Ulkopolitiikka

Suomella ei ole ulkopolitiikkaa siinä mielessä kuin useimmilla muilla mailla vaan sillä pikemminkin tehostetaan sisäpoliittisia ongelmia.

Heimojaon osuutta tähän tulikin jo käsiteltyä, mutta siihen liittyy myös muita geeniperäisiä ongelmia.

Suomalainen on syntynyt leikkimään kuninkaallista omassa pienessä venekunnassaan ja sen seurauksena hänen on vaikea ymmärtää valtioiden välisiä suhteita. Hän tuo selvästi esille sen, ettei pidä muiden politiikasta, ja hänellä on tarve päästä neuvomaan sellaisia, jotka osaavat jotain häntä paremmin, sillä omalla luodolla pesiessä tällaisillakin taidoilla pärjää pitkälle. Naapureillakaan ei ole hirveästi valinnanvaraa seuran suhteen, joten välirikko ei jää pysyväksi, jollei sitä varta vasten haluta.

Ulkopolitiikassa tämä ilmenee siten, että suomalaiset pyrkivät rikkomaan välinsä kaikkiin suuntiin ja jäävät ihmettelemään, mikseivät muuta haluakaan heidän apuaan tai tulla auttaman heitä.

Sitä, että toisen valtion poliittinen linja on vastenmielinen, ilmaistaan selvästi, ja yleensä se on vastenmielinen niin monen suomalaisen mielestä, että toiselle valtiolle tulee selväksi, etteivät suomaiset olisi riittävän yhteistyöhaluisia. Poliittinen linja on kuitenkin suomalaisille liian vaikea konsepti ja heillä on sen tilalla jotain, missä puhutaan yhtä ja tehdään toista ja mieli muuttuu usein ja välillä äkkiä arvaamattakin. Jos sille päätetään joskus keksiä nimi, niin ähäkutti olisi hyvä, koska sen on vain sitä, että kärkytään tilaisuutta vetää jotain välistä ja petetään muut jos siltä tuntuu.

Suomen asema maailmanpolitiikassa onkin lyhyimmän kaavan mukaan ilmaistuna se, että se kuuluu Venäjän etupiiriin, koska Venäjä ei pääse karkuun.

ulkopolitiikka.jpg

Se, mitä Suomessa kutsutaan rehelliseksi ja avoimeksi ulkopolitiikaksi, on viattoman teeskenteleminen sellaisessa tilanteessa, jossa se on lähinnä turpaan kerjäämistä. Ulkopolitiikkaa hoidetaan arvostelemalla muita julkisessa keskustelussa ylimielisesti ja totuudesta tinkien, ja kun muut maat ottavat sen huomioon, ei muka ollenkaan ymmärretä mistä se voisi johtua.

Tekniikka on sama kuin pahantahtoisella juorukellolla, joka on muka vain spekuloivinaan levittäessään perättömiä juttuja, joista voi olla haittaa muille. Sävy on muka viaton ja sitten jäädään odottamaan, että loukattu osapuoli suuttuisi. Tätä varten suomalaisilla on myös kaksoisstandardit, joiden mukaan heistä saa puhua vain hyvää, mikä antaa heille oikeuden loukkaantua siinäkin tapauksessa, että muualla aletaan levittää heistä perättömiä juttuja muka vain ajattelemalla ihan viattomasti ääneen.

Kuvioon kuuluu juttujen levitteleminen selän takana. Suomalaiset yrittävät mielellään sotkea muiden maiden välejä antamalla sellaista vaikutelmaa, että jokin maa on muka liian huonoa seuraa muille.

Kyse on selvästi suomalaisien peruskäyttäytymisestä, koska siitä ei voida luopua, vaikka siitä on pelkkää haittaa. Muut jättävät tällaisen maan mielellään kokonaan huomiotta, sillä jo koulussa oppii, ettei tällainen öykkäri kannattaa jättää painiskelemaan luomiensa ongelmien kanssa yksin.

Sisäpolitiikassa käytetään luonnollisesti samoja metkuja, joten muissa maissa tiedetään sekin, että suomalaiset aiheuttavat mielellään vahinkoa päästäkseen etsimään syyllisiä. On vaikea arvioida, milloin vahinko on tehty tahallaan, sillä suomalaiset ovat hyviä epäonnistumaan myös vahingossa, mutta käyttäytymisestä näkee, että vahingossa tehty vahinko on vain korvike tahallaan tehdylle vahingolle.

