ja nuoret haluavat pelata niitä ja mankuvat siihen rahaa vanhemmiltaan, jolloin menot eivät ole heiltä pois. Ne ovat härskisti rakennettuja pyydyksiä ja sellaiset kiehtovat suomalaisia aina.

Niiden varaan voi suunnitella kansantalouden tulevaisuutta ja sen takia voi katsella sormien välistä sitä, että omat lapset pelaavat niitä onnessaan ja mankuvat rahaa kaiken maailman poweruppeihin. Jossain vaiheessa hölmöjen lypsäminen alkaa varmasti näkyä myös omassa taloudessa ja sitten päästään voitolle.

Rehellisestä avusta suomalaiset eivät pidä ollenkaan, koska sen takia pitäisi alkaa pohtia omaa osuutta ongelmien luomisessa ja päädyttäisiin käsittelemään pakonomaista alisuoriutumista ja pyydyksien rakentamista. Ne ovat niin keskeinen osa ajattelutapaa, ettei niihin sovi kajota ollenkaan.

Suomalaisien tapa käsitellä näitä asioita on suuttumus. Joko loukkaannutaan heti kun joku tuo näitä asioita esille tai sitten kysytään syyttävään sävyyn jotain sellaista kuin pidätkö meitä täydellisinä idiootteina ja loukkaannutaan vasta jos vastaus on myöntävä, joten heidän ja huijareiden välinen suhde on kestävällä pohjalla. Ulkopuolisen ei tee mieli sekaantua siihen ollenkaan ja huijari vaikuttaa itse asiassa tekevän jotain hyödyllistä, koska se tuottaa hyvää oloa muille.

*

Kun suomalainen poikkeaa totuudesta usein, hän on rehellinen, ja kun hän harkitsee kesken keskustelun, mitä seuraavaksi valehtelisi, hän on mietteliäs. Jos hän laskeskelee sormillaan, mitä hänen kannattaisi valehdella, hän on aivan erityisen mietteliäs, mutta hänen ei tarvitse miettiä sitä kovin tarkasti, sillä riittää, että hän edes yrittää. Suomessa voi puhua itsensä kanssa ristiin varsin vapaasti, sillä valehtelijoihin luotetaan.

Tähän on päästy ihan vain sillä, että suomalaiset ovat Suomen suurin kansanosa ja heillä on taipumusta vetäytyä omiin maailmoihinsa ja kuvitella tietävänsä kaiken. Sitä ei edes käsitetä valahtelemiseksi vaan on täysin luontevaa kuvitella kykenevänsä selittämään hyvinkin mutkikkaita asiakokonaisuuksia muutamalla virkkeellä ja ratkomaan on ongelmia muodikkaiden hokemien avulla.

Maailma on suomalaiselle kuin televisio, jonka ohjelmatarjonnasta hänellä on mielipiteitä. Sen pitäisi vastata paremmin hänen makutottumuksiaan ja tätä varten on olemassa poliitikkoja ja muita ajattelijoita, joiden tehtävä on valittaa sen tasosta, jotta se jotenkin muuttuisi.

Politiikassa tämä voi vaikuttaa jossain määrin järjelliseltä toiminnalta, mutta sama käytäntö on voimassa myös sen ulkopuolella. Lähinnä harhaisilta vaikuttavat henkilöt keksivät helppoja ratkaisuja muun maailman ongelmiin, jotka on pääsääntöisesti ymmärretty täysin väärin, koska on kätevää keksiä typerää ratkaisua varten yhtä typerä ongelma. Näin ratkaisumalli saadaan vaikuttamaan toimivalta.

Tavallinen kansa poimii tällaisien ajattelijoiden joukosta ne yksilöt, joiden jutut miellyttävät eniten, ja siitä poliitikot tietävät, kuinka Suomen tulee pyrkiä vaikuttamaan muun maailman asioihin.

Suomalainen ei pysty käsittämään, että tällaisessa voisi olla jotain väärää, joten jos joku lähtee siitä, että rehellinen ihminen puhuu totta, hänet leimataan valehtelijaksi. Päämäärä on saada tällaiset henkilöt lähtemään pois maasta häiritsemästä muiden valehtelemista, ja Suomea onkin jo kauan vaivannut runsas aivovuoto kun älykkäin osa väestöstä saa suomalaisista tarpeekseen.

