Epäonnistumisen jalo taito

Menneisyyden rakenteleminen vapaamuotoisesti on käytännöllistä, sillä suomalaiset ovat tyhmiä ja ovelia eivätkä mielellään opi kokemuksistaan. Heillä on vain tarve päästä jotenkin hyötymään muista eikä mitään kovin ihmeellisiä välineitä sen toteuttamiseen.

Juonittelu on täysin läpinäkyvää, sillä sanat saavat uusia merkityksiä tarpeen mukaan ja sitä naamioidaan vain väittämällä, että niiden merkitykset muka muuttuvat. Ulkopuolinen havaitsee nopeasti, että suomalaiset viisastelevat käyttämällä sanoja, joiden merkitystä he eivät tunne, ja että tätä peitellään muuttamalla sanakirjoja sitä mukaa kun suomalaisien mielikuvat sanojen merkityksistä muuttuvat.

Suomalaisilla on oikeastaan vain yksi juoni, ja se on sellainen, että he tekevät jotain mitä mieleen juolahtaa ja sitten muut paljastuvat heitä tyhmemmiksi. Yksityiskohdat muuttuvat tilanteen mukaan, mutta niitä on vähän, koska suomalainen on kehittynyt järjestäytymään venekerhoksi ja hyökkäämään kännipäissään vieraan venekerhon kimppuun. Kaikki venekerhot ovat olleet melko tyhmiä, sillä ympäristö ei ole missään vaiheessa tarjonnut valaiden pyytämistä vaikeampia haasteita ja niistäkin ajoista on jo kauan.

Suomalaisille Venäjä on vain hyvä saalis ja sinne pitäisi jotenkin päästä ryöstöretkelle. Voimasuhteet ajatellaan siten, että siellä on paljon ryöstettävää, eikä suinkaan siten, että siellä saisi kunnolla selkäänsä, sillä suomalainen on syntynyt järjestäytymään vain venekerhoksi eikä yhden tuhoutuminen silkan typeryyden takia ole uhka rodun säilymiselle. Niinpä he ovat valtionakin uhkarohkeita ja venekerhojen taipumus olla huonoissa väleissä keskenään on turvallisuuspoliittinen vahvuus, koska yksimielisyyteen on vaikea päästä, ja jos se onnistutaankin saavuttamaan, se koetaan tilaisuudeksi puukottaa muita selkään ja niinpä se sitten menetetään.

Suurin turvallisuuspoliittinen uhka on sisällissota, mutta kansa on ovelasti kuin sellaista riskiä ei olisi edes olemassa, koska enemmistö haluaisi sitä. Armeija on tiellä, koska se edustaa kansallisvaltiota, joka puolustautuu yksituumaisesti, joten siitä pitäisi päästä jotenkin eroon ja hyökkäys tulee joka suunnalta. Sillä on erilaisia muotoja, mutta se pyrkii niissä kaikissa pääsemään eroon yksituumaisuudesta.

Monien mielestä pitäisi olla ammattiarmeija, joka olisi helpompi saada palvelemaan jonkin klikin tarkoitusperiä kuin asevelvollisuusarmeija, ja monet muut ovat sitä mieltä, että palvelusaikaa pitää lyhentää ja vaatimustasoa laskea, jotta siellä opittaisiin yksituumaisuutta mahdollisimman vähän. Joidenkin mielestä sen voisi lakkauttaa, koska maailma on muka muuttunut jotenkin niin sivistyneeksi, ettei sotia enää tule, ja jotkut ovat niin tyhmiä, että he haluaisivat säilyttää yksituumaisuuden, mutta korvata sen omalla ideologiallaan, millä saa kaikki muut kimppuunsa, koska yksituumaisuus on vihollinen.

Suomalainen on alkeellinen reagointiautomaatti, joka kokee olevansa vapaa voidessaan hypätä pusikosta jonkun muun niskaan, joten hänelle ei koskaan pitäisi puhua kansakunnan yksituumaisuudesta suoraan vaan se täytyisi jotenkin saada vaikuttamaan hyvältä ajatukselta ilman, että sitä sanottaisiin suoraan. Perinteisesti on selitetty, että venäläiset voivat tulla ja tappaa kaikki, mikä saa suomalaiset ajattelemaa, että yksituumaisuudesta voisi olla hyötyä ja se on sitten ollut kiistaton totuus, koska suomalaiset ovat ajatelleet sen itse.

Kun enemmistö saadaan huijattua alkeellisella juonella vetämään äärimmäisen yksinkertaisen johtopäätöksen, kansa alkaa muuttua yhtenäiseksi, koska riittävän monella on tarve säilyttää käsitys oivaltaneensa jotain nerokasta. Vastaan väittäminen ei kannata, koska siihen suhtaudutaan vihamieliseksi, mutta huijaamista täytyy kuitenkin jatkaa, koska suomalaisella on kuitenkin sisäänrakennettu tarve pitää itseään jotenkin ovelampana kuin muut. Hän miettii asiaa itse ja yrittää löytää siitä jonkin mahdollisuuden saavuttaa henkilökohtaista hyötyä.

Maanpuolustustahto on rauhanaikana parhaimmillaankin sitä, että ne, jotka tekevät eniten sen hyväksi, pyrkivät pitämään sitä omana reviirinään. He ovat jotenkin oikeutettuja päättämään, millainen ideologinen sisältö yksituumaisuudella tulee olla. Muut kokevat tämän syyksi tuumailla, mitä hyötyä vihollisen puolelle asettumisesta voisi olla, mutta se on vain tekosyy, sillä suomalainen ajattelee näitä asioita muutenkin.