Suomessa ongelmia hellitään ja vaalitaan ja ne yritetään saada jonkun muun syyksi. Luonnollisesti syyllistä on vaikea löytää, koska samaa taktiikkaa käytetään joka suunnalla, mutta perimmäinen tarkoitus vaikuttaakin olevan kansan jakautuminen keskenään tappeleviin heimoihin, sillä ongelmien kasvaessa muiden syyttely kehittyy yhä vihamielisemmäksi.

Muiden maiden näkökulmasta katsottuna Suomi on pelkkä ongelma, johon kannattaa pitää viileät välit siinäkin tapauksessa, että se sattuisi liehakoimaan, koska se aiheuttaisi kuitenkin ongelmia. Pitkän aikavälin suunnitelmia sen kanssa ei kannata tehdä ollenkaan, sillä asennoituminen muuttuu sen mukaan, millaisia johtajia muissa maissa valitaan, koska suomalaiset eivät kykene käsittämään itsenäisen kansan konseptia vaan olettavat, että muiden pitäisi kysyä heitä kuinka asioita pitää hoitaa. Myös suomalaisien omien johtajien vaihtuminen voi johtaa välien kiristymiseen, sillä suomalaiset eivät voi olla keskenään niin hyvissä väleissä, että jonkin puolueen löytämät kaverit olisivat kaikkien puolueiden kavereita.

Ulkopolitiikka on myös elimellinen osa sisäpoliittista häiriökäyttäytymistä, sillä monet suomalaiset poliittiset vaikuttajat arvostavat sellaisia ulkomaisia kontakteja, joiden avulla voidaan tuottaa lähdetietoja sisäpoliittiseen keskusteluun. Kun joku ulkomaalainen sattuu sanomaan suomalaisen puolueen toiminnasta jotain myönteistä tai jonkin sen vihollisen toiminnasta jotain kielteistä, se on olevinaan valtavan tärkeä asia. Varsinkin kielteisestä lausunnosta riittää jutun juurta pitkäksi aikaa, sillä suomalaiset teeskentelevät mielellään, että heistä ajatellaan ulkomailla pahaa muiden suomalaisien takia. Uhriutumisella ei ole mitään rajaa kun näin onnellisesti pääsee käymään.

Pieni epämääräinen lausahdus silloin tällöin on sen arvoista, että sen takia voi haukkua toisen maan hallitusta sen ajan kun kaverit ovat oppositiossa, ja jos saa tällaista apua ulkomaiselta tiedotusvälineeltä, on kuin taivas avautuisi.

Suomalaiselle poliittiselle keskustelulle on ominaista, että kansa keskustelee tohkeissaan muiden maiden asioista samaan aikaan kun omat ongelmat paisuvat kaikessa rauhassa. Samalla paljastuu suomalaisien rakkaus tietämättömyyttä kohtaan, sillä heidän ei tarvitse tietää muiden maiden asioista juuri mitään voidakseen olla niistä jotain mieltä. Jostain asenteellisesti kirjoitetusta artikkelista on luettu ehkä vain otsikko ja pari ensimmäistä kappaletta, mutta silti suu käy kuin sieltä tulisi ulos jotain kuuntelemisen arvoista.

Vakaimmillaan Suomen ulkopolitiikka oli kylmän sodan aikaan, jolloin suomalaisia yritettiin tosissaan saada pitämään se paikka maailmassa, jonka suurvallat olivat heille keskenään sopineet. Ne olivat vaikeita aikoja ja moni suomalainen muistelee niitä edelleen kauhulla, koska oli pakko sopeutua tilanteeseen, jossa Suomella oli Neuvostoliiton kanssa tietynlaiset välit. Sen kanssa ei sopinut olla huonoissa väleissä eikä siihen myöskään saanut haluta liittyä, mikä rajoitti tuskallisen paljon suomalaisien tarvitsemia vapauksia

Mistään sen paremmasta ei kannata haaveilla ennen kuin Suomelle saadaan samanlainen sisäpolitiikka kuin Pohjois-Koreassa on, koska suomalaisen täytyy lähteä kehittelemään ulkopolitiikkaa johonkin suuntaan eikä mielellään ajattele seurauksia. Etsitään jostain jokin taho, jonka kanssa halutaan olla liittolaisia, ja sen jälkeen aletaan pilata välejä kaikkiin muihin tahoihin, ja liittolaiseksi toivottua tahoa pitää neuvoa ja käyttää poliittisena lyömäaseena, jotta se ei haluaisikaan olla liittolainen.

