Suomen talousihme

Kaukaa tulleiden ulkomaalaisien mielestä suomalaiset ovat aika autistisia eivätkä suomalaiset ymmärrä tällaisia näkemyksiä, sillä heillä on melko heikot yhteydet ulkomaailmaan. Oman päänsä sisällä voi kuvitella olevansa vaikka mitä eikä ulkomaailmasta tulevaa kritiikkiä tarvitse ottaa vakavasti, jollei se miellytä.

Suomalainen kaupunki näyttää talvisin siltä kuin kaduilla köpöttelisi pingviinejä, mutta suomalaiset eivät kykene näkemään sitä, koska heillä on suuret luulot itsestään. Niinpä pingviiniä muistuttava henkilö voi hyödyntää tällaisia näkökantoja riidan haastamisessa väittämällä, että jotkut muut ovat kuin pingviinejä.

Heikot yhteydet ulkomaailmaan rajoittavat organisoitumista ja suomalaiset pyrkivätkin organisoitumaan siten, että he voivat puuhailla omiaan ja kapinoida organisaatiota vastaan tekemällä työt huonosti. Suomalainen pitää asemasta, jossa voi pönöttää ja vetäytyä omiin maailmoihinsa, ja se onkin näissä asioissa tärkeintä.

Kehittyminen on suomalaisille sitä, että tavoitteet asetetaan korkealle, jotta luulot kasvaisivat suuriksi. Jos tavoitteet saavutetaan, siihen menee yleensä niin kauan, että kehitys on muualla edennyt pidemmälle ilman, että sitä varten olisi tarvittu suurisuuntaisia hankkeita, mutta yleensä suomalaiset joutuvat kaunistelemaan kehitystään valehtelemalla.

Tämä näkyy kaikkialla. Yksityinen sektori ei mielellään haaskaa varoja tuotekehitykseen ja julkinen sektori takertuu siihen, mitä eläkettä odottaville virkamiehille on joskus opetettu koulussa, sillä suomalaisen pitäisi saada kehittyä omaan tahtiinsa ja se on tavattoman hidas, koska hänet on ohjelmoitu käpertymään omiin oloihinsa viettämän yksinkertaista elämää.

Suomalaisille on leimallista korvata puuttuvia taipumuksiaan varastelun avulla, ja tämä näkyy myös kulttuurin kehittymisessä. Muualta lainatuista vaikutteista tulee pian omia luomuksia, joita voidaan opettaa leuhkoina muillekin, ja pönöttämisen tarve on niin suuri, että tähän liittyvää valehtelemista ei koeta valehtelemiseksi vaan asemaa varten tarvittavan auktoriteetin kehittämiseksi asemaan päässeen henkilön sopiviksi katsomilla keinoilla. Valehteleminen myös unohtuu nopeasti, sillä suomalainen kokee, että hän on uskottavampi jos hän puhuu totta.

Sen jälkeen kun peruskoulu matkittiin Itä-Saksasta, meni muutama vuosikymmen ennen kuin se muuttui suomalaisien omaksi keksinnöksi, sillä Itä-Saksan piti ensin lakata olemasta ja sitten tarvittiin vielä muutama vuosi tyydyttämään suomalaisien rehellisyyden tarvetta. Sen jälkeen oppimistulokset olivat heidän hienon peruskoulunsa ansiota, vaikka ne johtuivat tosiasiassa lukutaidosta, joka taas johtuu poikkeuksellisen helposta kirjakielestä.

Tästä sitten ylpistyttiin niin paljon, että peruskoulu viimeisteltiin ottamalla käyttöön omiakin opetuskeinoja, mikä taas johti siihen, että hyvistä oppimistuloksistakin alettiin päästä eroon. Viime aikoina on ihmetelty sitä, miten lukutaitokin voi olla romahtamassa, mutta paluu vanhoihin opetusmenetelmiin ei ole vaihtoehto, koska suomalainen mieluummin puuhaa omiaan ja pönöttää tärkeän näköisenä.

Tämä on vain osa suurempaa kokonaisuutta, jota kutsutaan muun muassa innovaatioyhteiskunnaksi, jotta vaikuttaisi siltä kuin suomalaisilla olisi omiakin ideoita. Se on normaali osa kokonaisuutta, josta suomalaisille tulee tärkeä olo, joten siinä ei voi olla mitään todellista vikaa. Joitakin ongelmia on, mutta ne varmaankin korjaantuvat jossain vaiheessa jos suomalaiset saavat lisää tilaa omiensa puuhaamiselle.