Näin saavutetaan tilanne, jossa kansa jakaantuu hallitusti ja kapinalliset etsivät liittolaista suurvallasta, joka on kauan sitten oppinut, että Suomesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Suomi on määritelty kansainvälisissä sopimuksissa puolueettomaksi alueeksi, koska siihen ei kannata sekaantua ollenkaan, jollei ole valmis hävittämään sen väestöä. Ruotsin vallan aikana esiintyi pyrkimystä siihen suuntaan, mutta nuorien miehien tapattaminen sodissa ei riittänyt ja lopulta Suomi siirtyi Venäjälle kummallisessa sodassa, jossa peräännyttiin paljon. Käytännössä Venäjän armeijan etujoukot kukistivat Ruotsin armeijan, koska pääjoukot eivät ehtineet taistella sen kanssa.

Suomalaiset ovat näissä asioissa mukautumiskykyisiä ja itsenäisyyskin on venyvä käsite. Yhdellä hetkellä sitä voidaan puolustaa raivokkaasti ja toisella hetkellä se vain annetaan pois.

Kansallinen itsemääräämisoikeus lakkasi kiinnostamasta heti kun suomalaisille selitettiin, että antamalla päätäntävaltaa Euroopan unionille saavutetaan taloudellista hyötyä, ja luottamus tähän oli niin suuri, etteivät suomalaiset edes valmistautuneet pitämään huolta eduistaan ja päätyivät hyödyttämään ovelampia kansoja. Jossain vaiheessa he kokevat tulleensa petetyiksi ja sitten he alkavat katsella toista suuntaa, johon voisi sännätä hyödyn toivossa.

Tällainen ailahtelevaisuus on kipparikansoilla tyypillistä. Ruotsi yhdistyi, koska Itä-Ruotsissa ja Länsi-Ruotsissa sitä pidettiin mahdollisuutena kukistaa vanha vihollinen ovelasti. Sitten alkoi raivokas sisällissota, jonka seurauksena puolustuskyky menetettiin ja ruotsalaiset liittyivät hädissään Tanskaan antautumalla sille ehdoitta ilman vihollisuuksia.

Itämeren ympärillä tapahtuu outoja asioita, koska väki on sekä tyhmää, että ovelaa, mutta taipumukset ovat niin voimakkaita, että sama ajattelutapa näkyy sielläkin, missä on jonkin verran suomalaista perimää.

Suomalaisille on tyypillistä ajatella, että he vertautuvat muiden kansojen parhaimmistoon, koska kaikki ovat olevinaan jotain erikoista. Vertailukohteeksi otetaan mielellään suuri kansa ja sitten aletaan naukua, että siellä toisessa maassa olisin varmasti jo sitä taikka tätä, koska suurempaa kansaa ei kyetä hahmottamaan vaan se pyritään hahmottamaan venekerhoksi. Suomalainen katselee sen menestyneimpiä yksilöitä ja kuvittelee kuuluvansa näiden joukkoon, sillä hän ei ole syntynyt olemaan vain joku miljoonien joukossa vaan tärkeä osa hyvin pientä yhteisöä.

Suomikin on hänelle aivan liian suuri maa, joten hän vetäytyy mielellään syrjään haaveilemaan, että maailma olisi sellainen kuin hän haluaa. Hän voisi jotenkin olla suurelle kansalle yhtä tärkeä jäsen kuin omalle venekerholleen.

Tämä näkyy myös äänestyskäyttäytymisessä, sillä suomalaisille demokratia on sitä, että venekerholle valitaan johtaja. Siksi oman ehdokkaan kannatus koetaan aina suureksi riippumatta siitä, mitä gallupit näyttävät, ja se vaikuttaa sitä suuremmalta, mitä voimakkaampi kannatus on oman venekerhon jäsenien keskuudessa. Jos venekerho pitää ehdokasta lähes täydellisenä, muutaman prosentin kannatus ei vaikuta lainkaan todelliselta ja vaalien jälkeen ihmetellään, mitä tapahtui.

Pienikin määrä näitä mielenmaisemia riittää tekemään kansan oudoksi, koska ne vaikuttavat olevan helpoin tapa sopeutua ympäristöön ja muitakin taipumuksia hyödynnetään sen mukaan, miten hyvin se vaikuttavat soveltuvan siihen, mitä ollaan tekemässä. Pahin kompastuskivi on johtajuuden jakaminen, sillä suomalaiset ovat periaatteessa kaikki kuninkaallisia. Pienessä venekunnassa kaikki ovat sama perhettä ja varttuvat muodostamaan oman venekuntansa ja ryhtymään sen kuninkaallisiksi. Venekerhot taas valitsevat jonkun johtamaan vähän suurimuotoisempaa toimintaa, mutta lopullinen valta on kuitenkin rivikuninkaallisilla, joiden oikkuja vaalikuninkaan on noudatettava.

Suomalaisuuden mukana tulee itsepetoksen taito, jonka avulla on mahdollista tuudittautua siihen uskoon, että maailma on väärässä kun kaikki menee pieleen, ja satuilla historia sellaiseksi, että oma suoritus vaikuttaa kehumisen arvoiselta.

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s