Neuvostoliitto oli vasemmistolle kauan hyvin tärkeä liittolainen, vaikka vasemmisto itse asiassa pelkäsi sitä, koska suurin osa sinne lähteneistä suomalaisista hävitettiin puhdistuksissa muiden häiriköiden ohella. Ei siihen oikeasti haluttu liittyä ja siksi vasemmisto hyväksyi jatkosodassa natsit Suomen liittolaiseksi, koska mitään muutakaan ei löytynyt eikä maailmansodassa tehnyt mieli olla ihan yksinkään.

Suomalaiset pystyvät olemaan pakon edessä hyvinkin joustavia, koska kaiken voi myöhemmin valehdella parhain päin, ja tästä syystä Suomi lukeutui toisen maailmansodan jälkeen niihin maihin, joissa juuri kukaan ei ollut aikaisemmin kuullut natsien suunnitelmista yhtään mitään.

Oikeiston lähestymistapa on samankaltainen ja sen takia Suomella ei ole koskaan ollut hyviä suhteita myöskään länteen. Siitä vain puhutaan ikään kuin se olisi isoveli, jonka voi kutsua vetämään vihollisia turpaan, mutta ei siihen oikeasti halua sitoutua, koska siihen liittyisi velvollisuuksia ja säntäilystäkin täytyisi tinkiä, koska velvollisuuksien mukana tulisi suunnitelmia.

Käytännössä sotien jälkeen parhaita suhteita länteen ylläpitivät sosialidemokraatit, jotka olisivat kadonneet melko tarkkaan vankileireille jos Suomi olisi liitetty Neuvostoliittoon, koska heillä on kiusallinen tapa pyrkiä kohottamaan omaa arvoaan kaveeraamalla kaikkien kanssa ja pettämällä kaikkia. Marxilaisuus vaihtuu kätevästi markkinaliberalismiin sen mukaan, mikä vaikuttaa parhaalta tavalta täyttää omat taskunsa, eikä sosialismista puhuminen millään muotoa estä yksityistämästä kaikkea, mikä vastaan tulee, koska samalla voi antaa itselleenkin jotain halvalla. Pääasia on omien taskujen sisältö ja varsinkin sisällön määrä. Sitä pitää olla paljon, että voi kuolla rikkaana ja tietoisena siitä, että jää kuitenkin historiaan taas yhtenä koijarina, joka oli ylpeä siitä, ettei leuhkinut omaisuudellaan.

Stalinismin ja suomalaisen sosialidemokratian kohtaamisesta olisi taatusti syntynyt runsaasti joukkohautuja ja ilmaista työvoimaa Gulagin käyttöön, joten demarit olivat tähän aikaan länsimyönteisiä ja kokivat kommunistit vihollisikseen, vaikka liturgia oli suunnilleen samaa marxilaista ryöstelyn tarvetta kuin näilläkin.

Länsimaisia arvoja he eivät koskaan hyväksyneet, vaikka pullasta onkin nypitty jokunen rusina, kuten markkinaliberalismi ja ihmisoikeudet, joihin vetoamalla voi suojata ryöstösaalistaan, mutta länsimailta oli kuitenkin hyvä mennä mankumaan apua kun Neuvostoliitto alkoi pelottaa. Ei siitä tietenkään mitään hyötyä ollut, koska suurvallat olivat päättäneet Suomen asioista keskenään jo aiemmin, mutta sopimuksien ymmärtäminen on sosialidemokraateille jopa vaikeampaa kuin suomalaisille keskimäärin. Ne ovat lähinnä jotain, mitä vastaan rikkomalla voi painottaa olevansa tosissaan.

Itämeren ympärillä pyörii pieni piiri, jossa ulkopolitiikan omintakeisuutta perustellaan sillä, että kun kerran muutkin.

Suomalaiset ovat olevinaan näissä asioissa viisaita, koska ruotsalaisetkin ovat epäluotettavia. Näillä on tapana moralisoida muita ihmisoikeusasioissa ja varsinkin aseiden myyminen kriisialueille saa heidät sydämistymään, ja ruotsalaisien aseteollisuus sitten säntää näin syntyneisiin markkinarakoihin myymään omia tuotteitaan.