Tällä tyylillä epäonnistumisen vastapainona toimii muiden saavutusten mitätöiminen. Menestyvillä suomalaisilla on yleensä runsaasti kokemusta siitä, että innovaatioyhteiskunta on yrittänyt uskotella heille, ettei heistä ole mihinkään, ja kun on silti päättänyt menestyä, se onkin Suomi, joka menestyy, ja menestyjä itse on vain jotain, mitä pitää haukkua, jotta hänet saataisiin tuhoamaan toimintansa yrittämällä näyttää, että innovaatioyhteiskunnan muualta varastamilla menetelmillä voi menestyä vielä paremmin.

Muiden saavutusten mitätöiminen puhumalla hyvästä tuurista on suomalaisille rakas harrastus, ja toinen yhtä rakas harrastus on oman hyvän tuurin selittäminen osaamiseksi.

Hyviä, mutta massasta erottumattomia työntekijöitä kyllä riittää, koska kansanluonne pakottaa tiettyyn rajaan saakka tekemään työt hyvin. Työpaikka on reviiri eikä sen turvaamiseen ei riitä, että ärhentelee niille, jotka tulevat liian lähelle, vaan täytyy saada jotain aikaiseksikin. Paljon muita parempi ei kannata olla, koska silloin kateus alkaa haitata elämää, mutta keskimäärin omilla reviireillään nyhertävät suomalaiset ovat melko tunnillisia.

Vasta jos saadaan sellaiset työehdot, että reviiri on turvattu työn jäljestä huolimatta, tai  päästään sellaiseen asemaa, jossa ei tarvitse kuunnella arvostelua muiden taholta, suomalaiset antavat työmoraalin laskea, mutta muulloin keskinkertainen suoritus ei ole mitenkään huono ja ongelma on lähinnä se, että paineet olla keskinkertainen ovat huomattavan suuret.

Sekä parhaat että huonoimmat työntekijät yritetään saada lähtemään pois häiritsemästä yleistä keskinkertaisuutta, jossa kenenkään ei tarvitse kärsiä siitä, että pitää liian usein alentua auttamaan jotakuta muuta, tai siitä, että olisi liian usein jonkun muun neuvojen tarpeessa, ja jolleivät he tajua tehdä sitä itse, heidät voidaan irtisanoa siinä vaiheessa kun vähennetään ylimääräistä väkeä. Se on kohtuullisen vaikeaa, sillä kyvyttömän työntekijän asema on Suomessa vahvasti suojattu ilman, että sanottaisiin suoraan, mistä on kyse, ja näin kyvykkäänkin työntekijän suojana on usein tiheä pykälä viidakko. Yrittää kuitenkin pitää jos halutaan demokraattinen työyhteisö, jossa keskinkertaiset työntekijät voivat olla olevinaan kaikkein tarpeellisimpia.

Ulkoistamisesta on tullut suosittua, koska sen avulla kykyjen pesiytyminen työyhteisöön voidaan välttää, ja päätöksenteossa on täysin normaalia, että konsultti käy tarvittaessa ajattelemassa vakituisien työntekijöiden puolesta.

Suomi oli kylmään sotaan saakka köyhä ja kehittymätön maa, mutta sen aikana onni potkaisi, koska Neuvostoliitossa katsottiin tarpeelliseksi ostaa sen uskollisuus antamalla sen kääriä rahaa kaupankäynnissä. Sieltä sitten tilattiin junalasteittain kopiolääkkeitä ja muuta, minkä olisi voinut hankia muistakin kehitysmaista tai vaikka tehdä itse.

Suomalaisille tämä oli osoitus heidän poikkeuksellisesta osaamisestaan, vaikka sitä varten piti opetella uusia asioita, kuten vaikkapa aikataulujen noudattaminen ja korkeat laatuvaatimukset, ja vaikka neuvostoliittolaiset mieluummin tekivät korkeamman teknologian tuotteet itse. Suomalaiset kuitenkin ylpistyivät ja kykenivät näkemään vikoja Neuvostoliiton avaruusteknologiassakin, vaikka vasta paljon myöhemmin päästiin sille tasolle, että muut voivat hyvällä onnella huolia luotaimeen suomalaisenkin komponentin.