Poistuminen onkin viisas ratkaisu, sillä suomalaiset eivät muutu ja se on heidän arvoistaan pyhin. He ovat jopa tavallaan ylpeitä siitä, että kaikki mahdollinen menee pieleen typerän näpertelyn takia, sillä vaikka siitä on haittaa ja se tuottaa pettymyksiä, se myös todistaa, ettei suomalaisien tarvitse olla rehellisiä ja ainakin keskeinen päämäärä on saavutettu. Maa on kansansa näköinen.

Äly on selvästi levinnyt Euroopassa juutalaisien mukana, mutta Suomessa heitä ei ole koskaan ollut mainittavampia määriä, etenkään sitä älykkäintä laatua, vaan älyllinen taso on kohonnut mustalaisien tultua. Aikaisemmin saksalaisilta kauppiailta oli saatu organisointikykyä, mutta kuten jokainen saksalaiseen huumoriin tutustunut tietää, siltä suunnalta ei tule oivalluskykyä mainittavassa määrin.

Seurauksista on helppo päätellä, ettei kyse ole niistä heimoista, joilla on omat ansionsa, vaan siitä, joka yrittää parhaansa mukaan pilata kaikkien maineen, sillä suomalaiset eivät ole järin taiteellisia, mutta heillä on runsaasti huonoja tapoja ja vaikkapa Helsinki muistuttaa perjantai-iltaisin suuresti tämän heimon leirejä. Suurin ero on siinä, ettei mustalaisleireillä oli palkattua henkilöstä siivoamassa heimon jälkiä ja ne ovat siitä syystä ruokottomammassa kunnossa.

Lisätodisteena sukulaisuussuhteesta on se, että viime vuosina suomalaiset ovat olleet kovin ilahtuneita siitä, että tämän heimon kerjäläiset ja taskuvarkaat tulevat kesäisin sulostuttamaan kaupunkikuvaa ja kohentamaan rikostilastoja. Ne, jotka eivät pidä tästä, ovat heidän mielestään pahoja ihmisiä.

Suomalaisien epärehellisyydestä ei kuitenkaan voi syyttään vain mustalaisia, koska sitä on aivan liikaa eikä siihen yhdisty juurikaan taitoja. Suomalainen ei pärjäisi kerjäläisenä, sillä hän vain valehtelee huonosti eikä edes osaa lopettaa ajoissa.

Suomalainen kertomakulttuuri perustuu siihen ajatukseen, että viihteen pitää olla jotain, mitä kannattaa valehdella muille. Se, että tehtäisiin sellaista viihdettä, jota voisi itsekin seurata, on vieras ajatus ja tällä tavalla tehtyä viihdettä yritetään kovasti leimata jotenkin epärehelliseksi, jotta oma valehteleva viihde vaikuttaisi jotenkin paremmalta.

Harva hyvät suomalaiset kertojat ovat muille jotain aivan käsittämätöntä, koska heidän lähestymistapansa on täysin vieras.

*

Suomi luokitellaan poliittisesti epävakaaksi maaksi ja yritykset menevät mieluummin vaikka Itä-Eurooppaan, mutta suomalaiset pysty käsittelemään tätä asiaa ollenkaan, koska heidän mielestään pitäisi riittää, että he valehtelevat Suomen olevan poliittisesti vakaa maa.

Suomalaisilla on vakaa usko siihen, että Suomi on maailman vähiten korruptoituneita maita. Käsitys nojaa kokonaan siihen, ettei viranomaisilta saa parilla kympillä parempaa palvelua ja totuus on se, että Suomesta puuttuu ainoastaan pienimuotoinen korruptio.

Puolueelle on kunnia-asia, etteivät sen raha-asiat kestä päivänvaloa, ja asian käsitteleminen on sitä että naureskellaan ja ollaan isänmaallisia. Se on niin kuin suomalaisuutta puhtaimmillaan.

Suuri osa Suomesta ulkomaille suuntautuvasta rahaliikenteestä ei kestä päivänvaloa eikä kukaan oikein tunnu tietävän, minne valtionyhtiöiden ulkomaille piilottamat varat päätyvät, mutta asialla ei ole merkitystä, koska näitä bisneksiä tehdään oikeissa piireissä, eli puolueiden suojissa.

Myös valtion ja kuntien omaisuuden yksityistämiseen liittyy mysteerejä, koska myyntihinta on usein merkillisen alhainen eikä aina edes osata määritellä tarkasti ostajia. Riittää kun lausuu taikasanat ulkomaiset pääomasijoittajat ja asia on sillä selvä.