Ruotsalaiset taas ovat olevinaan viisaita siksi, että saksalaisetkin kehtaavat olla härskejä, ja saksalaiset puolestaan mieltävät, että heillä on oikeus rantarosvon moraaliin siksi, että he ovat pohjoinen kansa, joka jostain syystä elää Keski-Euroopassa.

Tämä on käytännöllinen ajattelutapa, sillä kippareiden tapa tehdä ulkopolitiikkaa on sellainen, että huomiohakuiset henkilöt yrittävät keksiä muista maista sellaisia mielipiteitä, jotka saavat kannatusta kansan keskuudessa, ja poliitikot poimivat niistä ne, jotka sopivat parhaiten kasvattamaan omaa kannatusta. Ulkopolitiikka on sitten näyttämö, jossa mielipiteet pyritään vahvistamaan tosiksi tekemällä niihin perustuvaa politiikkaa, ja siihen liittyvät tapaamiset ovat kotiyleisölle suunnattuja esityksiä.

Hyvä ulkopolitiikka on sellaista, jossa mielipiteet saadaan yhdistettyä todelliseen tilanteeseen siten, etteivät suhteet muihin mene pilalle vahingossa, mutta virheitä saa kuitenkin tehdä jos pitää kiinni mielipiteistä, sillä kipparit eivät tajua, mistä ongelmat johtuvat vaan keksivät selitykseksi lisää mielipiteitä.

Tavallisen kansalaisen tietämys maailmapolitiikasta pyritään ahtamaan raameihin, jotka riittävät omalla luodollaan elävälle venekunnalle, joten se on suurimmaksi osaksi pelkkää mielikuvitusta ja lähtee siitä, että venekunta ymmärtää kaiken parhaiten. Ulkopolitiikka voi siten olla sarja epäonnistumisia ja tilannetta yritetään korjata korkeintaan siten, että yritetään löytää parempia puhujia selittämään muille oman kansan mielipiteitä. Tiukan paikan tullen etsitään joku paimentamaan ääliölaumaa, mutta se koetaan ahdistavaksi ja monet kipparit pyrkivät silloin tekemään omaa ulkopolitiikkaansa paimenen huomaamatta.

Juonittelu on aina arvossaan, mutta eniten sitä esiintyy silloin kun sitä yritetään hillitä, sillä kipparin käsitys vapaudesta on sellainen, että pitää päästä tekemään sitä, mikä on kiellettyä. Järjestäytynyt yhteiskunta on vihollinen, joka estää kansaa hajoamasta pieniksi venekunniksi, joten kippari ei ole järjestyksen luomisessa mitenkään hyödyllinen henkilö ja oireilu vain pahenee iän lisääntyessä, sillä hänet on ohjelmoitu pitämään itseään keski-iässä venekuntansa kiistattomana auktoriteettina, joka päättää yhdessä puolisonsa kanssa, millä ehdoilla laajempaan yhteistyöhön voidaan mennä, ja olojen vapautuminen on johtanut siihen, että keski-ikään ehtineet ovat jo eronneet, sikäli kun edes ovat avioitunet, jotta auktoriteettiasema olisi mahdollisimman kiistaton.

Kipparit itse asiassa hahmottavatkin maailmanpolitiikkaa mieluiten massaviihteen avulla, koska se tehdään sellaiseksi, että mahdollisimman moni voisi kokea sen omakseen, kun taas todellinen maailma on sellainen kuin se sattuu olemaan. Suomessa tämä tehtävä kuuluu Yleisradiolle, joka tarjoaa sellaista massaviihdettä kuin suomalaiset haluavat, ja ulkopolitiikka sopii niin hyvin sen muuhun ohjelmatarjontaan, ettei se vaikuta siinä yhteydessä lainkaan mielenvikaiselta.

Kylmän sodan aikana tällaiseen ei ollut varaa ja tilanteen aiheuttamaa ahdistusta on selvästi purettu Itä-Saksan avulla, koska poliittisen kentän kaikilta paikoilta löytyy yhteyksiä STASI:iin eikä niiden tarkemmasta luonteesta saada tietoa. Vertailun vuoksi KGB:n toiminnasta on saatavilla enemmän tietoa kuin mihin kukaan ehtii perehtyä, koska se on lakkautettu oikeasti, mutta kipparikulttuureissa työnantajan lakkauttaminen ei välttämättä tarkoita sitä, että juonittelukin pitäisi lopettaa, koska se on myös tilaisuus jatkaa juonittelemista ilman minkäänlaista valvontaa jos asia halutaan ajatella näin.