Suomalaisien todellinen osaaminen näkyy riitelyssä ja haitanteossa.

Humanistien ja insinöörien välillä on erittäin tarpeelliseksi koettuja vihollisuuksia, ja koska humanisteilla on parempi edustus virkamieskunnassa, koulutusjärjestelmä pyrkii tekemään haittaa insinööreille keskittymällä aivan muihin asioihin kuin matematiikkaan ja kaikkeen muuhun, mitä insinööri tarvitsee. Oppimistulosten romahtaminen lähti alkuun näistä aineista eikä sitä pidetty vakavana ennen kuin romahdus alkoi levittäytyä kaikkiin aineisiin. Aluksi leikittiin vain, että on tärkeintä osata kieliä ja sellaisia oppilaita, jotka eivät osanneet edes peruskoulun matematiikkaa, junailtiin lukion läpi ja teknillisiin yliopistoihin.

Samoin ammattikorkeakoulu-uudistus oli pitkälti vain haitantekoa insinööreille, koska sen jälkeen nämä ovat saaneet huonompia alaisia kuin aikaisemmin. Samalla parannettiin myös virkamiehien mahdollisuuksia askarrella tilastojensa kansa hyödyllisien taitojen opettamisen kustannuksella, mutta ensisijaisesti uudistuksen vaikutukset ovat näkyneet siinä, ettei yhä useampi koulutettu ammattilainen ole kyennyt työllistymään, koska yrityksessä ei katsota hänen osaavat tehdä mitään hyödyllistä.

Urheiluväen ja kulttuuriväen välillä on samanlainen vihollisasetelma, ja koska kulttuuriväki on pääosin mielestään liian hyvä elämään tässä maailmassa, sillä on hyvin vaatimaton edustus politiikassa. Tästä syystä Suomi oli kauan ainoa Eurovision laulukilpailujen osanottaja, joka ei käyttänyt niitä tilaisuutena markkinoida musiikkia vaan yritti päinvastoin saada musiikkinsa vaikuttamaan huonolta. Kilpailut piti hävitä, koska voittajan piti järjestä seuraavat kisat eikä Suomella muka ollut siihen varaa, vaikka urheilukilpailujen järjestämiseen oli aina varaa. Näin suomalaiselle musiikille saatiin huono maine eivätkä poliitikot ole ymmärtävinään, mistä johtuu se, että musiikki on merkittävä vientituote vaikkapa ruotsalaisille, jotka käyttivät Euroviisut hyväkseen.

Suomalaiset vaikuttavat olevan rotupuhtain kipparikansa, sillä heillä näiden talousajattelu hipoo täydellisyyttä. Talous on vain järvi, johon raha tulee itsestään, ja suomalaisien tarvitsee vain miettiä, kuinka se saataisiin sieltä ylös. Samalla voidaan tuhota talous perustuksiaan myöten ihan vain siksi, että on kivaa olla haitaksi muille suomalaisille. Näitä asioita ei edes osata ajatella kunnolla vaan kaikki lasketaan sen varaan, että talous täyttyy rahasta jotenkin itsestään.

Tämänhetkinen tilanne on se, että veren täytyy virrata ennen kuin mielenkiintoa kohottautua peruskäyttäytymisen yläpuolelle löytyy taas, sillä kehitystä ei pystyttäisi kääntämään enää ilman joukkoteloituksia, mutta suomalaiset eivät varaudu vaikeisiin aikoihin ollenkaan. Kunto rapistuu ja se, joka pitää edes keittiön kaapeissa edes normaaliin taloudenpitoon kuuluvaa varastoa säilykkeitä ja kuivamuonaa, on omituinen.

Kauppa Neuvostoliiton kanssa on ainoa varsinainen suomalaisien kokema onnenpotku, koska siinä ei jäänyt tilaa asioiden möhlimiseen, missä suomalaiset ovat poikkeuksellisen hyviä, ja sen tähden suomalaiset mielellään jättävätkin sen vähemmälle huomiolle ja keskittyvät kehumaan Nokian ihmeellä, joka oli käytännössä vain todisteyli-inhimillisen surkeasta johtamistaidosta.