Jos epäpätevien henkilöiden nimittäminen tärkeisiin virkoihin ja tarpeettomien virkojen keksiminen turhille ihmisille ovat korruptiota, niin sitten Suomi on varmasti yksi maailman korruptoituneimmista maista. Pelkästään virkamiehistä arviolta kaksi kolmesta on ylimääräisiä, ja tästä aiheutuu palkkamenojen lisäksi runsaasti muutakin haittaa, sillä näin valtava määrä turhia virkamiehiä, jotka viihtyvät kulissiviroissaan, aiheuttaa vahinkoa teeskennellessään tarpeellista.

Yritys voi joutua odottamaan useita vuosia ennen kuin ympäristölupahakemus on ollut riittävän monen virkamiehen ihmeteltävänä, ja näissä olosuhteissa investoinnit kannattaa tehdä muualla, missä on sekin etu, ettei minkään naapurimaan virkamieskunta ole yhtä ahkera verottamaan yrityksiä hengiltä usein varsin kummallisin perustein, koska naapureilla ei ole yhtä suurta ja tyhjänpäiväistä virkamieslaumaa.

Turha virkamieslauma haluaa toki varmistaa työnantajansa hyvinvoinnin, ja kun aikaa on, mutta kyvyt puuttuvat, se näkyy sitten politiikassa. Suomen talouspolitiikka onkin huonoin mahdollinen, eli samaan aikaan sekä tyhmä että epävakaa. Turhille virkamiehille se on kuin lottokuponki, johon yritetään koko ajan arvailla oikeita numeroita, ja kun oikeat vaikuttavat löytyneen, joka puolelta alkaa kuulua hirvittävä jankutus, joka takaa, että talouspolitiikka menee kohta taas uusiksi.

Käytännössä Suomen talouspolitiikka onkin jo kauan hyödyttänyt naapurimaita, joissa ymmärretään, mitä eroa on kansantaloudella ja lottokupongilla.

Käytännössä Suomen talous on tukehtumassa korruptioon, mutta korruptiota ei muka ole, joten mitään tarkasti määriteltävää ongelmaakaan ei ole. Valtion talous vain jotenkin yskii ja valtio odottelee, että tilanne korjaantuu jotenkin itsestään. Sitä odotellessa keksitään keinoja ostaa lisää aikaa, ja suomalaiset mielenmaisemat näkyvät selvästi tässäkin.

Suosittu lähestymistapa on velkaantuminen ja säästäminen, jotka jotenkin kumoavat toistensa vaikutukset. Hallitus tekee säästöjä ja ottaa lisää velkaa, ja tilanne on taas hyvä ja turvallinen, vaikka muut keksivät vähin äänin uusia käyttökohteita säästetyille rahoille eikä suunnitelma muutenkaan toimisi käytännössä.

Toinen suosittu lähestymistapa on se, että kansantalouteen kaadetaan rahaa ja sitten jäädään odottelemaan, että siellä alkaa kasvaa jotain. Kyse on lähinnä kesannolle jätetyn lannoittamisessa, mutta se vaikuttaa järjelliseltä puuhalta kun puhutaan kauniisti elvytyksestä, ja tässä tulee aina olla tarkkana, etteivät ainakaan väärät henkilöt pääse rikastumaan. Luvallisen korruption piiriin kuuluvat henkilöt ovat luonnollisesti eri asia, mutta jos kansantalouden kannalta arvokas yrittäjä onnistuu keräämään liikaa elvytysvaroja itselleen, valtava vääryys on tapahtunut.

Kolmas, ja ehkä kaikkein suosituin, lähestymistapa on ihmisien kaataminen. Kansantalouteen kaadetaan pakolaisia ja sen toivotaan johtavan siihen, että kansantalous pystyy jossain vaiheessa elättämään korruption.

Tämä on ajateltu samaan tapaan kuin elvytyskin, eli pakolaisien ei pitäisi kuitenkaan menestyä, etteivät suomalaiset tulisi kateellisiksi. Jos pääsee korruption piiriin, niin sitten se on eri asia, mutta muuten pakolaisia yritetään saada pienyrittäjiksi ja matalapalkka-aloille. Jos koulutus löytyy, pitäisi tyytyä pienempään palkkaan kuin suomalainen kollega.