Vanhat verkostot puuhaavat jotain, mutta se on salaisuus eikä siihen haluta puuttua, koska on olemassa muitakin verkostoja, jotka eivät halua, että niiden toimintaan puututaan.

Ilmiö tunnetaan koodinimellä rehellisyys ja avoimuus eikä mitään ole yhtä vähän salaliittoja jos kansalta kysytään, koska sellainen rinnastuu naapurin katiskan kokemiseen, mikä kuuluu ihmisen perusoikeuksiin niin kauan kuin sen saa pysymään salassa.

Tästä syystä muun maailman on vaikea saada kunnollinen keskusteluyhteys kipparimaihin varsinkin silloin kun sen saaminen olisi välttämätöntä, eli silloin kun juonitteleminen on riistäytymässä hallinnasta. Vastassa on epämääräistä juonittelua ja neuvottelukumppani juoksee sopimuksen allekirjoitettuaan jonnekin muualle tekemään salaa toisen sopimuksen.

Kipparimaiden historiankirjoituksessa vain muut juonittelevat ja oman kansan juonet ovat välttämättömiä, koska muiden suunnitelmista ei saa mitään selvyyttä, vaikka käytännössä ne ovat voimakkain Eurooppaa yhdistävä tekijä.

Eurooppa jakautuu eri kulttuurialueisiin, joiden maat pyrkivät olemaan huonoissa väleissä keskenään, mutta kun kehitys teki mahdolliseksi maailmansodan, ilmeni, että kippareiden kulttuurialue on kaikkein vaarallisin. Ne ajat, jolloin Itä-Euroopan maat sotivat keskenään, samoin kuin Etelä-Euroopan maat ja Atlantin rannikon maat, ovat mennyttä aikaa ja nykyisien Eurooppalaisien on vaikea käsittää, että joskus on ollut aika, jolloin Euroopan sodat eivät ole olleet lähinnä saksalaisien syytä.

Kippareiden tapa hoitaa ulkopolitiikkaa saa tilanteen niin tehokkaasti solmuun, etteivät muut enää pysty valmistelemaan omia sotiaan rauhassa vaan niiden on pakko yrittää jotenkin selvitä siitä, mitä kippareilla on kehitteillä.

Tilannetta on pyritty korjaamaan Euroopan unionilla, mutta saksalaisille ei olla kehdattu näyttää, missä kaappi seisoo, joten se tulee sitten kaatumaan heidän tapaansa hoitaa naapurisuhteita.

Kippareiden politiikassa korostuu muiden asioista päättäminen, mikä on eri asia kuin rehellinen kiusanteko, jolla pyritään vain parantamaan omia asemia. Siinä on tarkoitus alistaa muut huolehtivaisuuden nimissä ja se voi tulla yllätyksenä kansalle, jolla on edes jotain moraalin tapaista, ja tilannetta pahentaa edelleen se, että kipparit ovat poikkeuksellisen huonoja suunnittelemaan.

Kun Etelä-Euroopan maa elää yli varojensa, sillä on jokin suunnitelma, jolla se selviää romahduksesta, mutta kipparimaan suunnitelmat eivät ole tästä maailmasta eikä niillä ole muuta vaikutusta kuin se, että romahdus tulee yllätyksenä ja sitten vasta tajutaan, että olisi pitänyt suunnitella jotain oikeasti eikä vain näperrellä vähän jotain sen verran, että oli mahdollista valehdella itselle, että tuli jopa tehtyä jotain hyödyllistä.

Muiden on vaikea ymmärtää, että kokonainen kansa voi olla pelkkä kävelevä katastrofi, joten kippareihin luotetaan enemmän kuin olisi aihetta, ja sen johdosta heidän on myös helpompi alkaa päättää muiden asioista huolehtivaisuuden nimikkeellä. He ovat tässä taitavia, koska muiden asioista päättäminen on tärkeä osa sisäpolitiikkaa.

Kun kärsii kovasta pätemisen tarpeesta eikä osaa huolehtia kunnolla edes omista asioistaan, pätemisen tarvetta on helppo tyydyttää tekemällä päätöksiä muiden puolesta, jolloin epäonnistuminen ei ole vakava asia vaan ehkä jopa vahingonilon aihe. Toisien samanlaisien kanssa pelaillessa taidot kehittyvät sellaiselle tasolle, että ulkopuoliset ovat helppoa riistaa, ja kipparit ovatkin saaneet aivan liian paljon valtaa Euroopan unionissa.