Masa-Yards teki niin hyviä sukellusveneitä, että Yhdysvallat osti tuotannon pois, ettei tuotteita olisi päätynyt Neuvostoliitolle, ja kaupan jälkeen suomalaisilla oli hallussaan suuri määrä muuta huipputeknologiaa, joka annettiin Nokialle.

Koska kyse oli valtionyhtiöstä, sitä johti shamaani, joka näki, että televisio edustaa tulevaisuutta, mikä oli aivan luonnollista, koska televisiosta tulee hiihtoa, ampumahiihtoa, mäkihyppyä ja muuta äärimmäisen tärkeää, mitä katsomatta suomalainen johtaja ei voi elää. Huipputeknologian omaksumisessa suomalainen johtaja raahustaa yleensä ottaen sukupolven tai pari muiden jäljessä, mutta uuden television arvon hän kuitenkin ymmärtää.

Niinpä Nokia alkoi sitten ostaa hulluna televisiotehtaita, minkä johdosta yhtiö piti pian pelastaa valtion toimesta, mikä ei ole lainkaan tavatonta. Suomalaiset johtajat saavat tilaisuuden tullen suuruudenhulluuden puuskia, joista seuraa yleensä valtavat tappiot, koska ymmärrys riittää suunnilleen hiihtolajien seuraamiseen. Jääkiekko on jo jotain ihmeellistä, koska se on joukkuelaji.

Nokian tuotekehittelyssä oltiin kuitenkin keksitty teknologialle muutakin käyttöä ja kaikkien yllätykseksi matkapuhelimet alkoivat käydä kaupaksi. Niinpä yhtiö suuntautui sitten tuottamaan niitä.

Kolmas onnenpotku tuli kun presidentiksi onnistuttiin houkuttelemaan Martti Ahtisaari, joka oli virkamiesuransa aikana onnistunut luomaan enemmän hyödyllisiä bisnessuhteita kuin muilla oli yhteensä. Nokia sai Kiinan matkapuhelinmarkkinat yksinoikeudella ja muuta jännää.

Ahtisaaresta puristettiin hyöty irti ensimmäisellä kaudella ja sen lähestyessä loppuaan media kääntyi häntä vastaan, joten hän lähti viisaasti parempiin hommiin eikä asettunut enää ehdolle. Näin Suomessa on ollut kokonaiset kuusi vuotta presidentti, josta on todella ollut johonkin, ja Ahtisaaren ulkonäöstä on helppo päätellä, ettei kyvykkyys ole peräisin suomalaisesta geenipoolista.

Näissä olosuhteissa jopa suomalaiselta osaamiselta vei suosia saada yhtiö poljettua suohon, mutta siinä onnistuttiin kuitenkin toimimalla suomalaisien suosikkiperiaatteella, eli tekemällä kaikki eri tavalla kuin muut. Älykkäämpiensä esimerkille haistattamisesta tulee heille hyvä mieli eikä näissä asioissa sen parempaa motiivia tarvitakaan.

Johtajia oli liikaa eikä rekrytoinnissa oltu kiinnitetty huomiota osaamiseen, ja hyvän idean tiellä oli monta tyyppiä, joilla oli valta torjua se, ennen kuin se saavutti sellaisen tyypin, jolla oli valta hyväksyä se. Toinen keskeinen innovaatio oli ainoastaan matkapuhelimiin keskittyminen, vaikka kilpailijat tekivät paljon muutakin tuottaakseen mahdollisimman paljon ideoita, ja jotkut panivat osaamisensa yhteen pärjätäkseen kilpailussa.

Nokian puhelimista tuli epäkäytännöllisiä kun kilpailijat menivät käytettävyydessä ohi, mikä saattaa kyllä johtua osittain siitäkin, että suomalainen johtaja on tärkeä henkilö eikä kuluttajan palvelija, joka alentuu ottamaan selvää siitä, mitä kuluttaja on vailla. Viimeisinä aikoina olisi selvästi ollut mielenkiintoa alkaa kopioita Applen puhelimia, jotka menivät kaupaksi ihan eri tavalla, ja kehitysmaiden markkinat, joilla yhtiöllä oli ollut valtava etumatka muihin, menetettiin vähitellen muille, koska siellä oli liian köyhiä asiakkaita eikä sellaisiin kehdannut keskittyä tosissaan.