Kansantalouden kannalta arvokkaimmat pakolaiset ovatkin tavanneet lähteä sellaiseen maahan, jossa heitä ei olla sullomassa paarialuokkaan, eikä tässä nähdä mitään ongelmaa, koska paarialuokan syntyminen laskisi vähitellen suomalaisienkin palkkoja. Hyvä vain, että lähtevät pois ja jättävät jälkeensä ne pakolaiset, jotka eivät ole uhka kenellekään.

Käytännössä näin saadaan vain ennestäänkin valtava työttömyys paisumaan, mutta suomalaisille tällainen maahanmuuttopolitiikka on elinehto, koska he ovat valehdelleet sen itselleen siten, että se tulee vielä pelastamaan kansantalouden.

He suhtautuvat vihamielisesti niihin, jotka kokevat ajatuksen typeräksi, ja suhtautuvat sijoitukseensa hyvinkin suojelevasti, vaikka suurin siihen sisältyvä riski on se, että työttömien määrä on valtiontalouden romahtaessa niin valtava, että valtio lakkaa olemasta. Kukaan ei ajattele, mitä nälkä saa ihmiset tekemään, koska tilanne on valehdeltu sellaiseksi, ettei nälänhätää varmasti tule, vaikka se aivan varmasti on tulossa, sillä korruptio on tehnyt koko yhteiskunnan riippuvaiseksi itsestään tekemällä sen riippuvaiseksi valtiosta, jota se ohjastaa, joten kun valtion kanssa onkin äkkiä tyhjä, koko hökötys romahtaa ja kaikki tietävät, keiden syytä se oli.

Suomalainen on tällaisille asioille sokea, koska hän hahmottaa valtion tulevaisuutta siten, että hänellä on oikeuksia, mikä jotenkin takaa sen, että hän saa haluamansa. Niin kauan kuin puolueet ja etujärjestöt pitävät huolta hänen oikeuksistaan, kaikki on hyvin.

Lainsäädäntö kuvastaa suomalaisuutta ehkä parhaiten, koska siinä keskitytään rikollisen oikeuksiin. Tuomiot ovat lieviä ja lieventäviä asianhaaroja pitää olla paljon.

Tilanne on ollut tällainen siitä saakka kun suomalaiset pääsivät osallistumaan lakien säätämiseen, joten jo ennen itsenäistymistä muodostui standardiksi, että murhasta saa noin kahdentoista vuoden vankeusrangaistuksen. Normaali humalassa tehty tappo on luonnollisesti paljon lievempi rikos.

Toinen perinne on, että jollei murhaajaa uskalleta päästää vapaaksi sen jälkeen kun hän on piipahtanut vankilassa, hänet yritetään saada jollain perusteella mielisairaalaan, koska laki ei tarjoa muuta mahdollisuutta pitää häntä lukkojen takana.

Suomalainen ajattelee lainsäädäntöä luonnostaan rikollisen näkökulmasta, joten lievät rangaistukset auttavat pitämään rikollisuuden kurissa, koska ne saavat kansan luottamaan lakiin ja järjestykseen. Valtio on sen puolella, koska fantasiat tappamisesta, ryöstämisestä ja raiskaamisesta ovat normaaleissa olosuhteissa vain vähän tuomittavia ja aina on olemassa toivoa siitä, että sota tai kansannousu antaa tilaisuuden toteuttaa itseään vapaasti.

Rangaistuksilla ei pyritä hyvittämään mitään vaan ne ovat enemmänkin symbolinen ele, jonka suorittamisella ilmaistaan, ettei ole mitään syytä teeskennellä syyllisyyden tunnetta.

Sisällissodan käsittelemisestä näkee selvästi, ettei suomalainen kadu murhaamista, koska pääpaino on ollut siinä, että yritetään antaa viholliselle anteeksi. Sotarikosten käsittely johtaa vain tilanteeseen, jossa kumpikaan osapuoli ei ole mielestään tehnyt mitään väärää, ja jos jotain vähän onkin sattunut, niin siihen oli taatusti aivan riittävän hyvä syy, ja sitten ollaan tilanteessa, josta voidaan lähteä kehittelemään uusintaottelua.

Laki suhtautuukin kostamiseen poikkeuksellisen ankarasti, koska se on se kohta, johon puuttumalla voidaan estää koston kierteen syntyminen. Suomalaisille on niin luonnollista panna rikos uhrin syyksi, etteivät he välttämättä tajua lainkaan, että taipumusta käytetään heidän luonteensa hillitsemiseen.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s