Kippareille on myös ominaista puhua ihmisoikeuksista varsinkin silloin kun he ovat valmistelemassa yhteiskuntaa sellaiseksi, että voidaan alkaa röheltää vapaasti. Saksassa ei ole ilmassa kaaoksen merkkejä vaan siellä on ihmisoikeustilanne, ja Pohjoismaat tukevat käsitystä selittelemällä omia vastaavia saavutuksiaan ihmisoikeustilanteeksi.

Missä vain on runsaasti kippareita politiikassa, siellä on myös ihmisoikeustilanne. Meksikon poliitikoista suuri osa on saksalaista syntyperää, joten se, että joukkohautaa on vaikea löytää, koska niitä on paljon, ja osa maasta on sellaisessa tilassa, että armeija ja huumekartellit joutuvat vetäytymään turvallisemmille alueille voidakseen sotia turvallisesti keskenään, on vain ihmisoikeustilanne.

Tässä on sellainen juju, että ongelmiin puutuminen voidaan estää vetoamalla ihmisoikeuksiin. Kaikki tarpeelliset toimet rikkoisivat jotenkin ihmisoikeuksia eikä niihin voida siitä syystä ryhtyä.

Jotta ihmisoikeustilanne saataisiin turvattua ja voitaisiin päättää tehokkaasti muiden asioista, on tarpeen luoda hyvinvointiyhteiskunta, jonka perusluonne on se, että valtio tunkeutuu kaikkialle talousjärjestelmään. Mitään ei voida tehdä ilman yhteiskunnan tukia, joten kun valtion talous kaatuu, koko kansantalous kaatuu, ja näin saadaan loistava tilaisuus alkaa kehitellä ihmisoikeustilannetta.

Päämäärä on täydellinen kaaos, jonka varjolla voidaan tapella siitä, millainen on se uusi valta, jonka johdolla aletaan röheltää tosissaan. Kippari kaipaa suuria tunteita eikä rationaalisesti järjestäytynyt yhteiskunta tarjoa niitä riittävästi, joten siitä on päästävä eroon ja se on mielellään tehtävä muiden huomaamatta, koska muussa tapauksessa muut varautuisivat siihen ja olisivat valmiina siinä vaiheessa kun röheltäminen etenee valloitussotiin asti.

Käytännössä Euroopan unioni on huonoin mahdollinen tapa estää eurooppalaisia sotimasta keskenään, koska se on tarjonnut kippareille mahdollisuudet sotkea koko Euroopan asiat omalla tavallaan. Muut eivät arvanneet, että nämä olisivat ylivoimainen vastus, joten siitä tuli yksi suuri hyvinvointiyhteiskunta.

Saksan liittokansleri vaikuttaa olevan sen tärkeimpiä vaikuttajia, vaikkei hänellä edes ole siinä mitään virallista asemaa, ja Euroopan komissiossa on runsaasti ajattelijoita, jotka ovat selvästi vain alkoholisoituneita kippareita. Näin sitten sotketaan asiat ja tarjotaan apua ongelmien ratkaisemiseen, mikä on vain veruke päästä päättämään muiden asioista sillä samalla pätevyydellä, millä ongelmatkin luotiin, ja tarjota ihmisoikeuksia vastauksiksi kaikkiin ongelmiin.

Suomalaiset vaikuttavat olevan tässä suhteessa puhdasrotuisimpia kippareita, sillä heidän tavastaan järjestäytyä ei olla pidetty koskaan eikä missään. Yhdysvalloissa siedetään kaikenlaista, mutta suomalaiset muuttuvat varsinaisesti yhteiskuntakelpoisiksi vasta kun rotuominaisuudet ovat laimenneet muutaman sukupolven ajan.

Käytännössä he tekevätkin ulkopolitiikkaa mielellään muiden kippareiden rinnalla, jolloin he vaikuttavat vain suvun mustalta lampaalta, ja kokonaan omia hankkeita he saavat aikaiseksi lähinnä kehitysavun varjolla, jolloin on tärkeä levitellä rahaa ympäriinsä, jotta suopeutta löytyisi, vaikka kohteeksi valikoituneen maan asiat ovatkin jo valmiiksi pielessä.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s