Lopulta käyttöjärjestelmäksi valittiin omaperäisesti Windows Mobile, joka ei ollut menestynyt missään muissakaan puhelimissa, ja sen jälkeen Nokiasta tuli entinen suuruus, jonka voi ostaa edullisesti jos uskoo saavansa sen taas jaloilleen. Ehkä intialaisia onnistaa, koska heillä on tuntuma niihin markkinoihin, joilla Nokia tunnetaan parhaiten.

Sen lisäksi, että valtio pani Nokian tuottamia rahoja palamaan hyvissä ajoin etukäteen ja on nyt ihmeissään kun tulonlähde tyrehtyi, myös sen tuottama hyöty minimoitiin tehokkaasti, koska moni taho halusi päästä jotenkin osalliseksi sen menestyksestä. Käytännössä tämä toteutettiin helpottamalla sen liiketoimintaa siten, että siitä tihkui varsin vähän varallisuutta kansantalouteen.

Tässä ei ole sinänsä mitään poikkeavaa, sillä Suomessa valtionyhtiöt piilottavat rahaa veroparatiiseihin kaikkein ahkerimmin, mutta toisin kuin muita veronkiertäjiä, Nokiaa suunniteltiin silti äärimmäisen huonosti hoidetun kansantalouden tukipilariksi, jonka avulla olisi varaa elää leveästi kaikesta muusta huolimatta.

Lopputulos on, että Yhdysvallat luultavasti teki valtavan virheen ostaessaan sukellusvenetuotannon pois, koska muutama neuvostoliittolaisille myyty sukellusvene olisi ollut pieni ja lyhytaikainen riesa, mutta nyt NATO:n vieressä on aikapommiksi muutettu kansantalous ja vielä sellaisessa maassa, joka on parhaimmillaankin epävakaa, koska kulttuuri on hyvin shamanistinen. Päihdeongelmaiset auktoriteettihahmot puhuvat, mitä mieleen juolahtaa, ja kansa hokee perässä sitä samaa kuin parvi papukaijoja.

Osittain syy on Neuvostoliitonkin, mutta se oli vähemmän vaihtoehtoja. Muiden suurvaltojen kanssa oli tullut sovittua, että Suomi säilyttää itsenäisyytensä, joten oli keksittävä, kuinka tietäjäkuninkaalliset saadaan pysymään aloillaan kylmän sodan aiheuttamasta stressistä huolimatta, ettei pääse syntymään sellaista tilannetta, että Suomi on pakko miehittää. Alkoholistit riehaantuvat ja tekevät typeriä virheitä melko helposti ja suomalaiset arvostavat johtajissaan näitä piirteitä, kuten myös sitä, että näillä on maailmanpolitiikasta yllättäviä ja omintakeisia näkemyksiä.

Näin Suomi saatiin ostettua Neuvostoliiton ystäväksi ja tilanne muuttui lopulta jopa kiusalliseksi, sillä vaikka suomalaisien opportunismi on alkukantaista, sitä on kuitenkin paljon. Neuvostoliitosta tuli kuin seita, jonka suuntaan kumarreltiin enemmän kuin oli tarpeellista. Sen rahoittama kommunistinen puolue oli parhaimmillaan kriittisempi sen toimia kohtaan kuin muut puolueet, ja poliitikoille oli normaalia liehakoida sitä jopa enemmän kuin oli laillista. Salaisuuksia vuodettiin uhrilahjoina siinä toivossa, että se olisi pysynyt tyytyväisenä, ja samalla puhuttiin pahaa kilpailijoita siinä toivossa, että se olisi alkanut sekaantua Suomen vaaleihin.

Suomalainen uskollisuus on siinä määrin mukautuva käsite, että isänmaallinenkin yksilö ryhtyy helposti maanpetokselliseen toimintaan jos siitä saattaa olla hänelle itselleen jotain hyötyä. Mitään ei edes tarvitse luvata vaan riittää kun ei sano suoraan, että mitään ei ole tarjolla.

Näin sitten syntyi ainutlaatuinen tilanne, jossa alkoholisoitunut mielipuolikin kykeni neuvottelemaan menestyksellisesti. Riitti kun lähti vodkaturistiksi Moskovaan, niin löysi itsensä joskus taas Suomesta hyvän sopimuksen kanssa.

Milloinkaan muulloin näillä ei ole ilmennyt minkäänlaisia merkkejä bisnesälystä saati taidosta neuvotella hyviä sopimuksia ulkomaalaisien kanssa, mutta se oli tietenkin olevinaan shamaanien omaa ansiota, koska suomalainen vaatimattomuus on hyvä ehdokas narsismin äärimmäisimmäksi muodoksi. Se on viatonta uskoa siihen, että kyvyt riittävät vaikka mihin, eikä sillä ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa.

Suomalaisien mielestä heidän taloushuolensa katoaisivat jos he on istuisivat jotenkin löytämään toisen Nokian kaltaisen menestystarinan, joka jotenkin johtaisi kylmän sodan aikaisen bisnesälyn paluuseen. Idänkaupan tyrehtymisen aiheuttama suurtyöttömyys on edelleen olemassa, koska mitään muuta ei olla tehty kuin odotettu uutta jättipottia, joka palauttaisi luontaisien epäonnistujien loistonajat.

Myös suorituspaineita on kasvatettu, sillä idänkaupan luonne mielellään unohdetaan ja senkin kuvitellaan johtuvan siitä, että suomalainen osaaminen oli jotenkin poikkeuksellista. Niinpä sitten katsellaan, mistä löytyisi joku innovaatio, jonka avulla tulisi taas niin paljon tuloja, että suurin osa kansasta voisi keskittyä miettimän, mihin kaiken saa käytettyä.

Suomalaisien käsitys innovaatiosta on kokonaan oma lukunsa, koska sana on oivalluksen synonyymi, mutta suomalaisessa kielenkäytössä se tarkoittaa lähinnä ihmettä, koska oivalluskyky ei kuulu rotuominaisuuksiin, ja tästä syystä pyrkimys tehdä tällainen ihme johtaa vain siihen, että rahaa kaadetaan touhutippa ties minkä päässä sinne tänne ilman alkeellisintakaan käsitystä siitä, mitä ollaan tekemässä, ja jos jotain syntyykin, taikominen käy niin kalliiksi, että lopulta jäädään luultavasti tappiolle.

Lisäksi se, että joku muu menestyy, aiheuttaa kateutta muissa, eikä kansan suunnittelukyky ole niin kehittynyt, että se pystyisi ymmärtämään, että sen kanssa on pakko oppia elämään jos haluaa elää vauraassa yhteiskunnassa. Näin ollen vauraus halutaan nitistää jo ennen kuin se on saavutettu, ja käytännössä näin on toimittukin sen jälkeen kun suomalaiset oppivat elämään velaksi.

Talousromahdus on suomalaisille lähinnä tilaisuus olla oppimatta mitään ja kasvattaa luottamusta tietämättömyyteen. Siitä kantavat vastuun ne, jotka saadaan huiputettua hoitamaan tilannetta. Syyllisiä ei mielellään etsitä, ja jos joku pitääkin uhrata muiden puolesta, hän saa synnynpäästön nopeasti, mutta ne, jotka ottavat asiakseen selvitellä muiden luomaa sotkua, eivät saa anteeksi koskaan.

90-luvun alun lama johtui suomalaisien mielestä jotenkin Iiro Viinasesta, joka saatiin huiputettua hoitamaan tilannetta. Pankkikriisin syntymiseen ei hirveästi kajottu, jotta sen aiheuttanutta markkinaliberalismia voitiin jatkaa taas laman jälkeen, ja idänkaupan tyrehtyminen samoihin aikoihin Neuvostoliiton romahtamisen takia oli jotenkin irrallinen tapaus, sillä kukaan ei halunnut olla vastuussa siitäkään, ettei tilannetta oltu osattu ottaa huomioon millään tavalla. Se vain tuli yllätyksenä eikä sen jättämää aukkoa olla vieläkään onnistuttu paikkaamaan.

Suomalaisittain on jopa aivan loogista, että laman seurauksena sosialidemokraatit kasvoivat suurimmaksi puolueeksi, vaikka nämä olivat paras ehdokas syylliseksi, sillä lamaa valmisteltiin heidän talouspolitiikalla silloin kun he olivat päähallituspuolue. Kuten lainsäädännöstäkin näkee, suomalainen samaistuu mielellään rikollisiin, ja samaan ilmiöön kuuluu se, että suomalainen kokee asettuvansa heikomman puolelle puolustaessaan tahoa, joka on syyllistynyt johonkin.

Demareiden pelimiehistä tuli näppärästi olosuhteiden uhreja ja pääsyylliseksi löytyi reaalitodellisuus, jota Viinanen joutui edustamaan yrittäessään saada taloutta taas jaloilleen muiden luomissa puitteissa. Jos todellinen maailma olisi toiminut eri tavalla, niin romahdusta ei olisi tullutkaan, ja se on riittävä peruste siirtää vastuuta siihen suuntaan.

Sen jälkeen politiikka on muuttanut luonnettaan siten, että markkinaliberaalit ovat voimissaan kaikissa puolueissa ja erimielisyyksiä syntyy lähinnä siitä, kuinka otettaisiin riskejä ja vedettäisiin välistä, sillä pankkikriisi opetti kansalle, että markkinaliberaali on oikeassa, ja järjellä varustetut suomalaiset puolestaan oppivat, että romahduksen sattuessa kannattaa olla jossain kauempana, ettei tule ympäripuhutuksi surkeimpaan tehtävään, mikä maasta löytyy.

Suomalainen pitää älyttömistä riskeistä ja typeristä ihmerikastumissuunnitelmista, joten vastoinkäymiset pyrkivät jalostamaan talouspolitiikan yhä kummallisemmaksi, koska vaikeat taloustilanteen saavat kansan ajattelemaan talousasioita enemmän ja johtopäätökset on pakko ottaa huomioon politiikassakin.

Se, että välillä tarvitaan joku siivoamaan muiden jälkiä, ei riko kuviota, koska sitä ikään kuin ei ole koskaan tapahtunutkaan.

Suomalainen on tarvittaessa kova mouruamaan. Hän voi vailla häpeän tunnetta näyttää surkealta ja roikottaa päätään, mutta se unohtuu heti kun hän on saanut haluamansa. Sen jälkeen hän on taas olevinaan suoraselkäisyyden perikuva eikä kysyttäessä muista mourunneensa koskaan mitään.

Valtionyhtiö on olevinaan suomalaisille tae siitä, että yhtiötä taidokkaasti, koska sen johtoon on mahdollista saada henkilöitä, joihin kansa voi samaistua. Siksi sellainen epäonnistuu helposti varsinkin suurissa investoinneissa, minkä jälkeen sitä pitää yrittää pelastaa. Sitä myös suojellaan kilpailulta eikä muuta saman alan yritystoimintaa juuri synny ennen kuin se joskus onnistuu kaikesta huolimatta kaatumaan. Voitot pestään mielellään veroparatiisien avulla eikä niiden perään kysellä, sillä luontaisen rantarosvon mielestä rehellinen liiketoiminta on tällaista.

Käytännössä Suomen kansantalouden merkittävin tekijä on Joku Muu, joka vastaa muinaista järveä, josta kalat eivät loppuneet kesken. Hänet voi sijoittaa minne mieli tekee, jotta kansantalous vaikuttaisi olevan vakaalla pohjalla.

Valtiolle kunnat ovat Joku Muu, jolle voi siirtää vastuuta kustannuksista, koska hän keksii, mistä rahaa saadaan lisää, ja kunnat ajattelevat samoin valtiosta. Joku Muu kyllä keksii, mistä valtion kassaan saadaan lisää rahaa, joten ne voivat keskittyä miettimään, kuinka ne voisivat saada sieltä enemmän rahaa omaan käyttöönsä.

Samanlaisia parivaljakoita on runsaasti, kuten työntekijät ja työnantajat, julkinen sektori ja yksityinen sektori, kaupungit ja maaseutu, ja pohjoinen ja etelä, sillä suomalainen keksii kyllä hyvän piilopaikan, missä Joku Muu voi pitää kansantaloutta pystyssä kenenkään näkemättä.

Suomalaisien usko talouskasvuun pyrkii olemaan vahva, koska Jonkun Muun, voi sijoittaa mielikuvissaan aivan minne tahansa. Ei haittaa, vaikka suurin osa kansasta siipeilee parhaansa mukaan ja valitsee päättäviin virkoihin täysin kyvytöntä väkeä sopertelemaan taloudesta jotain, millä ei ole mitään tekemistä minkään muun kuin ahneuden ja toiveikkuuden kanssa, sillä Joku Muu luo kohta talousihmeen ja sitten päästään jakamaan ilmaista rahaa kaikille.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s